Turun Manifesti

Tänään 29-12 vietämme Venäjän keisarinna Elisabetin syntymäpäivää vuodelta 1709.

 1709 – Elisabet, Venäjän keisarinna (k. 1762)
 
 Елизаве́та I Петро́вна
Elisabet tai Elisabet Petrovna (ven. Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна; 29. joulukuuta (J: 18. joulukuuta) 1709 Kolomenskoje lähellä Moskovaa – 5. tammikuuta 1762 (J: 25. joulukuuta 1761) Pietari) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762.
Hänen aikanaan käytiin Hattujen sota 1741-1743, jossa Venäjä miehitti Suomen. Pikkuvihana tunnettu aikakausi päättyi Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Siinä uusi raja vedettiin Kymijoelle Ruotsin menettäessä Venäjälle ns. Vanhan Suomen eli Etelä-Karjalan ja Savonlinnan alueet.

Е. Лансере. «Елизавета Петровна в Царском Селе» (1905). Katariinan palatsi sijaitsee Tsarskoje Selossa.  Kaupunki on syntynyt ruotsalaisen Saaren moision eli tilan paikalle, joka venäjän kielessä muotoutui ensin nimeksi Sarskoje Selo (ven. Сарское Село) eli ”Saaren kylä” ja sittemmin muotoon Tsarskoje Selo (ven. Царское Село) eli ”Tsaarin kylä”

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraavaksi.

1741-1743 Pikkuviha. Ruotsalaiset aloittivat huonosti valmistellun sodan ja venäläiset etenivät helposti Suomessa esim. pääarmeija antautui miekan iskutta Helsingissä. Suomi joutui venäläisten miehittämäksi kuten isonvihan aikana, mutta samanlaista hävitystä ei tapahtunut.



 
Turun rauhassa Ruotsi menetti keltaisella merkityn alueen. Värälän rauhassa rajat jäivät voimaan.

Turun rauhankongressin kokouspaikkana toimi Turun raatihuone ja kaikkiaan Turussa pidettiin 19 kokousta helmikuusta elokuuhun 1743. Väliaikainen rauhansopimus allekirjoitettiin 16. kesäkuuta ja lopulliseksi muotoiltu Turun rauha solmittiin 7.8.1743 Turun vanhassa raatihuoneessa. Rauhansopimuksen asiakirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.


 
 Keisarinna Elisabet

Elisabetin matka kohti valtaistuinta alkoi, kun keisarinna Anna sai sairauskohtauksen ja kuoli marraskuussa 1740. Valta siirtyi nyt Elisabetin ohi vain neljän kuukauden ikäiselle Iivana VI:lle.


Elisabetia tuki jo tuolloin kuitenkin mm. Ruotsi, joka odotti hyötyvänsä politiikasta kiinnostumattoman naisen valtaannoususta. Ehdokas itse kuitenkin pelkäsi vallankaappauksen epäonnistumista ja kului suunnilleen vuosi, ennen kuin hän sai kerätyksi tarpeeksi rohkeutta ryhtyäkseen toimeen.

Aika oli kuitenkin pian kypsä ja joulukuussa 1741, jolloin  valtaa pitänyt Anna Leopoldovna karkotettiin periferiaan ja pieni Iivana teljettiin vankilaan. Ruotsi oli pyrkinyt lisäämään sekasortoa Venäjällä valtaannousun helpottamiseksi hattujen sodan avulla, mutta heidän sotilaallinen menestymättömyytensä sai aikaan sen, että Elisabet hyökkäsikin Ruotsia vastaan. Ajanjakso tunnetaan Suomessa pikkuvihan nimellä.

Pikkuviha (1742–1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Sotatoimi oli Elisabetin viimeisiä varsinaisia tarmokkaita hallintotoimia, sillä vastedes hän omistautui puoliksi nautinnoille, puoliksi uskonnolle.

Elisabet esitti kuitenkin myös ensimmäisenä Suomelle itsenäisyyttä Ruotsin vallan alta: manifesti luettiin kansalle Turun raatihuoneen portailta sunnuntai-iltana 29. elokuuta 1742, jolloin porvarit samalla antoivat uskollisuudenvalansa keisarinnalle.

Maaliskuussa 1742 Elisabet julkaisi kuuluisan manifestinsa, joka levitettiin suomeksi ja ruotsiksi painettuna Suomen puolelle. Manifestissa keisarinna syytti Ruotsia sodan aloittamisesta ja vakuutti suomalaisille hyväntahtoisuuttaan, jos nämä lakkaisivat auttamasta Ruotsin armeijaa.

Keisarinna myös lupasi tukea suomalaisia, jos nämä haluaisivat irtautua Ruotsista ja itsenäistyä. Elisabetin manifestilla on perinteisesti ollut keskeinen osa kansallisessa historiankirjoituksessa, koska se on ensimmäinen kirjallinen lähde jossa ehdotetaan Suomen itsenäistymistä.




«Выезд императора Петра II и цесаревны Елизаветы Петровны на охоту», картина В.Серова. Metsästysretki Pietari II seurassa. Pietari II (23. lokakuuta (J: 12. joulukuuta) 1715 – 29. tammikuuta (J: 18. tammikuuta) 1730) oli Venäjän keisari vuosina 1727–1730.


Julistus sisälsi siis kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.


Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743.


 
 Turun rauhan asiakirja vuodelta 1743. TMM/RA/Kurt Eriksson.

Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia Pikkuvihan pyörteissä, kun varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.



Elisabetin kuoltua 5-1 1762 vallan Venäjällä otti  Katariina Suuri, jonka syntymäpäivää vietän 2.5. kuin omaani ikään.


Rauhan kaupungissa
Turussa 29-12 2017
Simo Tuomola

Richterin talossa

Tänään 27-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen syntymästä Saarijärvellä vuonna 1737.


1737 – Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (k. 1817)



  Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi – 1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.
Calonius muutti 1793 Ruotsiin, kun hänet kutsuttiin Korkeimman oikeuden jäseneksi. Myös käytännön tuomarintyössä Calonius toimi korkeatasoisesti. Turkuun hän palasi vuonna 1800, ja vaati Suomen sodan aikana suomalaisilta uskollisuutta Ruotsille

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.





 
 Matthias Calonius.
Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.

Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935
Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.

Ja tältä näytti hallituskonselji, jonka prokuraattoriksi Calonius valittiin:
Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2-10 1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10:45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon.

Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).
Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831
•  

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.




Richterin talo sijaitsi kuvassa olevien kolmen valkoisen rakennuksen vasemmalla puolella. Kuva vuodelta 1914.


Richterin talo oli Turussa sijainnut rakennus, jossa hallituskonselji eli Suomen senaatti piti ensimmäisen istuntonsa 2. lokakuuta 1809. Hallituskonselji piti istuntonsa talossa vuosina 1809–1819. Talo oli rakennettu 1700-luvulla. Kivestä rakennetussa talossa oli kolme kerrosta.

Alueella työskenteli 1700-luvulla nahkureita, joista menestyneimpiä oli saksalaisperäinen Richterin suku. Turun rikkain porvari nahkurimestari Christoffer Richter omisti rakennuksen ja vuokrasi tilat hallituskonseljille vuonna 1809. Sittemmin Senaattiksi muuttunut hallituskonselji siirtyi Helsinkiin vuonna 1819 jolloin Richter otti talon omaan käyttöönsä.


 
Nahkuri (Hanns Richter 1609)

  Turun palossa vuonna 1827 rakennus vauroitui pahasti, mutta se korjattiin ulkoasultaan entisen näköiseksi jo seuraavana vuonna. Richter asui talossa, mutta siihen oli sijoitettu myös viljamakasiini, koska palon jälkeen oli kaupungissa pula varastotiloista. Rakennukseen oli säilötty 17 000 tynnyriä viljoja, joka oli liikaa talon perustuksille ja Aurajoen saviselle maalle.

Talo vajosi maanvyöryssä Aurajokeen 10. toukokuuta 1830. Tapaturmassa menehtyi Richterin tyttärien kotiopettaja. 

 Talon kohdalle ei rakennettu uusia rakennuksia ja loput vanhat rakennukset tontilta purettiin vuonna 1960, kun paikalle rakennettiin neljä kerrostaloa. 

Rakennus sijaitsi Turun tuomiokirkkoa vastapäätä nykyisen Multavierunkatu 1:n kohdalla Aurajoen rannalla. Rakennuksen rauniot ovat muodostaneet matalikon Aurajokeen, joka näkyy edelleen veden ollessa matalalla. Turun tuomiokirkkoa vastapäinen joenpenkka tunnetaankin nimellä Multavieru, ja ainakin jo 1600-luvulta tunnetaan maanvyörymiä jokeen.
 
Turku talvella  Richterin talon kulmilta nähtynä 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.
 
Richterin talossa nähty Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.





Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa.

Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.


 

Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen vaalean rakennuksen vasemmalla puolella olleessa osassa. Nykyinen muistolaatta sijaitsee Yliopistonkatu 2:ssa, oikeanpuoleisen rakennuksen kohdalla. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

 

Vuonna 1809 perustetun hallituskonseljin ensimmäisen kokoontumispaikan eli Richterin talon muistolaatta paljastettiin 2.10.2009. Kuva: Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. 

Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.



Prince Pyotr Ivanovich Bagration (Georgian: პეტრე ივანეს ძე ბაგრატიონი P'et're Ivanes dze Bagrat'ioni [baɡratʼiɔni], Russian: Пётр Ива́нович Багратио́н; 1765 – 24 September [O.S. 12 September] 1812) was a general of the Russian army. He was a descendant of the Georgian royal family of the Bagrations.



Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I. Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 27-12 2017
Simo Tuomola

Datum in Custu

Tänään 26-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Ruotsin kuningas Valdemarin kuolemasta Nyköpingissä vuonna 1302.

1302 – Valdemar Birgerinpoika, Ruotsin kuningas (s. 1240)
Valdemar Birgerinpoika toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1250-1275 Eerik Eerikinpoika Sammalkielen (Eerik XI) jälkeen ja kuoli veljensä Maunu Ladonlukon määräämässä vankeudessa 26-12 1302.

Kung Valdemars sigill
Valdemar Birgersson, född omkring 1238 eller 1239, död 26 december 1302 på Nyköpingshus, var kung av Sverige 1250–1275, son till Birger jarl och Ingeborg Eriksdotter av Sverige och gift 1260 med Sofia Eriksdotter av Danmark.

 
 
 Valdemar Birgerinpojan vaakuna (1252)
Valdemar Birgerinpoika (1240–26. joulukuuta 1302) oli Ruotsin kuningas 1250–1275. Hänen isänsä oli Birger-jaarli, jolla oli todellinen valta Valdemarin vielä ollessa alaikäinen. Valdemar oli naimisissa tanskalaisen prinsessa Sofian kanssa.

Birgerin kuoltua Valdemarin veli Maunu alkoi heti havitella kruunua. Valdemarilla oli myös suhde vaimonsa siskon Tanskan prinsessa Juttan kanssa. Tästä syystä hän joutui tekemään parannuksentekomatkan Roomaan vuonna 1274. 

Palattuaan Ruotsiin hänen veljensä Maunu ja Eerik, jotka saivat apua Tanskan kuninkaalta Erik Glippingiltä, nousivat kapinaan ja löivät Valdemarin Hovan taistelussa vuonna 1275.

Nyköpingshus. Ursprunget till borgen var en kastal från slutet av 1100-talet som byggdes på i omgångar. Troligen var det Birger jarl som började anlägga borgbygget.


 
 Valdemar fänglades i 14 år på Nyköpingshus där han avled år 1302. Valdemar kuoli vankeudessa Nyköpingin kastellissa, josta Birger-jaarlin aikana kasvoi näyttävämpi linnoitus.

 
Valdemar ja Sofia pakenivat Norjaan ja Maunusta tuli kuningas. Vuonna 1277 Valdemar sai Götanmaan palkaksi siitä, että luopuisi vaatimuksestaan Ruotsin kruunuun. Valdemar joutui maanpakoon Tanskaan sen jälkeen, kun hän otti osaa kapinaan, joka melkein syrjäytti Maunun. Vuonna 1288 Maunu vangitsi Valdemarin Nyköpingshusin linnaan, jossa hän kuoli vuonna 1302.



 
 Samtida bildstod av kung Valdemar i Skara domkyrka av okänd skulptör. Aikalaiskuva Skaran tuomiokirkossa kuningas Valdemarista, tekijä tuntematon.



Tukholman (1252) perustaja Birger-jaarli oli talvella 1250 sotaretkellä Suomessa liittämässä Varsinais-Suomea ja Hämettä osaksi Ruotsin valtakuntaa, kun hänen alaikäinen poikansa Valdemar valittiin maan kuninkaaksi.




Birger Maununpoika (Birger Magnusson) (n. 1200 – 21. lokakuuta 1266) tunnetaan paremmin nimellä Birger-jaarli. Birgeristä tuli Ruotsin jaarli vuonna 1248.

Todellinen valta Ruotsissa oli koko ajan Birger-jaarlin käsissä. Eikä silloinen Turku, josta nyt tuli osa Ruotsin valtakuntaa, ollut mikä tahansa kyläpahanen. Piispanistuin oli siiretty 1229 Nousiaisista Turun Koroisiin, jonne oli noussut tärkeäksi kauppapaikaksi linnoitettu piispankartano. Hansakaupan myötä saapuivat myös kerjäläismunkit ja perustivat Koroisiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostarin 1249.

Viljasuolle Unikankareen rantaan syntyi vanhalle uhripaikalle ensin satamatoimintaa, sittemmin kirkollinen keskus. Turun linnaleirin rakennustyöt pantiin aluille Aurajoen suistossa Aniniemen saarella 1283.

Dominikaanit siirsivät konventtinsa Lyypekinmäelle rakennettuun uuteen luostariin 1297 ja 17.6.1300 Pyhän Henrikin kirkko Unikankareen kukkulalla on valmis vihittäväksi käyttöön. Turku oli siis jo aikalailla kaupunkimainen kun kuningas Valdemar 1302 kuoli.



 Kung Valdemars sigill

Han dog 1302 på Nyköpingshus. Enligt en traditionell uppfattning är han begravd i Vreta kloster. Enligt en nyare hypotes har han begravts i Riddarholmskyrkan i Stockholm. Uusimpien tutkimusten mukaan kuningas Valdemar olisi haudattu Riddarholmin kirkkoon Tukholmaan.


Aboa puolestaan mainitaan 20. kesäkuuta 1309 kaupunkina "civitas", jolla on oma sinettinsä, jossa A-kirjain ja neljä liljaa sekä teksti Sigillum Borgensium In Abo.
 

Turun kaupungin vanhin sinetti vuodelta 1309
 
Alunperin Turun kaupungin vaakunassa näkyvä sinetti on ollut kiinnitettynä Thore-nimisen kaniikin antamassa todistuksessa. Todistuksella on vahvistettu Turun tuomiokirkossa esitetyn ja luetun Uppsalan arkkipiispa Nils Kettilssonin kirjelmä, joka koski Ragvald-kaniikin piispaksi valitsemisesta tehtyä valitusta. Asiakirja on päivätty 20. kesäkuuta 1309

Ragvald II toimi Suomen piispana vuosina 1309–1321. Hän pani alulle Kuusiston piispanlinnan rakentamisen.

 Ensimmäinen maininta Kuusistosta on piispa Maunu I:n 1295 päivätyssä kirjeessä. Piispainkronikan mukaan Kuusiston linna rakennettiin piispa Ragvald II:n aikana. Ensimmäinen Kuusiston linnaa koskeva päivitys kuului: Datum in Custu.

Han var ursprungligen från Åland och kanik i Åbo, då han 1309 valdes till biskop. Det var han som byggde Kustö biskopsgård. Han fick också uppleva att både den och Åbo domkyrka brändes av novgoroderna 1318. Kesäkuun 12. päivänä 1318 novgorodilaiset vyöryivät Turkuun ryöväten ja polttaen kaupungin ja Tuomiokirkon.


Nils Kettilsson (av släkten Hwit), död sommaren 1314, var en svensk katolsk präst och ärkebiskop av Uppsala stift från 1308 till sin död 1314. Han var den som år 1311 dömde Botulf i Sveriges enda officiella fall av kätteri under medeltiden. Nils Kettilsson oli Uppsalan arkkipiispa, jonka valta ulottui Turkuun saakka.


Civitas Aboa
Turussa 26-12 2017
Simo Tuomola