Vuoden 1681 palo

Tänään 16-6 vuonna1681 piispa Juhana Gezelius vanhempi saa kuningas Kaarle XI:lta vihdoin suostumuksen järjestää maanlaajuisen keräyksen Tuomiokirkon jälleenrakentamiseksi tammikuussa riehuneen suurpalon jäljiltä.

 
 Johannes (Juhana) Gezelius, vanhempi (3. helmikuuta 1615 – 20. tammikuuta 1690) oli Turun piispa ja Turun akatemian varakansleri vuosina 1664–90.

Kaupungissa oli tuli jälleen tehnyt tuhojaan 29-1 heti ruotsinkielisen iltahartauden jälkeen, vaurioittaen mm. tuomiokirkkoa. Muutamassa tunnissa Aninkaisten puolen asutus tuhoutuu kokonaan ja tuli leviää myös lähes koko suurelle puolelle polttaen noin 800 taloa poroksi.

 
Myös Aurajoen ylittävä silta palaa ja lopulta vain 1/6 kaupungista säästyy tuholta. Kirkko palaa kelloineen, komeine saarnatuoleineen ja urkuineen tuhkaksi, vain sakaristo esineineen, juhlapukuineen, hopeineen ja vaatteineen säästyy tuholta.
 
Tuli oli tuhonnut pahasti kirkkoa jo vuosien 1601 ja 1656 paloissa. Mm. tukholmalaisen mestari Eskil Urkumestarin rakentamat kirkon urut ja kirkon torninhuippu tuhoutuvat vuoden 1601 palossa. Ja kun kaupungissa jälleen palaa 13-5 vuonna 1656, vaurioituu kirkko ulkopuolelta, tulen tuhotessa kirkon tornin, särkiessä kellot ja kellokoneiston, sekä polttaessa ympäristöstä 450 taloa.

Vuoden 1656 palo saa alkunsa aamulla huolimattomuuden seurauksena Koulukadulta Tuomiokirkon takaa porvari Henrik Paturin talosta. Mm. Brinkkalan talon tuhoava palo saadaan hallintaan yhdeksältä illalla. Paturi tuomitaan lopulta kuolemaan palon aiheuttamisesta.

Vuonna 1681 kuninkaan annettua 16-6 suostumuksensa varojen keräykseen kirkon uudestaanrakennusta varten, piispa tarttuu toimeen ripeästi. Kirkon vt taloudenhoitaja Olof Hartman valitaan 30-6 kirkon jälleenrakennuksen johtoon 200 taalerin vuosipalkalla ja Matthias Wezander lähtee kiertämään valtakuntaa varainhankintamielessä.

Maarian kirkon eteisestä lainataan saarnastuoli Tuomiokirkkoon 28. heinäkuuta. Kirvesmiesten esimies Joseph Timberman, Josef Sveninpoika Brun tulee avuksi kirkon katon ja muurin kellotapulin uusimiseksi. Kirkon tornia korotetaan nurkkatornit poistaen tulipalon jäljiltä tiiliseltä osuudeltaan nykykorkeuteensa.

 

Kaupungin puuseppien kanssa tehdään elokuun 19. pvä sopimus kirkon puuosien; penkkien, lehterien ja kuninkaanpenkkien valmistamisesta. Kauppias Barthold Festing hankkii kirkolle uuden hienon kastealtaan Euroopasta, Kristiina Brahe sopii tulipalossa vaurioituneen Åke Tottia ja Christina Brahea kuvaavan hautamonumentin korjaamisesta Johan Beurlen kanssa 160 taalerin hinnasta.
 
Lokakuussa ruukinpatruuna Pietari, Peter Thorwörste ilmoittaa lahjoittavansa taas kerran uuden saarnastuolin kirkolle. Kuvanveistäjä Johan Ulric Beurle saa 5500 taalarin summasta työn tehtäväkseen. Peter oli lahjoittanut kirkolle uuden saarnastuolin myös vuoden 1656 palon jälkeen, jossa oli tuhoutunut Michael Baltin veistämä saarnastuoli, jossa isokokoinen Kristoforos -patsas kannatteli tuolia harteillaan ja yläkatosta koristivat pelikaanit.   
 
Jürgen Meintz veistää Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa Torsten Stålhandsken ja Kristiina Hornin muistomerkin paadella lepäävine kokovartalokuvineen Tuomiokirkkoon.
Puusepät Anders Broman ja Måns Mjöd saavat valmiiksi kirkon kuningattaren- ja kuninkaantuolit, joiden kuvat veistää mestari Hans Rosensten. Eversti Arvid Horn ja kauppias Niels Kock lahjoittavat kirkolle urut ja posetiivin, joka sijoitetaan Gezeliuksen hautakuorin yläpuolelle.

Evert Hornin ja vaimonsa Margareta Fincken haudalle Tuomiokirkkoon valmistuu molempien kokovartalokuvilla varustettu hautamuistomerkki, tekijänä Tallinnassa kuvanveistäjä Arend Passerin poika Dionysios Passer.
  

Didrik Möllerum tai Diedrich Möllerum (s. 1642 – k. noin 1702) oli todennäköisesti tanskalaissyntyinen taidemaalari. Hän toimi maalarinammatin harjoittajana Turussa ja oli Jochim Neimanin jälkeen 1600-luvun Suomen etevin muotokuvamaalari.

Maaliskuun 14. päivänä 1682 Turkuun lopulta saapuu rakennusmestari Jürgen Diedrich Wägner esittäen suunnitelmansa koko kirkon korjauksesta. Päätetään poistaa kirkon neljän nurkkatornin väliset päädyt niiden huonon kunnon vuoksi, jolloin myös kellot voidaan uudelleen sijoittaa torniin.
 

Lopulta kirkko onkin taas entistä komeampi ja ehompi ja vaurioita korjaillaan jatkossakin. Mm. taidemaalari Didrik Möllerum muuttaa Turkuun 1684 Uumajasta kunnostamaan palossa vaurioituneita taideteoksia.

 Palon jäljiltä Turussa 16-6 2017 Simo Tuomola

Tulkittu Somen Turws

Tänään 11-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kuningas Kustaa Vaasa päätti vuonna 1554 jakaa Suomen kahteen hiippakuntaan, ettei yhden piispan valta täällä kasvaisi liian suureksi.

1554 – Kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen toisen hiippakunnan, jonka piispanistuin sijoitettiin Viipuriin.

Kun kuningas halusi vähentää uskonpuhdistuksen varmistamiseksi piispan valtaa Suomessa, hän nimitti Turkuun paimeneksi Mikael Agricolan (1554-57) ordinarius-virkanimellä. Samalla hän jakoi Suomen vielä varmuuden vuoksi kahteen hiippakuntaan, nimeten Paavali Juusteenin Viipurin piispaksi.

Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.




Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla. Sen ajan läppäri kainalossa: "Tulkittu Somen Turws".


Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.

Juusten nimitettiin lähettilääksi Venäjälle vuonna 1569, jossa hän oli yli kahden vuoden ajan vankina. Joidenkin tietojen mukaan hänet aateloitiin vuonna 1573, kun hän palasi Suomeen. Juusten on haudattu Turun tuomiokirkkoon. Paavalin osuus Suomen kielen kehityksessä on jäänyt pahasti Agricolan nimen varjoon.

Piispa Juusteenin vaakuna.
 

Paavali Juusten (Påvel Pedersson Juusteen, s. n. 1516 Viipurin pitäjän Juustilassa - k. 1576) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde. Kuten mm. Jarl Gallén, Herman Schück ja Erkki Lehtinen ovat tutkimuksissaan osoittaneet, Juustenin piispainkronikkaa ei, toisin kuin ns. Palmsköldin katkelmaa, kuitenkaan voi käyttää varhaishistorian lähteenä.


Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.
Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558.

Tuhon komeetta Medelplanin puulaatalle kaivertamana. "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta". Tässä Medelplanin tulkinta Turun taivaalla 1559 nähdystä pyrstötähdestä.


Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".

Tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.
 
 
 
Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.

 Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

 

Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.

Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy Agricolan piispanvihkimyksestä 1554 seuraava kuvaus:

Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Sida ur Juustens biskopskrönika

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.



Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1853: Mikael Agricola ojentaa suomentamansa Uuden Testamentin Kustaa Vaasalle.
 
Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).

Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.

Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.





Ordinariuksena
Turussa 11-6 2017
Simo Tuomola

Maagog

 Tänään 10-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Daniel Jusleniuksen syntymästä 1676. 

 1676 – Daniel Juslenius, suomalainen kirjailija, piispa ja isänmaanystävä (Aboa Vetus et Nova) (k. 1752)


 
Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 – 17. heinäkuuta 1752) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielten (1712–) sekä teologian (1727–) professori.
 
Ductore Domino Jehovah! Tänään tulee siis kuluneeksi tasavuosia suomalaisuuden ja turkulaisuuden puolestapuhujan, fennofiili Daniel Danielinpoika Jusleniuksen syntymästä 1676. Miehen ensimmäinen akateeminen opinnäyte Aboa vetus et nova tarkastettiin Turun akatemiassa 12.5.1700.

.
Tuon ajan goottilaisen historiankirjoituksen mukaisesti suomalaisuuden sukujuuret yltävät suoraan raamatun tekstiin Jaafetin jälkeläisten ottaessa vedenpaisumuksen mentyä haltuunsa Turun alueen ja sitä myötä Suomen Maagogin johdolla. Tänne sijoittui tavaranvaihtoon tarkoitettu paikka turku, josta kasvavan asujamiston myötä varttui kaupunki nimeltä Turku. 

Hesekiel:
38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan

39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.

Ilmestyskirja:
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.



  Eipäs tarvita suurtakaan ennustusten lukijaa, kun tuosta tekstistä tunnistaa Maagogin rantamaan juuri Turun seuduksi, jota tuli on totisesti usein kaltoin kohdellut. Varsinaisen maisterinväitöskirjansa Vindiciae Fennorum, Suomalaisten puolustuksen hyväksynnän 7.10.1703 myötä Juslenius sai maisterinvihkiäisissä priimuksen arvon.

Goog eli Maagog oli raamatun mukaan Jaafetin poika, jonka asuinpaikka sijaitsi pohjan perillä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin Skyytiasta ja skyyttalaisista, joiden alue ei tainnut ihan tänne saakka yltää. Turhaa siis Turussa on skyyttien kulta-aarteen etsintä, mutta muinaisuutemme kuvan tuumaus on silti aina ajankohtaista.

  Akademitorget i Åbo på 1700-talet.
Ensimmäistä kertaa latinankielinen sivistyneistö saa kuulla myös suomalaisesta erikoisuudesta, joka herättää vieläkin ihmetystä maailmalla:

Meillä on myös erikoinen ruokalaji, jota ei muualla tavata. Se keitetään ruismaltaista ja paistetaan sitten uuninlämmössä leivän tavoin, kuitenkin niin, että se pannaan ensin tuohiroveeseen. Tämä ruoka on väriltään tummaa, mutta tavattoman makeaa. Sitä sanotaan mämmiksi ja syödään pääsiäisenä happamattoman leivän muistoksi.

Aboa vetus et nova ei ole nykyisestä näkökulmasta tieteellisesti kestävä teos. Jusleniuskin valitteli lähteitten vähäisyyttä. Hän käytti mm. Raamattua todistellessaan suomalaisten tulleen vedenpaisumuksen jälkeen Maagokin johdolla Suomeen. Suomen kielen hän päätteli heprean ja kreikan sukukieleksi, joka on puolestaan mm. venäjän, puolan, unkarin, böömin ja moldavian kantakieli.

Huomattavaa Jusleniuksen päättelyissä on se, että hän nojautui yleensä aikansa lähteisiin, eikä sepittänyt asioita omasta päästään.

Aboa vetus et nova -teoksen kestävin ja tämän päivän lukijan kannalta kiinnostavin osuus on kirjoittajan ajan Turun kuvaus. Juslenius selittää seikkaperäisesti kaupungin topografiaa ja antaa tietoa mm. Ryssänmäen ja Multavierun synnystä, Mätäjärvestä, kaupungin hallinnosta, elinkeinoista ja kaupunkilaisten elämästä.

 
Korppolaismäki oli Vartiovuoren ja nykyisen Kakolanmäen ohella ensimmäisiä kalliosaaria, jotka pilkistivät Turun alueella esiin Litorinameren pinnan alta joskus 4000 eaa. Sinne oli saaristossa matkaavien kauppiaiden ja seikkailijoiden helppo laskea maihin jo rautakaudella.




Skara stifts biskopslängd finns inristad i Skara domkyrkas vapenhus. Daniel Juslenius namn hittas emellan Petrus Schyllberg och Engelbert Halenius.

Korppolaismäen rinteeltä onkin läheltä Sikaojan suualuetta tehty itäbalttilainen polttohautalöytö, joka on ajoitettu vanhemmalle kansainvaelluskaudelle noin 500 jaa. Sinne saapuneen matkalaisen viimeinen leposija piti sisällään hopeisen rengaskoristeisen kaarisoljen ja hopeisen rannerenkaan sekä kaksi keihäänkärkeä. Siitä olisi hyvä lähteä Turussa aarreretkelle menneisyyteen.


Ja kuinkas ollakaan - tänään paikalla myllertävät armottomat rakennuskoneet tuhoten varhaisen Suomen historiaa ...



Brunsbo biskopsgård, blev Daniel Juslenius sista hem. Juslenius stannade kvar i Sverige till sin död och dog 1752 i Brunsbo, vid 76 års ålder. Högsommaren 1752 blev Daniel Juslenius begravd i sin sockenkyrka i Skånings-Åsaka, där biskopsgården Brunsbo var belägen. Juslenius toimi myös piispana Porvoossa (1735–42) ja Skarassa (1744–52), jossa kuoli ja jonne haudattiin.

No, tutkimatta jää vielä se kuuluisa Jusleniuksenkin mainitsema tunnelirakennelma kirkon ja vanhan Turun välillä, siellä se on maan povessa. Yltää ehkä Koroisiin, ei sentään Topeliusta mukaillen aina Turun linnaan saakka.

Turkulaisten rakennustaitoja kehuessaan Daniel kertoo näin;

"On myös hyvin vanha Turun linna ja muita uudempia linnoja, puhumattakaan pitkästä maanalaisesta käytävästä, jonka munkkien kerrotaan muinoin rakentaneen katedraalikoulusta Pyhän Maarian kirkkoon asti. Vaikka se kulkee painavien talojen, peltojen ja jopa joen alitse, se ei kuitenkaan tietääkseni ole vuosien varrella kärsinyt vahinkoa todistaen näin rakentajansa todella erinomaisen ammattitaidon."
 
    

Kel aarre on
Turussa 10-6 2017
Simo Tuomola

Kemisti Gadolin

Tänään 5-6 pysähdymme Kaskenmäen päällä sijaitsevan kiviaidan luo erään muistolaatan ääreen. Tällä paikalla on sijainnut maailmankuulun kemistin, Johan Gadolinin, laboratorio ja muhkea puutarha. Tänään 5-6 tulee kuluneeksi tasavuosia miehen syntymästä vuonna 1760.

 
 Johan Gadolinin syntymästä 200 vuotta vuoden 1960 juhlapostimerkissä.
Johan Gadolin (5. kesäkuuta 1760 – 15. elokuuta 1852) oli suomalainen kemisti, fyysikko ja mineralogi. Gadolin löysi alkuaine yttriumin vuonna 1794, ja laajemmin hänen työnsä johti harvinaisten maa­metallien eli lantanoidien löytämiseen.
Johan Gadolinin isä Jakob Gadolin oli Turun Akatemian astronomian ja fysiikan professori, sittemmin teologian professori ja  Turun piispa.
 
Kun professori Johan Gadolin meni vuonna 1794 naimisiin Hedvig Magdalena Thielemanin kanssa, lahjoitti morsiamen isäpuoli sotakomissaari Algot Björkbom nuorelle parille talon osoitteesta Luostarikortteli 44. Gadolin laajensi omistuksiaan alueella saman tien ostamalla postitarkastaja Erik Johan Alleenin perikunnalta itselleen Vartiovuoren rinteellä sijainneet pellot.

 
Gadolinilla oli tuolloin omistuksia myös mm. tupakkatehtaassa, viinanpolttimossa ja olutpanimossa, joten pelloille oli myös hyötykäyttöä humalan, tupakanlehtien ja mausteiden viljelyksessä. Gadolin istutti alueelle myös runsaasti puita ja teetti sinne leveitä puutarhakäytäviä.

Kaikkiaan Gadolinin omistama alue, jolla oli myös oma elintärkeä kaivonsa, käsitti 8,5 tynnyrinalaa, yhden tynnyrinalan, jolle tynnyrillinen viljaa kylvettiin, vastatessa noin 0,5 hehtaaria. Aika iso puutarha siis, rajoittuen nykyisen Kaskenkadun, Sirkkalankadun ja Vartiovuorenkadun välille.

Vuonna 1812 alueen omenapuiden lukumäärä ylsi kolmeensataan ja kirsikkapuiden kahteensataan. Yksi Suomen suurimmista hedelmätarhoista sijaitsi silloin siis Turussa Kaskenmäen laella, jonne Gadolin pystytti lankonsa kanssa myös kemiallisen laboratorionsa, jossa valmistettiin mm. maalarinvärejä ja keinotekoista mineraalivettä.
Vuonna 1811 Gadolin aikoi myydä laboratorionsa puutarhoineen kaikkineen Turun akatemialle 10000 hopearuplalla ja laboratoriosta suunniteltiin teknologian instituuttia hyödyntämään maan teollisuutta. Hanke kuitenkin hautautui ja vuonna 1816 Gadolin lopulta myi puutarhansa 4000 hopearuplalla. Ostajana oli apteekkari Henrik Johan Kjöllerfeldt, jolla oli kaupungissa tuolloin jo omakin puutarhansa lääkekasveille.
 
Lopulta apteekkari vuokrasi alueen puistoksi ja vuonna 1819 sotakamreeri Pehr Magnus Lewison perusti paikalle Surutoin huvipuiston keinuineen ja karuselleineen. Laboratorioon pystytettiin tuolloin olutpanimo. Vuonna 1821 tilan hyvin vakuutettu päärakennus sattui palamaan ja apteekkari myi lopulta kiinteistönsä.
Vuonna 1822 oluenpanija Pehr Lundberg hankki Gadolinin puutarhan omistukseensa. Ravintolaoikeuksia Lundberg haki alueelle vuonna 1824 ja ne myös myönnettiin maaliskuun alusta elokuun loppuun. Surutoin-huvipuiston kukoistuskausi sattuukin juuri vuosiin 1824-1826.

 
Lundbergin osalta toiminta päätyi konkursiin vuonna 1825, mutta konkurssihallinto vuokrasi alueen uudelleen Lewisonille, joka siirsi Ruissaloon perustamansa Manillan huvipuiston toiminnat ja laitteet Surutoin-alueelle Kaskenmäelle. Toiminta alkoi vapun päivänä vuonna 1826.
 
 Gadolin esitti muun muassa käsityö- ja manufaktuurikoulujen perustamista maahan. Tämä oli ensi askel teknisen opetuksen aloittamiseksi Suomessa.

 
Syyskuussa konkurssihallinto piti julkisen huutokaupan, jossa puutarhan perustaja ja ensimmäinen omistaja Johan Gadolin huusi alueen itselleen takaisin huimaan 13500 ruplan hintaan, lainaten osan rahoista Akatemialta.
Turun palon jälkeen 1827 puutarhaan perustettiin joukkoruokintapaikka hätään joutuneille kaupunkilaisille. Palon jälkeinen ruutukaava koitui lopulta puutarhan kohtaloksi kaupungin pakkolunastaessa alueen 19000 ruplalla tonttimaaksi.
 
Laboratoriorakennukseen suunniteltiin köyhäintaloa, mutta lopulta sinne perustettiin vuonna 1833 kuumesairaala. Kun Suruttoman kukkivat hedelmäpuut lopulta hävitettiin suuren kohun saattelemana, puhuttiin jo silloin barbaarisesta kaupunginhallinnosta.
Turkuseura on esittänyt laboratorion palauttamista alkuperäiseen asuunsa. Luostarinkatu 5:ssä säästynyt talo saisi näin 1700-luvun lopun asunsa ja sisustettaisiin vanhoin laboratoriovälinein ja Gadolinin työtä kunnioittavin tiedoin.

Suruttomasti Turussa 5-6 2017 Simo Tuomola