Olkaamme siis

Tänään 21-6 vuoden pisimpänä päivänä tulee kuluneeksi tasavuosia Turusta karkoitetun Adolf Ivar Arwidssonin kuolemasta Viipurissa vuonna 1858. Eilen muistelimme samassa kaupungissa Jaakko Juteinin kuolemaa vuonna 1855.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika Juutila ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kansallismielinen kirjailija ja valistusmies.

Juteini oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä. Hattulan kunnankirjasto on nimetty hänen kunniakseen Juteini-taloksi ja sen eteen siirrettiin ennen Parolan terveyskeskuksen edessä seissyt näköispatsas, jonka jalustassa ovat Juteinin kuuluisimmat sanat: ”Arvon mekin ansaitsemme.”

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ ei riennä riemuksemme

leipä miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Ivar oli puolestaan se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.
 
1858 – Adolf Ivar Arwidsson, suomalainen kirjailija, historiantutkija ja sanomalehtimies (s. 1791).

 Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Viipuri, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.




Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Arwidssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Aura-seura oli nuorten yliopisto-opettajien vuonna 1815 Turussa perustama kirjallis-filosofinen seura, joka syntyi romantiikan ja kansallisten aatteiden merkeissä.

Linsén, Johan Gabriel (1785 - 1848) kaunopuheisuuden ja runousopin professori, kirjailija. Johan Gabriel Linsén toimi kolmekymmentäviisi vuotta yliopistossa Rooman kirjallisuuden ja latinan opettajana. Hän oli kansankielen puolestapuhuja. Linsén oli perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi lähes vuosikymmenen seuran esimiehenä.

 Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Lehti oli nimetty muistin jumalattaren Mnemosynen mukaan.

 

 

 

Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa.

 

Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan. 

 

Åbo Morgonblad oli Adolf Ivar Arwidssonin perustama suomalainen sanomalehti. Lehti alkoi ilmestyä vuoden 1921 alussa, ja se lakkautettiin syyskuussa 1921. Se oli ensimmäinen lehti, joka Suomessa käsitteli poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä.

 

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen.

Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys. 




 
Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin. Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä, kuten Pekka Kuoharinen.
 
Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:




  Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970 

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen ja hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän menehtyi nopeasti tautiinsa.

Hänet haudattiin Wiborg-sanomalehden mukaan Sorvalin hautausmaalle 25-6 1858. Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet. 

 

 "Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen. Nyt hänen ain' omanaan kätkevä on oma maa."

 

Omassa maassa

Turussa 21-6 2017

Simo Tuomola

Laiska-Jaakko

Tänään 20-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Laiska-Jaakon syntymästä Tallinnassa vuonna 1583;

1583 – Jaakko de la Gardie (”Laiska-Jaakko”), ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka (k. 1652).

   

Jakob (Jaakko) De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna – 12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla:

 "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".

 Jakob Pontusson De la Gardie, född 20 juni 1583 i Reval, död 12 augusti 1652 i Stockholm, var en svensk fältherre, från 10 maj 1615 greve av Läckö. Han föddes i Reval (nuvarande Tallinn) i Estland som son till Pontus De la Gardie och hans hustru Sofia Johansdotter (Gyllenhielm), illegitim dotter till Johan III.


 
 

De la Gardien vanhemmat olivat Pontus I De la Gardie ja Sofia Johansdotter Gyllenhielm, joka oli Juhana III:n ja tämän rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären tytär. Sofia kuoli Tallinnassa synnyttäessään poikaansa Jakobia 1583 ja Pontus hukkui Narvan jokeen pari vuotta myöhemmin.

Orvoksi jäänyt Jakob de la Gardie lähetettiin Wääksyn kartanoon Kangasalle isoäitinsä hoiviin. Jakob oli naimisissa Ebba Brahen kanssa, jonka kanssa hän sai useita lapsia. Kuuluisimmat heidän lapsistaan olivat Axel Julius De la Gardie ja Magnus Gabriel De la Gardie.

 
 

Kaarina Hannuntytär (kastettuna Katarina Hansdotter; 1539–1596) oli Juhana-herttuan, myöhemmin Ruotsin kuninkaana Juhana III, rakastajatar. Kaarina Hannuntyttärellä ja Juhanalla oli neljä lasta. Ennen avioitumistaan Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa Juhana edesauttoi Kaarinan avioliittoon suosikkihovimiehensä Klas Vestgöten kanssa.

 
Kaarina muutti puolisonsa kanssa vuonna 1562 Kangasalle Vääksyn kartanoon. Onni jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Vestgöte mestattiin kuningas Eerik XIV:n käskystä vuonna 1563 noin kolmenkymmenen muun Juhanan läheisen kannattajan kanssa. Kaarina avioitui sittemmin toisen kerran Ylä-Satakunnan voudin Lars Hordelin kanssa.

Vuonna 1580 Turun linnan käskynhaltijaksi nimitettiin Juhana III:n ja Kaarinan poika Julius Gyllenhielm. Kaarina oli Jakob De la Gardien isoäiti.


Ebba Magnusdotter Brahe (16. maaliskuuta 1596, Lerjeholm – 5. tammikuuta 1674, Tukholma) oli ruotsalainen hovineiti. Hän oli kuningas Kustaa II Aadolfin rakastettu tämän ollessa prinssi, mutta hänet kuitenkin naitettiin sotamarsalkka Jakob De la Gardielle, sillä kuningatar Kristiina ei pitänyt häntä tarpeeksi hienona puolisona prinssille.

Jakob De la Gardie ja Ebba saivat 14 lasta, joista 7 kuoli varhain. Kuuluisin lapsista oli Magnus Gabriel De la Gardie. Miehensä kuoleman jälkeen Ebba Brahe jatkoi tämän keskeneräisiä töitä ja muun muassa perusti Pietarsaaren, jolle antoi nimen (Jakobstad) miehensä mukaan.

Mutta palataanpa Jaakkoon:

    

Postimerkki "Laiska-Jaakosta" vuodelta 1934

 
 De la Gardie palveli Morits Oranialaisen armeijassa Alankomaissa vuodet 1606–08. Hän oli vastuussa alankomaalaisen taktiikan käyttöönotosta Ruotsin kuningas Kaarle IX:n armeijassa. Aluksi hanke epäonnistui ja tuloksena oli Kirkholman taistelun katastrofi vuonna 1605. Myöhemmin De la Gardie onnistui paremmin ja ruotsalaiset käyttivät taktiikkaa menestyksekkäästi.

 De la Gardie johti Ruotsin armeijaa Venäjällä vuosina 1608–13 ja pyrki tukemaan Ruotsin kanssa liittoutunutta tsaari Vasili IV:ää Puola-Liettuaa ja toista Vale-Dmitriä vastaan hyökkäämällä vuonna 1610 Moskovaan Novgorodista käsin. Matkalla De la Gardien pääosin suomalaisista koostuvat joukot purkivat Troitse-Sergijeva lavran piirityksen ja sen jälkeen miehittivät Moskovan. Samana vuonna puolalais-liettualaiset kuitenkin voittivat De la Gardien ja venäläisten joukot Smolenskin lähellä Klušinon taistelussa.
 
  1609 Kaarle IX aloittaa Venäjää vastaan sodan, päämääränä Jäämerelle pääsy. Ylipäälliköksi idänretkelle tulee 25-vuotias soturi Jaakko De la Gardie, tukenaan Aksel Kurki ja Evert Kaarlenpoika Horn palkkasotureineen. Antti Böije ja Tonne Yrjönpoika toimivat myös sotapäällikköinä. 1611 De La Gardie valloittaa Novgorodin ja 1613 hän luopuu Moskovasta. 

1615 Turun historiassa De la Gardien nimi esiintyy hänen ostaessaan Turun tuomiokirkolta Tallinnassa valmistetun kullatun kalkin pateeneineen, sekä Tallinnassa 1488 Clotbaerin kellonvalimossa Turulle valetun kirkonkellon, jossa on teksti: Disse klocke scal to Abou; help Iesus unde Maria anno Domini MCCCCLXXXVIII eli Tämä kello tulee Turkuun; auta Jeesus ja Maria Herran vuonna 1488.

1618 Jaakko De la Gardie ja Kustaa Adolfin rakkaus Ebba Brahe menevät naimisiin. Laiska-Jaakosta tulee Etelä-Suomen laamanni. 1620 Gardie toimittaa ainoan säilyneen Tuomiokirkon keskiaikaisen kellon Pietarsaaren kirkkoon.
 
 Tuomiokirkon vanhoja kelloja löytyy Pietarsaaresta ja Tukholmasta. Kustaa Vaasan aikana 1530 Turusta jouduttiin toimitettiin kelloverona Tukholman linnaan kirkon "suurin tai toiseksi suurin" kirkonkello.

De la Gardie toimi vuosina 1619—1630 Baltiassa kuvernöörinä. Marsalkan arvon hän sai vuonna 1620. Jakob De la Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon. Ebba Brahen perustama Pietarsaaren kaupunki (ruotsiksi Jakobstad) on nimetty Jakob De la Gardien mukaan.
1621 Liivinmaalle purjehtii kuninkaan johdolla 14 000 miehen sotajoukko ja suomalaisen Klaus Laurinpoika Flemingin rakennuttama laivasto, jossa on viitisenkymmentä sotalaivaa ja yli 100 kuljetusalusta Riikaa piirittämään. Jaakko De  la Gardie tuo Turusta 3 rykmenttiä, noin 4000 miestä. Kuningas Kustaa II Aadolf ja hänen veljensä Kaarle Filip ovat itse eturintamassa Riikaa valloittamassa.

Rauhan neuvotteluiden epäonnistuttua Puolan kanssa (Sigismund ei suostunut luopumaan vaatimuksistaan Ruotsin kruunuun) Kustaa II Aadolf lähti hyökkäykseen Liivinmaalla kesällä 1621. Ensitavoitteena oli Riian valtaus. Riika antautuikin kuukauden piirityksen jälkeen syyskuussa. Muuta merkittävää ei saavutettu ja heinäkuussa 1622 solmittiin taas aselepo, joka kesti vuoteen 1625 asti.


 Kustaa II Aadolf

Puolan sota toimi Ruotsin armeijan testilaboratoriona, jonka taisteluissa Kustaa II Aadolf testasi ja kehitti erilaisia vaihtoehtoja armeijansa uudistamiseksi. Näin armeija oli huomattavasti vastustajiaan edellä, kun Kustaa lähti kolmekymmenvuotiseen sotaan vuonna 1630. Myös Altmarkin välirauhassa saavutetut tullitulot mahdollistivat riittävän suuren armeijan kokoamisen uutta sotaretkeä varten.

Puolan sota (myös toinen Puolan sota) oli sota Puolan ja Ruotsin välillä vuosina 1600–1629. Sodan syynä oli aikaisempi Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kamppailu Ruotsin valtaistuimesta sekä Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön hallinta Baltiassa.

Sota jakautui neljään eri osaan, joiden välissä oli aselepoja. Se oli myös osa suurempaa niin sanottua kuusikymmenvuotista sotaa (1598–1661) Ruotsin ja Puolan välillä. Samaan sotaan kietoutui vielä Puolan ja Moskovan välinen sota 1605–1618, jossa ruotsalaisia taisteli välillä venäläisten rinnalla, sekä Ruotsin ja Venäjän välinen sota (ns. Inkerin sota) 1611–1617.


Hui - nyt tulee vähän ruotsia:


På hösten 1614 reste De la Gardie hem till Sverige tillsammans med Gustaf II Adolf, som ett år deltagit i fälttåget, För att lära sig kriget under De la Gardie, men återvände 1615 tillsammans med kungen och ledde med honom belägringen av Pskov, som dock misslyckades. Framgångarna i freden i Stolbova, där De la Gardie var en av ombuden, kan till stora delar hänföras till De la Gardies erövringar. Han hade 1613 utnämnts till riksråd, och upphöjdes 1615 till grevligt stånd.

1619 blev han guvernör i Estland, han deltog 1621 i Rigas erövring och blev därefter generalguvernör i Livland. I kungens frånvaro förde han högsta befälet över trupperna i Östersjöprovinserna och ledde ofta förhandlingarna med polackerna. 1625 intog han Dorpat men hade i övrigt få nya militära framgångar. Tvärtom ansågs han agerande huvudsakligen vara orsak till att segern i slaget vid Wallhof 1626 inte bättre kunde utnyttjas. Gustaf II Adolf karaktäriserade honom också 1628 som uti sina consiliis något trög och sen, så ock mycket blöt uti sitt kommando.



 Andrean risti De la Gardien vaakunassa.

 
1635 tog De la Gardie befälet över de trupper, som sändes ut till Preussen under förhandlingarna med polackerna, men för övrigt ägnade han sig, sedan han 1628 återvänt till Sverige, mest åt förvaltningen, framför allt åt militärförvaltningen. 1630 organiserade han på kungens uppdrag krigsrätt, på samma gång högsta militära förvaltningsmyndighet och domstol, och blev dess president och högste befälhavare i Sverige i kungens frånvaro. Efter 1634 års regeringsform hade han som riksmarsk ledningen av Krigskollegium och plats i förmyndarstyrelsen. I denna stod han Axel Oxenstierna nära men spelade ingen mer framträdande roll. Under sina sista år var han blind.

 
Mies kuoli Tukholmassa sokeutuneena 12. elokuuta 1652. Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon.
 
 Sveriges riksmarsk
1620–1652

Laiskotellen Turussa
20-6 2017
Simo Tuomola

Vuoden 1681 palo

Tänään 16-6 vuonna1681 piispa Juhana Gezelius vanhempi saa kuningas Kaarle XI:lta vihdoin suostumuksen järjestää maanlaajuisen keräyksen Tuomiokirkon jälleenrakentamiseksi tammikuussa riehuneen suurpalon jäljiltä.

 
 Johannes (Juhana) Gezelius, vanhempi (3. helmikuuta 1615 – 20. tammikuuta 1690) oli Turun piispa ja Turun akatemian varakansleri vuosina 1664–90.

Kaupungissa oli tuli jälleen tehnyt tuhojaan 29-1 heti ruotsinkielisen iltahartauden jälkeen, vaurioittaen mm. tuomiokirkkoa. Muutamassa tunnissa Aninkaisten puolen asutus tuhoutuu kokonaan ja tuli leviää myös lähes koko suurelle puolelle polttaen noin 800 taloa poroksi.

 
Myös Aurajoen ylittävä silta palaa ja lopulta vain 1/6 kaupungista säästyy tuholta. Kirkko palaa kelloineen, komeine saarnatuoleineen ja urkuineen tuhkaksi, vain sakaristo esineineen, juhlapukuineen, hopeineen ja vaatteineen säästyy tuholta.
 
Tuli oli tuhonnut pahasti kirkkoa jo vuosien 1601 ja 1656 paloissa. Mm. tukholmalaisen mestari Eskil Urkumestarin rakentamat kirkon urut ja kirkon torninhuippu tuhoutuvat vuoden 1601 palossa. Ja kun kaupungissa jälleen palaa 13-5 vuonna 1656, vaurioituu kirkko ulkopuolelta, tulen tuhotessa kirkon tornin, särkiessä kellot ja kellokoneiston, sekä polttaessa ympäristöstä 450 taloa.

Vuoden 1656 palo saa alkunsa aamulla huolimattomuuden seurauksena Koulukadulta Tuomiokirkon takaa porvari Henrik Paturin talosta. Mm. Brinkkalan talon tuhoava palo saadaan hallintaan yhdeksältä illalla. Paturi tuomitaan lopulta kuolemaan palon aiheuttamisesta.

Vuonna 1681 kuninkaan annettua 16-6 suostumuksensa varojen keräykseen kirkon uudestaanrakennusta varten, piispa tarttuu toimeen ripeästi. Kirkon vt taloudenhoitaja Olof Hartman valitaan 30-6 kirkon jälleenrakennuksen johtoon 200 taalerin vuosipalkalla ja Matthias Wezander lähtee kiertämään valtakuntaa varainhankintamielessä.

Maarian kirkon eteisestä lainataan saarnastuoli Tuomiokirkkoon 28. heinäkuuta. Kirvesmiesten esimies Joseph Timberman, Josef Sveninpoika Brun tulee avuksi kirkon katon ja muurin kellotapulin uusimiseksi. Kirkon tornia korotetaan nurkkatornit poistaen tulipalon jäljiltä tiiliseltä osuudeltaan nykykorkeuteensa.

 

Kaupungin puuseppien kanssa tehdään elokuun 19. pvä sopimus kirkon puuosien; penkkien, lehterien ja kuninkaanpenkkien valmistamisesta. Kauppias Barthold Festing hankkii kirkolle uuden hienon kastealtaan Euroopasta, Kristiina Brahe sopii tulipalossa vaurioituneen Åke Tottia ja Christina Brahea kuvaavan hautamonumentin korjaamisesta Johan Beurlen kanssa 160 taalerin hinnasta.
 
Lokakuussa ruukinpatruuna Pietari, Peter Thorwörste ilmoittaa lahjoittavansa taas kerran uuden saarnastuolin kirkolle. Kuvanveistäjä Johan Ulric Beurle saa 5500 taalarin summasta työn tehtäväkseen. Peter oli lahjoittanut kirkolle uuden saarnastuolin myös vuoden 1656 palon jälkeen, jossa oli tuhoutunut Michael Baltin veistämä saarnastuoli, jossa isokokoinen Kristoforos -patsas kannatteli tuolia harteillaan ja yläkatosta koristivat pelikaanit.   
 
Jürgen Meintz veistää Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa Torsten Stålhandsken ja Kristiina Hornin muistomerkin paadella lepäävine kokovartalokuvineen Tuomiokirkkoon.
Puusepät Anders Broman ja Måns Mjöd saavat valmiiksi kirkon kuningattaren- ja kuninkaantuolit, joiden kuvat veistää mestari Hans Rosensten. Eversti Arvid Horn ja kauppias Niels Kock lahjoittavat kirkolle urut ja posetiivin, joka sijoitetaan Gezeliuksen hautakuorin yläpuolelle.

Evert Hornin ja vaimonsa Margareta Fincken haudalle Tuomiokirkkoon valmistuu molempien kokovartalokuvilla varustettu hautamuistomerkki, tekijänä Tallinnassa kuvanveistäjä Arend Passerin poika Dionysios Passer.
  

Didrik Möllerum tai Diedrich Möllerum (s. 1642 – k. noin 1702) oli todennäköisesti tanskalaissyntyinen taidemaalari. Hän toimi maalarinammatin harjoittajana Turussa ja oli Jochim Neimanin jälkeen 1600-luvun Suomen etevin muotokuvamaalari.

Maaliskuun 14. päivänä 1682 Turkuun lopulta saapuu rakennusmestari Jürgen Diedrich Wägner esittäen suunnitelmansa koko kirkon korjauksesta. Päätetään poistaa kirkon neljän nurkkatornin väliset päädyt niiden huonon kunnon vuoksi, jolloin myös kellot voidaan uudelleen sijoittaa torniin.
 

Lopulta kirkko onkin taas entistä komeampi ja ehompi ja vaurioita korjaillaan jatkossakin. Mm. taidemaalari Didrik Möllerum muuttaa Turkuun 1684 Uumajasta kunnostamaan palossa vaurioituneita taideteoksia.

 Palon jäljiltä Turussa 16-6 2017 Simo Tuomola

Tulkittu Somen Turws

Tänään 11-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kuningas Kustaa Vaasa päätti vuonna 1554 jakaa Suomen kahteen hiippakuntaan, ettei yhden piispan valta täällä kasvaisi liian suureksi.

1554 – Kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen toisen hiippakunnan, jonka piispanistuin sijoitettiin Viipuriin.

Kun kuningas halusi vähentää uskonpuhdistuksen varmistamiseksi piispan valtaa Suomessa, hän nimitti Turkuun paimeneksi Mikael Agricolan (1554-57) ordinarius-virkanimellä. Samalla hän jakoi Suomen vielä varmuuden vuoksi kahteen hiippakuntaan, nimeten Paavali Juusteenin Viipurin piispaksi.

Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.




Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla. Sen ajan läppäri kainalossa: "Tulkittu Somen Turws".


Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.

Juusten nimitettiin lähettilääksi Venäjälle vuonna 1569, jossa hän oli yli kahden vuoden ajan vankina. Joidenkin tietojen mukaan hänet aateloitiin vuonna 1573, kun hän palasi Suomeen. Juusten on haudattu Turun tuomiokirkkoon. Paavalin osuus Suomen kielen kehityksessä on jäänyt pahasti Agricolan nimen varjoon.

Piispa Juusteenin vaakuna.
 

Paavali Juusten (Påvel Pedersson Juusteen, s. n. 1516 Viipurin pitäjän Juustilassa - k. 1576) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde. Kuten mm. Jarl Gallén, Herman Schück ja Erkki Lehtinen ovat tutkimuksissaan osoittaneet, Juustenin piispainkronikkaa ei, toisin kuin ns. Palmsköldin katkelmaa, kuitenkaan voi käyttää varhaishistorian lähteenä.


Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.
Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558.

Tuhon komeetta Medelplanin puulaatalle kaivertamana. "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta". Tässä Medelplanin tulkinta Turun taivaalla 1559 nähdystä pyrstötähdestä.


Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".

Tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.
 
 
 
Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.

 Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

 

Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.

Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy Agricolan piispanvihkimyksestä 1554 seuraava kuvaus:

Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Sida ur Juustens biskopskrönika

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.



Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1853: Mikael Agricola ojentaa suomentamansa Uuden Testamentin Kustaa Vaasalle.
 
Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).

Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.

Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.





Ordinariuksena
Turussa 11-6 2017
Simo Tuomola