torstai 31. lokakuuta 2013

Samhain

Tänään 31-10 kun vietämme kelttiläisen karhun artos, arthur nimipäivää, vietämme myös halloweenia, kelttien talven alkamisen päivää. Kelttijuhla Samhainin nimi tulee sanoista samrad kesä ja loppu fain.

Tähän päivämäärään kiinnittyy myös uskonpuhdistuksen alku, kun Martti Luther naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen 31-10-1517.






1517Uskonpuhdistus: Martti Luther julkaisi 95 teesiään.


Martti Luther Lucas Cranach vanhemman maalaamana.

Martti Luther Lucas Cranach vanhemman maalaamana.


  1. Opetettakoon kristityille, ettei paavin tarkoitus mitenkään ole asettaa aneen lunastamista muiden laupeuden töiden tasalle. 
  2.  Opetettakoon kristityille, että se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen.
  3. Sillä rakkaudentyöstä kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee häntä paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.
  4. Opetettakoon kristityille, että se, joka näkee tarvitsevaisen ja siitä huolimatta panee rahansa aneeseen, ei saa itselleen paavin anetta, vaan Jumalan vihan.
  5. Opetettakoon kristityille, että ellei heillä ole liikoja tavaroita, he ovat velvollisia pitämään sen, mikä tarvitaan heidän kotinsa tarpeisiin, eikä mitenkään tuhlaamaan sitä aneeseen.
  6. Opetettakoon kristityille, että aneen ostaminen on vapaaehtoinen, mutta ei mikään määrätty asia.
  7. Opetettakoon kristityille, että paavi anetta myöntäessään enemmän tarvitsee ja sen tähden myös enemmän haluaa heidän harrasta rukoustaan kuin sitä rahaa, jonka he tuovat.
  8. Opetettakoon kristityille, että paavin aneet ovat hyödyllisiä, jos ei niihin luoteta, mutta suurimmassa määrässä vahingollisia, jos niiden takia menetetään jumalanpelko.
  9. Opetettakoon kristityille, että jos paavi tuntisi aneensaarnaajain kaupustelemisen, niin hän mieluummin antaisi Pyhän Pietarin kirkon palaa poroksi kuin rakentaa sen lampaittensa nahasta, lihasta ja luista.
  10. Opetettakoon kristityille, että paavi, kuten hänelle sopiikin, vaikka hänen sitten täytyisi sitä varten myydä Pyhän Pietarin kirkko, mielellään olisi valmis jakamaan omasta rahastaan monelle niistä, joilta aneensaarnaajat nyt viekoittelevat heidän rahansa.
  11. Toivo tulla anekirjeellä autuaaksi on turha, vaikka sitten anekauppias, vieläpä paavi itse, panisi oman sielunsa siitä pantiksi.


Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. On varmaa, että kun raha kilahtaa kirstuun, voitonhimo ja ahneus voivat kasvaa, mutta kirkon esirukousten vaikutus on yksin Jumalan huomassa.

Kuka tietää sitäkään, haluavatko kaikki kiirastulessa olevat sielut, että me ne lunastaisimme vapaiksi, kuten pyhimystaru kertoo pyhästä Severinuksesta ja Paskaliksesta.


Mitä se nyt höpöttää. Ei muuta, kuin muistelee muutamaa niistä 95 teesistä, jotka Martti Luther naulasi tällä päivämäärällä 31-10-1517 Wittenbergin linnankirkon oveen. Samaan kirkkoon anekauppaa ja paavinvaltaa vastustanut uskonpuhdistaja on haudattukin Augsburgin uskontunnustuksen 1530 tekijän Philipp Melanchtonin kanssa.





 
 Linnankirkon ovi johon Luther legendan mukaan naulasi teesinsä. Vuonna 1760 palossa tuhoutuneen alkuperäisen puuoven korvasi 1858 pronssiovi, jossa on latinaksi Lutherin teesejä.

Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum eli väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta oli julistuksen teemana.

Tuloksena moisesta kapinasta oli luterilainen reformaatio ja munkkiyhteisö anabaptisen kristillisyyden synty. He hylkäsivät mm. lapsikasteen, kolminaisuuden ja maallisen yhteiskunnan virkoineen, valoineen ja sotapalveluksineen.

Maallisuudesta ei tänään kannata muutenkaan piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla.

Samhain merkitsi myös RAJAPINTAA, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin. Tähän liittyvät myös muinaisten palvontapaikkojen kuppikivet, joihin uhrattiin mm. viljaa. Niiden kautta pidettiin yhteyttä menneeseen maailmaan ja sen ihmisiin.


 



Samoille uhripaikoille kristinusko pystytti kirkkonsa, kuten Turun tuomiokirkon. Ja sama kristinusko on nyt huolestunut perinteiden muuttumisesta pakanallisen halloweenin suuntaan.

Voisi olla tässä ajassa huolestunut paljon oleellisimmistakin asioista. Vaikkapa siitä, mitä on tämän päivän anekauppa.

Luterismia
Turussa 31-10 2013
Simo Tuomola

tiistai 29. lokakuuta 2013

Julma-Kalle

Tänään 30-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Kaarle-herttuan kuolemasta 1611. Julma-Kalle muistettaneen Turussa lähinnä Klaus Fleming -vainaan parran kiskomisesta, veljiensä Eerikin ja Juhanan vainoamisesta ja lopulta Turun verilöylystä 10.11.1599.

Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 155030. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.




Kaarle IX.


Turun kannalta ongelmallisinta tässä Vaasan poikien valtataistelussa oli se, että kaupunki oli katolisen Sigismundin vankka tukikohta, kun taas Kaarle oli intohimoinen luterilaisen kryptokalvinismin sanansaattaja.

Ristiriidat pahenivat, kun katolinen Sigismund tuli isänsä Juhanan kuoltua Puolan ja Ruotsin kuninkaaksi. Kaarle painosti Sigismundin allekirjoittamaan Uppsalan sopimuksen, jossa hän tunnusti Ruotsin olevan protestanttinen valtio.

Tämä ei riittänyt Ruotsin ylimystölle, jonka enemmistö piti Sigismundia ulkomaalaisena ja harhaoppisena. Vuonna 1595 Söderköpingin valtiopäivät valitsi Kaarlen valtionhoitajaksi. Kaarle vaati Suomen käskynhaltijaa Klaus Flemingiä itsensä eikä Sigismundin alaiseksi, minkä seurauksena maassa syttyi sisällissota.

Kaarle suoritti maihinnousun Suomeen syyskuussa 1597 kukistaakseen Sigismundia yhä kannattavan aateliston. Turun linna antautui muutamien viikkojen taisteluiden jälkeen, ja sen johto korvattiin Kaarlen kannattajilla.

Kaarle joutui kuitenkin palaamaan pian Ruotsiin, jota uhkasi Puolan maihinnousu. Harvalukuiset Kaarlen puolustajat joutuivat Suomessa pian tappiolle, ja Turun linna oli jälleen Sigismundin kannattajien käsissä.

Lopulta Sigismund palasi Puolaan, ja sotaretkeen pettyneenä erotti joukon Suomen johtomiehiä, joita ei pitänyt riittävän luotettavina. Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui jälleen pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen.

Suomen kaikki linnat vallattiin ja taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin muun muassa Turun verilöylyssä. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen. Kaarle myös korvasi suomalaista ylimystöä ruotsalaisilla.

Turun verilöyly on Turussa 10. marraskuuta 1599 toimeenpantu joukkorangaistus, jossa mestattiin 14 Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) Suomessa vaikuttanutta vastustajaa. Sigismundin ja Kaarlen valtataistelussa Kaarle löi Sigismundin joukot Ruotsissa Stågebron taistelussa 1598 ja teki sen jälkeen retken Suomeen nujertaen vastarinnan ja mestauttaen säätyjä kuulematta Suomen johtavia aatelisia.

Oikeudenkäynti Sigismundin kannattajia vastaan käytiin Turussa, josta mestaukset ja vangitsemiset ulotettiin muualle maahan. Kaarlen tavoitteena oli Sigismundin suomalaisten kannattajien murskaaminen. Tuomioiden seurauksena Suomen poliittinen asema heikkeni huomattavasti, sillä kuninkaaksi noussut Kaarle piti maan johtavia aatelisia epäluotettavina.

Suomen kuningasmielisten varsinaiset johtajat Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuolemantuomion, mutta poliittisista syistä heidät vietiin vangittuina Tukholmaan.

Nimekkäimpiä mestattuja olivat



Hämeen linnan hoitajista Turussa mestattiin:

Sten Fincke, Peipotin herra (1594, mestattu Turussa 1599).
Olavi Klaunpoika, marski Klaus Flemingin avioton poika (1599, mestattu 1599 Turussa).

Hän siis oli tuo "Olavi Fleming".

Myös Niilo Iivarinpoika oli Flemingin avioton poika, tuossa väitettiin;

Minusta kylläkin Niilo oli Särkilahti, jonka isän Iivari Maununpojan Arvid Kustaanpoika surmasi riidan päätteksi yöllä 27. lokakuuta 1573 Turun linnan kuninkaansalissa.


24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

"Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".

Jäljet tässä uskojen taistossa johtavat Juhana-herttuan Punaisen kirjan myötä Vatikaaniin:

Punainen kirja

Tänään 10-4 tulee kuluneeksi tasavuosia paavi Gregorius XIII kuolemasta 1585. Hän lähetti aikoinaan jesuiittaisä Antonio Possevinon Tukholmaan ja Turkuun tutkimaan mahdollisuuksia vastauskonpuhdistuksen merkeissä maan käännyttämiseen takaisin katolilaisuuteen.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/50/Gregory_XIII.jpg
Paavi Gregorius XIII, syntymänimeltään Ugo Buoncompagni, oli paavina 13. toukokuuta 157210. huhtikuuta 1585).


Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.

Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle pystytettiin linnaan oma katolinen alttarinsa, mutta niin tiukka vaimo ei ollut, etteikö hän olisi nauttinut ehtoollisella myös viiniä.

Juhana halusi jälleen antaa arvoa piispanviralle ja kirkollisille seremonioille ja jumalanpalvelus tuli toimittaa uuden liturgian Nova ordonantion mukaisesti. Esim. vuonna 1580 Juhana III kielsi vouteja maksamasta papinmaksuja niille, jotka eivät noudata hänen Punaisen kirjansa liturgiaa. Ahvenanmaan Finströmin pappi Abraham Angermannus vangittiin Turun linnaan 30 viikoksi hänen uhmattuaan kuninkaan liturgiaa.

Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.

Juhana halusi johdattaa Ruotsin kirkon kohti sellaista suvaitsevaista katolilaisuutta, jota Katariina edusti, mutta Roomankaan kanssa ei voinut neuvotella, sitä piti vain totella. Turussa Katariinan perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka.

Valtakunnanmarsalkka Klaus Fleming piti Turun linnaa käskyvallassaan Kaarle-herttuan harmiksi ja kun Kaarle valtaa Juhana III kuollessa Suomen 1592, Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin takana. Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2a/SigmIIIVasa.jpg
Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 156630. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 15931599 ja Puolan kuningas vuosina 15871632.


Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX. Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä.

Rautamarski Klaus Fleming oli kuollut paluumatkallaan Turkuun jo 13.4.1597 valmistautuessaan taisteluun Kaarle-herttuaa vastaan:


Nuijasota päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.

Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.


http://www3.kokkola.fi/historia/nuijasota/images/Herjaus.jpg

Kaarle Herttua:
"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olis ollut kovin tukevasti paikoillaan".

Ebba Stenbock:
"Jos miesvainajani olis elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi
päässyt tänne asti".

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan varoitukseksi kapinoinnista, kuten kävi muille mestatuille.

Miekka, jolla mm. Juhana Fleming mestattiin, on nähtävillä Tukholman kuninkaanlinnan kokoelmissa. Miekan säilään Ebba Stenbock antoi kaivertaa tekstin poikansa kuoleman muistoksi; 


"Claes Flemingz ena Son halshuggen, efter Konung Carl den IX. befalning."


Halshuggen
Turussa 30-10 2013
Simo Tuomola

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Cullainen Kiria

Tänään 27-10 tulee kuluneeksi tasavuosia Gerrit Gerritzoonsin syntymästä joskus vuoden 1466 tienoilla. Paremmin hänet tunnetaan nimellä Erasmus Rotterdamilainen.

Erasmus Rotterdamilainen (Desiderius Erasmus Roterodamus, alun perin Gerrit Gerritzoons, 27. lokakuuta n. 1466 Rotterdam12. heinäkuuta 1536 Basel) oli hollantilainen renessanssifilosofi, humanisti, teologi ja kirjailija. Hän elvytti latinan ja kreikan harrastusta ja kiinnostusta antiikkiin Euroopassa.

Erasmuksen parhaiten tunnettu teos on Tyhmyyden ylistys 1509. Oman kirjoitustoimintansa lisäksi hän käänsi latinaksi ja toimitti lukuisia klassisia teoksia muun muassa Aristoteleelta, Augustinukselta ja Cicerolta.

Erasmuksen klassinen latina oli hyvin puhdasta. Hän myös toimitti uudet latinan- ja kreikankieliset Uuden testamentin versiot. Vanhaa kirjallisuutta tutkimalla Erasmus etsi alkuperäistä, puhdasta kristinuskoa ja yhdistää siihen antiikin sivistyksen. Erasmus arvosteli useita katolisen kirkon opinkappaleita

 
Hans Holbein nuorempi, Desiderius Erasmus, 1523. Teos löytyy Lontoon National Gallerysta.


Itseoppinut renessanssifilosofi vaikutti mm. Martti Lutheriin ja uskonpuhdistukseen. Hän mietti mm. kysymystä vapaasta tahdosta ja kirjoitti kuuluisimman teoksensa Moriae Encomium, Tyhmyyden ylistys, vuonna 1509 ja kirja ilmestyi 1511. Siinä asetettiin tulilinjalle taikausko ja katolisen kirkon toimintamalli.



Tyhmyyden ylistys (latinaksi Moriae Encomium tai Stultitiae Laus, kreikaksi Morias enkomion, hollanniksi Lof der Zotheid, joskus kutsuttu suomeksi myös nimellä Hulluuden ylistys) on Erasmus Rotterdamilaisen vuonna 1509 kirjoittama essee, joka painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1511. Erasmus kirjoitti teoksen alun perin viikon aikana vieraillessaan Thomas Moren luona Bucklersburyssä, mutta muokkasi ja laajensi sitä myöhemmin. Teos on yksi läntisen kirjallisuuden vaikutusvaltaisimpia ja yksi reformaation katalysaattoreista.


 


 
Hans Holbein nuoremman sukkela piirros Tyhmästä (1515), Erasmuksen itsensä omistaman Tyhmyyden ylistyksen marginaalissa.

Tyhmyyden ylistys oli hyvin suosittu, Erasmuksen hämmästykseksi ja joskus jopa peloksi. Paavi Leo X piti sitä hauskana. Ennen Erasmuksen kuolemaa teoksesta oli jo otettu useita painoksia ja se oli käännetty ranskaksi ja saksaksi. Pian se ilmestyi myös englanniksi. Yksi vuoden 1511 painoksista sisälsi Hans Holbein nuoremman puupiirroksia.


 ImageImageImage
 Image The Extraction of the Stone of Madness (The Cure of Folly)
c. 1475-80 (200 Kb); Oil on board, 48 x 35 cm (18 7/8 x 13 3/4"); Museo del Prado, Madrid
Removing "stones" from the head was a fairly common medieval operation; however, for some reason Bosch has painted a flower as the object being removed.

Tuon ajan aikalaisista muistuu mieleen myös armoitettu hulluuden osaaja
 
Hieronymus, or Jerome, Bosch, b. c.1450, d. August 1516, spent his entire artistic career in the small Dutch town of Hertogenbosch, from which he derived his name.

Ja ettei yhteys kokonaan Turkuun katoaisi, opiskeli mies vuodesta 1495 alkaen Pariisin yliopistossa, josta Turun piispa Maunu III Särkilahti oli jo 1457 valmistunut maisteriksi. Turun piispa Olavi Maununpoika Tavast oli aikanaan toiminut jopa yliopiston rehtorina, kahdestikin.

Vuonna 1495 Erasmus lähti piispan hyväksynnällä ja taloudellisella tuella opiskelemaan Pariisin yliopistoon, joka oli edelleen tuohon aikaan tieteen keskus, mutta jo Italiassa heränneen klassisen kulttuurin uudelleenheräämisen eli renessanssin vaikutuksen alainen

Pariisin yliopiston (ransk. Université de Paris) historia ulottuu aina 1100-luvulle, jolloin se kasvoi Notre Damen katedraalin yhteyteen. Pariisin yliopisto tunnetaan myös Sorbonnen yliopiston nimellä, sillä tämän niminen oli Robert de Sorbonin vuonna 1257 köyhille teologian opiskelijoille perustama laitos.


 
 Sorbonnen sisäänkäynti.

Sorbonnen yliopistossa ovat opiskelleet monet kuuluisat tutkijat, esimerkiksi Marie ja Pierre Curie. Yliopistossa on ollut jo keskiajalta lähtien myös suomalaisia opiskelijoita ja opettajia, kuten Jacobus Petri Röd ja hänen oppilaansa Turun piispa Olavi Maununpoika 1400-luvulla

Jacobus Petri Röd (lat. de Rodhe) oli Suomen ensimmäinen tunnettu matemaatikko ja tähtitieteilijä, sekä lisäksi Lohjan kirkkoherra. Hänet mainitaan asiakirjoissa 14141432.

Röd opetti yliopistossa matematiikkaa ja tähtitiedettä sekä vaikutti englantilais-saksalaisen kansakunnan luottamustoimissa. Hän johti Pariisin yliopistossa 1420-luvulla opiskellutta suomalaisryhmää, jonka tunnetuin jäsen oli yliopiston rehtoriksi ylennyt, myöhempi Turun piispa Olavi Maununpoika.

Röd luennoi "karmeliittojen koulussa päivällisen jälkeen" matematiikan kurssiin kuuluvaa planeettateoriaa. Hänen tekstinään oli todennäköisesti Campanus Novaralaisen 1200-luvun puolivälissä kirjoittama ja useina käsikirjoituksina levinnyt ensimmäinen latinankielinen yksityiskohtainen ptolemaiolaisen järjestelmän esitys, joka antaa perustiedot taivaankappaleitten koosta ja liikkeistä sekä niiden mittaamisesta.

Olavi Maununpoika (lat. Olaus Magni, ruots. Olof Magnusson) toimi Suomen piispana vuosina 1450-1460. Hän syntyi noin vuonna 1405 todennäköisesti Piikkiön Rungossa ja kuoli 24. helmikuuta 1460 Turussa.

Olavi Maununpoika aloitti yliopisto-opintonsa Pariisin yliopistossa noin vuonna 1425 ja sai maisterin arvon 1428. Yliopiston asiakirjoissa hän esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1426. Olavin opintojen ohjaajana toimi ainakin loppuvaiheessa suomalainen maisteri Jacobus Petri Röd.

Olavi Maununpoika hoiti kansakuntansa edustajana Pariisin yliopiston rehtorin virkaa joulukuusta 1435 maaliskuuhun 1436. Olavi valittiin myös useita kertoja kansakuntansa edustajaksi yliopiston lähetystöön ja Baselin kirkolliskokoukseen 1437.

Mutta takaisin Erasmus Rotterdamilaiseen; Suomessakin hänen kirjallinen vaikutuksensa ulottui paljon laajemmalle kuin vain papiston piiriin. Esim. vuonna 1670 piispa Gezelius julkaisi Turussa tapoja siistiäkseen ja nuorukaisille ohjeeksi suomennoksen Erasmus Rotterdamilaisen käytösoppaasta "Cullainen Kiria".

 
De civilitate morum puerilium (vapaasti suomennettuna Nuorukaisten hyvistä tavoista), ensimmäinen käytöksen kultainen kirja, oli humanisti Erasmus Rotterdamilaisen Baselissa vuonna 1530 kirjoittama teos, joka oli tarkoitettu lapsille ja nuorille opastukseksi muun muassa opinnoissa ja käytöstavoissa. Teos käännettiin aikanaan 14 kielelle, suomeksi vuonna 1670 nimellä Cullainen kiria.

Kirjaa käytettiin Ranskassa jopa 1800-luvulle asti oppikirjana ja se toimi yhtenä eurooppalaisen tapakulttuurin lähtökohtana. Kirjassa Erasmus Rotterdamilainen kertoo muun muassa pöytätapojen oppimisen tapahtuvan parhaiten juurruttamalla ne jo lapsuusiässä.

Ja kas Turussa kyllä tuolloinkin hulluuteen, tyhmyyteen ja taikauskoon kuritusta tarvittiin: Gabriel Tuderus haastoi Matti Jönssinpojan oikeuteen vastaamaan kalaonnen tavoittelemisesta taikuuden avulla. Pthyi - Ahti suo anteja.

Ja vielä pahempaa; Turusta löydettiin Saatanalle osoitettuja verellä kirjoitettuja kirjeitä, allekirjoittajana N.W. Niissä pyydetään suomen kielellä Paholaiselta 200 riikintaaleria. Paikallisen lottotoiveen tekijänä oli sotaväenkirjuri Niilo Winter, joka saatiin kiinni ja tuomittiin kuolemaan. Hänet teloitettiin ampumalla huhtikuussa 1671. Siihen päättyivät noitavainot Turussa. 


O tempora, o mores
Suomen Turussa 27-10 2013
Simo Tuomola
 



perjantai 25. lokakuuta 2013

Bwrh Abuwa

Tänään 26-10 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Alfred Suuren kuolemasta 899.

Alfred Suuri (muinaisenglannin Ælfred, s. 849?, Wantage – k. 26. lokakuuta 899) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on Knuut Suuren ohella ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi.

Kuollessaan Alfred hallitsi voimakasta Wessexia ja oli myös Mercian lääninherrana. Hänet haudattiin Winchesteriin.

Hänen hallintakaudellaan viikinkien kanssa solmitun muodollisen rauhan myötä Englanti jaettiin kahteen osaan. Alfredin hallintaan tuli etelä- ja länsiosat ja viikingeille pohjois- ja itäosat, joita kutsuttiin nimellä danelagen (Danelaw). Hopeapennyssä hänen arvonimekseen oli annettu Rex Anglor[um], "Englannin kuningas", mitä arvonimeä oli ennen Alfredia käyttänyt vain Offa.



  
Alfred Suuri.


Oppineena miehenä Alfred kokosi lakeja, perusti kouluja ja käännätti latinalaisia kirjoja. Hänen aloitteestaan norjalainen Ottar teki retken pitkin Jäämeren rannikkoa Vienanmerelle asti ja slesvigiläinen Wulfston Suomenlahdelle.

Alfred aloitti suojattujen kaupunkien eli burhien rakentamisen ympäri eteläisen Englannin. Niihin sijoitettiin varuskunniksi lähiseutujen ja kaupungin asukkaat.


Turku piirrettiin maailmankartalle vuonna 1154 kun arabimaantieteilijä al-Idrisi julkaisi Italiassa maantieteellisen teoksen ja kartaston, jossa kaupunki esiintyi juuri nimellä burh bwrh Abuwa. Turulla oli siis ilmeisesti esiasteensa ennen Koroisten kauppapaikkaa, jonka piispa Folkvinus perusti joskus 1180 ja Samppalinnan jokisuistolinnoitusta, josta löytyy maininta vuodelta 1211.

  

 Al-Idrisin kuvaus Suomesta vuodelta 1154.

Niinkuin huomaatte, Al-Idrisi kuvasi maantieteellisessä teoksessaan mm. Fmrk- ja Tbst-nimisiä maita, joiden oletetaan tarkoittaneen Lounais-Suomea, Finnmarkia sekä Hämettä.

Al-Idrisi mainitsee myös alueella sijaitsevia kaupunkeja. Al-Idrisin mainitsemat paikat ovat ehkä olleet jonkinlaisia markkinapaikkoja. Kaupunkimaisia asutuksia Suomessa ei nykyisen käsityksen mukaan ollut vielä 1100-luvulla.


 

 Al-Idrisin maailmankartta vuodelta 1154, etelä siis ylhäällä.

Bwrh Abuwa ei tarkoittanut myöskään Liedon Vanhalinnaa, jota sinänsä voidaan pitää Turun varhaisena alkuasteena. Kun Halisten koski syntyi joskus vuoden 800 paikkeilla, se vaikeutti yhteyksiä Linnavuorelle, josta ei ole olemassa varmoja 800- ja 900-lukujen löytöjä. Vuorella ei ehkä ollut tuolloin pysyvää miehitystä tai varuskuntaa, mutta jossakin Aurajokisuistossa sellainen varmasti sijaitsi.

Nostetaan tässä vaiheessa siis kuitenkin hattua kuningas Alfred Suurelle. Hän aloitti suojattujen kaupunkien, turvalinnakkeiden eli burhien rakentamisen maansa suojaksi. Ja hän myös lähetti slesvigiläisen soturipurjehtija ja kauppamies Wulfstonin tutkimusmatkalle Suomenlahdelle kartoittamaan alueen mahdollisuuksia. Ehkäpä hän oli omalta osaltaan "syyllinen" myös burha bwrh Turun syntymälle.

Agricolan kielenkäytössä muuten  "turua" merkitsee juuri turvapaikkaa, turkua, jollainen esim. Samppalinnan linnoitus aikanaan oli.

Virallisestihan kaupungin historia aloitetaan usein kirjeestä, jonka paavi Gregorius IX päiväsi 23. tammikuuta 1229. Kirjeessä annettiin lupa siirtää Suomen piispanistuin soveliaampaan paikkaan.  Aurajokilaakso oli ollut vaurasta, järjestäytynyttä ja suhteellisen tiheästi asuttua aluetta jo rautakaudella, mutta kirkolta sen valloitus onnistui vasta 1200-luvulla.

Synnynsijoilla turvassa

Turussa  26-10 2013

Simo Tuomola


 

torstai 24. lokakuuta 2013

Academia Gustaviana

Tällä päivämäärällä 25-10
1632 – pidettiin Ruotsin valtakunnan toisen yliopiston, Academia Gustavianan juhlalliset avajaiset Tartossa.

Alkujaan yliopiston opiskelijat olivat saksalaisia ja ruotsalaisia, ja pieni osuus opiskelijoista oli myös suomalaisia. Virolaisia ei 1600-luvulla opiskellut Tarton yliopistossa lainkaan.


Dialogi

Tällä päivämäärällä 25-10-1632 vietettiin tuolloisen Ruotsin valtakunnan järjestyksessään toisen yliopiston avajaisia Tartossa. Academia Gustaviana oli perustettu sotaleirillä Saksassa 30. kesäkuuta Kustaa II Aadolfin toimesta, Virohan kuului tuolloin Ruotsille. Ruotsin ensimmäinen yliopisto oli perustettu Upsalaan 1477 ja se kolmas, Turun Akatemia perustettiin 1640.

Millaiseen maailmaan älyn valoa tuolloin tuotiin. Juuri 1632 Galileo Galilei oli julkaissut kirjansa Dialogi, jossa käsiteltiin aurinkokeskeistä ja maakeskeistä maailmankuvaa kun yritettiin löytää syytä vuorovesi-ilmiölle. Ja sehän ei papistolle sopinut ja jo seuraavana vuonna 1633 Galileo sai tuomionsa jumalanpilkasta ja miehen teokset liitettiin kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.


Kirjan Dialogo dei due massimi sistemi del mondo kansilehti.


Dialogi kahdesta maailmanjärjestyksestä eli Dialogi (ital. Dialogo dei due massimi sistemi del mondo) on Galileo Galilein kirjoittama aurinko- ja maakeskistä maailmankuvaa käsittelevä kirja. Se julkaistiin inkvisition nimellisellä hyväksynnällä Firenzessä 1632.

Seuraavana vuonna Galilei tuomittiin jumalanpilkasta, jolloin kirja lisättiin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon, josta se poistettiin vasta 1822. Samalla myös muut Galilein teokset kiellettiin. Kirja muodostuu neljän päivän aikana käytävistä kahden filosofin ja yhden maallikon välisistä keskusteluista.

Kun kuningas Kustaa II Aadolf kuoli 1632, tuli tuolloin 6-vuotiaasta Kristiinasta Ruotsin kuningatar ja holhoojahallitus otti maassa vallan. Kun Kristiina oli perustamassa Turkuun yliopistoa, harkittiin aluksi juuri Tarton yliopiston toimintojen siirtämistä Turkuun, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin Turun kymnaasin (1630-1640) muuttamisesta Turun Akatemiaksi, Regia academia aboensis. Kymnaasin edeltäjänä oli puolestaan toiminut Suomen ensimmäinen koulu, Turun katedraalikoulu (1276-1630).

Turun katedraalikoulu eli Tuomiokirkkokoulu oli kirkon keskiajalla ylläpitämä koulu ja palveli lähinnä pappien koulutusta. Katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Sen perustivat katoliset munkit 1200-luvulla, todennäköisesti vuonna 1276.

Koulussa opetettiin Raamattua, latinan kielioppia, retoriikkaa ja dialektiikkaa sekä musiikkia ja laulua. Oppiaineet kuuluvat vapaiden taiteiden triviumiin. Koulu muutettiin vuonna 1630 Turun kymnaasiksi, josta puolestaan tuli vuonna 1640 Turun akatemia.

Noin vuoden 1470 vaiheilla rakennettiin tuomiokirkon rungon jatkoksi sen itäpäähän mahtava kulmikas kappeli, joka nykyisin on kirkon pääkuorina. Samalla rakennettiin kirkon ympäri toista metriä paksu ja runsaat 3 1/2 m korkea muuri, joka ympäröi laajaa rauhoitettua kirkkopihaa. Sen yhteyteen rakennettiin lukuisia rakennuksia, joista monet tulivat 1600-luvulla perustetun Turun akatemian käytettäviksi.




Turun akatemian vihkiäiset (Albert Edelfelt, 1902).

Kehämuurin rakentaminen tuomiokirkon turvaksi oli piispa Konrad Bitzin suurhankkeita, osaksi turvaksi kirkon aarteita uhkaavia merirosvoja vastaan. Kirkossa oli riehunut tulipalo 1464 ja kun piispa lähtee kunnostamaan kirkkoa nykyiseen korkeuteen, saa rakennus myös 1467 mennessä suojakseen tiilimuurin, jonka kaakkois- ja lounaispuolelle sijoitetaan korkeat porttitornit kirkon arvovaltaa korostamaan.


Katedraalikoulu sijaitsi alun perin tuomiokirkon yhteydessä sen muurissa olleessa rakennuksessa. Akatemiaksi muuttamisen jälkeenkin kaupunkiin jäi silti yhä yliopistoon valmistava katedraalikoulu, josta alettiin vuonna 1641 käyttää triviaalikoulun nimeä. Koulu sai edelleen tilansa tuomiokirkkomuurin rakennuksista, ja loppututkinnon saaneet oppilaat pääsivät suoraan yliopistoon.
Vuonna 1830 koulu jaettiin ylempään alkeisoppilaitokseen ja lukioon, josta tuli uusi Turun kymnaasi, aina vuoteen 1872 saakka. Lukiolle osoitettiin uudet tilat Vanhan Suurtorin laidalta. Nykyisin koulun perinteitä jatkaa Katedralskolan i Åbo.


Sivistyksen siiveniskuin
Turussa 25-10 2013
Simo Tuomola

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

De Stella Nova

Tänään 24-10 liputellaan YK:n päivän kunniaksi kun järjestö 1945 perustettiin San Franciscossa, tänään voisi myös juhlistaa Allenden valintaa Chilen presidentiksi tai synkistellä ajankohtaisesti Mustan torstain merkeissä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia New Yorkin suuresta pörssiromahduksesta 1929.

Mutta minäpä pitäydyn viinissä ja kohotan lasini tanskalaisen astrologin ja alkemistin Tyge Ottesen Brahen kadonneen nenän kunniaksi. Mies menetti nuorena gogolilaisesti nenänsä miekkataistelussa ja hänelle sovitettiin hopeasta ja kullasta tilalle nenäproteesi. Tänään vietämme Tyko Brahen kuolinpäivää vuodelta 1601.

1601Tyko Brahe, tanskalainen astrologi, tähtitieteilijä ja alkemisti.

Tyko Brahe (oik. Tyge Ottesen Brahe; 14. joulukuuta 154624. lokakuuta 1601) oli tanskalainen tähtitieteilijä. Hän oli omana aikanaan myös tunnettu astrologi ja alkemisti. Hän rakennutti Venin saarelle kaksikin observatoriota, ensin Stjerneborgin ja hiukan myöhemmin isomman ja paremmin varustetun Uranienborgin, mistä tuli varhainen "tutkimusinstituutti". Kummastakaan rakennuksesta ei ole edes peruskiviä jäljellä. Rakennusten ulkonäkö tunnetaan vain niistä tehtyjen piirrosten ja maalausten perusteella.



Tycho Brahe.JPG

Allekirjoitus



Mies kuoli juotuaan kekkereillä liikaa viiniä, eikä uskaltanut kohteliaisuussyistä käväistä välillä vessassa; vaikkakin jotkut uskoivat hänen työnsä jatkajan Johannes Keplerin myrkyttäneen elohopealla mestarinsa.

Brahe havaitsi 1572 ihan uuden tähden taivaalla Kassiopeian tähdistössä ja kirjoitti siitä teoksensa De Stella Nova. Papisto tyrmäsi moisen väitteen, eihän Jumalan luomistyön enää pitänyt jatkua.

Näytä täysikokoinen kuva













Vuonna 1572 Brahe havaitsi Kassiopeian tähdistössä uuden tähden. Hän tarkkaili sitä tiiviisti ja tuli siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli uusi taivaalla paikallaan pysyvä tähti. Seuraavana vuonna hän julkaisi teoksen De Stella Nova (lat. uudesta tähdestä). Nyt tiedetään, että kyse oli supernovaräjähdyksestä. Kirja herätti tyrmistystä papiston keskuudessa. Siihen aikaan nimittäin uskottiin vakaasti, että tähdet olisivat jumalaista alkuperää, eikä maailmankaikkeuteen ollut syntynyt mitään uutta sen jälkeen kun Jumala oli lopettanut luomistyönsä. Tuohon aikaan lähes kaikki tähtitietous oli peräisin Aristoteleen ja Ptolemaioksen ajatuksiin perustuvista kirjoista.

Tarkimmat muistiinpanot Linnunratamme historiallisista supernovista on kiinalaisilla, jotka ovat merkinneet muistiin kaikkiaan seitsemän räjähdystä ajanlaskun alun jälkeen. Kaikkien näiden räjähdysten jäännökset ovat edelleen havaittavissa.

SN 1572 ja SN 1604

Tanskalainen Tyko Brahe havaitsi supernovaa SN 1572 vuonna 1572. Viimeisin nähty oman galaksimme supernovaräjähdys oli Keplerin sekä kiinalaisten, japanilaisten ja korealaisten tähtitieteilijöiden havaitsema vuonna 1604. Käärmeenkantajan tähtikuviossa havaittu SN 1604 oli kirkkaimmillaan jonkin verran Siriusta kirkkaampi, ja se pystyttiin näkemään yötaivaalla paljain silmin noin vuoden ajan.

Tyko Brahe kuoli seuraavana vuonna (24. lokakuuta 1601). Kepler viimeisteli hänen elämäntyönsä ja julkaisi Brahen tähtiluettelon Astronomiae Instauratae Progymnasmata, joka sisälsi 777 tähden sijaintitiedot.

Tyko Brahe oli ensimmäisiä jotka tajusivat järjestelmällisen havaitsemisen tärkeyden tähtitieteessä. Tätä saavutusta voisi hyvin verrata Galileo Galileihin, joka alkoi ensimmäisenä soveltaa empiiristä tutkimusta. Ilman hänen tutkimustuloksiaan Kepler ei välttämättä olisi keksinyt lakejaan planeettojen radoista.



Mies näki taivaalla muitakin ennusmerkkejä tulevasta ja ennusti vuoden 1572 komeetan mukaan suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä vuonna 1632. Kuningas Kustaa II Aadolfin kuolemaa oli ennustettu myös hänen mahtavan sotalaivansa Wasan upottua 1628 neitsytmatkalla Tukholman edustalle.

Tällä päivämäärällä 24-10 solmittiin 1648 myös 30-vuotinen sodan päättänyt Westfalenin rauha, joka merkitsi juuri Ruotsi-Suomen suuruuden alkua.







 
 Westfalenin rauhansopimuksen ratifiointi Münsterissä 1648.

Westfalenin rauha päätti kolmikymmenvuotisen sodan. Se solmittiin Münsterissa 24. lokakuuta 1648. Neuvottelut käytiin Ferdinand III:n, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden (Yhdistyneet provinssit), Ruotsin, Portugalin ja paavin edustajien kesken.

Ruotsi sai Länsi-Pommerin ja Bremenin ja Stettinin hiippakunnat, ja äänioikeuden Saksassa.

 
Ennusmerkkejä etsien
Turussa 24-10 2013
Simo Tuomola

tiistai 22. lokakuuta 2013

Apinajuttu

Tänään 23-10 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun maailma luotiin;
4004 eaa.Maailmankaikkeus luotiin Ussherin–Lightfootin kalenterin mukaan tätä päivää edeltäneenä yönä.

Oliskos ollut aamulla klo 9 aikaan.


James Ussher (myös Usher) (4. tammikuuta 158121. maaliskuuta 1656) oli Armaghin ja koko Irlannin arkkipiispa vuosina 16251656. Hän oli merkittävä uskonoppinut, ja hänet tunnetaan ennen kaikkea hänen julkaisemastaan Raamatun tapahtumien kronologiasta, joka ajoitti luomisen vuoteen 4004 eaa.


Teos oli peruskivi Ussher-Lightfoot -kalenterille. Nuoren maan kreationistit, jotka uskovat maailman olevan noin 6 000 vuotta vanha, viittaavat teokseen edelleen. Teoksessa käsitellään Genesiksen lisäksi kattavasti myös muuta muinaishistoriaa, kuten Persian, Kreikan ja Rooman valtakuntien nousua.



James Ussher.


Ussher päätteli, että luomisen ensimmäinen päivä alkoi sinä yönä, joka edelsi lokakuun 23. päivää vuonna 4004 eaa. juliaanisen kalenterin mukaan.




James Ussherin Annales.

Apinajuttu

Tänään aamulla se sitten tapahtui, maailmankaikkeus luotiin klo 9 aikaan. Näin siis armon vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua. Asian päätteli aikoinaan Vanhan testamentin aikakirjoja tutkiessaan piispa James Ussher, jonka 1600-luvulla julkaistun kalenterin mukaan maailma luotiin 4004 eaa, vedenpaisumus sattui vuonna 2348 eaa ja Kristus syntyi 4 eaa.


Ussherin ajanlasku esittää seuraavat ajoitukset Raamatun merkittävimmille tapahtumille:
 
 
 
Tiede väittää, että maapallon ikä olisi aikuisten oikeesti 4,6 mrd vuotta, mutta etenkin Amerikan kreationistit ovat vankasti luomisteorian kannalla. Jumalaa ei ole saatu oikeuteen haastetuksi asiaa todistamaan, mutta oikeutta asiasta kuitenkin on käyty. Daytonissa Darwinin apinajuttua puitiin vuonna 1925 ja lännen lokari Hiski Salomaa, Hiskias Möttö, teki tapausta tunnetuksi esittämällä toisen amerikansuomalaisen kupletistin, Antti Syrjäniemen vuonna 1929 julkaiseman kappaleen Daytonin apinajuttu.

Silloin jo juotiin kun maailma luotiin
eli kenen lauluja laulat ...

Turussa 23-10 2013
Simo Tuomola



Hiski Salomaa, Hiskias Möttö.


Miten se Antti Syrjäniemi taannoin laulun sanoja kirjoittikaan:

Ai ai ai ai apina
Oi voi voi mikä napina
siitä nyt nous
kun se mestari Scopes
tiesi ja antoi ymmärtää
että kävi vaan sellanen rapina
ku ihminen ennen ol apina
puita myöten kuorta syöden
ennenmuinoin rapusimme vaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
johan siitä hullukin suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Oli Daytoni tuollainen tienoo
mis ei ollunna tietoa hienoo
siellä yhtään ei ihme nytkään
ne kehityksestänsä kerskaile
ne nousivat kaikkien raivoon
heittäkää se vietävä kaivoon
siel' nikkaroikoon lempo soikoon
ukkoja akkoja apinoistaan

mutta kun isä sen ol pappi
siksi lauhtu vähä niitten sappi
tuosta kyl hulluki suuttuupi
apinako niin paljo muuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Tuli oikeudenkäynti siit julma
mis selville saatav' ol pulma
miten ja milloin nytkö vai silloin
elikkä passaako ollenkaan

seinien sisälle se oppi
että ihminen on kehittyvä kloppi
vaiko tallaa maata allaan
ny ja aina ennallaan

mutta se tiukalle otti
Daytonissa kehitysoppi
apinako niin paljo muuttuupi
siitä hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Kun väittely oikeen tul tiukka
ni Bryanil liiku vaan viuhka
siin ilmaki kiehu kun Darrow se riehu
ja vaati siihen vastinta
kuinka valaskala Joonaan nieli
kun sen kurkku on niin vietävän pieni
kuink' Joona hyöri ja maako pyöri
aurinko kun ol alallaan

vastaa nyt ees tämän kerran
ei ei mun on turvani Herran
ja apinako niin paljo muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina

Siinä Darrow oikoili syltään
ja sieppasi pois takin yltään
hihat se kääri kun se hääri
tutkien ja toruen
kuka pani sen raamatun lehtiin
että Aatami ensiksi tehtiin
silloin jo juotiin kun maailma luotiin
ja tanssittiin ja hurrattiin

ne tuhansia vuosia katto Kiinas' jo kieroon
ennenku Aatamil ol Eevasta tietoo
ja apinakin niin paljon muuttuupi
siitä nyt hulluki suuttuupi
Ei ei me ei olla apina 
 


Charles Robert Darwin (12. helmikuuta 180919. huhtikuuta 1882) oli brittiläinen luonnontieteilijä, joka esitti kokoamaansa tieteelliseen todistusaineistoon nojaten kaikkien eliölajien kehittyneen ajan saatossa yhteisestä kantamuodosta luonnonvalinnaksi nimetyn prosessin kautta.






Allekirjoitus


1 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...
Itse asiassa ei ollut Ussher, joka laski tuon iän.

Hän vain muunsi juutalaisen ajanlaskun mukaisen iän gregoriaaniseen kalenteriin.

Juutalainen ajanlasku alkaa maailman luomisesta, ja se on yhä tänäkin päivänä käytössä Israelissa. Me elämme tätä kirjoittaessa tammuzin 27 päivää vuonna 5770. +3v

Juutalainen kalenteri pohjaa Metonin kierron mukaiseen kuukalenteriin, joten vuosimäärä on eri kuin gregoriaanisessa ja vuoden pituus myös erilainen. Juutalaiset eivät käytä gregoriaanista kalenteria, koska se perustuu pakanalliselle aurinkokalenterille ja kristityt ovat edelleenkehittäneet sitä.


Juutalaiset käyttivät jonkin aikaa Egyptistä lähtöään ajanlaskun alkukohtana (2 Moos). Nykyisinkin uskonnollisissa yhteyksissä käytetty juutalainen ajanlasku alkaa maailman luomisesta, joka ajoitetaan Talmudin kronologian perusteella tapahtuneen 3760 eaa. Esim. vuoden 2006 syyskuussa alkoi juutalainen vuosi 5767. Juutalaisten vuoden pituus oli 354 päivää. Kalenterin mukainen vuosi 5772 alkoi 28. syyskuuta 2011 ja loppui 16. syyskuuta 2012. Elämme nyt 2013 siis vuotta 5774.

Samoin kuin Kiinassa, lisättiin vuoteen juutalaisessakin kalenterissa määräajoin 13. kuukausi. Tämä tehdään kahdeksan kertaa 19 vuotta kestävän jakson eli Metonin jakson kuluessa. Tämä seikka on vaikuttanut kristittyjenkin noudattamaan pääsiäisen määrittelyyn, sillä sen ajankohta riippuu sekä kevätpäiväntasauksesta että kuunvaiheista.



Ja ettei juutalainenkaan ajanlasku menisi liian helpoksi:

Tietokonetesti osoittaa eittämättömästi, että JUUTALAISEEN KALENTERIIN on syntynyt Talmudin verraten myöhäiseen traditioon perustuvien laskelmien tähden tähän mennessä 242:n VUODEN VAJAUS.

(Siis nykyinen juutalainen vuosiluku maailman luomisesta tulee olla 5765+242 eli elämme sen mukaan vuotta 6007 !). +3v

Eli tähän aikaan muutettuna siis 5771+241 = 6012. +3v


Nuoren Maan kreationismi on Raamattuun pohjautuva kristillinen ajatussuuntaus, jonka mukaan Maa on noin 6 000–10 000 vuoden ikäinen. Nuoren Maan kreationismin mukaan Raamatun luomiskertomus on kirjaimellisesti tosi.


Vuonna siis 2525 ...

Turussa 23-10 2013
Simo Tuomola
Vuonna siis sata ja viis on
Jo armonaika loppunut sun onneton
Hyvät kun mukanansa luoja vie
Henkiin jos jäänyt yhtään lie