Kirkon kehämuuri

Tällä päivämäärällä 25-10 1632 vietettiin tuolloisen Ruotsin valtakunnan järjestyksessään toisen yliopiston avajaisia Tartossa.

 
 Louis Höflingerin piirros Tarton yliopistosta vuodelta 1860.

1632 – pidettiin Ruotsin valtakunnan toisen yliopiston, Academia Gustavianan juhlalliset avajaiset Tartossa.

Alkujaan yliopiston opiskelijat olivat saksalaisia ja ruotsalaisia, ja pieni osuus opiskelijoista oli myös suomalaisia. Virolaisia ei 1600-luvulla opiskellut Tarton yliopistossa lainkaan.

Academia Gustaviana oli perustettu sotaleirillä Saksassa 30. kesäkuuta Kustaa II Aadolfin toimesta, Virohan kuului tuolloin Ruotsille. Ruotsin ensimmäinen yliopisto oli perustettu Upsalaan 1477 ja se kolmas, Turun Akatemia perustettiin 1640.

Millaiseen maailmaan älyn valoa tuolloin tuotiin. Juuri 1632 Galileo Galilei oli julkaissut kirjansa Dialogi, jossa käsiteltiin aurinkokeskeistä ja maakeskeistä maailmankuvaa kun yritettiin löytää syytä vuorovesi-ilmiölle. Ja sehän ei papistolle sopinut ja jo seuraavana vuonna 1633 Galileo sai tuomionsa jumalanpilkasta ja miehen teokset liitettiin kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.



Kirjan Dialogo dei due massimi sistemi del mondo kansilehti.


Dialogi kahdesta maailmanjärjestyksestä eli Dialogi (ital. Dialogo dei due massimi sistemi del mondo) on Galileo Galilein kirjoittama aurinko- ja maakeskistä maailmankuvaa käsittelevä kirja. Se julkaistiin inkvisition nimellisellä hyväksynnällä Firenzessä 1632.

Seuraavana vuonna Galilei tuomittiin jumalanpilkasta, jolloin kirja lisättiin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon, josta se poistettiin vasta 1822. Samalla myös muut Galilein teokset kiellettiin. Kirja muodostuu neljän päivän aikana käytävistä kahden filosofin ja yhden maallikon välisistä keskusteluista.

Kun kuningas Kustaa II Aadolf kuoli 1632, tuli tuolloin 6-vuotiaasta Kristiinasta Ruotsin kuningatar ja holhoojahallitus otti maassa vallan. Kun Kristiina oli perustamassa Turkuun yliopistoa, harkittiin aluksi juuri Tarton yliopiston toimintojen siirtämistä Turkuun.

 
 Alkuperäinen akatemia sijaitsi Turun tuomiokirkon kehämuurissa. Grekenborgin paikalle valmistui vuonna 1764 kaksikerroksinen uudisrakennus sovelletuille tieteille eli anatomialle, kemialle ja fysiikalle. Akatemiatalo toinen oikealta, etualalla Sovellettujen tieteiden talo


 
Tuomiokirkon ympäristö vuodelta 1754 olevan kartan mukaan. Akatemia sai käyttöönsä kirkonmuurin koillispuolella sijainneen pitkänomaisen kaksikerroksisen talon, jota katedraalikoulu oli siihen asti isännöinyt. Sen alakerrassa oli kaksi luentosalia, tarpeistohuone ja ruiskuhuone.

Yläkerrassa oli suuri luentosali (auditorium maximum) ja konsistorin sali. Talon itäpuolella oli neliskulmainen rakennus, katedraalikouluun kuulunut Grekenborg, jonka pihaan ”koulun multiin” haudattiin köyhien ruumiit vielä 1650-luvulla. Ruttotautiin kuolleet haudattiin kirkon ”pohjoispuolen multiin”.

Lopulta päädyttiin kuitenkin Turun kymnaasin (1630-1640) muuttamisesta Turun Akatemiaksi, Regia academia aboensis. Kymnaasin edeltäjänä oli puolestaan toiminut Suomen ensimmäinen koulu, Turun katedraalikoulu (1276-1630).

Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla ylläpitämä koulu ja palveli lähinnä pappien koulutusta. Katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Sen perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276.

Koulussa opetettiin Raamattua, latinan kielioppia, retoriikkaa ja dialektiikkaa sekä musiikkia ja laulua. Oppiaineet kuuluvat vapaiden taiteiden triviumiin. Koulu muutettiin vuonna 1630 Turun kymnaasiksi, josta puolestaan tuli vuonna 1640 Turun akatemia.

Noin vuoden 1470 vaiheilla rakennettiin tuomiokirkon rungon jatkoksi sen itäpäähän mahtava kulmikas kappeli, joka nykyisin on kirkon pääkuorina. Samalla rakennettiin kirkon ympäri toista metriä paksu ja runsaat 3 1/2 m korkea muuri, joka ympäröi laajaa rauhoitettua kirkkopihaa. Sen yhteyteen rakennettiin lukuisia rakennuksia, joista monet tulivat 1600-luvulla perustetun Turun akatemian käytettäviksi.




Turun akatemian vihkiäiset (Albert Edelfelt, 1902).

Kehämuurin rakentaminen tuomiokirkon turvaksi oli piispa Konrad Bitzin suurhankkeita, osaksi turvaksi kirkon aarteita uhkaavia merirosvoja vastaan. Kirkossa oli riehunut tulipalo 1464 ja kun piispa lähtee kunnostamaan kirkkoa nykyiseen korkeuteen, saa rakennus myös 1467 mennessä maailman pahuutta vastaan suojakseen tiilimuurin, jonka kaakkois- ja lounaispuolelle sijoitetaan korkeat porttitornit kirkon arvovaltaa korostamaan.

Konrad Bitz (Kort Bitz) (k. 1489) toimi Turun piispana vuosina 1460–1489. Hän otti osaa Kalmarin unioniin liittyviin sotiin. Bitzin aikana painettiin hänen tilauksestaan ensimmäinen Suomea varten painettu kirja, Missale Aboense, vuonna 1488. Konrad Bitz kuoli Kuusistossa 13.3.1489 ja hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Katedraalikoulu sijaitsi alun perin tuomiokirkon yhteydessä sen muurissa olleessa rakennuksessa. Akatemiaksi muuttamisen jälkeenkin kaupunkiin jäi silti yhä yliopistoon valmistava katedraalikoulu, josta alettiin vuonna 1641 käyttää triviaalikoulun nimeä. Koulu sai edelleen tilansa tuomiokirkkomuurin rakennuksista nykyisten kirkkorappusten edestä, ja loppututkinnon saaneet oppilaat pääsivät suoraan yliopistoon.

Vuonna 1830 koulu jaettiin ylempään alkeisoppilaitokseen ja lukioon, josta tuli uusi Turun kymnaasi, aina vuoteen 1872 saakka. Lukiolle osoitettiin uudet tilat Vanhan Suurtorin laidalta. Nykyisin koulun perinteitä jatkaa Katedralskolan i Åbo.


Sivistyksen siiveniskuin
Turussa 25-10 2016
Simo Tuomola

Sotakaupunki Turku

Tänään 24-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Westfalenin rauhansopimuksen lopullisesta ratifioinnista, sen kahden täydentävän rauhansopimuksen allekirjoittamisesta vuonna 1648. Rauha päätti samalla 30-vuotisen sodan, jonka kuvioissa Turkukin oli vahvasti mukana.

 
 Rauhansopimuksen ratifiointi Münsterissä (Gerard ter Borch Münster, 1648)

Ruotsin täysivaltaisina edustajina neuvotteluihon osallistuivat Johan Oxenstierna, kansleri Axel Oxenstiernan poika, ja Johan Adler Salvius.


Ruotsi sai Etu-Pommerin, jota siitä lähtien nimitettiin Ruotsin Pommeriksi, Wismarin ja Bremenin arkkihiippakunnan ja Verdenin hiippakunnan perinnöllisiksi läänityksikseen ja niiden myötä edustajan ja äänen keisarikunnan valtiopäiville sekä myös Ylä-Saksin, Ala-Saksin ja Westfalenin maapäiville.


 
 Valkeavuoren taistelu 8. marraskuuta 1620. Maalaus löytyy Pradosta (Pieter Snayers.)

Kolmikymmenvuotinen sota käytiin Euroopassa 1618–1648 suurimmaksi osaksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Sodan pääasiallisena alkusyynä olivat katolisten ja protestanttien väliset ristiriidat.

Ruotsi soti kolmikymmenvuotisen sodan lopulla (1643–1645) myös Tanskaa vastaan. Voitto tässä sodassa ja alueluovutukset Westfalenin rauhassa merkitsivät Ruotsin suurvalta-aseman alkua.

Vuonna 1648 Turussa siis vietetään suuria juhlia; konvehteja, tykinlaukauksia, juomia, soittoa, tanssia, aterioita, ilotulitus ja ylioppilaiden teatteriesitys, komedia, jonka aiheena on Norjan viikinkikuninkaan Olavi Tryggvenpojan avioliitto Ruotsin kuningas Olavi Sylikuninkaan kanssa.

Olavi Sylikuningas oli Eerik Voittoisan poika ja Ruotsin kuningas vuodesta 993 vuoteen 1022. Hän oli Ruotsin ensimmäinen kristitty kuningas

 
 Johan Wernerin muotokuva nuoresta Pietari Brahesta vuodelta 1619 löytyy Skoklosterin linnan kokoelmista.

Vieraina Pietari Brahen johdolla mm. hovioikeuden presidentti, Turun ja Tallinnan piispat, maaneuvokset, Suomen aatelisto, yliopisron rehtorit ja suuri joukko Turun porvareita. Kreivilliset seurapiirihäät kestävät lähes viikon Viron maaherran Erik Oxenstiernan ja kuvernöörin veljentytär Elisabeth Brahen saadessa toisensa 10. syyskuuta.

Olisi voitu juhlia yhtä prameasti myös Westfalenin rauhaa 24-10. Olihan Turku ollut tämänkin sotajakson aikana melkoinen sotakaupunki ja täältä sotapäälliköt ovat lähteneet joukkoineen torvet soiden milloin minnekin tantereelle ja osa saanut lopulta hautapaikkansa Turun tuomiokirkosta.

Valtakunta sai rauhan myötä 5 miljoonaa riikintaalaria korvauksia joukkojensa kärsimyksistä ja huomattava etu oli myös se, että sen tärkeä kauppakumppani Hollanti tunnustettiin tässä rauhassa itsenäiseksi.

Suomalaisina sankareina tällä sotajaksolla olivat toimineet mm. Kustaa Horn, Arvid Wittenberg, Torsten Stålhandske ja Eerik Slang. Ruotsin väliintulo sotamelskeeseen ajoittuu vuosille 1630-1635.

 
Porin kreivi Kustaa Horn (1592-1657)
 
 Kustaa Horn af Björneborg (ruots. Gustaf Horn, 22. lokakuuta 1592 – 10. toukokuuta 1657) oli suomalainen marsalkka, valtiomies, kreivi ja vapaaherra. Hänestä tuli valtaneuvos vuonna 1624, sotamarsalkka 1628, Porin kreivi 1651, Liivinmaan kenraalikuvernööri 1652 ja valtakunnanmarsalkka 1653.


Arvid Wittenberg (1606, Porvoo – 7. syyskuuta 1657, Zamosc) oli ruotsalainen marsalkka ja valtaneuvos. Hän palveli Ruotsin armeijassa kolmikymmenvuotisessa sodassa ja Pohjan sodassa. Wittenberg toimi kahdesti lyhyen aikaa kolmikymmenvuotisen sodan aikana Ruotsin armeijan ylipäällikkönä

Eerik Slang (k. 1642) oli sotapäällikkö, kenraalimajuri. Hän oli Kustaa II Aadolfin mukana Saksassa sotimassa. Rohkeutensa vuoksi hän sai kunnianimen "Ruotsin Leonidas". Hän menetti taistelussa vuonna 1636 oikean käsivartensa ja kaatui Leipzigin lähistöllä.

 Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä.

Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593 Porvoon pitäjä – 21. huhtikuuta 1644 Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Hänen hautamuistomerkkinsä on Turun tuomiokirkossa.


Kuningas Kustaa Aadolf lähtee kesäkuussa 1630 Tukholmasta laivoineen Saksaan tukemaan protestantteja. Suomalaisia joukkoja, hakkapeliittoja kootaan 19. toukokuuta Turkuun, josta ne purjehtivat Saksaan. Matkaan lähtee kaksi jalkaväkirykmenttiä ja 7 ratsuväkikomppaniaa, johtajinaan Torsten Stålhandske ja liivinmaalainen aatelismies Reinhold Wunsch.

Varsinais-Suomen rykmentissä on noin 1000 miestä. Ratsuväkeä kootaan Suomesta yhteensä noin 3000 ratsukkoa eli 24 komppaniaa, jalkaväkeä 9 rykmenttiä eli yhteensä noin 14 000 miestä. Laivausta Stralsundiin odottaa Turussa 3769 jalkaväkisotilasta ja 1625 ratsumiestä ratsuineen, yhteensä 29 komppaniaa jalka- ja ratsuväkeä. Turusta lähtevät joukot nousevat Pommerin rannikolla maihin juhannuksena 1630 ja ehtivät taisteluihin mukaan heinäkuun alussa.

 Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa postimerkissä.

Suomalaisten joukkojen kokonaisosuus Ruotsin sotaväestä 1600-luvulla oli runsaat 30 prosenttia. Ratsuväessä suomalaisten joukkojen osuus oli kuitenkin oleellisesti suurempi: Puolan sodan lopussa suomalaisia ratsukkoja oli yli 3 000, ruotsalaisia 2 300.

Hakkapeliittoja käytettiin ensimmäisenä Puolan sodan taisteluissa 1600-luvun aikana. Tunnetuimmat hakkapeliittataistelut lienevät Breitenfeld 1631, Rain 1632, Lützen 1632, Nördlingen 1634, Leipzig 1642 sekä Jankov 1645. Torsten Stålhandske oli Suomessa syntynyt hakkapeliittojen päällikkö ja myöhemmin myös koko ratsuväen kenraali.

• Frankfurtin ryöstö 3. huhtikuuta 1631. Ruotsalaiset valtasivat ja ryöstivät Frankfurt an der Oderin.
• Magdeburgin ryöstö 20. toukokuuta 1631. Keisarilliset valtasivat ja ryöstivät Magdeburgin.
• Breitenfeldin ensimmäinen taistelu 17. syyskuuta 1631. Kustaa II Aadolf löi Tillyn johtamat keisarilliset.
• Rainin taistelu 5. huhtikuuta 1632. Ruotsalaiset voittivat Tillyn Lechjoella Baijerissa. Tilly haavoittui ja kuoli vammoihinsa huhtikuun lopulla.
• Alte Vesten taistelu 24. elokuuta – 4. syyskuuta 1632. Wallenstein voitti ruotsalaiset.
• Lützenin taistelu 17. marraskuuta 1632. Kustaa II Aadolf kaatui, vaikka ruotsalaiset voittivat.
• Nördlingenin taistelu 6. syyskuuta 1634. Keisarilliset murskasivat ruotsalaiset. Monet Saksan ruhtinaat tekivät välirauhan keisarin kanssa.

YK: Yhdistyneiden kansakuntien päivä ("United Nations Day"). Vietetty vuodesta 1948. YK:n peruskirja (eli YK:n syntymäpäivä) astui voimaan 24.10.1945.

Liput liehuen
Turussa 24-10 2016
Simo Tuomola

Turun linnaleiri

Tänään 21-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Birger Maununpojan kuolemasta Jälbolungissa Länsigöötanmaalla vuonna 1266. 

 1266 – Birger Maununpoika (”Birger-jaarli”), Ruotsin jaarli (s. 1210)

 

 Den store fursten Birger jarl som Erik Dahlbergh föreställde sig honom på 1600-talet. 1600-luvulla eläneen arkkitehti, kreivi Dahhlberghin näkemys suuriruhtinas Birgeristä.

Birger Maununpoika (Birger Magnusson) (n. 1200 – 21. lokakuuta 1266) tunnetaan paremmin nimellä Birger-jaarli. Birgeristä tuli Ruotsin jaarli vuonna 1248.

Tuossa yhtenä kesänä Tukholman-kiertueellani poikkesin Kungsholmenilla sijaitsevalla Tukholman kaupungintalolla katsomassa Birger-jaarlin komeaa kullattua kenotafia, mutta arkku oli tyhjä.

Birger jarls kenotaf vid Stockholms stadshus. Birgerin tyhjä kenotafi sijaitsee Tukholman kaupungintalon kupeella.

Tukholman kaupungin vuonna 1252 (Turku 1229) perustaneen miehen maallisia jäännöksiä ei koskaan saatu siirrettyä Varnhemin luostarista pääkaupunkiin. Birger Maununpoika kuoli 21-10 1266 ja haudattiin tahtonsa mukaisesti Varnhemin luostariin.






Birger-jaarli teki ruotsalaisen Eerikinkronikan mukaan Suomeen laajan sotaretken (ns. toinen ristiretki), jonka seurauksena ainakin Häme liitettiin Ruotsin valtakuntaan. Retki on ajoitettu joko vuoteen 1239 tai 1249. Saksalaisen Lyypekin kronikan mukaan Birger alisti Suomen Ruotsin herruuteen.

Perimätiedon mukaan Birger-jaarli nousi maihin hämäläisten satamassa, jonka on tulkittu tarkoittavan Halikossa sijaitsevaa Rikalaa, ja marssi sieltä Hämeeseen.

Toisaalta Birger-jaarlin retki on voinut olla myös ns. ledung-retki.

Ledung (anglosaksien Englannissa fyrd) oli alun perin keskiajalla Pohjoismaissa käytössä ollut puolustusjärjestelmä, jonka mukaan vapaiden talonpoikien velvollisuutena oli asettaa täysin varustettuja laivoja kuninkaan käyttöön. Se muuttui sittemmin verotusjärjstelmäksi. Ledung-laitoksen alkuperästä on eri teorioita. Laitoksen perustaminen on ajoitettu joskus viikinkiajan lopulle, joskus vasta 1100-luvun lopulle tai 1200-luvun alkuun.

Kuitenkin ruotsalaisissa annaaleissa (Annales 1208-1288) kerrotaan, että Sparrsätran taistelun jälkeen vuonna 1247 siirryttiin veroledungiin eli vanha ledungjärjestelmä on tuolloin korvattu verosuorituksilla. Yhtäpitävästi tämän kanssa itse Eerikinkronikkakin kertoo sotaretken kestäneen talven yli, mikä ei ollut ledung-retkillä mahdollista.


 
 Birger-jaarli. Fantasiamuotokuvassa Birger on kuvattu 1600-luvun asussa.

Skänningessä helmi-maaliskuussa vuonna 1248 pidetyn suuren kirkolliskokouksen päätösasiakirjassa, jossa säädettiin muun muassa piispan kinkerin eli kestityksen järjestämisestä piispan tarkistusmatkoilla eri Ruotsin hiippakunnissa, ei sanallakaan mainita Suomea. J. W. Ruuthin mukaan Suomen hiippakunta olisi ehdottomasti pitänyt mainita kyseisen kokouksen päätösasiakirjassa, mikäli Suomi tuolloin olisi kuulunut Ruotsin valtakuntaan.

Vasta 11.2.1253 Suomen piispa mainitaan ensimmäisen kerran Ruotsin piispojen luetteloissa. Muun muassa Tuomas Heikkilän mukaan tämä on "samalla ensimmäinen lähdemaininta, jossa Suomi esiintyy selkeästi Ruotsin osana"





Birgers samtida bildstod i Varnhems kyrka. Aikalaiskuvaus Birgeristä löytyy Varnhemin kirkosta, jonne jaarli on haudattu.
 
Birgerin poika Valdemar valittiin alaikäisenä Ruotsin kuninkaaksi 1250, mutta todellinen valta oli isällä. Birger-jaarli teki Eerikinkronikan mukaan 1249 Suomeen ns. toisen ristiretken, jolloin Varsinais-Suomi ja Häme liitettiin Ruotsiin. Valdemarin jälkeen Ruotsin kuninkaaksi nousi 1275 Birgerin toinen poika Maunu Ladonlukko.

 

Birger-jaarlin komea patsas löytyy Riddarholmin kirkon aukiolta.

Kun Ruotsin vanhin historiateos Eerikinkronikka kirjoitettiin Turussa 1300-luvulla, kuvasi se voittajien historiaa. Matias Kettilmundinpoika oli toiminut Ruotsin päämiehenä ja drotsina vuosina 1318-1319 ennenkuin hänet nimitettiin Turun linnan päälliköksi 1324 arvonimellä capitaneus Finlandensis eli Suomen päämies. Mieluiten Matias kuunteli juuri Eerikin kronikkaa, jonka uljaimman ristiritarin esikuvana hän itse oli ollut; että sellainen veijari tämä 1326 kuollut Turun drotsi oli.

Maunu Ladonlukko tai Maunu Birgerinpoika (Magnus Birgersson, Magnus Ladulås) (noin 1240 – 18. joulukuuta 1290) oli Ruotsin kuningas vuosina 1275–1290. Hän oli Birger-jaarlin poika. Isän kuoltua hänestä tuli herttua.



Birger-jaarlin vaakuna.Bjälbo-suku oli suku, johon kuului Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvulla. Suvun kuuluisimpia jäseniä on Birger-jaarli.

Birgerillä oli myös kolmas poika, Bengt Birgerinpoika, jonka veljensä kuningas Maunu Ladonlukko nimitti 1284 ensimmäiseksi Suomen herttuaksi Turkuun. Herttua Pentti valittiin kuitenkin jo vuonna 1286 Linköpingin piispaksi. Sikäläinen piispa Kol (k.1196) oli toiminut jo aiemmin Suomen jaarlina Dux Finlandiae.

Herttua Pentti Birgerinpojan alaisuudessa ja kustannuksella pistettiin aluille sotilaallisen tukikohdan, Turun linnaleirin rakennustyöt Aniniemen saarella Aurajoen suistossa. Suomi sai herttuan lisäksi myös oman käskynhaltijansa, kun Kaarle Kustaanpoika asettui nimikkeellä Prefectus Finlandiae asumaan linnakastellin ainoaan kivirakennukseen.

1280-1310 Käskynhaltijan (prefectus Finlandiae) nimittäminen v. 1280 merkitsi käännettä Suomen historiassa, sillä se vakiinnutti Suomen aseman Ruotsin valtiokoneistossa. Ensimmäiseksi käskynhaltijaksi nimitettiin Kaarle Kustaanpoika. Turun linnan perustaminen on yhdistetty juuri tähän ajankohtaan, 1280-luvulle. Rakennustyöt aloitettiin kallioiselle saarelle Aurajoen suulla. Tuloksena oli suorakaiteen muotoinen (59 x 38 m) leirilinna. Muurin harjaa kielsi ampumakäytävä. Itä- ja länsipäädyssä olivat porttitornit ja molempien sivumuurien keskellä portit.   Luoteisnurkkauksessa oli linnanpäällikön asuinrakennus, koillisnurkkauksessa kaksikerroksinen varastorakennus. (Knut Draken tutkimuksien mukaan rakennus on ollut linnan ensimmäinen kirkko ja itätorni on rakennettu myöhäisemmässä vaiheessa.) Muuri rakennettiin säännöllisen muotoisesta harmaakivistä. Ovi- ja ikkuna-aukoissa oli kolmikaaret. Lähimmät esikuvat leirilinnalle löytyvät Gotlannista, joista kenties rakentajatkin tulivat. Historian havinaa Turussa 21-10 2016 Simo Tuomola

Kaikkien vihollisia

Tänään 20-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Itämerellä vaikuttaneen merirosvopäällikkö Klaus Störtebeckerin mestauksesta Hampurissa 20. lokakuuta 1401.

1401 – Klaus Störtebecker, vitaliaani ja merirosvo (s. 1360) (teloitettiin)




 Vuonna 1878 löydettu kallo, jonka uskotaan kuuluneen Klaus Störtebekerille (1360 - 20. lokakuuta 1401)

Hansakauppiaat olivat lopen kyllästyneitä merenkulun häiritsemiseen Itämerellä ja etenkin vitaliaanien harjoittamasta rosvouksesta. Hansapäivät päättivätkin helmikuussa 1400 lähettää laivaston ja miltei tuhat miestä kaapparijahtiin. Syksyllä 1400 seitsemänkymmentä vitaliaania jäi vangiksi neljänkymmenen menettäessä taistelussa henkensä. Tämä osoitti, että hansakauppiaat olivat tosissaan.

Vuonna 1401 Simon von Utrechtin komentama sotalaiva vangitsi Störtebeckerin ja tämän lisäksi toistasataa vitaliaania. Störtebecker mestattiin miekalla miehistönsä ja Hampurin raadin edessä 20. lokakuuta 1401.




 
Kuvitusta Klaus Störtebekerin teloituksen 300-vuotispävältä 1701.

Klaus Störtebecker (1360 - 20. lokakuuta 1401) oli alkujaan aatelismies Klaus von Alkum, josta tuli Itämerellä toiminut kaappari ja merirosvo. Klaus Störtebecker sai kaapparinoikeudet Albrekt Mecklenburgilaiselta.

Störtebeckerin kaapparinoikeudet mitätöityivät Mecklenburgilaisen hävittyä Ruotsissa käydyn valtataistelun kuningatar Margaretalle. Koska Störtebecker ei mennyt kuningatar Margaretan palvelukseen, vaan jatkoi ryöstelyä, hänestä tuli virallisesti merirosvo. Hänet teloitettiin Hampurissa merirosvouksesta.

Störtebecker yhdistetään vitaaliaaneihin ensimmäisen kerran vuonna 1393. Tällöin hän hyökkäsi Hannes-kaapparikapteenin johdolla Bergeniin. Vuonna 1394 Störtebecker kaappasi kaksi elbingiläistä kauppalaivaa. Störtebecker harjoitti kaapparitoimintaansa Itämeren lisäksi myös Pohjanmerellä häiriten Hampurin ja Bremenin kauppamerenkulkua ja Elben suiston merenkulkua.

Störtebeckeriä pidetään kovana juomarina ja hänen lisänimensä tarkoittaakin "tuopin turmaa".
 
 

Vitaaliveljiksi (vitaliaaneiksi) kutsutaan 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun Itämerellä ja Pohjanmerellä vaikuttanutta merirosvojen ja kaappareiden löyhää kokonaisuutta. Kyse oli enemmän tai vähemmän löyhästi toistensa kanssa tekemisissä olleista saksalaisista aatelismiehistä tai porvareista, jotka olivat hankkineet laivoja itselleen ja rosvosivat miehineen laivoja kuninkaiden nimissä.

Vitaaliveljet sanoivat olevansa ”Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia”. Heitä oli enimmillään yhteensä parisen tuhatta, ja he pystyivät varustamaan noin sata laivaa. Tärkeä keskuspaikka oli Gotlanti, mutta 1300-luvun lopulla vitaaliveljiä majaili myös Suomen rannikon linnoissa ja saaristossa.

Vitaaliveljien toiminta alkoi 1300-luvun lopulla Gotlannista käsin Ruotsin kuninkaan Albrekt Mecklenburgilaisen antamien kaapparikirjeiden valtuuttamana. Kun kuningatar Margareetan joukot saartoivat Tukholman, kaapparijoukkiot yhdistyivät murtamaan saartoa ja toimittamaan elintarvikkeita saarrettuihin kaupunkeihin.

Tästä tuleekin vitaaliveljien nimitys (latinaa: victualia ’elintarvikkeet’), elintarvikkeiden kuljettamisesta piiritettyyn Tukholmaan Mecklenburgilaisen tukijoiden taistellessa Margareetaa vastaan.

 
 Albrekt Mecklenburgilainen.

Albrekt Mecklenburgilainen (noin 1338–1412) oli Ruotsin kuningas 1364–1389 ja Mecklenburgin herttua. Albrekt oli Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan siskon Eufemia Eerikintyttären poika.


Vuonna 1363 Ruotsin aateli suunnitteli kapinaa kuningas Maunu Eerikinpoikaa vastaan ja sai tukea Albrektin isältä, Mecklenburgin herttualta, joka lähetti laivaston Ruotsiin Albrektin johdolla. Tukholma vallattiin saman vuoden syksynä. Vuonna 1364 Albrekt julistettiin kuninkaaksi Moran kivillä.



 
 Vitaaliveljet aloittivat toimintansa Albrektin aikana tämän jakamien kaapparikirjojen turvin.

Vitaaliveljet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1392, kun he kaappasivat kaksi elbingiläistä laivaa. Eritoten vitaaliveljet vainosivat Margareetaa tukeneiden lyypekkiläisten laivoja. Vitaliaanit kaappasivat vuonna 1392 piispa Tordin ja hänet vietiin vangiksi Tukholmaan. Sen seurauksena Albrekt Mecklenburgilainen ja Tukholma julistettiin pannaan.

Kaapparikapteeni Hanneksen johdolla vitaliaanit hyökkäsivät Norjan Bergeniin vuoden 1393 kiirastorstaina. Mukana olivat muun muassa vitaliaanikaappareista Klaus Störtebecker, Maister Wigbold ja Godeke Michels koostuva laivasto, jota oli vahvennettu 900 asemiehellä. Norjalaisten alun kiivaasta vastarinnasta huolimatta kaupunki ryöstettiin perin pohjin.

Saksalaisten hansakauppiaiden syvällä uivat koggialukset ulottivat purjehduksensa aina Koroisten Turun markkinapaikalle saakka, ennenkuin kaupankäynti keskittyi Unikankareen rantaan Viljasuolle. Ja missä tavara ja rikkaudet liikkuivat, siellä vaanivat myös merirosvot jo 1200-luvulla ennen vitaaliveljiä.

Turun ja Danzigin välinen kauppa nousi vuonna 1390 jo yhtä merkittäväksi kuin Turun ja Tukholman välinen kauppa. Merirosvoja hirtettiin täällä jo tuolloin ja pistettiin Kerttulinmäellä teilipyöriin pelotukseksi muille.

Vuonna 1395 vitaliaanit tekivät kuitenkin tuhoisan ryöstöretken Turkuun tuhoten mm. Koroisten Turun linnakkeen. Lopulta myös Turun linnanvouti Jaakko Djäkn liittyy vitaliaanien puolelle ja valtaa tavoitteleva Knut Bonpoika Grip saa linnan haltuunsa Vitaliveljesten rosvoretkien tukikohdaksi.
 

Jeppe (Jaakko) Abrahaminpoika Djäkn (k. n. 1410) oli linnanpäällikkö ja Suomen laamanni. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka nimitettiin laamannin virkaan.

Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen nimitti Djäknin laamanniksi vuonna 1386 edellisen laamannin Bo Joninpoika Gripin kuoltua. Tätä ennen Djäkn oli toiminut Turun linnan päällikkönä.


 
Knut Bonpoika Grip (ruots. Knut Bosson Grip, 1370-luku – 1406) oli ruotsalainen aatelinen. Hän toimi Turun linnan päällikkönä vuosina 1395–1398.

Knutin isä oli Ruotsin valtakunnan drotsi Bo Joninpoika Grip. Isänsä kuollessa 1386 Knut oli vielä alaikäinen, mutta vuonna 1395 hän sai Suomen laamannilta Jeppe Djäkniltä haltuunsa Turun, Wartholman, Liinmaan ja Aborchin linnat sekä Satakunnan voutikunnan.




 
Grip-suvun vaakuna.

Bo Joninpoika Grip (s. 1330-luvulla – k. 20. elokuuta 1386) on nykyisen historiankirjoituksen käyttämä nimi henkilöstä, jonka aikalaiset tunsivat Ruotsissa nimellä herra Bo Jonsson. Hänen vaakunakuvionsa oli aarnikotka (grip). Bo Joninpoika liittyi läheisesti myös Suomen historiaan 1300-luvulla.

Kuningatar Margareetaa vastustanut Knut joutui luopumaan Suomessa hallussaan olleista omistuksista vuonna 1398 kuningattaren onnistuttua vakiinnuttamaan asemansa. Vastineeksi hän sai Ruotsin Västervikissä sijainneen Stegeholmin linnan, jossa Knut asui kuolemaansa saakka.

 
Vuonna 1398 Turku joutuu Tanskan ja Norjan hallitsijatar Margareetan miesten käsiin. Turun linna vapautuu saksalaisten merirosvojen, vitaaliveljesten hallinnasta. Knut Bonpoika Grip ja Vitaliveljet suostuvat Margareetan alamaisuuteen. Linnan ottaa ensin haltuunsa Abraham Brodersson. Seuraavana vuonna Suomen muutkin linnoitukset siirtyvät Margareetan hallintaan.

 
Kaikkien vihollisia
Turussa 20-10 2016
Simo Tuomola

Kremlin muurilla

Tänään 19-10 tulee kuluneeksi tasavuosia toimittaja ja kirjailija John Reedin kuolemasta Moskovassa vuonna 1920. Etsivä Keskuspoliisi oli pidättänyt väärällä passilla kulkeneen matkaajan Turussa jo 13-3 vuorolaiva Oihonnan hiiliruumasta.

 
 John Reedin hautajaiset Moskovassa. Reed on haudattu Kremlin muuriin ja on Bill Haywoodin ohella ainoa sinne haudattu amerikkalainen.

John Reed (22. lokakuuta 1887 Portland, Yhdysvallat – 19. lokakuuta 1920 Moskova, Neuvostoliitto) oli yhdysvaltalainen liberaalisosialisti ja yhteiskuntakriittinen toimittaja, joka kirjoitti Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksesta kirjan Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. 

 Джон Са́йлас Рид (англ. John Silas Reed; 22 октября 1887 года, Портленд, США — 19 октября 1920 года, Москва) — американский журналист, социалист, автор знаменитой книги «Десять дней, которые потрясли мир» (1919).

 John Reed käytti Suomea kauttakulkumaana Venäjälle ja Venäjältä. Toisen matkan (1919–20) hän teki laittomasti, salaisia etappiteitä pitkin ja väärän passin turvin. Paluumatkalla suomalainen poliisi pidätti hänet 13.3.1920 Tukholman vuorolaivan Oihonnan kolikomerosta Turussa. Mm. Hella Wuolijoki majoitti ja auttoi häntä Suomen oleskelun aikana.

 

 John Reed oli amerikkalainen, vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa nuori anarkistihenkinen sosialisti, älymystöön kuulunut boheemi journalisti ja kirjailija. (Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa-matkakertomuksen luoja.)

Vähitellen Leninin vallan vakiintuessa Venäjällä hän alkoi "bolshevisoitua" mielipiteiltään, muuttua poliittisesti suvaitsemattomammaksi, leninistiseksi tai "stalinistiseksi"(jo ennen Stalinin valtaa).

Matkoillaan Venäjältä takaisin länteen hän jäi Turussa Suomen Etsivän Keskuspoliisin sikäläisen paikallisosaston verkkoon maaliskuussa 1920. Kesäkuussa hänet karkotettiin Viroon. Reed kuoli lavantautiin Venäjällä lokakuussa 1920. Bolshevikkipropaganda loi hänestä marttyyrin.

 

Etsivä keskupoliisi Turun alaosaston no 14. Raportti, Perjantaina huhtikuun 24 päivänä 1920. Koskee Reediä, John. Säilytetään Turun poliisivankilassa:

Lauvantaina viime maaliskuun 13 päivänä kello 10.15 illalla toivat Etsivän Keskuspoliisin etsivät Ernst Oskar Helle ja Hjalmar Airio Etsivään osastoon täällä tuntemattoman, suomen kieltä taitamattoman mieshenkilön, joka oli tavattu piiloutuneena Kanavaniemen laiturissa olleeseen suomalaisen höyrylaivan Oihonnan hiiliruumaan, ja joka kysyttäessa ilmoitti olevansa merimies James Gormlich, syntyneensä 6.4. 1887 San Franciscossa sekä olevansa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansalainen.

Osastolla pidätetyn kanssa toimitetussa ruumiintarkastuksessa löydettiin häneltä rahoja 900 Suomen markkaa, 2140 Ruotsin kruunua, 500 Tanskan kruunua ja 5 Norjan kruunua, 10000 Saksan markkaa, 500 dollaria, 60 Englannin puntaa ja 96 Neuvosto-Venäjän ruplaa.

Sitä paitsi tavattiin hänellä 4 kappaletta kehitettyjä valokuvausfilmejä, joista kussakin oli kahdeksan noin 2x2 sm. suuruista filmiä; Yhdysvaltain Pariisissa olevan lähetystön 20. päivänä syyskuuta 1919 Samuel Arnold Jr:lle antama englanninkieleinen matkalupatodistus matkaa varten Ranskaan, Englantiin, Norjaan ja Ruotsiin, joka matkalupatodistus oli varustettu pidätetyn valokuvalla ja useilla viranomaisten leimauksilla, mitkä osoittivat matkatodistuksen haltijan matkustaneen viime vuoden loka- ja marraskuussa useissa Euroopan maissa, kuten Englannissa, Ranskassa, Norjassa, Ruotsissa sekä Itämeren maakunnissa 

 

Löytyi myös 7.1.1919 James Gormlichille NY:ssa annettu merimiestodistus (Citizen Seamens Identification Card), jossa pidätetyn kuva, löytyi Samules Arnold Jr:lle 27.10 1919 Lontoossa annettu jonkinlaisen amerikkalaisen komitean suositus; löytyi kirje 22.10. 1919 osoitettu Samuel Arnold Jr:lle, osoitteella Hotel de France et de Choiseul. Paris.

 

Löytyi yksi venäjänkielinen, Leninin allekirjoittama ja yksi venäjänkielinen Trotskin allekirjoittama kirje "Rid:lle", Yrjö Sirolan kirjoittamia suomenkielisiä käsikirjoituksia, otsakkeella "Työläistovereille Amerikassa", ynnä eräs Emma Goldmanin allekirjoittama kirje sekä paljon muuta vähemmän merkityksellisiä kirjeitä, [marginaalissa: "Ek:ssa edelleen v. 1928] 4 valokuvaa, joista suurin esitti pidätettyä kahden muun kanssa, toinen esitti Leniniä puhunmassa yleisölle, kolmas Trotskia istuvana työpöydän ääressä ja neljäs pidätetyn ilmoituksen mukaan kommunisti Jaques Sadoulia. Lopuksi löytyi 102 kpl erisuuruisia timantteja.

Heti seuraavana päivänä hänen kanssaan saksan kielellä toimitetussa alustavassa kuulustelussa ilmoitti pidätetty olevansa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain kansalainen, merimies James Gormlich, syntyneensä 6/4 1887 San Franciscon kaupungissa Californiassa sekä puhuvansa englannin, ranskan, venäjän ja saksan kieliä, sekä ymmärtävänsä jonkun verran ruotsia, mutta sitä vastoin ei ensinkään suomea.

 

Turkuun hän kertoi saapuneensa perjantaina, viime kuun 12 päivänä, tahtomatta kuitenkin ilmoittaa, mistä ja millä tavoin, ja menneensä saman päivän iltapäivällä Kanavaniemen laiturissa olleeseen höyrylaiva Oihonnaan, missä oli piilouttautunut laivan hiiliruumaan, ollen hänen aikomuksensa ollut siten päästä poistumaan Suomesta.

Kysyttäessä kielsi kertoja jyrkästi, että hänellä olisi ollut täällä Turussa ketään avustajaa tahi opasta ja väitti itse löytäneensä tien satamaan. Edelleen kysyttäessä, minkä tähden hän ei ollut matkustanut aivan julkisesti, selitti kertoja että passinsa ei ollut tarpeellisessa kunnossa ja että hänelle siitä syystä olisi tehty epämieluisia kysymyksiä.

Huomautettaessa, että laivalla hänet pidättäessa hänellä oli ollut voileipää ja olutta, mikä ilmeisesti oli laivalta hankittua, väitti kertoja ensin, että ne olivat hänellä olleet mukanaan laivaan mennessään, mutta tunnusti viimein, että oli ostanut ne laivasta, tahtomatta kuitenkaan ilmoittaa keneltä. Siitä, milloin hän oli Suomeen tullut, missä tarkoituksessa ja kuinka kauan hän oli täällä oleskellut, ei kertoja tahtonut ilmoittaa, eikä liioin tehdä selvää syystä tähän vastahakoisuuteensa.

 

- - -

Kun pidätetylle huomautettiin, ettei hän kaikesta päättäen ollut mikään merimies, lupasi hän nyt kertoa itsestään, matkoistaan ja kokemuksistaan sen verran, minkä katsoi voivansa noista asioista kertoa. Tällöin ilmoitti hän olevansa amerikkalainen sanomalehtimies John Reed, syntynyt 22/10 1887 Portlandin kaupungissa Oregonin valtiossa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa sekä olevansa liikemiehen Charles Reedin poika.

Koulusivistyksen saatuaan oli kertoja antautunut kirjalliselle uralle ja toiminut aputoimittajana sekä kirjeenvaihtajana erinäisten amerikkalaisten aikakauslehtien ja sanomalehtien kuten New York World, Evening Mail, New York Tribune y.m. toimituksissa, ollen hänen sanomalehtimiestoimintansa ollut etupäässä kaunokirjallista laatua. 

Viime vuosina oli hän itse perustanut sanomalehdet "Masses", "Liberator" ja "Voice of Labor" ja viimeksi "New York Communist". Viime vuoden syys- ja lokakuun vaihteesa oli kertoja osaksi omilla, osaksi omien sanomalehtiensä varoilla lähtenyt Europaan, tarkoituksella päästä Venäjälle tutkimaan sikäläisiä oloja. 

- -

"Kysyttäessä keitä hänen kanssaan valokuvatut kaksi henkilöä esittivät sanoi kertoja keskimmäisen olevan sveitsiläisen kommunistimiehen Fritz Plattenin, tahtomatta kertoja sanoa, kuka kolmas, parrakas valokuvattu henkilö oli. Kertojan hallussa tavatut osoitteelliset kirjeet oli kertojalla ollut aikomus toimittaa edelleen osoitteellisille ja ilman osoitetta olleet kirjeet Amerikasta Bufford-laivalla karkoitettujen asianajajalle Charles Rechtille, jonka osoite on Fleischman Building Cor. 6:ten AV.& 42:n St New.York. 

 

 Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa (engl. Ten Days that Shook the World) on yhdysvaltalaisen toimittajan ja sosialistin John Reedin kirjoittama kirja Venäjän vuoden 1917 lokakuun vallankumouksesta, jonka hän koki omakohtaisesti.

Kertojan hallussa olleet timantit sanoi hän ostaneensa Venäjällä, tahtomatta kertoja sanoa, keneltä ja mistä hinnasta, ollen hänen aikomuksensa myydä ne omaksi hyödykseen.

Muuten ilmoitti kertoja olevansa Amerikan kommunistisen työväenliiton jäsen ja niin muodoin itse kommunisti, sekä siinä ominaisuudessaan ollut maailmansodan aikana Amerikassa syytettynä sodanvastaisista sanomalehtikirjoituksistaan ja puheistaan, joista syytteistä hänet on joka kerralla vapautettu. Mitä tuli kommunistisen liikkeen menestymiseen, sanoi kertoja olevansa omasta puolestaan varma sen menestymisestä kaikissa Euroopan maissa.

Kremlin muurilla
Turussa 19-10 2016
Simo Tuomola