Turkoma - Turuma

Tänään 9-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Fredrik af Chapmanin syntymästä Göteborgissa 1721. Ruissalon tammet kiittävät:

1721 – Fredrik af Chapman, ruotsalainen amiraali (Ruotsin saaristolaivaston luoja) (k. 1808).

 

Fredrik Henrik af Chapman (s. 9. syyskuuta 1721 Göteborg, Ruotsi – 19. elokuuta 1808 Karlskrona, Ruotsi) oli ruotsalainen amiraali ja laivanrakentaja.

Häntä pyydettiin suunnitelemaan matalakulkuisia aluksia Ruotsin laivastolle käytettäväksi Suomen saaristossa. Venäjän keisarikunnan laivaston voima oli kasvanut Itämerellä ja varsinkin Suomenlahdella, kun venäläiset olivat ottaneet käyttöönsä matalalla kulkevia kaleerialuksia.

Isovihan aikana venäläiset kaleerit olivat saaneet rauhassa tunkeutua Suomen rannikolle, sillä Ruotsin laivasto koostui linjalaivoista, jotka eivät kyenneet liikkumaan saaristossa. Uhan torjumiseksi Ruotsikin hankki kaleereita. Nämä kuitenkin olivat toimintakyvyttömiä hattujen sodassa, joten Venäjä miehitti jälleen Suomen.

Af Chapman loi kokonaan uuden laivastostrategian, jossa avomerilaivaston rinnalle kehitettiin maajoukkojen kanssa yhdessä toimiva saaristolaivasto, jota kutsuttiin myös maavoimien laivastoksi.



Augustin Ehrensvärd (25. syyskuuta 1710 Västerås, Ruotsi – 4. lokakuuta 1772 Mietoinen) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka, Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.

 
Af Chapman suunnitteli Augustin Ehrensvärdin rakennettuman saaristolaivastoon laivatyypit oleskellessaan Suomessa 1762–1764. Saaristolaivaston saaristofregattien neljä tyyppiä saivat nimet Suomen maakuntien mukaan: Uusimaa (Udema), Hämeenmaa (Hemmema), Turunmaa (Turuma) ja Pohjanmaa (Pojama).

 
Fredrik Henrik af Chapman var verksam vid skeppsvarv i Göteborg 1744-1750, underskeppsbyggmästare i Karlskrona 1757-1760, skeppsbyggmästare i Stralsund 1760-1762, dito på Sveaborg 1762-1764 och överskeppsbyggmästare i Stockholm från 1764 och alltsedan början av 1780-talet åter i Karlskrona där han lät bygga Skärva herrgård.

Augustin Ehrensvärd (25. syyskuuta 1710 Västerås, Ruotsi – 4. lokakuuta 1772 Mietoinen) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka, Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.

1765 sökte Chapman permission från sitt arbete som chefskonstruktör för Skärgårdsflottan vid Sveaborg, för att under ett par år ägna sig åt planschverket ”Architectura Navalis Mercatoria”, en sammanställning på de för tiden mest exemplariska och intressanta fartygstyperna.




 




Saaristofregatit otettiin käyttöön Pommerin sodan kokemusten pohjalta. Ne olivat liikkuvampia kuin kaleerit. Lisäksi niiden tulivoima oli huomattavasti suurempi, sillä niiden tykit olivat laidoilla. Myös miehistö oli pienempi kuin kaleerissa. Ehrensvärd sijoitti saaristofregatit Viaporiin, kun taas kaleerit oli sijoitettu Tukholmaan.

Saaristofregattien neljä laivatyyppiä olivat Suomen maakuntien mukaan nimettyjä:

• uusimaa (udenma). Uusimaassa oli kolmimastoinen takila. Airoparien määrä pudotettiin kahdestakymmenestä neljääntoista.
• hämeenmaa (hämmema). Hämeenmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien välissä. Aluksessa oli kolmimastoinen takila.
• turunmaa (turkoma). Turunmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien yläpuolella. Tyyppi oli kolmimastoinen.
• pohjanmaa (påjama). Pohjanmaassa airojen hankaimet sijaitsivat parraslaidassa. Takila oli kaksimastoinen kuunaritakila. Tyyppi oli saaristofregateista pienin.

 

Tunnetuin Turunmaa-laivatyypin alus lienee Lodbrok, jonka pienoismalli on Suomenlinnassa Ehrensvärd-museossa.

Alus joutui venäläisten haltuun vuonna 1808 ja katosi rekistereistä kymmenkunta vuotta myöhemmin. Viimeiset Turunmaat nähtiin Oolannin sodan aikana. Sen jälkeen ne katosivat historiasta kaikessa hiljaisuudessa vähin erin lisääntyneiden höyryalusten tieltä.

Turunmaa oli neljästä saaristolaivastolle suunnitellusta laivatyypistä toiseksi suurin. Sen kannelle mahtui 43 tykkiä, kuuden viikon juomat ja kahden kuukauden ruoka

Alus oli soutufregatti, kuten muutkin Chapmanin saaristolaivastolle suunnittelemat alukset. Sitä voitiin soutaa 16 airoparilla. Airoportit sijaitsivat tykkiporttien yläpuolella. Tyyppi oli kolmimastoinen ja kaljuunallinen.

Fartyg som ritats av af Chapman

• Amphion, Gustaf III:s lustfartyg (akterkastell och kajuta bevarade på Sjöhistoriska museet i Stockholm)
• Jacobstads Wapen
• Kungaslupen Vasaorden
• Kungliga lustbåten Galten
• Kungliga lustbåten Delfinen
• HMS Bellona (1782)
• HMS Björn Järnsida (1774)
• HMS Brynhilda (1776)
• HMS Dristigheten (1785)
• HMS Dygden
• HMS Fäderneslandet (1783)
• HMS Försiktigheten (1784)
• HMS Hedvig Elisabet Charlotta
• HMS Ingeborg (1776)
• HMS Konung Adolf Fredrik (1775)
• HMS Konung Gustaf III (1777)
• HMS Kronprins Gustaf Adolf (1782)
• HMS Lodbrok
• HMS Oden (1764)
• HMS Styrbjörn (1790)
• HMS Tor (1764)
• HMS Wasa (1778) (örlogsbåt med 64 kanoner)
• HMS Venus (1783)
• HMS Äran (1784)
• Segelsumpen Jehu (1996) http://www.skotbatsforeningen.ax/jehueka.htm
•  

Johan Tietrich Schoultz: Ruotsinsalmen II meritaistelu

Chapman aateloitiin vuonna 1772 af Chapmaniksi. Myöhemmin 1780-luvulla hän rakensi myös Ruotsin merilaivaston toimiessaan Karlskronan sotasataman johtajana vuosina 1781–1793. Ruotsinsalmen II meritaistelun jälkeen 1791 Chapman ylennettiin vara-amiraaliksi.

Hänen oivalluksiaan oli myös männyn käyttäminen laivojen rakennusmateriaalina tammen sijaan. Vaikka laivoista tuli näin lyhytikäisempiä, niitä oli edullisempi valmistaa eikä pohjoisessa ollut puutetta raaka-aineesta.

Ruissalon tammet kiittävät, sillä niitä oli aiemmin parturoitu varsin huolettomasti valtakunnan laivanrakennuksen tarpeisiin.

Esim. vuonna 1615, kun suomalainen Klaus Laurinpoika Fleming uudisti omalla osaamisellaan Kustaa Aadolfin laivastoa, raaka-aine haettiin juuri Turusta ja Ruissalon tammimetsä sai väistyä Tukholman laivatelakoiden tarpeeseen.

 
 Clas Larsson Fleming..



Klas Larsson Fleming (1592–1644) oli amiraali ja maaherra.

Fleming oli syntyisin Louhisaaren kartanonherrain suvusta: hänen isänsä oli Lars Fleming, Lauri Hermansson; ja äitinsä oli Kankaisten Horneja, joten hän myös polveutui Stålarmeista ja Kurki-suvusta. Kaatui Femernin meritaistelussa. Toimi valtaneuvoksena ja myös Tukholman ylikäskynhaltijana.


Turkoman tuntumassa
Turussa 9-9 2015
Simo Tuomola

manifesti

Jumalan Armosta
Me ELISABETH Ensimmäinen
Keisarinna ja Yksinhaltija koko Venäjän maan ylitse etc. etc. etc.
Teemme tämän kanssa tiettäväksi yhtäläisesti kaikille, ja itse kullekin Säädylle ja Maan asukkaille erinomaisesti koko Suomen Ruhtinaskunnassa:
Kuinka väärällä tavalla ja muodolla Ruotsin Valtakunta jo muutamia vuosia on suunnitellut sotaa Venäjän Valtakuntaa vastaan, ja nyt vihdoin ryhtyneet sotaan meitä vastaan. Koko maailma ja itse Ruotsin valtakunnan alamaisetkin, joilla on puhdas ymmärrys ja harkintakyky, havaitsevat eivätkä voi vastaansanoa, ja on siis pitkällisempi selvitys tarpeeton kuin että Venäjän Sota-aseet Jumalan siunauksen kautta ovat selkeästi osoittaneet, ettei Jumala vääriä hankkeita koskaan auta, ja väärissä riidoissa ja kapinoissa ainoastaan totuuden ja oikeuden puolta avullaan ja voimallisella kädellään aina tukee ja auttaa.
Astuimme Keisarilliselle Perintöistuimellemme uskollisessa toivossa, että saisimme Naapurimme kanssa Rauhassa ja ystävyydessä elää ja meidän alamaisiamme sisäisellä ja ulkoisella levollisuudella meidän Valtakunnassamme pysyväisessä tilassa vahvistaa ja edesauttaa.
Myös naapuriamme Ruotsin valtakuntaa ja heidän alamaisiaan kohtaan olemme aina osoittaneet hyväntahtoisuutta. Tämän parhaillaan käynnissä olevan Sodan ja sen seurauksena Molemmin puolin Alamaistemme lisääntyvää turmelusta ja viattoman veren vuodattamista molemmin puolin olemme murheella ajatelleet ja … kaikella mahdollisella tavalla murehtineet, että tämä Sota tuli, ja Jumalalle hyödytön Vihollisuus loppuisi ja jälleen rauhan esittämisen Kautta se entinen Naapurillinen Ystävyys ja Kaikille hyödyllinen levollisuus tulisi asetetuksi ja päätetyksi vahvan perustuksen päälle.
Me olemme tästä hyväntahtoisesta ehdotuksestamme sitäkin vakuuttuneempia, kun tiedämme, että tämänkaltainen väärä ja perusteeton Sota ei ole aloitettu Ruotsin Valtakunnassa kaikkien Säätyjen ja alamaisten yhteisellä päätöksellä, vaan suuri osa on ollut sitä vastaan. He ovat harkinneet tämän ajattelemattomasti aloitetun sodan vahingollisia ja vaarallisia seuraamuksia ja vastustaneet sellaisia ihmisiä, jotka ovat oman edun tavoittelun tähden rikkoneet rauhan ja Isänmaan Levollisuuden vastuuttomasti uhranneet. Luonnollisesti heidän joukostaan löytyvät Suomen asukkaan, joilla on niin paljon enemmän syytä toivoa pikaista Sodan loppua, koska he ja heidän omaisuutensa ovat kaikkein eniten joutuneet kärsimään syyttä kaikenlaista vaivaa, turmelusta ja hävitystä.
Niin olemme Me vastoin omaa tahtoamme käyneet tätä vahingollista sotaa ja verenvuodatusta, ja koska meidän hyvä Rauhanesityksemme ei ole saanut mitään aikaan, niin olemme joutuneet jälleen lähettämään Sotajoukkomme Suomenmaan Rajojen sisälle. Meidän hyvä ajatuksemme on, että tämä meidän Sotajoukkomme ei ole tullut sinne mitään hävittämään, mikä tiettäväksi tehdään kaikille Suomen Ruhtinaskunnan Säädyille ja asukkaille tämä Julistuksen ja Manifestin kautta. Niin myös kaikille yhteisesti ja itse kullekin erityisesti julkisesti luvataan, suomalaisten ja heidän Isänmaansa hyödyksi kaikkein voimallisimmalla tavalla, että jos he tässä Sodassa pysyvät aloillaan ja rauhallisina, ja Sodan varustamisesta ja hankkeista pitävät itsensä poissa eivätkä vihamielisesti käy meidän Sotajoukkojamme vastaan, eivätkä yhdessäkään asiassa Ruotsin Armeijalle apua osoita, vaan meidän kanssamme naapurillisessa ystävyydessä ja Rauhassa elää, osoittaen sen teoilla, niin sellaisessa tilassa meidän puoleltamme Säädyt ja asukkaat Suomen Ruhtinaskunnassa tulevat varjelluiksi ja jokainen saa täydellisesti pitää omaisuutensa ja ovat kaikesta rasituksesta vapautettuja, ja heitä sillä, meidän varjeluksemme alla kaikella tavalla suojellaan.
Me vielä uskollisessa aikomuksessamme kerromme, että me emme jalan leveyttä vierasta maata halua, vaan mielellämme kaikin tavoin autamme, että Suomen Ruhtinaskunta, jos se aikoo itsensä erottaa pois Ruotsin vallan alta, ja haluaa päästä pois tästä turmiollisesta Sodasta, johon se on muutamien Persoonien oman edun tavoittelun vuoksi joutunut, niin kuin vapaa eikä kenenkään vallan alla oleva maa, teidän omienne kanssa keskenänne määräätte hallitusmuodon, sellaiselle perustalle ja sen kaltaisessa oikeassa Vapaudessa pysytty, niin kuin se on omaksi hyödyksenne ja alati pysyväksi vahvistukseksi, ja sen oman tahtonne mukaan asetetaan, kun itse toivoa taidatte.
Sen ohella me olisimme heille avuksi tässä heidän uudessa hankkeessaan kaikissa tilanteissa, miten he itse tahtovat ja meidän Sotajoukoillamme kaikelle rakkaudella varjelisimme ja auttaisimme. Tällä tavalla ja näiden välikappaleiden kautta, taitaisi Suomenmaa, jos he mainitulla tavalla asettamvat oman vapaan Hallituksen, olemaan raja Venäjän ja Ruotsin Valtakunnan välillä, ja sillä tavoin tulla Meidän välisemme likeisen Naapurillisuuden tähden Vapautetuksi kaikesta Levottomuudesta ja vaivasta, jonka Ruotsin Valtakunta on heille saanut aikaan. Eikä Ruotsi Kruunu voi oikeudella asettaa itseään tätä asetusta vastaan, jos he muutoin ovat aikoneet pitää yllä totista ystävyyttä Venäjän valtakunnan kanssa.
Ja niin tahdomme Me meidän puoleltamme Suomen Ruhtinaskunnan Säädyille uskollisella Meidän kaikkein armollisimmalla lupauksella, kaikkein julkisimmalla tavalla sanoa ja luvata, että itse työssä heidän oman toiveensa ja anomuksensa jälkeen kaikissa tiloissa osoitamme heille uskollisen avun. Mutta jos vastoin Meidän parempaa toivoa tämä Meidän hyväntahtoisuutemme Suomen Ruhtinaskunnassa ei tule vastaanotetuksi, vaan jos Suomen asukkaat ajattelemattomuudesta omasta tahdostaan käynnissä olevan Sodan aikana Meitä ja Meidän Sotajoukkojamme vastaan asettavat itsensä ja auttavat Ruotsin Armeijaa, niin olemme Me vastoin Meidän omaa armollista aikomustamme pakotetut tämän mainitun Ruhtinaskunnan Tulen ja Miekanterän kautta hävittämään, jonka Me kaikille tämän Meidän Manifestin kautta olemme käsketyt ilmoittamaan ja tiettäväksi tekemään.
Annettu Moskovassa, 18. Maaliskuuta 1742
Elisabeth

Torvet soiden

Tällä päivämäärällä 6-9 perusti kenraalikuvernööri Pietari Brahe 1638 Suomen postilaitoksen määräämällä von Stenhausenin työn pohjalta maahan oman postitaksan.

1638 – Ruotsin kuningaskuntaan perustettiin postilaitos.

6. syyskuuta 1638 kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan osana olevaan Suomeen.

 Jalaksin varustetulla postiveneellä posti kuljetettiin osin jäätyneen Ahvenanmeren ja Suomenlahden yli 1700-luvulla.

Jo päivämäärällä 20-2 1636 annettiin valtakunnassa laatuaan ensimmäinen postijärjestys, asetus postinkuljetuksen järjestämisestä Ruotsi-Suomessa.

Ensimmäinen virallinen postinkuljetusmuoto Suomessa oli jo 1400-luvulla kirkon piiriin luotu ns. lukkarinposti, joka velvoitti lukkarit huolehtimaan kirkon sisäisestä postinkulusta. Tavallisen rahvaan posti kulki kauppiaitten ja sotilaitten mukana; maan mahtavilla oli omat lähettinsä.

10 Mordokai kirjoitutti kirjeet kuninkaan nimissä, vahvisti ne hänen sinetillään ja antoi ne vietäviksi pikaläheteille, joilla oli ratsuina kuninkaan tallien postihevoset.




Ahvenkosken rajapostikonttorin 1787 pystytetty toinen rakennus.

Ruotsi-Suomessa annettiin ensimmäinen perustava postijärjestys 20.2.1636, ja sitä täydennettiin 1640-luvulla kolme kertaa. Postijärjestyksen antamista oli edeltänyt nopea valtakunnallinen kehitys: Kustaa Adolf oli uudistanut valtion hallintoa, oikeuslaitosta, sotalaitosta ja elinkeinoelämää. Tiedonkulku ja tiedonvälitys tulivat yhä tärkeämmiksi. Kokkotulet eivät enää riittäneet – tarvittiin erityistä postilaitosta.

Kun Pietari Brahe v. 1637 määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, hän teki heti tänne tultuaan Ruotsin hallitukselle esityksen postilaitoksen järjestämisestä myös Suomeen. Vastaus oli myönteinen: Suomen postilaitos perustettiin v. 1638 kuningatar Kristiinan julistuksella eli silloisen holhoojahallituksen toimesta, v. 1626 syntyneen kuningattaren ollessa edelleen alaikäinen .


 

 Helsingin posti- ja lennätintalo.


Suomalainen postitalo 1800-luvun alussa.

Päivämäärällä 6-9 perustettiin siis Ruotsin valtakunnan osana olleeseen Suomeen 1638 oma postilaitos, perustajana kuningatar Kristiina käskystä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Oikeammin kyse oli tuolloin postitaksan määräämisestä Suomea varten.

Kun Suomen uusi kenraalikuvernööri Per Brahe saapui 1637 maahan, oli hänellä hallituksen lupaus, että Suomeen järjestettäisiin postilinjoja. Tätä vaativat myös Brahen hallintotehtävät.

Kesän 1638 aikana Ruotsin postin johtajan Gese Wechelin tärkeimmän avustajan, valtakunnanvouti Bernhardt Steen von Steenhausenin onnistuikin järjestää postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja sieltä etelärannikkoa seuraten, Suomenlahden kiertäen reitille ensin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevanlinnaan ja Narvaan. Helsingistä Hämeenlinnaan järjestettiin sivupostilinja.





Kun Steen von Steenhausenin matkakertomus oli käsitelty Tukholmassa, hallitus hyväksyi 6-9 1638 Suomen postilinjalle virallisen kirjetaksan. Viimeistään tällöin säännöllinen, kerran viikossa tapahtuva postinkuljetus oli Suomen ensimmäisellä postilinjalla käynnissä. Syyskuun kuudetta päivää Suomen posti viettää syntymäpäivänään.

Käsky valtionpostin järjestämisestä annettiin jo 2. kesäkuuta 1638 ja asian sai käytännössä hoitaakseen valtakunnanvouti von Steenhausen. Vakinainen postinkulku järjestettiin Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja täältä Porin, Hämeenlinnan ja Helsingin reiteille. Kirje Turku-Tukholma välillä maksoi 4 ja Turku-Helsinki välillä 2 hopeaäyriä. 2-3 peninkulman välein postireitin varrelle nimitettiin valantehneitä talonpoikia merkinantotorvineen postiljooneiksi.



 

 Junkers Ju-52 ja postisäkkejä.

Valassaaret oli vuosisatojen ajan Ruotsin ja Suomen välillä liikkuneiden postinkuljettajien etappipaikka. Veneet purjehtivat Valassaarilta 17 merimailin päässä Ruotsissa sijaitsevaan Holmögaddiin. Talvella posti kuljetettiin hevoskyydillä.

Kuninkaantie (ruots. Kungsvägen) on vanha postireitti Norjan Bergenistä Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden perukkaan Pietariin asti. Suomessa tien osuutta Turusta Viipuriin on vanhastaan nimitetty myös Suureksi Rantatieksi.








This is known as "Sweas Rikes Postwägar Anno 1698", the oldest map showing the post routes in Sweden and Finland. The Kig´s Road is one of the routes. The map belongs to the Postmuseum in Copenhagen.

Torvet löytyvät myös Suomen ensimmäisistä postimerkeistä, soikiomerkeistä vuodelta 1856; arvoina 5 kopeekkaa sininen ja 10 kopeekkaa karmiini:




Torvet soiden
Turussa 6-9 2015
Simo Tuomola

Aarrelaivalla

Tänään 5-9 olemme eksyneet Amsterdamin satamaan. On vuosi 1771 ja Vrouw Maria -niminen laiva on juuri lähdössä pohjoiseen kohti Suomen rannikkoa ja sitä myöten lopulta Pietariin, jossa keisarinna Katariina II odottelee laivaan lastattua arvolastia.

 

Turun kaupunginarkistossa säilytettävän Vrouw Marian lokikirjan mukaan matka sujuukin aluksi ihan suunnitelmien mukaan.  Saavuttuaan Itämerelle alus piti aluksi kurssin kohti pohjoista.

Suomenlahden suulle saavuttuaan sen olisi pitänyt Pietariin päästäkseen muuttaa kurssiaan suoraan itään hyvissä ajoin ennen saapumistaan Suomen matalikkoiselle ja karikkoiselle rannikolle. Pimeässä ja myrskyisessä säässä tämä ei kuitenkaan  onnistunut ja alus törmäsi lopulta kohtalokkain seurauksin karille.

 

Lokikirjan mukaan tämä tapahtui hetkellä, jolloin miehistö oli kokoontunut rukoushetkeen. Alus menetti peräsimensä sekä sai pahan vuodon. Tyrskyjen ympäröimänä miehistö ei uskaltanut jäädä alukseen yöksi joten ankkuroituaan aluksen he siirtyivät laivaveneellä läheiselle luodolle turvaan.

Turun maistraatin pöytäkirjan 26.10.1771 liitteenä oleva lokikirja jatkuu 4. lokakuuta 1771 seuraavasti;

"illan suussa luoksemme tuli vene mukanaan viisi miestä, jotka lupasivat kipparillemme tulla seuraavana päivänä takaisin mukanaan mahdollisimman paljon miehiä. Tuuli heikkeni kun soudimme laivaan ja pelastimme 10 tynnyriä merkittynä 33:sta 42:een sekä yhden merkittynä IBG No. 1. Totesimme kahdeksan jalkaa vettä pumpun luona ja kun emme uskaltaneet viipyä kauemmin ja kun ei ollut mahdollisuutta saada sitä tyhjäksi, läksimme laivasta ja saavuimme suuressa vaarassa maihin.

Aamulla 5. lokakuuta saapui yhdeksän miestä kolmella veneellä luoksemme, soudimme laivalle ja menimme pumppuun. Totesimme yhdeksän jalkaa vettä pumpun luona ja kun menimme kaikki pumppaamaan edistyimme noin 3/4 jalkaa koko päivän aikana ja vesi oli makeaa, kuin sokeria. Illalla apumme lähti pois emmekä uskaltaneet jäädä sinne kauemmaksi aikaa.

Sunnuntaina 6. lokakuuta lähetti kipparimme kahdeksan miestä kahdella veneellä etsimään apua. Meillä oli kaunis ilma ja menimme joka mies laivaan pumppaamaan, mutta emme edistyneet. Sillä aikaa tuuli nousi ja pakotti meidät poistumaan taas laivasta. Pääsimme maihin suuressa vaarassa. Illalla luoksemme tuli 26 miestä kahdeksalla veneellä.

Maanantaina 7. lokakuuta menimme laivaan 34 miestä mukanamme sään ollessa kaunis. Aloimme pumpata niin paljon kuin mahdollista laivan ollessa suunnilleen kansi veden pinnassa. Meillä oli runsaasti kahvinpapuja pumpussa joten emme edistyneet. Huomasimme ankkuriköytemme lähes läpikuluneeksi solmun kohdalta joten katkaisimme sen ja kiinnitimme taas ankkuriin sekä laskimme ankkurin. Sillä aikaa kaikki päättivät laivan ja lastin pelastamiseksi avata keulaluukun, jolloin havaitsimme ylimmän kerroksen olevan puoliksi veden alla. Pelastimme siis sen mikä oli mahdollista.

Tiistaina 8. lokakuuta menimme aamulla jälleen laivaan väkeä mukanamme ja koetimme taas pumpata ja pelastaa kaiken mikä oli mahdollista. Tuuli oli idästä sekä kaunis ilma mutta sää synkistyi pahasti etelässä, joten selvitimme köytemme ja käärimme niiden ympärille purjekangasta ja soudimme illalla takaisin maihin. Illalla tuuli voimakkaasti etelän ja kaakon välistä sekä satoi.
Keskiviikkona 9. lokakuuta menimme katsomaan laivaamme muttemme nähneet sitä enää. Turusta tuli jolla mukanaan kaksi tullipalvelijaa, jolloin päätettiin lastata jahtiin pelastetut tavarat..."


 

 Muutamaa päivää myöhemmin Vrouw Marian kapteeni matkusti miehistönsä kanssa pohjoistuulen saattelemana Turkuun, jossa hän teki meriselityksen.

Ennen pääsyään Itämerelle laivan piti ohittaa Juutinrauman tulli, jossa kaikkien alusten oli maksettava tietyt tullimaksut. Tämä käytäntö oli erittäin hyödyllistä Tanskan valtiontaloudelle mutta ehkä hieman epäilyttävää laillisesta ja eettisestä näkökulmasta katsottuna. Käytäntö jatkui kuitenkin vuoteen 1856 saakka, jolloin amerikkalaiset kieltäytyivät maksamasta tullia.

Nykyään historioitsijat pystyvät monipuolisesti hyödyntämään näitä tulliviranomaisten säntillisesti tekemiä muistiinpanoja, jotka sisältävät valtavan määrän informaatiota. Jokaisesta Juutinrauman läpi kulkeneesta aluksesta on merkitty ylös muun muassa kotisatama, kansallisuus, määränpää, nimi ja kapteenin kotipaikka sekä enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty lasti ja lopuksi maksetut tullit.

Merkintä Vrouw Marian Juutinrauman ohituksesta löytyy myös merkintäkirjasta:

Hollantilainen alus No 508 (von Osten bind, 1771)

23. syyskuuta, Reymund Lourens Amsterdamista, sieltä Pietariin lastinaan mm. sokeria, krappia, sinkkiä, verkaa ja puuvillakangasta, sekä laivurin yksityisvaraston lisäksi kauppakamaa 9783 riksin arvosta.



Katariina II, myöhemmin Katariina II Suuri, (ven. Екатерина II Великая, 2. toukokuuta 1729 Stettin – 17. marraskuuta (J: 6. marraskuuta) 1796 Pietari) oli Venäjän keisarinna 1762–1796, Romanov-sukua avioliiton kautta.

Juuri tuo arvolasti oli matkalla Pietariin, jossa saksalaissyntyinen Venäjän Keisarinna Katariina II (Suuri, 1729-96), joka oli tunnettu kiinnostuksestaan taidetta kohtaan, odotteli taideostoksiaan Amsterdamista. Keisarinnana hänellä ei ollut taloudellisia ongelmia kalliin harrastuksensa kanssa, jonka tulokset ovat nykyään nähtävillä Pietarin Eremitaasin saleissa.

 

Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevaa taidekokoelmaa. Kokoelma sisältää nykyisellään lähes kolme miljoonaa taide-esinettä

Vuonna 1770 Amsterdamissa kuoli varakas hollantilainen puutavarakauppias Gerrit Braamcamp. Hänelle kuulunut ja Amsterdamissa edelleen oleva talo oli aikoinaan täynnä maalauksia, huonekaluja, koruja, lakkatöitä ja hopeaesineitä.

 Gerrit Braamcamp

Braamcampin perilliset päättivät huutokaupata kokoelman pääosan 20. heinäkuuta vuonna 1771. Kuultuaan huutokaupasta Katariina II kiinnostui siitä ja määräsi Hollannin suurlähettiläänsä, ruhtinas Galitzinin huolehtimaan haluamiensa esineiden hankkimisesta. Tämän Galitzin hoiti sopimalla muutaman taidekauppiaan kanssa, että he ostavat hänen puolestaan määrätyt esineet.

Ilmeisesti suurin osa venäläisten kyseisestä huutokaupasta ostetuista esineistä lastattiin juuri hollantilaiseen Vrouw Maria -nimiseen laivaan, joka lähti Amsterdamista kohti Pietaria arvolasteineen torstaina 5. syyskuuta 1771. Osa lastista pelastettiin, mutta osa odottelee jossakin kunnossa edelleen pelastajaansa meren pohjalla Turun saaristossa.

 Seuraava merkittävä kirjallinen todiste Vrouw Marian haaksirikosta on Venäjän ulkoministeri Nikita Paninin lähettämä kirje Ruotsin kansliapresidentti Ulrik Schefferille, joka on päivätty Pietarissa 8. lokakuuta 1771 (Panin käyttää vanhaa venäläistä kalenteria). Panin kirjoittaa Venäjän hallituksen saaneen äskettäin tietää, että kapteeni Reynoud Lorensin ohjaama hollantilainen laiva Vrouw Maria on menetetty noin kahden lieuen päässä Turusta. Alus sisältää useita laatikoita Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kuuluvia kallisarvoisia maalauksia.

"Koska ne ovat hyvin arkoja vahinkoja saamaan ja tarvitsevat hoitoa ja huoltoa lähetän majuri Thierin ottamaan ne haltuunsa. Olen varustanut hänet tällä kirjeellä Teille, Monsieur, jonka kautta pyydän teitä antamaan hänelle kaiken sen avun minkä hän tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä. En epäile vähääkään ettettekö Te tekisi kaikkeanne kun kysymyksessä on asia, joka persoonallisesti koskee Hänen Majesteettiaan Keisarinnaa, tai että tässä asiassa koetatte varmistaa Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuninkaan hyväksymisen. Paroni Ribbing, Kuninkaan lähettiläs tässä hovissa, kirjoittaa Teille samasta asiasta. Minulla on kunnia liittää hänen kirjeensä tähän mukaan. ..."

Tämä kirje on ensimmäinen kokonaisessa sarjassa, joka koskee menetettyä hollantilaista laivaa ja sen keisarillista lastia. Se aloitti diplomaattisen kirjeenvaihdon Tukholman, Pietarin ja Turun välillä. Kirjoittajat olivat paroni Scheffer, Tukholman ulkoministeri, paroni Ribbin, Ruotsin lähettiläs Pietarissa ja paroni Christopher Rappe, joka oli Turun läänin maaherra.

Turun Maistraatin pöytäkirjat 1771 kertovat omaa tarinaansa haaksirikon tapahtumista ja niihin liittyvät myös pelastetun tavaran luettelot. Turun huutokauppakamarin pöytäkirjoista 1771 ja 1772 käyvät myös selville huutokauppakamarissa Turussa Vrouw Mariasta myydyt tavarat.


Aarrejahdissa mukana
Turussa 5-9 2015
Simo Tuomola

Kaupunki palaa

Tänään 4/9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9 1827 klo 21 tienoissa ja riehuttuaan 20 tuntia se oli tuhonnut 3/4 kaupungista.

1827 – Turun palo tuhosi Suomen tuolloin suurimman kaupungin lähes täysin.



 
Palon jäljet Gustaf Wilhelm Finnbergin (1784-1833) tallentamana. Taiteilijan oma työhuonekin tuhoutui palossa.

Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tiistai-keskiviikkona  4.–5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.

Ilman sen suurempia salaliittoteorioitakin voi ihmetellä esim. Venäjän laivaston ja asevoimien passiivista asennetta Turussa heidän seuratessaan vanhan pääkaupungin tuhoutumista. Palo tietenkin edisti heidän toiveidensa mukaisesti Turun merkityksen pienentymistä Helsingin kasvaessa. Mutta silti esim. väkiluvussa Helsinki saavutti Turun vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1841.

Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.

Palo sai alkunsa kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen kello yhdeksää tiistai-iltana, 4. syyskuuta 1827. Porvari Hellman oli itse matkalla Tukholmassa, mutta hänen vaimonsa Christina Elisabeth Hellman kertoi myöhemmin nähneensä palon aluksi paksun savun nousevan navettansa katosta.

Palon syttymisestä epäiltiin aluksi palvelijatar Maria Vassia, joka oli palon syttymisen aikoihin ollut leivintuvassa alustamassa taikinaa. Myöhemmin tehtyjen selvitysten mukaan Hellmanin naapuritalon savupiipusta oli lentänyt kipinöitä Hellmanin talon vintille, jossa säilytettiin heiniä; näistä palo sai siten alkunsa.

Pian palon syttymisen jälkeen Turun tuomiokirkon kellot soittivat hälytyksen kaupunkilaisille ja kaupungin hyväkuntoista palokalustoa ryhdyttiin siirtämään Turun pohjoisiin osiin.

Palomiehistön tehtävä osoittautui hyvin nopeasti toivottomaksi. Puuaines kaupungissa oli erityisen kuivan edeltäneen kesän vuoksi rutikuivaa. Päre- ja turvekatot synnyttivät kipinäsateen ja levittivät paloa kattoja pitki läpi kaupungin.

Lisäksi tallien ja navettojen ylisille talvea varten kootut kuivat heinät toimivat tehokkaina sytykkeinä. Palon syttyessä suuri osa kaupungin sammutusvelvollisista porvareista oli Tampereen markkinoilla. Kun myös ylioppilaat olivat vielä kesälomalla ja siten poissa kaupungista, sammutusmiehistö oli tavallista pienempi.

Turku vuonna 1811 G.S. Sergejevin tallentamana.


Kaupungissa puhkesi samana iltana myrsky, jonka vuoksi palo eteni räjähdysmäisesti kaupungin pohjoisesta korttelista kohti etelää. Juuri kun kaupungin palokalusto oli kuljetettu Turun tuomiokirkon läheltä joen pohjoispuolen palopesäkkeisiin, ylitti tuli myös Aurajoen sytyttäen Kirkkokorttelin kello yhdentoista aikaan.

Palon sammuttajat joutuivat ongelmiin tulen nopean etenemisen myötä, eikä tuomiokirkon, Turun Akatemian, hovioikeuden, Turun tuomiokapitulin ja monen muun viraston pelastamiseksi voitu tehdä paljoakaan.

Tulta levittivät omalta osaltaan tehokkaasti myös kukkuloilla vinhasti pyörineet palavat tuulimyllyt.

Akatemian korvaamattoman arvokas kirjasto tuhoutui lukuun ottamatta niitä teoksia, jotka sattuivat olemaan lainassa kaupungin ulkopuolella. Turun tuomiokirkon tornin kellot löivät viimeisen kerran kello kolme aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni romahti alas.

Tulenhohde näkyi hyvin vielä Perniön Kirjakkalassa ja paperiliuskaleita lenteli Sauvoon asti. Lapualla asti eteläisellä taivaalla nähtiin omituisen värinen pilvi, joka herätti epäilyksiä tulipalosta.

Palo sammui lopulta iltapäivällä 5. syyskuuta tehtyään tuhoa kaupungissa noin 20 tuntia. Seuraavaan päivään mennessä tuli oli tuhonnut kolme neljäsosaa kaupungista eli 1 126 talosta 780. Kaikkiaan 2 500 kotia paloi.

Vain yksi neljäsosa kaupungista, lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla oli säilynyt: Turun linnan ympäristö, Vartiovuorenmäki, Luostarinmäki ja Puolalanmäki. Kodittomaksi oli jäänyt noin 11 000 turkulaista, loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.


Turku on aina noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu, niin myös vuoden 1827 tuhon jälkeen, mutta tällä kertaa isku oli todella luja; kaupunki oli raunioina, pääkaupunkioikeudet oli siirretty Turulta Helsingille jo vuonna 1812.

Ja nyt kun myös yliopisto pakkosiirrettiin uuteen pääkaupunkiin, seurasi maan sivistyneistö hallinnon jalanjälkiä Helsinkiin, jossa Turussa palon aikana opiskelleet Runebergit, Snellmannit, Lönnrotit, Cygnaeukset ja Nervanderit loivat näyttävät uransa, mutta vahva usko eli Suomen kansallispyhättö ja maan kirkollinen hallinto jäivät sentään jatkossakin Turkuun.


Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Feeniks-symboliikan kautta Turku on Heliopoliksen, nousevan Auringon kaupunki, aamuruskon jumalatar Auroran sanansaattaja. Jälleensyntymisen symboli Feeniks tulee aina apuun, kun sitä kipeimmin tarvitaan ja sen kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.


Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:

"Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.

Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen.

Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin".

Tähtitorni puiston puolelta nähtynä suurpalon jälkeen vuonna 1852. Oikealla palotorni, jonka paikalle rakennettiin 1903 Vartiovuoren vesisäiliö.


Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Turun Vartiovuoren observatorion ensimmäisenä tähtitieteilijänä toimi Henrik Johan Walbeck vuosina 1817-1822, mutta mies päätyi itsemurhaan observatoriossa.

Suomalainen tähtitieteilijä. Turussa Hällströmin oppilaana opiskellut Walbeck valmistui maisteriksi 1815 ja esitti kahta kuukautta myöhemmin dosentinväitöskirjansa. Vuonna 1817 hänet nimitettiin ainoana hakijana Akatemian observaattoriksi.

Vuonna 1819 hän esitti maapallon muotoa koskevan tutkimuksensa, jossa hän sovelsi uutta Gaussin kehittämää pienimmän neliösumman keinoa kuuteen aikaisempaan meridiaanikaaren mittaukseen. Walbeck ehti julkaista useita artikkeleita ja vierailla monissa huomattavissa observatorioissa lyhyen, itsemurhaan päättyneen elämänsä aikana.


Friedrich Wilhelm August Argelander (22. maaliskuuta 1799 Memel Preussi – 17. helmikuuta 1875) oli suomalais-preussilainen tähtitieteilijä.

 Suomessa Argelander oli vuosina 1823–1837 ensin Turussa observaattorina ja sitten Helsingissä observatorion johtajana. Hän toimi tähtitieteen professorina Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa vuosina 1828–1837


 

Kun Argelander saapui Turkuun, hän ryhtyi panemaan uutta observatoriota ja kalustoa havaintokuntoon. Akatemian vanhempia instrumentteja, joita oli varsin vähän ja jotka olivat pieniä, Argelander ei juuri katsonut käyttökelpoisiksi. Uusista kojeista kahdeksan jalan ohikulkukone oli saapunut. Sen havaintohuone observatoriossa valmistui vasta vuoden 1825 lopussa, ja kone saatiin paikoilleen maaliskuussa 1826.

Argelanderin havaintopäiväkirjassa on syyskuun 4. päivän iltana 1827 kello 9 ß Aquilae-tähdestä tehdyn havainnon perässä merkintä: "Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte." (Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi.)

Syyskuun 8. iltana havaintopäiväkirja jatkuu: "Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..." (Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;...) .


Lokakuun 21. päivänä annettiin keisarillinen manifesti, jolla Akatemia määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, joka oli ollut vuodesta 1812 lähtien maan pääkaupunki. Samalla Akatemian nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi Suomessa.


Turun vanhan suurtorin ympäristö vuonna 1856. Taustalla Vartiovuori, jossa vasemmalla palotorni ja oikealla observatorio.

Tunteen palolla
Turussa 4-9 2015
Simo Tuomola

Aleksandran kirkko

Tänään 2-9 seisahdamme hetkeksi Turun kauppatorin laidalle ja nostamme maljan Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkolle. Sen vihkiäisistä 1846 tulee kuluneeksi tasavuosia.

 
Turun ortodoksinen kirkko eli Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Turun kauppatorin laidalla.

Kirkko rakennettiin Nikolai I:n 5. tammikuuta 1838 antamasta määräyksestä torin koilliskulmaan arkkitehti C. L. Engelin piirustusten pohjalta.

Nikolai I (6. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1796 Tsarskoje Selo – 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1855 Pietari) oli Romanov-hallitsijasukuun kuulunut Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen.



 Nikolai I

Kirkon rakennustyöt, jotka maksoivat 67 886 ruplaa Venäjän valtion kassasta, aloitettiin vuonna 1839 ja saatiin päätökseen 1845. Kirkko vihittiin 2. syyskuuta 1846. Kirkko omistettiin keisari Diocletianuksen puolisolle Aleksandralle, joka oli julkisesti ilmoittanut olevansa kristitty ja kärsi siksi marttyyrikuoleman 23. huhtikuuta 303. Suojeluspyhän valintaan lienee vaikuttanut myös keisari Nikolai I:n puoliso, Aleksandra Feodorovnan nimi.

Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessa Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissä 1815. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti nimen Aleksandra Fjodorovna käännyttyään ortodoksiksi.



 Diocletianuksen aikana 284-305 vainottiin kristittyjä, koska keisari halusi itse olla Dominus et Deus (Herra ja Jumala)


Arkkitehti Engelin kädenjälkiä Turun katukuvassa muistelimme viimeksi hänen kuolinpäivänään:

Tänään 14-5 muistamme Johan Carl Ludvig Engeliä hänen kuolinpäivänään. Helsingin monumentaalikeskuksen lisäksi hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti edelleen mm. Turun kaupunkikuvassa. Ruutukaavan lisäksi myös rakennuksissa.

 Johan Carl Ludvig Engel (saks. Johann Carl Ludwig Engel, 3. heinäkuuta 1778 Berliini – 14. toukokuuta 1840 Helsinki) oli saksalainen arkkitehti, joka työskenteli vuodesta 1815 Suomessa. Hänen arkkitehtuurinsa edusti uusklassista empiretyyliä. Engel loi pääkaupungiksi korotetulle Helsingille monumentaalikeskustan ja toimi koko suomalaisen rakennustaiteen suunnannäyttäjänä 1800-luvun alkupuoliskolla.

Engelin päätyö Helsingissä on Senaatintorin empiremiljöö, johon kuuluvat Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna, Helsingin yliopiston päärakennus ja Kansalliskirjasto. Hän suunnitteli myös runsaasti kirkkoja ja julkisia rakennuksia eri puolille Suomea sekä piirsi useiden kaupunkien, kuten Turun ja Porvoon ruutu­asema­kaavat.
 





Engel erosi 1813 Tallinnan kaupunginarkkitehdin virasta ja siirtyi pietarilaisen tehtailijan C. R. Lomanin palvelukseen. Hän matkusti tänne Turkuun johtamaan Lomanin omistaman sokeritehtaan laajennusta ja vietti täällä kaksi vuotta. Engelin Turussa viettämät vuodet osoittautuivatkin varsin merkityksellisiksi hänen tulevalle uralleen.

Hän tutustui Turun akatemian fysiikan professoriin Gustaf Gabriel Hällströmiin, jonka kautta hän sai suunniteltavakseen akatemian tähtitornin. Vuonna 1819 valmistuneesta Vartiovuoren tähtitornista tuli Engelin ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö Suomessa.

Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.





Vartiovuorenmäen tähtitorni vuonna 1852.


Ilmeisesti juuri Turussa solmittujen kontaktien kautta Engelin nimi kantautui Johan Albrecht Ehrenströmin korviin. J. A. Ehrenström, vanha kustavilainen diplomaatti ja hovimies, oli Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtaja.

Ehrenström oli laatinut pääkaupungiksi 1812 korotetulle Helsingille hienostuneen uuden asemakaavan, mutta hänellä oli vaikeuksia löytää suunnitelman toteuttajaksi sopiva arkkitehti.

Ruotsin vallan aikaisia arkkitehteja, kuten uuden Yleisten rakennusten intendentinkonttorin johtajaksi nimitettyä Charles Bassia, pidettiin tyyliltään vanhentuneina ja liian "ruotsalaisina". Lisäksi Turku sinänsä edusti ruotsalaisuutta ja Helsingistä haluttiin leimallisesti venäläinen kaupunki.


Myös Turussa Engelin jälki on vahvasti esillä katukuvassa: Hällströmiltä varastetun Tähtitornin lisäksi Engel näkyy mm. torin laidalla Turun ortodoksisen kirkon ja Åbo Svenska Teaternin muodoissa.




 Vartiovuoren tähtitorni Turussa (1818)

Åbo Svenska Teater (1839)

 Turun ortodoksinen kirkko (1845).



Turun ortodoksinen kirkko eli Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Turun kauppatorin laidalla. Kirkko rakennettiin Nikolai I:n 5. tammikuuta 1838 antamasta määräyksestä torin koilliskulmaan arkkitehti C. L. Engelin piirustusten pohjalta.
Kirkko vihittiin 2. syyskuuta 1846.




Turun ortodoksinen kirkko.


Vartiovuoren tähtitorni on Turun keskustassa Vartiovuorenmäellä sijaitseva tähtitorni. Tähtitorni valmistui vuonna 1819 ja sen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel.

 Åbo Svenska Teater (ÅST, suom. Turun Ruotsalainen Teatteri) on Turussa Kauppatorin laidalla sijaitseva Suomen vanhin teatteri.

Uusklassismia edustavan vuonna 1839 valmistuneen teatterirakennuksen on suunnitellut Turun palon jälkeen arkkitehti Pehr Johan Gylich ja sen julkisivun suunnitteli Carl Ludvig Engel.



 
 Åbo Svenska Teater.

 Suomen vanhimman teatterin jalanjäljet johtavat Turun kauppatorin kulmille, kun venäläiset upseerit kaipasivat 1808 täällä huvittelua ja kaupungin komendantti Sasonoff luovutti teatterilaisten käyttöön Uudellatorilla sijainneen varastosuojan. Myöhemmin teatteri sijaitsi Eteläkorttelissa Gadolinin talossa, jossa "teurastamoteatterin" esityksiä säestivät eläinten äänet.


Teatteri oli vierailujen ja tukholmalaisten alan taitajien ylijäämän näyttämö, kunnes Carl Gustaf Bonuvier nosti sen vuosina 1813-1827 tasoltaan jo merkittävään asemaan. Hänen myötään torin laidalle kohosi 1817 arkkitehti Olof Almin suunnittelema Suomen ensimmäinen asianmukainen teatteritalo, joka tuhoutui vuoden 1827 suuressa kaupunkipalossa.


Turkuteatterissa
2-9 2015
Simo Tuomola