turku-pietari III

Dynamiitin keksijän Alfred Bernhard Nobelin ja etenkin hänen isänsä Immanuel Nobel nuoremman vaiheet nivoutuvat tiukasti Venäjän keisarikunnan ja Pietarin historiaan.

Immanuel Nobel

(1801-1872)

Immanuel Nobel

Father of Alfred Nobel. Self-taught inventor and building contractor in Stockholm. Immanuel Nobel grew up in a poor family who could not afford any formal education. His father taught him how to read and write. At the age of 14 he became a sailor. Exactly what Immanuel did after his return to Sweden at the age of 18 is not clear but somehow he got into the building industry.

After going bankrupt in 1833 he found it difficult to start a new business in Sweden. A few years later he left Sweden, going first to Finland, and then to St. Petersburg, Russia. There, he started a small mechanical workshop which soon expanded because of orders for military equipment from the Russian army.

He developed naval mines which played a role in the defense of Sveaborg (near Helsinki) and Kronstadt (near St. Petersburg) during the Crimean war of 1853-1856. Immanuel Nobel also invented machine tools for the mechanical industry and a system for central heating of buildings with radiators and hot water. At the end of the Crimean war his financial situation again became critical. The creditors appointed his son Ludvig as a director of the family enterprise and Immanuel Nobel, his wife, and two of the sons returned to Stockholm to start a new life.

Working with his sons, Alfred and Emil, he started experimenting with nitroglycerine. An explosion on September 3, 1864, killed Emil and several other persons. Immanuel Nobel took this very seriously. Shortly after the explosion he had a stroke from which he never fully recovered. In spite of this family tragedy Alfred continued the work. During his active career Immanuel Nobel was a talented inventor but on several occasions he got involved in unrealistic projects without having the proper financial backing.

Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöistä mm. valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja ja hyödyntää kumitettua ja joustavaa kangasta polkumiinoissa, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi 1837 Turkuun kehittelemään keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.


Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.

Perheen saapuessa Pietariin Immanuel oli saanut tsaari Nikolailta peräti 25 000 hopearuplaa, pääosin onnistuneen räjäytysesityksen johdosta. Immanuel Nobelin liiketoimet kukoistivat, ja hän omisti arvokkaan asunnon Pietarissa.


Alfred Nobel ei viipynyt Pietarissa kauan, vaan päätti lähteä pitkälle opintomatkalle ulkomaille. Matkan tuloksena Alfred Nobel muun muassa toimitti Pietariin Ericssonilta saamansa lämminilmakoneen piirustuksia. Alfred Nobel palasi Pietariin 21. lokakuuta 1854, jolloin hän täytti 21 vuotta.

Nobelien perhe ansaitsi hyvin, sillä Krimin sotaan valmistautuva Venäjän keisari tilasi paljon uusia sotatarvikkeita. Nobelien perheyritys työllisti yli tuhat miestä ja tuotti hyvin. Alfred Nobelin isä Immanuel pääsi tsaarin suosioon, ja pian häntä pidettiin yhtenä Venäjän parhaimmista insinööreistä. Hänelle myönnettiin merkittävä keisarillinen kultamitali.

Keisari Nikolai I kuoli Krimin sodan aikana 1855, ja hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II. Venäjä ei menestynyt sodassa, ja sen sotatarvikkeiden toimitukset hoidettiin huonosti Kesällä 1859 Immanuel Nobel päätti lähteä Pietarista ja palata Tukholmaan. Hän jätti konepajayrityksensä asioiden selvittämisen pojalleen Ludvigille, jota Alfred ja Robert avustivat. Immanuelin lähtiessä Turun kautta Tukholmaan hänen poikansa jäivät Pietariin selvittämään yrityksen asiat loppuun.


Turkuun Nobel liittyy myös valokuvan historian kautta:

Turkuun dagerrotypia saapui vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3.11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.




Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.


Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844. Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo. Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961.

turku-pietari II

Rautatiet

Liikkuvan höyrykoneen eli ensimmäisen varsinainen veturin keksimisen jälkeen 1825 oli rautatie valmis yleiseen käyttöön. Suomen ensimmäinen rautatie rakennettiin jo vuonna 1836 Taipaleen kanavan rakennustyömaalle lähellä Varkautta.

Suomen ensimmäinen henkilöliikenteen rautatie rakennettiin Helsingistä Hämeenlinnaan 1858–1862. Seuraavaksi valmistuivat rataosuudet Riihimäki–Pietari 1868–1870, Hyvinkää–Hanko-rata 1873, Kerava–Porvoo 1874, Hämeenlinna–Tampere 1876 ja Turku–Toijala 1876.

Manner-Euroopan ensimmäinen rautatie rakennettiin 1835 Belgiaan, seuraavat 1835 Saksaan, 1837 Ranskaan ja 1838 Venäjälle.

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 31. tammikuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata. 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).

Ensin valmistui rataosuus Riihimäki–Lahti, joka avattiin liikenteelle marraskuun 1, 1869. Ensimmäinen juna Pietarista Pargolovoon lähetettiin matkaan kesäkuun 22, 1869 ja rataosuus Pietari-Viipuri avattiin kokonaisuudessaan liikenteelle helmikuun 1, 1870. Rata rakentuikin sekä nopeasti, että edullisesti ja se valmistui kokonaisuudessaan Pietariin asti syyskuun 11, 1870.

Keisariperheelle valmistettiin heidän omassa käytössä olleita erityisvaunuja, joita säilytettiin Pietarin Suomen asemalla. Keisarillisista vaunuista kolme on museoituna Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä.


Radalla oli aluksi vain yksi ensimmäisen luokan rautatieasema, vuonna 1870 valmistunut Suomen asema Pietarissa, joka oli rautatien pääasema. Aseman oli suunnitellut kokenut rautatieasemien suunnittelija ja Rautatiehallinnon arkkitehti, insinööri Pjotr S. Kupinski. Tässä yksikerroksisessa asemarakennuksessa oli kaksi kerrosta korkeat paviljongit ja sen sisustukset oli koristeltu Wolmar Westlingin ja P.E.S. Dagenaerin käsialojen mukaan. Asemakokonaisuuteen kuului myös erillinen sivu fasadi ja Keisarilliselle perheelle varattu oma paviljonki, jonne pääsi vasta valmistettua Finsky Lane -katua pitkin.


Helsingistä Pietariin pääsee nykyisin myös nopeammin junalla kuin koskaan aiemmin;


Allegro on tuonut Pietarin lähemmäksi kuin koskaan. Uudet aikataulut mahdollistavat päivän pistäytymisen Pietarissa. Kokousmatkalle tai shoppaamaan, kolmessa ja puolessa tunnissa keskustasta keskustaan.

Allegron matka alkaa Helsingissä päärautatieasemalta. Ensimmäiset pysähdyspaikat ovat Pasila ja Tikkurila. Seuraavaksi Allegro pysähtyy Lahdessa ja Kouvolassa sekä ennen rajanylitystä Vainikkalassa.

Venäjän puolella juna pysähtyy Viipurissa. Allegron pääteasema Pietarissa on Suomen asema (Finljandski vokzal).

Suomen asema (ven. Финля́ндский вокза́л, Finljandski vokzal) on rautatieasema Pietarissa Venäjällä. Se sijaitsee Leninin aukiolla Nevan pohjoisrannalla aivan kaupungin keskustan tuntumassa.

Asema valmistui vuonna 1870 Riihimäki–Pietari-radan pääteasemaksi. Alkuperäisen asemarakennuksen oli suunnitellut arkkitehti Pjotr Kupinski. Alun perin rakennuksessa oli erilliset tilat keisarin perheen käyttöön.



Vuonna 1870 valmistunut asemarakennus, joka purettiin pääosin 1950-luvulla.


Suomen rautatieasema on yksi lokakuun vallankumouksen muistomerkeistä. Vladimir Lenin saapui junalla asemalle 16. huhtikuuta 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan 3. huhtikuuta) aloittaakseen Venäjällä kommunistisen vallankumouksen.

Asemalaiturille rakennettuun lasipaviljonkiin on asetettu näytteille Leninin Venäjälle lokakuussa 1917 tuoneen junan höyryveturi nro 293, jonka Suomen valtio lahjoitti Neuvostoliitolle vuonna 1957. Veturimiehenä ja Leninin kuskina toimi aikoinaan Hugo Jalava.

Hk1 (H1,H2) Kaanari

Kokoelma: V. Suomi

Numerot: 332-241,291-300,322-333

Nopeus: 85km/t

Paino tendereineen: 72t

Vettä, hiiltä, halkoja: 9,5m³ 7,5m³ 5,8m³

Tulipinta: 112,8m²

Arinapinta: 1,41m²

Pyörästö: 4-6-0

• 293 Pietari, Venäjä

Lenin odotti koko ajan 1917 sopivaa tilaisuutta palata Pietariin. Suomen pääkaupungista hän siirtyi ensin lähemmäs rajaa Viipuriin. Sieltä Eino Rahja saapui noutamaan bolsevikkijohtajaa Pietariin. Tarvittiin tekokukka ja muitakin naamioimistarpeita. Lenin sai suomalaisen papin ulkonaisen hahmon. Epäluulojen välttämiseksi Eino Rahjan oli määrä puhua Leninille heti suomea, kun vähänkin epäilyttävän tuntuinen henkilö näkyi lähettyvillä. Vallankumousjohtajan tuli siinä tilanteessa vastata vain yksinkertaisesti jo ”Ei” taikka ”Juu”.

Lähdettyään Viipurista paikallisjunalla Lenin ja Rahja siirtyivät ennen Valkeasaaren raja-asemaa Raivolassa Pietarin junaan, jossa Hugo Jalava toimi veturinkuljettajana. Suomalaispapin hahmo muuttui veturilämmittäjäksi ja matka kohti Pietaria jatkui. Lenin ja Rahja poistuivat junasta Udelnajan asemalla ja jatkoivat kävellen Pietarin Viipurin kaupunginosaan osoitteenaan Serdobolskajankatu n:o 1/92, asunto 41. Siellä asui 1917 bolsevikki Margerita Fofanova, joka työskenteli Lenin vaimon kanssa.

Lenin poistui Fofanovan asunnosta kahdeksan kertaa osallistuessaan puolueen keskuskomitean kokouksiin ja neuvotellessaan johtavien puoluevirkailijoiden kanssa. Lokakuun 28. päivän iltana pidettiin Viipurin kaupunginosassa, Bolotnaja-kadun n:o 13/27 toisessa kerroksessa erittäin salaisesti bolsevikkipuolueen keskuskomitean laajennettu istunto. Siihen osallistui noin 30 henkilöä ja istunnossa oli määrä tarkistaa kapinavalmistelujen kehitys.

Salaisessa asunnossaan – Serdobolskaja-katu 1/92 – piileskelevä Lenin sai lokakuun 24. päivänä tietää Eino Rahjalta, että viranomaiset nostavat Nevan yli johtavia läppäsiltoja. Hän päätti lähteä Smolnaan, Neva-joen toiselle puolelle, vielä samana iltana ja kiirehti keskuskomiteaa viipymättä aloittamaan kapinan.

Eino Rahja yritti vielä saada Lenin luopumaan lähdöstään Smolnaan vetoamalla hankkeen vaarallisuuteen; väliaikaisen hallituksen etsivät tekivät kaikkensa löytääkseen bolsevikkijohtajan ja kaduilla sekä erityisesti silloilla oli tiukkoja tarkastuksia. Lenin ei kuitenkaan suostunut luopumaan suunnitelmastaan, vaan totesi päättäväisesti: ”Lähdetään Smolnaan”. Hämätäkseen väliaikaisen hallituksen etsijät Lenin muutti Eino Rahjan neuvosta mahdollisimman paljon ulkomuotoaan, vaihtoi ylleen vanhan takin, sitoi kasvojen ympäri liinan ikään kuin olisi potenut hammassärkyä, pani päähänsä vanhan lippalakin.

Kello kymmenen ja yhdentoista välillä illalla Lenin ja Rahja poistuivat salaisesta asunnosta ja lähtivät kävelemään raitiovaunupysäkille. Lähellä Suomen rautatieasemaa he nousivat pois raitiovaunusta ja jatkoivat matkaansa jalan kohti Liteinyi-siltaa. Muutaman sadan metrin päässä Mihailovoin tykistökoulun upseerioppilaat olivat juuri samaan aikaan tarkistamassa ”Rabotsi putj”-lehden toimitusta saatuaan vihjeen Leninin mahdollisesta oleskelusta siellä ja käskyn pidättää hänet.

Kävelyreittinsä vaarallisuudesta huolimatta bolsevikkijohtaja ja hänen turvamiehensä pääsivät vaikeuksitta Liteinyi-sillalle, joka oli ylitettävä. Sillan toisessa päässä – Viipurin puolella – olivat punakaartilaiset vartiossa. He eivät kiinnittäneet mitään huomiota kahteen vaatimattomasti puettuun kulkijaan. Kutuzovin rantakadun puolella olivat vartiossa Pietarin sotilaspiirin esikunnan määräämät sotamiehet. Nämä vaativat ohikulkijoilta kulkulupaa. Leninilla ja Rahjalla ei sellaista tietenkään ollut. He pääsivät kuitenkin vartioston läpi, sillä paikalle kerääntyi suuri joukko myöhäisvuorostaan palaava työläisiä, jotka myös olivat ilman kulkulupia. Syntynyttä kiistelyä hyväksikäyttäen Lenin ja Rahja pääsivät vartiomiesten ohi ja jatkoivat Liteinyi-valtakadulle. Sieltä he kääntyivät runsaan 100 metrin kävelyn jälkeen Spalernajakadulle, joka johti suoraan Smolnan alueelle. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä yli kilometri ja muutaman minuutin kuluttua ilmestyi eteen kahden upseerioppilaan muodostama ratsupartio, joka vaati kulkulupia.

Eino Rahja kumartui Leninin puoleen ja kuiskaten kehotti tätä jatkamaan matkaa. Rahja itse jäi viivyttämään ratsupartiota. Toinen upseerioppilaista piti häntä humalaisena ja Rahja teki parhaansa vahvistaakseen tätä käsitystä. Silti toinen ratsupartiolainen vaati Rahjaa seuraamaan Komendantinvirastoon. Rahja kyyräili kulmainsa alta viiksiniekkaa. Jos vain iskee ratsupiiskallaan, ammun satulasta mokoman lurjuksen. Viiksiniekka sivalsi kiivaasti hermostuneena tanssahtelevaa hevostaan. Se kavahti pystyyn. Rahja hyppäsi seinä viereen nojautuen kosteaa kylmää seinää vasten. Junkkarikoululaiset lähtivät ratsastamaan Liteinyi-kadulle päin. Rahja suoristi jännityksestä puutuneet sormensa, hellitti revolverin kahvan ja lähti taakseen vilkuilematta tavoittamaan Leniniä.

Loppumatka Smolnaan sujui vaikeuksitta. Rahjalla oli hallussaan kaksi kulkulupaa Smolnan päärakennukseen. Suunnilleen puolenyön aikaan Lenin pääsi vallankumouksen päämajaan, jossa hän ryhtyi välittömästi johtamaan aseellista kapinaa. Samalla Eino Rahjan tehtävä Leninin henkivartijan ja yhteysmiehenä oli päättynyt. Seuraavat kymmenen päivää järisyttivät maailmaa.





Locomotive #293 at Finlyandsky station.

The station is famously known for the arrival of Vladimir Lenin by train from Germany on 3 April 1917 to start the October Revolution. The event is commemorated by the Soviet statue of Lenin dominating the square in front of the station. This event is also referred to in the title of Edmund Wilson's book To the Finland Station (1940), a well-know study of revolutionary thought.

After the turmoil of the July Days, when workers and soldiers in the capital clashed with government troops, Lenin had to flee to Finland for safety, to avoid arrest. Lenin secretly returned from Finland disguised as a railway worker and protected by Eino Rahja and Alexander Shotman on 9 August 1917. Both times Lenin crossed the Russian-Finnish border on the engine #293 driven by Finnish engineer Hugo Jalava (Гуго Эрикович Ялава). The steam locomotive was decades later donated by Finland to the Soviet Union, and is now installed as a permanent exhibit at the station.

turku-pietari

Turku-Pietari laivayhteys


Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli siipiratasalus s/s Ilmarinen, joka teki neitsytmatkansa rahtiliikenteessä 10.8.1833. Jo vuonna 1819 oli tehty suunnitelmia höyrylaivaliikenteen avaamiseksi Turun ja Tukholman välille, mutta toimeen tartuttiin tosissaan vuonna 1834, jolloin reittiliikenne päätettiin ulottaa saman tien Turusta Pietariin saakka.

Turun Höyrylaivayhtiö hankki yksinoikeuden henkilöliikenteeseen Suomen etelärannikolle kuudeksi vuodeksi ja liikenne oli määrä aloittaa 1836. Yhtiö tilasi Englannista ensimmäisen siipiratasaluksensa, mutta Suomeen Storfursten saatiin vasta vuonna 1837. Turun Vanhalta Laivatelakalta tilattu yhtiön toinen alus Furst Menschikoff sen sijaan laskettiin vesille jo 28.6.1836 ja se palasi koneiden asennuksen jälkeen Turkuun Norrköpingistä lokakuun 20. päivä.

Keväällä 1837 S/S Furst Menschikoff aloitti Tukholman-liikenteensä ja sen neitsytmatkalla toukokuun 9.päivänä oli laivalla mukana 24 matkustajaa. Aluksi vain Storfursten kulki linjalla Turku - Helsinki - Tallinna - Pietari, mutta pian yhtiön molemmat ylpeydet jo liikennöivät Tukholma - Turku - Pietari -linjalla. Nämä alukset oli rakennettu pelkästään matkustajaliikennettä varten.



S/S Furst Menschikoff 1842, Magnus von Wrightin maalaamana. Vuonna 1836 valmistunut S/S Furst Menschikoff oli Suomen ensimmäinen merihöyrylaiva.



Kun Pietarin-yhteydet kaipasivat myös tavaraliikennettä, perustettiin Turkuun 1838 höyrylaivayhtiö Transport Ångfartygs Bolaget, jonka rahtilaiva s/s Murtaja liikennöi menestyksekkäästi vuodesta 1841 alkaen linjalla Turku - Pietari, poiketen matkalla Tammisaareen, Helsinkiin ja Loviisaan. Reitti oli niin suosittu, että laivaan tehtiin pian myös avarammat matkustajatilat.



s/s Murtaja Turussa 1850, Johan Jakob Reinbergin litografia. Alus oli valmistuessaan Suomen suurin höyrylaiva.



Suomalaiset hoitivat ennen maailmasotia Pietarin höyrylaivaliikenteen lähes kokonaan ja aikoinaan avattua reittiä purjehtivat tänä päivänä myös St. Peter Linen ylpeydet M/S Princess Maria (entinen Siljan Finlandia) reitillä Helsinki - Pietari ja M/S Princess Anastasia (entinen Vikingin Olympia) reitillä Tukholma - Pietari.

M/S Princess Maria (aikaisemmin M/S Queen of Scandinavia, alun perin M/S Finlandia) on venäläisen St. Peter Line -varustamon autolautta. Alus on rakennettu Wärtsilän Turun telakalla Effoa-Suomen Höyrylaiva Oy:lle vuonna 1981. Princess Maria aloitti liikennöinnin reitillä Pietari - Helsinki 21. huhtikuuta 2010.

M/S Princess Maria.

M/S Princess Anastasia (ent. Viking Linen Olympia) on vuonna 1985 rakennettu matkustaja-autolautta. M/S Olympia rakennettiin Wärtsilän Pernon telakalla Turussa Rederi AB Slitelle, joka oli osa Viking Lineä. Alus laskettiin vesille 26. huhtikuuta 1986. Laiva aloitti huhtikuussa 2011 liikennöinnin Pietarin ja Tukholman välillä käyden paluumatkalla Pietariin Tallinnassa.

M/S Princess Anastasia.

Ukon juhla

Thorin vasara

Edellisvuonna vietimme juhannusaattoa 19-6, viime vuonna sitä juhlittiin 25-6 ja tänä vuonna se on oikealla paikallaan 24-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin aina perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Tänään 19-6 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.



Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.



Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 24-6-2011
Simo Tuomola

Vega

Vega

Tällä päivämäärällä 22-6

1878 – Suomalainen tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöld lähti matkaan ”Vega”-laivallaan tarkoituksenaan purjehtia Koillisväylän läpi. 13 kuukautta myöhemmin 20. heinäkuuta 1879 hän kiersi Aasian itäisimmän niemen suorittaen siten tehtävänsä loppuun.


Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

S/S Vega. Jacob Häggin (1839-1931) maalaukseen perustuva postikortti

Adolf Erik Nordenskiöld (oik. Nils Adolf Erik, 18. marraskuuta 1832 Helsinki – 12. elokuuta 1901 Dalby, Ruotsi) oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomenruotsalaisia tiedemiehiä – geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänet kutsuttiin kymmenien tieteellisten seurojen ja useiden akatemioiden jäseneksi tai kunniajäseneksi.

Hän oli ensimmäinen Koillisväylän kautta Jäämereltä Tyynellemerelle purjehtinut tutkimusmatkailija. Vuonna 1878 Nordenskiöld purjehti hieman yli 13 kuukaudessa Vega-laivalla Euroopan ja Aasian pohjoisrantoja seuraillen Tyynellemerelle. Vaikeissa olosuhteissa tehdyt matkat tekivät hänestä sankarin myös suuren yleisön silmissä.

Vegan matka ympäri Euraasian.

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä.

Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

Vega-monumentti Tukholmassa vuodelta 1930

Löytöretkellä

Turussa 22-6-2011

Simo Tuomola

Helsing Forsby

Tuohikirje

Tällä päivämäärällä 12-6

1318 – Novgorodilaiset tulivat ryöstöretkelle Turkuun polttaen kaupungin ja sen tuomiokirkon:
Venäläiset hävittävät Suomea ja polttavat Kuusiston linnan sekä ryöstävät Turun 12. kesäkuuta. Vanhoja asiakirjoja tuhoutuu.

1550 – Helsingin kaupunki perustettiin: 12. kesäkuuta – Kustaa Vaasa perusti Helsingin.

Tuohikirje

Tänään 12-6 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun novgorodilaiset hyökkäsivät Turkuun 1318 ryöstäen ja polttaen kaupungin. Mm. tuomiokirkko ja Kuusiston piispankartano tuhottiin, linna sen sijaan jäi valtaamatta. Tältä ajalta on peräisin myös Ryssänmäen nimi, sotilaiden pidettyä sitä leiripaikkanaan.

Kauppapolitiikasta kaiketi oli jälleen kyse. Ja kostoretkille löytyy perinteitä aina Ruotsin pääkaupungin Sigtunan tuhosta 1187 lähtien. Silloin vastaisku suuntautui Koroisten kauppapaikkaa vastaan, siellä kun itämerensuomalaiset viikingit sattuivat paluuretkellään pitämään talvileiriä.

Novgorodilaisiin yhteyksiin liittyy myös vanhin säilynyt itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitettu viesti. Sikäläisistä savimaista on löydetty 1000-1400 -luvuilla kirjoitettuja tuohikirjeitä, joista kyrillisin kirjaimin karjalan kielellä kirjoitettu Ukkosen loitsu eli Tuohikirje 292 on ajoitettu 1200-luvun alkuun.

»юмолануолиїнимижи
ноулисѣханолиомобоу
юмоласоудьнииохови»

Tuohikirje numero 292 on vanhin tunnettu itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitettu teksti.

Teksti Juri Jelisejevin translitteroimana latinalaiseen kirjaimistoon vuonna 1959 ja tulkittuna nykysuomeen.

»jumolanuoli ï nimiži
nouli se han oli omo bou
jumola soud'ni iohovi»

»Jumalannuoli, kymmenen [on] nimesi
Tämä nuoli on Jumalan oma
Tuomion-Jumala johtaa.»

Myös Turun arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt Turun oma Tuohikirje, joskaan sen ajoituksia ja sisältöä ei vielä kaiketi ole virallisesti julkaistu.

Kauppapolitiikkaa tehtiin myös 12-6-1550 kun Kustaa Vaasa perusti Helsingin määräämällä Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon asukkaat muuttamaan Vantaanjoen suulle rakennettavaan kaupunkiin. Tarkoituksena oli kilpailla Venäjän kaupassa Räävelin eli Tallinnan kanssa. Alunperin kuningas kaavaili uuden kauppapaikan perustamista Santahaminaan.


Ukkoa odotellessa
Turussa 12-6-2011
Simo Tuomola

Punainen julistus

Punainen julistus

Tänään 1-6 vietetään Yrjö Mäkelinin synttäreitä.

Joskus sitä on käyttöä runoilijoillekin;

Punainen julistus

Kössi Kaatra (virallinen nimi vuoteen 1906 Gustaf Adolf Lindström) (6. marraskuuta 1882, Lohja - 15. marraskuuta 1928, Huddinge, Ruotsi) oli suomalainen työväenrunoilija, toimittaja ja teatteriohjaaja.

Yrjö Esaias Emanuel Mäkelin (1. kesäkuuta 1875 Tampere – 18. syyskuuta 1923 Helsinki) oli suomalainen suutari ja poliitikko, joka teki elämäntyönsä sosialistisena sanomalehtimiehenä, Suomen sosialidemokraattisen puolueen johdossa ja kansanedustajana (1908–1910, 1913–1917).




Yrjö Mäkelin.

Tänään 1-11-08 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun runoilija Kössi Lindström kapusi Tampereen Raatihuoneen parvekkeelle 1905 lukeakseen Kansan Lehden päätoimittaja Yrjö Mäkelinin suurlakon aikana laatiman Punaisen julistuksen.

Julistus sisälsi kyllä työväen vaatimuksia, mutta sen hyväksyivät myös perustuslailliset. Julistus oli painettu punaiselle paperille, siitä sen nimi. Siinä vaadittiin paitsi Suomen Senaatin eroa, myös yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, yhdistymisvapautta ja sensuurin lopettamista.

Schauman oli ampunut kenraalikuvernööri Bobrikovin 1904, oltiin siis tosissaan liikkeellä ja tulostakin saatiin aikaan: valittiin väliaikainen hallitus ja keisari antoi Marraskuun manifestin, jolla ensimmäinen sortokausi 1899-1905 saatiin kuriin. Suomen venäläistäminen tuli muotiin uudelleen toisen sortokauden aikana 1909-1917.

Nikolai Ivanovitš Bobrikov (ven. Николай Иванович Бобриков) (27. tammikuuta 1839 Strelna – 17. kesäkuuta 1904 Helsinki) oli venäläinen kenraali ja Suomen kenraalikuvernööri vuosina 1898–1904.




Николай Иванович Бобриков.



Julistuskirja Suomen kansalle

Kansan etuja ja oikeuksia valvomaan valittu komitea esittää kokouksen hyväksyttäväksi seuraavat ponnet:

1:ksi. a) Ne kurjat matelijat, jotka venäläistä virkavaltaa pokkuroiden ovat onnistuneet pääsemään kotimaiseen hallitukseemme jäseniksi, ja jotka muodostaessaan tuon hallituksen ovat häpeällisesti polkeneet ei ainoastaan lakeja, vaan vieläpä kansan pyhimpiä oikeuskäsityksiä, erotkoon heti toimestaan.

b) Erotetun hallituksen tilalle valitkoot Helsingin asukkaat väliaikaisen hallituksen sellaisista miehistä, jotka tiettävästi kunnioittavat lakia ja oikeutta, joille isänmaamme suuri asia on kallis ja joilla on mikäli mahdollista koko kansan luottamus.

Valitseminen toimitettakoon suljetulla äänestyksellä, johon äänestykseen oikeutettuja osaa ottamaan olkoot kaikki 21 vuotta täyttäneet pääkaupungin asukkaat sukupuoleen katsomatta. Kullakin valitsijalla olkoon ainoastaan 1 ääni. Kaupungin Maistraatti ryhtyköön heti vaalivalmistuksiin.

c)Näin kokoonpannun hallituksen ensimmäisenä tehtävänä olkoon kansalliskokouksen kokoonkutsuminen, jota ennen älköön väliaikainen hallitus ryhtykö mihinkään sellaisiin uudistuspuuhiin, jotka suuremmassa määrässä kysyisivät kansan varoja; sen sijaan olkoon hallituksella täysi varojen käyttöoikeus kaikissa sen suuntaisissa asioissa, joiden tarkoituksena on maan sisäisen itsenäisyyden turvaaminen. Hallituksen kaikki toimenpiteet olkoot ehdottomasti julkisia, ja on se toimistaan tilivelvollinen kansalliskokoukselle.

2:ksi. Koska etuoikeutetut luokat eri tahoilla maata näkyvät näinä päivinä innokkaasti puuhaavan eduskunnan kokoonkutsumista, julistaa proletariaatti, ettei se voi missään tapauksessa hyväksyä sellaista eduskuntaa, joka on pantu kokoon nykyisen valtiopäiväjärjestyksen mukaan. Jos luokkaeduskunta tästä varoituksesta huolimatta kutsutaan kokoon, teroittaa maan työväki jo ajoissa omistavain luokkain mieliin, että nykyisten päiväin tapahtumat tulevat moninkertaisina uudistumaan heti kuin valtiopäiväkutsumus on julaistu.

Sen sijaan kutsuttakoon täydellä lainsäädäntövallalla varustettu kansalliskokous heti kokoon. Kansalliskokousta kokoonpantaessa olkoon jokaisella 21 vuotta täyttäneellä hyvämaineisella Suomen kansalaisella niin miehellä kuin naisella yhtäläinen ja välitön ääni- ja vaalioikeus.

Kaupunkien maistraatit ja kunnalishallitukset maalla pitäkööt aikanaan huolen siitä, etteivät mitkään käytännölliset esteet tule vähimmässäkään määrässä vaikeuttamaan ja viivästyttämään kansalliskokouksen kutsumista.

3:ksi. Me kunnioitamme ja rakastamme Venäjän jaloa kansaa, vaikka sydämemme pohjasta vihaammekin sitä saastaista virkavaltaisuutta joka viime vuosina on tässä maassa venäläisyyttä edustanut. Meillä ei ole mitään erityistä halua irtaantua suuresta Venäjästä jos vain saamme takeet siitä, että Venäjän kansan parhaimmat ainekset ottavat Venäjän valtakunnan hallituksen käsiinsä ja jos ei tapausten kulku tee tuollaista irtaantumista välttämättömäksi. Mutta kaikessa tapauksessa me vaadimme, että Suomi vaikka se pysyykin Venäjän irroittamattomana osana tunnustetaan erityiseksi valtioksi täydellisellä itsehallinto- ja lainsäädäntö-oikeudella.

4:ksi. Käytäntöön sovelluttaen ehdottoman kansalaisvapauden periaatteet vaadimme me:

a) kansalaisten kokoontuminen neuvottelemaan yhteisistä asioistaan olkoon tästä lähin esteetön. Minkäänlaista virallista valvontaa vaikkapa olisikin vaan muodollista laatua, älköön sallittako;

b) kansalaisilla olkoon oikeus perustaa esteettömästi seuroja ja yhdistyksiä, olkootpa ne valtiollista, taloudellista tai sivistyksellistä laatua. Ainoastaan ilmoittautumisvelvollisuus näiden perustamisesta katsotaan tarpeelliseksi;

c) sana, sekä painettu että puhuttu, on katsottava heti vapaaksi. Minkäänlaisia säädöksiä ja velvoituksia, jotka vähimmässäkin määrässä tahtovat kahlita tätä ihmisten ja vapaiden kansalaisten luonnollisinta oikeutta, älköön tästä lähin siedettäkö.

Me käännymme tällä julistuksella koko Suomen kansan puoleen, pyytäen, että kaikki valtiollista ja yhteiskunnallista sortoa kärsineet ihmiset kertyisivät yksimielisesti niiden mahtavien aatteiden ympärille, joiden henkinen lippu tämä julistus on.

Tässä on sanottu kaikki se, mitä – joko tajullisesti tai tajuttomasti – on ollut jokaisen todellista vapautta ja ihmisoikeuksia rakastavan kansalaisen sydäntä lähinnä. Peruuttakaa siis ne enemmän tai vähemmän epäonnistuneet ponnet, joita eri seuduilla maata on näiden päivien kuluessa laadittu ja valmistautukaa, jos niin tarvitaan, sydänverellänne kirjoittamaan kaiken sen alle mitä edellä on sanottu.

Tampereella 1 p. marraskuuta 1905

Edellä mainitun komitean asettama valiokunta.

Yrjö Mäkelin

Eetu Salin

Vihtori Kosonen

Heikki Lindroos

Siiri Lemberg

Tämän ehdotuksen on kansan etuja ja oikeuksia valvomaan valittu suurlakko-komitea yksimielisesti hyväksynyt.

Suurlakko-komitean puolesta:

A. Lagerström, puheenjohtaja

Yrjö Sirola, sihteeri

Luettu suuressa kansalaiskokouksessa 1. p. marrask. 1905 klo 10 e.pp tuhansiin nousevalle ihmisjoukolle, joka hyväksyi sen jyrisevällä hyvä ja eläköön huudoilla.

Julistuksen luki

Kössi Lindström

Vakuudeksi suurlakkokomitean muut jäsenet

Olga Koskinen

Ellen Mäkelin

Lyyli Lundvall

Lydia Ruohomäki

Hanna Winsten

Maria Ahlqvist

Hulda Nyman

Heikki Tanner

A.F. Fihlman

Aku Vuorela

H. Koskinen

Emil Viljanen

Anna Riipinen

V. Lundelin

K. Hj. Johansson

J. Kaitila

Surulakossa

Turussa 1-6-2011

Simo Tuomola