torstai 30. toukokuuta 2024

Auditorium Maximum

 Tänään 1-6 löydämme itsemme Turun akatemian päärakennuksesta tuomiokirkon kehämuurissa sijaitsevan entisen katedraalikoulun tiloista. Olemme täällä yläkerran isossa luentosalissa, Auditorium Maximumin tiloissa odottelemassa erään väitöstilaisuuden alkua.


Tilaisuuden vastaväittelijänä, respondenttina, toimii Isak Tammelinus, Isaacus Matthiae, Finlandus. Priorina Eskil Petraeus. Sama kaksikko nähdään nokikkain, paitsi nyt 1-6 vuonna 1651, myös 22-6 vuonna 1653. Uransa aikana Eskililtä ilmestyykin kaikkiaan 169 väitöskirjaa.


 
 Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius siinä oikealla ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.


Uppsalan ylioppilas Eskil Petraeus on kirjoittanut ylioppilaaksi  Wittenbergissä 17-11 vuonna 1620 - M. Aeschillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus - sekä Jenassa 1625.
 


Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 16521657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori.
Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.

Turkulaisen osakunnan inspehtori 1643. Teol. tiedek. promoottori 1648. — Uppsalan yliopiston filosofian apulainen 1623. Turun katedraalikoulun teologian lehtori 1628, Turun lukion 1630, samalla palkkapitäjänsä Sauvon kirkkoherra s.v. Karlstadin kirkkoherra 1633 (ei astunut virkaan).

 
  Turun akatemian päärakennus sijaitsi alunperin  Tuomiokirkon kehämuurissa.

Turun tuomiok. seurak. kirkkoherra 1634, samalla palkkapitäjänsä Kaarinan kirkkoherra. Turun akatemian ensimmäinen teologian professori 1640 (säilyttäen palkkapitäjinään Turun tuomiok. seurak. ja Kaarinan). Akatemian rehtori 1640–41 ja 1649–50.

 
Turun tuomiokapitulin jäsen 1628–52. Turun hiippakunnan piispa ja Turun akatemian varakansleri 1652, samalla palkkapitäjänsä Maarian kirkkoherra s.v. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Turussa 1655. Valtiopäivämies 1634, 1638, 1640, 1643, 1650, 1652 ja 1655. † Turussa 27.9.1657.

 
 Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20-10 vuonna 1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.

 

 
 Kuningatar Kristiina, vallaton vallankäyttäjä.
 
Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista.  
 
Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).

 

 Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.





 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642
 
Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Kuoli Turussa  todennäköisesti  26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).


Vastaväittelijänä
Turussa 1-6 2017
Simo Tuomola

Ei kommentteja: