Maununtytär

Tällä päivämäärällä 5-8 historian tapahtumista löytyy tieto, että

 1654 – Tulipalo tuhosi kolme neljäsosaa Helsingistä. Taisi tuli polttaa kaupungin neljästä talosta kolme.


Helsingin Vanhankaupungin kartta vuodelta 1645.

Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550 Tulipalo tuhosi pienen asutuksen melkein kokonaan 1654.

Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, jolla nykyisin sijaitsee muun muassa ydinkeskustan Senaatintori.

ja syntyneiden listalta mm.

1787 – John Jacob von Julin, suomalainen vuorineuvos (k. 1853)

John (Johan) Jacob Julin, vuodesta 1849 von Julin (5. elokuuta 1787 Oulu – 11. maaliskuuta 1853 Helsinki) oli apteekkari, tehtaanomistaja ja vuorineuvos.


Mutta me selaamme tällä kertaa Turun linnan historian sivuja ja löydämme vuoden 1571  päivämäärältä 5-8 merkinnän, joka liittyy kuninkaallisiin: 

Kuningas Eerik XIV siirretään Turun linnasta 5. elokuuta 1571 Kastelholman linnaan kun Eerik oli lähettänyt avunpyynnön ja yhteistyötoiveen Venäjän tsaari Iivana IV:lle.

 Kaarina Maununtytär on koettu Pohjanlahden molemmin puolin yhdeksi Ruotsin historian mielenkiintoisimmista henkilöistä. Hiekkareliefiin taltioitu aikalaiskuva Kaarinasta löytyy Turun tuomiokirkosta.

Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär olivat aikoinaan Turun linnassa siis myös vankeina. Vangit saapuivat linnaan 15. heinäkuuta 1570 ja lähtivät 5. elokuuta 1571. Kaarina tuli uudelleen Turkuun henäkuussa 1573 ja Eerikin kuoleman (26.7. 1577) jälkeen 1.6. 1577 Kaarina seurueineen siirtyi Liuksialaan. Kaarina oli 20-vuotias tullessaan ensimmäisen kerran Turkuun ja Eerik oli 48 v.

Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 1550 – 13. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso. Hän oli myös Ruotsin kuningattarena hetken aikaa vuonna 1568.




Juhana III ei tuntenut oloaan turvalliseksi vanhimman veljen perheen kasvaessa eikä edes tämän eläessä, joten kesäkuussa 1573 Eerik XIV ja hänen puolisonsa erotettiin toisistaan. Entinen kuningas sai virua vankina Västeråsissa, Kaarina Maununtytär ja elossa olevat lapset vietiin Turkuun.

Kaarina Maununtyttären elämästä Turussa 1573 - 1577 tiedetään vähän, sillä Turun linnan tilit eivät juuri kerro mitään hänestä. Eerik XIV:n tuskat päättyivät helmikuussa 1577 Örbyhusissa, 1900-luvun ruumiinavauksen mukaan arsenikkikuolemaan.

Ruotsin entinen kuningatar oli vasta 26-vuotias menetettyään puolisonsa ja kolme lastaan sekä päästessään Sigrid-tyttärensä kanssa vapaaksi. Juhana III turvasi hänen tulevaisuutensa läänittämällä "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" 20.3.1577 Ylä-Satakunnasta Kangasalta Liuksialan kuninkaankartanon siihen kuuluvine 26 verotaloineen.

Kesäkuun 1. päivänä 1577 Kaarina Maununtytär ja hänen tyttärensä sekä parinkymmenen hengen seurue ynnä kolme pappia, neljä teiniä ja neljä aseistettua miestä lähtivät Turusta. Neljä vuotta myöhemmin hän sai Liuksialan eliniäkseen, ei ainoastaan toistaiseksi. Kaarina Maununtytär eli Liuksialassa 33 vuotta ja hoiti kartanoaan menestyksellisesti niin, että siitä tuli Suomen tuottoisimpia maatiloja.



Liuksialan kartano vuonna 1910.

Liuksialan kartano on Kangasalla sijaitseva kartano. Kartanon alueella on ollut Kangasalan ensimmäinen kirkkorakennus ja nykyään siellä on samalle paikalle vuonna 1930 rakennettu kappeli.

Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär asui Kangasalla Liuksialan kuninkaankartanossa miehensä Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n kuoltua vuodesta 1577 lähtien. Hänen jälkeensä kartano siirtyi Creutz-suvulle, sekä vuodesta 1821 Meurman-suvulle, jolle kartano kuuluu edelleen.



Kaarinan elämä sammui 13.9.1612 kotona Liuksialassa, ja hänet haudattiin 21.3.1613 Turun tuomiokirkkoon. Hautajaisissa luettiin Johannes Petri Parginsulanus -nimisen henkilön laatima Epicedion eli sururuno ja Grafscrift eli hautakirjoitus.

Eerik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären haudat ovat eri maissa, satojen kilometrien päässä toisistaan. Eerik XIV haudattiin 1500-luvulla vaatimattomasti Västeråsin tuomiokirkon lattian alle, mutta Kustaa III teetti hänelle komean sarkofagin ja siirrätti sen päälle Juhana III:n haudan arvonmerkit.

Kaarina Maununtyttären hautaa ryhdyttiin kohentamaan 1860-luvulla. Hänetkin nostettiin kirkon lattian alta Tottien kappelista, josta arkku oli vielä tunnistettavissa. Muistomerkkikomitea keräsi Z. Topeliuksen lehtikirjoituksen avustamana yli 10 000 markkaa ja teetti mustan marmorisarkofagin.


Hautamuistomerkki Turun tuomiokirkossa.

"Tässä haudassa on hänen tuhkansa, joka oli muinoin ensimmäisten joukossa säätyyn, hyveisiin ja onneen nähden ylistetty, Katariinan, Liuksialan valtiattaren, jolle Eerik XIV, svealaisten ja goottien kuningas soi kunnian olla kumppanina kuninkaallisessa aviovuoteessa.

Sen jälkeen hän vietti leskeysaikansa rauhassa aina elämänsä 63:een vuoteen saakka tavoiltaan ylistettynä, hurskaana ja viattomana Liuksialan kartanossa. Hän kuoli uudistetun pelastuksen vuotena 1612. Lisäksi hänen kuninkaallisesta aviovuoteesta laillisesti saamansa tyttären, rouva Sigridin (tuhka), joka oli mitä kuuluisimman herra Henrik Tottin puoliso ja hyvin suuren sankarin Åke Tottin synnyttäjä, minkä osoittaa seikkaperäisemmin vastakkaiselle puolelle asetettu taulu.

Herran vuonna 1678 mitä loistavin Ruotsin valtakunnan drotsi, kreivi Pietari Brahe huolehti tämä epitafin teettämisestä mitä kuuluisimman kreivitär rouva Christina Brahen nimissä ja varoilla, joka oli syntyään Wisingsborgin vapaaherratar, Skoftebyn, Eksholmsundin ja Lehalslähnin läänin valtiatar. Samalla hän lahjoitti tälle Turun seurakunnan katedraadille tuhat riikintaalaria."

Kruunupäissään
Turussa 5-8 2014
Simo Tuomola

Ihmissusia Turussa

Tänään 4-8 selailemme Turun tuomiokapitulin pöytäkirjamerkintöjä vuodelta 1700. Kas tuossa 4. elokuuta kapituli joutuu pidättämään juopottelevan kirkkoherra Barthollus Rajaleniuksen virastaan.

Kirkkoherra valittaa tuomiosta Kuninkaalliselle Majesteetille, joka päästääkin 16-9 1701 annetulla kuninkaallisella päätöksellä hänet takaisin virkaansa, kunnes asia tulisi laillisessa järjestyksessä ratkaistuksi.

Kirkkoherran alkoholinkäyttö karkaa kuitenkin taas käsistä ja niinpä hänen lopulta todetaan rikkoneen virkavalansa ja kunniansa menettäneenä hänet myös tuomitaan lopullisesti viralta pantavaksi, jonka tuomion Kuninkaallinen Majesteetti vahvistaa 13-7 1703.

Vuotta myöhemmin railakas kirkkoherra jo kuoleekin ja hänet haudataan Rauman kirkkoon 11-12 1704. Rauman kirkkoherran virkaan hänet oli vihitty 1-5 1683.

Barthollus Thomae Rajalenius oli syntynyt ilmeisesti Huittisissa joskus 1650-luvun alkuvuosina. Turussa hän oli opiskellut Satacundensis osakunnan kirjoissa ja tullut ylioppilaaksi lukukaudella 1672 / 1673. Respondentiksi hänet kirjataan 18-11 1676 ja ensi kertaa hänet mainitaan vallattomuuteen syyllistyneenä konsistorin pöytäkirjassa 28-4 1677.

Turun pappeinkokouksen synodaaliväitöksen opponentti (opp.) 1688, respondentti (resp.) 1690, saarnaaja (conc.) (ruotsiksi) 1696.

Väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 22.2.1696 ja 22.12.1698.

 Viinapannu on iät ja ajat porissut iloja ja riemuja ja vähän murheitakin suomalaiseen arkeen ja juhlaan ja kuului mm. 1566 Turun linnan irtaimistoon.

Rajalenius oli hyvin kiivasluontoinen sekä omavaltainen ja käyttäytyi juovuspäissään toistuvasti ja monella tavoin pahennusta herättävästi. Hän muun muassa vuonna 1691 juopuneena mellasteli Rauman kaupungin kaduilla, oli käsirysyssä nimismiehen kanssa, solvasi karkeasti kihlakunnantuomaria. Tuomiokapitulin lähetettyä notaarinsa suorittamaan tutkintaa asiassa hän syytti notaaria väärästä pöytäkirjanpidosta, uhkasi ampua pormestarin ja veronkantokirjurin.


P1 Mouhijärvi 29.12.1691 Kristina Påhlsdotter Paulina, K Rauma noin 1695, P1 V Mouhijärven kirkkoherra Paulus Simonis Raumannus ja Agneta Henriksdotter; P2 Rauma 1698 Katarina Tomasdotter Takku (Tackou/ Tacku) hänen 2. avioliitossaan, K Tukholma myöhemmin isonvihan aikana, P2 V Huittisten nimismies, Takkulan ratsutilan omistaja Tuomas Matinpoika Takku / Thomas Matthiae Tacku (ylioppilas Turku 1640) ja Maria Niilontytär / Nilsdotter Barck. Rouva Katarina eli leskenä miehensä jälkeen, pakeni kahden lapsensa kanssa isonvihan aikana Ruotsiin ja mainitaan siellä pakolaiskomission luetteloissa 1714–1716.

Katarina Takun P1 1680 Rauman kaupungin porvari Henrik Pungman, K Rauma 1694.

Tämänkertaisen murheenkryynimme vanhemmat olivat Huittisten kappalainen, myöhemmin Tyrvään kirkkoherra, lääninrovasti Thomas Bartholdi Rajalenius ja Katarina Klemetsdotter Molis.

Myös isän nimi on piirtynyt vahvasti historian lehdille. Kun Peter Hansson painoi 1654 Turussa Thomas B. Rajaleniuksen teoksen "Muutamat Christilliset saarnat", oli sen kansilehden puupiirros samalla ensimmäinen Suomessa painettu taidejäljennös.


 
 Ihmissusi, noin 1512.

Se oli kopio Lucas  Granachin työstä 1500-luvun alusta. 



 Omakuva 77-vuotiaana, 1550.

Lucas Cranach vanhempi (1472 Kronach – 1553) Weimar) oli saksalainen taidemaalari. Hän asui Wienissä vuosina 1501–1504, minkä jälkeen hänestä tuli Fredrik Viisaan hovimaalari. Hän teki myös puuleikkauksia ja kaiverruksia, muun muassa Raamatun kertomuksiin.

Ja kas - enpäs aiemmin tiennytkään, että Turku tunnetaan maailmalla nimenomaan ihmissusistaan. Ryanairin matkaopas sen täsmensi tiedoksi;

 
Ihmissusi saksalaisessa puupiirroksessa 1722.

Ihmissusi on myyteissä ja kansantaruissa esiintyvä peto: ihminen, joka kykenee muuttumaan sudeksi tai sudenkaltaiseksi olennoksi. Ihmissusi, tai muuksi petoeläimeksi muuttuva ihminen, on esiintynyt myyteissä ja taruissa läpi historian ja ympäri maailmaa

 5 of the best ...
PLACES TO SEE A WEREWOLF
There have been werewolf sightings across Europe for hundreds of years, so surely the furry fellas do exist! Here's where to spot one ( well, maybe)
1) MORBACH, GERMANY 2) MARGERIDE MOUNTAINS, FRANCE 3) TALLINN, ESTONIA 4) TURKU, FINLAND 5) COLOGNE, GERMANY

 
From 1880 to 1881, a pack of wolves roamed this area and a werewolf legend was born. All the Turku wolves were killed, and today one taxidermied specimen stands in the hunting museum of Riihimäki, with another in St Olof's school. Recently, wolf expert Eirik Granqvist concluded that the Turku killers were likely wolf-dog hybrids, with the wolf's predatory instinct and the dog's familiarity with humans - a deadly combination.

Kaikki 1800-luvun lopun Turun ihmisudet siis lahdattiin- metsästysmuseosta Riihimäeltä ja St Olofin koulun kokoelmista Turusta taitaa vielä täytettynä jokunen löytyäkin.

Hää on sus
Turussa 4-8 2014
Simo Tuomola
 

Turku-ooppera

Tänään 3-8 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turku laulettiin 1686 Suomen metropoliksi. Paikkana oli Italian Treviso ja taidemuotona suosittu kansanooppera. 

Treviso on kaupunki Italiassa. Se sijaitsee Veneton alueella ja on Trevison maakunnan pääkaupunki ja suurin kaupunki.

  
Kaarina Hannuntytär maistaa makeaa elämää Juhana-herttuan lemmittynä Turun linnan renesanssihovin valtiattarena kunnes Juhana lähtee Puolaan kosimaan Katarina Jagellonicaa. Lienee ajeltavissa, että kuvitteellisen oopperan kuninkaallinen residenssi muureineen, tyrmineen, sotilaallisine varustuksineen ja sotilastupineen viittaa – siinä fiktiivisessä mielessä joka libretoissakin mainitaan – Turun kivilinnaan joka 1500-luvulla hetken toimi myös Bona Sforzan tyttären Katarina Jagellonican renessanssihovina.

Turku piirrettiin maailmankartalle Italiassa jo 1154, kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa Abuwa, Turku mainitaan. Ja kun Trevisossa esitettiin Suomelle omistettu ooppera "Alfo in Finlandia"  1686 tapahtumapaikkana siinä oli juuri Turku saaristoineen.

Tuon ajan kansanoopperoissa etsittiin eksoottisia ympäristöjä ja tapahtumia - ja tässä tapauksessa ajatukset veivät kuulijat kauas pohjolan mystisiin perukoihin. Oopperan libreton kuvituskin antoi Turusta varsin omaperäisen kuvan, kunhan vaan oltiin jossakin kaukana maan äärissä.

Antiikin Kreikan tarustossa on kertomuksia kreikkalaisten ja amatsonien välisistä taisteluista.
 
Kun vuonna 2000 kirjoitin historiakirjan "Abo - Suomen metropoli. 1600-luku Turussa" poimi se nimensä juuri tästä Italian Trevisossa vuonna 1686 esitetystä Suomelle omistetusta oopperasta "Alfo in Finlandia", jonka tapahtumapaikkana oli Turku ja Turun saaristo; Abo, metropoli della Finlandia.

Itse asiassa Turusta kertovia 1600-luvun kansanoopperoita oli tarjolla kaksinkin kappalein; Alvilda in Abo 1678 ja Alfon kärsimykset Turussa 1686. Vain tarina, jossa amatsooninaiset taistelivat Turun saaristossa ja hääjuhlat pidettiin lopulta Turun linnassa, oli jäljellä, musiikki kateissa.

 
Ajatus voimakkaista amatsoninaisista pohjan perillä ei ole sinänsä kaukaa haettu, kun naiset pyörittivät täällä kyliä ja kontuja miesten ollessa pitkiäkin aikoja metsissä riistaa ja turkiksia pyytämässä ja välillä vähän sotimassa.

Tästä Turku-oopperasta esitettiin muutama vuosi sitten Turun linnan puitteissa myös oma versionsa ja järkevää olisikin ottaa teos kaupungin kuvaksi oopperamaailmassa ja esittää se tällä jokavuotisesti jossakin muodossaan.

Alvilda in Abo

5.–17.8.2011

Ooppera muinaisesta Turusta, Pohjolan vahvoista amatsoninaisista ja Turun linnaan sijoittuvasta kuninkaallisesta hääjuhlasta.

Italialainen Carlo Agostino Badia sävelsi vuonna 1692 oopperan, jonka tapahtumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku - "Abo, metropoli della Finlandia". Ensimmäistä kertaa tarinan aidolla huipennuspaikalla, Turun linnan pihalla, nähtävässä oopperassa riittää suurta rakkautta, torjuttuja tunteita ja intohimoista kaipuuta.






Tässä Hannu Salmen arviointi tapahtumasta kommentteineen;

Alvilda in Abo Turun linnassa

Kävin eilen katsomassa Alvilda in Abo -oopperan, joka kuuluu Turku2011-ohjelmistoon. Luigi de Annan ja Totti Tuhkasen tutkimuksiin pohjautuva produktio nostaa esiin 1600-luvun italialaisen oopperan ja sen myyttiset käsitykset kaukaisesta pohjolasta. Suomea kuvattiin vahvojen naisten valtakuntana, mutta toisinaan amatsonien maa sijoitettiin myös muualle pohjoismaihin.

 

Oopperoita aiheesta tehtiin useita 1600- ja 1700-luvuilla: teemaa käsitteli myös Vivaldi, mutta hänen teoksensa Alvilda, regina de Goti on tiettävästi kadonnut. Turun esitys perustuu vähemmän tunnetun säveltäjän Carlo Agostino Badian (1672-1738) oopperaan L'amazone corsara, ovvero L'Alvida, regina de' Goti, joka kantaesitettiin Innsbruckissa vuonna 1692. Venetsialaissyntyinen säveltäjä loi uransa Wienissä, ja hänen tunnetuimpia teoksiaan on ursuliinisisarille sävelletty oratorio La Fuga in Egitto, josta on myös erinomainen levytys.

 

Turun esitys perustuu Badian oopperaan, mutta nimensä se on saanut Giuseppe Antonio Bernabein (1649-1732) oopperasta Alvilda in Abo (kantaesitys Münchenissä 1678). Lähellä liikkuu myös tuntemattoman säveltäjän Alfo in Finlandia (1686). Näiden kolmen teoksen libretot on hiljattain julkaistu Settentrione-lehdessä, jossa on mukana myös suomennokset.

Vaikka Turun esityksessä musiikki on pääasiassa Carlo Agostino Badian ja teksti Giulio Cesare Corradin käsialaa, teosta on vahvasti muokattu: kokonaiskestoa on lyhennetty, resitatiiveja poistettu ja mukana on varmaan myös muiden säveltäjien musiikkia, jotta kokonaisuudesta on saatu tarpeeksi mehukas.

 

Tämä on ollut tärkeä ratkaisu, ja sitä paitsi esitystilannetta varten tehdyt sovitukset ovat ehdottomasti myös 1600-luvun hengen mukaisia. Ajatus siitä, että säveltäjien teokset ovat jollakin tapaa pyhiä tai koskemattomia, on vasta paljon myöhempää perua. Vielä 1800-luvullakin oli tapana, että kapellimestari sovitti oopperakirjallisuutta käytettävissä olevien resurssien pohjalta.

 

Näin myös Turkuun on saatu toimiva barokkiooppera, joka antaa tuulahduksen 1600-luvun mielikuvituksesta nykyajan dramaattisin keinoin kuvattuna. Itse kaipasin kyllä resitatiiveja, koska ne ovat usein barokkioopperan suola, joka tekee siirtymät aarioihin vaikuttavammiksi, mutta toisaalta ratkaisu on ymmärrettävä, ja alun muutamat resitatiivit oli tietoisesti muutettu vitsikkään simultaanitulkkauksen kautta komediaksi. Tähän väliin voi todeta vielä, että Anssi Mattilan johtama Suomalainen barokkiorkesteri teki loistavaa työtä!

Pyöräillessäni kotiin yön pimeydessä pohdiskelin vielä kysymystä siitä, mitä oikein tarkoittaa se, että Alvilda in Abo on tuotu "aidolle paikalle", Turun linnaan. Oopperan alussa Tanskan kuningas Alfo raahaa Turun linnaan sieppaamansa amatsonimerirosvo Alvildan, juuri muuta paikallisuutta teoksessa ei olekaan.

 

Voi väittää, että "aito" linna ei oikeastaan olisi tarpeen, sillä se Turku, jonne Badia ja Corradi amatsoninsa sijoittivat, oli mielikuvituksen tuotetta, imaginäärinen paikka. Meidän Turun linnaamme Badia ja Corradi eivät ajatelleet.

Toki Turun linnanpiha tarjoaa hienot puitteet barokkioopperalle, koska lavastusta ei juuri tarvita. Ohjaaja Ville Sandqvist sai yllättävän paljon irti sisäpihan nurkkauksesta. Valitettavasti oma paikkani oli aivan äärimmäisessä laidassa oikealla, ja välillä laulajat häipyivät nurkan taakse, kuolleeseen kulmaan, ja loppuillasta tuulikin vei osan laulua eri suuntaan. Kokonaisuutena Sandqvistin ohjaus oli kuitenkin erittäin onnistunut.

 

 

 

Oli varmaankin tarkoituksellista, että alku on vaudikas, ja commedia dell'arte -tyylinen huumori tempasi mukaansa. Väliajan jälkeen barokkioopperan tunnelma valtasi alaa, ja ainakin itse nautin tästä osuudesta enemmän. Laulajat suoriutuivat viilenevässä illassa erinomaisesti, erityisesti Mari Palo väkivahvana Alvildana ja Riku Pelo humoristisena Alfona.

 

Mieleenpainuvasti lauloi niin ikään Jussi Merikanto Deliona, ja Irenan (Anneliina Koskinen) ja Delion duetto oli illan kohokohtia. Ernandon roolissa Sören Lillkung sai panna parastaan joutuessaan laulamaan pää alaspäin. En olekaan ennen nähnyt moista - mutta tällaista voikin kokea vain turkulaisessa amatsonioopperassa! 

 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos innostavasta arviostasi.
Pari juttua. Olen vastuussa lopullisesta musiikista.
Badian alkuperäisestä opperasta tänne Turkuun jäi ehkä 40-50 %.
Kaipaamistasi resitatiiveista alkuperäisen oopperan ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä suurin osa oli tosi huonoa. Väittäisin, että nuori säveltäjä löysi kielensä alun vasta kolmannessa.

Muiden säveltäjien musaa ei ole käytetty. Kiittelemäsi duetto Delio/Irena - olen pidentänyt sitä viulujen duetolla ja kertauksin. Kaiken kaikkiaan oopperassa ei ole ensembleja... ja niitä harvoja haluttiin säilyttää ja hmmm... lannoittaa... ;) 

 

Yhden Ritornellon, jota ei haluttu poistaa jouduin rekonstruoimaan vaan käsikirjoituksen bassostemman pohjalta. Mutta sanoma siis... mukana vain Badiaa.... muutamalla lisämausteella. Loppukuoro on omaa sovitustani ja kuulostaakin tässä ympäristössä enemmäm Mozartilta..

.

15. elokuuta 2011 23.26

Anonyymi kirjoitti...

Ja edellinen "Anonyymi" on siis Anssi Mattila, ;) orkan kippari ja Alvildan musiikkivastaava

15. elokuuta 2011 23.28 

 

Hannu Salmi kirjoitti...

Kiitos kommentista - ja erinomaisesta musiikista! En tosiaan tullut ajatelleeksi, että Badia oli kantaesityksen aikaan vain 20-vuotias, nuori säveltäjä. Tärkeää kuulla myös, että mukana oli vain Badiaa. En tiedä, mistä minulle tuli sellainen käsitys, että mukana olisi voinut olla muutakin.

16. elokuuta 2011 0.37 

 

 

Totti Tuhkanen kirjoitti... 

 

Oopperan ”aidosta paikasta”: heh, sadun paikkatieto on fiktiota ja faktaa. Käsiohjelmassa kerrotaan yksi sovelias päätelmä monen vihjeen pohjalta.

Kaikkien Alvilda-oopperoiden lähtökohta on Ventura Terzagon Alvilda in Abo -libretto vuodelta 1678. Badian säveltämä G.C. Corradin (1688) teksti on siitä lyhennelmä ja jättää kertomatta monia amatsonisaagaan liittyneitä taustatietoja.

 

Kun Terzagon Alvildassa on 10 nimiroolia, 6 jumalhahmoa ja vielä kuorokohtauksissa viljalti hovipoikia, aseseppiä, sotilaita ja amatsoneja, Corradin L’Amazzone corsarassa on vain 7 nimiroolia ja tanssikohtauksissa hieman ”juhlivaa kansaa ja sotilaita”.

Corradin version rinnalle asettuvan Alfo in Finlandian (1686) saatesanoissa perustellaan lyhentämistarvetta:

 

”Jotta se on saatu soveliaaksi nykypäivän käytäntöön ja sovitetuksi henkilöhahmojen määrään, on ollut välttämätöntä lyhentää sitä joiltakin osin, tehdä siihen joitakin muutoksia ja lisätä siihen runsaasti aarioita. … Ota myös huomioon, että draama esitetään sellaisen paikan ahtaissa oloissa, joissa hädin tuskin pystyy liikkumaan näyttämötyöskentelystä puhumattakaan.”

 

 

Badia sävelsi oopperansa pienen hoviseurueen kavaljeerien ja daamien – siis harrastelijoiden – esitettäväksi, joten toteutuksella oli myös muita kuin tilallisia ja henkilömäärään liittyviä rajoitteita.

Luigi de Anna kuvaa Settenrione -aikakauslehden Alvilda-numerossa laajasti oopperan roolihahmojen kirjallista genealogiaa ja liittymistä osaksi italialaista kertomaperinnettä 1500-luvulle tultaessa. Terzago ei libretossaan viittaa näihin primaareihin historiakuvauksiin vaan toteaa nojanneensa ”Isacio Pontanon teoksen Istorie Danesi 5. kirjan luvuista 36 ja 39 sekä Morisoton teoksen Centurie marittime 2. kirjan 15. luvusta lainattuihin tosiasioihin. …

Tästä alkavat todenkaltaiset tapahtumat, joista koostuu draama ALVILDA TURUSSA, Suomen metropolissa, joka tarjoaa näyttämön historiallisiin tosiasioihin pohjautuvalle sepitetylle tapahtumasarjalle.”

Kovin yksityiskohtaisia olosuhdekuvauksia satamakaupunki Turusta ei näissä yli 150 vuotta ennen Acerbin Suomen retkeä julkaistuissa teoksissa ei liene ollut, eikä siten oopperassakaan. 

 

 

Giuseppe Acerbi

 

 Giuseppe Acerbi (3. toukokuuta 1773 Castel Goffredo, Italia – 25. elokuuta 1846 Castel Goffredo) oli italialainen tutkimusmatkailija, kirjailija ja muusikko, joka matkusti vuosina 1798–1799 Suomen ja Lapin halki Nordkappiin, Euroopan pohjoisimpaan kärkeen.

 

Kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi retkestään laajan englanninkielisen teoksen Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799. Kirjan Suomen- ja Lapin-jaksot on suomennettu.

 

 

Terzagon Alvildan prologi sijoittuu Thessaliaan, ja 1. ja 2. näytöksen tapahtumat goottikuningas Sivardon valtaistuinsaliin, ritaritaisteluun varatulle muuripihalle ja 3. näytöksen aluksi vankityrmään Turussa. Näitä avartaa ”Laaja ranta Suomenlahdella, merellä kaksi laivastoa, goottien ja tanskalaisten.”  

Alfon näyttämöjako on sama, tarkenteella ”in extremis Finningiae, sive Finlandiae recessibus”, mikä korostaa amatsoniaiheelle ominaista etäisyyttä, äärimmäiseen periferiaan sijoittumista. Corradi pyöräyttää asetelman käänteiseksi: hänen librettonsa alkaa merenrantanäkymästä ja etenee kuninkaallisiin tiloihin ja puutarhoihin. Ja vaikka Pohjolassa ollaan, Gildeä ollaan viemässä Artemiin temppeliin! Barokkinäyttämö rakasti eksotiikkaa ja epäloogisia käänteitä.

 

 

Juhana ja Katariina saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Turun linnasta muodostui pian pienimuotoinen renessanssihovi.
 

Lienee ajeltavissa, että kuninkaallinen residenssi muureineen, tyrmineen, sotilaallisine varustuksineen ja sotilastupineen viittaa – siinä fiktiivisessä mielessä joka libretoissakin mainitaan – Turun kivilinnaan joka 1500-luvulla hetken toimi myös Bona Sforzan tyttären Katarina Jagellonican renessanssihovina. Vaihtoehtoja ei liene tarjolla? Näyttämö on tietysti vain tapettia teokselle, jonka fokus on voimakkaiden jännitteiden, tunnepurkausten ja naisen mahdollisuuksien kuvaamisessa.
Kiinnostavaa oli huomata, että myös Corradin L’Atanagilda regina di Gottia -oopperan (1688) libretossa on viittaus Turkuun: ”avvenen che ad Abo […] nacquero due bambine” eli ”samaan aikaan Turussa syntyi kaksi tyttölasta…” Kun paikkatietoja ei oopperoista ole perinteisesti tutkittu, vasta tuleva tutkimus näyttää, miten monin tavoin on kotikaupunkimme barokkioopperan maailmankartalle päässyt!

- Totti

20. elokuuta 2011 15.05

Hannu Salmi kirjoitti...

Kiitos, Totti, kommentista ja hienoista teksteistä käsiohjelmassa ja Settentrionessa! Oma näkökulmani tulee 1800-luvun oopperan harrastuksesta, mutta tuntuu, että juuri oopperan ja draaman paikkatiedossa - tilallisessa mielikuvituksessa - olisi paljon tutkittavaa. Suomeen liittyvistä viittauksissa myöhemmässä oopperassa tulee mieleen Giacomo Meyerbeerin Pohjantähti. Kun Topelius näki oopperan Dresdenissä, hän oli liikuttunut, kun lavalla nähtiin Jääsken kansallispukuja!

20. elokuuta 2011 15.36 

 

 

Samaan aikaan Turussa

3-8 2014

Simo Tuomola

von Haartman

Tänään 2-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun akatemian rehtori Gabriel Erik von Haartmanin kuolemasta Turussa vuonna 1815.

 
 Gabriel Erik von Haartman, Nils Schillmarkin maalaama muotokuva.

Gabriel Erik von Haartman (vuoteen 1810 pelkkä Haartman, 9. maaliskuuta 1757 Nauvo – 2. elokuuta 1815 Turku) oli Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori. Hänet aateloitiin vuonna 1810.


Haartman sai vuonna 1782 viran Turun kaupunginlääkärinä, ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin Turun akatemiaan anatomian, kirurgian ja obstetriikan professoriksi. Vuonna 1789 hän siirtyi lääketieteen professoriksi. 

Syksyllä 1808 Haartman nimettiin akatemian rehtoriksi. Venäjän valloitettua maan Suomen sodassa Haartman aktivoitui myös valtakunnanpolitiikassa.

Vuonna 1785 Haartman oli avioitunut viisitoistavuotiaan apteekkarintyttären Fredrika Lovisa von Mellin kanssa. Pariskunnan esikoinen, tytär Lovisa Dorothea, syntyi vuonna 1788. Häntä seurasi Lars Gabriel 1789 ja Hedvig Margaretha 1790.

Fredrika kuoli kuitenkin lapsivuodekuumeeseen vuonna 1792 pian neljännen lapsensa Carl Danielin syntymän jälkeen. Haartmanin sisar Jeanne huolehti lapsista, kunnes neljä vuotta myöhemmin Haartman avioitui uudestaan Fredrika Sofia Fockin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, muun muassa pojat Gustaf Reinhold ja Johan Robert.

Teit isäin astumaan; Haartmanin lapsista kehittyi huomattavia vaikuttajia isänmaan historian käänteissä.

 
 Lars Gabriel von Haartman

Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman (myös suom. Lauri), liikanimeltään "Hänen Hirmuisuutensa" (ruotsiksi "Hans Förskräcklighet") (23. syyskuuta 1789 Turku - 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen, syntyjään ruotsinkielinen talouspoliitikko.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.


 
 Carld Daniel von Haartman, Carl Timoleon von Neffin maalaama muotokuva.

Carl Daniel von Haartman (5. toukokuuta 1792 Turku – 15. elokuuta 1877 Piikkiö) oli suomalainen lääketieteilijä. Hän opiskeli ulkomailla ja toimi Turussa Lääninsairaalan toisena lääkärinä, lääkintätoimen johtajana sekä myöhemmin 1831 alkaen Helsingin yliopiston kirurgian professorina.

Kirurgia oli tuohon aikaan varsin vaativaa, sillä anestesiaa ei ollut vielä keksitty, vaan potilaan kädet sidottiin leikkausten ajaksi. Haartman oli perustamassa Suomen lääkäriseuraa, johon nykyisin kuuluu pääasiassa ruotsinkielisiä lääkäreitä.

Carl Daniel von Haartmanin isä oli lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman ja vanhempi veli talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartman. Hänen lapsiaan olivat lääkäri Carl Frans Gabriel von Haartman, liikemies ja valtioneuvos Fridolf Rafael von Haartman sekä Suomen Pelastusarmeijan alkuvuosien johtajana toiminut Hedvig von Haartman (1862–1902).

Carl Frans Gabriel von Haartman (8. joulukuuta 1819 – 1. toukokuuta 1888 Luzern, Sveitsi) oli suomalainen lääketieteilijä, salaneuvos ja Nikolai I:n puolison, keisarinna Aleksandra Fjodorovnan, henkilääkäri.

 

Lars Gabriel von Haartman oli Turun akatemian lääketieteen professorin ja rehtorin Gabriel Haartmanin poika. Lars matkusti isänsä mukana Pietariin 1808 ollessaan 19-vuotias. Isä Gabriel Haartman toimi Pietarissa Turun akatemian edustajana. Isän motiiveina oli saada pojalle jokin korkea virka Pietarista.

Lars Gabriel von Haartman pääsikin nuorella iällä Venäjän ulkoasiainministeriön palvelukseen ja jo vuonna 1811 hänestä tuli Suomen asiain komitean virkamies ja Turun akatemian kanslerin sihteeri, vaikka hän jäikin edelleen Pietariin.

 
Lars toimi Pietarissa lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1827 saakka. Hän tottui Venäjällä vallinneeseen virkavaltaiseen ja taantumukselliseen henkeen, joka näkyi hänen toiminnassaan myöhemminkin.

Palattuaan Suomeen 1829 Lars Haartman kutsuttiin senaatin jäseneksi, mutta jo 1831 hänestä tehtiin Turun ja Porin läänin maaherra. Toimiessaan maaherrana Haartman oli paljolti tekemisissä talouden kanssa ja osallistui muun muassa Venäjän ja Ruotsin kanssa tehtyjen kauppasopimuksien solmimiseen.

Vuonna 1840 Haartman palasi senaattiin, jossa hän nousi seuraavana vuonna talousosaston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1858 saakka ja tuona aikana hän sai aikaan suuria mullistuksia Suomen talouselämässä. Haartmanin ansiota oli hyvin pitkälti Suomen sekavien rahaolojen järjestäminen.

Haartmanin tultua Suomen raha-asioitten hoitajaksi ruotsalaiset setelit poistettiin käytöstä. Ne vaihdettiin Tukholmassa hopearahoiksi, jotka taaseen lyötiin Pietarissa hopearupliksi. Haartmanin toiminnan seurauksena Ruotsin raha poistui Suomesta ja hopearuplasta tuli virallinen rahayksikkö ennen vuoden 1860 hopeamarkan tuloa. Myös Suomen Pankin asema muuttui ja siitä tuli keskuspankki.
 

Rautatiet olivat 1800-luvun alkupuolella aloittaneet voittokulun Euroopassa. Suomessa rautateihin kiinnitettiin varsin vähän huomiota ennen Saimaan kanavan rakentamista.

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä 

"tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen. Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

Saaristolaivasto suunniteltiin 1700-luvulla hyödyntämään Suomen sokkeloista meripuolustusta.

 

Turunmaa (ruots. turuma) oli Ruotsin saaristolaivaston sotalaivatyyppi, jonka Fredrik Henrik af Chapman suunnitteli talvella 1760-1761 Karlskronassa. Turunmaa oli neljästä saaristolaivastolle suunnitellusta laivatyypistä toiseksi suurin. Sen kannelle mahtui 43 tykkiä, kuuden viikon juomat ja kahden kuukauden ruoka.

Krimin sodan aikana von Haartman oli suunnitellut saaristolaivaston rakentamista, ja tätä hän edelleen kannatti sodan jälkeenkin todeten, että saaristolaivaston avulla olisi mahdollista torjua lännestä tulevia liberaaleja ja demokraattisia virtauksia. Venäjä saisi siten Suomesta uskollisen ja tehokkaan meripuolustustukikohdan.


Itään uskoen - mitään usko en
Turussa 2-8 2014
Simo Tuomola