Ruissalo kiittää

Tänään 9-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Fredrik af Chapmanin syntymästä Göteborgin uudella telakalla vuonna 1721. Ruissalon tammet kiittävät:

1721 – Fredrik af Chapman, ruotsalainen amiraali (Ruotsin saaristolaivaston luoja) (k. 1808).

 

Fredrik Henrik af Chapman (s. 9. syyskuuta 1721 Göteborg, Ruotsi – 19. elokuuta 1808 Karlskrona, Ruotsi) oli ruotsalainen amiraali ja laivanrakentaja.

Häntä pyydettiin suunnitelemaan matalakulkuisia aluksia Ruotsin laivastolle käytettäväksi Suomen saaristossa. Venäjän keisarikunnan laivaston voima oli kasvanut Itämerellä ja varsinkin Suomenlahdella, kun venäläiset olivat ottaneet käyttöönsä matalalla kulkevia kaleerialuksia.

Isovihan aikana venäläiset kaleerit olivat saaneet rauhassa tunkeutua Suomen rannikolle, sillä Ruotsin laivasto koostui linjalaivoista, jotka eivät kyenneet liikkumaan saaristossa. Uhan torjumiseksi Ruotsikin hankki kaleereita. Nämä kuitenkin olivat toimintakyvyttömiä hattujen sodassa, joten Venäjä miehitti jälleen Suomen.

Af Chapman loi kokonaan uuden laivastostrategian, jossa avomerilaivaston rinnalle kehitettiin maajoukkojen kanssa yhdessä toimiva saaristolaivasto, jota kutsuttiin myös maavoimien laivastoksi.



Af Chapman suunnitteli Augustin Ehrensvärdin rakennettuman saaristolaivastoon laivatyypit oleskellessaan Suomessa 1762–1764. Saaristolaivaston saaristofregattien neljä tyyppiä saivat nimet Suomen maakuntien mukaan: Uusimaa (Udema), Hämeenmaa (Hemmema), Turunmaa (Turuma) ja Pohjanmaa (Pojama).

 
Fredrik Henrik af Chapman var verksam vid skeppsvarv i Göteborg 1744-1750, underskeppsbyggmästare i Karlskrona 1757-1760, skeppsbyggmästare i Stralsund 1760-1762, dito på Sveaborg 1762-1764 och överskeppsbyggmästare i Stockholm från 1764 och alltsedan början av 1780-talet åter i Karlskrona där han lät bygga Skärva herrgård.

Augustin Ehrensvärd (25. syyskuuta 1710 Västerås, Ruotsi – 4. lokakuuta 1772 Mietoinen) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka, Suomenlinnan suunnittelija ja rakennustöiden johtaja.

1765 sökte Chapman permission från sitt arbete som chefskonstruktör för Skärgårdsflottan vid Sveaborg, för att under ett par år ägna sig åt planschverket ”Architectura Navalis Mercatoria”, en sammanställning på de för tiden mest exemplariska och intressanta fartygstyperna.




 




Saaristofregatit otettiin käyttöön Pommerin sodan kokemusten pohjalta. Ne olivat liikkuvampia kuin kaleerit. Lisäksi niiden tulivoima oli huomattavasti suurempi, sillä niiden tykit olivat laidoilla. Myös miehistö oli pienempi kuin kaleerissa. Ehrensvärd sijoitti saaristofregatit Viaporiin, kun taas kaleerit oli sijoitettu Tukholmaan.

Saaristofregattien neljä laivatyyppiä olivat Suomen maakuntien mukaan nimettyjä:

• uusimaa (udenma). Uusimaassa oli kolmimastoinen takila. Airoparien määrä pudotettiin kahdestakymmenestä neljääntoista.
• hämeenmaa (hämmema). Hämeenmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien välissä. Aluksessa oli kolmimastoinen takila.
• turunmaa (turkoma). Turunmaassa airoportit sijaitsivat tykkiporttien yläpuolella. Tyyppi oli kolmimastoinen.
• pohjanmaa (påjama). Pohjanmaassa airojen hankaimet sijaitsivat parraslaidassa. Takila oli kaksimastoinen kuunaritakila. Tyyppi oli saaristofregateista pienin.
•  
•  

 

Tunnetuin Turunmaa-laivatyypin alus lienee Lodbrok, jonka pienoismalli on Suomenlinnassa Ehrensvärd-museossa.

Alus joutui venäläisten haltuun vuonna 1808 ja katosi rekistereistä kymmenkunta vuotta myöhemmin. Viimeiset Turunmaat nähtiin Oolannin sodan aikana. Sen jälkeen ne katosivat historiasta kaikessa hiljaisuudessa vähin erin lisääntyneiden höyryalusten tieltä.

Turunmaa oli neljästä saaristolaivastolle suunnitellusta laivatyypistä toiseksi suurin. Sen kannelle mahtui 43 tykkiä, kuuden viikon juomat ja kahden kuukauden ruoka

Alus oli soutufregatti, kuten muutkin Chapmanin saaristolaivastolle suunnittelemat alukset. Sitä voitiin soutaa 16 airoparilla. Airoportit sijaitsivat tykkiporttien yläpuolella. Tyyppi oli kolmimastoinen ja kaljuunallinen.

Fartyg som ritats av af Chapman

• Amphion, Gustaf III:s lustfartyg (akterkastell och kajuta bevarade på Sjöhistoriska museet i Stockholm)
• Jacobstads Wapen
• Kungaslupen Vasaorden
• Kungliga lustbåten Galten
• Kungliga lustbåten Delfinen
• HMS Bellona (1782)
• HMS Björn Järnsida (1774)
• HMS Brynhilda (1776)
• HMS Dristigheten (1785)
• HMS Dygden
• HMS Fäderneslandet (1783)
• HMS Försiktigheten (1784)
• HMS Hedvig Elisabet Charlotta
• HMS Ingeborg (1776)
• HMS Konung Adolf Fredrik (1775)
• HMS Konung Gustaf III (1777)
• HMS Kronprins Gustaf Adolf (1782)
• HMS Lodbrok
• HMS Oden (1764)
• HMS Styrbjörn (1790)
• HMS Tor (1764)
• HMS Wasa (1778) (örlogsbåt med 64 kanoner)
• HMS Venus (1783)
• HMS Äran (1784)
• Segelsumpen Jehu (1996) http://www.skotbatsforeningen.ax/jehueka.htm

Chapman aateloitiin vuonna 1772 af Chapmaniksi. Myöhemmin 1780-luvulla hän rakensi myös Ruotsin merilaivaston toimiessaan Karlskronan sotasataman johtajana vuosina 1781–1793. Ruotsinsalmen II meritaistelun jälkeen 1791 Chapman ylennettiin vara-amiraaliksi.

Hänen oivalluksiaan oli myös männyn käyttäminen laivojen rakennusmateriaalina tammen sijaan. Vaikka laivoista tuli näin lyhytikäisempiä, niitä oli edullisempi valmistaa eikä pohjoisessa ollut puutetta raaka-aineesta.

Ruissalon tammet kiittävät, sillä niitä oli aiemmin parturoitu varsin huolettomasti valtakunnan laivanrakennuksen tarpeisiin.

Esim. vuonna 1615, kun suomalainen Klaus Laurinpoika Fleming uudisti omalla osaamisellaan Kustaa Aadolfin laivastoa, raaka-aine haettiin juuri Turusta ja Ruissalon tammimetsä sai väistyä Tukholman laivatelakoiden tarpeeseen.


 
 Clas Larsson Fleming..



Klas Larsson Fleming (1592–1644) oli amiraali ja maaherra.

Fleming oli syntyisin Louhisaaren kartanonherrain suvusta: hänen isänsä oli Lars Fleming, Lauri Hermansson; ja äitinsä oli Kankaisten Horneja, joten hän myös polveutui Stålarmeista ja Kurki-suvusta. Kaatui Femernin meritaistelussa. Toimi valtaneuvoksena ja myös Tukholman ylikäskynhaltijana.


Turkoman tuntumassa
Turussa 9-9 2016
Simo Tuomola

Apostolia kyydissä

Tänään 8-9 tulee kuluneeksi tasavuosia Pohjolan apostoli Ansgarin syntymästä Amiensissa Ranskassa vuonna 801:

801 – Ansgar (”Pohjolan apostoli”), Hampurin-Bremenin arkkipiispa (k. 865)


Ansgar (8. syyskuuta 801 – 3. helmikuuta 865) eli Ansgarius oli Hampurin-Bremenin arkkipiispa. Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi Pohjolan apostolina.


 
 Ansgar
  

3. helmikuuta tuli puolestaan kuluneeksi tasavuosia arkkipiispa Ansgariuksen kuolemasta Bremenissä vuonna 865. Hänet tunnettiin Pohjolan apostolina ja Skandinavian suojeluspyhimyksenä. Frankkien kuningas Ludvig Hurskas lähetti hänet kristinuskon julistajaksi Ruotsin Birkaan 829.

Viikinkiajan huomattavana kauppapaikkana Bierkø kukoisti 700-900 luvuilla ja sen autioiduttua 900-luvun lopulla peri Bircan aseman kaupan keskuksena Sigtuna, jonka dominikaaniluostarilla oli vahvat yhteydet Turkuun.



 Sigtunan Pyhän Olavin kirkon rauniot.

Sigtunan tuhosta kesällä 1187 kertoo Eerikinkronikka näin;

He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi.

Merentakaisen kostohyökkäyksen tekijöistä ei ole varmaa tietoa, mutta tässäkin jäljet tuntuvat johtavan Turkuun, kun taistoa käydään ristiretkien muodossa maan hallinnasta. Kirkko pääsee alueella voitolle vasta vuonna 1229, kun Suomen piispanistuin viimein siirretään voitonmerkkinä Nousiaisista Koroisiin.

Tätä aiemmin kirkko ei pystynyt tunkeutumaan Aurajokilaaksoon, joka oli pakanallisen uskon sydänseutuja. Ja vielä vauras ja järjestäytynyt sellainen. Viikinkien Idäntien myötä esim. Turusta Hämeenlinnaan johtava Hämeen Härkätie kehittyi 800-luvulla Birkan suolatieksi, jota pitkin matkasivat ihmisten lisäksi myös turkikset ja kynttilävaha, hylkeenrasva.

Tämä Turun järjestelmä ei luonnollisestikaan ollut kovin suosiollinen ulkopuolisia tunkeutujia kohtaan.

 


 Ansgar käännyttää hampurilaiset. Maalaus Hampurin kaupungintalossa.




 
 

 
 Ansgarin patsas Hampurissa.


 
13-11 tuli puolestaan kuluneeksi tasavuosia paavi Pyhä Nikolaus I Suuren kuolemasta vuonna 867. Hän nimitti aikoinaan Pyhän Ansgarin lähettilääksi tänne Pohjolaan:

• 867 – Pyhä Nikolaus I Suuri, paavi

Pyhä Nikolaus I Suuri (k. 867) oli paavina 24. huhtikuuta 858 – 13. marraskuuta 867. Hän oli syntyisin Roomasta. Hän voimisti paavin auktoriteettia ja valtaa ja oli osaltaan nostamassa Rooman piispan merkitystä läntisen Euroopan kristittyjen kirkkojen johtohahmoksi. Hän nimitti myös valtakaudellaan Pyhän Ansgarin lähettilääkseen pohjoismaihin. Lisäksi hän lähetti lähetyssaarnaajat käännytystyöhön Bulgariaan. Hänen muistopäiväänsä vietetään 13. marraskuuta.



Pyhä Nikolaus I Suuri.

Ansgar (8. syyskuuta 801 – 3. helmikuuta 865) eli Ansgarius oli Hampurin-Bremenin arkkipiispa. Hampurin piispanistuimella oli erityinen tehtävä viedä kristinuskoa pohjoiseen ja Ansgar tuli tunnetuksi Pohjolan apostolina.

He tulivat syksyllä 829 monen vaivan jälkeen järvien, jokien, metsien ja korpien poikki Mälarenin rannalle, Birkan kauppapaikkaan.

Kuningas Björn otti suosiolla Ansgariuksen vastaan ja salli hänen saarnata kristinuskoa kaupungissa. Ansgarius käännytti monta ihmistä ja muiden joukossa Hergeirinkin, joka oli kuninkaan korkein neuvonantaja ja Birkan hallitusmies. Hergeir antoi rakentaa kartanoonsa kirkonkin, perimätiedon mukaan Ruotsin ensimmäisen. Puolentoista vuoden päästä Ansgarius palasi Saksaan.



 
Herigar, död cirka 851, var en hövitsman i Birka cirka år 830. Han ingick i Ansgars första församlig på Birka och är den förste nämnde svensken som blev kristen.

Herigar var konung Björns rådgivare och sägs ha kristnats redan vid Ansgars första besök till Sverige 829 och sedan hållit stadigt fast vid densamma. Rimbert berättar att han byggde den första kyrkan i Sverige, på sin fars gård, då biskop Gautbert hade kommit till Birka.

Björn på Håga var enligt Hervarar saga där han kallas 'Björn vid Högen' son till Erik Björnsson och regerade i Svitjod tillsammans med sin bror Anund Uppsale. Denna sagokungs historiska existens styrks av Rimbert som förtäljer att en kung Björn samregerade med sin bror Anund (Anoundus) och att de efterträtt en kung Erik.

Björn tog emot Ansgar vid sitt hov på Adelsö och gav honom tillstånd att grunda en kristen församling.

Björn II Eriksson "på Håga" av Munsöätten var en son till Erik III.
"Svearnas kung Björn" var den kung som mötte Ansgar då det var han som sänt en beskickning till den tyske kejsaren Ludvig den fromme för att utbe sig kristna förkunnare. Björn omnämns i Hervararsagan där det står att han hade sin gård 'at haugi', alltså 'vid högen'.

'Björn på Håga' kommer sig efter den gravhög som finns i Håga utanför Uppsala, en hög som är från bronsåldern och invid vilken man föreställt sig att Björn skall ha haft sin boning.



Ansgar.

Piispana Ansgarius vihki erään Gautbert-nimisen munkin, jota myös Simoniksi kutsutaan, Birkan piispaksi. Mutta piispa Simon tuli pian niin vihatuksi, että asukkaat tappoivat hänen apumiehensä ja ajoivat hänet itsensä pois valtakunnasta. Niin Ruotsista puuttui taas saarnaajia, ja kristinoppi joutui perääntymään. Hergeir pysyi kuitenkin uskossansa.

Gautbert var namnet på en missionsbiskop, utnämnd av sin släkting ärkebiskop Ebo av Reims, som sändes till Sveaväldet. Gautbert blev utnämnd 832, året efter att Ansgar hade lämnat Birka, och färdades till Birka med sin släkting Nithard. Gautbort blev med välvilja mottagen av kungen (antagligen Björn) och han byggde en kyrka.

Kun Ruotsissa oli kristinusko jo hävinnyt, eikä kukaan uskaltanut sinne lähteä uudestaan saarnaamaan. Silloin päätti vihdoin Ansgarius uudelleen lähteä Birkaan vuoden 853 paikkeilla. Silloinen alueen kuningas Olavi otti hänet suosiolla vastaan ja hankki käräjiltä Ansgariukselle luvan saarnata kristinoppia Ruotsissa.

Ansgarius saikin monet kääntymään, hän rakensi kirkon Birkaan, holhosi köyhiä ja orpolapsia ja lunasti vankeja. Jonkun ajan perästä palasi hän Tanskaan ja Bremeniin, ja kristinoppi tuli jälleen laiminlyödyksi Ruotsissa. Piispanistuimeltaan koetti Ansgarius yhä edistää lähetyssaarnaajien työtä pohjoismaissa.

Mutta vanhat uskonnot olivat syvälle juurtuneet skandinaavien ajatustapaan. Kun Ansgarius 865 kuoli Bremenissä, kristinusko taas perääntyi pohjolassa.


Ansgarin muistomerkki muinaisen Birkan paikalla.

Birka tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja.

Vanhat tarinat kertovat ruotsalaisten viikinkien retkeilleen usein Suomen rannikoilla. Niinpä kuningas Eerik Emundinpojan mainitaan laskeneen valtansa alle Suomen, Karjalan Viron, Kuurinmaan ja laajalti seutuja idän puolella.

Samaa kerrotaan hänen pojanpojastaan Eerik Voitollisesta, joka kuoli 900-luvun lopulla.
Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Länsisuomalainen kulttuuri sai keskiruotsista, Birkan kautta, huomattavasti vaikutteita jo ennen viikinkiaikaa.

Mm. Aurajokilaakso oli jo tärkeä tuon ajan kauppapaikka. Tämä näkyy muunmuassa korutyypeissä ja edellyttää säännöllisen kauppareitin kaltaista kanssakäymistä.

 

Birka autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.

Ruotsalaiset viikingit suuntasivat matkansa itään. Tämä johti Itämeren poikki Väinäjoelle ja siitä edelleen nykyiselle Venäjälle tai Suomenlahden pohjoisrannikon saaristoa pitkin Nevalle, josta edelleen Laatokalle ja Olhavajokea pitkin Sisä-Venäjälle. Venäjän suurten jokien kautta viikingit ulottivat matkansa aina Mustalle merelle ja Kreikkaan saakka, jossa näitä ns. varajageja palveli Itä-Rooman keisarin henkivartijoina. Sopiviin kohtiin vakinaisilla kulkureiteillä varajagit perustivat linnoitettuja tukikohtia.

Näin Birkan läheisyydellä on epäilemättä ollut merkittävä rooli myös muinaisen Turun alueen kehitykselle. Tai jopa toisinpäin, sillä varmaa kuitenkin on, että sekä Bírka että Eskilstuna ryöstettiin ja tuhottiin suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja ilmeisesti asialla olivat idästä tulleet sotajoukot.

Turun alueella oli tuolloin oma hallintokulttuurinsa, joka ilmeisesti joutui ristiriitaan Birkan alueen pyrkimysten kanssa.

Voi siis hyvinkin olla, että suomalaiset tuhosivat Ruotsin pääkaupungin kahdesti, ensin Bírkan ja sitten Eskilstúnan, ja että ruotsalaiset tietoisesti ovat vaienneet tapahtuneesta, myöhemmän historian poliittisista syistä johtuen.

Näin sitä ns. ensimmäistä ristiretkeäkään ei koskaan oikeasti ollut, oli vain jokin Ruotsista tullut avustusjoukko, joka hyväksyttiin Aurajokilaaksossa mukaan länsi-suomalaisten taisteluun karjalaisia vastaan.

Kun Ruotsin ensimmäinen kirkko näin ajoitetaan Birkan kauppapaikalle vuoteen 829, on yhteyksien vetäminen lahden toiselta puolen Aurajokilaaksoon ilmeistä. Varhais-Turku saikin juuri uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa löydettiin Aurajoen rannan tuntumasta Ristimäestä Suomen vanhimman kirkon perustukset.

Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.
 
Kaarinasta nyt löytynyt kirkollinen rakennus on Suomessa siis ajalta ennen täällä tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.


Muinaistuulella
Turussa 8-9 2016
Simo Tuomola

Apua Venäjältä

Tänään 7-9 seisomme hämmentyneen väkijoukon seurassa Turun rajalla. Kaupungin rauniot savuavat vielä takana vuoden 1827 suurpalon jäljiltä, kun sadat ihmiset pyrkivät tuhon keskeltä turvaan lähikuntiin. Senaattori Falck on neuvonut kaupungin viranomaisia määräämään kaikki kodittomat, jotka eivät tule nyt itsellisesti toimeen, siirtymään maaseudulle.


 

Tuossa tervehdimme juuri katedraalikoulun oppilas Adolf Mobergia, myöhempää valtioneuvosta ja professoria, joka on vuokraisäntänsä, kirvemies Abraham Wenneströmin kanssa matkalla jalan Kemiöön. Mobergilla on matkassa mukana lintuhäkki vihervarpusineen ja Wennströmillä kainalossaan pieni ruokapaketti.

Turusta pakeni palon jälkeen noin 12000 ihmistä, jolloin tuhoutuneeseen kaupunkiin jäi vain parisen tuhatta henkeä. Kaupungin väkiluku painui hetkellisesti lopulta alle 10000, mutta vuonna 1812 pääkaupungiksi korotettu, tuolloin 3042 asukkaan, Helsinki tavoitti entisen pääkaupungin asukasluvun palosta huolimatta vasta vuonna 1841, jolloin molemmissa kaupungeissa oli vähän yli 12000 asukasta.




Kreivi Arseni Zakrevski (puol. Arseniusz Zakrzewski, ven. Арсений Андреевич Закревский, Arseni Andrejevitš Zakrevski, 24. syyskuuta 1786 Bernikov, Tverin kuvernementti – 23. tammikuuta 1865 Firenze, Italia) oli venäläinen kenraali ja valtiomies, joka toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1823–1831. Turussa hänen mukaansa nimettiin aikoinaan Arseninkatu, nykyinen Sirkkalankatu.

Me odottelemme kaupungin rajalla Helsingistä saapuvaa senaatin valtiovaraintoimituskunnan esimies Anders Henrik Falckia, joka on saanut kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskilta käskyn heti matkustaa Turkuun.

Hänellä on oikeus luovuttaa jauhoja ja ryynejä ja muuta apua kaupunkiin majoitetun venäläisen varuskunnan varastoista palovahinkokomitealle edelleen jaettavaksi hädänalaisille kaupunkilaisille.

Anders Henrik Falck (25. marraskuuta 1772 Kerimäki – 30. marraskuuta 1851 Kauttua) oli Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1828–1833 ja senaattori vuodesta 1816. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon 1826, ja hänet aateloitiin 1830. Falck omisti Kauttuan ruukin ja toimi laamannina.

Toimiessaan talousosaston puheenjohtajana hän edisti Suomen suuriruhtinaskunnan taloutta perustamalla maanviljelyn ja teollisuuden kehittämiseksi rahaston.


Heti palon jälkeen 6-9 asetettiin Turkuun kaupunkilaisten esityksestä palovahinkokomitea, jonka tehtävänä oli eri tavoin auttaa hädänalaisia. Komitean jäseninä vaikuttivat mm. tehtailija Christopher Richter, kauppias A. Kingelin, apteekkari John Julin, professori G.G. Hällström, kauppias P.J. Gylich ja professori J.J. Tengström. Puheenjohtajana toimi maaherra Wallenius ja varapuheenjohtajana Turun tuolloinen oikeuspormestari Claês Sacklén.

Komitea sai jo heti alusta alkaen voimakasta tukea ylimmiltä viranomaisilta, etenkin juuri kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskilta. Jo heti syyskuun 5. päivä aamuna kenraalikuvernööri oli saanut tiedon suurpalosta. Zakrevski päättikin toimia välittömästi ja otti turkulaisten asian sydämelleen tavalla, joka herätti kaupunkilaisissa tyytyväisyyttä ja antoi heille uskoa tulevaisuuteen.




Nikolai I (6. heinäkuuta (J: 25. kesäkuuta) 1796 Tsarskoje Selo – 2. maaliskuuta (J: 18. helmikuuta) 1855 Pietari) oli Romanov-hallitsijasukuun kuulunut Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen.


Zakrevski myös tiedotti heti keisarille Turkua kohdanneesta onnettomuudesta. Syyskuun 8. päivänä hän itse lähti Turkuun ja saapui tänne sunnuntaina 9-9. Myös keisari toimi ripeästi ja kirjoitti 9-9 kirjeen Zakrevskille, jossa hän ilmoitti hyväksyvänsä tämän toimenpiteet ja tiedotti samalla antaneensa yksityisitä varoistaan 100000 pankinruplaa hätää kärsivien auttamiseksi.

Pian kaupunkiin saapui keisarin käskystä myös ministerivaltiosihteeri, varakansleri R.H. Rehbinder ja yhdessä Zakrevski, Falck ja Rehbinder suunnittelivat paikallisten viranomaisten kanssa ensimmäiset avustustoimenpiteet.

 
 Robert Henrik Rehbinder, J. E. Lindhin öljymaalaus.

 Kreivi Robert Henrik Rehbinder (15. heinäkuuta 1777 Paimio – 8. maaliskuuta 1841 Pietari) toimi Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteerinä ja ministerivaltiosihteerinä vuosina 1811–1841. Hän oli siten Suomen suuriruhtinaskunnan alkuajan korkeimpia virkamiehiä, ja hänellä oli ratkaiseva rooli Suomen autonomian aseman vahvistamisessa mm. Porvoon valtiopäivien valmistelussa. Hän kuului Rehbinderin aatelissukuun.

Syyskuun lopulla Zakrevski matkusti Pietariin , jossa keisari antoi 9-10 kolme erillistä manifestia, jotka koskivat Turun kaupungille, tuomiokirkolle, yliopistolle ja papistolle annettavaa valtionapua. 300000 pankinruplaa varattiin avustukseksi omaisuutensa menettäneille, 1400000 varattiin rakennusrahastoon, josta myönnettiin korottomia lainoja niile kaupunkilaisille, jotka halusivat rakentaa uutta palossa tuhoutuneen tilalle.

Lisäksi kaupungin asukaat vapautettiin kruunulle kannettavista maksuista kymmeneksi vuodeksi ja kaupungin kauppiaat saivat yhtä pitkäksi ajaksi oikeuden viedä tavaroitaan ulkomaille tullitta.

Keisarin suurenmoinen avokätisyys herätti täällä suurta kiitollisuutta ja Zakrevskia ylistettiin kaupungin hyväntekijäksi ja pelastajaksi. Kun sitten tuli tunnetuksi, että Turun akatemia siirrettäisiin Helsinkiin, niin ilo sameni ja mahtavaa kenraalikuvernööriä kohtaan tunnettu ihailu laantui.


 

 Helsingin yliopisto 300 vuotta - postimerkissä 1940 - hmm ...

Palovahinkokomitea oli kuitenkin ryhtynyt välittömästi palon jälkeen hädänalaisten konkreettiseen avustamiseen. Kaupungin paras kapakka Seurahuone oli suosittu kokoontumispaikka, kun ravintoloitsija Otto Olof Aspelund jakoi siellä silliä, perunaa ja reikäleipää. Viiniä ei saatu, mutta kaljaa kylläkin.

Lähiseudun talonpojat toivat nopeasti tavaraa kuormakaupalla kaupunkiin ja pian myös laivoilla saatiin ruoka-apua hädänalaisille. Pian palovahinkokomitean kassaan kertyi lahjoituksia yli 400000 pankinruplan edestä mm. maaseudulta ja muilta Suomen kaupungeilta, mutta paljon myös Venäjän kaupungeilta ja maaseudulta. Yksityishenkilöt olivat avussa mukana mm. Pietarista, Tallinnasta, Riiasta, Lontoosta, Tukholmasta, Lissabonista, Hampurista ja Lyypekistä.

Palovahinkokomitea järjesti hätää kärsiville ruokaa ensimmäisinä viikkoina Surutoin-nimisessä talossa Kaskenkadun päällä ja Kehruutalossa. Maaseudulta siirrettiin kokonainen rakennus kaupungin tontille raatihuoneen lähelle ja siitä tehtiin tilapäinen köyhäintalo. Hädänlaisia asusti kaikkialla, kuten tulelta säästyneessä Luostarinmäessä ja Uuden kaupungin säästyneissä taloissa.


 
 Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä tuntematon.

Komitean toimesta yli 450 henkeä sai tilapäisen asunnon mm. juuri Surutoin-nimisestä talosta, Kupittaan kaivorakennuksista ja Willebrandin talosta. Tilapäisiä majoja nousi Ryssänmäelle ja Kupittaan ja Moriabergin tupakkaladot olivat pian täynnä hädänalaisia. Useat löysivät turvapaikan säästyneistä kellareista.

Keisarilliset ohjeet edellyttivät kuitenkin, että kaupungin normaali toiminta saataisiin jatkumaan saman tien tuhosta huolimatta. Virastojen, koulujen ja yliopiston työn piti jatkua viipymättä. Papiston piti jatkaa omaa työtään ja poliisi ja sotilaat olivat velvollisia valvomaan järjestystä ja estämään kaikki vahingonteot.

Katujen ja torien raivaus vei kuitenkin oman aikansa ja joen ylittämiseen oli käytettävä venettä, kunnes laivanrakennusmestari A.Malm sai rakennettua Aurajoen yli tilapäisen ponttonisillan. Se korvattiin pian uudella ponttonisillalla, joka sijoittui Seurahuoneen kohdalle jokea.

Piankos sitä rakennettiin kokonainen uusi kaupunki - Uusi Turku oli noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu.

Jälleenrakentajana
Turussa 7-9 2016
Simo Tuomola

Torvet soiden

Tällä päivämäärällä 6-9

1638 – Ruotsin kuningaskuntaan perustettiin postilaitos.

6. syyskuuta 1638 kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan osana olevaan Suomeen.

  Kartta vuoden 1698 postireiteistä vuoden 1985 postimerkkiin taltioituna.

Jo päivämäärällä 20-2 1636 annettiin valtakunnassa laatuaan ensimmäinen postijärjestys, asetus postinkuljetuksen järjestämisestä Ruotsi-Suomessa.

Ensimmäinen virallinen postinkuljetusmuoto Suomessa oli jo 1400-luvulla kirkon piiriin luotu ns. lukkarinposti, joka velvoitti lukkarit huolehtimaan kirkon sisäisestä postinkulusta. Tavallisen rahvaan posti kulki kauppiaitten ja sotilaitten mukana; maan mahtavilla oli omat lähettinsä.


Postimuseon postihevonen.

10 Mordokai kirjoitutti kirjeet kuninkaan nimissä, vahvisti ne hänen sinetillään ja antoi ne vietäviksi pikaläheteille, joilla oli ratsuina kuninkaan tallien postihevoset.





Ruotsi-Suomessa annettiin ensimmäinen perustava postijärjestys 20.2.1636, ja sitä täydennettiin 1640-luvulla kolme kertaa. Postijärjestyksen antamista oli edeltänyt nopea valtakunnallinen kehitys: Kustaa Adolf oli uudistanut valtion hallintoa, oikeuslaitosta, sotalaitosta ja elinkeinoelämää. Tiedonkulku ja tiedonvälitys tulivat yhä tärkeämmiksi. Kokkotulet eivät enää riittäneet – tarvittiin erityistä postilaitosta.

Kun Pietari Brahe v. 1637 määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, hän teki heti tänne tultuaan Ruotsin hallitukselle esityksen postilaitoksen järjestämisestä myös Suomeen. Vastaus oli myönteinen: Suomen postilaitos perustettiin v. 1638 kuningatar Kristiinan julistuksella eli silloisen holhoojahallituksen toimesta, v. 1626 syntyneen kuningattaren ollessa edelleen alaikäinen .



Suomalainen postitalo 1800-luvun alussa.

Posti kulkee

Päivämäärällä 6-9 perustettiin siis Ruotsin valtakunnan osana olleeseen Suomeen 1638 oma postilaitos, perustajana kuningatar Kristiina käskystä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Oikeammin kyse oli tuolloin postitaksan määräämisestä Suomea varten.

Kun Suomen uusi kenraalikuvernööri Per Brahe saapui 1637 maahan, oli hänellä hallituksen lupaus, että Suomeen järjestettäisiin postilinjoja. Tätä vaativat myös Brahen hallintotehtävät.

Kesän 1638 aikana Ruotsin postin johtajan Gese Wechelin tärkeimmän avustajan, valtakunnanvouti Bernhardt Steen von Steenhausenin onnistuikin järjestää postireitti, joka kulki Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja sieltä etelärannikkoa seuraten, Suomenlahden kiertäen reitille ensin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Käkisalmeen, Nevanlinnaan ja Narvaan. Helsingistä Hämeenlinnaan järjestettiin sivupostilinja.


 

 Kun Steen von Steenhausenin matkakertomus oli käsitelty Tukholmassa, hallitus hyväksyi 6.9.1638 Suomen postilinjalle virallisen kirjetaksan. Viimeistään tällöin säännöllinen, kerran viikossa tapahtuva postinkuljetus oli Suomen ensimmäisellä postilinjalla käynnissä. Syyskuun kuudetta päivää Suomen posti viettää syntymäpäivänään.

Käsky valtionpostin järjestämisestä annettiin jo 2. kesäkuuta 1638 ja asian sai käytännössä hoitaakseen valtakunnanvouti von Steenhausen. Vakinainen postinkulku järjestettiin Tukholmasta Ahvenanmaan kautta Turkuun ja täältä Porin, Hämeenlinnan ja Helsingin reiteille.
 


Kirje Turku-Tukholma välillä maksoi 4 ja Turku-Helsinki välillä 2 hopeaäyriä. 2-3 peninkulman välein postireitin varrelle nimitettiin valantehneitä talonpoikia merkinantotorvineen postiljooneiksi.

Valassaaret oli vuosisatojen ajan Ruotsin ja Suomen välillä liikkuneiden postinkuljettajien etappipaikka. Veneet purjehtivat Valassaarilta 17 merimailin päässä Ruotsissa sijaitsevaan Holmögaddiin. Talvella posti kuljetettiin hevoskyydillä.

Kuninkaantie (ruots. Kungsvägen) on vanha postireitti Norjan Bergenistä Atlantin rannikolta Oslon ja Tukholman kautta Maarianhaminaan, edelleen Saaristomeren kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Suomenlahden perukkaan Pietariin asti. Suomessa tien osuutta Turusta Viipuriin on vanhastaan nimitetty myös Suureksi Rantatieksi.

Torvet löytyvät myös Suomen ensimmäisistä postimerkeistä, soikiomerkeistä vuodelta 1856; arvoina 5 kopeekkaa sininen ja 10 kopeekkaa karmiini:




Torvet soiden
Turussa 6-9 2016
Simo Tuomola

18 4/9 27

Tänään 4-9 vietämme Turun palon vuosipäivää. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo syttyi illalla 4-9 1827 klo 21 tienoissa ja riehuttuaan 20 tuntia se oli tuhonnut 3/4 kaupungista.

1827 – Turun palo tuhosi Suomen tuolloin suurimman kaupungin lähes täysin.




 Palon jäljet Gustaf Wilhelm Finnbergin (1784-1833) tallentamana. Taiteilijan oma työhuonekin tuhoutui palossa.

Turun palo oli Turun kaupungin lähes kokonaan tiistaina 4.–5. syyskuuta 1827 tuhonnut tulipalo. Suomen ja Pohjoismaiden historian suurin kaupunkipalo tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista ja jätti kodittomiksi 11 000 turkulaista. Loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.

Ilman sen suurempia salaliittoteorioitakin voi ihmetellä esim. Venäjän laivaston ja asevoimien passiivista asennetta Turussa heidän seuratessaan vanhan pääkaupungin tuhoutumista. Palo tietenkin edisti heidän toiveidensa mukaisesti Turun merkityksen pienentymistä Helsingin kasvaessa. Mutta silti esim. väkiluvussa Helsinki saavutti Turun vasta niinkin myöhään kuin 1841.

Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.

Palo sai alkunsa kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäellä vähän ennen kello yhdeksää tiistai-iltana, 4. syyskuuta 1827. Porvari Hellman oli itse matkalla Tukholmassa, mutta hänen vaimonsa Christina Elisabeth Hellman kertoi myöhemmin nähneensä palon aluksi paksun savun nousevan navettansa katosta.

Palon syttymisestä epäiltiin aluksi palvelijatar Maria Vassia, joka oli palon syttymisen aikoihin ollut leivintuvassa alustamassa taikinaa. Myöhemmin tehtyjen selvitysten mukaan Hellmanin naapuritalon savupiipusta oli lentänyt kipinöitä Hellmanin talon vintille, jossa säilytettiin heiniä; näistä palo sai siten alkunsa.

Pian palon syttymisen jälkeen Turun tuomiokirkon kellot soittivat hälytyksen kaupunkilaisille ja kaupungin hyväkuntoista palokalustoa ryhdyttiin siirtämään Turun pohjoisiin osiin.

Palomiehistön tehtävä osoittautui hyvin nopeasti toivottomaksi. Puuaines kaupungissa oli erityisen kuivan edeltäneen kesän vuoksi rutikuivaa. Päre- ja turvekatot synnyttivät kipinäsateen ja levittivät paloa kattoja pitki läpi kaupungin. 

Lisäksi tallien ja navettojen ylisille talvea varten kootut kuivat heinät toimivat tehokkaina sytykkeinä. Palon syttyessä suuri osa kaupungin sammutusvelvollisista porvareista oli Tampereen markkinoilla. Kun myös ylioppilaat olivat vielä kesälomalla ja siten poissa kaupungista, sammutusmiehistö oli tavallista pienempi.

Turku vuonna 1811 G.S. Sergejevin tallentamana.


Kaupungissa puhkesi samana iltana myrsky, jonka vuoksi palo eteni räjähdysmäisesti kaupungin pohjoisesta korttelista kohti etelää. Juuri kun kaupungin palokalusto oli kuljetettu Turun tuomiokirkon läheltä joen pohjoispuolen palopesäkkeisiin, ylitti tuli myös Aurajoen sytyttäen Kirkkokorttelin kello yhdentoista aikaan.

Palon sammuttajat joutuivat ongelmiin tulen nopean etenemisen myötä, eikä tuomiokirkon, Turun Akatemian, hovioikeuden, Turun tuomiokapitulin ja monen muun viraston pelastamiseksi voitu tehdä paljoakaan.

Tulta levittivät omalta osaltaan tehokkaasti myös kukkuloilla vinhasti pyörineet palavat tuulimyllyt.

Akatemian korvaamattoman arvokas kirjasto tuhoutui lukuun ottamatta niitä teoksia, jotka sattuivat olemaan lainassa kaupungin ulkopuolella. Turun tuomiokirkon tornin kellot löivät viimeisen kerran kello kolme aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni romahti alas.

Tulenhohde näkyi hyvin vielä Perniön Kirjakkalassa ja paperiliuskaleita lenteli Sauvoon asti. Lapualla asti eteläisellä taivaalla nähtiin omituisen värinen pilvi, joka herätti epäilyksiä tulipalosta.

Palo sammui lopulta iltapäivällä 5. syyskuuta tehtyään tuhoa kaupungissa noin 20 tuntia. Seuraavaan päivään mennessä tuli oli tuhonnut kolme neljäsosaa kaupungista eli 1 126 talosta 780. Kaikkiaan 2 500 kotia paloi.

Vain yksi neljäsosa kaupungista, lähinnä kaupungin länsi- ja etelälaidoilla oli säilynyt: Turun linnan ympäristö, Vartiovuorenmäki, Luostarinmäki ja Puolalanmäki. Kodittomaksi oli jäänyt noin 11 000 turkulaista, loukkaantuneita oli parisataa ja kuolleita 27.


Turku on aina noussut tuhkasta kuin Phoenix-lintu, niin myös vuoden 1827 tuhon jälkeen, mutta tällä kertaa isku oli todella luja; kaupunki oli raunioina, pääkaupunkioikeudet oli siirretty Turulta Helsingille jo vuonna 1812, mutta nyt kun myös yliopisto pakkosiirrettiin uuteen pääkaupunkiin, seurasi maan sivistyneistö hallinnon jalanjälkiä Helsinkiin, jossa Turussa palon aikana opiskelleet Runebergit, Snellmannit, Lönnrotit, Cygnaeukset ja Nervanderit loivat näyttävät uransa, mutta vahva usko eli Suomen kansallispyhättö ja maan kirkollinen hallinto jäivät sentään jatkossakin Turkuun.



Turun tuomiokirkon ympäristö heti palon jälkeen vuonna 1827.

Feeniks-symboliikan kautta Turku on Heliopoliksen, nousevan Auringon ikuinen kaupunki, aamuruskon jumalatar Auroran sanansaattaja. Jälleensyntymisen symboli Feeniks tulee aina apuun, kun sitä kipeimmin tarvitaan ja sen kyyneleet parantavat vaikka kuolemasta.


Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.

Näin kuvaili Turun palon etenemistä Adolf Moberg, joka myöhemmin toimi muun muassa yliopiston rehtorina:

"Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.

Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen.

 

Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin".

Tähtitorni puiston puolelta nähtynä suurpalon jälkeen vuonna 1852. Oikealla palotorni, jonka paikalle rakennettiin 1903 Vartiovuoren vesisäiliö.


Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Turun Vartiovuoren observatorion ensimmäisenä tähtitieteilijänä toimi Henrik Johan Walbeck vuosina 1817-1822, mutta mies päätyi itsemurhaan observatoriossa.

Suomalainen tähtitieteilijä. Turussa Hällströmin oppilaana opiskellut Walbeck valmistui maisteriksi 1815 ja esitti kahta kuukautta myöhemmin dosentinväitöskirjansa. Vuonna 1817 hänet nimitettiin ainoana hakijana Akatemian observaattoriksi.

Vuonna 1819 hän esitti maapallon muotoa koskevan tutkimuksensa, jossa hän sovelsi uutta Gaussin kehittämää pienimmän neliösumman keinoa kuuteen aikaisempaan meridiaanikaaren mittaukseen. Walbeck ehti julkaista useita artikkeleita ja vierailla monissa huomattavissa observatorioissa lyhyen, itsemurhaan päättyneen elämänsä aikana.


Friedrich Wilhelm August Argelander (22. maaliskuuta 1799 Memel Preussi – 17. helmikuuta 1875) oli suomalais-preussilainen tähtitieteilijä.

 Suomessa Argelander oli vuosina 1823–1837 ensin Turussa observaattorina ja sitten Helsingissä observatorion johtajana. Hän toimi tähtitieteen professorina Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa vuosina 1828–1837.



 

Kun Argelander saapui Turkuun, hän ryhtyi panemaan uutta observatoriota ja kalustoa havaintokuntoon. Akatemian vanhempia instrumentteja, joita oli varsin vähän ja jotka olivat pieniä, Argelander ei juuri katsonut käyttökelpoisiksi. Uusista kojeista kahdeksan jalan ohikulkukone oli saapunut. Sen havaintohuone observatoriossa valmistui vasta vuoden 1825 lopussa, ja kone saatiin paikoilleen maaliskuussa 1826.

Argelanderin havaintopäiväkirjassa on syyskuun 4. päivän iltana 1827 kello 9 ß Aquilae-tähdestä tehdyn havainnon perässä merkintä:

 "Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte." 

 (Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhaksi.)

Syyskuun 8. iltana havaintopäiväkirja jatkuu:

 "Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..." 

(Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;...) .

Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Lokakuun 21. päivänä annettiin keisarillinen manifesti, jolla Akatemia määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, joka oli ollut vuodesta 1812 lähtien maan pääkaupunki. Samalla Akatemian nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi Suomessa.



Turun vanhan suurtorin ympäristö vuonna 1856. Taustalla Vartiovuori, jossa vasemmalla palotorni ja oikealla observatorio.

Tunteen palolla
Turussa 4-9 2016
Simo Tuomola