perjantai 24. maaliskuuta 2017

Tonttilan väkeä

Tänään 24-3 löydämme itsemme Aningaisten korttelista eli Pohjoiskorttelista Tonttilan talosta jännäämässä isäntä Hannu Pentipojan kanssa mitenkäs perheen nuorin poika Johannes Johannis Zidbeck pärjää toisessa väittelytilaisuudessaan Turun akatemiassa. On vuosi 1700.
 Kuva: Helsingin yliopistomuseo

Johannes Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1695. Väitteli 23.4.1698 ja 24.3.1700. Fil. maist. 14.12.1700. Turun katedraalikoulun konrehtori 1703, vihittiin papiksi 27.5.1704, oraattori pappeinkokouksessa 1709, katedraalikoulun rehtori 1710.
Kun venäläisten saapuminen Turkuun elokuussa 1713 keskeytti koulutyön, siirtyi Johannes Zidbeck Tammelaan. Hän hoiti Isonvihan aikana Tammelan kirkkoherran virkaa appensa jälkeen ja sai virallisen nimityksen tähän virkaan 1721.
Isänsä Hans Bengtsson Tonttila on arvostettuja Turun porvareita ja hän sai ensimmäisen avioliittonsa kautta haltuunsa tämän Aningaisten Välikadulla Pohjoiskorttelissa sijaitsevan Tonttilan talon.
 


Hänen ensimmäisenä puolisonaan oli Brita Mickelsdotter, jonka isä oli turkulaisporvari Mickel Tontti. Brita oli aiemmin ollut naimisissa Johan Eriksson Tonttilan kanssa, mutta tämä oli kuollut vuonna 1667. Britan kuoltua Hans oli mennyt naimisiin Margetan kanssa, josta tuli Johanneksen äiti.
Johanneksella on myös isoveli, Matts Tonttila eli Zidbeck (isä: Hannu Pentinpoika), kirjoittautui Turun kouluun 10.4.1686. Ylioppilas (ab.) Turussa 1697, oli ylioppilaana vielä 20.8.1701.  Turun porvari, mainitaan henkikirjoissa 1702-1710 Pohjoiskorttelin Tonttilassa asuvaksi. Oli 1712 muuttanut Eteläkortteliin, jossa hän 1720-luvulla asui Timmerman-nimisessä talossa. Pohjoiskorttelin Tonttilan sanotaan samoissa henkikirjoissa palaneen.
Professori Eino E. Suolahti mainitsee Zidbeckit eräänä niistä 1600-luvulta polveutuvista pappissuvuista, jotka "ovat osoittautuneet elinvoimaisiksi ja kulttuuripanokseltaan merkittäviksi ja joilla on ollut pysyvä merkitys Suomen sivistyshistoriassa."  Suku on käyttänyt nimiä Zidbeck ja Zidbäck; varhaisessa vaiheessa nimi esiintyy usein muodossa Sidbeck.
 

Nimen varhaisin maininta kertoo, että turkulaiset veljekset Matthias ja Johannes Zid-Beck kirjoittautuivat Turun katedraalikouluun 10.4.1686. Johannes opiskeli menestyksellä, promovoitiin maisteriksi v. 1700 sekä tuli vihdoin Tammelan kirkkoherraksi ja lääninrovastiksi. Hän on suvun päähaaran kantaisä.
Johanneksen sukulaisuussuhteista ei lähteissä ole muita tietoja kuin että hänen kanssaan yhdessä kouluun kirjoittautunut Matthias Sidbechius eli Zidbeck, joka myös tuli Turussa ylioppilaaksi, mainitaan v. 1701 Johanneksen veljeksi. Tämän veljen myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomia.
Suurtakaan epäilystä ei kuitenkaan ole siitä, että tämä Turusta kotoisin oleva ylioppilas on se turkulainen porvari "Matts Zidbeck el. Tomtti", joka kuoli Turussa 1729. Tuomiokirjoista ilmenee, että hänen lapsistaan ainakin eräät käyttivät Zidbeck-nimeä ja että heihin kuului Vårdön kappalainen Johan Sidbeck, joka kuoli 1763.
Jonkinlaisen vihjeen tämän Matin sosiaalisesta asemasta antaa tieto, että läänin maaherra, kenraalimajuri Otto Reinhold Uexkull puolisoineen sekä pormestari Anders Lindhin rouva Beata Tigerstedt toimivat hänen poikansa kummeina 1725.
 
 Otto Reinhold Yxkull (11. elokuuta 1670 Tallinna10. joulukuuta 1746 Turku) oli Ruotsissa aateloituun baltiansaksalaiseen Uexküllin sukuun kuulunut kenraalimajuri ja vapaaherra. Hän vaikutti Suomessa Suuren Pohjan sodan aikana karoliiniarmeijassa ja toimi myöhemmin myös Turun ja Porin läänin maaherrana. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Mattia, josta yleensä käytetään nimeä Tonttila (Tomptila, Tomtila, Tåntila), voidaan seurata taaksepäin Turun henkikirjoissa vuoteen 1702 saakka, jolloin hän asui Pohjoiskorttelin Tonttilassa yhdessä äitinsä, Margeta-nimisen lesken kanssa.
Vuoden 1701 henkikirjassa mainitaan saman talon asukkaina Hans Tomptila ja hänen vaimonsa Margeta, mutta ei Mattia. Tämän puuttuminen sopii hyvin yhteen sen kanssa, että häntä vielä 1701 sanotaan ylioppilaaksi - nämähän eivät maksaneet henkirahaa.
 
 
Hans Tomptila, joka kuoli 1701, ei ollut Tonttilasta kotoisin vaan sai talon ensimmäisen avioliittonsa kautta. Tonttilan historia 1600-luvun toisella puoliskolla kuvaa turkulaisten talojen ja nimien periytymisen sokkeloisuutta.
Henkikirjan mukaan asui v. 1661 silloisessa Aningaisten korttelissa Michel Tomptin leski ja hänen tyttärensä Brita. Kaksi vuotta myöhemmin Pirkko-tytär on talon ainoana asukkaana. Hän meni naimisiin samana vuonna; talon isäntänä mainitaan 1664-67 Johan Eriksson ja lisäksi asui siellä hänen vaimonsa Brita ja tämän Valborg-niminen sisar. "Johan Tompti af Aningais Mellan gatan" haudattiin 20.7.1667 "nor om med söndagz klåckorna".

 
Tonttilassa asuivat v. 1668 hänen leskensä Brita ja Valborg. Seuraavana vuonna talossa onkin jo uusi isäntä Hans Bengtsson sekä hänen vaimonsa Brita ja kälynsä Valborg. Kälyä ei enää mainita talossa v. 1670 ja seuraavasta säilyneestä henkikirjasta, joka on vasta vuodelta 1675, Britakin on jo hävinnyt. Hän kuoli ilmeisesti väliaikana, koska talossa mainitaan edelleen Hans Bengtsson, mutta hänellä on nyt vaimona Margeta. Heidät mainitaan sitten Tonttilassa, Hans vuoteen 1701 ja Margeta vuoteen 1704.
Hans Bengtsson Tonttila on epäilemättä Zidbeck-suvun kantaisä. Kun Matti ja Johannes tulivat Turun kouluun 1686 ja ylioppilaiksi vasta 1695 ja 1697, he lienevät syntyneet Hansin toisessa, viimeistään v. 1674 solmitussa avioliitossa. Sekä heidän isänsä että äitinsä tulivat siis muualta Tonttilaan.
Mutta nyt 24-3 1700 Tonttilassa juhlitaan; talon juniori Johannes on menestynyt hyvin Turun akatemian väittelytilaisuudessa ja 14.12.1700 hänet vihitään filosofian maisteriksi.
 


Ja teit isäin astumaan - kun vierailette Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkossa siinä kuninkaanlinnan vieressä, törmäätte ehkä nimeen Carolus Zidbeck. Johanneksen poika toimi seurakunnan virkaa tekevänä komministerinä vuodesta 1735 lähtien. Myöhemmin hän oli papiston edustajana valtiopäivillä ja Hämeen lääniin asetetun talousdeputaation jäsen 1756-1765.
Mies piirsi nimensä kahteenkin kirkonkelloon:
Harvan pappismiehen nimi on niin korkealla mutta samalla häälyvällä pohjalla kuin Carolus Zidbeckin. Hämeenlinnan kirkon vanhin kello on varustettu kirjoituksella:
"Kuningaan Adolf Frederikin hallituksen aikana, Greivi ja Riddari Gustaf Gyllenborgin ollessa maaherrana, Doktor Joh. Brovalliuksen Pispana, Kirkkoherran Carolus Zidbeckin lähtiessä ja Jakob Aimaleuksen tullessa Kirkkoherraxi on tämä Hämeen Linnan Kaupungin Kirkon kello sen asuvaisten omalla kustannuksella valettu Stockholmissa Gerhard Mejerildä v. 1753, Kutsukoot seurakundaa kokoon. Herran teidän Jumalanne huoneeseen, Joel 1:14." 
Carolus Zidbeckin nimi on ikuistettuna toisenkin kirkon kelloon. Someron kirkon pienemmän kellon kyljessä oleva ruotsinkielinen riimimuotoinen teksti kuuluu suomennettuna seuraavasti:
 "Vuonna 1758 jolloin Johan Fahlsten minut Tukholmassa valoi Herra kauppias Mattias Augustinin hyväntahtoisesta huolenpidosta, oli Someron pitäjässä seuraavat opettajat: Carl Zidbeck Someron ja Somerniemen kirkkoherra, Erik Borenius varapastori sekä kappalaisena Jakob Sahlsten, Somerniemen kappalainen ja Someron pitäjänapulainen. Someron asukkaat tahtoivat jumalaisesta innosta, kun olivat rahan puutteessa minut menettäneet, mutta saivat luottoa Lybeckiltä, pelastaa minut ja lunastivat v. 1544 takaisin summasta, joka oli kirjoitettu 130 mk, ja niin minä läpätän jälleen".

Turussa läpättäen 23-3 2017 Simo Tuomola

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Valaanpyyntiä

Tänään 23-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Venäjän keisari Paavali I murhasta Pietarissa Pyhän Mikaelin palatsissa 1801. Hänen poikansa Aleksanteri I nousi keisariksi isänsä murhan jälkeen.

1801Venäjän keisari Paavali I surmattiin sänkyynsä Pyhän Mikaelin palatsissa.

1801Paavali I, Venäjän keisari (s. 1754)



 Paul I of Russia by Shchukin.jpg

 Paavali I (venäjäksi Павел I Петрович, 1. lokakuuta (J: 20. syyskuuta) 1754 Pietari23. maaliskuuta (J: 12. maaliskuuta) 1801 Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801.

 Keisarinna Katariina II kuoli 1796 ja hänen poikansa Paavali I seurasi häntä valtaistuimella. Tietoisena siitä, että Katariina oli suunnitellut seuraajakseen hänen poikaansa, Aleksanteri Pavlovitš Romanovia (myöhemmin Aleksanteri I), Paavali määräsi uuden kruununperimysjärjestyksen, jossa seuraajana oli aina vanhin pojista.

Hän perusti myös venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian 1799, joka perusti ensimmäiset tukikohdat Alaskaan turkisten pyyntiä varten. Paavalia pidettiin epävakaana ja päättämättömänä, ja hän saattoi pyörtää yllättäen vanhempia päätöksiään luoden kaaosta ja vihamiehiä.

Venäläis-amerikkalainen kauppakomppania (ven. Русско-американская компания, Russko-amerikanskaja kompanija) oli venäläinen kauppakomppania, jolla oli yksinoikeus kauppaan Venäjän Amerikassa, joka käsitti Alaskan, Aleutit ja Pohjois-Amerikan luoteisrannikkoa leveyspiirille 54°40'.


 
 Kauppakomppanian lippu vuodelta 1806

Kauppakomppania perustettiin tsaari Paavali I:n antamalla peruskirjalla vuonna 1799 aiemman Šelihovin-Golikovin kauppakomppanian pohjalle. Se oli valtion tukema ja Venäjän kauppaministeriön alainen osakeyhtiömuotoinen yritys, jonka tuotosta kolmannes oli määrätty keisarille. Kauppakomppanian toiminta päättyi vuonna 1867, kun komppania, sen mukana koko Alaska, myytiin Yhdysvalloille.


Kun tuossa aikanaan tallustelin Berliinin katuja, käväisin myös St. Maryn goottikirkossa, joka on hienoine taidekokoelmineen harvoja keskiajalta säilyneitä kaupungin rakennuksia. Huomioni kiinnittyi myös länsiporttaalin 1970 uusittuihin komeisiin pronssioviin, joiden suunnittelija kuulosti kovin tutulta: Achim Kühn.

 



Harmonia on Achim Kühnin suunnittelema suihkulähdeveistos. Se sijaitsee Aurajoessa Turussa. Veistos paljastettiin vuonna 1996. Harmonia-veistos on korkeudeltaan 6,3 metriä ja se on valmistettu haponkestävästä teräksestä. Teos tunnetaan myös nimellä Valaan pyrstö.

Turhaan ei Achim Kühnin toteuttama valaanpyrstö-veistos sukella Turussa Aurajokeen täkäläisen laivanrakennushistorian kunniaksi. Valaanpyynnillä on oma osuutensa turkulaisessa historiankuvassa.



 
 Suomalainen valaanpyyntialus ’’Turku’’ votiivilaivana Turun tuomiokirkossa.

 File:Valaanpyyntialus.jpg
 Turun tuomiokirkossa on suomalaista valaanpyyntialus Turkua esittävä votiivilaiva


 Kirkkolaiva eli votiivilaiva (lat. votum, "(uhri)lupaus", "(uhri)lahja", "rukous", "toivomus") on jollekin kirkolle lahjoitettu laivan pienoismalli, joka voi olla esimerkiksi ripustettuna kirkon kattoon. Kirkkolaivaperinne on tunnettu Keski- ja Etelä-Euroopassa ainakin keskiajalta saakka.

Kun Turussa 1846 laskettiin vesille valaanpyyntiä varten rakennettu parkki Sitka, tilaajana Pietarin venäläis-amerikkalainen yhtymä, innostuivat valaanpyynnistä myös turkulaiset liikemiehet ja perustivat oman valaanpyyntiyhtiön. Sen ensimmäinen alus ostettiin 1851 Bremenistä ja parkki sai komeasti nimekseen Suomi. Isoa kalaa lähdettiin pyytämään Vancouverin vesille.


 
1800-luvun alkupuolella turkulaiset merenkulkijat huomasivat asuvansa Tyynen valtameren rantavaltiossa, joka hallitsi tuhansia kilometrejä Amerikan läntisintä rannikkoa.
 
Apteekkari Erik Julin visioi sinne turkulaisen valaanpyyntilaivaston, joka toteutuikin osittain. Muuttuvat maailmanpoliittiset asetelmat kuitenkin estivät Turun nousun valaanpyynnin metropoliksi.

Venäjän imperiumi arvosti suomalaisten kykyjä liikkua arktisilla vesillä. Kun Suomi liitettiin valtakuntaan 1809, Venäjä tarjosi ansaintatilaisuuksia suomalaisille osaajille olosuhteiltaan vaativimmilla kaukoalueillaan Venäjän Amerikassa.

 

Aurajoen rannoilla oli jo 1700-luvulla rakennettu menestyksekkäitä kauppa-aluksia venäläisille.


Nykyään Yhdysvaltojen osavaltiona Alaskana tunnettu Venäjän Amerikka oli avainasemassa pohjoisimman Tyynen Meren rikkaiden luonnonvarojen hyödyntämisessä. Venäläiset saukkojen ja hylkeiden metsästäjät olivat tunkeutuneet Amerikan rannikkoa etelään Espanjalle kuuluvan Kalifornian pohjoisosiin asti. Valas- ja kalakannat olivat vielä koskemattomat.

Valaista saatava öljy ja rasva olivat niin arvokkaita, että niitä kannatti tulla jahtaamaan maapallon toiselta puolelta. Vieläpä purjelaivoilla Kap Horn tai Hyväntoivonniemi kiertäen. Amerikkalaiset tekivät niin, miksi eivät siis suomalaiset?

Turkulainen liikemies ja kansalaisvaikuttaja, apteekkari Erik Julin oli valaanpyyntivarustamon perustamisen kantava voima. Julin oli lääkeaineiden tuonnin kautta perehtynyt kansainvälisen kaupan tarjoamiin voiton mahdollisuuksiin.


Erik Julin (13. marraskuuta 1796 Oulu21. kesäkuuta 1874 Turku) oli Turun kaupunginapteekkari, kauppaneuvos. Hän oli aloitteellinen monissa yleishyödyllisissä yrityksissä. Hän oli Turussa toimivan Turun konepajan omistajia, Turun laivatelakan toimitusjohtaja vuodesta 1857. Hän oli mukana perustamassa Pohjanmaan höyrylaivayhtiötä. Turun ensimmäinen vapaapalokunta perustettiin hänen ansiostaan 1838.



  
 
 Erik Julin.

Julin oli se visionääri, joka näki kilpailussa amerikkalaisten kanssa kultakaivoksen. Tähän tarvittiin Venäläis-amerikkalaiselta kauppakomppanialta yksinoikeudet valaanpyyntiin valtavalla alueella nykyisen Vancouverin paikkeilta pohjoiseen.

Julinin suunnitelmahan oli rakentaa mahtava laivasto mutta hän oli myös varovainen liikemies. Ensimmäiset laivat lähtivät Turusta 1851. Pyynti tuotti hyvin ja kaikki sujui hyvin. 


Krimin sodan 1854-55 aikana Turku-alus oli suojassa puolueettomassa Kodiakin satamassa. Petropavlovskissa Englannin kuninkaallinen laivasto poltti yhden aluksen lasteineen. Kolmas pääsi onnella ja lahjomalla kotimaahan.

Kaikkiaan Venäläis-Suomalainen Valaanpyyntiyhtiö rakennutti viisi pyynnin tukialusta ja suuren joukon amerikkalaismallisia valaanpyyntiveneitä. Tukikohtana toimi Novo Arkangelskin satama, nykyinen Sitka USA:n Alaskassa.




 Sitka noin vuonna 1805

 Sitka (City and Borough of Sitka; vuosina 1804–1867 Novoarkangelsk (ven. Новоархангельск, Novoarhangelsk)) on kaupunki ja borough Baranofinsaaren länsilaidalla Alexanderin saaristossa Alaskan osavaltiossa. Se on pinta-alaltaan Yhdysvaltain suurin kaupunki.


Yhdysvaltalaisten valaanpyytäjien ryöstöpyynti osoittautui lopulta tuhoisaksi. Vuonna 1860 valaanpyyntiyhtiö lakkautettiin kannattamattomana. Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille vuonna 1867.



Kalastamassa
Turussa 23-3 2017
Simo Tuomola


Turun miehitys

Tänään 22-3 tulee kuluneeksi tasavuosia venäläisten suorittamasta Turun miehityksestä vuonna 1808.

Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagrationin johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin.

Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.
 
  Prince Pyotr Ivanovich Bagration 
Petr Ivanovich Bagration
(1765-1812)
a well-known Russian general, a participant of Suvorov's campaigns and the war of 1812, General of Infantry.

In the war against Sweden (1808-1809) Bargation commanded an infantry division and gained several victories (he seized Tammerfors, Abo and forced the Swedish out from the Southern Finland). In March of 1809 he commanded of a column of Russian troops in crossing the Gulf of Bothnia on ice to the Aland Islands and then to Sweden.

Miehityksen myötä Turku käytännössä siirtyi Ruotsin vallasta Venäjän valtapiiriin.
 



Suomen sota 1808 -1809 puhkesi, kun venäläiset ylittivät Kymijoen 21. helmikuuta 1808. Sodan seurauksena Suomen ja Ruotsin vuosisatainen valtioyhteys katkesi.

Jo sodan alussa Ruotsin armeija vetäytyi Turusta pohjoiseen. Ankaran talven takia ruotsalaisten saaristolaivasto, Turun eskaaderi oli kiinni jäissä. Vetäytyessään ruotsalaiset sytyttivät laivastonsa palamaan. Turkulaiset päättivät olla tekemättä vastarintaa lähestyville venäläisille säästääkseen kaupunkinsa hävitykseltä.

Maaliskuun puolenvälin jälkeen venäläiset tekivät ensin tunnustelevia tiedusteluretkiä Turkuun ja 22.3.1808 parisen tuhatta venäläistä sotilasta marssi rauhanomaisesti Turkuun. 


Kaupungin siviilihallinto jatkoi miehittäjien tulosta huolimatta toimintaansa normaalisti. Kutsuipa miehitysjoukkojen kärjessä ratsastanut ruhtinas P.I. Bagration kuusisataa kaupunkilaista tanssiaisiinkin Brinkkalan taloon (nykyiseen joulurauhan julistuksen taloon).



 
Kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevden, (ven. Федор Федорович Буксгевден, Fjodor Fjodorovitš Buksgevden (17501811) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän otti vuonna 1789 osaa Ruotsinsalmen taisteluun ja toimi Varsovan kenraalikuvernööriksi vuodesta 1795


Buxhoevden osallistui Napoleonia vastaan käytävään sotaan ja toimi Venäjän armeijan ylipäällikkönä Suomen sodassa. Venäläisten valloitettua Suomen hän johti maan hallintoa.
 
23. maaliskuuta venäläisten ylipäällikkö F.W.Buxhoevden saapui kaupunkiin ja miehityshallinto alkoi. Turkulaiset joutuivat piispa Jakob Tengströmin johdolla vannomaan uskollisuudenvalan keisarille.


 
  
Jakob Tengström (4. joulukuuta 1755 Kokkola26. joulukuuta 1832 Turku) oli Suomen ensimmäinen arkkipiispa. Hän toimi teologian professorina Turun akatemiassa vuodesta 1790. Turun piispana hän toimi vuodesta 1803, ja sai vuonna 1817 arkkipiispan arvonimen.

Tapahtuneeseen miehitykseen kaupungissa sopeuduttiin, vaikka jonkinasteista vastarintahenkeäkin ilmeni. Ruotsin vallan aika Turussa oli käytännössä päättynyt ja kaupunki siirtyi Venäjän vallan alle yli sadaksi vuodeksi.

Suomi liitettiin sodan päätteeksi Venäjään Haminan rauhansopimuksella, joka allekirjoitettiin 17.9.1809 ja astui voimaan 13.10.1809. Samalla maamme sai autonomian.

 
Turku ehti olla maan virallisena pääkaupunkina kolme vuotta 1809-1812, kun 12. kesäkuuta 1550 Vantaanjoen suulle perustettu Helsingfors nimitettiin 22.4.1812 tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.



Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa

 22-3 2017
Simo Tuomola

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Idän uhka

Tällä päivämäärällä 21-3 tulee kuluneeksi tasavuosia novgorodilaisten hyökkäyksestä Viipuria vastaan vuonna 1351. Kyse oli jälleen kerran kauppasodasta ja uskonsodasta katolilaisen ja ortodoksisen uskon välillä, jopa ristiretkestä. Kuninkaana vaikutti tuolloin Maunu Eerikinpoika ja vastassa oli Novgorodin tasavallan ruhtinas.
 
Maunu Eerikinpoika (1316 – 1. joulukuuta 1377) oli Ruotsin kuningas 1319–1364.

  
Novgorodin kaupunki johti Venäjän taistelua Ruotsin ja Saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksiä vastaan. 1300-luvulla Novgorodin tasavalta hallitsi koko Luoteis-Venäjää, ja se ulottui Baltian rajoilta Uralille ja Vienanmerelle asti. Vuosina 1136–1478 Novgorod oli Novgorodin tasavallan pääkaupunki.  Lopullisesti Novgorodin valta luhistui vasta, kun Iivana IV Julma hävitti kaupungin vuonna 1570.

 
 Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.


Maunu Eerikinpoika aloitti sodan Novgorodia vastaan vuonna 1348. Maunu julisti sodan ristiretkeksi ja pian sota sai myös paavin suostumuksen. Maunu Eerikinpojan ristiretki alkoi hyvin kun ruotsalaiset valtasivat Pähkinäsaaren, mutta he menettivät sen pian. Sota päättyi vuonna 1351. Maunu joutui lopulta vaikeuksiin Ruotsin ylimystön kanssa eikä pystynyt jatkamaan sotaa.


 
Maunu Eerikinpojan ristiretki oli Ruotsin ja Novgorodin välinen sota vuosina 13481351. Sota on ensimmäinen, joka on dokumentoitu hyvin niin ruotsalaisissa kun novgorodilaisissakin lähteissä. Ruotsin papisto ja erityisesti Pyhä Birgitta kannattivat sotaa Novgorodia vastaan.


 
 Pyhä Birgitta sai ilmestyksiensä kautta tarkat ohjeet ristiretken järjestämisestä.

Vuonna 1351 Maunu oli Virossa ja Liivinmaalla yrittämässä saada aikaan kauppasaartoa Novgorodia vastaan. Keväällä novgorodilaiset tekivätkin puolestaan ruhtinaansa johdolla retken Suomeen. Novgorodilaiset saapuivat Viipurin edustalle 21. maaliskuuta.

Viipurin esikaupunki poltettiin ja sitä ympäröivä alue ryöstettiin. Seuraavana päivänä linnan varuskunta teki hyökkäyksen, joka kuitenkin torjuttiin. Novgorodilaiset eivät kuitenkaan pystyneet valtaamaan Viipuria ja lähtivät pian pois.

Ruotsalaiset ja novgorodilaiset solmivat luultavasti rauhan vuoden 1351 keväällä. Maunu jatkoi uusien sotien suunnittelemista, mutta Ruotsin sisäiset ongelmat pakottivat hänet luopumaan niistä

Tanskan hajanaisuuden avulla Maunu sai alamaisikseen Skånen maakunnan. Maunun valtakauden aikana kruunun varat hupenivat ja hän joutui panemaan rälssiäkin verolle.

Maunua vastaan puhkesi aatelin keskuudessa kapinaliike 1350-luvulla ja vuonna 1364 Albrekt Mecklenburgilainen valtasi Tukholman ja
Maunu pakeni Norjaan poikansa kuningas Haakonin suojiin.



Maunu Eerikinpojan maanlaki on säilynyt noin 90 keskiaikaisena käsikirjoituksena, joista tunnetuin on Codex Aboensis ("Turun käsikirjoitus") -nimellä tunnettu käsikirjoitus 1430-luvulta.
 
Maunu  toimi Ruotsi-Suomen kuninkaana 1319-1364 ja vieraili pariinkin otteeseen Turussa. 1.-4. syyskuuta 1347 hän käväisi täällä säätämässä yleisen maanlain ja oleskeli kaupungissa myös 13.-15.5. 1351. Vuonna 1350 hän sääti kaupunkilain, jossa Turku sai uudelleen oikeuden ulkomaankauppaan.
Suomen asukkaat turkulaisia lukuunottamatta eivät saaneet meritse harjoittaa kauppaa muualla kuin valtakunnan pääkaupunki Tukholmassa. Vientitavaroina tuolloin olivat mm. turkikset, kuivattu hauki ja traani. Tuontitavaroina mm. suola, kankaat, metalli, viinit ja hedelmät. Turun linnan käskynhaltija piti asemapaikaltaan jokitullissa tuontia silmällä.
Turku-rakkauteen kuninkaalla oli myöhemmin omatkin syynsä. Hänellä oli hovissa suosikkina nuori aatelismies, herttua Pentti Algotinpoika, joka oli sekä kuningatar Blanka Namurilaisen että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.


 
Hänet kuningas palkitsi Suomen herttuan arvonimellä 1355 ja sai neuvonantajansa Pyhän Birgitan samalla kääntymään itseään vastaan. Sitä se mustasukkaisuus teettää paremmissakin piireissä.
Novgorodin uhka oli koko ajan ollut myös Turun yllä. Jo 1198 karjalaiset ja novgorodilaiset olivat polttaneet Koroisten Turun. Ja jälleen 1318 novgorodilaiset hyökkäsivät Turkuun polttaen kaupungin ja kirkon.

 

Aurajoen varrella sijaitsevalle Koroisten niemelle syntyi 1200-luvun alussa maamme kirkollinen ja hallinnollinen keskus Koroisten Turku. Koroinen oli edullisen sijaintinsa vuoksi merkittävä kauppapaikka sisämaahan johtavien kulkureittien risteyksessä

Paavi antoi Suomen piispalle  jo 1221 oikeuden käyttää talouspakotteita pakanoiden käännyttämiseksi. Paavi Honorius III kielsi tuolloin  kirjeessään kaupanteon Itämerellä Novgorodin kanssa. Paavi kehottaa myös Turun piispa Tuomasta uhkaamasta kirkonkirouksella niitä, jotka uhmaavat kauppakieltoa itään.

Lopulta piispa Tuomaksen yritykset sulkea pois Novgorod Suomenlahden yhteydestä epäonnistuvat ja piispa joutuikin 1245 eroamaan virastaan juuri idän kauppariitojen vuoksi ja lähti samalla kokonaan pois Suomesta.

Kauppakiellossa
Suomen Turussa
21-3 2017
Simo Tuomola

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Maununtytär

Tänään 20-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Kaarina Maununtyttären vankeusajan päättymisestä Turun linnassa vuonna 1577 kuningas Eerik XIV kuoleman jälkeen.

Eerik XIV (13. joulukuuta 153326. helmikuuta 1577) oli Ruotsin kuningas vuosina 15601568.

 Kaarina Månsdotter in a detail from the original painting Erik XIV and Karin Månsdotter.jpg
 Kaarina Maununtytär, yksityiskohta Erik Johan Löfgrenin maalauksesta Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär vuodelta 1864

Kaarina Maununtytär (syntymänimeltään Karin Månsdotter) (6. marraskuuta 155013. syyskuuta 1612) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n puoliso ja Ruotsin kuningatar  87 vuorokautta vuonna 1568

Kevättalvella 1577 Kaarina Maununtyttären saavutti sanoma Ruotsista, jossa kerrotiin hänen puolisonsa Eerikin kuolleen Örbyhusissa 26. helmikuuta. Tämän jälkeen Kaarinalla ei enää ollut tarvetta olla vangittuna.

Yhdeksän vankeusvuoden jälkeen Kaarina Maununtyttärelle ja hänen tyttärelleen, lähes koko elämänsä vankiloissa viettäneelle 10-vuotiaalle Sigridille koitti elämä vapaudessa.

 
 Juhana III. Johan Baptista van Utherin maalaus vuodelta 1582. Kuningas on pukeutunut viimeisimmän espanjalaisen hovimuodin mukaisesti.

Kaarinalla ei ollut lainkaan omia varoja, vaan hän oli yhä täysin riippuvainen vangitsijastaan eli omasta langostaan Juhanasta. Tyypillistä kaikille Kustaa Vaasan pojille oli kuitenkin se, että huolimatta keskinäisistä erimielisyyksistään he aina kunnioittivat toistensa vaimoja ja hylättyjä jalkavaimoja.

Vajaa kuukausi Eerikin kuoleman jälkeen, 20. maaliskuuta 1577 Juhana III läänitti "rakkaalle rouva Kaarina Maununtyttärelle, velivainajamme kuningas Eerikin leskelle" Liuksialan kartanon "Ylä-Satakunnassa" siihen kuuluvine 26 verotaloineen, niin että hän "edellä mainitut kartanon ja verotalot kaikkine korkoineen ja veroineen, jotka niistä koituvat ja pitää maksaa, saa esteettä nauttia ja pitää".


 
 Liuksialan kartanon nykyinen päärakennus, kuva on vuodelta 1910.

Kartano oli yhdistetty useista eri taloista vuonna 1556 Kustaa Vaasan toimesta, joka oli tällöin luonut Längelmäveden rannalle kuninkaankartanon, joka sitten aina Kaarinan tuloon asti vuoteen 1577 oli Ylä-Satakunnan voudin asemapaikka.

Liuksialan kartanon tilien mukaan kartanossa söi 40 henkeä "huovien ruokapöydässä", joten kartano lienee ollut henkilökunnaltaan hyvin suuri. Viljeleminen seudulla oli kuitenkin vaikeaa ja aivan erilaista kuin Lounais-Suomen viljavissa kartanoissa.

Kartanon päärakennuksesta oli vain viisi kilometriä linnuntietä Vääksyn kartanon pihapiiriin, jonka omisti Juhanan entinen pitkäaikainen jalkavaimo Kaarina Hannuntytär.
 
 

Vain päivä sen jälkeen kun Kaarina oli saanut Liuksialan, 21. maaliskuuta 1577, Juhana III kirjoitti vielä kaksi muuta kirjettä, toisen Suomen käskynhaltijalle Klas Åkenpoika Tottille ja toisen Turun linnan voudille. Heidät velvoitettiin pitämään huoli siitä, että Kaarina todella sai Kangasalta Liuksialan kartanon taloineen.

Samalla Kaarinan tuli saada Turun linnasta tiettyjä "vaatekamarivarusteita" siltä varalta, että Liuksialan kartanon varastot olivat talven jäljiltä tyhjentyneet.
Klas Åkenpoika Tott velvoitettiin vielä maksamaan Kaarinalle 200 taaleria alkupääomaksi nuorelle entiselle kuningattarelle, joka lienee ollut täysin kokematon suuren maatilan hoidossa.


 
Klaus Åkenpoika Tott (k. 1590 ) oli valtaneuvos ja Suomen käskynhaltija. Han osallistui Venäjän sotaan 1555-1557. Pohjoismaiden seitsenvuotisessa sodassa Han joutui 1565 neljäksi vuodeksi tanskalaisten vangiksi. Han oli pohjoismaisessa viisikolmattavuotisessa sodassa Virossa 1570-1574 ja ylipäällikkö vuodesta 1572 käskynhaltija. Hän oli KOKO Suomen käskynhaltija 1576-1577, Etelä-Suomen käskynhaltija 1577-1583, Itä-Suomen käskynhaltija 1587-1590. Hänelle oli Useita kihlakunnantuomarin Virkoja Suomessa. Karjalan Laamanni han oli 1578-1590. Han menetti KAIKKI Virat ja läänitykset jouduttuaan epäsuosioon vastustettuaan Juhana III: n suunnitelmia.
 


Liuksialan kartanosta on saatu lisätietoja myös voutikunnan tileihin 1577 kuuluvasta luettelosta jossa kerrotaan, mitä kartanossa oli. Luettelo käsittää muun muassa 31 härkää, 31 lypsylehmää, 3 sonnia, 90 lammasta, 49 sikaa, 12 vasikkaa ja 60 kanaa. Härkien suuri määrä johtui siitä, että niitä käytettiin Hämeessä pelloilla vetojuhtina.

Luettelossa mainitaan edelleen kattiloita, patoja, olutpannuja ja sammioita, viikatteita, kirveitä, piilukirveitä, varstoja, pesuvateja, rautaisia kynttilänjalkoja, pirtoja, häkilöitä, keritsimiä, pajatyökaluja, lihatiinuja, oluttynnyreitä ja nuottausvälineitä. Luettelon päättävät patjat, lakanat, pöytäliinat, ryijyt ja käsipyyhkeet.

Juhanan vuonna 1577 antamassa määräyksessä Kaarina Maununtytär sai Liuksialan "sopivaksi ajaksi" mikä tarkoitti, että kartano voitiin teoriassa ottaa takaisin kruunulle milloin tahansa. Juhanalla ei kuitenkaan ollut sellaisia suunnitelmia ja vuonna 1581 Kaarina sai Juhanalta uuden kirjan, joka antoi hänelle Liuksialan elinajaksi.

Seuraavana vuonna Liuksialan pinta-alaa vielä kasvatettiin 15 tilalla. Tämä on varmasti antanut Kaarina Maununtyttärelle turvallisuudentunnetta, sillä tähän asti hän oli ollut täysin riippuvainen Juhana III:n suosiosta ja omistusoikeudestaan Liuksialaan.
 
 Kaarina vapautettiin Eerikin kuoleman jälkeen 20. maaliskuuta 1577 Turun linnasta, jossa hän oli ollut vangittuna lähes viisi vuotta.

 1. kesäkuuta 1577 vasta 26-vuotias entinen kuningatar Kaarina Maununtytär lähti suuren seurueen kera kohti Liuksialaa Turun linnasta. Seitsemän naista ja kolmetoista miestä kuului siihen ryhmään, jonka tuli auttaa Kaarinaa Liuksialassa muutossa ja erilaisissa asioissa. Mukana seurasi myös kolme pappia, neljä teiniä sekä neljä aseistettua miestä jotka vastasivat seurueen turvallisuudesta.

Suomessa oli vielä tuohon aikaan vähän teitä ja seurue matkasi Liuksialaan ensin Porin kuninkaankartanon kautta. Liuksialassa Kaarina eli ilmeisen rauhallisesti loppuelämänsä 35 vuotta. Hänen nimensä mainitaan erittäin harvoin tämän jälkeen asiakirjoissa, mutta muutamista maininnoista päätellen hän hoiti menestyksellisesti talojaan ja onnistui suuren maaomaisuuden hallitsijana
 
Kaarina Maununtyttären muistoreliefi Turun tuomiokirkossa oli Daniel Jusleniuksen mukaan suosittu nähtävyys jo 1700-luvulla.

Kaarinan viimeisistä ajoista kartanossaan tiedetään hyvin vähän, mutta ainakin se tiedetään, että hän kuoli 13. syyskuuta 1612 Liuksialassa 61-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen. Mahdollisesti hänen vävynsä Nils Nilsinpojan vierailu ja oleskelu Suomessa vuoden 1613 alussa tapahtui samaa aikaa kun Kaarina haudattiin.

Kaarinan "tomumaja" siirrettiin Turun tuomiokirkkoon, jonne hänet haudattiin seuraava vuonna, 21. maaliskuuta 1613 "kaksinkertaisella soitolla ja muurattuun hautaan Pyhän Laurin kuoriin"

Vapautettuna
Suomen Turussa
20-3 2017
Simo Tuomola

Juliuksen patsaalla

Tänään 19-3 pysähdymme hetkeksi Turun tuomiokirkon tuntumaan kuvanveistäjä Yrjö Liipolan veistämän patsaan ääreen. Patsas valmistui vuonna 1932 ja se pystytettiin Åbo Akademin kirjaston edustalle vuonna 1934 runoilija ja näytelmäkirjailija Josef Julius Wecksellin muistoksi. Sen lahjoitti kaupungille G. A. Petreliuksen lahjoitusrahasto.

 
 Josef Julius Wecksellin patsas Åbo Akademin kirjaston edustalla.

Tänään 19-3 tulee näet kuluneeksi tasavuosia Julius Wecksellin syntymästä Turussa vuonna 1838.

 Josef Julius Wecksell (19. maaliskuuta 1838 Turku, Venäjän keisarikunta9. elokuuta 1907 Helsinki) oli suomalainen runoilija ja näytelmäkirjailija. Wecksellin ura oli erittäin lyhyt mutta menestyksekäs.

 

Wecksell ehti julkaista virallisesti uransa aikana vain kaksi teosta, runokokoelman Valda ungdomsdikter (1860) ja näytelmän Daniel Hjort (1863).

24-vuotiaana Wecksellin henkinen tasapaino murtui, ja hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Weckselliä pidetään lahjakkaimpana romantiikan jälkimaininkien ruotsinkielisistä kirjailijoista.
 Kuvahaun tulos haulle daniel hjort turku
 Kohtaus Tampereen Työväen Teatterin esityksestä vuodelta 1941.

Daniel Hjort on vuonna 1862 kantaesitetty Josef Julius Wecksellin näytelmä. Sitä pidetään Aleksis Kiven tuotantoa edeltävän ajan ainoana merkittävänä suomalaisena näytelmänä sekä yhtenä parhaista milloinkaan ruotsin kielellä kirjoitetuista historiallisista näytelmistä.

Näytelmän kantaesitys oli Helsingin Nya Teaternissa 26. marraskuuta 1862. Katsomossa oli myös skitsofreniaa sairastanut Wecksell, joka kuitenkin oli aikalaisten mukaan jo henkisesti poissaoleva. Kolme vuotta myöhemmin hänet otettiin Lapinlahden sairaalaan, jossa Wecksell vietti loppuikänsä.

 

Wecksell osallistui Daniel Hjortilla senaatin vuonna 1863 julistamaan kaunokirjalliseen kilpailuun, mutta sen voittajaksi valittiin Aleksis Kiven Nummisuutarit. Wecksellin näytelmään pohjautuu myös Selim Palmgrenin ooppera Daniel Hjort, joka kantaesitettiin Turussa vuonna 1910.

 Kuvahaun tulos haulle turun linna 1700

Daniel Hjortin taustana ovat Ruotsin valtakunnan 1590-luvun sisäpoliittinen vehkeily sekä valtataistelu. Suomessa ne johtivat lopulta verisiin yhteenottoihin sekä muun muassa Turun ja Viipurin linnojen piirityksiin. 

Wecksell yhdisti näytelmässä vuosien 1597 ja 1599 tapahtumia, muodostaen niistä yhtenäisen juonen, jonka tapahtumat sijoittuvat parin viikon ajalle Turun linnaan ja sen ympäristöön.
 Kuvahaun tulos haulle daniel hjort


Näytelmän nimihenkilö Daniel Hjort on Kaarlen lähipiiriin kuuluva avustaja, jonka isän Klaus Flemingin joukot surmasivat nuijasodan aikana. Hjort on toiminut Flemingien kotiopettajana ja saa vihdoin äitinsä tavattuaan selville isänsä kohtalon. Hän päättää kostaa sekä isänsä että setänsä Jaakko Ilkan kohtalon kavaltamalla lähipiirinsä. Tragedia päättyy lopulta itsemurhaan ja verenvuodatukseen.


Daniel Hjort (k. 1615) oli syntyjään smoolantilainen, Suomessa vaikuttanut kirjanoppinut ja kuningas Kaarle IX:n läheinen avustaja.

Daniel Hjort oli ylioppilas Värendin seudulta. 1500-luvulla hän asui marski ja valtaneuvos Klaus Flemingin perheessä. Hänen mainitaan yllyttäneen kapinamielialaa Turun linnaa puolustaneiden sotilaiden keskuudessa vuoden 1597 piirityksen aikana. 

Hjortista tuli sittemmin runoilija ja maisteri, ja hänet aateloitiin nimellä Hjortvipa.
Kaarle IX määräsi Hjortin vuonna 1601 Lappiin järjestelemään alueen kirkollista ja maallista hallintoa. Daniel Hjort kuoli miekanpistoon vuonna 1615.
 Kuvahaun tulos haulle daniel hjort turku


Hänen kunniakseen on vuonna 1923 nimetty Daniel Hjortin katu Turun V:ssä kaupunginosassa. Vuonna 1862 tuli ensi-iltaan J. J. Wecksellin näytelmä Daniel Hjort, jonka pohjalta Selim Palmgren myöhemmin sävelsi samannimisen oopperan.

Daniel Hjortina
Turussa 19-3 2017
Simo Tuomola