sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Suomelle kuningas

Tällä päivämäärällä 9-10 vuonna 1918 eduskunnassa valittiin Friedrich Karl Suomen kuninkaaksi. Mies ei kuitenkaan koskaan astunut virkaansa, vaan ilmoitti jo joulukuussa luopuvansa siitä.
Valittu kuninkaamme Hessenin maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, jota myös Väinö I:ksi nimiteltiin kuoli  28. toukokuuta 1940 Kasselissa.

 
 
 Suomen kuninkaan kruunusta 1990-luvulla tehty näköiskappale. Kemin Jalokivigalleria.

 Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen.

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle. Muita suomenkielisiä nimiehdotuksia olivat Kaarle tai Kaarlo. Myöhemmin elämään on kuitenkin jäänyt nimi Väinö I, joka lienee vasta jälkeenpäin huumorimielessä keksitty. Se tiettävästi mainittiin ensi kerran 1920-luvulla julkaistussa lehtipakinassa.

 

 Kansanedustaja ja kirkkoherra Gustaf Arokallio ehdotti kuninkaan arvonimeksi muotoa "Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä", mikä myös on jäänyt elämään.

Hessenin maakreivi oli aikanaan myös Ruotsin kuningas Fredrik I (1676–1751), Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä, joka oli samalla edellinen Hessen-sukuinen Suomen hallitsija. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.

 Tiedosto:Friedrich Karl HK 02.jpg
 Friedrich Karl, Hessenin maakreivi, Suomen kuningas.

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta.

Friedrich Karl menehtyi ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuningas Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.

 Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang.

 

Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Hän päätti että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.

 Wolfgang (1896–1989), "Suomen kruununprinssi", palveli jatkosodassa Suomeen sijoitetuissa Saksan armeijan joukoissa ja sai Suomen III luokan Vapaudenristin 1943.

Kuninkaan kruunajaiset oli aikomus järjestää Turun tuomiokirkossa. Myös
 kruununperimysjärjestystä ja hallitsijanvakuutusta alettiin valmistella senaatissa, mutta kumpaakaan ei saatu valmiiksi. Kruunajaiset aiottiin pitää Turun tuomiokirkossa ja seremonian valmistelu annettiin kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelijäsihteeri Yrjö Loimarannan tehtäväksi.
 


Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta, mutta lopulta päädyttiin halvempaan kullattuun hopeaan. Kruunu jäi kuitenkin tekemättä.

Kemin Jalokivigalleriassa nykyään esillä olevan Suomen kuninkaan kruunun teki kultaseppä Teuvo Ypyä galleriaa varten 1990-luvulla Eric O. W. Ehrströmin vuonna 1918 laatimien piirustusten mukaan, jotka löydettiin E. N. Setälän arkistosta vuonna 1988 niiden oltua yli 60 vuotta kadoksissa. Ehrström suunnitteli tilauksesta myös hovin virkamiesten ja palvelijoiden asuja, samoin Akseli Gallen-Kallela.
 
Myös uusia aatelointeja alettiin suunnitella – aateluushankkeita on tosin myös väitetty legendaksi, sillä niistä ei ole muita luotettavia todisteita kuin senaatin budjettiesityksessä mainittu leimavero vapaaherran ja kreivin arvoille.

Kuninkaallisesti
Suomen Turussa
9-10 2017
Simo Tuomola

lauantai 7. lokakuuta 2017

Leppäpirkko

Tällä päivämäärällä 7-10 kanonisoitiin Pyhä Birgitta vuonna 1391 pyhimykseksi: 1391 – Birgitta, birgittalaisen sääntökunnan perustaja julistettiin pyhimykseksi.

Pyhä Birgitta, Birgitta Birgerintytär (noin 1303 – 23. heinäkuuta 1373) oli ruotsalainen profeetta, mystikko ja hengellisen sääntökunnan perustaja. Hänet kanonisoitiin 7. lokakuuta 1391.



Kuvahaun tulos haulle Pyhä Birgitta, puuveistos Padasjoen kirkosta
  Pyhä Birgitta, puuveistos Padasjoen kirkosta 1400-luvulla (kansallismuseo)

Birgitta oli aikansa tärkeimpiä uskonnollisia vaikuttajia, mutta myös vahva poliittinen vaikuttaja. Pyhä Birgitta oli Ruotsin ensimmäinen Euroopan-laajuisesti tunnettu nainen.

Hän ei ollu se ihan ensimmäinen Pohjolan naispyhimykseksi julistettu, vaan häntä oli edeltänyt aikanaan jo Helena Skövdeläinen, joka kanonisoitiin vuonna 1165. 
Helena was canonized in 1165 by the Pope Alexander III with the sponsorship of Stefan, the first Archbishop of Uppsala. Her legend was first written down by Brynolf Algotsson, Bishop of Skara (1278–1317) Helena Skövdeläinen.









Saint Birgitta of Sweden.jpg

Pyhä Birgitta on elämästään asti vaikuttanut Suomen kulttuuriin ja perinteeseen monella tapaa. Hänen pyhimykseksijulistamisensa jälkeen hänen nimensä lisättiin myös Turun hiippakunnan kalenteriin vuonna 1391 punaisella, mikä tarkoitti vuotuista, valtakunnallista juhlapyhää. Viisi vuotta myöhemmin Birgitasta tuli Ruotsin valtakunnan suojeluspyhimys.


Birgitan vaikutus näkyi myös 1389 valtaan nousseen kuningatar Margareetan toimissa hänen hahmotellessaan turvallista, ikuisen rauhan Pohjolaa. Hän myös lisäsi vähempiosaisten oikeuksia ja paransi naisten asemaa yhteiskunnassa.



 Margrete 1.jpg
Margareeta I (1353 – 28. lokakuuta 1412) oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin hallitsija, joka perusti Kalmarin unionin.

 Naantalin birgittalaisluostarin perustaminen lienee suurin ja näkyvin Birgitan merkityksistä Suomelle. Päätös kaksoisluostarin perustamisesta tehtiin vuonna 1438 ja se rakennettiin Armon laaksoon, Vallis Gratiae, ja sen ympärille perustettiin Naantalin kaupunki (Nådens Dal, Armon laakso). Luostarissa oli nunnia jopa 60 ja munkkeja 15. Abbedissa oli koko luostarin johtaja.

Ajan tavan mukaan Birgitta naitettiin jo 13-vuotiaana. Hän meni naimisiin Närken laamanni ja valtaneuvos Ulf Gudmarinpojan kanssa ja muutti Ulvåsan tilalle Boren-järven rannalle. Pariskunnalla oli kahdeksan lasta, joista tytär Katariina oli myöhemmin äitinsä työn jatkaja, Vadstenan birgittalaisluostarin abbedissa ja äitinsä kanonisointihankkeen innokkain toimeenpanija.



Mother and Child by Edelfelt.jpg
 Albert Edelfelt - Kuningatar Blanka, 1877.

Birgitan mies kuului Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan lähipiiriin, ja myös Birgitalla oli kuningasperheeseen läheiset suhteet. Hän perehdytti nuorta kuningatar Blankaa hovin tapoihin ja etikettiin ja neuvoi kuningasta. Birgitalla oli hyvät suhteet myös hengelliseen säätyyn ja Turun piispa Hemming oli hänen hyvä ystävänsä.

Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.

Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös Turun linnan ja suuren osan Suomea.


Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.



Kuvahaun tulos haulle Tuomiokirkon kappelissa on piispa Hemmingin
Tuomiokirkon kappelissa on piispa Hemmingin autuaaksi julistamisjuhlaan 1514 valmistunut sarkofagi. Telineen keskustassa on pienempi lipas, missä on piispan maalliset jäännökset.


Hemming (n. 1290–1366) toimi Turun piispana vuosina 1338–1366. Hän oli Suomen keskiajan mahtavimpia piispoja ja hallitsijoita.

Hemming oli Pyhän Birgitan läheinen ystävä. 1497 paavi Aleksanteri VI vahvisti Hemmingin kultin. Hemmingin reliikkien translaatiojuhla (pyhän henkilön jäännösten juhlallinen siirtäminen kirkkoon) ja autuaaksi julistamisjuhla vietettiin Turussa 1514. Hänet oli tarkoitus julistaa pyhimykseksi, mutta uskonpuhdistuksen vuoksi prosessi jäi kesken. Hemmingin arkku on Turun tuomiokirkossa.




Pyhä Birgitta kirjoittaa ilmestyksistään.

Vuonna 1349 Birgitta lähti Ruotsista matkalle kohti Roomaa. Matkan tarkoituksena Birgitalla oli tehdä riemuvuoden pyhiinvaellus Roomaan, saada paavin palaamaan Avignonista takaisin Roomaan ja kirkon itsenäistymään maallisesta vallasta sekä samalla saada paavin hyväksyntä uudelle luostarisäännölle.

Vuonna 1354 Birgitta muutti seurueineen asumaan Piazza Farnesen varrella sijaitsevaan asuntoon, jossa hän eli koko loppuelämänsä.

Paavin annettua perustamisluvan Vadstenan luostarille Birgitta ryhtyi toteuttamaan haavettaan pyhiinvaelluksesta Palestiinaan. Kuuluisat näkynsä Jeesuksen elämästä hän koki juuri tällä matkalla Jerusalemissa ja Betlehemissä. Palattuaan Roomaan Birgitta sairasteli miltei vuoden, kunnes kuoli 23.7.1373.



 
 Paavi Bonifatius IX julisti Birgitan pyhimykseksi.

Birgitan kuoltua hänen maalliset jäännöksensä haudattiin aluksi Forum Romanumin lähellä sijaitsevaan San Lorenzo in Panispernan kirkkoon, mutta ratkaisu oli vain väliaikainen. Birgitta oli itse toivonut, että hänen viimeiseksi maalliseksi lepopaikakseen tulisi Vadstenan luostari, ja jo seuraavana vuonna Birgitan ruumis siirrettiin hänen lastensa Katarinan ja Birgerin johdolla Vadstenaan.




 Birgitan pyhäinjäännösarkku. Birgitan vaikutuksesta Vadstenasta on tullut nykyaikana suosittu pyhiinvaelluskohde.

Leppäpirkko

Birgitan muisto elää Suomalaisessa kansanperinteessä ja arkipäivässä vielä nykyäänkin. Suomenkielinen naisennimet Pirjo ja Pirkko juontavat juurensa Birgitta-sanasta. Lasten hokema rimpsu "Lennä, lennä leppäpirkko ison kivikirkon juureen..." kertoi alun perin siitä, miten Birgittaa on pyydetty toimimaan ihmisen ja Jumalan, sekä tietysti myös Neitsyt Marian, välisenä sanansaattajana.

Nykyisinhän se riimitellään; lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen ...

Tämän päivän nimipäiväsankarit ovatkin suomalaisessa kalenterissa Pirkko, Pirjo, Piritta, Pirita, Birgitta.


Pyhimystiellä
Turussa 7-10 2017
Simo Tuomola

torstai 5. lokakuuta 2017

Turun pormestari

Tänään 6-10 vietämme Turun entisen kaupunginjohtaja Armas Arppu Lahoniityn synttäripäivää. Turulla oli kolmen Ällän sarja kaupunginjohtajia vuodesta 1964 saakka ennen kuin Peet nousivat uudelleen valtaan.

  Armas Lahoniitty 1944-2018 – kommunistin pojasta tuli Turun uudistaja -  Paikalliset - Turun Sanomat

Armas Onni Lahoniitty (6. lokakuuta 1944 Punkalaidun – 15. lokakuuta 2018) oli Turun kaupunginjohtaja.  Puoluetaustaltaan hän oli sosiaalidemokraatti.



Turun oma Kekkonen Väinö J.Leino toimi kaupunginjohtajana peräti 25 vuotta (1964-1989), kokoomuksen hulivili Juhani Leppä 1989-1995 ja demarien Armas Lahoniitty 1995-2005. Vallan kahvaa piti vuosina 2006-2010 hallussaan kokoomuksen Mikko Pukkinen, Seinäjoen entinen johtaja ja 1. syyskuuta 2010 alkaen kokoomuksen Aleksi Randell.  Mutta on meillä ollut ennen Pukkistakin P-johtajia vallassa.


Väinö J. Leino (6. maaliskuuta 1922 Pori – 15. joulukuuta 1993 Turku) oli varatuomari, joka toimi useissa korkeissa kunnallisissa viroissa. Hän toimi Turun kaupunginjohtaja vuosina 1964–1989, ollen näin Turun pitkäaikaisin kaupunginjohtaja. Puoluetaustaltaan Leino oli sosiaalidemokraatti.

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Kalervo Pellinen siirtyi Turkuun 1952 ja viihtyi kaupungin johdossa vuoteen 1961 saakka. Hänen aikanaan valmistui Turkuun Risto-Veikko Luukkosen suunnittelemana Suomen ensimmäinen konserttitalo 1002-hengen saleineen. Talo sai julkisivunsa peltisen katteen vuoksi nimen "Pellinen".



Turun pellinen konserttitalo

Samaa monumentaalista muistamista kai tavoitteli myös Pukkinen, joka halusi rakentaa jokirantaan Turun kaupunginteatterin viereiselle kalliolouhostontille uuden Kongressi- ja musiikkikeskuksen. Hanke on hieno ja kannatettava edelleenkin, joskin sen kylkiäisiksi suunnitellut kerrostalot Neitsytpolun varrella taitavat olla vähän liian kova hinta itse varsinaisesta projektista. Katsotaan saako Turku sen lahjaksi vuonna 2029, kun kaupunki viettää  800-vuotisjuhliaan.

Kolmen Ällän lisäksi Turun historia pitää sisällään kaupungin johdossa myös kolmannen Peen. Kun Turku oli punainen marraskuusta 1917 huhtikuuhun 1918, toimi kaupunginjohtajana Uuno Peltola. Hän pakeni Pietariin hyviin asemiin, toimien Kustannus Osakeyhtiö Kirjan johtajana ja mies ammuttiin Stalinin vainoissa 15.11.1937. Minne lie haudattu, liekö sinne marttyyrien Mars-kentälle, mutta ei ainakaan Moskovaan Kremlin muuriin, jonne ainoana suomalaisena on päätynyt Otto Wille Kuusinen.



Mutta katsotaanpas hieman syvemmälle kaupungin hallinnon historiaan Turussa.

Raatilaitos sekä siihen liittyvät pormestarin ja raatimiehen virkanimikkeet tulivat Ruotsin valtakuntaan Saksasta 1300-luvulla. Raadin tehtävä oli hoitaa kaupungin yleistä hallintoa ja taloutta, ylläpitää järjestystä ja jakaa oikeutta. Sen jäseninä istui kaupungin porvareita jotka kantoivat raatimiehen virkanimikettä, ja sen toimintaa johti pormestari.

Maunu Eerikinpojan kaupunginlaissa vuodelta 1349 raati määrättiin jokaisen Ruotsin valtakunnan kaupungin hallintoelimeksi. Suomalaisista kaupungeista ensimmäinen maininta raadin ja pormestarin olemassaolosta on Turusta vuodelta 1324.



 
 Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.

Kaupunkilain mukaan jokaisella kaupungilla tuli olla kolmekymmentä raatimiestä ja kuusi pormestaria, mutta tätä kyettiin noudattamaan ainoastaan Tukholmassa. Lakia uudistettaessa 1600-luvulla määrä supistettiin 24 raatimieheen ja neljään pormestariin. Käytännössä Turun ja Viipurin kaltaisissa suurissa kaupungeissa oli useita pormestareita, mutta pienemmissä vain yksi.


 Kun ensimmäinen maininta Turun pormestareista, raatiherroista ja raadista kirjattiin vuonna 1324, muistutettiin myös, että raadin jäsenen täytyy olla talonomistaja. Pormestarin asemaa korostamaan rakennetun Turun tuomiokirkon uuden pormestarin kuorin pääalttari pyhitettiin 1402 Pyhälle Kolminaisuudelle ja kaupungin hallinnon nimikkokappelissa oli myös Pyhän Pietarin alttari.



Vuonna 1443 Turussa oli samanaikaisesti jo neljä pormestaria, kaikki saksalaisia. Vasta vuonna 1455 pormestariksi valittu Mikko Suurpää oli ensimmäinen suomalainen pormestari Turussa. Suurpäät ja Karvataskut olivat tuolloin Turun tunnetuimmat suomalaiset kauppiassuvut.

 

Turun Suurpäiden porvarissuku tunnetaan parhaiten Turun piispa Laurentius Suurpäästä. Useampikin suvun jäsenistä sai pappiskoulutuksen. Kauppiassuvun kyky investoida pappiskoulutukseen perustui Itämerellä käydyn kaupan tuottamiin voittoihin sekä hyviin suhteisiin Turun hiippakunnan johtoon. Suurpäitä vaikutti myös Suomenlahden toisella puolen Tallinnassa.


Piispa Suurpään isä oli Turun pormestari Mikael Suurpää, joka kuului Turussa ja Tallinnassa toimineeseen porvarissukuun. Nimi esiintyy Suomessa edelleen. Mikael Suurpää toimi Turun pormestarina 1450, äidin puolelta Suurpäällä oli suhteitä rälssisäätyyn. Suurpää opiskeli Pariisissa ja valmistui noin 1472 tai 1473 ensin baccalaureaukseksi ja sitten maisteriksi

Vuonna 1471 saksalaisten pitäminen pormestareina ja raatimiehinä kiellettiin kokonaan. Kaupunkilailla yritettiin jo aikaisemmin rajoittaa tänne lyhyeksi ajaksi saapuvien kestien mahdollisuuksia syrjiä kaupungin omia porvareita.


Pyhän Hengen kappeli virtuaalisesti nähtynä.

Vuonna 1498 Didrik Hansson, Pyhän Hengen talon köyhien holhooja toimii kaupunginvoutina ja pormestarina, nostaen itsevaltiaan ottein kaupungin porvarit itseään vastaan.

Pyhän Hengen kappeli on Turun keskustassa, niin sanotun Julinin korttelin kellarissa sijaitseva katoliseksi kappeliksi vihitty ekumeeninen pyhäkkö. Se on rakennettu 1980-luvulla paljastuneiden Pyhän Hengen kirkon raunioiden yhteyteen.


 
 Turkuun piti 1588 alkaen rakentaa ruotsalaisen seurakunnan käyttöön Pyhän Hengen kirkko, mutta hanke kuitenkin kariutui. Kirkon jäänteet hautautuivat Julinin tontin syvyyksiin. Esikuvana kirkolle oli kuvamme Pyhän Jakobin kirkko Tukholmassa. Kirkosta piti tulla sen turkulainen kopio.


Kappelin paikalla toimi jo 1390-luvulla Pyhän Hengen Hospitaalin ylläpitämä Pyhän Hengen talo. Talon toiminta loppui uskonpuhdistuksen myötä. Vuonna 1588 aloitettiin Pyhän Hengen kirkon rakentaminen paikalle. Rakennustyöt kuitenkin pitkittyivät ja kirkko paloi niiden aikana. Lopulta kirkko määrättiin purettavaksi 1690-luvulla.


Kun Turun rahapajassa linnassa lyödään vuonna 1524 rahoja kruunun tarpeisiin - äyrejä, aurtuoita ja kuusinaisia - toimii rahamestarina luottamustehtävässä tallinnalainen Turun pormestari Jakob Richerdes, vahvistaen kauppasuhteita Tallinnaan.


Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät nimellä abo. Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen, joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548)

Vuonna 1552 Turun pormestariksi yltää Antti Kultaseppä, jolloin korostuu myös turkulaisten käsityöläisten ote kaupungin hallinnosta. Vuonna 1569 vahvistetaan kaupunginhallinnon taloudellista asemaa, kun Sotalaisten kylä Martinmäessä liitetään Turkuun ja Sotalaisten talo siirtyy Turun pormestarin ja kaupungin raadin palkkatilaksi.




Sotalaisten kylä, joka sijaitsi Aurajoen itäpuolella, esiintyy vanhoissa asiakirjoissa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1556. Sotalaisten kylään kuului kaksi taloa, joista toinen tunnettiin nimellä Rätiälä tai Rättinen. Tämä talo mainitaan lähteissä jo vuonna 1378, jolloin Rätiälän Olli oli Kaarinan pitäjänkokouksen lautamiehenä.

Rättinen siirtyi Turun kaupungin omistukseen 1400-luvulla ja kylän taloista toinen joutui keskiajalla Turun Tuomiokirkon haltuun, mutta se peruutettiin kruunulle vuonna 1547 ja Turun pormestari ja raati saivat senkin palkkatalokseen vuonna 1569. Näin Sotalaisten kylän maat siirtyivät Turun kaupungille jo 1500-luvulla.


Vuonna 1580 Turun maistraatin kokoonpanoksi vakiintuu 4 pormestaria ja 10-12 raatimiestä. Ja vuonna 1595 koetaan kovia, kun pormestari Mikko Krank joutuu painostuksen kohteeksi Turun edustajien asettuessa valtataistelussa Kaarle-herttuan puolelle. Anteeksipyyntö Sigismundille ei riitä, vaan Krank erotetaan ja kaupunki joutuu luovuttamaan pois kaikki kauppalaivansa.



Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.

Lopulta kun kuningas Sigismund pannaan 1599 viralta ja Kaarle-herttua nousee kuninkaaksi, on kosto-oikeudenkäynnissä ja Turun verilöylyssä tuomareina mukana herttuan omien miesten rinnalla 4 Turun pormestaria ja 12 raatimiestä.

1600-1700-lukujen aikana ruotsalainen kaupunginhallinto uudistui ja pormestarin ja raadin tehtävät määriteltiin tarkemmin. Vanhaa hallintoa ja oikeudenkäyttöä hoitanut raati jakautui Turussa ja muissa suurissa kaupungeissa kahdeksi eri elimeksi: maistraatiksi, joka hoiti kaupungin hallinnon, ja raastuvanoikeudeksi, joka jakoi oikeutta.



Myös pormestarin virka jakautui kahteen toimeen: maistraatin puheenjohtajaan eli kunnallispormestariin ja raastuvanoikeuden ylimpään tuomariin eli oikeuspormestariin. Raastuvanoikeuden puheenjohtajana toimineilta oikeuspormestareilta alettiin vaatia juridista koulutusta, aluksi epävirallisesti ja vuodesta 1749 lain voimalla.

 Turun ensimmäisinä kunnallispormestareina toimivat Baltasar Schultz 1710-1727, Erik Johan Tolpo 1727-1731 ja Karl Merthen 1734-1743. Ja Turun palon raskaana aikana Carl Daniel Wirzenius 1825-1830.


 


August Ferdinand Juselius (30. heinäkuuta 1847 Karuna – 28. maaliskuuta 1900 Turku) oli suomalainen kunnallis- ja valtiopäivämies, joka toimi Turun kaupunginjohtajana eli kunnallispormestarina 1881-1900.

Turun oikeuspormestareina nähtiin 1731 alkaen Erik Johan Tolpo, vuosina 1789-1803 Johan Henrik Mentzer ja Turun palon aikaan Claes Sacklén 1825-1831.


Pormestarina

Turussa 6-10 2017
Simo Tuomola

Naistenmaa

Tänään 6-10 tulee kuluneeksi tasavuosia varhaisimman säilyneen oopperan ensi-illasta Firenzessä, Turun ystävyyskaupungissa:

1600 – Jacopo Perin Euridice, varhaisin säilynyt ooppera, ensi-illassa Firenzessä.



Kuvahaun tulos haulle jacopo euridice 

 Jacopo Peri (20. elokuuta 1561 – 12. elokuuta 1633) oli italialainen laulaja ja säveltäjä. Peri syntyi todennäköisesti Roomassa. Hän opiskeli musiikkia Firenzessä Cristofano Malvezzin johdolla. Aluksi Peri toimi ainoastaan kosketinsoittajana ja laulajana. Hieman myöhemmin hän alkoi myös säveltää. Hänen varhaisimmat teoksensa olivat madrigaaleja sekä musiikkia näytelmiin.

Vuonna 1597 Peri sävelsi ensimmäisenä oopperana nykyään pidetyn Dafnen. Siitä ei ole kuitenkaan säilynyt kuin murto-osa. Hänen seuraava työnsä oli Euridice, joka kantaesitettiin vuonna 1600. Se on vanhin kokonaisena säilynyt ooppera. Perin musiikkia ei juurikaan esitetä nykyaikana.


Eurydice oopperan käsikirjoituksen kansi
Euridice on Jacopo Perin ooppera joka sai ensi-iltansa 6. lokakuuta 1600 Palazzo Pitissä Firenzessä. Libreton kirjoitti Ottavio Rinuccini. Teos valmistui Henrik IV:n ja Maria de' Medicin häitä varten. Ohessa myös Jacopo Peri itse oopperansa Dafne rooliasussa.


Italiassa myös Turku aikoinaan laulettiin Suomen metropoliksi, kun Trevisossa esitettiin 1686 Suomelle omistettu ooppera "Alfo in Finlandia", tapahtumapaikkana Turku saaristoineen. Carlo Agostini Badia sävelsi samasta aiheesta 1692 oman barokkioopperansa "Alvilda in Abo", josta tulkinta nähtiin aikanaan Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa Turun linnan pihalla.


Alvilda-ooppera on barokin tyyliperinteen mukaisesti hyvin tapahtumarikas ja dramaattinen. Juonellisen rungon muodostaa muinaistarina goottiprinsessan ja juutinmaalta olevan prinssin kohtaamisesta Turussa ja Itämerellä.

Tämä vanha teema vilahtelee eurooppalaisessa kirjallisuudessa 1000-luvulta lähtien ja on jäänyt italialaisen oopperan historiaan 11 eri versiona vuosina 1678-1731.

Italialaisen kirjallisen yleisön tietoisuuteen ja libretistien aineistoksi merirosvoilevan amatsoniprinsessa Alvildan ja prinssi Alfon tarinan välittivät Johannes ja Olaus Magnuksen Roomassa julkaistut historiateokset 1500-luvun puolivälissä. Näitä pohjoismaisia sankarihahmoja käsittelivät myös kirjailijat Torquato Tasso, Orazio Ariosto, Giacomo Cortone 1500- ja 1600-luvuilla
.



Aiheeseen liittyvä kuva


Italialainen ooppera sai Alvildasta ja Alfosta kestoteeman nk. kolmannen venetsialaisen koulukunnan piiristä alkaneessa traditiossa. Teoksista varhaisin on Antonio Bernabein (libr. Ventura Terzago) Alvilda in Abo vuodelta 1678 ja viimeinen Baldassare Galuppin (libr. Apostolo Zeno) L’Alvilda vuodelta 1737.

Teoksia kirjoitettiin mm. Venetsian, Münchenin, Monacon, Innsbruckin, Veronan ja Prahan oopperanäyttämöille. Alvilda-teemaan tarttuneista säveltäjistä tunnetuin on Antonio Vivaldi (1731).


Aiheen kiinnostavuutta selittää sen sankarittaren rohkea vastakkaisuus aikakauden naiskuvalle eteläisessä Euroopassa: Alvilda oli Pohjolan kaunotar ja samalla miehiä julmasti alistava soturi ja merirosvo, joka amatsonimiehistöineen herätti kauhua Itämeren purjehtijoissa.

Hän oli myös Ruotsin (goottien) kuningatar – asia jonka italialainen oopperayleisö saattoi yhdistää roomalaistuneen Kristiina-kuningattaren hahmoon. Kruunustaan 1654 luopunut Pohjolan kuningatar haudattiinkin aikoinaan sankarina Rooman Pietarinkirkkoon. Hän olikin sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aikansa naisista selvästi poikkeava yksilö, jolla oli elämässään voimakas taipumus korostaa miehisiä piirteitään.


 

 Kuningatar Kristiina
 Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi.

Näistä oopperoista parhaiten säilynyt Carlo Agostino Badian L’Amazone corsara, overo L’Alvilda regina de’ Goti (1692) rekonstruoitiin ja esitettiin 319 vuoden tauon jälkeen yhtenä Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ja Turun musiikkijuhlien ohjelmaproduktioista. Oopperaa varten rakennettiin Turun linnan sisäpihalle näyttämö ja katsomo. Esityskertoja oli kahdeksan.


Opera d’Alvilda in Abo
Goottien kuningatar Alvilda – merirosvoamatsoni
 
Kuvahaun tulos haulle avilda in abo
Jo 1000-luvulla Adam Bremeniläinen varoitti Itämerellä purjehtivista amatsoneista: ”Baltici maris ferunt esse Amazonas”, kauhisteli valistunut historioitsija. Huhu Naistenmaasta – Terra Feminarumista – halkoi pimeää keskiaikaa pohjoisesta etelään, ja lopulta Pohjolan kesyttämättömät amatsonit löysivät itsensä italialaisesta säveltaiteesta.

Aiheesta sävelsi oopperan muun muassa Carlo Agostino Badia vuonna 1692.
Ihan väärässä ei turkulaisamatsonien kuvauksessaan Bremeniläinen ollutkaan. Täällä tosiaan riuskat naiset hoitelivat alueen asioita, kun miehet olivat metsästys- ja kalastusretkillään, elleivät nyt ihan sota- ja ryöstöretkillä, mutta harvemmin kuitenkaan kotosalla.

Kertomuksen tapahtumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku eli Abo, metropoli della Finlandia. Ja kas; Abo - Suomen metropoli on nimeksi valikoitunut myös toimittamalleni 1600-luvun Turusta kertovalle historiankirjalle.

Tässä tarinassa miehet ovat keveästi kierrettäviä viittoja tai steevin taakse jääviä karikoita naisten pidellessä peräsintä. Danian kuninkaan pojiksi Alfoksi ja Olmiroksi pestatut Riku Pelo ja Teppo Lampela kesyyntyvät Alvildan, Mari Palon ja Gilden, Kaisa Rannan käsittelyssä.

Tätä 1600-luvun venetsialais-innsbruckilaista näkemystä 1000-luvun turkulaisamatsoneista kommentoi supisuomalainen commedia-seurue. Tarinaan heittäytyvä kuusihenkinen narrijoukko kerii kauniiseen vyyhtiin vuosisadat, sukupuolet ja kielimuurit kutoen niistä barokin helmen, jossa sävel, tanssi ja teatteri kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla.

Kuvahaun tulos haulle turun linnan piha
 
Turun linnan pihalla esitetystä oopperasta ei puuttunut suurta rakkautta, torjuttuja tunteita tai mitä intohimoisinta kaipuuta. Tarinaa kuljettivat komiikka, käsittämättömät käänteet, huikaiseva typeryys ja väärinkäsitykset: lavalla nähtii vihaa ja raivoa, murhayrityksiä, upeita miekkailukohtauksia ja tanssia niin ilosta, surusta kuin uhmastakin. Ja kaikki päättyi suureen hääjuhlaan Anno Domini Turun linnassa.

Ensi-ilta oli pe 5.8.2011

  • Ohjaaja: Ville Sandqvist
  • Kapellimestari: Anssi Mattila
  • Koreografi: Kirsi Saastamoinen
  • Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
  • Valosuunnittelu: William Iles
  • Äänisuunnittelu: Timo Kuronen/Kari Kola
  • Tuottaja: Liisa Mattila
  • Solistit: Mari Palo, Riku Pelo, Kaisa Ranta, Anneliina Koskinen, Teppo Lampela, Jussi Merikanto, Sören Lillkung
  • Orkesteri: Suomalainen Barokkiorkesteri
Esityskieli italia ja suomi.
Tuotanto: Oopperakammari ry. yhteistyössä Kulttuuridynamon ja Turun yliopiston kanssa.
 
 
 

Terra feminarum eli "Naistenmaa" on keskiaikaisen historioitsija Adam Bremeniläisen Suomelle antama nimitys. Hän kuvasi Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum -teoksessaan viikinkiajan Skandinaviaa ja tulkitsi kainulaisten eli kveenien maan ruotsinkielisen nimen (Kvenland) väärin, mikä johti kuvitelmiin pohjoisesta amatsonien asuttamasta maasta.


Akkavaltaa
Turussa 6-10 2017
Simo Tuomola