Ihmisellä
on uskottu olevan useita sieluja. Henki eli löyly oli hengityksessä ja
muissa kehon elonmerkeissä ilmenevää elinvoimaa. Kuoleman jälkeen henki
lensi sielulintuna tuonpuoleiseen.Ihmisen tajunnan ja persoonan muodosti
itse-sielu. Itsen ajateltiin kuuluvan suvulle ja syntyvän jälkeläisissä
uudelleen maailmaan. Sielun saattoi menettää traumaattisen tapahtuman
seurauksena. Sieluton, itsetön, ihminen oli ruumiillisesti elossa mutta
kadottanut käsityksen omasta itsestään ja paikastaan maailmassa.
Luonnoksi kutsuttiin ihmisen suojelushaltijaa. Suojelushaltija antoi
ihmisille heidän henkiset kykynsä ja luontonsa. Mitä väkevämpi haltija,
sitä vahvaluontoisempi ihminen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti