Heikolan Hemming

Tuomiokirkkoa laajennettiin ja Kuusistoon nousi piispanlinna 1300-luvulla

Rauno Heikolan aliokirjoitus: Turun piispa Hemming - hiippakunnan ja kirkon rakentaja

Pääkirjoitus | Turun Sanomat 24.12.2005 03:05 |

Piispa Hemming syntyi Ruotsissa noin vuonna 1290. Hän oli Turun piispana vuosina 1338-1366.
Hemmingin lapsuudesta ja nuoruudesta ei paljoa tiedetä. Hänen äitinsä oli nimeltään Katarina. Isä oli oman aikansa suurmiehiä. Hän omisti suuren maatilan Bäligen pitäjässä Upplannissa.
Nuori Hemming jatkoi koulunkäynnin jälkeen opiskelua Uppsalassa, jossa hän valitsi teologian oppiaineekseen. Jo 20-vuotiaana hänestä tuli diakoni ja papiksi hänet vihittiin 25-vuotiaana.
Ruotsissa ei ollut vielä 1300-luvulla yliopistoa, joten kaikkien jotka halusivat jatkaa opintojaan oli matkustettava ulkomaille. Hemming päätti lähteä Pariisiin, jossa hän opiskeli vuosina 1318-1328. Hemming harjoitti Pariisissa ensin taideopintoja. Hän oli taiteellisessa tiedekunnassa kolme vuotta ja suoritti siellä alan tutkinnon.
Taideopintojen jälkeen Hemming siirtyi jatkamaan teologisia opintojaan maisteri Pierre Rogerin johdolla. Hän luki myös kirkko-oikeutta lainopillisessa tiedekunnassa. Laajojen opintojen ja runsaan kirjakokoelmansa perusteella Hemmingistä on jäänyt aikakirjoihin lentäväksi lauseeksi muodostunut sananparsi: ”Hemming oli enemmän kuin pinnallisen kirjallisen sivistyksen omaava mies.”
On myös väitetty, että Hemming olisi ollut Uppsalan tuomiokapitulin kaniikkina, mutta tätä tietoa ei tutkimus ole voinut vahvistaa. Sen sijaan hän siirtyi vuonna 1329 Turun tuomiokapitulin kaniikiksi ja kuului näin tuomiokirkon papistoon.

Piispaksi Turkuun

Kun Turun piispanvirka vapautui vuonna 1338, Hemming valittiin 15. marraskuuta samana vuonna yksimielisesti piispaksi. Vaali toteutettiin hyvin nopeasti, minkä katsottiin merkitsevän sitä, että hän oli ylivoimainen ja itsestään selvä ehdokas tähän vaativaan virkaan.
Joulukuun ensimmäisenä päivänä 1339 Hemming vihittiin piispaksi Tukholman Suurkirkossa. Vihkimisen toimitti arkkipiispa Peter Filipsson. Piispa oli valtakunnan huomattavimpia suurmiehiä ja itseoikeutettu jäsen kuninkaan neuvostossa. Hänellä oli 30 hevosta. Mainittakoon, että kuninkaan neuvosherralla niitä oli vain 12. Turun piispalla oli noin 250 maatilaa eri puolilla maata. Hän oli maan rikkain mies. Naantalin birgittalaisluostarilla 1400-luvulla oli vain noin 220 maatilaa.
Piispan tehtävä oli keskiajalla hyvin laaja. Sen vuoksi hän joutui paljon matkustelemaan eri puolilla maata. Piispa joutui olemaan tuomarinakin. Hänen oli esimerkiksi tuomittava avioliittoon liittyvissä kysymyksissä, murhasta, tapainturmeluksesta jne.
Koko Hemmingin piispuuskautta leimasi voimakas kehitys. Hän lujitti hiippakuntaa ja kirkkoa hallinnollisesti ja ennen kaikkea hengellisesti. Mainittakoon, että hänen aloitteestaan perustettiin Turun tuomiorovastin virka vuonna 1340. Ensimmäiseksi tuomiorovastiksi tuli Raisiosta Elavus Gregorii. ”Tuomiorovastin tuli olla piispan korva, joka kertoi kaiken piispalle eikä tehnyt mitään vastoin hänen tahtoaan.”
Hallinnon kehittämisen ohella myös hiippakunnan pääkirkko vaati mittavia korjauksia ja laajennuksia. Siihenkin piispa Hemming paneutui voimakkaasti. Venäläiset olivat nimittäin tuhonneet ja hävittäneet jälleen kerran tuomiokirkkoa 1318. Piispa rakennutti myös itselleen suuren piispanlinnan Kuusistoon, jossa sen rauniot vielä kertovat valtavasta rakennuksesta.
Hemming suoritti ahkerasti piispantarkastuksia eri puolilla maata. Keväällä 1346 hän saapui Suomen pohjoisimpaan paikkaan, jossa hän tapasi Tornion ja Luulajan välimaastossa Ruotsin arkkipiispan, joka hänkin oli nimeltään Hemming ( Nilsson ). Siellä piispat sopivat hiippakuntien pohjoisrajasta. Suomen piispojen kronikassa tätä tapahtumaa arvostetaan ja pidetään yhtenä Turun piispa Hemmingin suursaavutuksista. Näistä kahdesta Hemmingistä mainittakoon vielä, että he olivat opiskelutovereita ja heitä yhdisti myös syvä ystävyys Pyhään Birgittaan.
Edellä olen viitannut Hemmingin suureen kirjamäärään. Se oli keskiajalla varsin harvinaista. Hemming myös itse julkaisi useita kirjoja, esimerkiksi 1352 kirjasarjan, joka käsitteli liturgiaa, kirkko-oikeutta, pastoraalisia ja taloudellisia kysymyksiä. Tämä Statuta -sarja mainitaan ensimmäisenä suomalaisena kirkkojärjestyksenä. Vuonna 1354 Hemming lahjoitti Turun tuomiokirkolle 40 kirjan kirjakokoelman, jossa oli kirkkoisien, fransiskaanien ja dominikaanien ja muitten keskiajan merkittävien hengellisten isien kirjoittamia kirjoja.

Hemming ja Pyhä Birgitta

Piispa Hemming ja Birgitta olivat kuulleet toisistaan jo ennen kuin he tapasivat vuonna 1345. Tapaamisen jälkeen heidän ystävyytensä syveni ja lujittui. Birgitta oli kuunnellut piispan saarnoja ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että Hemming aina ylisti saarnoissaan neitsyt Mariaa.
Hemming esiintyi usein Birgitan ilmestyksissä aivan konkreettisen tehtävänkin suorittajana. Hänen tuli viedä Jumalan sanaa kuninkaille ja piispoille ja hänen tuli matkustaa paavin ja kuninkaitten luo, jotta sotatoimet saataisiin loppumaan Ranskan ja Englannin väliltä ja jotta paavi palaisi Roomaan Avignonista.
Hemming suoritti tämän vaativan tehtävän joskus vuosien 1346 ja 1349 välillä. Hänen matkakumppaninaan oli Petrus Olavi, Alvestan priori. Mainittakoon, että Hemming tapasi paavi Klemens VI:n, joka oli varsinaiselta nimeltään Pierre Roger, hänen aikaisempi opettajansa Pariisin ajoilta. Hemming oli todella rohkea viedessään Birgitan viestiä kirkon päämiehelle. Matkan konkreettiset tulokset jäivät vähäisiksi. Paavin paluu Roomaan tapahtui vasta 30 vuoden jälkeen ja sota Ranskan ja Englannin välillä vain jatkui.
Birgitta oli ilmestyksissään saanut Jumalalta tiedon, että Hemming tulisi kuolemaan ilman pitkää sairautta. Hän kuolikin yhtäkkiä 21.5.1366, 76 vuoden ikäisenä. Hän oli kuollessaan rukousasennossa. Hemming haudattiin Turun tuomiokirkon kuoriin.

Hemmingin autuuttamisjuhla

1400-luvun loppupuolella lähetettiin paaville anomus, jossa pyydettiin lupaa Hemmingin pyhimykseksi julistamiseksi. Suomellahan oli vain yksi pyhimys, Pyhä Henrik.
Myöhäiskeskiajalla muodostui käytäntö, jonka mukaan pyhimykseksi aiotulle tuli tietty koetusaika. Tästä syystä Hemmingistäkin ryhdyttiin keräämään tietoja hänen ihmeteoistaan 1416, jolloin hänen kuolemastaan oli kulunut 50 vuotta.
Piispa Maunu Särkilahti työskenteli aktiivisesti Hemmingin kanonisoinnin puolesta. Aikaa kuitenkin kului. Vasta 1514 voitiin asettaa Hemmingin luut pyhimysarkkuun ja 17. ja 18.6. juhlallisuuksissa vietettiin Hemmingin autuuttamisjuhlaa komein juhlamenoin Turun tuomiokirkossa.
Uskonpuhdistus muutti lopullisesti suunnitelmat Hemmingin pyhimykseksi julistamiseksi. Mutta tuomiokirkkoon sijoitettiin komea tamminen reliikkiarkku. Sen alaosa on sarkofagi, jossa säilytettiin piispan luurankoa, ja pienemmässä satulakattoisessa lippaassa, joka on sarkofagin kannella, säilytettiin pienempiä reliikkejä, joita kulkueessa kannettiin.
Historioitsijat ovat todenneet, että piispa Hemmingin autuuttamisjuhla Turun tuomiokirkossa 1514 oli tuomiokirkon keskiaikaisen historian suurenmoinen loppusoitto. Tuomiokirkossa toimi silloin vähintään 42 alttaria, joilla vietettiin messua määräpäivinä ja -aikoina: käytännössä jokin messu oli aina menossa, aamuvarhaisesta myöhäiseen iltaan asti.

Kirjoittaja on Turun tuomiorovasti. Kirjoitus on lyhennelmä esitelmästä Turun Birgittalaisluostarissa.

RAUNO HEIKOLA

Piispa Hemming

Tänään 22-1 tulee kuluneeksi tasavuosia alkuperäisen Pyhän Katariinan puukirkon vihkimisestä Kaarinassa 1351. Vihkimisen suorittivat Turun piispa Hemming ja Växsjön piispa Tuomas.

Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaan vuonna 1991. Pyhä Katariina Aleksandrialainen esiintyy kirkon yhteydessä ensimmäisen kerran 1309 sinetissä, jolla Nummen kirkkoherra Jaakob vahvisti tuolloin tapahtuneen piispanvaalin.

Pyhä Katariina Aleksandrialainen on legendan mukaan 200-luvun lopulla elänyt kristitty, joka kärsi marttyyrikuoleman noin vuonna 305. Hänen olemassaolostaan ei olla saatu varmoja todisteita, ja häntä onkin epäilty täysin keksityksi henkilöksi. Tämän vuoksi katolinen kirkko poisti hänet pyhimyskalenteristaan vuonna 1969, mutta palautti hänet kalenteriin vuonna 2002.

Aikaisemmin kirkko sijaitsi Kaarinan kunnan alueella ja oli nimeltään Kaarinan kirkko. Vuonna 1939 kirkon ympärillä oleva Nummen alue liitettiin Turkuun, jolloin Kaarinan seurakunta ulottui sekä Turun että Kaarinan alueille.

 


Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kivikirkko on nykykäsityksen mukaan peräisin 1400-luvun lopulta

Kirkon vihkijä piispa Hemming puolusti tarmokkaasti kirkon etuja valtiovaltaa vastaan ja kartutti huomattavasti kirkon omaisuutta ja piti hyvää huolta myös kirkkorakentamisesta. 

Katariinan puukirkon vihkimisen lisäksi piispa Hemmingin toimesta rakennettiin1351  Turun tuomiokirkkoon uudet 8-kulmaiset saksalaisvaikutteiset pilarit ja alttarien määrää nostettiin kahdella, kuudesta kahdeksaan. Hänellä olikin mitä esitellä, kun kuningas Maunu Eerikinpoika vieraili 13.-15. toukokuuta 1351 Turussa.

Hemming (myös Hemmingus; n. 1290 – 21. toukokuuta 1366 Turku) toimi Turun piispana vuosina 1338–1366. Hän oli Suomen keskiajan mahtavimpia piispoja ja hallitsijoita.

 
 Piispa Hemmingin sinetti.


Hemming oli syntyisin Bälingen pitäjästä, Uppsalan hiippakunnasta, Ruotsista. Hän perusti Turkuun tuomiorovastin viran (lat. Archipraepositus) vuonna 1340, koulun ja sairaalan sekä omilla kirjalahjoituksillaan tuomiokirkon kirjaston. Tuomiorovastin viran myötä tämän alaisuuteen tulivat liitetyiksi Nousiainen, Raisio, Santamala ja Lieto kappeleinensa.

Hemming oli Pyhän Birgitan läheinen ystävä. 1497 paavi Aleksanteri VI vahvisti Hemmingin kultin. Hemmingin reliikkien translaatiojuhla (pyhän henkilön jäännösten juhlallinen siirtäminen kirkkoon) ja autuaaksi julistamisjuhla vietettiin Turussa 1514.

Hänet oli tarkoitus julistaa pyhimykseksi, mutta uskonpuhdistuksen vuoksi prosessi jäi kesken. Hemmingin arkku on Turun tuomiokirkossa.

Vuonna 1514 Arvid Kurki järjesti piispa Hemmingin autuuttamisjuhlan Turun tuomiokirkossa. Kanonisointia varten oli varustettu iso katoksellinen kenotafi, muistoarkku ja kannettava pienempi lipasarkku, jonne on kätketty kullattu relikvaariolipas pyhäinjäännöksiä varten. Alunperin arkku oli valmistettu Pyhälle  Henrikille.

Piispa Hemmingin pyhäinjäännöslipas on Lars Snickaren käsialaa, 1514, Turun tuomiokirkko.

Mm. Rymättylän kirkosta löydämme lisää näytteitä Lars Snickaren osaamisesta; Sekä evankeliumin tapahtumia juoksuttavat kuvakertomukset että asehuoneen rappiosta varoittavien ja hyvään elämään valmentavien hurjien kuvien tekijäksi arvellaan ruotsalaista Lars Snickare - nimistä maalaria. Hän kuvaa eloisasti, miten piru vetää miestä helvettiin ja miten paholainen yllyttää hilkkapäisiä naisia tappelemaan.


Myös Turun tuomiokirkossa olevia reliikkejä on tutkittu ja sieltä on löytynyt muun muassa 2000 vuotta vanhoja luun palasia. Suurin osa reliikeistä on kuitenkin keskiajalta 1300−1400-luvuilta. Pyhän Henrikin pääkallona pidetty kallo on ajoitettu 1100-luvulle. Ajoituksia on maaliskuun 2012 tilanteen mukaan tehty noin kolmannekselle esineistöstä. Luiden lisäksi myös tekstiilien ja muiden materiaalien alkuperä selvitetään. Kirkossa olevan katolisen ajan reliikkikokoelmassa on noin 90

Osassa Hemmingin arkun reliikeistä on tallella ns. authentica eli cedula, pergamenttiliuska, jossa kerrotaan, kenen reliikistä ja mahdollisesti mistä ruumiionosasta tai esineestä on kyse.

Niistä käy ilmi, että Turun tuomiokirkossa säilyneiden reliikkien joukossa on paitsi palanen Getsemanen kiveä, myös palasia Pyhän Henrikin kyynärvarresta, Pyhän Eerikin sormesta sekä Pyhän Benedictan, Pyhän Pancratiuksen ja viattomien lasten luista.

Lisäksi on arvioitu vielä tunnistamattomien reliikkien joukossa olevan Pyhän Gertrudin (Kerttulin) reliikin ja mahdollisesti Pyhän Ristin kappaleita.

Henrikin luusto ei säilynyt kuitenkaan kokonaisena.  Osa saattoi jäädä Nousiaisiin ja vuonna 1300.  Ennen uuteen alttariin siirtoa tuomiokirkossa oli osa Henrikin luustosta oli  irrotettu ja lahjoitettu Uppsalan tuomiokirkolle. Myöhemmin 1400-luvulla vielä yksi Henrikin käsivarsiluu lahjoitettiin Tanskan Ertunaan ja toinen käsivarren luu Ruotsiin Linköpingin tuomiokirkkoon.

Yksi pyhän Henrikin kylkiluista annettiin lyypekkiläiselle kirjanpainajalle Bartolomeus Gothanille, joka oli painanut ensimmäisen Suomea varten tilatun kirjan, Missale Aboensen, vuonna 1488. Piispa Maunu Särkilahden kirjeen perusteella tämä Gothan oli hartaasti ja hurskaasti pyytänyt itselleen reliikkiä. Reliikkilahjan yhtenä tarkoituksena oli  Särkilahden  mukaan toivo siitä, että Henrikin pyhäinjäännöksiä voitaisiin kunnioittaa yli maanpiirin sitä hartaammin, mitä laajemmalle hänen pyhyytensä maine pitkin maita on levinnyt.

Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkossa jäljellä olevaa Henrikin luustoa säilytettiin sakariston komerossa.  Siellä ne olivat aina 1700-luvulle isonvihan aikaan saakka, jolloin Turun kaupunki oli venäläisten miehittämä. Silloin luut tulivat taasen huomion kohteeksi. Venäläisten asettaman maaherran, Gustav Douglasin, ajatuksena oli tuolloin siirtää Suomen kansallispyhimyksen luut Pietarin kaupunkiin, jonne Pietari Suuri oli perustanut erityisen muinaismuistokokoelman.

Silloinen Siuntion kirkkoherra, historian harrastaja Israel Escholin, on tehnyt tästä vaiheesta muistiinpanot, joita nykyisin säilytetään Åbo Akademin kirjastossa. Niissä Escholin kirjoittaa kreivi Douglasin määränneen  vuonna 1720. pyhän Henrikin luut otettaviksi tuomiokirkosta.  Näin tapahtuikin ja ne vietiin vanhassa punaisessa kangaspussissa kreiville, jonka luona kaksi välskäriä yritti rautalankojen avulla koota luurangon.

Vähän myöhemmin luut toimitettiin ruhtinas Mihail Golitsynille, joka oli ne sitten lähettänyt  Pietariin. Escholin korostaa muistiinpanoissaan kuitenkin, etteivät venäläiset olisi saaneet kaikkia pyhän Henrikin luita. Saman ovat todenneet myös eräät muut silloisista tapahtumista muistiinpanoja tehneet.

Venäläisten toimenpiteistä Turussa tänä aikana oli Pietarissa vielä 1800-luvun alkupuolella jäljellä asiakirjoja, jotka Vihdin kirkkoherra A.J. Hipping jäljensi ja julkaisi. Niiden mukaan Pietari Suuri antoi vuonna 1720 määräyksen luiden talteen ottamisesta ja sinetöimisestä Turussa, jottei niitä voitaisi vaihtaa. Näistä luista tehtiin hyvin tarkka luettelo, joka on kopiona edelleen jäljellä.

Sen jälkeen, kun tämä  Turun tuomiokirkon aarre lähetettiin Pietariin,  on se kuitenkin hävinnyt. Sitä on sittemmin yritetty löytää Pietarista,  mutta huonolla menestyksellä. Vielä viime vuosina on tätä asiaa pyritty  tutkimaan. Aiemmin mainituissa Escholinin muistiinpanoissa oli eräs hyvin mielenkiintoinen pieni lause. Kun hän kertoi, että Henrikin luut luovutettiin venäläisille, hän jatkoi "dock tror jag att ryssarna ej  fick alla Sankt Henriks ben." "Uskon kuitenkin, etteivät venäläiset saaneet kaikkia Pyhän Henrikin luita."

Vihkiäisissä mukana
Turussa 22-1 2014
Simo Tuomola

 

Yxi paras lasten tawara

Tänään 20-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Johannes Gezelius vanhemman kuolemasta Turussa 1690.

Johannes (Juhana) Gezelius, vanhempi (3. helmikuuta 1615 – 20. tammikuuta 1690) oli Turun piispa ja Turun akatemian varakansleri vuosina 1664–90.

 
 Johannes Gezelius vanhempi

Opiskeltuaan Västeråsissa, Uppsalassa ja Tartossa hän valmistui Tartossa filosofian maisteriksi vuonna 1641 ja Uppsalassa teologian tohtoriksi vuonna 1661. Ensimmäisen professuurinsa Gezelius sai kreikan ja itämaisten kielten professorina Tartossa vuonna 1642. Tämän jälkeen hän toimi Västeråsissa kymnaasin teologian lehtorina ja Stora Skedvin kirkkoherrana. Ennen tuloaan Turkuun hän toimi Liivinmaan superintendenttinä ja Tarton yliopiston varakanslerina sekä Riian ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana.

Ennen Gezeliusta Turun piispana toiminut Juhana Terserus pakotettiin pyytämään eroa piispanvirastaan harhaoppisena. Hän oli julkaissut 1662 papistolle tarkoitetun kalvinistisen ohjekirjan Förklaring öfwer Catechismus, joka leimattiin harhaoppiseksi ja takavarikoitiin. Valtakunnassa kirkko sitoutui kuitenkin tiukasti vuonna 1663 julkaistun Sovinnon Kirjan myötä luterilaiseen tunnustukseen.

 
 Johannes Terserus

Johannes Elai Terserus (1605–1678) toimi Turun piispana vuosina 1658–1664. Hän oli syntynyt Ruotsissa. Ennen piispan virkaa hän toimi teologian professorina Turun akatemiassa vuosina 1640–1658. Hän menetti piispanvirkansa, koska oli poikennut vallitsevasta opista. Tämän jälkeen hän toimi Linköpingin piispana vuosina 1671–1678. Turun piispana ollessaan Terserus aloitti Genealogia Sursillianan kokoamisen.

Valtakuntaa hallitsi tuolloin Kaarle XI.

 Kaarle XI (24. marraskuuta 1655 – 5. huhtikuuta 1697) oli Ruotsin kuningas 1660–1697.

Kaarle XI ylläpiti järjestystä ja valvoi virkamiesten toimia ankarasti. Viljelystä edistettiin autiotiloja asuttamalla ja uudisasutuksella. Piispat, etenkin Juhana Gezelius vanhempi toimittivat uskonnollista kirjallisuutta ja vaativat papistoa pitämään huolta lukutaidon opettamisesta. Kirkko, jossa jäykkä oikeaoppisuus oli vallalla, ylläpiti ankaraa kuria.


 
 Kung Karl XI 1666


Gezelius julkaisi aikanaan huomattavia kirjallisia tuotteita, painaen niitä myös omassa kirjapainossaan.

Gezelius edisti kansanopetusta, kävi ahkerasti tarkastusmatkoilla ja julkaisi muun muassa omassa kirjapainossaan painattamiaan oppikirjoja, kuten Yxi paras lasten tawara (1666). Gezeliuksen kirjallinen tuotanto on muutoinkin laaja ja kattaa paitsi teologista kirjallisuutta, myös laajan ensyklopedian, Encyclopaedia synoptica (1672), sekä kreikkalais-latinalaisen sanakirjan.




Yxi paras lasten tawara oli Johannes Gezelius vanhemman kirjoittama oppikirja, joka julkaistiin vuonna 1666. Sen tarkoituksena oli lukutaidon ja kristinuskon perusteiden opettaminen. Teos sisälsi aapisen, Lutherin Vähän katekismuksen selityksineen, katekismuksen sisällön kysymysten muodossa sekä raamatunlauseita sisältävät Pyhän Raamatun opetussanat. Teoksesta otettiin yli 100 painosta, viimeinen painos vuonna 1914.

 

Encyclopaedia synoptica (Encyclopaedia synoptica: ex optimis & accuratissimis philosophorum scriptis collecta) on Johannes Gezelius vanhemman vuonna 1672 julkaisema kolmiosainen latinankielinen ensyklopedia, joka käsittelee erityisesti filosofian ja matematiikan aloja. Se oli tehty erityisesti Turun akatemian käyttöön.

Encyclopaedia synopticaa pidetään Suomen ensimmäisenä ensyklopediana. Ensyklopedia jakoi filosofian kahteen osaan, formaaliin ja reaaliseen filosofiaan. Formaali filosofia sisälsi grammatiikan, retoriikan ja logiikan, ja reaalinen filosofia metafysiikan, pneumatiikan eli henkiopin, matematiikan, fysiikan, etiikan, politiikan ja taloustieteen alat.

 
 Gezeliuksen määräys loitsujen hävittämiseksi

Vuonna 1673 Gezelius antoi määräyksen loitsujen hävittämisestä:

»Kaikki vanha taikausko, jota ovat loitsut (etenkin riistaa pyydettäessä jne.) hävitetään saarnaamalla tarmokkaasti sitä vastaan, vakavin nuhtein, ja maallisen oikeuden avulla sekä asiaan kuuluvalla kirkkokurilla; mikäli taikauskon harjoittajat kuitenkin ovat liian jäykkäniskaisia eivätkä välitä näistä keinoista, kysytään neuvoa tuomiokapitulilta. Taikuudesta ja loitsinnasta tehdään välittömästi ilmoitus maallisessa oikeudessa.»
(Johannes Gezelius)

Mattias Salamnius laati Gezeliuksen hautajaisiin 1600 säkeen mittaisen kronikkamuotoisen runoteoksen Surullinen ja Jumalinen Jälkimuisto hänen elämänvaiheistaan. Gezeliuksen jälkeen Turun piispana jatkoi hänen poikansa Johannes Gezelius nuorempi.

Piispa Gezelius on haudattu Gezelius-suvun hautakammioon Turun tuomiokirkossa Pyhän Yrjänän kappelin eteen.

Taikauskossa
Turussa 20-1 2014
Simo Tuomola
 

Pyhä Henrik

Suomessa 19. tammikuuta on vanhastaan Pyhän Henrikin muistopäivä, joka tunnetaan myös nimellä Heikinmessu. Kansanperinteen mukaan Heikin päivänä talven selkä taittuu ja karhu kääntää kylkeään.

Heikinmessut olivat Suomen suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin kunniaksi pidettyjä kirkkojuhlia, joiden vietto alkoi 1200- ja 1300-luvun vaihteessa. Juhlia oli vuosittain kaksi. Pyhimyksen kuolinpäivänä 20. tammikuuta vietettiin "Talvi-Heikkiä". Skandinaviassa juhlapäivä oli 19. tammikuuta, johon Suomessakin myöhemmin siirryttiin ja joka nykyäänkin on Heikin ja Henrikin nimipäivä. "Kesä-Heikki" oli Pyhän Henrikin luiden Turkuun siirtämisen eli translaation muistopäivä 18. kesäkuuta.


 
 Piispa Henrik ja Lalli.

Henrik on julistettu Turun tuomiokirkon patronukseksi eli suojeluspyhimykseksi. Hänet lasketaan yleensä myös ensimmäiseksi Turun piispaksi. Vaikka hän ei itse toiminut Turussa, keskiaikaisten Turun hiippakunnan piispojen valta palautui Henrikiin.

Henrikin surmapäivä oli tradition mukaan 20. tammikuuta ("talvi-Heikki", Heikinmessu). Ruotsissa päätettiin sijoittaa Henrikin muistopäivä 19. päiväksi, koska 20. päivä oli jo 200-luvun pyhimysten Sebastianuksen ja Fabianuksen muistopäivä, Suomessa Henrikin kultti oli kuitenkin niin vahva, että se korvasi näiden tuntemattomampien pyhimysten muistopäivän. 1600-luvun lopulla Henrikin juhlapäivä muutettiin myös Suomessa 19. päiväksi tammikuuta, joka nykyäänkin on Henrikin ja Heikin nimipäivä.

Pyhä Sebastianus eli legendan mukaan 200–300-luvulla Roomassa. Hän oli kristitty keisarillisen henkivartioston upseeri, jonka Diocletianus määräsi surmattavaksi nuolin.

Pyhä Fabianus (k. 20. tammikuuta 250) oli katolisen kirkon johtaja, eli paavi tammikuusta 236 – 20. tammikuuta 250 asti. Hänet pidätettiin ja mestattiin Deciuksen vainojen alkuvaiheessa vuonna 250 Roomassa.

Suurimmat juhlat vietettiin Turussa ja pienempiä kautta maan. Pyhiinvaelluskohteina olivat kuolinpaikka Köyliönjärven Kirkkosaari ja aiempi hautapaikka eli Nousiaisten kirkko. Heikinmessuja on vietetty myös Pohjoismaissa, Saksassa ja Englannissa, joka oli Pyhän Henrikin synnyinmaa.


Jo varhain järjestettiin Turussa juhlapäivinä markkinat. Talvella niihin liittyi heikinmarkkinat (pidettiinhän ne Heikin päivänä) ja kesällä tuohimarkkinat. Tuohimarkkinoita pidettiin vielä 1900-luvun alussa. Turun, Nousiaisen ja Köyliön yhdisti aikoinaan kesällä käytössä ollut kesätie, jota pyhiinvaeltajat ja kauppamiehet käyttivät. Tähän niin kutsuttuun Sant Henrikin tiehen liittyi ympäröiviltä seuduilta tulevia muita teitä.

 
 Piispanistuimen muistoristi Koroistenniemellä.

Pyhän Henrikin tie on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kulkeva vanha keskiaikainen pyhiinvaellusreitti. Turun tuomiokirkolta se kulki Koroistenniemen ja Maarian kirkon kautta kohti Ruskon kirkkoa.

Jo vuonna 1295 Heikinmarkkinat Turussa on vakiinnuttanut asemansa suurena markkinatapahtumana 19. tammikuuta. Viljasuolle  noussut kaupunki on kasvanut muutaman korttelin mittaiseksi ja saanut asemaakavan ja tärkeän torin kirkon kupeelle.

Myöhemmin 1531 Turun molemmat Heikinmarkkinat 19. tammikuuta ja 18. kesäkuuta ovat edelleen hyvässä suosiossa ja julistetaan vapaiksi markkinoiksi. Ne liittyvät piispa Henrikin muistoksi vietettäviin suuriin kirkollisiin juhliin.

Kun Juhana-herttua ja Eerik XIV käyvät katkeraa taistelua Turun linnan hallinnasta 1563 ja säädyt tuomitsevat Juhanan kuolemaan avunannosta viholliselle ja vehkeilystä kuningasta vastaan, pitää Juhana-herttua itsensä syyttömäksi vakuuttavan puheen turkulaisille 18. kesäkuuta juuri  Tuohimarkkinoilla eli Kesä-Heikillä.


 
 Isaacus Birgeri (Isak Birgerinpoika) Rothovius (1. marraskuuta 1572 Angelstad, Småland  – 10. helmikuuta 1652 ) toimi Turun piispana vuosina 1627–1652.

Suomen papisto kokoontui synodiinsa Turkuun aina Heikinmessujen merkeissä ja tavallista juhlallisimmissa tunnelmissa esim. vuonna 1627 kun Isac Rothovius saapuu Turkuun ja astuu piispanvirkaansa  kesäkuun 17., pitäen Heikinmessuilla virkaanastujaissaarnansa, sanoen saapuneensa noitien, taikauskon ja juopottelun pariin, vaatien parannusta.

Vaan eiväthän turkulaiset tuosta rauhoittuneet, markkinat olivat markkinat ja silloin sai vähän viinan voimalla riehaantuakin, vaikka lainlaatijat kuinka yrittivät hillitä mm. sitä, ettei kirkon tornia markkinoiden aikana saisi muka ammuskella kännipäissä.




Talvi-Heikillä Turussa
19-1 2014
Simo Tuomola

Suomi on tanskalainen

Tänään 18-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1520 – Tanskan ja Norjan kuninkaan Kristian II:n joukot kukistivat Sten Sture nuoremman johtamat ruotsalaiset Åsundenin järven jäällä Bogesundin lähellä.

Kristian II (1481–1559), tanskalaissyntyinen kuningas, oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas Kalmarin unionin aikana. Hän oli Tanskan kuninkaan Juhanan ja Saksin Kristiinan poika.



 
 Kristian II



Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 1512–1520.

Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.

Kun Kristian II aloitti lopulta hyökkäyksen Ruotsia vastaan,  Sten Sture haavoittui Länsi-Göötanmaalla käydyssä Bogesundin taistelussa ja kuoli 1520. Kristian II:sta tuli Ruotsin kuningas. Kustaa Trolle kosti Sturen kannattajille ja erottajilleen laatimalla heistä syytöslistan "kerettiläisinä", jonka perusteella Kristian toimeenpani Tukholman verilöylyn.



 
 Tukholman verilöyly. Kaksi näkymää Padt-Bruggen kaiverruksesta vuodelta 1676; perustuu Kort Steinkampin ja Hans Krusen puukaiverruksiin (Antwerp 1524).

Tukholman verilöylyssä 7.–10. marraskuuta 1520 osa Ruotsin ylimmästä rälssistä mestattiin tanskalaisen unionikuningas Kristian II:n kruunajaisten jälkeen pidettyjen kruunajaisvaltiopäivien yhteydessä. Kristianin tarkoituksena oli pelotella ruotsalaisia, jotta hän saisi heidät tottelemaan.

Surmansa sai kaikkiaan 80–100 ihmistä. Mestattujen ruumiit ja Sten Sturen haudasta kaivettu ruumis poltettiin roviolla. Sitä pidettiin ainoana mahdollisena hautaustapana kerettiläisille. Verituomiot ulotettiin myöhemmin muuallekin. Suomessa niistä huolehti Hemming Gadh.

Hemming Gadh (1450–1520) oli ruotsalainen poliitikko ja kirkonmies, joka eli vaiheikkaan elämän ja hirtettiin Raaseporin linnan Hirsipuunmäellä nykyisessä Raaseporin kunnassa.

Suomessa 1520-luku merkitsee samalla ns. keskiajan päättymistä. Kristian II Tyrannin noustessa valtaan Tukholmassa, antautuu samalla Turun linna Kristianille ja linnan isännäksi tulee Wolf von Grewendorp ja päälliköksi nousee Junker Tuomas eli Thomas Leben.


Junkkerit (saks. Junker, äännetään [ˈjʊŋ kɐ]) olivat maanomistajaylimystöä Elben itäpuolisilla alueilla Preussissa ja Saksassa.

Tanskalaiset valtasivat Raaseporin ja Turun linnan 1520 ja Kristian II nimitti Raaseporin päälliköksi entisen kaapparilaivan päällikön Tile Giselerin ja Turun linnan päälliköksi Thomas Leben. Tuomas "junkkerin" julmuus ja väkivaltaisuus linnanpäällikkönä jäi vuosisadoiksi elämään turkulaisten tarinoissa.

Tanskalaisen amiraali Severin Norbyn laivaston tulo Turkuun toukokuussa 1522 sai hyvin merirosvomaisia piirteitä ja palautti elävästi mieleen Otto Rudin ryöstöretken. Kaupunki ja Kuusiston piispanlinna ryöstettiin putipuhtaaksi. Kun Kustaa Vaasan joukot vihdoin vapauttivat Turun ja Turun linnan tanskalaisten vallasta 10.8.1523.Tuomas junkkeri oli jo joutunut Tukholman saaristossa ruotsalaisten käsiin ja kuollut maineensa mukaisesti hirsipuussa.

1500-luvun alussa, unioniriitojen yhteydessä tanskalaiset hävittivät kaupunkia kahdesti, vuonna 1509 Otto Rudin johdolla ja 1522 amiraali Sören Norbyn johdolla. Kalmarin unioniin liittynyt tanskalaisten valta päättyi ja Kustaa Vaasan valta alkoi Turussa syksyllä 1523, kun Eerik Flemingin johtamat joukot löivät tanskalaiset Kupittaalla ja kaupungin keskustassa käydyissä taisteluissa sekä myöhemmin Kuusiston linnassa.


Katsotaanpa mitä olen kirjannut noiden vuosien kohdalle Turun tapahtumista:

1522 Tanskan kuningas Kristian II Tyranni antaa 29. helmikuuta amiraalilleen Sören, Severin, Söyrinki Norbylle Turun linnanlääniksi. Käskynhaltija Wulf von Grewendorpin linnanisännyys loppuu. Linnanisäntä Junkkeri Tuomas saa Kristianilta käskyn mestauttaa kaikki käsiinsä joutuvat suomalaiset ja ruotsalaiset herrat. Mestatuiksi linnassa joutuvat mm. Tott-suvun Tönne Eerikinpoika Tott sekä Pohjois-Suomen laamanni Henrik Steninpoika Reenhufvud.

Eerik Fleming pelastautuu tanskalaisia kaveeraamalla ja pakenee linnasta piirittäjien puolelle. Niilo Arvidinpoika keskeyttää 22. toukokuuta linnan piirityksen kun amiraali Söyrinki Norby saapuu laivoineen apuun Turkuun. Länsirannan asutus tuhoutuu Niilo Arvidinpojan joukkojen sytytettyä ruutivaraston tuleen poistuessaan kaupungista.

Piispa Arvid Kurki pakenee Norbyn miesten takaa-ajamana ja hukkuu lopulta 22. heinäkuuta myrskyssä laivoineen Öregrundin edustalle. Norbystä tehdään Suomen lääninherra. Kuusiston piispanlinna ryöstetään, samoin kaupunki Norbyn joukkojen toimesta.

1533 Kuninkaaksi 6. kesäkuuta valittu ylimys Kustaa I Vaasa varustaa 400 ratsu- ja 2000 jalkamiehen sotajoukon Turkuun, päällikköinä Eerik ja veljensä Iivari Fleming. Joukot nousevat maihin Kuusiston linnaa piirittämään. Mauri von Oldenburg taistelee Turusta, mutta pakenee ratsuväkineen Viipuriin.

Kustaa Vaasan valta alkoi Turussa syksyllä 1523, kun Eerik Flemingin johtamat joukot löivät tanskalaiset Kupittaalla ja kaupungin keskustassa käydyissä taisteluissa sekä myöhemmin Kuusiston linnassa.

 
 Kuusiston linnan raunioita.

Turun piirityksessä Fleming menettää hevosensa, jota ammutaan Aurajoen pennisillan kupeessa. Linna antautuu 12 päivän piirityksen jälkeen 10. elokuuta Kustaa Vaasalle. Suomi vapautetaan tanskalaisista ja Suomen läänityksensä menettävä Severi Sören Norby asettuu Gotlantiin merirosvoksi. Junkkeri Tuomas lähtee kesäkuussa avustamaan laivoineen piiritettyä Tukholmaa. Suomen Prinssi -alus puolustautuu urheasti, mutta upotetaan. Junkkeri vangitaan ja hirtetään harmikseen niiniköyteen eikä hamppuun.
 

Junkkeri Tuomas ja piispa Arvid Kurki

Junkkeri Tuomas ja Eerik Fleming.

Pelastettuaan suurimman osan Ruotsia Kustaa Vaasa lähetti Suomeen pienen sotajoukon Niilo Vestgöten johtamana. Suomen aatelisto varusti sotamiehiä, ja syksyllä vuonna 1521 suomalainen ja ruotsalainen sotaväki alkoi yhteisvoimin piirittää Turun linnaa. Tämän päällikkönä oli saksalainen mies, nimeltä junkkeri Tuomas, ja hänellä oli sotaan tottuneita saksalaisia palkkasotureita sekä tykkejä ja kaikkia muita tarvikkeita.
Piirittäjät sitävastoin olivat huonosti varustetut; he eivät koko talvikautena saaneet mitään toimeen, mutta junkkeri Tuomas teki väkineen linnasta hyökkäyksiä. Niissä hän otti useita ruotsalaisia herroja vangeiksi ja oli sitä paitsi jo ennen sulkenut suomalaisia vankeja linnan vankikoppeihin. Eräänä aamuna pystytettiin linnan muureille korkeita hirsipuita. Niihin junkkeri Tuomas hirtätti muutamia vankeja uhatakseen ja pilkatakseen heidän maanmiehiään, ja Niilo Vestgöte näki oman veljensä riippuvan hirsipuussa.

Talvella tuli Kristian kuninkaalta käsky surmauttaa kaikki vangit, jotka vielä olivat hengissä, eikä junkkeri Tuomas odottanut toista käskyä. Pyöveli sai siis uutta työtä, linnassa mestattiin kaksi suomalaista ritaria ja useita alempisukuisia miehiä. Yksi vangeista oli Eerik Fleming, nuori, uskalias ja viisas suomalainen aatelismies. Hän oli olevinaan Kristian kuninkaan innokas puoluelainen ja sanoi, ettei hän ketään vihannut niin katkerasti kuin kapinallista Kustaa Vaasaa.

Erik Fleming (s. 1487 Kuitia, Parainen – 1548) oli suomalainen sotilas, valtaneuvos, Kuitian kartanonherra ja jonkin aikaa myös koko Suomen käskynhaltija. Hän johti veljensä Ivarin kera sotajoukkoa, joka karkotti tanskalaiset Suomesta vuonna 1523. Hän oli Etelä-Suomen laamanni vuodesta 1525 ja omana aikanaan Suomen vaikutusvaltaisin mies.

Kun Fleming oli aikansa sellaista puhunut, niin hän sai pitää henkensä, vieläpä voitti julman junkkerin luottamuksenkin. Eräänä iltana Fleming pyysi saada yöllä karata piirittäjäin kimppuun, ja junkkeri Tuomas suostui siihen, toivoen saavansa hirtättää useampia vankeja. Fleming otti mukaansa ne suomalaiset ja ruotsalaiset vangit, jotka vielä olivat elossa, ja niiden vartijoiksi joukon saksalaisia sotamiehiä. Yön pimeydessä hän ryntäsi ruotsalaisten leirin vastaan, mutta oli edeltäkäsin lähettänyt salaa sanan Niilo Vestgötelle. Yhtäkkiä piiritti Niilo Vestgöten väki hänen joukkonsa. Heti käänsivät Fleming ja vangit aseensa saksalaisia sotamiehiä vastaan; nämä kaatuivat viimeiseen mieheen, ja pelastuneet vangit otettiin riemulla vastaan ruotsalaisten leirissä.

 

 

Esilinna valmistui nykyiseen muotoonsa 1500-luvun lopulla. Sen muurien sisällä olevan pihamaan kautta kuljettiin päälinnan puolelle.

 

Näin kului talvi. Vahvaa Turun linnaa ei voitu valloittaa, ja heti meren auettua saapui tanskalainen laivasto Turkuun. Piiritys täytyi jättää sikseen. Tanskalaiset ryöstivät taas Turkua, ja suuri tulipalo syttyi, kun Niilo Vestgöten ruutikellari räjähti ilmaan.

Myöhemmin kesällä vuonna 1522 junkkeri Tuomas sai käskyn koota runsaasti ruokavaroja Suomesta ja viedä ne Tukholmaan, jossa olevia tanskalaisia Kustaa Vaasa piiritti. Tuomas purjehti Suomesta isolla laivastolla. Tultuaan likelle Ruotsin rannikkoa hän lähetti pienen laivan vakoilemaan, olisiko näkyvissä vihollisia. Juuri silloin sattui Eerik Flemingin johtama ruotsalainen laivasto olemaan erään saaren takana väijyksissä. Äkkiarvaamatta hän valloitti tanskalaisen laivan ja vei sen miehistön vankina ruotsalaisiin laivoihin.

Sitten hän puki itsensä ja väkensä vangittujen tanskalaisten vaatteihin, nousi tuohon pieneen laivaan ja laski täysin purjein tanskalaista laivastoa kohti.

Junkkeri Tuomas näki laivan lähenevän, halusi heti kuulla, minkälaisia sanomia se toi, ja soudatti itsensä veneellä vakoilijalaivalle. "Mitä kuuluu?" kysyi hän. "Kaikki hyvin!" vastasi Fleming tanskalaisessa takissaan. Junkkeri Tuomas kapusi kohta laivaan. Tuskin hän oli ennättänyt kannelle, kun jo havaitsi petoksen ja yritti hypätä veneeseen, mutta samassa hänet otettiin kiinni. Fleming laski taas Ruotsin saaristoa kohti, ja tanskalainen laivasto, jonka miehistö oli nähnyt junkkeri Tuomaan nousevan laivaan, seurasi jäljessä.

Heti ryntäsi Fleming tanskalaisten kimppuun, joilla ei ollut päällikköä, ja valtasi koko heidän laivastonsa, yhtä laivaa vaille, jonka nimi oli "Suomen prinssi". Tämä puolustautui urhoollisesti koko Ruotsin laivastoa vastaan, se täytyi ampumalla sytyttää palamaan ja se upposi kaikkine väkineen.

Junkkeri Tuomas vietiin vangittuna Kustaa Vaasan eteen ja hirtettiin tammeen julmien tekojensa palkinnoksi. Se häntä enimmin harmitti, ettei häntä, muka ritarimiestä, hirtetty edes hamppunuoralla, vaan niiniköydellä. Mutta Eerik Flemingistä tuli rikas ja mahtava mies sekä ruotsalaisen laivaston amiraali.

Kurck-suvun vaakuna

 

Piispa Arvid Kurki.

Maunu Tavastin jälkeen oli Turun piispoina ollut rikkaita, oppineita ja mahtavia miehiä Suomen ylhäisimmästä aatelistosta. He olivat uljaita kirkkoruhtinaita, viisaita hallitusmiehiä ja rakastivat maatansa. Suomi kukoisti heidän hallituksensa aikana. Mutta tästä hyvästä ajasta teki lopun Venäjän sota ja tanskalaisten hävitykset.
Kirkot ryöstettiin, maa köyhtyi, kansa ei jaksanut maksaa kymmenyksiä. Svante Sturen aikana oli Turussa peräkkäin kaksi vanhaa piispaa, jotka eivät jaksaneet pitää järjestystä näinä kovina aikoina. Ja suuri sekasorto oli silloin kaikissa oloissa.

Viimein tuli valtioviisas ja ylhäissukuinen Arvid Kurki Turun piispaksi vuonnä 1510. Hän hallitsi hiippakuntaansa jäntevästi, ja vielä kerta nähtiin katolisen kirkon ylipaimenen esiintyvän melkein yhtä loistavana, ylevänä ja mahtavana kuin hänen kuuluisat edeltäjänsä. Mutta ajat kävivät yhä tukalammiksi. Arvid piispan likeisin esimies, Upsalan arkkipiispa Kustaa Trolle, oli maanpetturi ja kannatti Kristian kuningasta.

Arvid (Arvi) Kurki (n. 1465 Vesilahti – 22. heinäkuuta 1522 Öregrund, Ruotsi) toimi Turun piispana vuosina 1510–1522. Kurki-suku kuului Suomen johtavaan aateliin. Sorbonnessa opiskelleen Kurjen katsotaan olleen Suomen keskiajan viimeinen aidosti katolinen Turun piispa. Hänen seuraajansa alkoivat jo edistää uskonpuhdistusta maltillisesti. Kustaa Vaasan kannattajana Kurki joutui pakenemaan tanskalaisia näiden hyökättyä vuonna 1522. Hän hukkui laivansa upotessa Selkämerellä.

Kun tanskalaiset pääsivät voitolle ja valloittivat Suomen, niin Arvid piispalla ei ollut muuta neuvoa kuin teeskennellyllä alamaisuudella viihdyttää Kristian kuninkaan epäluuloa. Hän pyysi kuninkaalta maatiloja ja etuja, esiintyäkseen omanvoiton pyytäjänä, sillä Kristian kuningas, joka oli petollinen, ei luullut kenenkään voivan menetellä rehellisesti ja omaa hyötyään katsomatta. Senvuoksi kuningas armahti Arvid piispaa, mutta kaikki rehelliset Suomen miehet surivat sitä, luullen heidän piispansa pettäneen isänmaansa.

Arvid piispa antoi maanmiestensä jonkin aikaa luulla hänestä pahaa ja kätki suuren joukon sota-aseita Kuusiston linnan kellariholveihin. Mutta kun Kustaa Vaasa lähetti sotaväkeä Turkuun, heitti piispakin teeskentelyn, jakoi sotaväelle aseita ja yhtyi julkisesti vapauden puolustajiin. Kansalaisemme noudattivat hänen kehoitustaan ja varustautuivat tanskalaisia vastaan.

Arvid piispa tiesi kyllä panevansa henkensä ja onnensa alttiiksi, mutta näitä hän piti vähäarvoisina, sillä isänmaa oli hänelle kaikkia maallisia etuja rakkaampi.On jo kerrottu, että Turun linna jäi valloittamatta ja sai keväällä vuonna 1522 apua tanskalaiselta laivastolta. Tanskalaiset olivat taas vähän aikaa herroina maassamme ja etsivät piispaa kaikkialta rangaistaksensa häntä hänen luopumisestaan. Arvid piispa pakeni rannikkoa myöten pohjoiseen päin, ensin Raumalle, sieltä Poriin, sieltä Närpiöön Pohjanmaalle.

Mutta kun vainoojat alinomaa olivat hänen kintereillään, täytyi hänen Närpiössä astua laivaan paetakseen Ruotsiin. Hänen mukanaan lähti useita maamme ylhäisimpiä aatelisia, rouvia ja pappeja. Laiva oli kiireessä tullut huonosti varustetuksi, kenties oli siinä myöskin liiaksi väkeä ja tavaraa. Kun pakolaiset likenivät Ruotsin rannikkoa Öregrundin edustalla, nousi kova myrsky, ja siinä hukkui laivan keralla piispa ja kaikki pakolaiset 23 päivänä toukokuuta v. 1522.

Näin päättyi Suomen viimeisen katolisen piispan kunniakas elämänura. Niinkuin ensimmäinen piispa Henrik oli antanut henkensä Suomen puolesta, niin uhrasi myöskin viimeinen piispa, Arvid Kurki, henkensä isänmaansa puolesta. Emme siis saa unohtaa, että katolinen kirkko Suomessa kaikkine puutteineen ja vikoineen kuitenkin on sekä alkanut että päättänyt vaiheensa kunniakkaasti.

Tanskan Turussa

18-1 2014

Simo Tuomola

Trappin tanssiaiset

Tänään 17-1 Turussa on suuren juhlan tuntua, kun kutsuvierasväki vaeltaa kohden Pohjoiskorttelia. Eletään vuotta 1823 ja kauppaneuvos Trapp on kutsunut perjantai-illan ratoksi kotiinsa tanssiaisiin peräti 200 juhlavierasta.

Kauppaneuvos haluaa osoittaa suureellisesti, että Turussa osaavat muutkin juhlia, kuin vain venäläiset sotilaspiirit ja että tanssista ja muusikista voi kaupungissa nauttia muuallakin kuin läheisessä Seipelin Salissa tai Turun Seurahuoneella kauempana jokirannassa.

Musiikillisesti Turussa eletään nyt voimakasta nousukautta. Maineikkaan Soitannollisen seuran henkiin herättäminen on nyt ajan suuri tavoite ja arkkipiispa Tengström onkin kutsunut seuraavana päivänä 18-1 1823 kaikki kaupungin musiikin ystävät kokoukseen perustamaan uudelleen Soitannollista seuraa. Konsertteja olisi tarkoitus järjestää joka toinen viikko Seurahuoneen juhlasalissa.





Turun Soitannollinen Seura on suomalainen vuonna 1790 perustettu musiikkikulttuurin edistämiseen keskittyvä yhdistys. Se on Suomen vanhin edelleen toimiva yhdistys. Seura perustettiin Aurora-seuran toiminnan hiivuttua noin kymmenen vuotta aikaisemmin edistämään musiikkikulttuuria Turussa.

Soitannollisen seuran uudelleen perustaminen olikin tanssiaisten kuumin puheenaihe ja väki oli innoissaan. Seuraavan päivän kokouksen seurauksena peräti 394 henkeä ilmoittautuikin heti seuran kannattajajäseneksi. Vuotuiseksi jäsenmaksuksi määrättiin 10 pankinruplaa.

Trappin perhe oli tyytyväinen saadessaan olla jälleen kerran kehityksen kärjessä mukana. Suvun perinteiden ja varallisuuden ansiosta Trappin perhe olikin Turun seuraelämän ja vallasväen keskeinen vaikuttaja.


Christian (Kristian) Trapp (27. elokuuta 1769 Turku – 18. toukokuuta 1841 Turku) oli suomalainen kauppias, joka toimi Porvoon valtiopäivillä 1809 porvarissäädyn puhemiehenä. Hän oli Turun johtavia porvareita.

Trappin suku tuli Tallinnasta Turkuun vuonna 1722 ja toimi kauppiaina ja valtiopäivämiehinä useassa polvessa. Kristian Trappin samanniminen isä harjoitti monipuolista liiketoimintaa, johon kuului muun muassa laivanvarustusta ja merkittävä tupakkatehdas. Hänen äitinsä oli Margaretha Christina Ingman. Nuorempi Trapp sai porvarinoikeudet vuonna 1791 ja perusti yhdessä isänsä kanssa Chr. Trapp & Co. -liikkeen, jonka johto siirtyi hänelle vuonna 1800.

Vaikka suvun omaisuus hajautuikin perinnönjaoissa, Trapp peri isältään poikkeuksellisen suuromaisuuden, mukaan lukien enemmistö tupakkatehtaan osakkeista sekä kaupungin arvokkaimpana pidetty yksityistalo.

Turku oli 1700-luvun lopulla Suomen tupakkateollisuuden ja -kaupan keskus, ja Trappien asema siinä oli keskeinen. Trapp peri isältään kaupungin niin kutsutun vanhan tupakkatehtaan osake-enemmistön ja jatkoi sen toimintaa vuoden 1827 suurpaloon asti. Trapp kärsi tupakkatehtaansa palossa huomattavan vahingon, sillä tehtaan kunnostus ja uudistus oli valmistunut vasta muutamaa kuukautta aiemmin.

Myös Trappin talo tuhoutui palossa, mutta hän hankki pian palon jälkeen uuden kiinteistön, joka oli ainoastaan osittain tuhoutunut. 1830-luvun alussa uuden torin varrella sijainnut talo kunnostettiin ja sitä laajennettiin arkkitehti Charles Bassin piirustusten mukaan.

Tupakkatehdas ja talo tuhoutuivat Turun palossa vuonna 1827, mutta Trapp sai pian liiketoimintansa elvytettyä. Hän toimi myös kaupungin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana.

Trapp kuului Turun kaupunginvanhimpiin ja hänet valittiin kaupungin ensimmäiseksi edustajaksi Porvoon valtiopäiville 1809. Hänet nimitettiin porvarissäädyn puhemieheksi ja valtiopäivien loppuvaiheessa hän toimi lisäksi Turkuun sijoitetun kansliajohtokunnan puheenjohtajana. Valtiopäivien päätyttyä hänet palkittiin toiminnastaan kauppaneuvoksen arvonimellä.

Trappin puoliso vuodesta 1791 oli Anna Sofia Lundgren (k. 1827). Heidän lapsiaan olivat isänsä liiketoimintaa jatkanut kauppaneuvos Kristian Trapp sekä senaattorit Carl Wilhelm Trapp ja Robert Trapp, joka aateloitiin 1868 nimellä von Trapp.

Tanssin pyörteissä
Suomen Turussa
17-1 2014
Simo Tuomola



 

Jumalan miekka

Tänään 16-1 tulee kuluneeksi tasavuosia piirilääkäri Henrik Cajanderin syntymästä Turussa:

 
Henrik (Henric) Cajander (1804–1848) kuvasi Suomen vanhimman tunnetusti säilyneen valokuvan, dagerrotyypin, Turussa 3. marraskuuta 1842. Kuvassa on Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut niin kutsuttu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Lisäksi Turun Museokeskuksen valokuva-arkistossa on kaksi muuta Cajanderin ottamaa dagerrotyyppia vuodelta 1844: omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni.


Cajander toimi Suomen kaartin pataljoonanlääkärinä vuodesta 1833 ja Turun piirilääkärinä vuodesta 1836.


 

Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.




 

 

3-11 tuli kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa 1842 otettiin Suomen ensimmäinen valokuva, kohteena ns. Nobelin talo.



Nobel liittyy Turkuun isänsä kautta:

Alfred Nobelin isä keksi valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja, joihin voitaisiin myös puhaltaa ilmaa ja joita voitaisiin käyttää ilmapatjoina vesistöjen ylityksissä ja rakennuselementteinä ponttonisilloissa ja lopulta miinoina. Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöstä, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi Turkuun kehittelemään keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.

Immanuelin lähdettyä Turkuun 1837 muu perhe joutui selviytymään ilman hänen apuaan. Ensimmäisenä vuotenaan Turussa Immanuel onnistui lähettämään perheelle sen verran rahaa, että vaimo Andriette pystyi avaamaan pienen maito- ja vihanneskaupan. Auttaakseen äitiään selviämään ahdingosta perheen lapset Robert, Ludvig ja Alfred joutuivat myymään tulitikkuja kadulla.

Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut lopulta vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.

Ja valokuvan historian kautta:

Turkuun dagerrotypia saapui vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3.11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.


Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.


Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844. Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo. Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961.





















Henrik Cajander (1804–1848) lienee ensimmäinen suomalainen, joka on ottanut valokuvia dagerrotypiamenetelmällä Suomessa ja Turussa. Tässä miehen omakuva vuosimallia 1844, tallennettu 15.9.1844.

Dagerrotypia-tekniikalla kuva taltioitiin hopeidulle kuparilevylle, jossa oli valoherkkä jodihopeakalvo. Lasin alla valokuva kiilsi kuin peili ja sitä oli katsottava määrätystä kulmasta, jotta se näkyisi.


Syntyi 16.1.1804 Turussa, kuoli 18.2.1848 Turussa. Hauta löytyy Turun vanhalta hautausmaalta V.2.4.1.11.

Koulutus: Cajander opiskeli pääasiassa stipendiaattina Turun akatemiassa 1821- 1827, jolloin hänet promovoitiin maisteriksi. 1832 hän väitteli tohtoriksi tutkimuksella Afhandling om cholerans natur. Ammatit: Cajander toimi vt. koleralääkärinä 1831, 1833-1836 hän toimi henkivartiokaartin lääkärinä ja 1836-1843 Turun piirilääkärinä. Hän valvoi myös Naantalin kylpylän toimintaa 1845-1846. 1846 Cajander antoi sairasvoimistelua etupäässä miehille. Elämänvaiheet: Cajanderin perukirjan mukaan hän oli varsin varakas; yli puolet runsaasta 20000 hopearuplan omaisuudesta koostui maatiloista. Opiskelu:
Cajander kävi elokuussa 1842 Pariisissa ja oppi siellä valokuvaustaidon. Cajander hankki täältä ilmeisesti myös kameransa. Koleralääkärinä Cajander joutui Turussa karun todellisuuden keskelle: Kolera tuli Baltian kautta Suomeen vuonna 1831, jolloin maassamme kuoli siihen noin 700 henkeä. Turkuun kolera saapui 4.9.1831. Torjuntatoimien lisäksi Suomessa annettiin vuonna 1831 keisarin käskystä määräys lukea kirkoissa joka sunnuntai rukous "Wapahda meidät siitä raskaasta ja saastuttawaisesta taudista, joka meidän lähitienoissamme matkaansaattaa häwitystä ja surua kaikissa sukukunnissa." Suomessa kolera aiheutti sen, että vuonna 1832 annetussa piirilääkärien ohjesäännössä tartuntatautien ehkäisy ja muut hallinnolliset tehtävät saivat ensisijaisen aseman virkatehtävien hoidossa.

Turun Itäharjun kolerahautausmaa on muinaismuistokohde, 1831 raivonneen koleran uhrien aidattu leposija. Koleraan kuolleita ei saanut haudata tavalliseen kirkkomaahan, joten heille varattiin oma hautausmaa keskusta-alueen ulkopuolelta. Toinen Turun kolerahautausmaista sijaitsi Linnanfältillä nykyisten Pakkarinkadun ja Malminkadun tienoilla ja sinne haudattiin lähinnä venäläisvaruskunnan kolerauhreja.
Tohtori Hjelt muistelee lapsena kokemaansa epidemiaa:

" ... Koleran puhjetessa Turussa syyskuussa 1831 kolerakomitean jäsenet vaelsivat alueillaan valkoinen side käsivarressa. Koleratapauksen sattuessa talon portti suljettiin eikä ketään päästetty sisään. Elintarvikkeita annettiin päivittäin ikkunan kautta. Hautaamiset suoritettiin yöaikaan soihtujen valossa erityisellä hautapaikalla. Ruumiit siroteltiin sammuttamattomalla kalkilla. Koulut suljettiin ja ne, joilla oli siihen mahdollisuus, pakenivat maalle.”

Aikalaistutkimuksen valossa kolera oli kuin Jumalan miekka. Von Haartmanin tutkielman ”Tankar oma Choleran” mukaan koleraan sairastuneista 377 turkulaisesta 97 oli juoppoja, näistä 85 suorastaan parantumattomia. Von Haartmanin potilaskertomuksissa vain parin sairastuneen kohdalla oli merkintä ”kunnollinen mies”.

Vielä pari diagnoosia em. kaupunginlääkärin kirjoista: 23. syyskuuta koleraan sairastunut ja kuollut rouva Ulla Ahlman oli ”suuressa määrin juoppo”. Oppipoika Jon Brunström (24) oli ”taipuvainen juopotteluun, mutta muuten reipas” ja piika Anna Silénillä (46) oli ollut ”arkuutta rinnassa, joi kahvia joka päivä”.
Lähteet / Sources: Peltonen 1988. Viinapäästä kolerakauhuun sekä Varsinais-Suomen maakuntakirja 5, 1934.

Juavuspäissä
Turussa 16-1 2014
Simo Tuomola