Jo aiemmin jalkapuuta oli käytetty kouluissa oppilaiden kurittamiseen ja kirkko oli käyttänyt häpeärangaistuksena mm. kirkon ovella seisottamista sunnuntaisin. Jalkapuussa istuttiin joko koko jumalanpalveluksen ajan tai vain osan sen kestoa. Tuomiosta riippuen siinä istuttiin yhtenä tai useampana sunnuntaina. Nelimetrisissä hirsissä oli tavallisesti neljä tai viisi lovea.
Jumalanpalveluksissa, rippikoulussa ja lukukinkereillä käynti oli kansalaisen velvollisuus. Laiminlyönnistä sai yleensä sakkoja, mutta toistuvasta, uppiniskaisesta teosta saattoi joutua jalkapuuhun.
Yleisin syy jalkapuuhun joutumiseen oli se, ettei oppinut lukemaan tai ettei osannut ulkoa tiettyjä kristinopin kappaleita. Nuoren oli yleensä osattava lukea 16-vuotiaana tai ennen rippikouluun menoaan. Paattisilla joutui jalkapuuhun, jos ei 15-vuotiaana osannut tavata eikä Vähää katekismusta ulkoa.
Koska jumalanpalvelus kesti useita tunteja, joskus jopa kuusi tuntia, yrittivät nuoret joskus poistua ennen tilaisuuden loppua. Tätä yritettiin estää pitämällä kirkon ovet suljettuina ja päästämällä ihmisiä tarpeilleen vain yhdestä ovesta. Luvattomasta poistumisesta oli rangaistuksena joko sakkoja tai jalkapuuta.
Keminmaan vanhan kirkon jalkapuu,
Vuonna 1767 tuomittiin Kaarinassa seitsemän itsellisnaista silkkiliinojen ja silkkimyssyjen käytöstä kirkossa 20 taalerin sakkoon ja istumaan yhtenä pyhänä kirkon jalkapuussa.
Turun tuomiokapitulin vuonna 1826 antamien ohjeiden mukaan jalkapuuhun voitiin tuomita myös epäsovusta vanhempien ja lasten välillä, epäsovusta isäntäväen ja palvelusväen välillä sekä yöjuoksusta, jos ei kyennyt maksamaan niistä tuomittuja sakkoja.
Juoppouden kitkeminen kuului maalliselle oikeudelle. Siitä sai yleensä sakkoa, mutta jos ei maksanut niin joutui jalkapuuhun. Varsinkin kirkon ympäristö pyrittiin sunnuntaisin rauhoittamaan. Viinan polttaminen oli kyllä monelle paras tulonlähde ja pappiloissakin viinaa poltettiin vuoteen 1866 asti.
Turun keskiaikamarkkinoilla 2015 sai rangaista itseään tällaisissa laitteissa.
Kirkkoon tuloa juopuneena pidettiin erittäin paheksuttavana, koska se saattoi aiheuttaa pahaa sekaannusta. Seurauksena oli yleensä jalkapuu tai julkirippi. Maariassa joutui vuodesta 1826 lähtien jalkapuuhun, jos soitti kirkonkelloja humalassa.
Turun vuoden 1840 köyhäinhoitojärjestys määräsi poliisilaitoksen huolehtimaan siitä, että lapsensa kerjäämään laittaneet joutuivat jalkapuuhun. Liedossa päätettiin 1818 laittaa kahdeksi sunnuntaiksi jalkapuuhun, jos köyhä poistui pitäjästä toistuvasti; ensimmäisen kerran sai vielä anteeksi.
Kurinpidon tiukennuksen Turussa aloitti piispa Rothovius jo vuonna 1628 määräämällä kirkonkäynnin pakolliseksi, niin että kolmesta laiminlyönnistä seurasi julkirippi ja kolmen taalarin sakot. Maallikoille kirkkorangaistuksina rikkomuksista oli tarjolla sakkoja, jalkapuuta ja pannaan julistusta, papeille mm. tuomiokapitulin maanalaista tyrmää.
Jalkapuurangaistus Turun tuomiokirkon ovella otettiin käyttöön vuonna 1658 ja kun papisto kokoontui vuonna 1660 Turkuun synodiinsa Heikinpäivän aikaan, päätettiin mm. että jos joku ampuu kirkon kellokastaria kohden, saa siitä sakkoa ja pannaan kirkon ovelle jalkapuuhun.
Vuonna 1676 kirkon unilukkari Erkki Tuomaanpojalle määrätään jalkapuurangaistus, koska hän on mennyt ajamaan virkansa tunnusmerkin pitkän parran pois. Vuotta myöhemmin 1677 kellonasettaja Yrjänä Tyte ei ole hoitanut kunnolla työtään ja pitänyt kirkon kelloja ajassa. Tyte kärsii jalkapuurangaistuksen ja menettää lopulta virkansa.
Jalkapuussa
Turussa 15-5 2016
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti