Ursus Finlandicus

Tänään Turun päivänä 16-9 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningatar Katariina Jagellonican kuolemasta 1583.

Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova – 16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Ruotsi-Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar. Katariinan isä oli Puolan kuningas Sigismund I ja äiti Bona Sforza, joka oli milanolaista ruhtinassukua.




 
 Drottning Katarina av Sverige, född polsk prinsessa Jagellonica.


Kustaa Vaasa perusti Turussa vieraillessaan 27. kesäkuuta 1556 Suomen herttuakunnan tuolloin 18-vuotiaan poikansa Juhana-herttuan jäädessä Turun linnaan lääninherraksi. Vierellään Juhanalla oli rakastajattarensa Kaarina Hannuntytär, Innamaan porvarissukua. Kaarina synnyttikin Juhanalle neljä lasta.

Katariina puolestaan varttui kuninkaan hovissa Krakovassa ja sai hyvän kasvatuksen. Hänet naitettiin 11 vuotta nuoremmalle Suomen herttua Juhanalle Vilnassa 4. lokakuuta 1562. Avioliitto oli poliittinen; se oli osa Juhanan pyrkimyksiä muodostaa Venäjän vastainen liittoutuma. Myös Venäjän Iivana IV Julma oli yrittänyt kosia Katariina, mutta tuloksetta.


 
 Katariina Jagellonica vankina Gripsholmin linnassa. Józef Simmlerin (1823–1868) maalaus.

Juhana ja Katariina saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Turun linnasta muodostui pienimuotoinen renessanssihovi, mutta jo saman vuoden syksyllä Juhanan ja Eerikin ristiriita oli kehittynyt sodaksi. Juhana ja Katariina joutuivat Eerikin vangeiksi, ja heidät vietiin Gripsholmin linnaan. Katariina seurasi miestään vapaaehtoisesti vankeuteen. Eräässä vaiheessa häntä uhkasi joutuminen Venäjälle, kun Iivana IV ehdotti Eerikille, että Katariinaa voitaisiin käyttää panttivankina Puolan painostamiseksi. Vankeusaikana Katariina synnytti kolme lasta, Isabellan, joka eli puolitoistavuotiaaksi, Annan ja Sigismundin, josta tuli Puolan ja Ruotsin kuningas

Juhana-herttua purjehtii 20. kesäkuuta 1562 Turusta Danzigiin tuodakseen puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican Suomeen. Aluksena on Henrik Hannunpoika Innamaan luotsaama Ursus Finlandicus eli Suomen Karhu.


Valpuri Innamaan mies Henrik Hannunpoika Innamaa oli turkulainen kauppias, jonka nimi mainitaan asiakirjoissa vuonna 1549. Henrik osallistui Juhana-herttuan kosiomatkalle Puolaan ja Turun raadin toimintaan. Juhanan vagitsemiseen vuonna 1563 päättyi myös Henrik Innamaan ura.

Juhana-herttua ja Puolan kuninkaan sisar Katariina Jagellonica menevät naimisiin 4. lokakuuta 1562 Vilnassa vastoin Eerik-veljen tahtoa. Juhana tulee etukäteen valmistelemaan Suomen herttuattaren tuloa Turkuun ja muu seurue saapuu myötäjäisineen ja hoveineen kaupunkiin jouluaattona. Joulun lisäksi he viettävät 8 kk Turun linnassa, tuliaisjuhlien kestäessä kahdeksan päivää.

Mukana pariskuntaa seuraa kuudenkymmenen hengen hovi, johon kuuluu suomalaisia, ruotsalaisia, puolalaisia ja saksalaisia ylimyksiä, mannermaisen tunnelman edustaessa puolalais-italialaista hovikultuuria. Hovissa aterioi päivittäin yli 600 henkeä, kaakeliuunit ovat uusinta uutta Suomessa, samoin ruokailussa käytettävät haarukat.


Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.


 
 Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Herttuaparin vankeutta Gripsholmin linnassa kesti syksyyyn 1567, jolloin Eerik syrjäytettiin valtaistuimelta. Saman vuoden syyskuussa Juhana huudettiin Ruotsin kuninkaaksi, ja 10. heinäkuuta 1569 Katariina kruunattiin miehensä rinnalla Ruotsin kuningattareksi. 1500-luvun lopulla katolilaisuuden merkitystä haluttiin lisätä. Kuningaspari vieraili usein Vadstenassa ja Katariina tuki Vadstenan luostarin toimintaa. Myös Naantalin luostari koki viimeisen lopulta lyhyeksi jääneen kukoistuksensa.


 
 Minnespenning över kung Johan III och drottning Katarina Jagellonica.


Katariina kuoli muutaman vuoden sairastelun jälkeen Vadstenan linnassa marraskuussa 1583.




 
 Drottning Katarina Jagellonicas gravvård i Uppsala domkyrka.




Juhana-herttua joutui Turussa ollessaan riitoihin veljensä, kuningas Eerikin kanssa haaveillessaan omasta valtakunnasta, johon kuuluisi Suomen lisäksi osa Baltiasta ja hänet tuomitaan 7. kesäkuuta 1563 kuolemaan, kun säädyt katsovat hänen syyllistyneen avunantoon viholliselle ja vehkeilyyn kuningasta vastaan.

Ruotsin ja Puolan välille syntyykin sota Baltian maiden omistamisesta. Eerik XIV tarjoaa veljelleen nöyryyttäviä antautumisen ehtoja, joihin herttua ei suostu. Neuvottelut päättyvät 17.  heinäkuuta ja Juhana varustaa linnansa puolustukseen Korppolaisvuoren, jonne linnasta pääsee venesiltaa pitkin yli Aurajoen.

Heikinmarkkinoilla 18. kesäkuuta Juhana pitää turkulaisille itsensä syyttömäksi vakuuttavan puheen. Antti Sigfridinpoika Rålambin piiritysjoukot laskevat maihin Hirvensalossa ja osastot leiriytyvät Korppolaismäen juurelle Vilkkilän niitylle sekä joen toiselle puolelle Tallimäelle.

Juhanalla on noin 1200 miestäja piirittäjillä Iivari Maununpojalla ja Klaus Flemingillä 12000 miestä ja 19 laivaa Hannu Maununpoika Björnramin komennuksessa. Turun linnan piiritys aloitetaan 20. kesäkuuta ja Korppolaisvuori valloitetaan elokuun 3. päivä yöllä.

Linna selviää vielä 40 valtaustikapuun voimin tehdystä hyökkäyksestä, mutta ei enää Korppolaismäeltä tulevasta tykkitulesta, jossa parissa päivässä ammutaan 300 kuulaa romuttamaan varustuksia. Lopulta varusväen huomio kiinnitetään tervalla voideltuun hevoseen, joka sytytetään tulee ja lopulta hyökkäys onnistuu.
  
Juhana antautuu 12. elokuuta ja herttuapari viedään 24. elokuuta Ruotsiin Gripsholman vankilaan. Katariina seuraa miestään vapaaehtoisesti, eikä suostu vapauteen, vaan näyttää vihkisormustaan, jossa lukee Nemo nisi mors - ei mikään muu kuin kuolema.

Sotaväki ryöstää linna ja polttaa vaakahuoneen. Laamanni Jöns Knuutinpoika toimii pahimpana ryöstäjänä, kohdistaen huomionsa mm. herttuan rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären kalleuksiin. 

Samalla Kustaa Vaasan poikien valtataistelu oli myös uskontaistelua katolilaisuuden ja luterilaisuuden välillä : Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat kalvinisteja.

Kun kuningas Juhana III kuolemasta aikoinaan 1592 ilmoitettiin turkulaisille, tehtiin se täällä suomenkielisellä julistuksella, olihan Juhanan isä poikansa Turkuun jättäessään huolehtinut siitä, että Juhana sai täällä myös suomenkielen opetusta, kun kerran Suomessa vaikutti.

Punainen kirja

Tänään 10-4 tulee kuluneeksi tasavuosia paavi Gregorius XIII kuolemasta 1585. Hän lähetti aikoinaan jesuiittaisä Antonio Possevinon Tukholmaan ja Turkuun tutkimaan mahdollisuuksia vastauskonpuhdistuksen merkeissä maan käännyttämiseen takaisin katolilaisuuteen.

Paavi Gregorius XIII, syntymänimeltään Ugo Buoncompagni, oli paavina 13. toukokuuta 1572 – 10. huhtikuuta 1585).


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, jolla hän nautti ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Valtakunnanmarsalkka Klaus Fleming piti Turun linnaa käskyvallassaan Kaarle-herttuan harmiksi ja kun Kaarle valtaa Juhana III kuollessa Suomen 1592, Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin takana. Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632.


Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX. Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä.

Rautamarski Klaus Fleming oli kuollut paluumatkallaan Turkuun jo 13.4.1597 valmistautuessaan taisteluun Kaarle-herttuaa vastaan:
Nuijasodan päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.
Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.



Kaarle Herttua:
"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan".

Ebba Stenbock:
"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi
päässyt tänne asti".

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan muille varoitukseksi kapinoinnista.


Halshuggen
Turussa 16-9-2012
Simo Tuomola

Devalvaatio.Nyt.

Tällä päivämäärällä 15-9
1957 – Suomen markka devalvoitiin 39 %


että milloinkas nähdään eka euron devalvointi ...

Kuusinainen

Tällä päivämäärällä 11-10 koettiin Suomessa 1967 kummia:
1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %.

BREAKING NEWS

Tänään 11-10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.


Yhden markan seteli vuodelta 1860.

Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus BREAKING NEWS -blogiini http://tuomola.blogspot.com seuraavasti:

plootu ratkaisee

siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.

silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.


Kun viime kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.

Eipä siis ihme, että kevyempi seteliversio oli se tulevaisuuden raha. Niitä Euroopan ensimmäisiä pankkiseteleitä vuodelta 1661 ei taida olla enää yhtään jäljellä, seuraavan vuoden painostakin vain muutama harvinaisuus. Jokin niistä oli esillä myös tässä näyttelyssä. Ja huonosti kävi pankille jo silloin, Palmstruchin konkurssi tuli 1667 kun liikkeelle laskettuja seteleitä vastaavaa kuparimäärää ei enää tarvittaessa löytynytkään kassaholveista.


Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.
Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla.

Muita ehdotuksia olivat muun muassa sataikko, omena ja suomo. Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.


Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

Oravannahkoja

Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita.


Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria.


Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Pian veroja keräävä kuningas kuitenkin keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin.

Historia kertoo:

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.

Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa.

Kuukauden raha   Joulukuu 2008   Suomen harvinaisin raha   1. EerikPommerilaisen 6 penningin raha, lyöty Turussa n. 1410. Raha on löydetty Hämeen linnasta. Myöhempiä Turun rahoja on useista löydöistä, mutta lähes kaikki niiden tyypit ovat hyvin harvinaisia. Tätä tyyppiä tunnetaan vain yksi kappale. Läpimitta 17 mm. (Klikkaa kuvat suuremmiksi).   2. Kaarle Knuutinpoika Bonden aurto, lyöty Turussa. Kaarle Knuutinpoika hallitsi vuosina 1448–1470 kolmeen eri otteeseen. Turun rahat lienee lyöty v:n 1453 jälkeen. Niissä on etusivulla Turkua tarkoittava A-kirjain sijoitettuna Bonde-suvun vaakunasta lainattuun veneeseen. Tämä rahatyyppi on vähemmän harvinainen kuin muut Turun rahat – saattaa olla, että Turussa lyötiin tuolloin enemmän rahaa kuin Tukholmassa. Läpimitta 20 mm. (Klikkaa kuvat suuremmiksi). Otsikon sanavalinta lienee hyväksyttävissä, kun kyseessä on Turussa 1400-luvun alussa valmistettu rahatyyppi, jota tunnetaan yksi ainoa kappale. Raha löydettiin Hämeen linnan tutkimuksissa 1957. Se tuli esille lattiantäytteestä päälinnan toisessa kerroksessa. Ruotsin valtakunnassa lyötiin Eerik Pommerilaisen (1396–1439) hallituskaudella rahaa useissa kaupungeissa. Julkaistessaan Hämeen linnasta löydetyn rahan (kuva 1) Pekka Sarvas määritteli sen nimellisarvoksi 6 penninkiä ja ajoitti sen Turun rahanlyönnin varhaisimpaan vaiheeseen. Turun rahat mainitaan 1400-luvulla useissa lähteissä, mutta rahapajan omat asiakirjat eivät ole säilyneet eikä rahanlyönnin alkamista voida tarkkaan ajoittaa. Nykyisen käsityksen mukaan se lienee alkanut vuoden 1410 tienoilla tai hieman aikaisemmin. Linnasta löydetyn rahan lyöntipaikka ilmenee sen takasivun kirjoituksesta MONETA ABOEN[SIS], ”Turun raha”, ja sen alkuperään viittaa myös kookas A-kirjain, joka edelleenkin on Turun vaakunassa. Kirjain voidaan tulkita myös ns. Maria-monogrammiksi eli yhdistelmäksi AM (Ave Maria). Etusivulla rahassa on kirjoitus ERICVS REX, ”Eerik kuningas", ja kookas kruunu, jonka alla on kuninkaan nimikirjain E. Varhemmin keskiajalla Ruotsin ainoa rahayksikkö oli ollut penningiksi sanottu pieni hopearaha, mutta vuoden 1370 tienoilla käyttöön tuli 8 penningin arvoinen aurto eli aurtua. Liivinmaalla (nyk. Viro ja Latvia) lyötiin saman rahatyypin hieman kevyempää versiota nimeltä artig. Se vastasi Ruotsin rahassa vain 6 penninkiä. Liivinmaan artigit olivat yleisessä käytössä Etelä- ja Itä-Suomessa, ja siksi saivat myös Turun ensimmäiset rahat tämän arvon. Pian Turussa kuitenkin alettiin lyödä tavanomaisia 8 penningin aurtoja (kuva 2). Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät nimellä abo. Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen, joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548). Kun Johanneksen evankeliumissa (12:4–5) mainitaan muuan rahasumma, Agricola on lisännyt reunahuomautuksen, jonka mukaan kyseiset rahat olivat lähes yhtä arvokkaita kuin ”nyt meille wisi Cusinaista taicka 30 Piente penningite”. Kuusinainen oli näin ollen 6 penninkiä. Vaikka rahaolot olivat 1500-luvun puolivälissä jo erilaiset kuin 1400-luvun alussa, on Pekka Sarvas pitänyt hyvin todennäköisenä, että nimitystä kuusinainen käytettiin jo Turun rahapajan ensimmäisistä kuuden penningin rahoista. Se on kaikesta päätellen Suomen vanhin omakielinen rahayksikön nimi. Kirjallisuutta: Sarvas, Pekka, ”Rahoista Suomessa Kalmarin unionin aikana – Om mynten i Finland under Kalmarunionens tid”, Pohjolan suurvalta ja heräävä leijona. Näyttelyluettelo, Turun maakuntamuseo, Turku 1997. - ”Mikä kumman kuusinainen?”, Numismaattinen Aikakauslehti 1995:1. - ”Ein neuer zweiseitiger Münztyp des Königs Erich von Pommern in Turku (Åbo)”, Nordisk Numismatisk Årsskrift 1981. Tuukka Talvio, Raha Suomessa ennen euroa. Museovirasto, Helsinki 2002.

Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja. Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä. Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä.

Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse. Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä. Köyhäilyä Turussa 15-9-2012 Simo Tuomola

Pro curator

Tänään 13-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen kuolemasta Turussa 1817.
1817 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.



Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.



Ja tältä näytti hallituskonselji, jonka prokuraattoriksi Calonius valittiin:

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.
Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon.



Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.
Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.





Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.


 

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

 

Vuonna 1809 perustetun hallituskonseljin ensimmäisen kokoontumispaikan eli Richterin talon muistolaatta paljastettiin 2.10.2009. Kuva: Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.
Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.



Prince Pyotr Ivanovich Bagration (Georgian: პეტრე ივანეს ძე ბაგრატიონი P'et're Ivanes dze Bagrat'ioni [baɡratʼiɔni], Russian: Пётр Ива́нович Багратио́н; 1765 – 24 September [O.S. 12 September] 1812) was a general of the Russian army. He was a descendant of the Georgian royal family of the Bagrations.




Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 13-9-2012
Simo Tuomola

Iagh war

Tällä päivämäärällä 12-9 kuoli Turulle ja Suomelle tärkeä valtahenkilö Pietari Brahe:

1680 – Pietari Brahe, ruotsalainen kreivi, valtiomies ja sotilas (Suomen kenraalikuvernööri, ”Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen”) (s. 1602)

Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds

Pietari (Per) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydholm, Ruotsi — 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.

Kreivin aikaan

Tänään 18-2 juhlimme Per Abrahamsson Brahen syntymää 1602. Syntymäpaikkana Rydboholmin linna Upplandissa. Kreivi Pietari Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637-1640 ja 1648-1651. Suuren tahtomiehen aikaa sanotaan maassa syystäkin Kreivin ajaksi;
Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.

Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen.

1637: Suomen kenraalikuvernööriksi Turun linnaan 7. kesäkuuta nimitetty Pietari Brahe saapuu myrskyisän merimatkan jälkeen 21. marraskuuta hallituskaupunkiinsa Turkuun tykinlaukausten saattelemana puolisonsa Kristiina Katariina Stenbockin seurassa Neitsyt-laivalla. Brahe ei paljoa aikaile, vaan tekee jo 14. joulukuuta ehdotuksen yliopiston perustamisesta Turkuun ja valtaneuvosto vahvistaa esityksen 11.lokakuuta 1638.

Suomen suuriruhtinatar, kuningatar Kristiinan ja hänen holhoojansa Axel Oxenstiernan johdolla allekirjoitetaan 26. maaliskuuta 1640 Turun akatemian perustamiskirja ja opinahjo vihitään suurin juhlallisuuksin käyttöön 15. heinäkuuta 1640.

Brahe lähtee heti myös uudistamaan Turun asemakaavaa; kaupungin länsipuolelle kaavoitetaan Kuningattarenkatu uusine toreineen ja länsirannan arvotontit varataan ritaristolle ja aatelistolle. Rahvasta moititaan puolestaan taikauskoisuudesta ja laiskuuden ja juoppouden lisääntyminen pistetään tupakan liian aikaisen ja ylellisen nauttimisen piikkiin. Brahe ehdottaakin tupakan sulkemista kaupungin apteekkeihin ja antamista vain lääkkeinä sairaille.

Brahen toinen virkakausi Turussa 1648 alkaa kreivillisillä seurapiirihäillä, jotka kestävät lähes viikon eli jälleen kerran esilinnassa ja koko kaupungissa eletään loiston aikakautta, mutta lopulta Suomeen ja Turkuun laskeutuu maansuru, kun kreivitär Brahe, Kristiina Stenbock, kuolee Turun linnassa kesällä 1650.

Saatettuaan vaimonsa hautaan Ruotsiin Pietari Brahe palaa tammikuussa 1651 vielä Suomeen viideksi kuukaudeksi, mutta siirtyy jo samana vuonna Tukholmaan drotsiksi, maan korkeimmaksi lainvalvojaksi. Myös Ruotsista käsin Brahe hoiti kiinteästi Suomen asioita aina kuolemaansa 2. syyskuuta 1680 saakka.



Illustration of Rydboholm Castle

Brahen vaimo ja lapset on haudattu Visingsön saarelle Brahekirkkoon, mutta enpäs tiedä minne Brahe itse on päätynyt. Olisikos Riddarholmskyrkaniin. Tutkitaan. Ainakin Brahe-Grennan, Grännan kaupungissa Vätternin itärannalla Visingötä vastapäätä on Brahen patsas, mutta Turussa on komeampi. Ukko löytynee siis Pinellan käynnissä olevien kaivausten aikana, sovitaan niin.

No ihan oikeasti Brahe kuoli 12. syyskuuta 1680 Bogesundin linnassa Upplandissa ja haudattiin Östra Rydsin kirkkoon Tukholman pohjoispuolelle Rydboholmin linnan lähelle.


 


 
 Brahen ansiosta perustettiin 26. maaliskuuta 1640 Turun kuninkaalinen akatemia.

 Brahen suvun vaakunan kotkansiivet Kainuun Prikaatin joukko-osastolipussa.









Kreivaillaan
Turussa 12-9-2012
Simo Tuomola

Walter Runeberg (1838–1920)

Pietari Brahen patsas

Walter Runeberg: Pietari Brahe (yksityiskohta), 1886 Kuva: WAM / Tatiana Tolonen

1886, paljastettu 1888
Pronssi, korkeus 2,95 m
jalusta punaista graniittia, korkeus 4,0 m

Rothoviuksenkatu 2, Brahenpuisto Turku

Pietari Brahea (1602-1680), Suomen kenraalikuvernööriä ja Turun Akatemian ensimmäistä kansleria esittävä kansallinen muistomerkki.

Kreivin aikaan

Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetty Pietari (Per) Brahe (1602-1680) ja hänen vaimonsa Kristina Katarina Stenbock saapuivat Turun linnaan 1637. Siitä alkoi hyvästä hallinnosta kuuluisa kreivin aika, jota hän vietti Suomen kamaralla kaikkiaan vain kuusi vuotta. Tarkastusmatkoistaan kuulun kreivin aikaan parannettiin niin Suomen alueen oikeuslaitosta, kuin järjestettiin sotaväen asioita, perustettiin postilaitos ja kaupunkeja sekä uudistettiin verotusta. Suomeen perustettiin tuolloin myös ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia vuonna 1640. Kreivi oli tietenkin sen ensimmäinen ja itseoikeutettu kansleri.

Tyytyväinen mies

Kuvanveistäjä Walter Runebergin muotoilema Pietari Brahe seisoo nimikkopuistossaan Turun tuomiokirkon kupeessa katse kohti Turun Vanhaa Akatemiataloa. Barokkisiin pitseihin, sulkahattuun ja juhlaviin saappaisiin puettuna hän näyttää juuri niin tärkeältä kuin kansallinen suurmies vain voi. Toinen käsi rennosti lanteella ja toinen käsi Akatemian perustamiskirjarullaa tomerasti puristaen hän näyttää tietävän, miten maata hallitaan ja kehitetään. Patsaan jalustaan on kirjattu tyytyväisen miehen tokaisu ruotsiksi, mikä suorana käännöksenä kuuluu: Minä olin maahan ja maa minuun hyvin tyytyväinen ( Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds ).

Tarpeen pikari

Niinkuin tieto on käynyt, tällä päivämäärällä 11-9 tapahtui aikoinaan kauheita, kun
1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III kielsi viinan kotipolton viljanpuutteen takia.

Ja kaikki alkoi tietenkin oluesta:
Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Suomeen olut tuli asutuksen ja kaskiviljelyn mukana. Kalevalan 20. runossa kerrotaan oluen raaka-aineiksi ohra ja humala sekä käymisen käynnistäjäksi mesiheinä. Oluen seppänä on Osmotar ja olutta tuottava jumala on Pellonpekko. Oluen merkityksestä kertoo se, että Kalevala kertoo oluenpanosta kaksi kertaa vuolaammin kuin maailman luomisesta.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.


Ensimmäiset asiakirjamerkinnät oluen käytöstä Suomessa on kirjattu 1300-luvulle. Tuolloin Viipurin pappi Torsten määräsi testamentissaan perinnöksi Turun koululle mm. markan rahaa ja tynnyrin olutta. 1500-luvulla olutta pantiin erityisesti Suomessa Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa ja talojen ulkorakennuksien panimotuvissa, joiden vieressä saattoi olla vaunuvaja, rehulato ja hevostalli.

Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Olaus Magnus Gothus kirjoitti vuonna 1555, että "suomalainen olut kasvattaa ihmiset kestämään mitä tahansa rasitusta". Naiset tulivat hänen mukaansa oluesta niin hedelmällisiksi, että he synnyttivät enimmäkseen kaksosia.


Erityisen koristeelliset suomalaiset olutastiat eli kousat olivat niin kuuluisia, että Olaus Magnus piirsi sellaisen karttaansa.


Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Ensimmäinen tunnettu historiallinen, kirjallinen maininta Ukon maljan juomisesta on vuosien 1542–1547 väliltä, jolloin Savon läänin talonpoikia sakotettiin juotuaan ”Thorille”. (Käräjäpöytäkirjassa ruotsiksi ”Thordns gilde”). Ilmeisesti Ukko käännettiin ruotsinkieliseen pöytäkirjaan Thoriksi skandinaavisen ukkosenjumalan mukaan.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Turkulainen olut oli maankuulua jo 1400-luvulta lähtien. Olutta juotiin tuolloin jo paremmissa piireissä korkeista passglaseista, jotka kiersivät juomaseurueen jäseneltä toiselle. Lasipikarien käyttö olutastioina oli levinnyt Suomeen saksalaisen ritarikunnan kaupanteon myötä. Myöhemmin esim. 1557 Juhana-herttua ylistää turkulaisten taitoa panna olutta ja pyytää sitä 2-3 lästiä lisää hoviinsa. Turun linna oluenpanohuonehan rakennettiin lähelle jokirannan kaivoa 1561 nykyisen Kakolanmäen tuntumaan.

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.



Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.


Oluen ja viinin lisäksi linnassa nautittiin myös viinasta ja viinapannu kuului linnan irtaimistoon esim. vuoden 1566 räkningeissä. Paloviinan keittotaito ja lipittely yleistyi 1600-luvulla niin, että ryyppyjä kallisteltiin jo kaikissa sopivissa tilanteissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. 1631 Turussa krouvareilta jo kiellettiin oluen ja paloviinan myynti saarnan aikana uhaten oluen ja viinan menetyksellä, eli tuotteiden vaivaisille jaolla.

1632 Turun raastuvanoikeus päätti, etteivät kuninkaan krouvari eivätkä muutkaan ravintolanpitäjät saaneet myydä juomia enää päivän päättymisestä ilmoittavan kirkonkellojen ns. hoivasoiton jälkeen, aikansa valomerkki annettiin tuolloin äänimerkkinä. 1638 tilastojen mukaan kaupungissa oli 5 ravintoloitsijaa, 18 kapakoitsijaa, 8 oluenpanijaa ja 2 paloviinanpolttajaa. Veroa kannettiin viinan poltosta ja myynnistä.

1644 Turussa piispa Laurentius Petri puuttuu Saarnakirjassaan viinan juontiin jakaen pikarit: 1. tarpeen ja hädän pikari 2. terveyden pikari 3. ilo-siementen pikari ja 4. enempi kiukkuisten pikari, joka ihmiset tomppeliksi tekee.

Toisaalta pahennusta herättäneet kapakat olivat paitsi verotulojen lähteitä, myös sosiaalisia keskuksia. Esim. 1621 Turussa määrättiin käsityöläisasetuksessa, että kaupunkiin tulevan kisällin pitää mennä suoraan kapakkaan kahdeksi viikoksi, jotta mestari kulloinkin tietäisi mistä itselleen kisällejä etsiä.




Ruotsalaisissa kartoissa käytetty kestikievarin merkki

Ensimmäiset kestikievarit perustettiin Suomeen noin 1600-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä kestikievareita ylläpitivät pappilat, myöhemmin niistä vastasivat vauraat talonpojat, jotka saattoivat toimia myös nimismiehinä. Kestikievarin isäntä oli vapautettu sotaväkipalveluksesta. Kestikievareissa pidettiin jatkuvaa tulta hellassa, jotta nälkäisille kievariin saapuneille matkustajille saataisiin mahdollisimman nopeasti syötävää. Kestikievareissa oli tarjolla alkoholijuomia ja niitä valmistettiin myös itse (kotipoltto).

Suurta nälänhätää maassa kärsittiin esim. 1634, 1695 ja 1696, jolloin esiintyi jopa ihmissyöntiä. Kova halla iski Suomeen 1697 10. elokuuta aiheuttaen lisää tuhoa ja suurten nälkävuosien aikana menehtyi jopa 30% kansasta. Turun hiippakunnassa kuoli vuoden aikana syyskuusta syyskuuhun 60 391 henkeä katovuosien takia Jumalan rangaistuksena. Yhteensä Suomessa kuoli nälänhätään tuolloin 130 00o ihmistä.

Hallitus oli jo syksyllä 1695 lähettänyt viljaa Pohjanmaalle, mutta aivan liian vähäisiä määriä. Suomi oli myös ison osan vuodesta jäiden vuoksi motissa, ja monet viljalaivat myös upposivat Pohjanlahden syysmyrskyissä. Toisaalta myös tuon ajan huono tiedonkulku johti siihen, ettei vastatoimenpiteisiin osattu Tukholmassa ruveta riittävällä ripeydellä ja laajuudella.

Tavallisesti nälänhädästä oli selvitty ruokaa ostamalla ja kiristämällä vyötä. Katovuodet olivat nimittäin varsin tavallisia 1600-luvulla, mutta näin suuressa laajuudessa ei kato ollut maata koetellut. Myös Norjassa, osassa Ruotsia ja valtakunnan "vilja-aitassa", Baltiassa, oli hätätila. Kruunu ei lahjoittanut viljaa kansalle, vaan sitä lainattiin talollisille pientä korkoa vastaan. Lainat oli tosin tarkoitus periä takaisin vasta "kun meidän Herramme siunaa sadolla". Koska viljaa jaettiin talollisille, ei köyhimmällä osalla väestöä ollut sitäkään mahdollisuutta saada viljaa.

Kevät ja kesä 1697 olivat jo suotuisia viljankasvulle. Siemenviljan puute aiheutti ongelmia, mutta varsinainen katastrofi oli jo takanapäin. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioiksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi myös verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Näillä kokemuksilla ei siis ollutkaan mikään ihme, että viljanpuuteen takia aikanaan myös Kustaa III joutui puuttumaan asiaan tiukoin ottein.

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1746 – 29. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.



Tarpeen pikarilla
Turussa 11-9-2012
Simo Tuomola