Koroisten Turku

Tänään 8-8 selailemme vanhoja turkulaisia päiväkirjamerkintöjä, kas tuossa.

Turussa opiskellut Per Magnus Gyllenius kertoo 8.elokuuta 1653 päiväkirjassaan käynnistään Koroisissa piispan tyttären seurassa:

 
”Me kuljimme joen itäisellä puolella. Sen nimi on Aura ja se kulkee läpi Turun. Ja kun me tulimme siellä kylään, me annoimme soutaa itsemme joen yli. Koroisissa saimme ruokaa vanhassa piispantalossa, joka oli muinoin rakennettu pihan keskelle ja on hyvin korkea ja pullea monin suurin aukoin ja rei’in. Tämä oli ollut heidän huvimajansa, missä he olivat juoneet ja pitäneet lystiä.

Kyseisen rakennuksen jälkeen on piispan alueen raja ja Räntämäen pitäjän myöskin. Alempana saman talon luona jakautui joki kahteen osaan ja niemellä joen jakautuessa on ollut Turun kaupunki, mistä vielä on nähtävillä monia vanhoja muureja ja raunioita.”

Koroistennniemi on toiminut varhaisessa vaiheessa kaupan ja kulttuurisuhteiden keskuksena, ja siellä on säilynyt useita muinaisjäännöksiä. Itse niemellä on näkyvissä vain kirkon perustuksia sekä Aurajoen puolella piispantaloon kuuluneiden rakennusten nelikulmaisia perustuksia.

 




Mukana olleen tytön isä oli siis Turun tuolloinen piispa:
 
Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori. Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640. Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.


Ruotsalainen ylioppilas Petrus Gyllenius käväisi siis tuolloin Koroisissa ja kirjasi päiväkirjaansa sen kuuluisan Vanhan Turun sijainneen juuri Koroisten niemellä, venäjänkielisen sanan "gorod" merkitessä aitausta ja kaupunkia.

  

sl. 1648 Petter Gyllenius Petrus Magni, Vermlandus 647. * Ölmessä 14.4.1622. Vht: talollinen Ölmen pitäjän Södra Toftassa Måns Nilsson († 1624) ja Ingeborg Torbjörsdotter. Karlstadin koulun oppilas 9.5.1636 – 5.8.1648 (testim.). Ylioppilas Turussa sl. 1648 Gullenius Petr. Magni _ 33. Stipendianomus 20.6.1649. Alimman luokan stipendiaatti kl. 1650 – kl. 1651. Respondentti 22.11.1651, pr. Eskil Petraeus U1. Keskimmäisen luokan stipendiaatti sl. 1651 – sl. 1653. Oraatio 16.3.1652. 

 

Stipendiaattiteesi 18.2.1654, pr. Nils Nycopensis U20. Oraatio 19.3.1654 (painettu 1656). Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1654 – sl. 1655. FK 28.3.1655. Respondentti 4.12.1655 pro gradu, pr. Abraham Thauvonius 14. FM 5.6.1656. Ylimmän luokan stipendiaatti kl. 1657 – sl. 1657. — Mariestadin koulun konrehtori 1657. Karlstadin koulun kollega 1660, matematiikan lehtori 1665. Bolstadin kirkkoherra 1669. † Bolstadissa 11.1.1675.

 
Tämä värmlantilainen ylioppilas Petrus Gyllenius, joka opiskeli. Turussa 1640- ja 1650-luvuilla tallensi päiväkirjoihinsa myös tietoja turkulaisen nuorison juhannuksen vietosta Kupittaalla ja mm. tietoja Turun tuomiokirkon kunnostuksesta 1649-1650.

Vuonna 1649 Petrus kuvaili päiväkirjaansa turkulaisen nuorison juhannuksen viettoa Kupittaalla Pyhän Johanneksen lähteellä. Gylleniuksen kertoman mukaan väki vaelsi paikalle viranomaisten kielloista ja maistraatin paikalle määräämästä vartijasta huolimatta uhraamaan, leikkimään ja kisailemaan tulien ympärille. Osattiin sitä siis olla kansalaistottelemattomia jo tuolloin.

 

 Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus 1850-luvulta pohjautuu perimätietoon, ei historialliseen todellisuuteen.


Kupittaan lähteestä on olemassa jo keskiaikaisia tarinoita. Sitkeä tarina kertoo, että piispa Henrik kastoi suomalaisia kristinuskoon juuri Kupittaan lähteellä tehtyään ensimmäisen ristiretkensä Suomeen 1150-luvulla. Taru juontaa juurensa siitä, että kristinuskon tultua vanhoille suomalaisille pakanallisille uhripaikoille, vaihdettiin niille uusi pyhimys.

Lähes kaikki noitaoikeudenkäynnit Turussa käytiin kansan keskuudessa harjoitettua taikuutta vastaan, mutta kyllä sitä 1600-luvulla myös Turun akatemiassa harjoitettiin magiaa.

Tällöin Kupittaalle tuli Henrik, josta taru kastamisesta on peräisin. Kupittaan lähteellä on uudesta uskosta piittaamatta uhrattu vanhoille suomalaisille jumalille vielä 1600-luvulla. Tämä tapa saatiin poistetuksi vasta maistraatin puututtua asiaan voimaperäisin ottein.

Vuonna 1649 Gylleniuksen päiväkirjan mukaan tuomiokirkkoa korjattiin touko-kesäkuussa ja alttari siirrettiin toiseen paikkaan. Sinne sijoitettiin komea Kristuksen krusifiksi ja uuteen alttarikuoreen pääsi sisään vain kirkon seinustan holvikaaresta kulkuekäytävää pitkin.

Vuotta myöhemmin kirkkoon saadaan uusi komea saarnastuoli esikuvaksi muille kirkoille, kun tilanomistaja Henrik Fleming lahjoittaa ja Michael Michaelson Balt veistää tuomiokirkolle koristeellisen saarnastuolin.

Mikael Balt, myös Michel Sigfredsson Balt (k. 1676 Oulu) oli mahdollisesti ranskalainen sisutus- ja koristetaiteilija, joka toimi myöhemmin Suomessa. Hän suunnitteli kirkkojen sisustuksia, ja oletettavasti hänen töitään ovat sittemmin palanut Turun tuomiokirkon saarnastuoli sekä Oulun ja Raahen kirkkojen saarnastuolit. Turun tuomiokirkkoon tehdyn saarnastuolin mallin mukaan valmistettiin saarnastuoleja useisiin Etelä-Suomen kirkkoihin.




 

Henrik Klaunpoika Fleming (15. elokuuta 1584, Åkersholm–7. marraskuuta 1650, Tukholma) oli suomalainen soturi ja valtiomies, syntyisin Louhisaaren kartanonherrain suvusta, Turun linnan isännän Klaus Hermaninpoika Flemingin (k. 1616) ja Elin Henriksdotter Hornin (k. 1609) poika.

Saarnastuolin pystys alkaa 11. marraskuuta ja paikalla on myös ylioppilas Petrus Gyllenius, joka kirjaa tapahtuman päiväkirjaansa. Isokokoinen Kristoforos -patsas kannattelee tuolia harteillaan ja yläkatosta koristavat pelikaanit. Korkokuvina upeassa tuolissa on evankelistoja ja apostoleja.
 
Pyhä marttyyri Kristoforos Lyykialainen (tunnetaan myös nimellä Kristoforos Jumalankantaja ja Kristoforos Kristuksenkantaja) kuoli noin vuonna 250.
 
Kristoforos on laajalti suosittu pyhimys, jota pidetään urheilijoiden, merimiesten, lautturien ja matkailijoiden suojelus­pyhimyksenä. Häntä kunnioitetaan yhtenä neljästä­toista pyhästä auttajasta. Häneltä pyydetään myös suojelusta muun muassa ukkosta, kulkutauteja, epilepsiaa, tulvia ja myrskyjä vastaan, ja hän on myös jousiampujien, opiskelijoiden, merimiesten, kirjansitojien, puutarhurien ja kuljettajien suojeluspyhimys.

Matkailijoiden suojeluspyhimyksenä Kristoforoksella oli ainoana pyhimyksenä myös oma alttaripaikkansa Tuomiokirkon ulkoseinustalla. Tuo syvennys löytyy edelleen siitä nykyisen kahvilan tasanteelta.



Koroisten niemellä
vanhassa Turussa 8-8 2014
Simo Tuomola

Turun rauha

Tänään 7-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun rauhan solmimisesta 1743. Rauha päätti Hattujen sodan 1741-43 ja Pikkuvihan venäläismiehityksen.

 1743 – Turun rauha päätti hattujen sodan.


 

Uudenkaupungin rauhassa 1721 menetettyjen Vanhan Suomen alueiden lisäksi Ruotsi menetti Venäjälle nyt myös Savonlinnan, Lappeenrannan ja Haminan alueet rajajokena Kymijoki.

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Suuren Pohjan sotaan (1700–1721), jossa se kärsi murskaavan tappion naapureilleen ja joutui myöntymään mittaviin aluemenetyksiin. Suurimmat alueluovutukset se teki Venäjälle: vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi joutui luovuttamaan sekä kaikki alueensa Baltiassa, eli Inkerinmaan, Viron ja Liivinmaan että Suomen kaakkoisimmat osat, eli Käkisalmen läänin ja Viipurin ympäristön.

Pikkuvihan miehitys ei Turussa aiheuttanut samanlaista hallinnon lamaantumista kuin isoviha, vaan elämä jatkui olosuhteisiin nähden tavanomaisissa uomissaan. Ainut, mikä rasitti suomalaisia, oli venäläisten sotilaiden majoittaminen, kuljettaminen ja ruokkiminen.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu rauhansopimus, joka päätti Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan, ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa.

Turun rauhan asiakirja vuodelta 1743. TMM/RA/Kurt Eriksson.

Ruotsia rauhanneuvotteluissa edusti kreivi Herman Cedercreutz, jonka värikäs menneisyys osaltaan edesauttoi neuvottelujen onnistumista. Cedercreutzilla, joka oli toiminut diplomaattina Venäjällä, väitetään olleen rakkaussuhde Venäjän hallitsijattareen, mikä on saattanut ratkaisevasti edesauttaa neuvottelujen edistymistä. 

  
Herman Cedercreutz.


Neuvotteluissa Cedercreutz häikäilemättomästi harhautti vastapuolen valtuuskuntaa. Neuvottelujen tuloksena Venäjä solmi rauhan ja vetäytyi Kymijoen itäpuoliselle alueelle.

Tukholmassa Ruotsin hävinneet sotapäälliköt C. E. Lewenhaupt ja H. M. von Buddenbrock tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan ja teloitettiin.




 
Turun rauhankongressin kokouspaikkana toimi Turun raatihuone ja kaikkiaan Turussa pidettiin 19 kokousta helmikuusta elokuuhun 1743. Väliaikainen rauhansopimus allekirjoitettiin 16. kesäkuuta ja lopulliseksi muotoiltu Turun rauha solmittiin 7.8.1743 Turun vanhassa raatihuoneessa. Rauhansopimuksen asiakirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.

Kolmikolkkahattujen sotaherrat kääntyivät sodan ollessa uhkaavassa vaiheessa keisarinna Elisabetin puoleen välirauhan pidentämiseksi. Elisabet antoikin manifestin 18. maaliskuuta 1742, valittaen sotaa ja moittien sen aloittanutta Ruotsin hallitusta. Suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Muussa tapauksessa Venäjä hävittäisi maan tulella ja miekan terällä.



Keisarinna Elisabet.

Julistus sisälsi myös kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.

Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743.

Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi.

 

Eva Merthen (1723–1811), Pikkuvihan aikaisen venäläisen ylipäällikön James Keithin avopuoliso, Suomen herttuatar Zachris Topeliuksen samannimisessä historiallisessa romaanissa, Carl Merthenin tytär

Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.

Eva Merthen oli vuosien 1741 - 1743 sodan venäläisen ylipäällikön James Keithin rakastajatar ja laillistamaton puoliso, joka tuli kuuluisaksi Zachris Topeliuksen kirjoittaman Suomen herttuatar -romaanin päähenkilönä. Topeliuksen näkemyksen mukaan venäläisen miehityshallinnon lempeys oli nimenomaan Eva Merthenin ansiota.

Carl Merthen oli kaupungin johdossa venäläismiehityksen aikana 1742 - 1743 ja hänet nimitettiin venäläisaikaisen keisarillisen hovioikeuden assessoriksi. Hän kuoli miehityksen aikana.



James Francis Edward Keith (11. kesäkuuta 1696 Inverugie, Skotlanti – 14. lokakuuta 1758 Hochkirch, Saksi) oli aatelinen ja sotamarsalkka.

Turun kuningas

Kun Ruotsin kuningas Fredrik I kuoli päivämäärällä 25-3-1751 tuli Aadolf Fredrikistä Ruotsin uusi kuningas.

Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8.1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8.1743.

Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.



Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona oli Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa.

Suomalaiset suhtautuivat kuninkaan vierailuun suurella innolla. Esimerkiksi Himangalla pystytettiin kivinen muistomerkki sille paikalle, jossa kuningas suvaitsi syödä lounastaan. Degerbyn kaupunki puolestaan muutti nimensä Loviisaksi, kuningatar Loviisa Ulriikan kunniaksi. Kuningas kävi matkallaan myös katselemassa Suomenlinnan rakennustöiden edistymistä.

Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin juuri sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Turun rauhansopimuksen 1743 ehtoihin kuului, että Aadolf Fredrik valittiin Ruotsin kruununprinssiksi.

Toki Turun Suomella oli ollut omia kuninkaita jo aikaisemminkin. Esim. kun Olaus Magnus julkisti Venetsiassa 1539 ensimmäisen Pohjoismaita kuvaavan kartan Carta marina eli Carta gothica oli siinä mukana myös Finningia Muinainen Kuningaskunta.


 
Kartan latinankielinen otsikko on CARTA MARINA ET DESCRIPTIO SEPTEMTRIONALIVM ERRARVM AC MIRABILIVM RERVM IN EIS CONTENTARVM DILIGENTISSIME ELABORATA ANNO DNI 1539 (suomeksi:Merikartta ja kuvaus pohjoisista maista sekä niissä olevista ihmeellisistä asioista, mitä suurimmalla huolellisuudella valmistettu Herran vuonna 1539).

Kartan kuvaamasta Suomesta löytyy runsaasti todellisiin paikkoihin yhdistettäviä nimiä. Rannikot on kuvattu paljon sisämaata tarkemmin. Kartassa on myös paljon tulkinnanvaraisuutta, joka on kiinnostanut tutkijoita.

Länsi-Suomessa on teksti: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum ("Finningia Muinainen Kuningaskunta"), joka saattaa viitata saagojen käsityksiin suomalaisista kuninkaista. Nykyisin huonosti tunnetuista tarujen kuvaamista maista ja kansoista löytyvät kartalta muiden muassa Bjarmia, pirkkalaiset ja kveenit.


Rauhassa täällä
Turussa 7-8 2014
Simo Tuomola

Dominicus

Tänään 6-8 tulee kuluneeksi tasavuosia munkki Dominicuksen kuolemasta Bolognassa:

1221 – Dominicus, Espanjassa vaikuttanut italialaissyntyinen munkki (dominikaanisääntökunnan perustaja) (s. n. 1170).


Pyhä Dominicus (Cantarana, Italia), Denise Schenardi, 2007

Dominicus (noin 1170 – 6. elokuuta 1221 Bolognassa) oli espanjalainen pappi joka perusti saarnaajaveljestön eli dominikaanisääntökunnan. Dominicus kanonisoitiin 13. heinäkuuta 1234. Dominicuksen juhlaa vietetään 8. elokuuta.

Viimeisinä elinvuosinaan Dominicus oli jo sairas. Bolognaan Dominicus oli saapunut 21.joulukuuta vuonna 1218. Dominicus kuoli keskipäivällä 6.elokuuta vuonna 1221 noin 50-51 vuoden iässä. Dominicus kanonisoitiin 13.heinäkuuta vuonna 1234.
 
Samana vuonna 1221 kun Pyhä Dominicus Guzman kuolee:

Paavi antoi Suomen piispalle oikeuden käyttää talouspakotteita pakanoiden käännyttämiseksi. Suomen piispa, Episcopus Finlandensis mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Paavi Honorius III kieltää kirjeessään kaupanteon Itämerellä Novgorodin kanssa. Paavi kehottaa myös Turun piispa Tuomasta uhkaamasta kirkonkirouksella niitä, jotka uhmaavat kauppakieltoa itään.


 
 Honorius III. Giotto di Bondonen maalaus

Paavi Honorius III (1148 ?—18. maaliskuuta 1227) oli paavina 18. heinäkuuta 1216 – 18. maaliskuuta 1227^] Honorius III, oikealta nimeltään Cencio Savelli syntyi Roomassa. Hänen perheensä nimi johtui Albanon lähellä sijaitsevasta Sabellumin linnoituksesta.

Tuomas (k. 1248) oli Suomen kolmas varsinainen katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän hoiti virkaa noin vuosina 1234–1245. Hän oli mahdollisesti englantilaissyntyinen dominikaanimunkki.

Piispa Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan tosin nimettöminä paavi Innocentius III:n bullassa "Ex tuarum", joka on päivätty 30. lokakuuta 1209.

Vuodelta 1241 on säilynyt Ruotsin kaikkien piispojen luettelo, eikä Suomen piispaa mainita siinä. Tämä on tulkittu siten, että Tuomas olisi ollut suoraan paaville alistettu piispa.

Piispa Tuomas mainitaan usein myös yhtenä Ruotsin vuonna 1240 suorittaman epäonnisen Novgorodia vastaan suuntautuneen sotaretken "arkkitehdeista". Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on venäläisten kronikoiden maininta, jonka mukaan ruotsalaisten rinnalla tuolloin taisteli myös norjalaisia sekä suumeja (varsinaissuomalaisia) ja jäämejä (hämäläisiä).

Piispa Tuomas erosi virastaan 1245 ja vetäytyi Gotlantiin, missä hän kuoli vuonna 1248.

Dominicus (noin 1170 – 6. elokuuta 1221 Bolognassa) perusti saarnaajaveljestön eli dominikaanisääntökunnan. Dominicus kanonisoitiin 13. heinäkuuta 1234. Dominicuksen juhlaa vietetään 8. elokuuta.

Itämeren alueelle dominikaanit saapuivat jo varhain. Säilyneet lähteet osoittavat dominikaanien yhteyksistä Turun hiippakuntaan jo 1200-luvun alkupuolelta alkaen. Dominikaanien liturgia oli merkittävä myös hiippakunnan kirkollisen elämän kannalta koko keskiajan.



Pyhä Dominicus. Vanhin tunnettu kuva, tuntematon tekijä, 14. vuosisata (Pyhän Dominicuksen basilika, Bologna, Italia).

Pohjoismaihin dominikaanit saapuivat jo vuonna 1222. Suomessa dominikaaneilla oli keskiajalla kaksi konventtia, Turussa ja Viipurissa.

Jo varhain dominikaaneilla oli merkittävä vaikutus Suomen kirkon liturgian historian kannalta. Veljeskunnan puku on valkoinen, viitta ja päähine mustat. Tämän vuoksi heistä käytettiin myös nimitystä "mustat veljet". Turusta löytyykin vielä Lyypekinmäeltä Pyhän Olavin dominikaaniluostarin muistona mm. Mustainveljestenkuja.

Turun dominikaaniluostari kuului Visbyn ja Tallinnan kanssa ns. merikonventtien ryhmään, joka puolestaan kuului Dacian provinssin piiriin. Se taas oli monikansallinen, monen eri valtakunnan osien kokonaisuus; Visby ja Turku kuuluivat Ruotsiin ja Tallinna Tanskaan. Myöhemmin perustettu Viipurin konventti liittyi merikonventtien ryhmään 1392.

Näin Turku oli osa idän ja lännen taistelua paitsi uskontojen leviämisen kesken, myös taloudesta ja piispa Tuomas oli tässä kuviossa Suomen ensimmäinen sotilaspoliitikko, joka saarnasi tässä taistelussa risti toisessa, miekka toisessa kädessä.

Kun novgorodilainen laivasto purjehti 1227 ruhtinas Jaroslavin johdolla hämäläisten maahan käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon, lähetettiin 1228 piispa Tuomaan johdolla 2000-miehinen suomalaisjoukko kostoretkelle.

Turku oli tässä kostotapahtumien ketjussa mukana vähän samaan tapaan kuin aiemmin ns. Sigtunan tuhossa.

 
Sigtunan tuho oli tapahtuma kesällä 1187, jolloin Sigtunan kaupunkiin Keski-Ruotsiin tehtiin meren takaa yllätyshyökkäys, jonka yhteydessä Uppsalan arkkipiispa sai surmansa.


THa loth konung erik ouer alt sith rike
bade riddare ok riddare like
Swa ok bönder oc tiänistomen
swa som herra plägha oc än
at sighia synom mannom til
taghar han eth örlogh driwa wil
Swa bödh han them til hedith land


Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa,
sekä ritareita että ritarien vertaisia,
niin talonpoikia kuin virkamiehiä,
kuten herrain tapana on,
sanomaan miehilleen,
että hän tahtoi sotaan lähdettävän;
niin käski hän heitä pakanamaalle

Turussa kirjattu Erikin kronikka (Erikskrömikan) Ruotsin valtakunnan varhaisin historianteos. Se on myös vanhin säilynyt ruotsalaisten tekemäksi ja ruotsikieliseksi mainittu tunnettu kirjallinen tuotos.

1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". Eerikinkronikka kuvaa tapahtumia seuraavalla tavalla:

"He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi."

On mahdotonta sanoa, pitääkö Eerikinkronikan tieto paikkansa vai ei. Suomessa elää vahva mielikuva siitä, että Sigtunan tuhosi "suomalainen" sotajoukko.

Otaksuttavasti Olavi Sylikuninkaan tai hänen isänsä Eerik Voittoisan 900-luvun lopulla tai vuoden 1000 tienoilla perustama Sigtuna on Lundin ohella Ruotsin kaupungeista vanhin. Huomattavia rakennuksia ovat Pyhän Pietarin kirkon (piispankirkon) ja Pyhän Olavin kirkon rauniot (1100-luvulta) sekä vuonna 1237 perustetun dominikaaniluostarin yhteyteen vuonna 1255 valmistunut Pyhän Marian kirkko.

Ruotsin (Sveanmaan) ensimmäinen piispanistuin oli Sigtunassa noin vuosina 1060–1130. Myöhemmin se siirrettiin Upsalaan. Kaupungissa ja sen läheisyydessä on merkittäviä muinaisjäännöksiä ja museoita.

Vuonna 1178 karjalaiset merisissit tekivät hävitysretken Lounais-Suomeen vieden kristittyjen johtajan Rudolfin mukanaan surmaten tämän. 1187 vastaavasti itämerensuomalaiset viikingit hävittivät Sigtunan venäläisten yllyttämänä.

1191 tanskalaiset tekivät hävitysretken Suomeen kuningas Knuutin johdolla ja 1198 karjalaiset ja novgorodilaiset polttavat Koroisten Turun. Sigtunan hävitykseen osallistuneet olivat käyttäneet paluumatkallaan Turkua talven yli turvapaikkanaan ja siksi se lähimpänä kohteena oli myös otollinen kostokohde.





 

Koroisten niemelle rakennettiin vuoden 1220 jälkeen hirsistä piispankirkko, johon 1250-luvulla lisättiin muurattu kuori. Sen yhteyteen syntyi myös dominikaaniluostari, joka muutti myöhemmin omaan luostariinsa Lyypekinmäelle.


Koroisten risti ja kirkon rauniot Koroistenniemellä.

Taistelun melskeessä
Turussa 6-8 2014
Simo Tuomola