Kuusinainen

 Tänään 11-10 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Ja voi kauhistus - luottoluokitus taisi muutama vuosi sitten myös tipahtaa kolmea aata alemmas.

 
1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %.

 
Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa.


 

Yhden markan seteli vuodelta 1860.

 
Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus blogiini seuraavasti:

 
Plootu ratkaisee

siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.

silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.


Kun tuossa eräänä  kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.

Eipä siis ihme, että kevyempi seteliversio oli se tulevaisuuden raha. Niitä Euroopan ensimmäisiä pankkiseteleitä vuodelta 1661 ei taida olla enää yhtään jäljellä, seuraavan vuoden painostakin vain muutama harvinaisuus. Jokin niistä oli esillä myös tässä näyttelyssä. Ja huonosti kävi pankille jo silloin, Palmstruchin konkurssi tuli 1667 kun liikkeelle laskettuja seteleitä vastaavaa kuparimäärää ei enää tarvittaessa löytynytkään kassaholveista.

Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.

Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sampo, sataikko, omena ja suomo.

Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa.



Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita.


Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Turun alueen menneisyyden oveakin on jälleen uuden viikinkirahalöydön myötä saatu vähän enemmän raolleen. Jokilaakson kirkkolöydös vei meidät jo 1100-luvulle ja nyt olemme uuden rahakätköslöydön myötä saapuneet jo viikinkien aikaan 1000-luvulle.

26 hopearahan löydös vie meidät viinkirahojen alkuperän etsinnässä Englantiin ja Saksaan ja viimeistään vuoden 1036 jälkeiseen aikaan.

Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa. Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.
 

 


Viikingit toivat mukanaan Aurajokilaaksoon rahanlaskun ja sen yksiköt jo joskus vuoden 950 paikkeilla. Hopearaha perustui painojärjestelmään ja "rikkoa rahaa" sanonta sai alkunsa tavasta oikeasti murtaa kulloinkin sopiva palanen hopeasta.

Myös "pankki" on peräisin näiltä ajoilta ja tuolloin se tarkoitti veneen penkkiä jonka päällä soturi istui ja istuin toimi samalla matkaajan, kauppamiehen ja soturin rahojen ja arvoesineiden säilytystilana.

Viikinkiaikainen kalmisto Nummenkylässä Katariinan kirkkomäellä vahvistaa alueen olleen jo viikinkiaikana käytössä. Sen ajoitus osuu juuri vuoden 1030 paikkeille ja kun edettiin 1050-luvulle alueen asukkaat joutuivat kansainvälisen kaupan välityksellä tekemisiin myös kristinuskon kanssa.

Kun Ruotsin ensimmäinen kirkko ajoitetaan Birkan kauppapaikalle vuoteen 829, on yhteyksien vetäminen lahden toiselta puolen Aurajokilaaksoon ilmeistä. Varhais-Turku saikin juuri uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa löydettiin Aurajoen rannan tuntumasta Ristimäestä Suomen vanhimman kirkon perustukset.

 Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle. Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset.

Kaarinasta löytynyt kirkollinen rakennus on Suomessa siis ajalta ennen täällä tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta. Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti.


Kaarinan ja Turun rajalta, Aurajoen lähettyviltä on löytynyt viikinkiaikainen rahakätkö. Löydön teki turkulainen geologian opiskelija Emil Nygård. Kätkö sisältää yhteensä 26 hopearahaa tai hopearahan katkelmaa. Kokonaisia rahoja on 16 kappaletta, loput ovat enemmän tai vähemmän katkelmallisia. Rahojen kunto vaihtelee; osa on erinomaisessa kunnossa, mutta osa on kulumisen tai fragmentoitumisen vuoksi tunnistamattomissa.


 Rahoja löytyi yhteensä 26.

Kätkö sisältää pelkästään länsimaisia, muun muassa anglosaksisia ja saksalaisia rahoja. Mukana on esimerkiksi hyvin tyypillisiä Ethelred II ja Otto & Adelheid -tyypin rahoja. Alustavien arvioiden mukaan kätkö ajoittunee viikinkiajan loppupuolelle, 1000-luvun ensimmäiselle puoliskolle.

Vastaavanlaisia esihistoriallisia rahakätköjä on Varsinais-Suomesta tunnettu aiemmin 16 eri paikasta. Edellinen löytyi Piikkiön Hadvalassa vuonna 1949.

 Knuutin ”suippokypärä

-tyypin” raha.

Kölniläinen Kölnin arkkipiispa

Pilgrimin & keisari Konrad II

yhdessä lyöttämä raha

vuosien 1027–1036 väliltä.

Löytöpaikka on mielenkiintoinen. Löydettäessä rahat eivät olleet yhdessä rykelmässä, vaan niitä oli noin 7 metrin pituisella matkalla nykyisen metsäpolun varrella, noin 10–15 cm:n syvyydessä nykyisestä maanpinnasta. 1800-luvun lopun senaatinkartan mukaan on löytöpaikan vieritse kulkenut polku- tai tieura. On täysin mahdollista, että 1800-luvulla käytössä ollut kulku-ura on ollut olemassa jo rautakauden lopulla.

Kysymyksiä herättääkin se, minkälaisissa olosuhteissa rahat on aikoinaan kätketty tai hukattu. Aikoinaan hopea on ollut niin arvokasta, että tuskin rahat ovat joutuneet metsään pelkästä huolimattomuudesta.

Kaikki kuvat: Turun museokeskus, Mikko Kyynäräinen.

Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Myös tässä viikinkilöydössä on kukana kopiorahoja. Piankos veroja keräävä kuningas keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin.

Historia kertoo:

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.

 Eerik pommerilaisen (1396-1439) aikana Turussa lyötyjä hopearahoja olivat aurtua sekä neljän ja kuuden penningin arvoinen abo, jota pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahatyyppinä. Abo vastasi Etelä-Suomessa yleisesti käytettyä Liivinmaan rahaa (artig).

Päivämäärällä 13-7 1409 Turun markka ilmestyi asiakirjamainintoihin. Turussa 1400-luvun alussa lyötyä rahatyyppiä löytyy vain yksi ainoa kappale, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse. Hiljattain taisi sille löytyä myös kaveri.

Hämeen linnasta löydetyn kolikon lyöntipaikka ilmenee sen takasivun kirjoituksesta MONETA ABOEN[SIS], ”Turun raha”, ja sen alkuperään viittaa myös kookas A-kirjain, joka edelleenkin on Turun vaakunassa. Kirjain voidaan tulkita myös ns. Maria-monogrammiksi eli yhdistelmäksi AM (Ave Maria). Etusivulla rahassa on kirjoitus ERICVS REX, ”Eerik kuningas" ja kookas kruunu, jonka alla on kuninkaan nimikirjain E.

Varhemmin keskiajalla Ruotsin ainoa rahayksikkö oli ollut penningiksi sanottu pieni hopearaha, mutta vuoden 1370 tienoilla käyttöön tuli 8 penningin arvoinen aurto eli aurtua.

Painomarkan ja rahamarkan suhde oli jalometallipitoisuuden muutosten myötä tuolloin 1:8-9. Liivinmaalainen raha muodosti kotimaisen rahan rinnalla puolet jokapäiväisestä rahaliikenteestä. Kun Turun markka ilmestyi asiakirjoihin 13-7, se vastasi 3/4 Tukholman markasta. 

Turkuun perustettiin rahapaja noin vuonna 1410. Mahdollista on, että Turussa tehtiin rahaa jo aikaisemmin, mutta varmaa tietoa siitä ei ole. Turun ensimmäiset rahat 1400-luvulla olivat aurtuoita, kuuden penningin rahoja eli aboja ja neljän penningin rahoja.

 

Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi.

Aurtuoissa on Pohjolan unionikuninkaan Eerik Pommerilaisen nimi ja valtakunnan kolmen kruunun vaakuna.  Niiden toisella puolella on Turun kaupungin vaakuna, kruunattu A-kirjain ja teksti: MONETA ABOENSIS, Turun raha.

Turun rahapajan maineikkain ajanjakso oli 1500-luvulla kuningas Kustaa Vaasan aikana. Vuosien 1523 ja 1524 äyreissä on ensimmäisen kerran hallitsijan kuva ja vuosiluku. Niissä on myös Turun kaupungin tunnus A-kirjain ja reunateksti: MONE NOVA ABO, Turun uusi raha.


Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja.

Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä.

Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä. Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse.




  
Kun eräänä kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.

 

 
Se, että rahaa kutsutaan joskus leikkisästi fyrkaksi, ei ole ihan sattumaa. Fyrkka oli ihan oikea raha ja sitä käytettiin Suomessa 1400-luvulta aina 1600-luvun alkuun. Fyrkkaa on säästynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi muun muassa Turun Linnan rahakabinetissa.

Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa.

Eerik Pommerilainen (s. noin 1382, Rügenwalde, Pommeri – k. 1459, Rügenwalde) oli Norjan kuningas 1389–1442, Tanskan ja Ruotsin kuningas 1396–1439, sekä Kalmarin unionin kuningas 1397–1439.

 
Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa.

Rahaa Turussa oli lyöty jo 1300-luvulla ja turkiksilla rikastuttu. Turhaan ei varmaan Matias Kettilmundinpoika Turun linnan hovissaan pitänyt palveluskunnassaan mm. rahanlyöjää: 

Matias Kettilmundinpoika (noin 1280 – 1326) oli valtaneuvos, drotsi ja Suomen käskynhaltija.

Kun Ruotsin vanhin historiateos Eerikinkronikka kirjoitettiin Turussa 1300-luvulla, kuvasi se voittajien historiaa. Matias Kettilmundinpoika oli toiminut Ruotsin päämiehenä ja drotsina vuosina 1318-1319 ennenkuin hänet nimitettiin Turun linnan päälliköksi 1324 arvonimellä capitaneus Finlandensis eli Suomen päämies.

Ja sitä hän totta tosiaan olikin; korkein tuomiovalta, hallintovalta ja sotilasvalta oli yksin hänen käsissään. Matias toi Turun linnaan ennenkokemattoman ritariajan loiston, järjesti suuria juhlia ja sisusti linnan arvokkaaseen malliin.

Ja siihen hänellä oli myös veronkantajana varaa; Härkätien haltijana tämä aikansa huomattavin turkiskauppias peri alueelta vuosittain veroina noin 15 000 - 20 000 nahkaa. Käskynhaltijana hän kauppasi ne edelleen ulkomaille. Entisenä Ruotsi-Suomen laivaston ylipäällikkönä tällainen toiminta oli hänelle tuttua.

Komean hovin palveluskuntaan Turun linnassa kuului viisi pappia, kaksi kokkia, parturi, rahanlyöjä, muurari, tarjoilija ja runsaasti muuta palveluskuntaa ja mm. haukankesyttäjä. Trubaduurit viihdyttivät hovia lauluin ja soitoin ja kas kummaa - mieluiten Matias kuunteli juuri Eerikin kronikkaa, jonka uljaimman ristiritarin esikuvana hän itse oli ollut; että sellainen veijari tämä 1326 kuollut Turun drotsi oli.

Näin Eerikinkronikan synnyn jäljet johtavat sylttytehtaalle Turkuun, kun ruotsalaissyntyinen Pentti, Benedictus Gregoriuksenpoika nousee 1321 Turun ja Suomen piispaksi. Matias muistuttaa tuolloin häntä ritarivärien tarkoituksesta: punainen on Kristuksen veri, valkoinen puhtaus ja musta kuolema. Niinpä Pentti ottaa käyttöön dominikaanisen kultin "ordinarium predicatorum instituit" ja sehän sopii Kettilmundinpojalle pyhimysmaailman nostaessa päätään entisestään.


 
Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä.


Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät siis nimellä abo. Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen, joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548).

 
 Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta. Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt.

Kun Johanneksen evankeliumissa (12:4–5) mainitaan muuan rahasumma, Agricola on lisännyt reunahuomautuksen, jonka mukaan kyseiset rahat olivat lähes yhtä arvokkaita kuin ”nyt meille wisi Cusinaista taicka 30 Piente penningite”.

Kuusinainen oli näin ollen 6 penninkiä. Vaikka rahaolot olivat 1500-luvun puolivälissä jo erilaiset kuin 1400-luvun alussa, on Pekka Sarvas pitänyt hyvin todennäköisenä, että nimitystä kuusinainen käytettiin jo Turun rahapajan ensimmäisistä kuuden penningin rahoista. Se on kaikesta päätellen Suomen vanhin omakielinen rahayksikön nimi.

Köyhäilyä
Turussa 11-10 2024
Simo Tuomola

Suomelle kuningas

Tällä päivämäärällä 9-10 vuonna 1918 eduskunnassa valittiin Friedrich Karl Suomen kuninkaaksi. Mies ei kuitenkaan koskaan astunut virkaansa, vaan ilmoitti jo joulukuussa luopuvansa siitä.

 
Valittu kuninkaamme Hessenin maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, jota myös Väinö I:ksi nimiteltiin kuoli  28. toukokuuta 1940 Kasselissa.

 
 
 Suomen kuninkaan kruunusta 1990-luvulla tehty näköiskappale. Kemin Jalokivigalleria.

 Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen.

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle. Muita suomenkielisiä nimiehdotuksia olivat Kaarle tai Kaarlo. Myöhemmin elämään on kuitenkin jäänyt nimi Väinö I, joka lienee vasta jälkeenpäin huumorimielessä keksitty. Se tiettävästi mainittiin ensi kerran 1920-luvulla julkaistussa lehtipakinassa.
 
 Kansanedustaja ja kirkkoherra Gustaf Arokallio ehdotti kuninkaan arvonimeksi muotoa "Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä", mikä myös on jäänyt elämään.

Hessenin maakreivi oli aikanaan myös Ruotsin kuningas Fredrik I (1676–1751), Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä, joka oli samalla edellinen Hessen-sukuinen Suomen hallitsija. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.

 
 Friedrich Karl, Hessenin maakreivi, Suomen kuningas.

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta.

Friedrich Karl menehtyi ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuningas Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.

 Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang.
 
 

Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Hän päätti että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.

 Wolfgang (1896–1989), "Suomen kruununprinssi", palveli jatkosodassa Suomeen sijoitetuissa Saksan armeijan joukoissa ja sai Suomen III luokan Vapaudenristin 1943.

Kuninkaan kruunajaiset oli aikomus järjestää Turun tuomiokirkossa. Myös
 kruununperimysjärjestystä ja hallitsijanvakuutusta alettiin valmistella senaatissa, mutta kumpaakaan ei saatu valmiiksi. Kruunajaiset aiottiin pitää Turun tuomiokirkossa ja seremonian valmistelu annettiin kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelijäsihteeri Yrjö Loimarannan tehtäväksi.
 

Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta, mutta lopulta päädyttiin halvempaan kullattuun hopeaan. Kruunu jäi kuitenkin tekemättä.

Kemin Jalokivigalleriassa nykyään esillä olevan Suomen kuninkaan kruunun teki kultaseppä Teuvo Ypyä galleriaa varten 1990-luvulla Eric O. W. Ehrströmin vuonna 1918 laatimien piirustusten mukaan, jotka löydettiin E. N. Setälän arkistosta vuonna 1988 niiden oltua yli 60 vuotta kadoksissa. Ehrström suunnitteli tilauksesta myös hovin virkamiesten ja palvelijoiden asuja, samoin Akseli Gallen-Kallela.
 
Myös uusia aatelointeja alettiin suunnitella – aateluushankkeita on tosin myös väitetty legendaksi, sillä niistä ei ole muita luotettavia todisteita kuin senaatin budjettiesityksessä mainittu leimavero vapaaherran ja kreivin arvoille.

Kuninkaallisesti
Suomen Turussa
9-10 2024
Simo Tuomola

Yskä Wuosi

 Köh köh! Tällä päivämäärällä 5-10 1580 on kirjattu varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssaraportti. Tottahan tautia maassa on esiintynyt iät ja ajat, mutta kirjaus on ensimmäinen laatuaan:


Tuntemattoman tekijän kuparipiirros Sigfridus Aronus Forsiuksesta. Kuva on tehty noin vuonna 1770 aikaisemman puuleikkauksen mukaan.

 
Varhaisin Suomessa muistiin merkitty influenssa on vuodelta 1580. Suomalainen pappi ja tähtitieteilijä Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) kertoi nimittäin eräässä kirjoituksessaan 5.10.1580 äkillisestä rintataudista, joka syyspuolella vuotta 1580 kulki yli melkein koko Euroopan.

Siitä on myöskin muistona vanhan virsikirjan ajantiedon merkintä: "W. 1580 Oli Suomes suuri yskä wuosi."  Myös nälkä ja rutto koettelivat tuolloin Turkua. Todettakoon samalla, että Saksassa tämä tauti tunnettiin nimellä "Spanische Krankheit" eli espanjantauti, koska se aiheutti alkuvaiheissaan paljon kuolemantapauksia juuri Espanjassa.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies, joka julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.

Forsius kuului "Julma-Kalleksi" nimittämäni Kaarle-herttuan lähipiiriin hyvässä ja pahassa:

Forsius osallistui sotilaspappina Kaarle-herttuan toiseen Suomen retkeen 1599-1600 ja edelleen Puolan vastaiseen sotaan Baltiassa. Marraskuussa 1601 Forsius palasi Kaarle-herttuan seurueessa Suomeen ja Kaarle-herttua lähetti hänet yhdessä Hieronymus von Birckholtzin ja Daniel Hjortin kanssa Lappiin ja Jäämeren rannikolle suuntautuneelle tutkimusretkelle. Tällä retkellä oli tarkoitus hankkia tietoja Tanskan kanssa käytävää rajankäyntiä varten.

Daniel Hjort (k. 1615) oli syntyjään smoolantilainen, Suomessa vaikuttanut kirjanoppinut. Daniel Hjort oli ylioppilas Värendin seudulta. 1500-luvulla hän asui marski ja valtaneuvos Klaus Flemingin perheessä.

Daniel Hjort - historiallinen näytelmä Turun linnan seikkailuista
 
Hänen mainitaan yllyttäneen kapinamielialaa Turun linnaa puolustaneiden sotilaiden keskuudessa vuoden 1597 piirityksen aikana. Hjortista tuli sittemmin runoilija ja maisteri, ja hänet aateloitiin nimellä Hjortvipa. Daniel Hjort kuoli miekanpistoon vuonna 1615.

Onnistuneen retken jälkeen Kaarle-herttua nimitti Forsiuksen Kemiön kirkkoherraksi. Forsius matkusti 1605 Pohjois-Saksaan, missä hän sai painettua suuren ennustuskirjansa 1606. Matkalta paluun jälkeen Forsius menetti kuitenkin kirkkoherran virkansa ja joutui vuodeksi vangiksi Örebron linnaan, sillä Kaarle-herttua epäili hänen olleen Saksan-matkansa aikansa yhteydessä Sigismundin kannattajiin.

 Daniel Hjort Tampereen Teatterin tulkitsemana 18.10. 1941.

Päästyään vankeudesta Forsius julkaisi ensimmäisen almanakkansa sekä pienen ennustuskirjan, kaksi virsikokoelmaa ja kuvauksen vuonna 1607 näkyneestä pyrstötähdestä. Näiden julkaisujen ansiosta Kaarle-herttua, josta oli tullut kuningas Kaarle IX asetti Forsiuksen hoitamaan Upsalan yliopiston tähtitieteen professorin virkaa. Tässä virassa Forsius alkoi kirjoittaa pääteostaan Physica. 

Yliopistossa syntyneiden kiistojen takia Forsius lähti sieltä vuonna 1610. Kaarle IX epäili häntä taas uudelleen Sigismundin kannattajaksi ja Forsius vangittiin jälleen Örebron linnaan, josta hän vapautui kuninkaan kuoltua marraskuussa 1611.



 
Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Uusi kuningas Kustaa II Aadolf nimitti Forsiuksen 1612 kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi ja myönsi hänelle erioikeuden almanakkojen painattamiseen ja myyntiin.

Forsiuksesta tuli myös Tukholman Gråmunkeholmenin (nykyinen Riddarholmen) seurakunnan pappi ja Tukholman konsistorin sihteeri. Särmikäsluonteinen Forsius joutui riitoihin muiden Tukholman pappien kanssa ja kun Daniel Hjort surmattiin Forsiuksen Tukholman asunnon pihalla, epäiltiin Forsiusta tästä teosta. Hän ja Hjort olivat olleet riidoissa ennen Hjortin kuolemaa.

 
Mutta palatkaamme tautiseen 1500-luvun Turkuun:

Kustaa Vaasa saapui elokuussa 1555 Suomeen. Talven tullessa Viipurin linnan joukoissa esiintyi ”polttotautia”, luultavasti pilkkukuumetta. Kuningas sai tiedon taudista Turkuun, jossa hän oleskeli joulun edellä.

Hänen kirjeenvaihdostaan voidaan päätellä, että hänen henkilääkärinsä Johann Copp matkusti Tukholmasta Turkuun muutama päivä ennen joulua ja antoi kulkutaudin johdosta ohjeita, jotka lähetettiin Viipuriin. Joitakin päiviä myöhemmin Copp on antanut lisää ohjeita, jotka on myös lähetetty Viipuriin.

Johann Copp oli ensimmäinen akateemisen koulutuksen saanut lääkäri Suomessa. Hän kävi Suomessa Kustaa Vaasan kanssa vuosina 1555–1556 ja toimi Juhana-herttuan (myöh. Juhana III) henkilääkärinä Turun linnassa vuosina 1558–1559.



Johann Copp von Raumenthal. Tuntemattoman tekijän puuleikkaus
Coppin vuonna 1522 ilmestyneen teoksen "Czwen neuw Dialogi"
nimiölehdellä.


Aikakauden tapaan Copp julkaisi 1520-luvulla astrologisia ennustuskirjoja sekä latinaksi että saksaksi. Vanhin niistä, ”Juditium astronomicum” vuodeksi 1521, oli omistettu Martti Lutherille, joka oli tekijän tuttu yhteisten pappisvuosien ajalta. Kirjan esipuhe oli päivätty vuonna 1520, jolloin Copp toimi lyhyen aikaa kaupunginlääkärinä Altenburgissa.

Myöhemmin Copp tarjosi palveluksiaan Ruotsin kuninkaalle Kustaa Vaasalle, joka ei lainkaan astrologiasta perustanut. On mahdollista, että välittäjinä toimivat ne kuninkaan valtuutetut, jotka vuonna 1554 olivat salaisesti Puolassa selvittämässä mahdollisuuksia Katariina Jagellonican ja herttua Eerikin naimakauppoihin. Joka tapauksessa Ruotsin kuninkaan kansliasta on lähetetty Coppille myönteinen viesti tammikuussa 1555.

Lopulta Kustaa Vaasan epäluulo lääkäreitä kohtaan kohdistui myös Coppiin:
Copp kirjoitti vuonna 1557 Eerikille: ”Nyt minulla ei ole enää virkaa enkä tiedä, kuinka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on minuun tyytyväinen, saamamieheni käyvät kimppuuni enkä voi maksaa heille, minulla ei ole sen vertaa, että voisin sairauteni aikana hankkia tarvittavan ruoan ja juoman. En voi myöskään ostaa tarpeellisia vaatteita itselleni ja lapsiparoilleni.” 

Juhana III.

Tässä vaiheessa Copp suunnitteli jo lähtöä Ruotsista. Juhana-herttua oli sairastellut Turussa pitkään katarrikuumetta ja silmäoireita. Hän oli kirjoittanut vaivoistaan Coppille, mutta oli pitänyt ne salassa isältään. Keväällä 1558 Kustaa Vaasa sai tietää Juhanan sairaudesta ja päätti lähettää Coppin tätä hoitamaan.
Copp toi Suomeen perheensä ja irtaimistonsa, sen mukana kirjastonsa.

Coppin elämästä Turussa ei ole juuri mitään tietoja. Hänen aikanaan Juhana-herttuan palveluksessa oli myös apteekkari Mathias Erbach. Copp lienee kuollut ennen toukokuuta 1559, jolloin Ludmila von Velenitz mainitaan Prahassa eräässä kirjelmässä Coppin leskenä. Coppin kirjat, jotka olivat jääneet Turun linnaan, luovutettiin herttua Eerikin sihteerille Jöran Pehrinpojalle, mutta Juhana-herttua sai ensin ottaa itselleen ne, joita hän halusi tutkia tai lukea ajankulukseen.

Copp oli alkanut laatia Ruotsissa uutta lääketieteellistä teosta ”Empiricus Suecus”, ruotsalainen lääkärikirja. Se lienee painettu vuonna 1586, mutta yhtään kappaletta siitä ei ole säilynyt. Käsikirjoituksena se on ollut varhaisimpia lääketieteellisiä kirjoituksia Ruotsissa. Siitä on olemassa kopiona katkelma, joka käsittää otsikkotekstin, omistuksen herttua Eerikille ja esipuheen.

Jo Prahassa Copp julkaisi vuonna 1536 tsekin kielellä laajan pääteoksensa ”Gruntownij a dokonaly Regiment” (Perusteellinen terveysopas), joka oli kirjoitettu alunperin saksaksi.

Copp tarkasteli terveysoppaassaan niitä tekijöitä, ”sex res non naturales”, joihin ihminen antiikin aikaisten oppien mukaan saattoi itse vaikuttaa terveyden ylläpitämiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi. Nämä tekijät olivat valo ja ilma, ruoka ja juoma, työ ja lepo, nukkuminen ja valvominen, ulkoiset ja sisäiset eritteet sekä mielentilan vaihtelut. 

 
Tässä hoviseksiä Kustaa III malliin, Sofia Magdalenan tyydytyksen avustajana hovimies Adolf Fredrik Munck. Aikalaispiirros.
  

Ajan käsityksen mukaan siemensyöksyä pidettiin tärkeänä keinona ruumiin puhdistamiseksi ja sen vuoksi Copp korosti sukupuoliyhdynnän merkitystä yleisen terveyden lisääjänä varsinkin talvisin ja keväisin.

Hän kuvasi yhdynnän edullisia vaikutuksia seuraavasti: "Se keventää elämää, varsinkin ylirasitettua, se tyhjentää täyden ruumiin, se tekee mielen hilpeäksi ja samalla kohtuulliseksi ja rauhalliseksi, se lopettaa kiukun ja hillitsee ruoansulatushäiriöitä, se ajaa pois surun ja alakuloisuuden ja on terveellinen sydämelle. Joskus on myös tapahtunut, että henkilöt ovat täten parantuneet hyödyttömästä melankoliastaan. Edelleen se parantaa ruokahalua ja antaa hyvän unen."

Unessa useasti
Turussa 5-10 2024
Simo Tuomola

Pääkaupunki Turku

 Tänään 2-10 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen hallinnon lähtölaukauksesta, kun maan pääkaupunki Turussa vietettiin 2. lokakuuta 1809 hallituskonseljin avajaisjuhlia. 

 
 Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.
 
Kun valtiovalta haluaa juhlistaa "säännöllisen valtiopäivätoiminnan" alkamista Helsingissä 18-9 1863, me Turussa voimme olla viisaampia ja juhlia valtioneuvoston perustamista täällä tänään 2-10 1809.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Turun tuomiokirkkoon.


 
Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

• Kenraali Göran Magnus Sprengtporten 1808–1809
• Kenraali Mihail Barclay de Tolly 1809–1810
• Kenraali Fabian Steinheil 1810–1823
• Kreivi Gustav Mauritz Armfelt vt 1812–1813
• Kenraali Arseni Zakrevski 1823–1831

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.

 

 

 

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.





Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa.

Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.




 
Hallituskonseljin kokoontumispaikka sijaitsi Richterin talossa, kuvassa näkyvien kolmen rakennuksen kokonaisuuden vasemmanpuolisessa osassa. Nykyinen tapahtuman muistolaatta sijoitettiin Yliopistonkatu 2:n kohdalla oikeanpuolisen rakennuksen kohdalle. Talo vajosi Aurajokeen 10.5.1830.

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh.

Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.

Pro curator
Suur-Suomi
Lääninviulisti E.T.



Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagrationin johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.



 
 Prince Pyotr Ivanovich Bagration
 

Petr Ivanovich Bagration (1765-1812) a well-known Russian general, a participant of Suvorov's campaigns and the war of 1812, General of Infantry.

In the war against Sweden (1808-1809) Bargation commanded an infantry division and gained several victories (he seized Tammerfors, Abo and forced the Swedish out from the Southern Finland). In March of 1809 he commanded of a column of Russian troops in crossing the Gulfof Bothnia on ice to the Aland Islands and then to Sweden.

 

22. maaliskuuta 2009 tuli kuluneeksi 200 vuotta, kun venäläiset miehittivät Turun. Miehityksen myötä Turku käytännössä siirtyi Ruotsin vallasta Venäjän valtapiiriin.

Suomen sota 1808 -1809 puhkesi, kun venäläiset ylittivät Kymijoen 21. helmikuuta 1808. Sodan seurauksena Suomen ja Ruotsin vuosisatainen valtioyhteys katkesi.

Jo sodan alussa Ruotsin armeija vetäytyi Turusta pohjoiseen. Ankaran talven takia ruotsalaisten saaristolaivasto, Turun eskaaderi oli kiinni jäissä. Vetäytyessään ruotsalaiset sytyttivät laivastonsa palamaan. Turkulaiset päättivät olla tekemättä vastarintaa lähestyville venäläisille säästääkseen kaupunkinsa hävitykseltä.

Maaliskuun puolenvälin jälkeen venäläiset tekivät majoitustiedusteluretkiä Turkuun ja 22.3.1808 parisen tuhatta venäläistä sotilasta marssi rauhanomaisesti Turkuun. Kaupungin siviilihallinto jatkoi miehittäjien tulosta huolimatta toimintaansa normaalisti. Kutsuipa miehitysjoukkojen kärjessä ratsastanut ruhtinas P.I. Bagration kuusisataa kaupunkilaista tanssiaisiinkin Brinkkalan taloon (nykyiseen joulurauhan julistuksen taloon).

23. maaliskuuta venäläisten ylipäällikkö F.W.Buxhoevden saapui kaupunkiin ja miehityshallinto alkoi. Turkulaiset joutuivat piispa Jakob Tengströmin johdolla vannomaan uskollisuudenvalan keisarille.


Jakob Tengström (4. joulukuuta 1755 Kokkola – 26. joulukuuta 1832 Turku) oli Suomen ensimmäinen arkkipiispa. Hän toimi teologian professorina Turun akatemiassa vuodesta 1790. Turun piispana hän toimi vuodesta 1803, ja sai vuonna 1817 arkkipiispan arvonimen.

Tapahtuneeseen sopeuduttiin, vaikka jonkinasteista vastarintahenkeäkin ilmeni. Ruotsin vallan aika Turussa oli käytännössä päättynyt ja kaupunki siirtyi Venäjän vallan alle yli sadaksi vuodeksi.

Suomi liitettiin sodan päätteeksi Venäjään Haminan rauhansopimuksella, joka allekirjoitettiin 17.9.1809 ja astui voimaan 13.10.1809. Samalla maamme sai autonomian.


2-10 2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.
 
Näin Turku ehti olla maan virallisena pääkaupunkina vain kolme vuotta 1809-1812, kun 12. kesäkuuta 1550 Vantaanjoen suulle perustettu Helsingfors nimitettiin 22.4.1812 tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 2-10 2024
Simo Tuomola