keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Tupakankehrääjä

Historia on usein Elämän ja kuoleman -kirjan selailua. Tänään 26-4 vuonna 1821 kirjaamme Turussa kuolleeksi tupakankehrääjä Juhana Juhananpoika Gyllenberg nuoremman. joka haudataan köyhäin rivihautaan "fattigmull" hiljaisuudessa ilman kellonsoittoja.

 
 Turku vuonna 1811.

Hän oli solminut 1797 avioliiton Kaarinasta "Nummis" kotoisin olleen palvelijattaren Heleena Jaakontyttären kanssa ja heille syntyi 14-3 vuonna 1803 tytär Eeva Ulriika. Vuonna 1805 Juhana Gyllenberg mainitaan vielä Turun Vanhan Tupakkatehtaan kehrääjänä »prässkarl Gyllenberg» .

Suuri osa nykyisen Aboa Vetus -museon tontin rakennuksen jäännöksistä kuului aikoinaan kivitaloon, jossa toimi vuosina 1745-1827 Turun Vanha Tupakkatehdas.
 Kuvahaun tulos haulle aboa vetus

Juhana kuuluikin työntekijöiden puolelta "perinteiseen tupakkasukuun". Jo aiemmin Juhana Juhananpoika Gyllenberg oli työskennellyt Turun Vanhassa Tupakkatehtaassa. Hän menehtyi Turussa keuhkotautiin 30-6 vuonna 1797 ja haudattiin 2-7 eteläiseen kirkkomaahan "söderom".

Hän puolestaan toimi aluksi tupakkatehtaassa oppipoikana, sitten rullaajana (»rullare»), puristajana (»prässare», »prässkarl»), kehrääjänä (»spinnare») ja lopuksi työnjohtajana, mestarina (»tobaksspinnareverkmästare»).

Hänen neljästä pojastaan vanhin, Juhana, ja kaksi nuorinta, kaksoset Abraham ja Antti, syntyneet jouluaattona 1778, antautuivat samalle alalle kuin hänkin. Järjestyksessä toinen, Mikael, pantiin kouluun, ja hänestä tuli pappi. Perhe asui Luostarinkorttelissa, Kukola-nimisessä talossa, Vartiovuoren rinteellä (nyk. Uudenmaankadun 13:n kohdalla).
 Kuvahaun tulos haulle kerttulinmäki turku
 Turun kaupungin vanha teloituspaikkakin sijaitsi Kerttulinmäellä keskiajalta 1700-luvun lopulle saakka. Kuten myös Tiaisen talo, Kulhon Uusitupa.

Vanhin poika, Juhana, perusti 1797 oman kodin, leski taas muitten poikien kanssa muutti isän kuoltua Itäkortteliin, Tiaisen taloon, Kulhon Uuteentupaan, mikä sijaitsi Kerttulinmäellä. Siellä asuessaan kuolivat kaksoispojat huhtikuussa 1804 Turussa liikkuneeseen tulirokkoon (»fläckfeber»).

Kun Mikaelista 1804 oli tullut Ylivieskan kappalainen, äiti muutti keväällä 1805 hänen luokseen, mutta palasi jo syksyllä samana vuonna Turkuun, jossa kuoli keltatautiin 29.3.1807.

Turussa oli 1700-luvulla useita Gyllenberg-nimisiä, jotka eivät suinkaan kaikki olleet sukua keskenään. Kun »nuorimies Juhana Juhananpoika» 1770 solmi avioliiton palvelijatar Maria Henrikintyttären kanssa, - joka rippikirjojen mukaan oli syntynyt Paimiossa 2.3 1741, - ei vihittyjen kirjaan  vielä merkitty mitään sukunimeä hänen kohdallaan.
 Kuvahaun tulos haulle turku 1700

Mutta kun heidän ensimmäinen lapsensa Juhana 14.12.1771 kastettiin, mainittiin isäksi tupakankehrääjä Juhana Gyllenberg. Manttaaliluetteloissa sukunimi mainitaan jo aikaisemmin, ensi kerran 1766. Paria vuotta myöhemmin on sukunimenä Gyllberg, mitä muotoa joskus myöhemminkin käytetään hänestä ja hänen sukulaisistaan puheenollen.

Kirvesmies Juhana Henrikinpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaarlentyttären tapaamme 1760-luvulla Kirkkokorttelin Piukassa, ja kuului silloin perheeseen kaksi poikaa Niilo ja Juhana.

 


Myöhemmässä rippikirjassa on merkintä, että Piukassa 1771 asuivat kirvesmies Juhana Henrikinpoika ja hänen poikansa Niilo, jotka huhtikuussa ovat käyneet Herran Ehtoollisella, sekä näitten nimien väliin on myöhemmin merkitty Juhana Henrikinpojan vaimoksi Maria Eliaantytär, joka yhdessä miehensä ja poikapuolensa kanssa kävi lokakuun 4 p:nä Herran Ehtoollisella.

 Kirvesmies Juhana Henrikinpoika, joka myöhemmin käytti sukunimeä Gyllenberg, ja hänen ensimmäinen vaimonsa Maria Kaarlentytär ovat siis ensimmäisen Juhana Juhananpoika Gyllenbergin vanhemmat.
 Kuvahaun tulos haulle tupakka museo turku
 Tupakanviljelyä Turun Käsityöläismuseossa.

Perheessä oli kaksi poikaa, joista vanhempi, Juhana, meni naimisiin ja muutti pois kotoa äidin vielä eläessä, nuoremman, Niilon, jäädessä isän luo vielä senkin jälkeen kun tämä oli solminut uuden avioliiton. Tämä poika kuoli kuitenkin jo 2.8.1772. Hän oli silloin 25-vuotias ja ollut työssä samassa tupakkatehtaassa kuin vanhempi veljensäkin. Myös hän käytti sukunimeä Gyllenberg (Gyllberg).

Turussa elänyt tupakkatyöläinen Juhana Juhananpoika on siis ottanut 1760-luvun puolimaissa itselleen tuon sukunimen. Niin tekivät yleensä käsityöläiset sekä tehtaissa työskentelevät. Mistä tämä suomenkielinen mies keksi sukunimen Gyllenberg, ei ole tiedossa.

Suvun alkuhistoriaa on ansiokkaasti tutkinut professori Einar W. Juva, jonka löydöksiä tässä hyödynnämme.

 Mahdollisesti henkilö, joka ilmoitti tehtaan työväen manttaaliluetteloon on antanut Gyllenbergin nimen Juhanalle. Se esiintyykin ensin manttaaliluetteloissa ja tulee vasta  myöhemmin kirkonkirjoihin.

Moisia komeilevia nimiä oli tuolloin toki muillakin turkulaisilla  - paitsi Gyllenberg-nimeä oli mm. Gyllberg ja Silfverberg sekä Gullberg, Gullström ja Gyllenlöf. Ennen pitkää alkoivat sitä käyttää sekä isä että nuorempi veli Niilo, isä kuitenkin vasta solmittuaan uuden avioliiton.


Vanhin tupakointia esittävä eurooppalainen kuva vuodelta 1595.

Kun Turun suomalaisen seurakunnan syntyneitten luetteloissa ei tavata Juhana Juhananpoikaa, jonka ilmoitetaan syntyneen 1741, eikä hänen nuorempaa veljeään Niilo Gyllenbergiä, joka kuollessaan 1772 oli 25-vuotias ja siis syntynyt n. 1747 on ilmeistä, että kirvesmies, Juhana Henrikinpoika on perheineen muuttanut Turkuun aikaisintaan vuosisadan puolivälin tienoissa, mutta otaksuttavasti 1760-luvulla.

Kun näet Juhana Juhananpoika vielä 1768 oli vasta oppipojan paikalla tupakkatehtaassa, vaikka oli jo 27-vuotias, on hän varmastikin äskettäin tullut taloon - ja varmaankin maaseudulta.

Myös nuorempi veli Niilo kuoli 25-vuotiaana oppipoikana (»lärling»). Vanhoina turkulaisina he varmaankin olisivat jo aikaisemmin päässeet sekä töihin että tuossa iässä jo ehtineet pitemmälle. Vertailun vuoksi huomautettakoon, että Juhana Juhananpoika Gyllenbergin pojilla oli tässä kohden parempi »karriääri». He olivat kuollessaan 25-vuotiaina tupakankehrääjiä.

Kehruutöissä
Turussa  26-4 2017
Simo Tuomola


 

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ordinarius Follingius

Tänään avaamme Turun piispojen kirjan sattumanvaraisesti - kas tuosta - olemme vuodessa 1550. Ja juuri 25-4 1550 tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Linköpingin lähellä sijaitsevan Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

Turussa on 2500 asukasta, Helsinki perustetaan, vuoden lopulla piispa Martti Skytte kuolee ja haudataan Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin kuoriin. Mikael Olavinpoika Agricola toimii hänen jälkeensä piispansijaisena.





Martti Skytte (n. 148030. joulukuuta 1550) toimi Turun piispana vuosina 152850. Hänet lasketaan Suomen keskiajan viimeiseksi katoliseksi piispaksi. Hän kuitenkin edisti uskonpuhdistusta maltillisesti muun muassa kustantamalla suomalaisten nuorten opiskeluja Saksassa.

Tänään 25-4 1550 siis tuleva Turun hiippakunnan piispa ja ordinarius Petrus Nicolai Follingius (k 1565) nimitetään Kärnan seurakunnan kirkkoherraksi.

 
Pietari Follingius (Petrus Nicolai Follingius, k. 1565) toimi Turun piispana Mikael Agricolan jälkeen vuosina 1558–1563 ja tämän jälkeen Tallinnan piispana vuonna 1565.

Follingius oli kotoisin Itä-Götanmaalta. Hän oli toiminut ennen Turkuun tuloaan Linköpingin koulun rehtorina vuodesta 1545. Follingius oli ensimmäinen ruotsalainen Turun piispa pitkään aikaan. Hän ei saavuttanut ilmeisesti papiston luottamusta, koska oli ummikko.

Ruotsin kuningas Eerik XIV erotti Follingiuksen vuonna 1563 Juhana-herttuan kukistumisen jälkeen, koska hän epäili Follingiuksen kannattavan Juhanaa. Tästä huolimatta Eerik nimitti Follingiuksen Tallinnan piispaksi vuonna 1565. Follingius kuoli ennen kuin matkusti Tallinnaan.





Petrus Follingius Suecus kävi Linköpingin katedraalikoulua. Ylioppilas Kööpenhaminassa noin 1545; promovoitiin maisteriksi (Petrus Follingius Suecus) 8.4.1546; toimi maisterina yliopiston depositiomenojen ohjaajana (depositor beanorum).

Linköpingin katedraalikoulun rehtori 1547–1550; tuomiokapitulin jäsen 1549; läheisen seurakunnan Kärnän kirkkoherra 25.4.1550 ja samalla katedraalikoulun teologian lehtori; rehtori uudelleen 12.10.1555.


 (Erään tiedon mukaan kuitenkin Linköpingin hiippakunnan Skedan kirkkoherra – anneksina opintoja varten? – jo 1545; toisten tietojen mukaan tuli Linköpingiin Vadstenasta 1547.); Turun hiippakunnan piispa (ordinarius) 1558–1563; Tukholman linnansaarnaaja 1564; Tallinnan piispa 1565.


Kuvahaun tulos haulle mikael agricola

Paulus Juustenin mukaan Kuningas Kustaa Vaasa nimitti Turussa vaikuttaneiden ”suomen kieltä vihaavien” neuvonantajiensa neuvoja noudattaen Michael Agricolan työn jatkajaksi Petrus Follingiuksen helmikuussa 1558. Follingiuksella ei tiedetä ennestään olleen minkäänlaisia yhteyksiä Suomeen, eikä hän liioin ollut tuolloin Turussa vaikuttaneen Suomen herttuan Juhanan piispaehdokas.

Paulus Petri (Paavali) Juusten (ruots. Paul (Påvel) Pedersson Juusten; n. 1516 Viipurin pitäjän Juustila – 22. elokuuta 1575 Turku) oli Viipurin ja Turun piispa, rehtori ja lähettiläs. Hän kirjoitti niin kutsutun Juustenin piispainkronikan, joka on tärkeä Suomen historian lähde.

Paavali Juusten nimitettiin Mikael Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtoriksi vuonna 1548. Hän toimi tuomiokapitulin jäsenenä vuosina 1553 ja 1554. Vuonna 1554 hänet nimitettiin Viipurin piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi.



 http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/17/%C3%85bo_domkyrka_och_bron_%C3%B6ver_Aura_%C3%A5_under_den_svenska_tiden..jpg


Follingius, joka näyttää käyttäneen maallisen esivallan kanssa asioidessaan ordinarius-titteliä (näin muun muassa palkkakuiteissaan 20.12.1558 ja 20.6.1660 ”iag petrus follingius ordinarius tiill Åbo”), mutta muun muassa statuuteissaan papistolle 1559 virkanimeä Turun piispa (”Petrus Follingius Svecus Episcopus Aboensis”), saapui Turkuun uutta virkaansa hoitamaan toukokuussa 1558

Kun Turun taivaalla nähtiin sitten elokuussa 1558 suuri pyrstötähti, pidettiin sitä suurena taivaallisena ennusmerkkinä vähän samaan tapaan kuin vuoden 1680 suurta komeettaa. Silloinhan kappalainen Andreas Hasselqvist julisti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille; "Yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta".
 



1600-luvulla joulukuun puolivälissä 1680 pyrstötähti jälleen pelotteli kaupunkilaisia. Mm. Turun tuomiokirkon kappalainen Andreas Hasselqvist piti näkemänsä pyrstötähden innoittamana tulikivenkatkuisen saarnan. 

 
Turun Akatemian kuvainkaivertaja Daniel Medelplan tallensi näyn puupiirrokseensa.



Follingius hoiti virkatehtäviään ahkerasti. Hän teki laajoja tarkastusmatkoja, järjesti pappeinkokouksia ja julkaisi kirkkohallinnollisia statuutteja. Follingiuksen perusteellista oppineisuutta ja musiikillisia ansioita arvostettiin yleisesti, mutta näiden myönteisten ominaisuuksien vastapainona olivat kielteiset luonteenpiirteet.

Niistä tarkastusmatkoilla ja muussakin toiminnassa esiintulleet liiallinen mahtipontisuus ja vallanhalu herättivät tyytymättömyyttä paitsi hiippakkunnan papistossa myös kuninkaassa, joka jo parin vuoden kuluttua kirjeessään Turun linnanpäällikölle moitti Follingiusta.

Kuningas käski linnanpäällikön ”pitää häntä silmällä, ettei tämä asettaisi piispanhattuaan liian korkealle, jotta se ei putoaisi hänen päästään ennen kuin hän aavistaakaan”. Follingiuksen seuraaja Turun piispana Paulus Juusten luonnehtii piispainkronikassaan – ehkei kovin objektiivisena asiantuntijana – edeltäjäänsä muun muassa ahneeksi, viekkaaksi ja kavalaluonteiseksi.






Petrus Follingius osallistui useiden muiden Suomen pappien kanssa vuoden 1560 valtiopäiville, ja seuraavana vuonna hän edusti hiippakuntaansa kuningas Eerik XIV:n kruunajaisissa. Uusi kuningas erotti Follingiuksen sitten ordinariuksen virasta toukokuussa 1563.

Erottamisen syynä olivat paitsi papiston tyytymättömyys ja runsaat valitukset myös Juustenin piispainkronikan mukaan ”kuningas Eerikin hänestä saamat epäilykset”, tai siis kuninkaan ja hänen Juhana-veljensä välisen kiistan kärjistämässä tilanteessa hiippakunnan johdon syyksi laskettu Suomen papiston myötämielisyys herttuaa kohtaan.


Kovin raskauttavina kuningas ei kuitenkaan näytä pitäneen Follingiukseen kohdistuneita ”epäilyksiä”, sillä hän nimitti tämän jo seuraavana vuonna linnansaarnaajaksi Tukholmaan ja 1565 Tallinnan piispaksi.

Petrus Follingius kuoli Turussa vähän epäselvissä oloissa 1565 ollessaan Viroon muuttoa varten hakemassa tavaroitaan Suomesta.

Ordinariuksena
Turussa 25-4 2017
Simo Tuomola

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ramismia

Tänään 23-4 kuulemme suruviestin Viipurin suunnasta. Viipurin hiippakunnan piispa Nicolaus Laurentii Nycopensis on menehtynyt lähdettyään kaupungista juuri matkalle vuoden 1664 valtiopäiville Tukholmaan.

Nicolaus Laurentii Nycopensis (noin 1610 Nyköping - 23-4 1664 Viipuri) oli Turun akatemian ensimmäinen logiikan ja runouden professori.

 
 Piispa Nicolaus Nycopensis haudattiin Viipurin tuomiokirkkoon 18.9.1664.

Hän opiskeli Uppsalan yliopistossa ja valmistui maisteriksi Tartossa, sekä toimi rehtorina Nyköpingin koulussa. Myöhemmin hän toimi teologian professorina, Akatemian rehtorina (1648–49 ja 1656–57) sekä Viipurin piispana (1658-1664).

Logiikassa Nicolaus Nycopensis (Aritander, Nils Larsson)  kannatti voimakkaasti aristotelismia vastustanutta ramismia, joka korosti retoriikkaa. Myöhemmin hän salli pyrkimykset yhdistellä aristotelista ja ramistista ajattelua. Ramismin esikuvana oli Sokrates, tavoitteena looginen ajattelu ja puhetaito.

Ramismi on Petrus Ramuksesta nimensä saanut 1500-luvulla kehittynyt filosofian ja erityisesti logiikan koulukunta, joka painotti matematiikkaa esitystavan selkeyden vuoksi. Sittemmin Turun akatemiassa ramismia kannatti muun muassa juuri logiikan opetuksen uranuurtajana Nicolaus Nycopensis.

 
 Petrus Ramus (Pierre de la Ramée, 151524. elokuuta 1572) oli ranskalainen renessanssifilosofi, humanisti, loogikko ja koulutuksen uudistaja.

 Nycopensis toimi Nyköpingin koulun rehtorina 1636–1640; Turun akatemian ensimmäiseksi logiikan ja runousopin professoriksi hänet valittiin 1640, lempiaineenaan logiikka, josta luennoidessaan hänellä oli runsaasti kuulijoita.

Turun akatemian 3. teologian professori 30.10.1650 (astui virkaan 1652) ja Sauvon prebendaseurakunnan kirkkoherra 1652; 2. teologian professori 1654 prebendaseurakuntamaan edelleen Sauvo; Turun akatemian rehtori 1648–1649 ja 1656–1657.

 Kuvahaun tulos haulle turun akatemia 1640

 Julkaisi Turussa kolme akateemista onnittelurunoa (1647, 1648, 1664), kaksi hautajaisrunoa / -puhetta (1645, 1656), hääonnittelurunon Tallinnassa (1641) ja Turussa (1648) sekä allekirjoitti 13 painettua kutsua Turun akatemiassa järjestettyihin puhetilaisuuksiin 1644–1655. 

Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Tartto 1633–1636 (5 kertaa); väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Tartto 1646 (2 kertaa), Turku 1648–1656 ja 1664 (10 kertaa); oraation gratulaatio (grat. or.) Tartto 1633, 1636 (2 kertaa), Turku 1643–1658 (37 kertaa); oraation dedikaatio (ded. or.) Tartto 1639, 1640, 1644 (3 kertaa).

 Aiheeseen liittyvä kuva
 Filosofisen tiedekunnan sinettileimasin 1653. Kuva Matti Ruotsalainen
 


Preesens 1643–1658 (28 väitöskirjaa); Turun tuomiokapitulin jäsen 1651–1658. Lääninrovastina suoritti rovastintarkastuksen Nauvossa maaliskuussa 1658 ja tarkasti vuosittain prebendaseurakuntansa Sauvon tilit (Lempiäinen 1967).

Viipurin hiippakunnan piispa kuninkaallisella valtakirjalla 12.5.1658, vihittiin virkaan Uppsalassa 12. syyskuuta; teki ahkerasti piispantarkastuksia laajan hiippakunnansa eri seurakunnissa alkusyksystä 1658 aina kuolemaansa asti.

Ramistina
Turussa 23-4 2017
Simo Tuomola

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Oltermanni

Tänään 22-4 kuljemme hetken matkaa Turun vanhan hautausmaan kujia. Kappelikujalta kurvaamme oikealle kohden ortodoksista hautausmaata ja ohitamme Crampinkujan. Kas tuossa - hautapaikka V.4.6.4.43.
 


Viimeinen tuomio.

Tässä lepää maalariammattikunnan vanhin Carl Gustaf Söderstrand 1800-1862. Mies opiskeli aikoinaan Tukholman taideakatemiassa ja perusti kotiinsa Piispankadulle piirustuskoulun, josta kehittyi Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu. Vuonna 1850 Söderstrand perusti Turun kivipainon.

Tänään 22-4 tulee kuluneeksi tasavuosia maalarimestarin kuolemasta Turussa 1862.





Carl Gustaf Söderstrand (9. syyskuuta 180022. huhtikuuta 1862 Turku) oli maalarimestari, taidemaalari ja Turun maalariammattikunnan oltermanni. Söderstrand opiskeli Tukholman taideakatemiassa jonkin aikaa.

Söderstrand perusti Turkuun vuonna 1830 maalariammattikunnan piirustuskoulun, joka myöhemmin tunnetaan Turun piirustuskouluna. Söderstrand on maalannut Keuruun vanhan kirkon maalauksen Viimeinen tuomio ja koristemaalaukset Jämsän neljänteen kirkkoon, joka paloi 1927. Hän maalasi myös Kuoreveden kirkkoon kuoriseinän verhosommitelman.


Turun piirustuskoulu (Åbo ritskola) on perinteikäs turkulainen taideoppilaitos, jonka oppilaina on ollut runsaasti myöhemmin menestyneitä taiteilijoita. Turun piirustuskoulu on Suomen ensimmäinen varsinainen taidekoulu, joka täytti vuonna 2010 jo 180 vuotta. Se on nykyisin osa Turun ammattikorkeakouluun kuuluvaa Turun taideakatemiaa.





Robert Wilhelm Ekman mahtipontisena.
 
Turussa toimi jo vuodesta 1707 Turun akatemian eli yliopiston yhteydessä piirustussali, jossa oli mahdollista saada ohjattua piirustuksen opetusta aina vuoteen 1828 asti ja Turun palon jälkeen Helsingin yliopistossa. Muuten taideopetusta saattoi saada vain ulkomailla. Turun piirustuskoulu on myös Euroopan ensimmäisiä yleisiä taidekouluja, joissa opetusta saivat nauttia sekä tytöt että pojat jo vuodesta 1852 lähtien.

Turun piirustuskoulu perustettiin Tukholman vapaiden taiteiden akatemian mallin mukaan. Alkuvaiheessa vuonna 1830 koulu oli osa Turun maalariammattikunnan toimintaa ja tarkoitettu vain oppipojille ja kisälleille. Opetustilana oli perustaja maalarimestari Carl Gustaf Söderstrandin talo. Oppilaita oli vähän, samoin viikkotunteja ja opetus keskittyi pelkästään piirtämiseen.

Koulun aloitteen tekijä oli ollut 30-vuotias Carl Gustaf Söderstrand, joka oli saanut opetusta Tukholman taideakatemiassa. Koska piirustuskoulussa huomioitiin jo alkuvaiheessa taiteilijoiksi aikovien koulutustarpeet, koulusta tuli vähitellen tärkeä opinahjo myös kuvataiteilijoille.

Vuonna 1843 perustettiin edistyneimpiä oppilaita varten antiikkiluokka, jossa harjoiteltiin piirtämistä kipsimallien mukaan. Pietarista ja Tukholmasta oli hankittu antiikin veistosten kipsijäljennöksiä. Tämänkin uudistuksen alkuunpanija oli Söderstrand ja hän itse johti opetusta.


Hovimaalari Robert Wilhelm Ekman astui koulun johtoon kevätlukukaudella vuonna 1846 ja opetus jakautui siitä lähtien Ekmanin ja Söderstrandin kesken. Uudistuksista huolimatta koulu oli edelleen avoin vain maalarioppipojille.



 Keuruun kirkossa on maalaus nimeltään Viimeinen tuomio. Taulun on maalannut Carl Gustaf Söderstrand vuonna 1820 ja sen lahjoitti lääninsairaalan kirjuri Matts Gillstén vuonna 1824.


Carl Gustaf Söderstrand toimi Turun piirustuskoulun ensimmäiset 15 vuotta koulun ainoana opettajana. Koulu toimi tuolloin hänen omistamassaan talossa. Söderstrand myös tuki koulua taloudellisesti. Hän oli suorittanut mestarinäytteensä vuonna 1829 ja aloittaessaan piirustuskoulun opettajana 1830 hänet oli juuri otettu Turun maalariammattikunnan jäseneksi.

Koulu sijaitsi myös Robert Wilhelm Ekmanin aikana Söderstrandin talossa osoitteessa Piispankatu 8, jossa nykyään sijaitsee Åbo Akademin Axelia-instituuttirakennus ja jota vastapäätä on arkkipiispan virkatalo

Söderstrand myös esitti taideyhdistyksen perustamista Turkuun jo 1840-luvulla. Kun Helsingissä 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys, Turussa tyydyttiin aluksi siihen, että Turun piirustuskoulu toimi helsinkiläisen taideyhdistyksen alaisena ja Turun oman taideyhdistyksen sijaan oltiin helsinkiläisen Suomen Taideyhdistyksen alaosasto, jonka huomattavimpia jäseniä olivat Söderstrand ja R. W. Ekman.

Robert Wilhelm Ekman (myös R. W. Ekman, 13. elokuuta 180819. helmikuuta 1873) oli merkittävä suomalaisen romanttisen muotokuvamaalauksen ja varhaisen kansallisromantiikan taidemaalari ja opettaja. Häntä  tervehdittiin "Suomen Michel-Angelona".


 
Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luvun alkupuoli. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.

Ekmanin julkisia taideteoksia ovat Turun tuomiokirkon freskomaalaus 1850–1854 sekä yli 30 alttaritaulua, muun muassa Helsingin Vanhankirkon 1846–1848, Sääksmäen 1847, Viitasaaren 1849, Sauvon 1853, Oulun 1859, Tammelan 1860, Vaasan 1861, Porin 1863 ja Perttelin kirkkojen 1871 alttaritaulut.

Oltermannina
Suomen Turussa
22-4 2017
Simo Tuomola

torstai 20. huhtikuuta 2017

Hakkaa päälle!

Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraalin Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä vuonna 1644. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.



Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.

Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.





http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/44/Torsten_St%C3%A5lhandskes_grav_i_%C3%85bo_domkyrka..jpg

Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.


Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus erottaa sen kirkosta. 


Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (k. 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.



 

Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.






Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)

Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.

Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a6/Torsten-St%C3%A5lhandske-1934.jpg
Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi.

Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.


 

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. 


Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi.

Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.




 Torsten Stålhandskes och Kristina Horns gravmonument i svart marmor i Åbo domkyrka.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen.


Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan.

Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa on Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c8/Hakkapeliitta-1940.jpg

Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.

Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku.


 


Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. 


 

Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.


Kirkkoreissulla
Turussa 21-4 2017
Simo Tuomola

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Savoseksiä

Historian hämäriin, ikäänkuin kakkossijalle voittajien varjoon unohtuu aina tärkeitäkin hahmoja. Yksi sellainen ikuinen kakkonen, jolle julkisuus ei ole oikeutta tehnyt on Carl Axel Gottlund, jonka kuolemasta 20-4-1875 tulee tänään kuluneeksi tasavuosia.
 
 
 Carl Axel Gottlund vuonna 1857, tuntemattoman tekijän piirros.
 
1875Carl Axel Gottlund, suomalainen kansanrunouden kerääjä (s. 1796).
 
  Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori.
 
 Magnus von Wrightin maalaus Räisälän kansanpukuja v.1860. Akvarelli kuvaa savakoitten pukuja.

 Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista.
 
Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa.

Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman.
 
Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia.


 

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/3d/C_A_Gottlund.png

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.

Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.

Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja, leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.
 


 Raatajat rahanalaiset eli kuvaus kaskenpoltosta. Maalaus Eero Järnefelt.
 
Gottlundin opinnot eivät olleet sujuneet Turun akatemiassa toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsissa Upsalan yliopistossa. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista.
 
Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Upsalassa Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin metsäsuomalaisiin.
 
 Metsäsuomalaiset (ruots. skogsfinnar, svedjefinnar, suom. kaskisuomalaiset) olivat Ruotsissa ja Norjassa asuneita suomalaisia, joita siirtyi 1580-luvulta alkaen Savosta ja Pohjois-Hämeestä Keski-Skandinavian havumetsävyöhykkeelle uudisviljelijöiksi.
 
 
 
  
C. A. Gottlund Työmiehen Ystävässä 17. maaliskuuta 1876.
 
Gottlund asui Uppsalassa juurikaan opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. 

Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.




 
Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.


Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.

Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.

Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/df/Suomalainen_31.1.1846.png
N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.

Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?


Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.



 

 Kalevalan ensipainos. Väinämöinen

Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin.


Kuvahaun tulos haulle kalevala
Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru sai aiheensa Kalevalasta. Ilman sensuuria Kalevalan kuvastossa olisi ollut paljasta pintaa paljon enemmänkin.

Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana. Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.

Minkäpätähden
Turussa 20-4 2017
Simo Tuomola