Juhanan vaimoke

Tänään 20-12 vietämme Juhana-herttuan syntymäpäivää vuosimallia 1537 ja piipahdamme miehen sänkykamarin puolelle:
1537 – Juhana III, Ruotsin kuningas (1569–1592) (k. 1592).

Juhana III (ruotsiksi Johan III, ennen kuninkuutta Juhana-herttua, 20. joulukuuta 1537 – 17. marraskuuta 1592) oli Ruotsin kuningas vuosina 1568–1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556–1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.



Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.


Kaarina Hannuntytär (kastettuna Katarina Hansdotter) (1539–1596) oli Juhana-herttuan, myöhemmin Ruotsin kuninkaana Juhana III, rakastajatar. Kaarina Hannuntyttärellä ja Juhanalla oli neljä lasta.

Place of Burial:	Finland
Birthdate:	1539
Death:	Died December, 1596 in Wäxiö,Kangasala, FInland

Ennen Juhanan avioitumista Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa, Juhana edesauttoi Kaarinan avioituimisen Juhanan suosikkihovimiehen Klas Vestgöten kanssa.

He muuttivat 1562 Kangasalle Vääksyn kartanoon. Onni jäi lyhyeksi, sillä Klas Vestgöte mestattiin Eerik XIV:n käskystä 1563 noin kolmenkymmenen muun Juhanan läheisen kannattajan kanssa. Kaarina avioitui sittemmin toisen kerran Ylä-Satakunnan voudin Lars Hordelin kanssa.


Juhana ja Katariina saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Turun linnasta muodostui pienimuotoinen renessanssihovi, mutta jo saman vuoden syksyllä Juhanan ja Eerikin ristiriita oli kehittynyt sodaksi. Juhana ja Katariina joutuivat Eerikin vangeiksi, ja heidät vietiin Gripsholmin linnaan. Vankeusaikana Katariina synnytti kolme lasta, Isabellan, joka eli puolitoistavuotiaaksi, Annan ja Sigismundin, josta tuli Puolan ja Ruotsin kuningas.

Kun Juhana ja Katariina vietiin Turusta 24. elokuuta Ruotsiin Gripsholman linnan vankilaan, sotaväki ryösti Turun linnan ja poltti vaakahuoneen. Eerik evakuoi linnan aarteet, eikä niitä sen koomin ole Turkuun palautettu. Laamanni Jöns Knuutinpoika toimi pahimpana ryöstäjänä ja kohdisti huomionsa myös herttuan rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären kalleuksiin.


Juhana III:n puoliso Katariina Jagellonica tunnetaan Suomessa paremmin Turun linnassa asuneena Suomen herttuattarena kuin Ruotsin kuningattarena. Puolalaissyntyisen ja katolisen Katariinan merkitys kuningattarena oli kuitenkin suuri. Hän toi mukanaan mannermaista renessanssityyliä, mutta myös uskontopoliittisia ristiriitoja, jotka vaikuttivat valtakunnan politiikassa pitkään hänen kuolemansa jälkeenkin.


Juhana-herttuan vihkimätön vaimo Kaarina Hannuntytär (Katarina Hansdotter) synnytti Juhanalle neljä lasta. Kaarinan isä oli kirkkoherra Hans Klasson Kögemäster ja äiti kuuluisaa ritarisukua Ingeborg Åkesdotter Tott. Juhana tapasi nuoruudenrakastettunsa Kaarinan tämän ollessa Tukholman hovissa palveluksessa vaatekamaripiikana. Juhanan tultua Suomen herttuaksi pari muutti Turkuun ja heidän ensimmäinen lapsensa Sofia Gyllenhjelm syntyi Turun linnassa vuonna 1556.

Ingeborg Åkesdotter (Tott), född på 1440-talet, död 1507 i Jönköping, var dotter till Åke Axelsson (Tott) och gifte sig med Sten Sture den äldre 1460. De fick inga barn. Då maken utsågs till regent (i praktiken kung) blev hon första dam vid det svenska hovet. Hon fungerade i praktiken som Sveriges drottning de facto under en lång tid.



Seuraavista lapsista Augustus kuoli jo lapsena sekä Julius ja Lucretia parikymmenvuotiaina. Aikanaan Sofia avioitui Viron ja Inkerinmaan käskynhaltija Pontus De la Gardien kanssa ja heille syntyi kolme lasta, joista yksi oli myöhemmin kuuluisaksi sotataidoillaan tullut, Tallinnassa syntynyt, Jakob De la Gardie. Juhana solmi poliittisista syistä avioliiton 4.10.1562 Vilnassa Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa, joten Kaarina Hannuntytär joutui vuonna 1561 vetäytymään Vääksyn kartanoon Kangasalle.

Barn med Johan III i Åbo:

1. Sofia Johansdotter (Gyllenhielm) (1556 - 1583)
2. Augustus Johansson (Gyllenhielm) (1557 - 1560)
3. Julius Johansson (Gyllenhielm) (1560 - 1581)
4. Lucretia Johansdotter (Gyllenhielm) (1561-1585)

Sofia Johansdotter.


Sofia Johansdotter (Gyllenhielm), född 1556 eller 1559, död 1 juni 1583 i Reval, var en frillodotter till kung Johan III av Sverige och Katarina Hansdotter. Hon är anmoder till flera svenska högadliga släkter.
Sofia växte upp i Finland, där modern var bosatt i Åbo. År 1576 blev hon uppvaktande hovdam hos prinsessan Elisabet Vasa. Samma år trolovades hon med Pontus De la Gardie. Sofia adlades Gyllenhielm 1577 samtidigt som systern Lucretia och brodern Julius; brodern kallades från det året ofta Gyllehielm, medan Sofia och systern omväxlande använde namnet och sitt patronymikon Johansdotter.



Rakastajattarensa Kaarina Hannuntyttären kanssa saamistaan neljästä lapsesta Lucretia oli isänsä lemmikkitytär:

Lucretia Johansdotter (Gyllenhielm), född 1561, död 1585, var en svensk adelsdam.
Hon var dotter till Johan III och Katarina Hansdotter. Lucretia adlades Gyllenhielm 1577 samtidigt som systern Sofia och brodern Julius; brodern kallades från det året ofta Gyllehielm, medan Sofia och systern omväxlande använde namnet och sitt patronymikon Johansdotter. Hon dog ogift 1585. Vid hennes död misstänkte kungen att hon dött genom trolldom och lät göra en undersökning. Kerstin Ulfsax, änka efter Jöns Ulfsax, Smålands ståthållare, anklagades då för att ha mördat Lucretia med hjälp av häxeri. Lucretia ska ha varit Johans favoritbarn.

Turun linnan käskynhaltijaksi nimitettiin 1580 Julius Gyllenhielm, joka oli Juhana III n ja hänen herttuakautensa aikaisen rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären poika.

Julius Gyllenhielm (Jyllenhjelm) (23. helmikuuta 1559 - 1581, Turku) oli Kaarina Hannuntyttären ja Juhana III:n poika, joka nimitettin vuonna 1580 Turun linnan käskynhaltijaksi. Tällöin myös hänen äitinsä Kaarina palasi Turun linnan suojiin. Paluu jäi kuitenkin lyhyeksi Juliuksen kuollessa Turussa jo seuraavana vuonna. Äiti kuoli joulukuussa 1596 Wäxiössä Kangasalla.

Kangasala on kuuluisa kartanoistaan ja niiden kuuluisista asukkaista. Liuksialan kartanossa eleli kuningatar Kaarina Maununtytär aikoinaan vuosikymmeniä, Wääksyn kartanossa taas Juhana herttuan rakastettu Kaarina Hannuntytär.

Kuninkaallista hohdetta Kangasalan historiaan tuovat Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan poikien Eerik XIV:n leski Kaarina Maununtytär (1580-1612) ja Juhana III:n avovaimo Kaarina Hannuntytär (1539-1596). Kaarina Maununtytär asutti Liuksialan kartanoa, kunnes kuoli siellä 61-vuotiaana ja Kaarina Hannuntytär Vääksyn kartanoa kuolemaansa saakka.

Vääksyn kartano (Ruots. Växiö) on 1500-luvulla perustettu Kangasalla sijaitseva kartano. Rälssitilasta tuli kuninkaan kartano vuonna 1560-luvulla, kun eräs Suomen vauraimmista aatelismiehistä Jöns Västgöte ja hänen vaimonsa Kerstin Pedersdotter (Jägerhorn af Spurila), joka oli saanut kylän Vääksystä huomenlahjakseen ensimmäiseltä mieheltään, lahjoittivat kartanon kruunulle 22.11.1555, pidättäen elinikäisen hallintaoikeuden. Jöns Västgöten kuoltua syksyllä 1561, Juhana III lahjoitti kartanon edelleen rakastajattarelleen Kaarina Hannuntyttärelle vuonna 1564, ja sai hallintaoikeuden Kerstin Pedersdotterin kuoltua 1566.

Kartano oli 1500-luvun alusta Wäxjöstä kotoisin olevan Westgöta-suvun rälssitilana ja siitä juontaa kartanon nimi Wääksy (Wexiö). Jouduttuaan kuninkaan epäsuosioon 1555 suvun täytyi luovuttaa kartano kruunulle ja siten siitä tuli kuninkaan kartano.
Ruotsi-Suomen valtakunnan politiikan parrasvaloihin kartano tuli kun Juhana-herttua naituaan Katarina Jagellonican Puolasta lahjoitti sen vihkimättömälle vaimolleen Kaarina Hannuntyttärelle vuonna 1561. Kaarinalla ja Juhanalla oli neljä yhteistä lasta. Nuorin lapsista, Sofia, meni naimisiin sotapäällikkö Pontus de la Gardien kanssa. Sofia kuoli Tallinnassa synnyttäessään poikaansa Jakobia 1583. Pontus hukkui Narvan jokeen pari vuotta myöhemmin. Jakob de la Gardie lähetettiin Wääksyyn isoäitinsä hoiviin. Hänestä tuli niinikään kuuluisa sotapäällikkö, Laiska-Jaakko - yksi harvoista läntisistä kenraaleista, joka onnistui valtaamaan Moskovan. Wääksyn kartano kulki samassa "Kaarina Hannuntyttären suvussa" tyttärien myötäjäislahjana lähes 200 vuotta.

Lapsellisesti
Turussa 20-12 2013
Simo Tuomola

The Girl King

Tänään 18-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningatar Kristiinan syntymästä Tukholmassa 1626.

Kristiina (18. joulukuuta (J: 8. joulukuuta) 1626 Tukholma – 19. huhtikuuta 1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti 1654.

  
16-vuotias Kristiina kuningattarena.

Kristiina oli viisivuotias, kun hänen isänsä Kustaa II Aadolf kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti,

Turun Akatemia perustettiin kuningatar Kristiina aikana ja myös Turun joulurauhan julistuksen sanamuoto on peräisin kuningatar Kristiinan käskykirjeestä 1649.

Turussa kuningatar on nyt myös ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä Mika Kaurismäki on toteuttamassa täällä elokuvaa hänestä ja tuosta aikakaudesta.

The Girl King on Mika Kaurismäen ohjaama epookkielokuva, joka kertoo 1600-­‐luvulla eläneen Ruotsin kuningatar Kristiinan vaiherikkaan tarinan. Elokuvan suomalainen tuotantoyhtiö on Marianna Films, joka tuottaa Girl Kingin yhdessä neljän muun ulkomaalaisen tuotantoyhtiön kanssa. Elokuva tehdään englanniksi ja mukana on isoja kansainvälisiä nimiä näyttelijöinä, kuin myös suomalaisia eturivin nimiä.

Girl Kingiä  kuvataan Turussa arkisin helmikuun alusta maaliskuun loppupuolelle saakka.

 


Kuolinpäivänä kirjasin hänestä näin:

Pohjolan Minerva

Tänään 19-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turullekin mm. Turun akatemian perustajana 1640 niin tärkeän Ruotsin hallitsijan, kuningatar Kristiinan kuolemasta Roomassa 1689. Hän oli syntynyt 1626, joten hän oli valtansa periessään vasta 6-vuotias lapsi. 

Kuningattarena hän toimi vuosina 1632-1654, jolloin luopui kruunusta, kääntyi katolilaisuuteen ja matkusti Roomaan. Hänen aikanaan saneltiin kuningattaren käskykirjeellä 1649 myös Turun joulurauhan nykyinen sanamuoto.

Hän oli viimeinen Vaasa-suvun edustaja valtaistuimella, hän luopui kruunusta  6. kesäkuuta ja poistui kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan, jossa kääntyi katolilaiseksi. Kuoltuaan hänet haudattiin Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa ja hopeanaamio kasvoillaan.

Kuningas Kristiinan hautajaiset

Ruotsin kuningatar, Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina kuoli Roomassa 19.4.1689. Aikaisemmin helmikuussa 62-vuotias entinen hallitsija oli kaatunut ja telonut itsensä. Huhtikuun puolivälissä näytti jo siltä, että hän selviäisi, mutta puhjennut keuhkokuume ja korkea kuume uuvuttivat potilaan.

Viimeisen voitelun Kristiina oli saanut jo kaatumisen jälkeen. Paavi Innocentius XI olisi itse sen halunnut antaa, mutta vanhana ja raihnaisena miehenä hän ei kyennyt asuintiloistaan poistumaan.

Viestin vakavasti loukkaantuneelle Kristiinalle paavi kuitenkin lähetti.

Kristiina oli 1654 luopunut kruunustaan serkkunsa Kaarlen hyväksi. Ruotsin laki ei sallinut katolista hallitsijaa, ja kirkkokuntaa vaihtaakseen Kristiinan oli luovuttava kruunusta. Läksiäisiksi Kristiina sai huomattavan elinkoron, jonka avulla hän perusti hovin uuteen kotikaupunkiinsa Roomaan.

Ruotsiin hän palasi vain kerran. Kaarle X Kustaa kuoli 1660, ja Kristiina kävi Tukholmassa muistuttamassa olemassaolostaan. Kruununperijä Kaarle XI (s. 1655) oli vasta lapsi ja Kristiina tahtoi teroittaa valtiopäiville, että jos nuori Kaarle kuolee, hänestä tulee uudelleen hallitsija.

1600-luvun puolivälissä Ruotsi oli suurvalta. Protetanttisen maan johtajan kääntyminen otettiin Vatikaanissa suurena voittona, sen mukaisesti Kristiina sai asuttavakseen siiven eräästä Vatikaanin keskeisimmistä rakennuksista. Ennen Kristiinan muuttoa kiireesti maalattiin piiloon Omne malum ab Aquilone (lyhennös Jeremia 1:14 "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle.") huomautukset ja paavi lakkasi sylkemästä pohjoistuulelle.

Niinpä Innocentius XI (k. elokuussa 1689) olisi todella tullut itse antamaan viimeisen voitelun, jos olisi vain kyennyt. Kristiinan tullessa Roomaan paavina oli Aleksanteri VII (k. 1667), Kristiina rippi-isinä ehti toimia myös Klemens IX (k. 1669) ja Klemens X (k. 1676).

Innocentiuksen kanssa Kristiina oli ollut riidoissa, entinen hallitsija ei malttanut pitää sormiaan erossa maailmanpolitiikasta. Innocentius olisi nimittäin halunnut lakkauttaa tavan, jonka mukaan kunkin maan suurlähetystöt ovat sijaintivaltakunnan lainsäädännön ulottumattomissa, naapurimaiden itsenäisiä osia pääkaupunkien keskellä.

Osaltaan Kristiina itse oli syyllinen riitaan Innocentiuksen kanssa. Hän oli nimittäin perustanut teatterin kortteeriinsa Vatikaanin pyhimpään.

Kristiina piipahti Pyhälle Isälle toteamassa, että idea on tolkuton. Eikä se edennytkään mihinkään. Teatterin Innocentius sen sijaan sai muutettua takaisin varastotilaksi.

Innocentius XI:n seuraaja Aleksanteri VIII (k. 1691) teki viimeisen palveluksen Kristiinalle, joka oli kuollut suurissa veloissa. Aleksanteri osti Kristiinan kirja- ja käsikirjoituskokoelman Vatikaanin kirjastoon huomattavalla rahamäärällä. Näin kuningattaren maine tuli pelastettua velkojienkin silmissä.

Kristiina itse oli toivonut pieniä ja vaatimattomia hautajaisia. Se ei sopinut Kirkkovaltion johdolle. Kristiinalle järjestettiin huomattavat nelipäiväiset maahanpanijaiset, kulkueineen ja monine messuineen.

Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija.

Kristiinan kuolemaan palattiin vielä 1702 Ruotsin Kaarle XII:n aloitellessa mittavia sotaretkiään. Paavi Klemens XI teetti Carlo Fontanalla monumentin Pietarinkirkkoon Kristiinan muistoksi.

Viimeksi Kristiina sai vierelleen ikuiseen lepoon Pietarinkirkon kätköihin paavi Johannes Paavali II:n.







Valtakunnan asioiden sijasta Kristiinan mielenkiinto kohdistui taiteeseen. Kristiinan aikana Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Hän kutsui Tukholmaan suurin joukoin eurooppalaisia oppineita, joista kuuluisin oli filosofi René Descartes, hankki Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia sekä harrasti teatteria, oopperaa ja balettia.

Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi. Roomassa Kristiina perusti kolme tieteellistä akatemiaa. Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa.


Pohjolan Minervalle
Turussa 18-12 2013
Simo Tuomola

Kuningas Alexander

Jatketaan vielä kuningatar Kristiinan tutkiskelua, kun häntä edellisessä jutussa nimiteltiin "kuninkaaksi" ja muistutettiin, että Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa. Molempiin huomioihin oli hyvä syynsä. Kas näin:
Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) oli sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitä ja myös yritys muuttaa itsensä alkemian avulla fyysisesti naisesta mieheksi. Ruotsalainen tutkija Kjell Lekeby (s. 1939) on perehtynyt aiheeseen teoksessaan ”Kung Kristina”.

Kristiina halveksi voimakkaasti naisen olemusta ja naisellisuutta itsessään. Lisäksi hän halveksi voimakkaasti avioliittoa ja naisen alistamista sekä pelkäsi raskautta ja synnytystä. Hän viihtyi mielellään vanhempien ja oppineiden miesten seurassa henkisistä syistä, mutta hän ei pitänyt miehistä sen vuoksi että he olivat miehiä, vaan sen vuoksi että he eivät olleet naisia.

Kaikesta huolimatta on hyvin todennäköistä, että Kristiina oli elänyt 1640-luvulla sukupuolisuhteessa hovimiehenä ja diplomaattina toimineen Magnus Gabriel de la Gardien (1622–1686) kanssa. Tämä oli liehakoinut Kristiinaa kahdeksan vuoden ajan ja ollut myös Kristiinan intohimon kohteena, kunnes heidän välinsä rikkoutuivat. Toinen mies, jonka uskotaan päässeen Kristiinan vuodekumppaniksi, oli Antonio Pimentel (s. 1604), Ranskan lähettiläs Ruotsissa.

Kristiina kielsi sukupuolisen kiinnostuksensa miehiä kohtaan tai ei ainakaan tunnustanut sitä. Sen sijaan hän osoitti julkisesti lemmenkipeyttään naisia kohtaan 1640-luvun lopulta lähtien, jolloin hän oli vähän yli 20 vuoden ikäinen. Kristiina oli hyvin ihastunut kauniiseen Ebba Sparreen (1626–1662), joka tuli hoviin vuonna 1645.

Kristiina toteutti päätöksensä luopua kruunusta 6.6.1654 ja matkusti Ruotsista jo 10.6.1654. Rajan ylitettyään hän ajoi hiuksensa, käytti miehen peruukkia ja pukeutui miehen asuun. Kristiina kääntyi katoliseen uskoon Brysselissä joulukuussa 1654. Hän asettui asumaan Roomaan, josta hän teki joitakin matkoja muualle Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

Jo kreikkalainen Aristoteles (noin 384–322 eKr.) oli pohtinut ihmisen lisääntymistä sekä lapsen sukupuolista kehitystä. Jos miehen muotoa antava voima oli tarpeeksi suuri, tuli lapsesta poika, ja muussa tapauksessa tyttö. Tämän katsottiin osoittavan, että nainen oli kehittyessään jäänyt mieheen verrattuna vajavaiseksi. Näin naisen sukupuolen muuttamista mieheksi ei tarvinnut välttämättä pitää todellisena muutoksena, vaan kesken jääneen kehityksen loppuun saattamisena.
Kapusiinimunkki J. E. Seuin oli jo vuonna 1672 kertonut Kristiinalle salakirjoituksella laaditussa kirjeessä, että hän oli löytänyt alkemiasta viisasten kiven. Siten Kristiina voisi sen avulla toteuttaa haaveensa ja täydentää sen, missä luonto oli epäonnistunut. Myös Azzolino oli kertomansa mukaan ollut vuonna 1667 lähellä löytää viisasten kiven. Kristiina kirjoitti vielä vuonna 1686 Pierre Baylelle (1647–1706) ja pyysi tätä lähettämään itselleen joitakin mielenkiintoisia, erityisesti alkemiaa eli kuninkaiden tiedettä käsitteleviä kirjoja.

Joskus 1670-luvun loppupuolella kuningatar Kristiina elätti toivoa, että hän olikin muuttumassa mieheksi. Ilmeisesti vuonna 1678 hän oli huomannut sukuelimistään pistävän esiin jotakin kiinteää. Hän ymmärsi sen olevan kasvamassa oleva miehen sukuelin. Hänen kamarineitonsa Ottavia oli sen nähtyään ja sitä tunnusteltuaan ollut samaa mieltä ja lausunut kuningattarelle: ”Ole tervehditty ruotsalaisten kuningas!” 

Kristiina kertoi asiasta ilman epäilyksiä myös lääkärilleen, kirurgilleen, markiisi Pignatellille, jesuiittaisä Sforza Pallavicinolle (1607–1677) ja kardinaali Azzolinolle. Kaikki olivat samaa mieltä ilmiön laadusta ja pitivät sen salaisuutena. Kuningatar oli niin varma asiasta, että hän antoi maalauttaa itsensä ratsun selässä, täydessä sotavarustuksessa kypärä päässään. Kuvassa hänen nimekseen oli merkitty: ”Alexander, ruotsalaisten kuningas”.

Kolmessa kuukaudessa anatomisen ilmentymän koko kasvoi ja muoto muuttui selvästi. Silloin lääkäri huomasi vihdoin, että hän ja muut asiasta tietoiset olivat tehneet virheen. Kyseessä ei ollut miehen sukuelin, vaan kohdun pidentynyt kaulaosa, joka oli alkanut tunkeutua esiin emättimestä kohdunlaskeuman seurauksena.

 Kuningas Alexanderille

Suomen Turussa

18-12 2013

Simo Tuomola

 

 

Hänen Hirmuisuutensa

Tänään 16-12 tulee kuluneeksi tasavuosia "Hänen Hirmuisuutensa" eli senaattori Lars Gabriel von Haartmanin kuolemasta Merimaskussa 1859. Hän oli syntynyt Turussa 1789.

 

Lars Gabriel von Haartman
Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman (myös suom. Lauri), liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") (23. syyskuuta 1789 Turku - 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen, syntyjään ruotsinkielinen talouspoliitikko.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Näin lausui vapaaherra, Suomen keisarillisen senaatin varapuheenjohtaja ja senaatin talousosaston puheenjohtaja Lars Gabriel von Haartman 1850-luvun puolivälissä Krimin sodan ollessa vielä kesken ja sen lopputuloksen eli Venäjän häviön ollessa vielä tuntematon. Hän oli vakuuttunut – eikä hän ollut ainoa – siitä, että Suomen onni ja tulevaisuuden turva oli kulua suureen ja mahtavaan Venäjän keisarikuntaan.

Kansallisuutta ja kieltä ei siis yhdistetty toisiinsa. Viipurissa hovioikeuden presidentti, L.G. von Haartmanin lanko Carl Gustaf Mannerheim totesi eräässä yhteydessä 1840-luvun alkupuolella olevansa oikein hyvä suomalainen (Finne) vaikkei puhunutkaan suomea.

Fennomaaneihin ja suomen kieleen kielteisesti suhtautuneen L.G. von Haartmanin mielestä ainoa hyvä puoli suomalaisuuspyrinnöissä oli, että ne olivat heikentäneet suhteita Ruotsiin: siinä suhteessa hänen sanojensa mukaan "ilmiön tulos valtiollisella taivaallamme on ollut hyvä".



 
 J.V. Snellman 1870-luvulla



Haartman vastusti fennomaanien, erityisesti J. V. Snellmanin toimintaa suomen kielen aseman edistämisessä. Haartmanin mielestä suomen kieli oli arvoton ja rahvaanomainen. Sen sijaan Haartman piti venäjän kieltä merkittävämpänä Suomen tulevaisuuden kannalta. Haartman joutui hankauksiin myös svekomaanien eli ruotsin kielen puolesta puhujien kanssa venäläismielisyytensä vuoksi.

Haartman sai liikanimensä virkavaltaisuutensa ja äreytensä vuoksi. Haartman oli mielipiteissään jyrkkä ja ehdoton, mikä suututti muita ihmisiä. Haartmania on myös kritisoitu liian talouskeskeisestä ajattelusta, sillä hänen on katsottu pistäneen talouskysymykset kaikkien muiden kysymysten edelle. Joka tapauksessa Haartman on jäänyt Suomen historiaan Suomen talouselämän kehittäjänä ja valtiontalouden lujittajana. Haartmanin ajan olosuhteet, tiukka taantumuksellisuus ja itsevaltaisuus vaikeuttivat kaikkia uudistuksia, mikä lisää Haartmanin saavutusten arvoa.

Lars Gabriel von Haartman oli Turun akatemian lääketieteen professorin ja rehtorin Gabriel Haartmanin poika. Lars matkusti isänsä mukana Pietariin 1808 ollessaan 19-vuotias. Isä Gabriel Haartman toimi Pietarissa Turun akatemian edustajana. Isän motiiveina oli saada pojalle jokin korkea virka Pietarista.


 
 Gabriel Erik von Haartman, Nils Schillmarkin maalaama muotokuva.

Gabriel Erik von Haartman (vuoteen 1810 pelkkä Haartman, 9. maaliskuuta 1757 Nauvo – 2. elokuuta 1815 Turku) oli Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810.

 
Lars Gabriel von Haartman pääsikin nuorella iällä Venäjän ulkoasiainministeriön palvelukseen ja jo vuonna 1811 hänestä tuli Suomen asiain komitean virkamies ja Turun akatemian kanslerin sihteeri, vaikka hän jäikin edelleen Pietariin.

Lars toimi Pietarissa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1827 saakka. Hän tottui Venäjällä vallinneeseen virkavaltaiseen ja taantumukselliseen henkeen, joka näkyi hänen toiminnassaan myöhemminkin.

Palattuaan Suomeen 1829 Lars Haartman kutsuttiin senaatin jäseneksi, mutta jo 1831 hänestä tehtiin Turun ja Porin läänin maaherra. Toimiessaan maaherrana Haartman oli paljolti tekemisissä talouden kanssa ja osallistui muun muassa Venäjän ja Ruotsin kanssa tehtyjen kauppasopimuksien solmimiseen.

Vuonna 1840 Haartman palasi senaattiin, jossa hän nousi seuraavana vuonna talousosaston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1858 saakka ja tuona aikana hän sai aikaan suuria mullistuksia Suomen talouselämässä. Haartmanin ansiota oli hyvin pitkälti Suomen sekavien rahaolojen järjestäminen.

Haartmanin tultua Suomen raha-asioitten hoitajaksi ruotsalaiset setelit poistettiin käytöstä. Ne vaihdettiin Tukholmassa hopearahoiksi, jotka taaseen lyötiin Pietarissa hopearupliksi. Haartmanin toiminnan seurauksena Ruotsin raha poistui Suomesta ja hopearuplasta tuli virallinen rahayksikkö ennen vuoden 1860 hopeamarkan tuloa. Myös Suomen Pankin asema muuttui ja siitä tuli keskuspankki.
 

Suomen Pankki on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Suomen siirryttyä vuonna 1809 Ruotsin yhteydestä Venäjän vallan alaisuuteen päätettiin maamme rahaolot järjestää uudelleen.

5 §. Pienet Sedelit Varustetaan Kahdelta Stämpelillä. Toisesa on Kejsarillisen Wenäjän- ja Suomen Suuren-Ruhtinanmaan Waakuna, saman muotoinen kuin Hallitus-Raadin Sinetisä, ja toisesa nämät sanat: Suomen Suuren-Ruhtinan-maan Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contori.


Vuonna 1811 keisari Aleksanteri I antoi määräyksen perustaa Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contorin Suomen Turkuun. Tästä maamme ensimmäisestä pankista kehittyi Suomen Pankki. Helsinkiin pankki muutti vuonna 1819.

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen. Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

Krimin sodan aikana von Haartman oli suunnitellut saaristolaivaston rakentamista, ja tätä hän edelleen kannatti sodan jälkeenkin todeten, että saaristolaivaston avulla olisi mahdollista torjua lännestä tulevia liberaaleja ja demokraattisia virtauksia. Venäjä saisi siten Suomesta uskollisen ja tehokkaan meripuolustustukikohdan.






 Aleksanteri II

Vuonna 1855 keisari Nikolai I kuoli ja Aleksanteri II tuli keisariksi. Aleksanteri II:n aikana vuonna 1858 Haartman erotettiin virastaan talous­osaston vara­puheen­johtajana, ja seuraavana vuonna etevä talousmies ja vapaaherra Lars Gabriel Haartman kuoli Merimaskussa 70 vuoden iässä.

 L. G. von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan.

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

Olkaamme siis venäläisiä ...
Suomen Turussa
16-12 2013
Simo Tuomola

Mannerheim

Tänään 14-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Carl Erik Mannerheimin syntymästä Taalainmaan Säterissä 1759.

 1759 – Carl Erik Mannerheim, suomalainen kreivi ja valtiomies (k. 1837)

Carl Erik Mannerheim (14. joulukuuta 1759 Säter, Ruotsi – 15. tammikuuta 1837 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies. Hän oli yksi ”Suomen valtion perustajista” ja ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, tavallaan Suomen ensimmäinen pääministeri.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh.

 Halituskonseljin avajaisia päästiin juhlimaan Turussa 2.10. 1809.
 
  
 
 Carl Erik Mannerheim






Carl Erik Mannerheim oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä.

Mannerheim toimi rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789. Hän liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja tuomittiin mestattavaksi vuonna 1790, mutta armahdettiin.

Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.

Kun Mannerheim oli menettänyt etenemismahdollisuutensa Ruotsin armeijassa, hän erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta vuonna 1795. Vuonna 1796 hän avioitui Vendla Sofia von Willebrandin (k. 1863) kanssa, joka oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst von Willebrandin tytär. Vuonna 1795 Mannerheim hankki Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.

 
 Louhisaaren kartano 1900-luvun alussa.
  
Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina.



Suomen sodan päätyttyä Mannerheimistä tuli tsaari Aleksanteri I:n luokse kutsutun neljää säätyä edustaneen lähetyskunnan puheenjohtaja. Tässä roolissa hän joutui pitämään puheita tsaarille ja muillekin venäläisille toimijoille. Lähetyskunta sai jättää keisarille luettelon asioista, joihin se toivoi parannuksia Suomen aseman järjestelyjen osalta.

Lähetyskunta valitsi puheenjohtajakseen paroni Carl Erik Mannerheimin, entisen Anjalan liiton jäsenen, joka vastusteluistaan huolimatta oli joutunut lähetyskuntaan. Hänelle langennut näkyvä rooli lähetyskunnan puhemiehenä korostui niissä puheissa joita hän joutui pitämään venäläisille toimijoille, keisarista alkaen, ja neuvotteluissa kenraali Sprengtportenin ja erinäisten ministerien kanssa Pietarissa. Lähetyskunnan muut jäsenet jäivät pitkälti hänen varjoonsa.

Uudempi tutkimus on tulkinnut säätylähetyskunnan esittelyt, puheet ja kirjeenvaihdot venäläisen valloituskäytännön mukaiseksi ns. kapitulaatioksi, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet. Tällaisia lähetystöjä nähtiin mm. Baltiassa v. 1710. Ruotsilta vv. 1721 ja 1743 valloitettujen suomalaisten alueiden lait oli vastaavalla tavalla taattu rauhansopimuksissa.

Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826^.

 
Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta suosiota Venäjän hallitsijan taholta. Hän kuoli ollessaan matkalla Turussa  1837.

^{Hallituskonseljissa
Suomen Turussa
14-12 2013
Simo Tuomola}
 
 

Kruunupäät

Tänään 13-12 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Eerik XIV syntymästä 1533:
1533 – Eerik XIV, Ruotsin kuningas (k. 1577).


Eerik XIV (13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560–1568.





Eerik XIV.


Eerik XIV nousi valtaan isänsä Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560. Hänen sisarpuolensa olivat Catharina (1539–1610), Cecilia (1540–1627), Anna (1545–1610) ja Elisabeth (1549–1597) ja hänen velipuoliansa olivat Juhana III (1537 - 1592), Magnus (1542–1595), Karl (1544), Sten (1546–1547) ja Kaarle IX (1550–1611).

Erik XIV:lle tehty Ruotsin kuninkaan kruunu toimi sittemmin kaikkien myöhempien seuraajien kruunajaiskruununa. Viimeinen sillä kruunattu oli Oskar II. Kustaa V:stä lähtien samaa kruunua on pidetty esillä vain kruunajaisissa.

Eerik XIV oli lahjakas ja taiteellinen. Hän oli kiinnostunut taiteesta ja musiikista, ja osasi myös monia kieliä. Kustaa Vaasa huolehti siitä, että Eerik, Juhana ja Kaarle saivat opetusta myös suomen kielessä.

Juhana-herttuan suunnitelmiin kuului suomalais-puolalaisen yhteistyön luominen, kun taas Eerik piti Puolaa vihollisena ja Venäjää ystävänä. Vuonna 1562 Juhana meni naimisiin Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican kanssa vastoin Eerikin tahtoa. Kesällä 1563 veljesten välinen kiista koki huippunsa Eerikin lähetettyä armeijansa Suomeen kukistamaan Juhanan.

Eerik sai valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan ja lähetti 10 000 miestä piirittämään Turun linnaa. Linna antautui 12.8.1563. Juhana ja hänen puolisonsa vangittiin ja kuljetettiin Ruotsiin.


Vuonna 1565 Eerik tapasi talonpoikaistaustaisen Kaarina Maununtyttären, joka otettiin hoviin kuninkaan sisaren hovineidoksi. Kaarina oppi lukemaan ja kirjoittamaan, mikä oli harvinaista ajan naisille. Pian hänen tiedettiin olevan kuninkaan rakastajatar.


Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 1550 – 13. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso. Hän oli myös Ruotsin kuningattarena hetken aikaa vuonna 1568.





Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär. Georg von Rosenin maalauksessa vuodelta 1886 (vasemmalta oikealle) Kaarina Maununtytär, Eerik XIV ja kuninkaan sihteeri Jöran Persson.



Eerik kuohutti Ruotsia menemällä 1568 naimisiin Kaarinan kanssa. Heidän ensimmäinen poikansa Gustaf syntyi 28. helmikuuta, joka avioliitossa syntyneenä olisi kruununperimysjärjestyksessä seuraava. Eerikin ja Kaarinan virallinen vihkiminen suoritettiin 4. heinäkuuta Tukholmassa, ja 5. heinäkuuta Kaarina kruunattiin Ruotsin kuningattareksi.

Kuninkaan veljet eivät hyväksyneet avioliittoa ja kruunausta, aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan, ja tämä kukistui syksyllä 1568. Juhana-herttuasta tuli kuningas Juhana III ja Eerik perheineen suljettiin vankeuteen, aluksi Tukholman linnaan. Eerik oli menettänyt lopullisesti mielenterveytensä ja vain Kaarina sai hänet rauhoittumaan. Vuoden 1570 alussa vankeudessa syntyi Henrik.

Heinäkuussa 1570 Juhana siirsi Eerikin perheineen Turun linnaan, koska koki Eerikin uhaksi itselleen. Turussa Eerik ja Kaarina viettivät avioliittonsa onnellisimman ajan. Olot kuitenkin muuttuivat, kun Kaarina synnytti parin viimeisen lapsen. Juhana koki heidät uhaksi itselleen ja kesäkuussa 1573 Eerik ja Kaarina lasten kanssa erotettiin toisistaan. 

Juhana sai valtiopäivät tuomitsemaan Eerikin kuolemaan ja Eerik ilmeisesti myrkytettiin vuonna 1577, velipuolensa Juhanan käskystä.

 
 

 
 Erik XIV. Målning av Domenicus ver Wildt.

Kruununsa menettänyt nuori kuningatar lähetettiin Suomeen, missä hän asui lopun elämäänsä Liuksialan kartanossa Kangasalla. Kaarina Maununtytär oli Ruotsin kuningattarena vain 87 vuorokautta, mikä oli lyhyt aika hänen liki 62 vuotta kestäneestä elämästään. Suomalaiset ovat arvostaneet ja rakastaneet häntä omana kuningattarenaan, koska hän eli vuosikymmenet Suomessa Kangasalan Liuksialassa ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon Tott-suvun kuoriin.

Kaarina Maununtyttären syntyperä on osittain tuntematon. Astrologiasta kiinnostuneen Eerik XIV:n kertoman mukaan Kaarina Maununtytär syntyi Tukholmassa 6.11.1550.

Eerik XIV:n karkaamisajatukset ja hänen perheensä kasvu pelottivat Juhana III:ta, joka keksi lähettää vankinsa Suomeen. Parinkymmenen hengen seurue saapui Turkuun 15.7.1570, ja se eristettiin muusta linnasta, mutta sen oloja ei voi pitää kurjina. Perheellä oli omat kokkinsa, parturinsa ja metsästäjänsä, joten elämänsä yksitoikkoisuudesta huolimatta Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär viettivät Turun linnassa avioliittonsa onnellisimman ajan.

Loppuvaiheessa olot kuitenkin muuttuivat, koska Tukholmaan kantautui huhuja Venäjän tsaarin aikeista vapauttaa entinen kuningas. Kansantarinan mukaan Kaarina Maununtytär ja lapset oleskelivat Tuupikkalan torpassa joen vastarannalla Eerikin istuessa vankitornissa.

Korppolaismäki muodostaa yhdessä Turun linnan kanssa jokisuuhun kaupungin "portin". Mäen kukkuloiden ja linnan välinen yhteys on historiallisesti merkittävä.Korppolaismäki on esihistoriallisena aikana ollut Aurajokea käyttäneen liikenteen pysähdyspaikkana. Myöhemmin mäki on ollut puolustustukikohta. Turun linnan puolustuksessa 1500-luvulla Korppolaismäen pattereilla oli tärkeä osuus. Venäläiset rakensivat mäelle linnoituspattereita 1700-luvun alkupuolella. Alueella on vielä nähtävissä historian eri kausilta peräisin olevia linnoitusrakennelmien jäänteitä. Eerik XIV:n ollessa vankeudessa Turun linnassa hänen puolisonsa Katariina Maununtyttären tiedetään asuneen Tuupikkalan torpassa Korppolaismäellä.

Elokuussa 1571 entinen kuninkaallinen perhe vietiin Kastelholmaan Henrik-poikaa lukuun ottamatta. Hän kuoli syyskuussa 1572, ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon linnan tykkien ampuessa kunnialaukauksia. Kastelholmasta perhe siirrettiin edelleen Tukholman kautta Gripsholmiin puoleksitoista vuodeksi.

E.J.Löfgren: Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, 1864.

ERIK JOHAN LÖFGREN

Syntynyt 15.10.1825, Turku.
Kuollut 10.12.1884
Vanhemmat kaupp. Johan Gabriel L. ja Katarina Erikintytär o.s. Vahlsten.

Salme Kotivuoren blogissa muistellaan tämän työn vaiheita näin:

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär

Linnan kaupassa Fataburissa on myynnissä postikortteja, joiden aiheina ovat viime aikoina puhuttaneet maalaukset. Minun kuvani ovat sattumoisin mustavalkoisia.

Erik Johan Löfgrenin öljyvärimaalaus (225x165 cm) Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär on maalttu 1864. Siinä uupunut valtansa menettänyt parrakas kuningas on painanut päänsä nuoren Kaarinan polvelle. Kuningas ja kuningatar ovat puistikossa.

Nyt kun maalaus on lähtenyt Turun linnasta, useissa yhteyksissä korostetaan, kuinka kiinteästi maalauksen sisältö liittyy Turun linnaan. En ole nähnyt missään selostusta, kuinka kiinteästi se liittyy, joten kerron tässä.

Taiteilija Löfgren oli 1862 kotikaupungissaan Turussa ja valmisteli Eerikiä ja Kaarinaa eisttelevää maalausta. Eerikistähän oli tehty muotokuvia, joten taiteilija tiesi, miltä kuningas näytti. Kaarina Maununtyttärestä ei ollut maalattu muotokuvaa. Ainut kuva oli Turun tuomiokirkossa oleva hiekkakivinen reliefi. Löfgren tosin luuli, että Eerikin siskoa Elisabetia esittävä muotokuva esittää Kaarinaa. Ja niin luuli moni muukin, sillä kuvaan oli maalattu nimi Catharin Månsdotter.

Mutta Löfgren halusi tietää enemmän. Hän halusi nähdä Kaarina Maununtyttären. Ja Kaarinahan lepäsi arkussa Turun tuomiokirkossa. Lupaa arkun avaamiseen ei taiteilija saanut, mutta sitten tuli museohenkilö Adolf Lindman apuun. Miehet murtautuivat yöllisellä retkellä suljettuun Tottien hautaholviin ja avasivat Kaarina Maununtyttären puisen arkun.

Löfgren oli Adolf Lindmanin kavereita. Lindman oli vankilasaarnaaja. Oli hän opettajakin ja paljon muuta. Kruununvankila oli valmistunut 1853 Kakolanmäelle, mutta lääninvankila oli edelleen Turun linnassa. Lindman asui esilinnassa ja korjasi omilla rahoillaan linnasaarnaajan virka-asuntoa, josta muotoitui pieni museo.

Taiteilija Löfgren sai nähdä kuningattaren, jonka kauniit nilkat herättivät edelleen ihastusta. Arkun huono kunto huoloestutti Lindmania, olivathan sitä "aika ja vandaaliset kädet huonosti kohdelleet". Hän pisti luvattomalta retkeltä palattuaan alulle rahankeräyksen uuden arkun hankkimiseksi.

Ilman Turun linnan asukasta linnansaarnaaja Adolf Lindmania olisi saattanut Löfgreniltä jäädä Eerikiä ja Kaarinaa esittävä taulu maalaamatta tai ainakin siitä olisi tullut erilainen. Ilman Lindmanin ja Löfgrenin seikkailua Kaarina Maununtytär ei olisi saanut marmorista sarkofagia.

Ja vieläkin oleellisempaa on se, että Eerik XIV ja Kaarina Mununtytär olivat Turun linnassa vankeina. Vangit saapuivat linnaan 15. heinäkuuta 1570 ja lähtivät 5. elokuuta 1571. Kaarina tuli uudelleen Turkuun henäkuussa 1573 ja Eerikin kuoleman (26.7. 1577) jälkeen 1.6. 1577 Kaarina seurueineen siirtyi Liuksialaan. Kaarina oli 20 vuotias tullessaan ensimmäisen kerran Turkuun ja Eerik oli 48 v.


Juhana III ei tuntenut oloaan turvalliseksi vanhimman veljen perheen kasvaessa eikä edes tämän eläessä, joten kesäkuussa 1573 Eerik XIV ja hänen puolisonsa erotettiin toisistaan. Entinen kuningas sai virua vankina Västeråsissa, Kaarina Maununtytär ja elossa olevat lapset vietiin Turkuun.

Kaarina Maununtyttären elämästä Turussa 1573 - 1577 tiedetään vähän, sillä Turun linnan tilit eivät juuri kerro mitään hänestä. Eerik XIV:n tuskat päättyivät helmikuussa 1577 Örbyhusissa, 1900-luvun ruumiinavauksen mukaan arsenikkikuolemaan.

Ruotsin entinen kuningatar oli vasta 26-vuotias menetettyään puolisonsa ja kolme lastaan sekä päästessään Sigrid-tyttärensä kanssa vapaaksi. Juhana III turvasi hänen tulevaisuutensa läänittämällä "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" 20.3.1577 Ylä-Satakunnasta Kangasalta Liuksialan kuninkaankartanon siihen kuuluvine 26 verotaloineen.

Kesäkuun 1. päivänä 1577 Kaarina Maununtytär ja hänen tyttärensä sekä parinkymmenen hengen seurue ynnä kolme pappia, neljä teiniä ja neljä aseistettua miestä lähtivät Turusta. Neljä vuotta myöhemmin hän sai Liuksialan eliniäkseen, ei ainoastaan toistaiseksi. Kaarina Maununtytär eli Liuksialassa 33 vuotta ja hoiti kartanoaan menestyksellisesti niin, että siitä tuli Suomen tuottoisimpia maatiloja.



Liuksialan kartano vuonna 1910.

Liuksialan kartano on Kangasalla sijaitseva kartano. Kartanon alueella on ollut Kangasalan ensimmäinen kirkkorakennus ja nykyään siellä on samalle paikalle vuonna 1930 rakennettu kappeli.
Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär asui Kangasalla Liuksialan kuninkaankartanossa miehensä Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n kuoltua vuodesta 1577 lähtien. Hänen jälkeensä kartano siirtyi Creutz-suvulle, sekä vuodesta 1821 Meurman-suvulle, jolle kartano kuuluu edelleen.


Hänen elämänsä sammui 13.9.1612 kotona Liuksialassa, ja hänet haudattiin 21.3.1613 Turun tuomiokirkkoon. Hautajaisissa luettiin Johannes Petri Parginsulanus -nimisen henkilön laatima Epicedion eli sururuno ja Grafscrift eli hautakirjoitus.

Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären haudat ovat eri maissa, satojen kilometrien päässä toisistaan. Eerik XIV haudattiin 1500-luvulla vaatimattomasti Västeråsin tuomiokirkon lattian alle, mutta Kustaa III teetti hänelle komean sarkofagin ja siirrätti sen päälle Juhana III:n haudan arvonmerkit.

Kaarina Maununtyttären hautaa ryhdyttiin kohentamaan 1860-luvulla. Hänetkin nostettiin kirkon lattian alta Tottien kappelista, josta arkku oli vielä tunnistettavissa. Muistomerkkikomitea keräsi Z. Topeliuksen lehtikirjoituksen avustamana yli 10 000 markkaa ja teetti mustan marmorisarkofagin.


Hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.

"Tässä haudassa on hänen tuhkansa, joka oli muinoin ensimmäisten joukossa säätyyn, hyveisiin ja onneen nähden ylistetty, Katariinan, Liuksialan valtiattaren, jolle Eerik XIV, svealaisten ja goottien kuningas soi kunnian olla kumppanina kuninkaallisessa aviovuoteessa."

"Sen jälkeen hän vietti leskeysaikansa rauhassa aina elämänsä 63:een vuoteen saakka tavoiltaan ylistettynä, hurskaana ja viattomana Liuksialan kartanossa. Hän kuoli uudistetun pelastuksen vuotena 1612. Lisäksi hänen kuninkaallisesta aviovuoteesta laillisesti saamansa tyttären, rouva Sigridin (tuhka), joka oli mitä kuuluisimman herra Henrik Tottin puoliso ja hyvin suuren sankarin Åke Tottin synnyttäjä, minkä osoittaa seikkaperäisemmin vastakkaiselle puolelle asetettu taulu.

Herran vuonna 1678 mitä loistavin Ruotsin valtakunnan drotsi, kreivi Pietari Brahe huolehti tämä epitafin teettämisestä mitä kuuluisimman kreivitär rouva Christina Brahen nimissä ja varoilla, joka oli syntyään Wisingsborgin vapaaherratar, Skoftebyn, Eksholmsundin ja Lehalslähnin läänin valtiatar. Samalla hän lahjoitti tälle Turun seurakunnan katedraadille tuhat riikintaalaria."

Kruunupäissään
Turussa 13-12 2013
Simo Tuomola

Fantomimia

Tänään 12-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Volter Kilven syntymästä 1874:
1874 – Volter Kilpi, suomalainen kirjailija (k. 1939).


Volter Adalbert Kilpi (12. joulukuuta 1874 Kustavi – 13. kesäkuuta 1939 Turku) oli suomalainen kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina.

Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. Tänä aikana syntyi hänen Saaristo-sarjaksi kutsuttu kirjallinen päätyönsä, johon kuuluvat kaksiosainen romaani Alastalon salissa (1933), novellikokoelma Pitäjän pienempiä (1934) ja romaani Kirkolle (1937).

Kilven kuollessa 1939 häneltä jäi kesken Jonathan Swiftiä mukaileva yhteiskunnallinen satiiri Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, joka julkaistiin postuumisti 1944.

"Elävät ihmiset täällä siten toistensa likistyksissä, että ihmisyys on kulunut ihmisten väliltä, ja että ihmisestä ihmiseen täällä menetellään samalla asiallisuudella, jolla puuseppä käsittelee työkaluaan?" (from Gulliverin matka Fantomimian mantereelle, 1944).

During the writing process of Alastalon salissa, Kilpi suffered a personal loss – his wife died in 1927 – and he began to feel himself more or less misunderstood. In 1935 he married Gunborg Grönroos, who had been working for him as a home helper. Over his lifetime Kilpi's hearing became progressively worse; his language was called a "deaf's language".

His last works, SULJETUILLA PORTEILLA (1938), religious meditations, and unfinished GULLIVERIN MATKA FANTOMIMIAN MANTEREELLE (1944, Gulliver's Journey to the Continent of Fantomimia), a satire on the future, in which Gulliver is transported into the modern world, revealed his pessimism. This story was written in a simple and straightforward style. Kilpi died on June 13, 1939 in Turku.

Katsotaanpas miten muistelin häntä 13-6:

Paavo Nurmi syntyi tuossa lähellä Jarrumiehenkatu 4:ssä 13-6-1897 ja Vartiovuorenkatu 1:ssä asunut Volter Kilpi kuoli 13-6-1939.


Vanhemmiten Nurmi kielsi koko komean urheilu-uransa arvon; vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa, näki Paavo asian. Ja juuri tuollaista arvoa edusti Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana toiminut Volter Adalbert Kilpi. 

Kun nuoren koulupojan reitti Sirkkalankadulta Ressuun kulki joka päivä Kilven kilven ohi, aiheutti se väistämättä myös päänsärkyä; pakkohan oli lukea millaista se tajunnanvirta oikein oli mitä tuo Alastalon saliinsa oli taltioinut.

Ja se tie vei mm. James Joycen ja Marcel Proustin opusten ääreen. Siinä sitä Paavo Nurmen edustamaa pitkänmatkan kestävyyttäkin koetellaan ihan tosissaan. Kun joskus aloittelin näitä blogien väsäämisiä, tapahtui se Tuomolan tuvassa näin:

I: Minun pessimismini on optimismia, optimismini pessimismiä

PROLOGI: Mukavaa matkaa Manalaan
Harriet Beecher-Stowe ei ole Samuel Langhorne Clemens vaikka kyntää hänkin amerikkalaista sielunmaisemaa 'kahden sylen' syvyydeltä. Setä Tuomon tupa oli ensimmäinen amerikkalainen romaani, jossa oli mustaihoinen päähenkilö. Orjuuden vastustaja Harriet Beecher-Stowe julkaisi sen aluksi sarjana National Era -sanomalehdessä ja vuotta myöhemmin 1852 se julkaistiin kokonaisena kirjana.

Teos suomennettiin nuorisolle sovitettuna 1856 ja julkaistiin pitkänä versiona 1899-1900.

Taiteilijanimen Mark Twain, joka juuri tuota turvallista 3,7 metrin (2 syltä) syväystä Mississippin jokislangissa tarkoittaa, ottanut Clemens julkaisi Tom Sawyerin 1876 ja Huckleberry Finnin seikkailut 1884.

Hän tulee huomenna on myös Harrietin käsialaa. Ja se tie vie meidät Irlantiin, jossa Samuel Barclay Beckett vaikutti; Godot - huomenna hän tulee. Ja tajunnanvirran tietä kun on lähdetty kulkemaan, törmäämme saman tien hänen kaveriinsa nimeltä James ei nyt Morrison eikä Dean, vaan Augustine Aloysius Joyce, suomeksi Volter Adalbert Kilpi, ja Alastalon salista löydämme myös Odysseuksen Troijan hevosineen ja Manalan matkoineen.




James Joyce.

II: Mikään ei valaise - paitsi varjo

Turku on siis Dublin, jonka viikingit perustivat vuoden 840 paikkeilla. Turun, Kilven kuolinpaikan, he olivat perustaneet jo aiemmin kauppapaikakseen, lepopaikakseen ja veneidensä korjauspaikaksi. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet rauhanomaisissakin merkeissä.

Mutta palatkaamme Tuonelan Tulien tunnelmiin kun Manalan rikkauksien jumalan planeetta Pluto on juuri pudotettu kääpiöplaneettojen sarjaan, vaikka alunperin planeettojen joukkoon piti hyväksyttämän myös Pluton kuu Kharon, Manalan Lautturin nimikkokuu, sekä asteroidi Ceres sieltä Marsin ja Jupiterin väliltä ja vielä Plutoakin kauempi kohde Kuiperin vyöhykkeltä, 2003 UB313 eli Xena. Ceres, kasvien kasvun ja äidillisen rakkauden jumalatar. Xena soturiprinsessa.

- Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tienneet mitä tekivät, sanoo Manalan emäntä Hjel pahoitellessaan tapahtunutta Clyde Tombaughille, Pluton löytäjälle.

- Siellä ne loittonevat meistä kuin haaveemme; Pluto kuineen - Hydra, Nix, Kharon - 1,2 km/s pakonopeudella, mutta ei mene hyvin Telluksellakaan, jonka kiertolainen erkanee maasta 4 cm/v. Vaan tulee aika toinenkin. Lähelle on pitkä matka, mutta menneisyys on tätä päivää.

- Käyttivät vain hyväkseen ruuhka-aikaamme USA:n liittolaisineen taas melskatessa sotatantereillaan. Ollaan sitten ristiretkellä, käydään pyhää uskonsotaa, käydään energiasotaa, taloussotaa tai miten Ajan Tytär Historia sen kulloinkin haluaa kirjoittaa, muistuttaa Kharon manatessaan Manalan joen lauttapulaa.

- Sinne se Bushin porukka kuuluisi Saddamin viereen tuomiolle. Enemmän ne ovat 9-11 jälkeisillä kostoretkillään tuhoa tuottaneet sivullisille, syyttömille ja omille joukoilleen kuin Saddam konsanaan.



- Historia on aina voittajien historiaa, mutta voittajien historiaa ei voida kirjoittaa tässä päivässä kun ei aina tiedä kuka on voitolla. Miltä tämä aika näyttää 50 vuoden päästä historian lehdillä kun voittajien historiankirjoituksen oheen, viereen ja ohikin on mediasumun takaa ilmestynyt uusi uhka: toisenlainen historia, sen kirjoitus ja oikeutus; ei-vielä-hävinneiden historia.

- Mitä USA tahtoo - sitä on syytä epätahtoa.

No niinpäs
Turussa 12-12 2013
Simo Tuomola

Ja Pekka Tarkka jatkaa 8.11. HS 1993:

Matkoja Gulliverin imussa Eira Stenberg yrittää elvyttää Swiftin ja Volter Kilven perinnettä, mutta saa aikaan piirroselokuvan kohtauksia hyvin tehdyissä raameissa

Julkaistu: 8.11.1993 lehdessä osastolla Kulttuuri |

Helsingin Sanomat 

Eira Stenbergin neljäs romaani on jatkoa Volter Kilven Gulliverin matkaan, joka puolestaan jatkoi Jonathan Swiftin klassista satiiria Gulliverin retket. 

Tällainen kirjallinen leikki voi tuottaa älykästä huvia, kuten osoitti Erica Jongin Fanny, joka uudisti John Clelandin Fanny Hillin naisen näkökulmasta.

Stenberg nostaa Gulliverin rinnalle tämän tyttären nimeltä Glumdalclitch. Hänet on ristitty sen jättiläistytön mukaan, joka hoivasi Swiftin Gulliveria Brobdingnagin retkellä.

Gulliverin tytär on stressiä, unta ja horrosta tutkiva moderni psykologi, joka purjehtii avaruusasemallaan maan ulkopuolella.

Hänen matkansa suunta tuo mieleen Doris Lessingin avaruusromaanisarjan Canopus Argossa, jonka lajia Lessing väitti nykyhetken alkuperäisimmäksi kirjallisuudeksi.

Stenberg ei pyri Lessingin kaltaiseksi tieteiskirjailijaksi, mutta ajassa ja avaruudessa hänkin kulkee.

Fantomimia

Gulliverin toi nykyaikaan Volter Kilven postuumisti 1944 ja nyt uudestaan julkaistu Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (Kensington Limited, 1993).

Kilpi kertoo, miten Gulliver ajautui Swallow Bird -aluksella Napapyörteeseen, joka pani laivan maan kiertoliikettä nopeampaan vauhtiin niin että se ahmi aikaa ja kiisi yhtenä yönä 31 kertaa auringon ohi.

Aikakone vei Kilven sankarin Fantomimiaan, New Yorkia muistuttavaan suurkaupunkiin.

Gulliver oli kokenut mies, mutta "näin tunnottomien ja pelkästään tietohullujen ihmisten pariin en tätä ennen vielä ole joutunut". Kilven mukaan ihminen päätyi jo 50 vuotta sitten "tietokoneen valtoihin".

Romaani jäi kesken kun Kilpi kuoli. Kuvattuaan Napapyörteen kurimuksen hän ehti kirjoittaa pari satiiria Swiftin malliin.

Toinen kertoo nykyajan tiedemiehestä Fantaswrightista, toinen taas hotellista, jossa kummallinen melu tulvii kaiken muun äänen yllä "milloin soittoa räikyvänä, milloin laulua kimivänä".

Kilven Gulliver kysyy: "Onko elämä täällä siten pakenemassa ihmisten käsistä, että todellisuus on kerrattava todellisuuden varjolla?"

Terra

Mitä Eira Stenbergillä on tähän lisättävää?

Hän kertoo, että Gulliver meni Fantomimiassa naimisiin suomalaisen naisen kanssa, sai tyttären ja löysi paratiisisaarilta kasvattityttären. Nämä naiset ovat romaanin kertojia.

Kilven tutkija Vilho Suomi kirjoitti, että Kilven aikomuksena oli päästää Gulliver pois tylystä ja mielettömästä nykyhetkestä.

Stenberg toteuttaa idean avaruusfiktion keinoin. Gulliverin seurueen aikakone räjähtää ja sinkoaa matkalaiset taivaalle, jonne on lentänyt myös Fantomimian avaruuslaboratorio Terra mukanaan Gulliverin tyttäret.

Avaruusaseman horrososastolla on kaksi suomalaista poikaa, jotka alkavat kasvaa petoeläimen karvaa läpi sideharsojen. Miespuoliset suomalaiset ovat kuin Swiftin yahoot, inhimillisten paheiden ruumiistumat.

Karvaiset nuorukaiset laskeutuvat jonnekin Suomen ja Siperian rajamaille. Stenberg vihjaa, että heistä tuli poliitikkoja.

Tästä saisi aikaan swiftiläistä satiiria, mutta sitä ei näy ei kuulu. Romaani lopahtaa kesken.

Laputa

Gulliverin tytär on Eira Stenbergin tuotannossa yritys kohti etäännytettyjä kertaustyylejä. Vanhan romaanin sanontaa tapailevassa esipuheessa "E. S." ilmoittaa joutuneensa "kirjailijan roolista kääntäjän nahkoihin".

Gulliverin tyttären kehystarina on kelvollinen tyylipastissi, jossa on muutama piikikäs huomio nykyisestä maailmanmenosta ja suomalaisesta elämäntavasta.

Hyvin tehtyihin raameihin sijoittuu piirroselokuvaa muistuttavia kohtauksia: sfääreissä kiitää kuorsausta kaikuva avaruusasema, kellotaulu ilman osoittimia sekä nojatuolissa muistiinpanoja tekevä Gulliver.

Parhaiten Stenbergin mielikuvitusta on ruokkinut Swiftin kuvaus Laputan Leijuvasta saaresta. Hän kehittää hauskan kuvaelman virkamiehistä lantteja pyydystävinä jäätanssijoina.

Sellaista vain pitäisi olla monin verroin enemmän.

Päädyn samaan kuin Vilho Suomi kirjoittaessaan Kilven keskeneräisestä romaanista: Gulliverin tytär jää "kohtaan, josta 'tosin työ' vasta olisi alkanut". 

PEKKA TARKKA