Kuningas viralta

Tänään 25-1 tulee kuluneeksi tasavuosia kuninkaamme Eerik XIV lopullisesta viraltapanosta 1569 mielisairauden vuoksi. Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia myös kuninkaamme Kristian II kuolemasta 1559.
 

Eerik XIV (13. joulukuuta 1533 – 26. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 1560–1568.


 
Kalmarin unionin loppuvaiheessa Ruotsissa esiintyi halua irtaantua unionista. Unionikuningas Kristian II yritti tukahduttaa kaiken vastarinnan ruotsalaisten keskuudessa Tukholman verilöylyllä vuonna 1520. Se kuitenkin synnytti Ruotsissa laajan kapinaliikkeen, jonka johtoon nousi vankeudesta Tanskasta paennut Kustaa Vaasa.


 
 Eerik XIV

Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen kuninkuuden, ja kruunu periytyi hänen kuolemansa jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Eerik XIV:lle. Kolmelle nuoremmalle pojalleen hän perusti kolme melko autonomista herttuakuntaa. Tavoitteena oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Käytännössä järjestelyt johtivat pitkällisiin suvun sisäisiin valtakamppailuihin Kustaa Vaasan kuoltua 1560.

Suomen vierailunsa päätteeksi Kustaa Vaasa perusti pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

Eerik XIV nousi vuonna 1560 valtaan isänsä Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen tämän vanhimpana poikana. Eerikin ja hänen velipuolensa Juhanan välillä vallitsi ainainen kilpailu. Eerik oli luonteeltaan tasapainoton. Hän oli perinyt äitinsä synkkämielisyyden ja isänsä kiivauden.

Henkisestä tasapainottomuudesta huolimatta Eerikillä oli selkeät poliittiset tavoitteet. Hän halusi nujertaa nuoremmat velipuolensa, joille Kustaa Vaasa oli jättänyt omat herttuakuntansa, ja Ruotsin ylimmän aatelin. Juhana-herttuan suunnitelmiin kuului suomalais-puolalaisen yhteistyön luominen, kun taas Eerik piti Puolaa vihollisena ja Venäjää ystävänä.

 
Elisabet I:stä voittamattomasta armadasta saavutetun voiton kunniaksi maalattu muotokuva, n.1588.

  Mahtiaan lisätäkseen hän kosi Englannin kuningatar Elisabet I:stä, mutta sai rukkaset. Kosiomatkalla Englannissa oli lähettiläänä hänen veljensä Juhana, ja epäonnistuneen kosinnan on arveltu olleen eräs syy Eerikin ja Juhanan heikkeneville väleille.

Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican kanssa vastoin Eerikin tahtoa. Kesällä 1563 veljesten välinen kiista koki huippunsa Eerikin lähetettyä armeijansa Turkuun kukistamaan Juhanan.

Juhana oli saanut Puolan kuninkaalta 120 000 taaleria vastaan linnoja Liivinmaalta ja Eerik vaati Juhanaa saapumaan Ruotsiin selittämään tekojaan, mutta tämä kieltäytyi. Eerik sai valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan ja lähetti 10 000 miestä piirittämään Turun linnaa.

Linna antautui 12. elokuuta 1563. Juhana ja hänen puolisonsa vangittiin ja kuljetettiin Ruotsiin.

 
 Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär, Georg von Rosenin maalaus vuodelta 1871. Kuvassa oikealla kuninkaan sihteeri Yrjänä Pietarinpoika.

Vuonna 1565 Eerik tapasi talonpoikaistaustaisen Kaarina Maununtyttären, joka otettiin hoviin kuninkaan sisaren hovineidoksi. Eerik kuohutti Ruotsia menemällä 1568 naimisiin Kaarinan kanssa. Heidän ensimmäinen poikansa Gustaf, joka avioliitossa syntyneenä olisi ollut kruununperimysjärjestyksessä seuraava, oli syntynyt 28. helmikuuta.

Eerikin ja Kaarinan virallinen vihkiminen tapahtui 4. heinäkuuta 1568 Tukholmassa, ja 5. heinäkuuta Kaarina kruunattiin Ruotsin kuningattareksi.

Kuninkaan veljet eivät hyväksyneet avioliittoa ja kruunausta, aatelisto nousi kapinaan Eerikiä vastaan, ja tämä kukistui syksyllä 1568. Juhana-herttuasta tuli kuningas Juhana III ja Eerik perheineen tuomittiin vankeuteen, aluksi Tukholman linnaan. Eerik oli menettänyt lopullisesti mielenterveytensä ja vain Kaarina sai hänet rauhoittumaan. Vuoden 1570 alussa heille syntyi vankeudessa poika Henrik.

Kun Venäjän ja Ruotsin välinen sota, niin sanottu pitkä viha, vuonna 1570 syttyi, katsottiin Eerik uhaksi, jota venäläiset saattaisivat yrittää käyttää Ruotsin hajottamiseen sisältä käsin.

 
 Erik Johan Löfgrenin maalaus Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär vuodelta 1864 kuvaa Kaarinaa lohduttamassa miestään. Kaarina Maununtyttärestä ei ole Eerik XIV:n luonnoksia lukuun ottamatta yhtään oman aikansa muotokuvaa.


Heinäkuussa 1570 Juhana siirsi Eerikin perheineen Turun linnaan, koska koki Eerikin uhaksi itselleen. Turussa Eerik ja Kaarina viettivät avioliittonsa onnellisimman ajan.

Linnan tapahtumien perusteellinen kirjanpito antaa olettaa, että Eerik ja Kaarina viettivät Turun linnassa mukavaa mutta melko tapahtumatonta elämää. Asiakirjoissa on eräs yksityiskohta, joka on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään. Eerik seurueineen siirrettiin Kastelholmaan 5. elokuuta 1571, koska Juhana III pelkäsi venäläisen retkikunnan vapauttavan Eerikin Turun linnasta.

Jo kaksi viikkoa aiemmin perheen lukumäärä oli yhtäkkiä laskenut linnan luetteloista kahdeksasta viiteen. Tutkijat ovatkin olettaneet yhden mahdollisuuden olevan, että Kaarina Maununtytär sekä vanhemmat lapset Sigrid ja Kustaa erotettiin tässä vaiheessa Eerikistä.

 
 Piirros Kaarinasta, jonka Eerik on tehnyt muistikirjansa reunaan vankeusaikanaan ollessaan erotettuna Kaarinasta.

Perimätiedon mukaan Eerik olisi tällöin ollut sijoitettuna yksinään esilinnan kuusikulmaiseen torniin jossa hänet oli helpompi pitää tallessa mikäli venäläisten hyökkäys toteutuisi, samanaikaisesti kun Kaarina ja lapset olisivat olleet sijotettuna Tuupikkalan torppaan Aurajoen vastarannalla Korppoolaismäessä.

Olot kuitenkin muuttuivat, kun Kaarina synnytti parin viimeisen lapsen. Juhana piti heitä uhkana itselleen ja kesäkuussa 1573 Eerik erotettiin vaimostaan ja lapsistaan. Juhana sai valtiopäivät tuomitsemaan Eerikin kuolemaan ja hänet ilmeisesti myrkytettiin vuonna 1577 velipuolensa Juhanan käskystä.

Juhana ja Kaarle-herttua nousivat kapinaan veljeään vastaan syksyllä 1568 ja marssivat Tukholmaan 29. syyskuuta. Lopullisesti Eerik XIV pantiin valtiopäivillä viralta 25. tammikuuta 1569 ja Juhana-herttuasta tuli 10. heinäkuuta kuningas Juhana III.

En riksdag förklarade 25.1. 1569 att Erik XIV och hans ätt förlorat sin rätt till Sveriges krona och att Erik skulle hållas "i fängslig, dock tillbörlig och furstlig förvaring". Erik hölls därefter fången på Stockholms slott (september 1568-juli 1570), Åbo slott (juli 1570–4 augusti 1571), Kastelholms slott (augusti-november 1571), Gripsholms slott (november 1571–juni 1573), Västerås slott (juni 1573–hösten 1574) och Örbyhus slott (hösten 1574–februari 1577). Under fängelsetiden återföll Erik emellanåt i psykisk ohälsa.

Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 1550 – 13. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso ja Ruotsin kuningatar  87 vuorokautta vuonna 1568.





Kaarina Maununtyttären muistoreliefi Turun tuomiokirkossa oli Daniel Jusleniuksen mukaan suosittu nähtävyys jo 1700-luvulla.

Turun tuomiokirkkoon haudattu kuningattaremme Karin Månsdotter on ainoa Suomeen haudattu kruunupää. Kuninkaallisista myös hänen syksyllä 1572 Turun linnassa kuollut nuorin poikansa Henrik, Heikki on haudattu Tuomiokirkkoon Tottien hautakappeliin.

Kuninkaallisesti
Turussa 25-1 2016
Simo Tuomola

Turun synttärit

Tänään 23-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun perustamisesta vuonna 1229. Kaupunki perustettiin kaukana Italiassa, Perugiassa. Perustajana paavi Gregorius IX.

1229 – Paavi Gregorius IX antoi kirjeessä 23-1 luvan siirtää Suomen piispanistuin Nousiaisista Koroisiin. Päivää pidetään Turun perustamispäivänä.

 Gregorius IX (syntymänimeltään Ugolino di Conti, n. 1145–1241) oli paavina 19. maaliskuuta 1227 – 22. elokuuta 1241. Hän seurasi tarkkaan edeltäjänsä Honorius IIIn ja enonsa Innocentius III:n luomaa perinnettä paavin ylivallan pönkittämisessä.

 

 Katsotaanpa vähän tarkemmin vuoden 1229 tapahtumia Turun oletettuna perustamisvuotena. Paavi Gregorius IX lähetti tuolloin Linköpingin piispalle 23-1 päivätyn bullan, jossa hän salli Itämaan piispanistuimen siirron sopivampaan paikkaan. Linköpingin kokouksessa 1153 oli jo päätetty ristiretkestä alueelle kilpailtaessa hiippakunnassa idän kirkon vaikutusta vastaan.

Piispa asui tuolloin Rooman menoa paossa keski-Italiassa Perugiassa ja siellä on myös päivätty ne kaksi bullaa, joiden sanoma liittyy Turun oletettuun perustamiseen:



Perugia 23.1.1229

Påve Gregorius IX till biskopen i Linköping, cistercienserabboten på Gotland samt prosten i Visby angående det finska biskopssätets flyttning till lämpligare ställe. Dat. X kal. februarii pontif. nostri anno secundo.

Turun tuomiokirkon Mustakirja kertoo latinaksi 23-1 1229 kohdalla paavin toimista Perugiassa:

Sv. Dipl. I n:o 246. Svartboken n:o 1. Svartboken: Brevet läses på folio 46, där det har följande överskrift: Bulla Gregorij de translacione ecclesie katedralis a Rænthamækj vsque huc. Svartboken: Härefter är med annan hand och ljusare bläck tillagd följande, alldeles oriktiga, anmärkning: ”anno autem salutis nostre 1368”.

 Perugia 23 januari 1229.

Gregorius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo Lincopensi et dilectis filiis abbatj de Gutlandia, Cisterciensis ordinis, et preposito de Visby, Lincopensis dyocesis, salutem et apostolicam benediccionem.

Venerabilis frater noster Finlandensis episcopus nobis exposuit, quod in primitiua christianitatis plantacione in partibus illis cathedralis ecclesia sua fuit in loco minus ydoneo constituta; vnde petebat, vt [cum] nunc plura loca, crescente in eisdem partibus per Dei graciam fide katholica, magis ad hoc commoda esse noscantur, transferri episcopalem sedem ad locum competenciorem in sua dyocesi mandaremus.

 

 Quocirca discrecionj vestre per apostolica scripta mandamus, quatenus, inquisita super hoc diligencius veritate, si rem inueneritis ita esse, cum consilio eiusdem episcopi et clericorum suorum transferatis auctoritate nostra sedem eandem ad locum in eadem diocesi magis aptum. Quod si non omnes hiis exequendis potueritis interesse, tu, frater episcope, cum eorum altero ea nichilominus exequaris. Datum Perusij x kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo. 

 Bullan ingår äfven i Skoklosters s. k. Codex Aboensis, fol. 10–10 v., der den dock mot ofvanstående har att uppvisa följande väsendtligare olikheter: (1) Gregorij pape (2) per apostolica scripta är bortlemnadt (3) transferatis saknas (4) Parusii (5) 2:o
 

 Mustakirja julkaistiin Reinhold Hausenin toimittamana vuonna 1890. Siitä on otettu kuvamme uusintapainos vuonna 1996.

Turun tuomiokirkon Mustakirja (Registrum ecclesiae Aboensis) on Suomen keskiajan historian tärkein lähdeteos. Se on kopiokirja, johon on koottu jäljennöksiä lähinnä Turun tuomiokirkkoon ja sen omistamiin tiloihin liittyvistä asiakirjoista. Asiakirjat ovat vuosilta 1229–1515, ja niitä on 727 kappaletta.

 

Ja toinen bulla muutamaa viikkoa myöhemmin:

	Perugia 31.1.1229
Påve Gregorius IX bekräftar den Finländska kyrkans besittning av de forna hedniska lundar och gudahus, som nyomvända frivilligt gett nämnda kyrka. Dat. II kal. februarii pontif. nostri anno secundo.
Sv. Dipl. I n:o 251. Svartboken n:o 6. Svartboken: Fol. 46. Överskrift: Copia bulle Gregorij pape super lucis et delubris.
Perugia 31 januari 1229.
Gregorius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo Finlandensi, salutem et apostolicam benediccionem. Annuere consueuit sedes apostolica piis votis et honestis petencium precibus fauorem beniuolum impertiri. Eapropter, venerabilis in Christo frater, tuis iustis precibus inclinatj lucos et delubra, deputata olim ritibus paganorum, que de nouo per te conuersi ad fidem ecclesie tue voluntate spontanea contulerunt, ipsi ecclesie auctoritate apostolica confirmamus et presentis scriptj patrocinio communimus. Nullj ergo omnino hominum liceat hanc paginam nostre confirmacionis infringere uel ausu temerario contraire. Si quis autem hoc attemptare presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Parusij ij kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo.  Varianter i Skokl. Cod. Ab. fol. 10 v: (1) fratri suo (2) tue utelemnadt (3) attentare (4) Perusii (5) 2:o

Näin vahvistettiin samalla paikallisen kirkon omistusoikeus niihin hiippakunnan alueella oleviin pakanallisiin kulttikeskuksiin, uhrilehtoihin ja palvontapaikkoihin, joista suomalaiset olivat muka luopuneet kääntyessään kristinuskoon. Samalla tunnustettiin siis, että "Turcu" oli jo olemassa ennen perustamistaan.







Leijonan ruumis, kotkan pää, lohikäärmeen siivet. Siinä jumalallisen voiman symboli ja suojelija griffin, griffon, gryphon; se on myös alla olevassa kuvassamme esiintyvän Perugian kaupunginvaakunan tunnuseläin.

Griippi on tuttu taruolento myös meille suomalaisille; aarnikotka, vaakalintu.




Kun piispanistuin 1229 siirrettiin Koroisiin, se siirrettiin sinne Nousiaisista, jonne se oli perustettu joskus 1200-luvun alussa. Nykyisestä Nousiaisten kirkosta löytyy myös mielenkiintoinen piispa Maunu Tavastin sinne 1429 lahjoittama Pyhän Henrikin sarkofagi, jonka messinkilevyillä kuvaillaan ristiretkeläisten saapumista Suomeen Ruotsin kolmea kruunua kantavan lipun suojeluksessa.

 


Vastassa heillä on hyvin varustautunut suomalaisjoukko -  Turun väkeä ilmeisesti griippilippuineen.






Flanderilaistaiteilijan näkemys Suomen valloituksesta on tietenkin tilaajansa toiveiden näköinen, mutta jotakin se kertoo myös siitä, ettei Turussa todellakaan ollut mikään barbaarikansa, vaan järjestäytynyt sotilasmahti tulijoita vastassa 1229.

 Turku piirrettiin itse asiassa maailmankartalle jo vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi nimellä bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokivarsilinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211. Samaa kertoo myös Suomen vanhimman kirkon paikan löydös vähän ylempää jokivarresta Ravattulan kohdalta.


Al-Idrisi eli Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi (noin 1100–1166) (arab. ‏أبو عبد الله محمد الإدريسي‎) oli arabisyntyinen maantieteilijä joka asui Sisiliassa, kuningas Rogerin hovissa. Hän syntyi almoravidien valtakunnassa nykyisessa Espanjassa, ja kuoli ilmeisesti Sisiliassa. Al-Idrisi väitti olevansa profeetta Muhammadin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.



Al-Idrisiin maailmankartta vuodelta 1154, etelä yläosassa


Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan myös Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea tai Finnmarkia sekä Hämettä (Tavastland). Al-Idrisi mainitsee muun muassa alueella sijaitsevia kaupunkeja. 

"Kaupunkien" nimet ovat kuitenkin vääristyneet pahoin arabiankielisessä tekstissä, eikä niitä voida varmuudella tunnistaa. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.



Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-lukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Otin asian esille, kun vietimme 26-10 Englannin kuninkaan Alfred Suuren kuolinpäivää vuodelta 899. Mies oli Wessexin kuningas, mitteli viikinkien kanssa ja nimesi itsenä Englannin kuninkaaksi, kun maasta alkoi muodostua valtio.



Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899?) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.


Hän myös aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli myös perustamassa bwrh Turkua.

 Mihinkään tyhjiöön ei piispa täällä siis valtaansa ulottanut, siitä kertoo myös alueen arkeologian uusin löytö, Suomen vanhin kirkko Kaarinan Ravattulassa:

Kaarinan Ravattulasta on tehty merkittävä arkeologinen löytö, Suomen vanhimman kirkollisen rakennuksen jäännökset.



 

Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tekemissä arkeologisissa kaivauksissa alueelta paljastui kapeakuorisen kirkkorakennuksen hyvin säilynyt kiviperustus

Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.

 


Löytö on ainutlaatuinen Suomessa. Tällaisia paikkoja on etsitty 150 vuoden ajan tuloksetta. Vaikka rautakauden ja keskiajan vaihteeseen ajoittuvia kalmistoja tunnetaan runsaasti, ei varmoja kirkkorakennusten perustuksia niistä ole löytynyt. 

Kaarinasta nyt löytynyt kirkollinen rakennus on ajalta ennen tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.

Kirkkorakennus löytyi paikalta pitkäjänteisen tutkimustyön tuloksena. Pienimuotoisia kaivaustutkimuksia on alueella tehty Turun yliopiston toimesta vuodesta 2010 lähtien. Paikalta on jo aikaisemmin havaittu laaja ristiretkiajalle ja keskiajan alkuun (n. 1050-1250 jKr.) ajoittuva ruumiskalmisto sekä kalmistoa kiertävän aidan kivinen perustus. Vuoden 2013 tutkimuksissa saatiin myös selville, että kalmistoalue on aikaisempaa huomattavasti laajempi.  

Nyt tunnistettu kirkollinen rakennus on sijainnut hautausmaa-alueen keskellä.


 

Katsotaanpas vielä vähän paavin toimia pohjoisen suunnassa 1200-luvun alussa. Näin muistelin paavia hänen kuolinpäivänään:
 
Tänään vietämme paavi Gregorius IX kuolinpäivää. Ugolino di Conti toimi tuolla nimellä paavina vuosina 1227-1241 kehittäen inkvisitiosta tuekseen inkvisitiolaitoksen, jossa pääosaa näytteli dominikaaninen veljeskunta.

Vuonna 1227 Novgorodin laivasto purjehti käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon ja vuotta myöhemmin Suomesta lähetettiin 2000 miehen sotajoukko hyökkäystä torjumaan.

Paavi perusti Viron Saaremaalle Haapsalun piispanistuimen 1228 ja siirsi 23.1.1229 paavin bullalla Suomen piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin. Vuotta pidetäänkin Turun perustamisvuotena.

 

Koroisten linnoitetusta piispankartanosta tuli ruotsinvallan tukikohta ja Suomen ensimmäinen varsinainen katolinen piispa Tuomas otti pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan kirkon haltuun 1231. Mustain veljesten dominikaaninen kerjäläismunkisto toi oman konventtinsa Koroisiin 1249.

Kun kuudes ristiretki 1228 tehtiin ilman paavillista siunausta ja johti kirkonkiroukseen, keskitti paavi katseensa siis Pohjolaan ja Baltiaan voimistaen valtaansa täällä.

Muinais-Turkua etsimässä
Turussa 23-1 2016
Simo Tuomola

Katariinan kirkko

Tänään 22-1 tulee kuluneeksi tasavuosia alkuperäisen Pyhän Katariinan puukirkon vihkimisestä Kaarinassa 1351. Vihkimisen suorittivat Turun piispa Hemming ja Växsjön piispa Tuomas.

 

Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaan vuonna 1991. Pyhä Katariina Aleksandrialainen esiintyy kirkon yhteydessä ensimmäisen kerran 1309 sinetissä, jolla Nummen kirkkoherra Jaakob vahvisti tuolloin tapahtuneen piispanvaalin.

Pyhä Katariina Aleksandrialainen on legendan mukaan 200-luvun lopulla elänyt kristitty, joka kärsi marttyyrikuoleman noin vuonna 305. Hänen olemassaolostaan ei olla saatu varmoja todisteita, ja häntä onkin epäilty täysin keksityksi henkilöksi. Tämän vuoksi katolinen kirkko poisti hänet pyhimyskalenteristaan vuonna 1969, mutta palautti hänet kalenteriin vuonna 2002.



Aikaisemmin kirkko sijaitsi Kaarinan kunnan alueella ja oli nimeltään Kaarinan kirkko. Vuonna 1939 kirkon ympärillä oleva Nummen alue liitettiin Turkuun, jolloin Kaarinan seurakunta ulottui sekä Turun että Kaarinan alueille.

 


Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kivikirkko on nykykäsityksen mukaan peräisin 1400-luvun lopulta

Kirkon vihkijä piispa Hemming puolusti tarmokkaasti kirkon etuja valtiovaltaa vastaan ja kartutti huomattavasti kirkon omaisuutta ja piti hyvää huolta myös kirkkorakentamisesta. 

Katariinan puukirkon vihkimisen lisäksi piispa Hemmingin toimesta rakennettiin1351  Turun tuomiokirkkoon uudet 8-kulmaiset saksalaisvaikutteiset pilarit ja alttarien määrää nostettiin kahdella, kuudesta kahdeksaan. Hänellä olikin mitä esitellä, kun kuningas Maunu Eerikinpoika vieraili 13.-15. toukokuuta 1351 Turussa.

Hemming (myös Hemmingus; n. 1290 – 21. toukokuuta 1366 Turku) toimi Turun piispana vuosina 1338–1366. Hän oli Suomen keskiajan mahtavimpia piispoja ja hallitsijoita.

 
 Piispa Hemmingin sinetti.


Hemming oli syntyisin Bälingen pitäjästä, Uppsalan hiippakunnasta, Ruotsista. Hän perusti Turkuun tuomiorovastin viran (lat. Archipraepositus) vuonna 1340, koulun ja sairaalan sekä omilla kirjalahjoituksillaan tuomiokirkon kirjaston. Tuomiorovastin viran myötä tämän alaisuuteen tulivat liitetyiksi Nousiainen, Raisio, Santamala ja Lieto kappeleinensa.

Hemming oli Pyhän Birgitan läheinen ystävä. 1497 paavi Aleksanteri VI vahvisti Hemmingin kultin. Hemmingin reliikkien translaatiojuhla (pyhän henkilön jäännösten juhlallinen siirtäminen kirkkoon) ja autuaaksi julistamisjuhla vietettiin Turussa 1514.

Hänet oli tarkoitus julistaa pyhimykseksi, mutta uskonpuhdistuksen vuoksi prosessi jäi kesken. Hemmingin arkku on Turun tuomiokirkossa.

Vuonna 1514 Arvid Kurki järjesti piispa Hemmingin autuuttamisjuhlan Turun tuomiokirkossa. Kanonisointia varten oli varustettu iso katoksellinen kenotafi, muistoarkku ja kannettava pienempi lipasarkku, jonne on kätketty kullattu relikvaariolipas pyhäinjäännöksiä varten. Alunperin arkku oli valmistettu Pyhälle  Henrikille.



Piispa Hemmingin pyhäinjäännöslipas on Lars Snickaren käsialaa, 1514, Turun tuomiokirkko.

Mm. Rymättylän kirkosta löydämme lisää näytteitä Lars Snickaren osaamisesta; Sekä evankeliumin tapahtumia juoksuttavat kuvakertomukset että asehuoneen rappiosta varoittavien ja hyvään elämään valmentavien hurjien kuvien tekijäksi arvellaan ruotsalaista Lars Snickare - nimistä maalaria. Hän kuvaa eloisasti, miten piru vetää miestä helvettiin ja miten paholainen yllyttää hilkkapäisiä naisia tappelemaan.


 Turun tuomiokirkon sakariston komerosta löytynyt ns. Pyhän Henrikin pääkallo. Kuva: YLE

Myös Turun tuomiokirkossa olevia reliikkejä on tutkittu ja sieltä on löytynyt muun muassa 2000 vuotta vanhoja luun palasia. Suurin osa reliikeistä on kuitenkin keskiajalta 1300−1400-luvuilta. Pyhän Henrikin pääkallona pidetty kallo on ajoitettu 1100-luvulle. Ajoituksia on maaliskuun 2012 tilanteen mukaan tehty noin kolmannekselle esineistöstä. Luiden lisäksi myös tekstiilien ja muiden materiaalien alkuperä selvitetään. Kirkossa olevan katolisen ajan reliikkikokoelmassa on noin 90

Osassa Hemmingin arkun reliikeistä on tallella ns. authentica eli cedula, pergamenttiliuska, jossa kerrotaan, kenen reliikistä ja mahdollisesti mistä ruumiionosasta tai esineestä on kyse.

Niistä käy ilmi, että Turun tuomiokirkossa säilyneiden reliikkien joukossa on paitsi palanen Getsemanen kiveä, myös palasia Pyhän Henrikin kyynärvarresta, Pyhän Eerikin sormesta sekä Pyhän Benedictan, Pyhän Pancratiuksen ja viattomien lasten luista.

Lisäksi on arvioitu vielä tunnistamattomien reliikkien joukossa olevan Pyhän Gertrudin (Kerttulin) reliikin ja mahdollisesti Pyhän Ristin kappaleita.

Henrikin luusto ei säilynyt kuitenkaan kokonaisena.  Osa saattoi jäädä Nousiaisiin ja vuonna 1300.  Ennen uuteen alttariin siirtoa tuomiokirkossa oli osa Henrikin luustosta oli  irrotettu ja lahjoitettu Uppsalan tuomiokirkolle. Myöhemmin 1400-luvulla vielä yksi Henrikin käsivarsiluu lahjoitettiin Tanskan Ertunaan ja toinen käsivarren luu Ruotsiin Linköpingin tuomiokirkkoon.




 Lallia polkeva piispa Henrik seuraajineen Missale Aboensessa.

Yksi pyhän Henrikin kylkiluista annettiin lyypekkiläiselle kirjanpainajalle Bartolomeus Gothanille, joka oli painanut ensimmäisen Suomea varten tilatun kirjan, Missale Aboensen, vuonna 1488. Piispa Maunu Särkilahden kirjeen perusteella tämä Gothan oli hartaasti ja hurskaasti pyytänyt itselleen reliikkiä. Reliikkilahjan yhtenä tarkoituksena oli  Särkilahden  mukaan toivo siitä, että Henrikin pyhäinjäännöksiä voitaisiin kunnioittaa yli maanpiirin sitä hartaammin, mitä laajemmalle hänen pyhyytensä maine pitkin maita on levinnyt.

Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkossa jäljellä olevaa Henrikin luustoa säilytettiin sakariston komerossa.  Siellä ne olivat aina 1700-luvulle isonvihan aikaan saakka, jolloin Turun kaupunki oli venäläisten miehittämä. Silloin luut tulivat taasen huomion kohteeksi. Venäläisten asettaman maaherran, Gustav Douglasin, ajatuksena oli tuolloin siirtää Suomen kansallispyhimyksen luut Pietarin kaupunkiin, jonne Pietari Suuri oli perustanut erityisen muinaismuistokokoelman.

 
 Gustav Otto Douglas

Silloinen Siuntion kirkkoherra, historian harrastaja Israel Escholin, on tehnyt tästä vaiheesta muistiinpanot, joita nykyisin säilytetään Åbo Akademin kirjastossa. Niissä Escholin kirjoittaa kreivi Douglasin määränneen  vuonna 1720. pyhän Henrikin luut otettaviksi tuomiokirkosta.  Näin tapahtuikin ja ne vietiin vanhassa punaisessa kangaspussissa kreiville, jonka luona kaksi välskäriä yritti rautalankojen avulla koota luurangon.

Vähän myöhemmin luut toimitettiin ruhtinas Mihail Golitsynille, joka oli ne sitten lähettänyt  Pietariin. Escholin korostaa muistiinpanoissaan kuitenkin, etteivät venäläiset olisi saaneet kaikkia pyhän Henrikin luita. Saman ovat todenneet myös eräät muut silloisista tapahtumista muistiinpanoja tehneet.



 

Venäläisten toimenpiteistä Turussa tänä aikana oli Pietarissa vielä 1800-luvun alkupuolella jäljellä asiakirjoja, jotka Vihdin kirkkoherra A.J. Hipping jäljensi ja julkaisi. Niiden mukaan Pietari Suuri antoi vuonna 1720 määräyksen luiden talteen ottamisesta ja sinetöimisestä Turussa, jottei niitä voitaisi vaihtaa. Näistä luista tehtiin hyvin tarkka luettelo, joka on kopiona edelleen jäljellä.

Sen jälkeen, kun tämä  Turun tuomiokirkon aarre lähetettiin Pietariin,  on se kuitenkin hävinnyt. Sitä on sittemmin yritetty löytää Pietarista,  mutta huonolla menestyksellä. Vielä viime vuosina on tätä asiaa pyritty  tutkimaan.

Aiemmin mainituissa Escholinin muistiinpanoissa oli eräs hyvin mielenkiintoinen pieni lause. Kun hän kertoi, että Henrikin luut luovutettiin venäläisille, hän jatkoi "dock tror jag att ryssarna ej  fick alla Sankt Henriks ben." "Uskon kuitenkin, etteivät venäläiset saaneet kaikkia Pyhän Henrikin luita."

Vihkiäisissä mukana
Turussa 22-1 2016
Simo Tuomola

Teatterien Turku

Tänään 21-1 olemme kokoontuneet Turun nykyisen kauppatorin laidalle, entiselle Uudelletorille,  juhlistamaan upouuden teatteritalon, Åbo Teaterhusin, avajaisia. Torin nimi muutettiin viime vuonna Raatihuoneentorista Aleksanterintoriksi ja  kansa puhuu myös Teatteritorista.

Talon vihkiäistilaisuuden päänumerona on komedia "Gubben i bergbygden". Esiintyjät ovat kaupunkilaisille entuudestaan tuttuja amatöörejä, joilla on vankka kokemus pitkäaikaisesta seuranäyttämötoiminnasta. On vuosi 1839. Turku on palon jälkeen noussut jälleen kerran tuhkasta.





Turun ruotsalainen teatteri (ruots. Åbo Svenska Teater, ÅST) ruotsinkielinen teatteri Turussa on Turussa Kauppatorin laidalla sijaitseva Suomen vanhin teatteri. Teatterin puurakenteinen rakennus tuhoutui Turun palossa 1827. Nykyisen uusklassismia edustavan vuonna 1839 valmistuneen teatterirakennuksen on suunnitellut arkkitehti Pehr Johan Gylich ja sen julkisivun suunnitteli Carl Ludvig Engel. Rakennuksen omistaa Stiftelsen för Åbo Akademi.
 


Pehr Johan Gylich (1786 Borås, Ruotsi – 3. lokakuuta 1875 Turku) oli syntyperältään ruotsalainen kauppias ja arkkitehti.

Gylich asettui vuonna 1812 Turkuun ja toimi Turun palon jälkeen vuodesta 1829 vuoteen 1859 Turun kaupunginarkkitehtina. Hänen suunnittelemansa rakennukset edustivat tyylisuunnaltaan empireä. Gylich suunnitteli Turkuun yli 300 rakennusta joista suurin osa oli puutaloja mutta joukkoon mahtui myös suurempia kivirakennuksia. Häntä kutsuttiin runsaan empiretuotantonsa vuoksi myös "Turun Engeliksi".

 Varsinaisesti 1800-luvun alkuvuosikymmeninä alettiin rakentaa pysyviä esityspaikkoja. Teatterinjohtaja Carl Gustaf Bonuvier (1776-1858) rakennutti Turkuun teatteritalon 1817 joka tuhoutui tulipalossa 1827. Kuvassa Engelin suunnittelema teatteritalo Helsingistä.

Myös sen varsinaisen Suomen vanhimman teatterin jalanjäljet johtavat Turun kauppatorin kulmille, kun venäläiset upseerit kaipasivat 1808 täällä huvittelua ja kaupungin komendantti Sasonoff luovutti teatterilaisten käyttöön Uudellatorilla sijainneen varastosuojan. Myöhemmin teatteri sijaitsi Eteläkorttelissa Gadolinin talossa, jossa "teurastamoteatterin" esityksiä säestivät eläinten äänet.

Teatteri oli tuolloin vierailujen ja tukholmalaisten alan taitajien "ylijäämän" näyttämö, kunnes Carl Gustaf Bonuvier nosti sen vuosina 1813-1827 tasoltaan jo merkittävään asemaan. Hänen myötään torin laidalle kohosi myös 1817 arkkitehti, rakennusmestari Olof Almin (s. 1757, Nordmaling) suunnittelema Suomen ensimmäinen asianmukainen teatteritalo, joka tuhoutui vuoden 1827 suuressa kaupunkipalossa.


 
Dionysoksen teatterin jäänteet Ateenassa. Teatteri sai alkunsa antiikin Kreikassa noin vuonna 550 eaa. viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä Dionysia-juhlissa.

Alkuaikoina suomalaisissa teatteritaloissa esiintyivät kiertävät teatteriseurueet. Turun teatteritalossa esiintyi vuosien 1839-89 välillä yhteensä 90 seuruetta eli vierailuja oli keskimäärin kaksi vuodessa.

Karl Gustav Bonuvier (21. syyskuuta 1776 Tukholma – 1858 Hamina) oli ruotsalaissyntyinen näyttelijä ja teatterinjohtaja. Bonuvier aloitti taiteellisen uransa Ruotsissa ja siirtyi sittemmin Suomeen, missä hän edisti paikallista näyttämötaidetta. Yhdessä puolisonsa kanssa hän oli keskeinen välittäjä vietäessä teatteri-ilmaisua kohti kustavilaista tyylittelyä ja romantiikan liioittelua, jotka olivat tyypillisiä 1800-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

 Vuodesta 1891 nykyisessä teatteritalossa on toiminut Åbo Svenska Teater.

 

Mukana uutta teatteritaloa Turkuun perustamassa oli kaupungin vaikuttajista mm. Nils Henrik Pinello. Vanhan Suurtorin kupeessa Turussa sijaitsee Ravintola Pinella joka on saanut nimensä Nils Henrik Pinellon mukaan, joka oli mukana perustamassa myös tätä kulttuuriravintolaa. Sekä ravintolan, että teatterin on suunnitellut sama tekijä - arkkitehti Pehr Johan Gylich.

 Nils Henrik Pinello (17. elokuuta 1802 Turku – 9. syyskuuta 1879 Turku) oli suomalainen ruotsiksi kirjoittanut kirjailija ja toimittaja. Hän käytti nimimerkkejä Kapten Puff, N.H.P. ja von Puff.

Saanko esitellä - Kapteeni Puff.

Pinello ja hänen tallinnalaissyntyinen vaimonsa Anna Julia myös näyttelivät ja olivat mukana vihkiäistilaisuuden komediassa. Pinello toimi itse myös näytelmien kirjoittajana.

Vuoden 1938 lopulla teatteri oli valmis. Tammikuun 21. päivänä 1839 voitiin talo vihkiä tarkoitukseensa. Illan päänumerona oli komedia "Gubben i bergbygden" Esiintyjät olivat amatöörinäyttelijöitä, joiden kokemus perustui pitkäaikaiseen seuranäyttämötoimintaan. 

Tohtori Pinellolla oli Zozon osa ja hänen puolisonsa esiintyi Clarana.

Toki turkulaisella teatterielämällä oli vankka amatööripohja jo aina 1600-luvulta saakka:


 

Teatteriesityksiä tehtiin aluksi vain Turun Akatemiassa, jonka vihkiäisissä vuonna 1640 nähtiin teinien eli opiskelijoiden valmistama teatteriesitys. Näytelmän esityskielestä ei ole varmaa tietoa, mutta se oli joko latina tai ruotsi.

Mikael Wexionius-Gyldenstolpe (16. helmikuuta 1608/9 Småland – 28. kesäkuuta 1670 Turku) oli suomalainen Turun akatemian professori. Hän sai politiikan ja historian professuurin vuonna 1640 ja oikeustieteen professuurin vuonna 1647.

 
 Mikael Wexionius promovointivuonna 1650

Esityksen harjoitti monipuolinen tiedemies Mikael Wexonius ja näytelmän nimi oli Studentes (Opiskelijat). Se oli komedia ylioppilasmaailmasta. Teksti on kadonnut, mutta mainintoja sen sisällöstä löytyy. Näytelmän aiheena oli yliopistomaailma ja teemana ahkeruuden ylistys. Käännöksen tai mukaelman lähtökohta oli ollut puolalaisen Christophorus Stymeliuksen näytelmä.


Näytelmässä mukana
Turussa 21-1 2016
Simo Tuomola