Kaupunginparturi

Tänään 2-6 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen apteekkilaitoksen perustamisesta, kun  Johan Albrecht Relausta tuli ensimmäinen Suomessa toiminut apteekkari. Hän avasi vuonna 1689 ensimmäisen varsinaisen yleisölle avoinna olevan apteekin Turkuun.

 
1989 Apteekkilaitos Suomessa 300 v.

 
  1689 – Suomen ensimmäisen apteekin perustamisoikeus myönnettiin Turkuun.

 

Turun Kauppatorin apteekki - Suomen vanhin apteekki - on perustettu 2.6.1689. Apteekin historiaan mahtuu monenlaista. On koettu ruttoa, koleraa, kaupungin miehitystä ja sotia. On eletty Ruotsin ja Venäjän alamaisina sekä itsenäisessä Suomessa. On oltu mukana lääketieteen huimassa kehityksessä ruttojuuren keitosta tämän päivän täsmälääkkeisiin. 
 
Sen apteekkarit ovat olleet usein edelläkävijöitä. Ensimmäinen apteekkari Relau aloitti koko apteekkitoiminnan Suomessa. 1800- luvulla Johan Julin oli perustamassa kiinamyllyä nykyisen TYKSin paikalle, jossa jauhettiin kiinapuun kuorta kuumelääkkeeksi. Sitä vietiin täältä Saksaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Hänen poikansa kauppaneuvos Erik Julin perusti Suomen ensimmäisen lääketukkukaupan ja Turun VPK:n. Hän toimi myös senaatin asiantuntijana. 

 
Ensimmäiset tiedot järjestetystä lääkevarastosta maassamme ovat peräisin 1300-luvulta. Turun linnassa tiedetään nimittäin olleen lääkevaraston, kun käskynhaltija Matts Kettilmundson piti siellä hoviaan vuosina 1324—1326. Hänen palveluskuntaansa kuului silloin lääkkeiden valmistukseen perehtynyt parturi. Vähän myöhemmissä asiakirjoissa mainitaan myös linnanparturi. 

Parturiammattikunnan mestareita kutsuttiin myöhemmin välskäreiksi. Myös he toimivat toisinaan lääkevarastojen hoitajina, vaikka he hoitivatkin yleensä enimmäkseen tapaturmia ja haavoja.
 
 Skiss av den planerade kompositionen ”Wilhelm von Schwerin” i födelsedagsbrev till Alexandra Edelfelt den 19 augusti 1874. (Edelfeltska släktarkivet SLSA 367, SLS arkiv)

Näitä mestariksi mainittuja partureita olivat Turussa 1500-luvun alussa mm. Mathys, Jöran ja Jakob. Toisinaan kaupunki palkkasi asukkaittensa avuksi mestariparturin, josta käytettiin silloin kaupunginparturin nimitystä.

Johann Copp oli ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Hän kävi Suomessa Kustaa Vaasan kanssa vuosina 1555–1556 ja toimi Juhana-herttuan (myöh. Juhana III) henkilääkärinä Turun linnassa vuosina 1558–1559.

Johann Copp von Raumenthal. Tuntemattoman tekijän puuleikkaus
Coppin vuonna 1522 ilmestyneen teoksen "Czwen neuw Dialogi"
nimiölehdellä. Johann Copp (n. 1490–1559) oli Kustaa Vaasan ja Juhana-herttuan hovilääkäri Turussa.

Ensimmäinen varsinainen linnanapteekkari Turussa oli mestari Mathias Erbach, jonka Juhana-herttua kutsui vuonna 1558 linnan parturiksi ja apteekkariksi. Tuohon aikaan linnassa oli myös lyhyen ajan lääkärinä böömiläissyntyinen Johann Copp (noin 1490—1559). Erbachia avustettiin monin tavoin apteekin perustamisessa.

Säilyneiden asiakirjojen mukaan hänelle luovutettiin linnasta kolme kyynärää palttinaa siiviläkankaaksi marjojen puristamista varten, nauloja hyllyjen pystyttämiseksi, kolme tammipuista lankkua rohdoskirstujen tekemistä varten sekä kaksitoista kyynärää kangasta säkkien valmistamiseksi sokeria ja ryytejä varten.

Turun kaupungissa mainitaan vuonna 1594 ensimmäisen kerran ainoastaan apteekkarina toiminut ”Erik apotekare”, joka asui ja piti apteekkia Lasse Tylenin talossa Luostarikorttelissa. Hänen apteekkinsa kannatti ilmeisesti kohtuullisesti, koska hänellä oli varaa pitää apulaista. Hänen viimeisenä apulaisenaan mainitaan ”Simon apotekare”, jolla oli aikaisemmin ollut oma apteekki Viipurissa.

Simon oli omaisuutensa menettäneenä, vanhana ja sairaana tullut Turkuun. Hän kuoli vuonna 1601 ja hänet haudattiin kirkon tilikirjojen mukaan vaatimattomasti "med tvenne klockor". Apteekkari Erik kuoli 1610-luvulla ja hänen jälkeensä kaupunki oli pitkän aikaa ilman apteekkia.

Turussa lääketieteen professori Elias Til-Landz (1670—1693), Eric Achreliuksen seuraaja, oli innokas kasvitieteilijä. Hän jopa perusti laboratorion lääkkeiden valmistamiseksi potilaitaan varten.

Hänen aikanaan Turkuun tuli kuitenkin ensimmäinen uusien säännösten mukainen apteekki vuonna 1689. Sen apteekkari Johan Albrecht Relau (1658—1737) valitti niukan toimeentulonsa syyksi, että maustekauppiaiden ohella varsinkin välskäri ja sittemmin akatemian kirurgi Brandt harjoitti kaupungissa luvatonta lääkekauppaa.

Johan Albrecht Relau (1658—1737),
turkulainen apteekkari

Johan Albrecht Relausta tuli ensimmäinen Suomessa toiminut apteekkari, joka avasi vuonna 1689 myös yleisölle avoinna olevan apteekin Turussa. Relau toimi apteekkarina Turussa melkein kolme vuosikymmentä eräitä välivuosia lukuunottamatta. Hänen apteekkitoimintansa kehittäminen kärsi sekä taloudellisista vaikeuksista että sotavuosista.

Turussa oli ollut lyhytaikaisesti joitakin apteekkareita jo 1550-luvulta alkaen. Ainakin eräillä oli ollut toimintaan oikeuttanut virallinen valtakirja, mutta kaikesta päätellen kellään ei ollut varsinaista yleisölle avointa apteekkia.

Kaupunki oli kokonaan ilman apteekkaria melkein koko 1680-luvun ajan. Kun Turun akatemia ja hovioikeus olivat epäonnistuneet yrityksissään saada apteekki kaupunkiin, ryhtyi Turun ja Porin läänin maaherra Lorentz Creutz ajamaan asiaa.

 
 Lorentz Creutz (1615 Tartto – 1. kesäkuuta 1676 Öölannin edusta) oli suomalainen aatelismies, joka loi virkamiesuransa ennen kaikkea vuorihallinnossa eli kaivosteollisuutta valvovassa byrokratiassa. Myös maaherrana toiminut Creutz kaatui vuonna 1676 Öölannin meritaistelussa lippulaivansa räjähtäessä.


Maaherra Creutz otti vuonna 1689 yhteyden Johan Albrecht Relauhun, joka palveli apteekkarinkisällinä eräässä Tukholman apteekissa. Hampurissa vuonna 1658 syntynyt Relau oli avioitunut Tukholmassa tammikuussa 1689 kultaseppä Henrik Möllerin tyttären Dorothean kanssa.

Relau lupasikin muuttaa Turkuun ja perustaa tänne apteekin omalla kustannuksellaan. Collegium medicum myönsi hänelle 2.6.1689 erioikeuskirjeen ensimmäistä Suomessa toimivaa itsenäistä apteekkia varten. Samana vuonna myönnettiin erioikeus myös Viipurin perustettavaa apteekkia varten.

Relaun avaama apteekki sijaitsi Turussa aluksi Uudella Kirkkokadulla lähellä tuomiokirkkoa. Sieltä se muutettiin muutaman vuoden kuluttua nykyisen Kirkkosillan lähellä olleeseen kaupunkitaloon, jonka maistraatti luovutti tähän tarkoitukseen 100 kuparitaalarin vuotuisella vuokralla.

Apteekin toiminta oli alunperin vähäistä. Suurina kuolovuosina 1695—1697 köyhyys lisääntyi ja apteekin pito kannatti entistä huonommin. Huoneiston rappeutumisen vuoksi Relau siirsi apteekkinsa vuonna 1699 Vanhan Kirkkokadun varrella olevaan huoneistoon, jossa se oli pitkän aikaa.



 

 Apteekin nimi oli alunperin luultavasti "Apoteket Salamandern". Sittemmin Relau käytti siitä nimeä "Kaupungin ja piirikunnan apteekki".

Ensimmäisinä vuosina Relau kaikesta päätellen hoiti apteekkiaan hyvin. Liikevaihto oli kuitenkin niin pientä, että hän ei pystynyt pitämään varastoaan "hyvin varustettuna, kelvollisessa järjestyksessä ja kunnollisesti säilytettynä", kuten erioikeuskirjeessä vaadittiin.

Turun akatemian lääketieteen professori Laurentius Braunerskjöld (aik. Braun) valitti jo vuonna 1694 konsistorille apteekin kehnosta toiminnasta. Hänen mielestään Relau hankki kovin hitaasti apteekkiinsa sellaisia lääkkeitä, joita potilaiden hoidossa tarvittiin.

Braunerskjöld pyysi konsistoria valitsemaan keskuudestaan jäsenen, joka voisi hänen kanssaan käydä tarkastamassa apteekin. Silloin hän voisi puutteita todetessaan paremmin velvoittaa apteekkarin hankkimaan tarvittavia lääkeaineita. Tarkastuksessa apteekin ja sen varastojen todettiinkin olevan heikossa kunnossa.



Relau syytti apteekin vaikeuksista kaupungin maustekauppiaita ja varsinkin välskäri Brandtia, jotka laitonta lääkekauppaa harjoittamalla tekivät apteekin täysin kannattamattomaksi. Lääketieteen professorin Petrus Hielmin mielestä asiantila olikin asetusten vastainen.

Relau toivoi pääsevänsä akatemian suojelukseen ja Hielm teki vuonna 1706 asiasta esityksen konsistorille, joka lähetti sitä koskevan kirjelmän maaherralle. Apteekki otettiinkin akatemian suojelukseen, kun terveyskollegion puheenjohtaja Urban Hjärne oli toimittanut asian vaatimat selvitykset. Sen jälkeen apteekin nimenä oli jonkin aikaa "Kaupungin, piirikunnan ja akatemian apteekki". Erioikeuskirjaan ei tehty kuitenkaan mitään muutoksia.



 Apteekin varastojen puutteista esitettiin toistuvasti valituksia. Tammikuussa 1707 konsistori päätti, että Relaun apteekissa pidettäisiin tarkastus, jonka suorittaisivat lääketieteen professori Petrus Hielm, kaksi muuta professoria sekä kaksi edustajaa jokaisesta kaupungissa olevasta virastosta. Siinä todettiin, että apteekki oli edelleen puutteellisessa kunnossa ja että sen varastot olivat vanhentuneita ja kelvottomia. Hielm ilmoitti, että hänkin oli joutunut etsimään parempia lääkkeitä maustekauppiailta. Konsistori päätti silloin, että apteekkarilta oli vaadittava erioikeuskirjeen mukainen takaus toiminnasta.

Välskäri Brandt jatkoi lääkkeiden myyntiä Turussa Relaun, kaupunginkirurgin sekä Hielmin valituksista huolimatta. Maaherra puuttui asiaan nimittämällä Brandtin Ahvenanmaan maakuntavälskäriksi, mutta Brandt ei välittänyt maaherran päätöksestä eikä maistraatin muuttomääräyksestä, vaan jatkoi toimintaansa Turussa.
 
 Kuninkaallinen Turun Akatemia koki 1700-luvulla merkittävän kehitysvaiheen. Käytännönläheisistä tieteistä siirryttiin teoreettisempaan tutkimukseen.

Kaiken lisäksi Brandt hankkiutui vuonna 1707 akatemian välskärin toimeen. Häntä pidettiinkin kokeneena miehenä, jolla oli varastossaan tuoreita ja hyvin valmistettuja lääkkeitä.

Relauta koskevien moitteiden kohdalla on otettava huomioon, että hän ei ollut viranomaisten taholta kaikkea sitä tukea, jota hänelle oli luvattu. Relau valitti asioistaan toistuvasti myös Collegium medicumille.

Erään valituksen johdosta Collegium medicum huomautti hänelle, että se voisi paremmin pitää hänen puoliaan, jos hän olisi suorittanut apteekkarintutkinnon. Lopulta Relau suoritti vuonna 1708 Tukholmassa Collegium medicumille apteekkarintutkintonsa, toimittuaan sitä ennen apteekkarina peräti 17 vuoden ajan.

Collegium medicumin pöytäkirjaan on merkitty, että Relaulta ei vaadittu varattomuuden vuoksi mitään tutkintomaksua. Häntä kehotettiin kyllä suorittamaan maksu myöhemmin, kun hänen taloudellinen tilansa olisi parempi.

Relau pyysi vuonna 1708 Collegium medicumilta suositusta muuttaakseen Pohjanmaalle tai muulle paikkakunnalle, koska hänen apteekkinsa Turussa ei kannattanut maustekauppiaiden kilpailun ja muiden syiden vuoksi.

Hänen tilalleen oli ilmoittautunut Lorenz Hagaeus, joka oli saanut suosituskirjeen arkkiatri Urban Hjärneltä. Kenraalikuvernööri Carl Nieroth yrittikin saada aikaan, että Collegium medicum määräisi Hagaeuksen Relaun tilalle.


 

Uuden apteekkarin määräämisestä ei kuitenkaan tullut mitään. Muuttoaikeissaan Relau oli lyönyt laimin varastojensa täydentämisen, mistä oli haittaa varsinkin kulkutautien raivotessa. Niinpä vuoden 1710 ruttoepidemian puhjetessa ruttojuuren (Petasites ovatus) varasto loppui heti. Kaupunkilaiset saivatkin kerätä sitä omatoimisesti, sillä onneksi sitä kasvoi Auran rantamilla munkkien entisen yrttitarhan paikalla.

Relau katsoi toimintansa jatkamisen Turussa vaikeaksi siitäkin syystä, että suurin osa hänen omaisuudestaan ja varastoistaan oli tuhoutunut tulipalossa. Venäläisten valloittaessa Suomen vuosina 1713—1714 isonvihan aikana Relau lähti välillä Ruotsiin. Siellä hän hoiti Tukholmassa jonkin aikaa Suomesta siirtyneiden pakolaisten lääkehuoltoa.

Tilanteen rauhoituttua Relau palasi Turkuun ja hänen apteekkinsa oli toiminnassa aina vuoteen 1718 saakka, jolloin hän joutui jälleen pakenemaan venäläisten miehityksen tieltä. Maaherra Justus von Palmenbergin kirjeessä todettiinkin, "ettei täällä [Varsinais-] Suomessa eikä Pohjanmaalla ole yhtäkään apteekkia."



Albert Edelfelt: Isoviha
 
Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika

Välillä Turussa ehti olla apteekkarina Nils Wasström vain lyhyen ajan, sillä hän kuoli pian. Turun ja Porin läänin maaherra O. R. Yxkull anoi kirjelmällään lokakuussa 1722, että Collegium medicum mahdollisimman nopeasti määräisi Turkuun uuden apteekkarin. Hän ehdotti sopivaksi apteekinpitäjäksi apteekkarinkisälli Jonas Synnerbergiä. Tämä suoritti marraskuussa 1722 apteekkarintutkinnon ja sai maaliskuussa 1723 erioikeuden perustaa apteekin Turkuun.

Otto Reinhold Yxkull (11. elokuuta 1670 Tallinna – 10. joulukuuta 1746 Turku) oli Ruotsissa aateloituun baltiansaksalaiseen Uexküllin sukuun kuulunut kenraalimajuri ja vapaaherra. Hän vaikutti Suomessa Suuren Pohjan sodan aikana karoliiniarmeijassa ja toimi myöhemmin myös Turun ja Porin läänin maaherrana.



Sotilasuransa jälkeen Yxkull toimi Turun ja Porin läänin maaherrana vuodesta 1722 lähtien aina kuolemaansa 1746 saakka. Hän osoitti tehtävässä taitavuutta etenkin elinkeinojen kehittäjänä. Hänet aateloitiin vapaaherraksi 1730. Yxkull oli naimisissa kahdesti saaden yhdeksän lasta, joista kahdeksan oli tyttöjä. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Relau jäi Ruotsiin ja eleli aluksi Tukholmassa. Hän sai syyskuussa 1729 erioikeuden perustaa apteekin Linköpingiin. Hanke ei kuitenkaan toteutunut ennenkuin asiasta annettiin uusi kuninkaallinen päätös joulukuussa 1735.

Relau sai jo vuonna 1737 luvan siirtää erioikeutensa apteekkia hoitaneelle proviisori Conrad Theodor Rosenthalille. Relau kuoli Linköpingissä pian sen jälkeen, 2.12.1737, jolloin hän oli 79-vuotias. Hänet haudattiin kirkkotarhassa kasvaneen puun juurelle 4.12.1737.

Parturin tarpeessa
Turussa 2-6 2023
Simo Tuomola

Auditorium Maximum

 Tänään 1-6 löydämme itsemme Turun akatemian päärakennuksesta tuomiokirkon kehämuurissa sijaitsevan entisen katedraalikoulun tiloista. Olemme täällä yläkerran isossa luentosalissa, Auditorium Maximumin tiloissa odottelemassa erään väitöstilaisuuden alkua.

Tilaisuuden vastaväittelijänä, respondenttina, toimii Isak Tammelinus, Isaacus Matthiae, Finlandus. Priorina Eskil Petraeus. Sama kaksikko nähdään nokikkain, paitsi nyt 1-6 vuonna 1651, myös 22-6 vuonna 1653. Uransa aikana Eskililtä ilmestyykin kaikkiaan 169 väitöskirjaa.

 
 Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius siinä oikealla ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.

Uppsalan ylioppilas Eskil Petraeus on kirjoittanut ylioppilaaksi  Wittenbergissä 17-11 vuonna 1620 - M. Aeschillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus - sekä Jenassa 1625.
 

Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi – 27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 1652–1657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori.
Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.

Turkulaisen osakunnan inspehtori 1643. Teol. tiedek. promoottori 1648. — Uppsalan yliopiston filosofian apulainen 1623. Turun katedraalikoulun teologian lehtori 1628, Turun lukion 1630, samalla palkkapitäjänsä Sauvon kirkkoherra s.v. Karlstadin kirkkoherra 1633 (ei astunut virkaan).

 
  Turun akatemian päärakennus sijaitsi alunperin  Tuomiokirkon kehämuurissa.

Turun tuomiok. seurak. kirkkoherra 1634, samalla palkkapitäjänsä Kaarinan kirkkoherra. Turun akatemian ensimmäinen teologian professori 1640 (säilyttäen palkkapitäjinään Turun tuomiok. seurak. ja Kaarinan). Akatemian rehtori 1640–41 ja 1649–50.

 
Turun tuomiokapitulin jäsen 1628–52. Turun hiippakunnan piispa ja Turun akatemian varakansleri 1652, samalla palkkapitäjänsä Maarian kirkkoherra s.v. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Turussa 1655. Valtiopäivämies 1634, 1638, 1640, 1643, 1650, 1652 ja 1655. † Turussa 27.9.1657.

 
 Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20-10 vuonna 1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.
 
 
 Kuningatar Kristiina, vallaton vallankäyttäjä.
 
Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista.  
 
Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).
 
 Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.

 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642
 
Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Kuoli Turussa  todennäköisesti  26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).


Vastaväittelijänä
Turussa 1-6 2023
Simo Tuomola

Suomen Leijona

 Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia. Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen. Tuliaisina Suomeen he toivat mm. haarukat uutuutena.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.


Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.


Folkunga-suvun vaakuna.

 

Maapäärynöitä

Tällä päivämäärällä 22-5 solmittiin vuonna 1762 Ruotsin ja Preussin välillä Hampurissa rauha, joka päätti Pommerilaisen sodan ja Ruotsin osallistumisen Seitsenvuotiseen sotaan.

 
Seitsenvuotinen sota oli sota, jossa Iso-Britannia, Preussi ja Hannover taistelivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan vuosina 1756–1763. Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi.

• 
  • 

Kung Fredrik II av Preussens bröstbild)(Segelfartyg och ett tempel PACATUM…=De ilar fram över ett hav, som fått fred – Fred mellan Preussen, Ryssland och Sverige 1762. Rauhasta lyötiin muistomitali.

 Rauhasta lyötiin muistoksi myös muistomitali.

MEDALJ

Fred mellan Sverige och Preussen avslutad i Hamburg 1762. Utförd av N. Georgii i Berlin. Silver 3,4 cm 15,3 g.

Ruotsin säädyt menivät julistamaan vuonna 1757 sodan kuningattarensa Loviisa Ulrikan synnyinmaalle Preussille. Sota sujui kuitenkin huonosti, ja lopulta joutuivat säädyt puolestaan nöyrtymään kuningattaren edessä: Loviisa Ulriikaa pyydettiin välittäjäksi rauhanneuvotteluihin, joissa toisena osapuolena oli hänen veljensä Preussin kuningas Fredrik II Suuri.


 

Fredrik II Suuri (saks. Friedrich II der Große; 24. tammikuuta 1712 Berliini – 17. elokuuta 1786 Potsdam) oli Hohenzollern-sukuun kuulunut Preussin kuningas, joka hallitsi vuosina 1740–1786. Hänet tunnetaan taistelukentillä menestyneenä soturikuninkaana ja valistuneena itsevaltiaana, joka nosti Preussin yhdeksi Euroopan mahtivaltioista.


 
 Loviisa Ulriika (1720–1782) oli Ruotsin kuningatar vuosina 1751–1771. Hänen puolisonsa oli kuningas Aadolf Fredrik. Loviisa Ulriika vuonna 1744 Antoine Pesnen maalaus.

Seitsenvuotinen sota oli sota, jossa Britannia, Preussi ja Hannover taistelivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan vuosina 1756–1763. Espanja ja Portugali vedettiin myöhemmin mukaan sotaan.

Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi. Se osallistui Preussin vastaiseen liittokuntaan vuodesta 1757 lähtien. Ruotsin sotatoimet etenivät huonosti ja se oli tyytyväinen, kun rauha solmittiin vuonna 1762 ilman aluemuutoksia.


 
 
Perunansyöjät (holl. De aardappeleters) on öljyvärimaalaus, jonka Vincent van Gogh maalasi Nuenenissa huhtikuussa 1885.   Teos löytyy Amsterdamin van Gogh -museosta. Pysyvästi esillä siellä on yli kaksisataa van Goghin maalausta sekä lukuisia piirroksia ja kirjeitä.

Ruotsissa oltiin tyytyväisiä, kun huonosti menneestä sodasta selvittiin ilman aluemenetyksiä. Pommerin sodan tuntuvin seuraus Ruotsin valtakunnassa oli perunan viljelyn yleistyminen. Myös Turussa oltiin tyytyväisiä, kun kaupungin käyttö sotasatamana ja joukkojen kokoomispaikkana jälleen vähäksi aikaa rauhoittui.

Perun Andien vuoristosta kotoisin oleva juures, peruna, tuli tunnetuksi Keski-Euroopassa jo 1600-luvulla, mutta Suomessa tämän kasvin kasvattamiseen ryhdyttiin Inkoon pitäjässä sijaitsevassa Fagervikin kartanossa 1720-luvun loppuvuosina.
 
  Fagervikin kartano valmistui  vuonna 1773, suunnittelijana arkkitehti C. F. Schröder. Fagervikissa toimi 1646–1902 Suomen vanhimpiin kuulunut rautaruukki, jonka historiallinen alue on säilynyt nykypäiviin asti.

 Murteissamme tavattavat perunan monet nimitykset viittaavat siihen, että vaikutteita viljelyyn saatiin eri suunnista. Yleiskielen ja lounais- sekä pohjalaismurteiden peruna juontuu ruotsin sanasta jordpäron; Lönnrotkin käytti kasvista nimitystä maapäärynä. 

 Uudenmaan, Itä-Hämeen, Pohjois-Karjalan ja Lapin pottu on suora johdos ruotsin sanasta potatis, joka juontuu siitä, että Englannissa peruna sotkettiin bataattiin ja siellä tämän kasvin nimeksi tuli potato. Kaakkoismurteidemme (maa)omena on käännös sanasta jordäpple. Itärajan tuntumassa käytetty kartohka tulee venäjän sanasta kartohki, joka puolestaan palautuu saksan Kartoffel-sanaan; saksalaiset mielsivät perunan muistuttavan näöltään tryffeliä.

Vaikka ensimmäinen suomenkielinen perunanviljelyksen opas julkaistiin jo 1729, alkoi viljely yleistyä herraskartanoissakin vasta 1740-luvulta lähtien. Perunaa kasvoi tuolloin myös Turun porvarien kasvitarhoissa. Hankkeelle täällä saatiin tukea korkeimmalta taholta, kun itsensä hallitsijan tilaama perunalasti saapui Turkuun vuonna 1750.


Fredrik I (1676–1751) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1720 vuoteen 1751.

Pommerin sodan osapuoli Fredrik II tarkastamassa perunaviljelmiä.

Samana vuonna sen käytöstä kerrottiin myös almanakassa. Perunan tuonti siemeneksi käyttökelpoisessa kunnossa takelteli ajoittain pahasti, eikä viljelyä edistetty muutoinkaan voimallisesti, joten leviäminen jäi satunnaiseksi.

Pian se tunnettiin kartanoissa, pappiloissa, rannikkoseudun kaupungeissa ja rautaruukeissa. Tärkeäksi etapiksi perunaan tutustumiselle tuli Pommerin sota 1757–1762. 

Tuolloin Uudenmaan, Hämeen, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan ruotusotamiehet sekä rakuunat viettivät pahimmillaan viisikin vuotta perunatietoisella Saksanmaalla tuoden tuliaisina ravitsevia mukuloita kotimaahan. Perunanviljely levisi sotilastorpista ympäristöön. Maaseudun talonpoikien keskuuteen perunanviljely alkoi levitä etelä- ja länsiosassa maata 1760- ja 1770-luvuilta lähtien.

 
Suomen Talousseuran vuonna 1810 lahjoittama pokaali talonpojalle, joka kasvatti eniten perunoita eli ”maapäärynöitä”. – Simonen 1964.

Suomen Talousseura (ruots. Finska Hushållningssällskapet) on vuonna 1797 Turussa perustettu yhdistys, joka on nauttinut eräänlaista puolivirallisen neuvonta- ja tukiorganisaation statusta kautta vuosikymmenten.

Seura perustettiin Turussa 1. marraskuuta 1797, ja se oli alkuperäiseltä nimeltään Kuninkaallinen Suomalainen Huoneenhallituksen Seura. Autonomian aikana seuran virallinen nimi oli Keisarillinen Suomen Talousseura, ja sen kotipaikkana säilyi Turku, kuten itsenäistymisen jälkeenkin.

 
 Vuonna 1797 perustetun Suomen Talousseuran talo sijaitsee Aurajokirannassa Turussa Hämeenkadun varrella.

1797 Turkuun perustettuun Suomen Talousseuraan muodostettiin erityinen perunavaliokunta. Se jakoi vuoteen 1810 mennessä hallituksen rahoittamana ilmaiseksi noin 18 500 henkilölle siemenperunaa ja rohkaisi viljelijöitä rahapalkinnoin sekä mitalein.

Monet perunaherätyksen saaneet papit lukivat jumalanpalveluksen jälkeen saarnastuolista kuulutusten jälkeen perunan viljelys-, talvivarastointi- ja ruoanvalmistusohjeita.

Silti perunaa ei uutena tulokkaana useinkaan osattu käyttää oikein, vaan sitä kehotettiin jauhamaan ja leipomaan jauhoista leipää. Aina ei kansan parissa oikein tiedetty, mitä perunasta tuli syödä, mukula, varsi vai kukat.

Perunakuopassa
Turussa 22-5 2023
Simo Tuomola

Suomen synty

 

Jouko Heyno

1 pv  ·

Pähkinäsaaresta Stolbovaan OSA I

Suomen itärajan kehitys on yksi hämärimmistä prosesseista isänmaamme historiassa. Se pitää sisällään mytologiaa, poliittisia tavoitteita ja suoranaista valehtelemista, niin todellisuudessa kuin historiankirjoituksessakin. Kerratkaamme siis itärajan kehitys lyhyehkösti.

Ensinnäkin on pidettävä mielessä että se, mitä kutsutaan Suomen itärajaksi, on tietysti tosiasiassa Ruotsin, Sveariken, Sverigen, itäraja, aina vuoteen 1809, syyskuun 17. solmittuun Haminan rauhaan asti. Sen jälkeen Suomen itärajan ”paikan” sai Ruotsin ja Venäjän välinen, Suomen kannalta katsottuna Suomen, länsiraja.

Mutta entä se Suomen itäraja ja sen kehitys? Alkujaan Suomi, siis se varsinainen Suomi, nykyinen Varsinais-Suomi, oli Sveariken ”perustajajäsen”, joka oli valtakunnan itäinen maakunta jo roomalaisen Publius Cornelius Tacituksen noin 78 j.Kr. kirjoittaman kuvauksen mukaan. Tämä teos sai myöhemmin nimen ”Germania” – alkuaan ei antiikin teoksilla ylipäätään ollut varsinaisia nimiä. ”Alkujaan” siis Suomi kuului Ruotsiin jo esikristillisellä ajalla, ja itäraja kulki hämäläisiä vastaan. Kaupallisista syistä Varsinais-Suomen jakoi nk. hämäläiskiila, joka ulottui Aurajokea pitkin Turkuun saakka. Siksi Turussa on edelleen ”Samppalinnanmäki” ja ”Vartiovuorenmäki”, kaksi tärkeää rajapistettä.

Hämeen liittymisestä Ruotsin valtioon pitkänä prosessina joskus toiste enemmän. Suomen itärajasta kuitenkin lisää: Ensimmäisenä asiaa tutki tiettävästi Jalmari Jaakkola. Tämä esitys, jonka mukaan varhaisin itäraja alkoi (tai päättyi) Kymijoen suistosaaresta, oli pitkään hyväksytty käsitys. Kyösti Julun ”Suomen itärajan synty” (1987) pyrki esittämään uuden tulkinnan rajan kehittymisestä. Siinä Jaakkolan esitys huomioitiin yhtenä mahdollisuutena, mutta sen ongelma oli, että se oli koottu useasta asiakirjasta pyrkien johdonmukaisuuteen, mutta noista asiakirjoista, jotka tosiaan olivat rajakirjoja, ei ilmene, _minkä_ rajoista oli kyse – valtakunnanrajoista, verotusrajoista, maakuntarajoista tai jostain muusta.

Ensimmäisenä varsinaisena Ruotsin itärajan rajakirjana esitetään perinteisesti ”Pähkinäsaaren rauhan” asiakirja. Tuo asiakirja vaatii kuitenkin tarkempaa tarkastelua. Ensiksikin se on alkujaan yksipuolinen, Novgorodin sotavoimien ylipäällikön (ei siis maan hallitsijan, Novgorod oli demokratia) laatima yksipuolinen(!) julistus, jonka alkuperäiskappaletta ei ole säilynyt. Sen kirjoittamisen motiivi ei ollut suinkaan oletetun Ruotsin ja Novgorodin välisen konfliktin lopettaminen, vaan, niin kuin asiakirjoista ilmenee, merirosvouksen lopettaminen Suomenlahdella. Kyseessä oli siis toimivaltaraja tässä yhteisoperaatiossa, jonka primus motor olivat gotlantilaiset hansakauppiaat Visbystä, oman aikansa Molotov-Ribbentrop-sopimus, ei valtakunnanraja. Tämä näkyy parhaiten itse julistuksen rajaluettelossa: Sopimuksen rajapaikat on merkitty tarkasti Rajajoelta/Siestarjoelta/Sisarusjoelta Varkauden eteläpuolelle Siitinselälle, ehkä siellä sijaitsevaan ”Siitinsaareen” (nykyisiin Soitinsaari).

de mari in ampnem (suisto) Seestær, [de Sestær] in mosan et in medio mosa (suo) est mons, deinde in ampnem Zay, de Zay in Solsten, de Solsten in Rodhahæl, de Rodæhal in Lambotræske, de Lambo træske in mosan Pæki, de mosan Pæki in Kangasjærffui, de Kangasjærffui in Pwronarffui, de Pwronarffui in Arcthojarffui, de Arcthojærffui in Torsajærffui, de Torsajærffui in Sarkelaxi, de Særkilaxi in Samusalom, de Samusala in Sithi, deinde…

Tämän jälkeen rajapaikat jatkuvat epämääräisemmin, Siitistä ”mereen” on mainittu vain kolme maastokohtaa.

Hyvä paralleeli tähän löytyy esimerkiksi Eerik Flemingin rajakirjasta, joka käsittelee varsinaissuomalaisten kuntien rajoja. Kun yhteinen raja päättyy, jatko esitetään kuin P:n julistuksessa tyyppiä ”ja siitä sitten sinne, sinne ja mereen”. Siitin pohjoispuolella kyseessä ei siis ole enää Novgorodin ja Svean sopima intressipiiriraja, vaan jonkin muun raja-alue.

Tässä rajapaikat ovat latinakielisestä versiosta, ruotsin- ja venäjänkielisissä säilyneissä kappaleissa ne ovat suunnilleen samat, ja esitystapa sama. Alkuperäistä kappaletta ei ole tiettävästi säilynyt, se saattaa olla Moskovassa, mutta kukaan ei tiedä, missä siellä. Eri versioiden alkuosa on sama, mutta kaikki Siitin jälkeen enemmän tai vähemmän väärennöksiä, joita on käytetty perustelemaan rajansiirtoja rauhanneuvotteluissa.

Pähkinäsaaren neuvottelujen seurauksena syntyneen rauhanajan merkitys oli koko Itämeren alueelle suuri. Se toisaalta turvasi Suomenlahdella käydyn kaupan, mikä oli tietysti ”yleisen edun mukaista”, mutta toisaalta takasi Tanskalle mahdollisuuden vahvistaa asemaansa idänkaupan toimijana. Tanskan ja Lyypekin välinen kilpailu sai rauhanomaisempia muotoja.

Pähkinäsaaren tapaamisen jälkeen itäraja rauhoittui pitkäksi ajaksi, Suomen suurimmaksi ongelmaksi nousi Tanskan imperialismi ja sen haaveet Itämeren kattavasta suurvallasta. Tanskalaiset olivat tunkeutuneet Suomeen jo aiemmin, ja suunniteltu Kalmarin unionin nimellä tunnettu personaaliunioni, joka tosin ei koskaan toteutunut, johti jatkuviin aseellisiin konflikteihin. Tilanne muuttui täysin, kun Moskovan ruhtinaskunnan kasvava voima johti pyrkimykseen kauppateiden haltuunotosta. Tavoitteena Luoteis-Venäjällä oli Novgorodin tasavallan haltuunotto ja alueen saattaminen Moskovan veronalaisuuteen. Novgorod vallattiin pitkällisissä sodissa 1471 – 1478, jonka jälkeen rauha itärajallakin vähitellen murtui. Syynä oli jälleen Tanska.

Tanska pyrki kaikin keinoin saamaan haltuunsa Ruotsin, Svean, runsaine resursseineen. Koska Svean asukkaat eivät, monestakaan syystä, olleet innostuneet alistumisesta tanskalaisaatelin komentoon, Tanska liittoutui Moskovan kanssa ja ryhtyi sen kanssa yhteiseen sotaan Ruotsin nujertamiseksi. Moskovalle asia ei ollut tärkeä muuten kuin kaupallisista syistä, Novgorodhan oli jo otettu haltuun, ja kauppareitin verotus taattu. Moskova loi sodan aloittamiselle erinäisiä tekosyitä: Ruotsin puolen asutuksen leviäminen Pähkinäsaaressa määritellyn rajan yli (mikä oli puppua, eikä ollut missään vaiheessa tullut Novgorodilaisten mieleen), Olavinlinnan rakentaminen (aloitettu 1475, jolloin Novgorodin tuhoaminen oli jo menossa) rajalinjan ”väärälle puolelle” (mikä sekään ei ollut haitannut Novgorodia, koska se ei ollut Novgorodin aluetta, vaan tuota Siitin rajapaikan pohjoispuolista ”muuta” aluetta) ja vanha riita Oulun linnasta, jota Ruotsi oli vaatinut purettavaksi, koska Novgorod oli rakentanut sen Ruotsin intressialueelle, ja Novgorod vaati purettavaksi, koska Ruotsi oli rakentanut sen Novgorodin intressialueelle (kumpikaan ei siis väittänyt linnaa omakseen, joten se kuului jollekin kolmannelle osapuolelle).

Tämä Vanha viha -nimellä tunnettu sotajakso, 1495 – 1497, päätyi Moskovan joukkojen tappioon ja rajan vahvistamiseen ennalleen. Tähän jaksoon liittyvät Viipurin Pamaus ja Pietari Kylliäisen johtama menestyksekäs Olavinlinnan puolustus sekä tuo ”kolmannen osapuolen” tekemä hävitysretki Hämeeseen, vanhojen kalavelkojen maksamiseksi.

 

Jussi Savela

Kuningas Håkan Magnussonin (Maununpojan) kirje Suomen asukkaille 1362

Me Håkan, Jumalan armosta Ruotsin ja Norjan kuningas, teemme tiettäväksi tällä

kirjeellä, että

- - -

Ja koska Itämaa on yksi hiippakunta ja yksi laamannikunta ja vanhempamme ovat

havainneet sen uskolliseksi ja rakastavaksi, silloin on kohtuullista, että he pääsevät

siihen kunniaan ja rakkauteen kuin muutkin hiippakunnat ja laamannikunnat vanhastaan

ovat Ruotsissa, niin että joka kerta, kun kuningasta pitää valittaman, silloin pitää

laamannin tulla kerallaan kaiken Itämaan rahvaan nimissä pappeja ja kaksitoista miestä

rahvaasta ja kuningaskunnasta. Jos kuitenkin on talviaika tai sää aiheuttaa, että laamanni

pappien ja rahvaan kera ei ennätä kuninkaanvaaliin ajoissa, kun Jumala tahtoo, että se

[=matka] tapahtuu toiseen aikaan, silloin älköön kuninkaanvaalia estettäkö viivästyksen

takia, vaan laamanni tehköön silloin, kun hän ensi kertaa saapuu kuninkaisiin, niin kuten

hän olisi tehnyt, jos hän olisi saapunut oikeaan aikaan.

- - -

Tehty ja annettu Upsalassa Herran Vuonna 1362, Autuaan Sigfridin päivänä.