perjantai 16. heinäkuuta 2010

Setelit tiskiin

Plootuvoro

Tällä päivämäärällä 16-7-1661 tukholmalainen pankki Stockholms Banco laski liikkeelle Euroopan ensimmäiset setelit, joilla yritettiin korvata hieman hankalasti käsiteltäviä kupariplootuja.

Kuningatar Kristiinan aikanahan 1644 kymmenen hopeataalarin arvoinen kupariplootu painoi maailman suurimpana kolikkona jo 19,72 kiloa ja oli mitoiltaan 33x62,5 cm.Taalarin plootukin painoi 1,5 kg ja sillä sai ostettua lehmän.

Noita jättiplootuja vuosimallia 1644 on jäljellä vielä seitsemän kappaletta, mutta Johan Palmstruchin allekirjoittamia Euroopan ensimmäisiä seteleitä vuodelta 1661 ei ole säilynyt ainuttakaan. Väärentäjät olivat heti setelien kimpussa ja jo syksyllä 1663 pankki itsekin oli laskenut liikkeelle liikaa seteleitä kuparirahavarantoonsa nähden ja se julistettiin konkurssiin 1667. Palmstruch tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin.

http://goran.waldeck.se/pstruch.JPG

Johan Palmstruch (alk. Hans Wittmacher, 13. kesäkuuta 1611 Riika8. maaliskuuta 1671 Tukholma) oli ruotsalainen pankkiiri ja maan pankkitoiminnan isä. Hän perusti 1657 Stockholms Bancon, josta kehittyi maailman ensimmäinen keskuspankki Riksbanken. Stockholms Banco laski ensimmäisenä eurooppalaisena pankkina liikkeelle paperirahan 1661.[1]

Stockholms Banco joutui setelirahoituksen vuoksi talousvaikeuksiin, ja Johan Palmstruch tuomittiin holtittomasta talouden- ja kirjanpidosta vankeuteen ja maanpakoon 1668. Samalla hän menetti liiketoimintaoikeutensa ja arvonimensä.[2]



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7e/Sweden-Credityf-Zedels.jpg

Where were the first banknotes printed?
The first banknotes in a modern sense were printed in Sweden in 1661. The banknotes generally considered to be the first in the world were issued by Stockholms Banco, founded by Johan Palmstruch. However, the idea of paper money comes from China, where paper money already was in use in the eighth and ninth centuries. But this Chinese paper money cannot be regarded as banknotes in a proper sense.


A  banknote issued by Stockholms Banco

A banknote issued by Stockholms Banco


Oman kosketukseni tuohon maailman suurimpaan kolikkoon sain edelliskesänä vieraillessani Tukholman Kuninkaalisessa Rahakabinetissa, jossa kävijät saivat omakohtaisesti nostella tuollaista lähes 20 kilon plootua. Höh, ruotsinlaivalla mokoma ei kuiteskaan maksuksi kelvannu eikä pelikoneeseen mahtunut. Piti vaan käyttää Turun aurtuoita.

http://www.tkukoulu.fi/~tomihop/raha3.jpg

Eurohuumassa
Turussa 16-7-2010
Simo Tuomola

Ei kommentteja: