perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hakkaa päälle!

Hakkaa päälle!

Tänään 21-4 tulee kuluneeksi tasavuosia suomalaisen ratsuväen kenraali Torsten Stålhandsken kuolemasta Haderslevissä Tanskan sotaretkellä 1644. Hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkon Sielujen kappeliin arkussa, jossa on teksti; Quod si quis cerret non coronabitur nisi legitime certaverit - Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti (2 Tim.2:5). Arkku on kannunvalaja Caspar Becke vanhemman tinasta ja messingistä valmistama.

 Torsten Stålhandske (1. syyskuuta 1593, Porvoon pitäjä21. huhtikuuta 1644, Haderslev) oli suomalainen Ruotsin armeijassa palvellut ratsuväen kenraali ja hakkapeliittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/44/Torsten_St%C3%A5lhandskes_grav_i_%C3%85bo_domkyrka..jpg

Stålhandsken ja hänen puolisonsa Kristiina Hornin (1604-1673) haudalle Tuomiokirkkoon pystytettiin 1681 suuren kirkkopalon jälkeen kuvan muistomerkki paadella makaavine kokovartalokuvineen, veistäjänä Jürgen Meintz Heinrich Wilhelmin työpajassa Hampurissa.
Ståhlhandske-suvun hautakammio, joka ennen muinoin oli Tott-suvun hautakammion jälkeen komein, on eteläisen kirkonoven länsipuolella, ja rauta-aitaus eroittaa sen kirkosta. Tämän hautakammion osti vuonna 1654 Torsten Stålhandsken leski Kristiina Horn, ja sitä kaunistaa kallisarvoinen hautapatsas mustasta ja ruskeasta marmorista, jossa on valkoisia marmorikuvia. Tuon suuren sota-uroon (+ 1644) jäännökset säilytetään komeassa lyijykirstussa.

Torsten Stålhandske aloitti sotilasuransa eversti Patrick Ruthwenin asepoikana ja oli tämän mukana rekrytointiretkellä Skotlannissa. Hän matkusti henkivartiokaartin vänrikkinä Kustaa II Adolfin mukana Preussiin 1622. 1626 hänet ylennettiin majuriksi Arvid Hornin (k. 1653?) jalkaväkirykmenttiin, mutta siirtyi jo seuraavana vuonna Åke Tottin ratsuväkirykmenttiin. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi 1629 johtamaan suomalaisia hakkapeliittoja.


Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2342/


Ruotsin liittyessä 30-vuotiseen sotaan 1630 Stålhandske oli mukana Pommerissa ja seuraavana vuonna Breitenfeldin taistelussa. 1632 hänet ylennettiin everstiksi ja oli ratsumiehineen ratkaisevassa roolissa Lützenin taistelussa, jossa Kustaa II Adolf sai surmansa.
Kesäkuussa 1634 hän haavoittui Hamelin taistelussa. 1635 hän liittyi kenraalimajurina Johan Banérin johtamaan armeijaan. Hän valtasi 35 lippua Wittstockin taistelussa ja ajoi vihollisen pakenemaan. Huhtikuussa 1642 hän haavoittui vakavasti Breitenfeldin toisessa taistelussa. Toukokuussa hänet nimitettiin ratsuväen kenraaliksi. Hän kokosi pitkillä sotaretkillään huomattavan omaisuuden.
Hänen vaimonsa Kristiina lahjoitti Turun akatemialle Aarhusin piispalta sotasaaliiksi otetun kirjaston. Århusia valloittaessaan Stålhandske sai saaliikseen sikäläisen piispan jäämistöstä 890 niteen kirjaston, jonka hänen leskensä lahjoitti Turun akatemialle 1646.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a6/Torsten-St%C3%A5lhandske-1934.jpg
Torsten Stålhandske vuonna 1934 julkaistussa postimerkissä. Samaan sotilasmerkkisarjaan kuuluvat Punaisen Ristin merkit Laiska Jaakosta, Jakob de la Gardie, sekä Evert Hornista.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi. Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi. Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen. Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee juuri tuo mainittu Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman juuri sopivasti 1640 perustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandsken nimi on jäänyt historiaan nimenomaan hakkapelittojen synonyymina ja symbolina:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c8/Hakkapeliitta-1940.jpg

Hakkapeliitta kuvattuna vuonna 1940 julkaistussa Punaisen Ristin neljän postimerkin sarjassa.


Hakkapeliitat olivat Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosruunilla. Ruotsin ratsuväki ja hakkapeliitat sen osana käytti 1600-luvun alussa täysin uutta ratsuväen rynnäkkötaktiikkaa, jonka tuloksena oli erinomainen sotamenestys.

Hakkapeliittojen nimi tulee suomalaisen myytin mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Käsityksen esitti muiden muassa Daniel Juslenius teoksessaan Vanha ja uusi Turku. Hän kirjoitti: "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee 'lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä."

Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä. Suomalainen sotaväki Ruotsin sotaväessä sai puhua omaa kieltään ja sitä myös johdettiin suomen kielellä, vaikka hallintokieli oli ruotsi. Värvättäessä ei ratsumiehiä kutsuttu hakkapeliitoiksi, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsin ratsuväkeä, "ryttäreitä". Lempinimi liitettiin joukkoihin vasta Ruotsin sotamenestyksen myötä.

Hakkapeliitat olivat kaiketi ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on sotahevosenakin hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

Kirkkoreissulla
Turussa 21-4-2012
Simo Tuomola

torstai 19. huhtikuuta 2012

Minkäpätähden

Otawa ja seksiä

Historian hämäriin, ikäänkuin kakkossijalle voittajien varjoon unohtuu aina tärkeitäkin hahmoja. Yksi sellainen ikuinen kakkonen, jolle julkisuus ei ole oikeutta tehnyt on Carl Axel Gottlund, jonka kuolemasta 20-4-1875 tulee tänään tasavuosia täyteen.


Carl Axel Gottlund (1796-1875) oli tutkija, lehtimies ja kirjailija, suomalaisuuden edistäjä. Hänen merkittävimpiä saavutuksiaan olivat Otawan julkaiseminen sekä tutkimukset Ruotsin ja Norjan nk. metsäsuomalaisista. Otawa oli Gottlundin itsensä kustantama ja lähes kokonaan kirjoittamakin ensimmäinen suomenkielinen kirjallis-taiteellinen albumi. Gottlund halusi näin osoittaa, että suomen kieltä voitiin käyttää erilaisten asioiden ilmaisemiseen kuten muitakin sivistyskieliä. Kirjakielenään Gottlund käytti savon murteen mukaelmaa.

Otawa sisältää tutkielmia Suomen historiasta, kieli- ja musiikkitieteellisiä artikkeleita, näytteitä kansanrunoudesta, Gottlundin omia runoja sekä runojen käännöksiä Sapfosta Bellmaniin. Otawan kuvittivat Magnus ja Wilhelm von Wright sekä Robert Ekman. Kustannuksia alentaakseen Gottlund maalasi itse albuminsa kivipiirrokset värillisiksi. Osa III julkaistiin vasta Gottlundin kuoleman jälkeen. Teoksen täydellisinä säilyneet kappaleet ovat erittäin harvinaisia




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/3d/C_A_Gottlund.png

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki tutkimusmatkoja metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.

Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.

Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja, leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.

Gottlundin opinnot eivät olleet sujuneet Turun akatemiassa toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsissa Upsalan yliopistossa. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista. Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Upsalassa Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin metsäsuomalaisiin.

Gottlund asui Uppsalassa juuri opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otawa, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.

Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä. Eikä arpa suosinut Gottlundia myöskään tärkeitä virkapaikkoja jaettaessa.

Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita.

Gottlund anoi 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/df/Suomalainen_31.1.1846.png
N=1. Lauvantaina, 31:ääs päivänä Tammi-kuuta, 1846.

Sillä moni on ehkä meiltäkin kysyvä: minkäpätähden tämä Suomalainenkin on tähän maailmaan joutunut? Mikä hänen on aikomuksensa? (sillä joku aivotus hänellä toki mahtanoon olla), mitäs hään tässä mielii vaikuttoo ja aikoin saattaa?


Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin. Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana.

Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen Kansan Vanhat Runot -teokseen.


Minkäpätähden
Turussa 22-4-2012
Simo Tuomola

2 kommenttia:

punainen turku kirjoitti...

Gottlund Savonmualta

Yliopiston kirjaston Rotunda-tilassa esitellään Carl Axel Gottlundin Otava-teosta. "Otava eli suomalaisia huvituksia" oli Gottlundin kirjallisen uran kunnianhimoisin saavutus - savonmurteinen tietokirja. 1800-luvun alun säätyläisperheissä puhuttiin voittopuolisesti ruotsia; vaikka Gottlund viettikin nuoruutensa Juvalla, hän ei koskaan oppinut viäntämisen taitoa. Tämä ei suinkaan estänyt Gottlundia laatimasta kertomuksia Suomen historiasta ja sananlaskuista itämurteella.

Näyttelyn koonnut tutkija Lena Törnblom käsikirjoitusyksiköstä pitää 1831 valmistunutta Otavaa merkkiteoksena suomalaisessa kansalliskirjallisuudessa. Gottlundin aloitellessa Otava-projektia ei pidetty ylipäätään mahdollisena luoda suomenkielistä sivistyskirjallisuutta. Savolainen tietokirja sai myös kulttuurihistoriallisesti merkittävän kuvituksen: kivipiirroksia taiteilivat Magnus ja Wilhelm von Wright, Robert Ekman ja Henrik Strömmer. Rahavaikeuksien kanssa kamppaileva Gottlund päätti itse hoitaa väritystyön, turmellen Törnblomin mukaan mm. Magnus von Wrightin eloisan lappalaiskuvan. Originaalissa nainen on paljastamassa toista rintaansa; Gottlund peitti poven kainosti turkilla.

- Itse asiassa monissa Wrightin veljesten kuvissa hämmästyttää se, kuinka huonosti he osasivat piirtää! Lintukuvat ovat verrattoman kauniita, mutta esimerkiksi Otavan susikuvassa mallia on otettu koirasta ja lopputulos mitä epätieteellisin, Törnblom naurahtaa. - Toisaalta Otavassa on muutenkin vaihteleva sisältö, Gottlundin tekemiä käännöksiä Kreikan klassikoista ja hiukan onnahtelevaa runoutta.

Törnblom muistuttaa myös Gottlundin luonteen särmikkäästä puolesta. Hän ei koskaan saanut virkaa yliopistolta, osaksi tieteellisistä, osaksi riidanhaluiseen persoonallisuuteen liittyvistä syistä. Gottlundin talous hyllyi velkojen varassa: Otavankin valmistumista viivytti tekijän joutuminen velkavankeuteen. Myös vaellusmatkoillaan Ruotsin metsäsuomalaisten parissa hän onnistui herättämään ristiriitaisia tunteita. Epäonnistunut tiedemies, piikojen viettelijä ja tee-se-itse-savon muokkaaja on kuitenkin jäänyt kulttuurihistoriaan merkittävästä kirjallisesta saavutuksesta. Otavan kuvat muodostavat nykyään tärkeän osan yliopiston kirjaston kuvatietokannan rungosta.

atronii kirjoitti...

Minulla ei tuota teosta ole, mutta olen joskus digitoinut Norjan suomalaisiin liittyvää aineistoa.

Minerva

Pohjolan Minerva

Tänään 19-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turullekin mm. Turun akatemian perustajana 1640 niin tärkeän Ruotsin hallitsijan, kuningatar Kristiinan kuolemasta Roomassa 1689. Hän oli syntynyt 1626, joten hän oli valtansa periessään vasta 6-vuotias lapsi. Kuningattarena hän toimi vuosina 1632-1654, jolloin luopui kruunusta, kääntyi katolilaisuuteen ja matkusti Roomaan. Hänen aikanaan saneltiin kuningattaren käskykirjeellä 1649 myös Turun joulurauhan nykyinen sanamuoto.

Hän oli viimeinen Vaasa-suvun edustaja valtaistuimella, hän luopui kruunusta 6. kesäkuuta ja poistui kotimaastaan Belgian kautta Itävaltaan, jossa kääntyi katolilaiseksi. Kuoltuaan hänet haudattiin Pietarinkirkkoon kultakruunuin koristellussa kärpännahkaviitassa ja hopeanaamio kasvoillaan.

Kuningas Kristiinan hautajaiset


Ruotsin kuningatar, Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina kuoli Roomassa 19.4.1689. Aikaisemmin helmikuussa 62-vuotias entinen hallitsija oli kaatunut ja telonut itsensä. Huhtikuun puolivälissä näytti jo siltä, että hän selviäisi, mutta puhjennut keuhkokuume ja korkea kuume uuvuttivat potilaan.

Viimeisen voitelun Kristiina oli saanut jo kaatumisen jälkeen. Paavi Innocentius XI olisi itse sen halunnut antaa, mutta vanhana ja raihnaisena miehenä hän ei kyennyt asuintiloistaan poistumaan.

Viestin vakavasti loukkaantuneelle Kristiinalle paavi kuitenkin lähetti.

Kristiina oli 1654 luopunut kruunustaan serkkunsa Kaarlen hyväksi. Ruotsin laki ei sallinut katolista hallitsijaa, ja kirkkokuntaa vaihtaakseen Kristiinan oli luovuttava kruunusta. Läksiäisiksi Kristiina sai huomattavan elinkoron, jonka avulla hän perusti hovin uuteen kotikaupunkiinsa Roomaan.

Ruotsiin hän palasi vain kerran. Kaarle X Kustaa kuoli 1660, ja Kristiina kävi Tukholmassa muistuttamassa olemassaolostaan. Kruununperijä Kaarle XI (s. 1655) oli vasta lapsi ja Kristiina tahtoi teroittaa valtiopäiville, että jos nuori Kaarle kuolee, hänestä tulee uudelleen hallitsija.

1600-luvun puolivälissä Ruotsi oli suurvalta. Protetanttisen maan johtajan kääntyminen otettiin Vatikaanissa suurena voittona, sen mukaisesti Kristiina sai asuttavakseen siiven eräästä Vatikaanin keskeisimmistä rakennuksista. Ennen Kristiinan muuttoa kiireesti maalattiin piiloon Omne malum ab Aquilone (lyhennös Jeremia 1:14 "Pohjoisesta purkautuu onnettomuus tämän maan asukkaiden päälle.") huomautukset ja paavi lakkasi sylkemästä pohjoistuulelle.

Niinpä Innocentius XI (k. elokuussa 1689) olisi todella tullut itse antamaan viimeisen voitelun, jos olisi vain kyennyt. Kristiinan tullessa Roomaan paavina oli Aleksanteri VII (k. 1667), Kristiina rippi-isinä ehti toimia myös Klemens IX (k. 1669) ja Klemens X (k. 1676).

Innocentiuksen kanssa Kristiina oli ollut riidoissa, entinen hallitsija ei malttanut pitää sormiaan erossa maailmanpolitiikasta. Innocentius olisi nimittäin halunnut lakkauttaa tavan, jonka mukaan kunkin maan suurlähetystöt ovat sijaintivaltakunnan lainsäädännön ulottumattomissa, naapurimaiden itsenäisiä osia pääkaupunkien keskellä.

Osaltaan Kristiina itse oli syyllinen riitaan Innocentiuksen kanssa. Hän oli nimittäin perustanut teatterin kortteeriinsa Vatikaanin pyhimpään.

Kristiina piipahti Pyhälle Isälle toteamassa, että idea on tolkuton. Eikä se edennytkään mihinkään. Teatterin Innocentius sen sijaan sai muutettua takaisin varastotilaksi.

Innocentius XI:n seuraaja Aleksanteri VIII (k. 1691) teki viimeisen palveluksen Kristiinalle, joka oli kuollut suurissa veloissa. Aleksanteri osti Kristiinan kirja- ja käsikirjoituskokoelman Vatikaanin kirjastoon huomattavalla rahamäärällä. Näin kuningattaren maine tuli pelastettua velkojienkin silmissä.

Kristiina itse oli toivonut pieniä ja vaatimattomia hautajaisia. Se ei sopinut Kirkkovaltion johdolle. Kristiinalle järjestettiin huomattavat nelipäiväiset maahanpanijaiset, kulkueineen ja monine messuineen.

Hautapaikkakaan ei ollut missään maanpovessa vaan Pietarinkirkossa. Se on naiselle harvinainen viimeinen leposija. Vain kolme naista on kirkkoon haudattu, kaksi heistä Ruotsin kuningattaria. Ennen Kristiinaa tähän paavien leposijaan haudattiin Katariina Jagellonica, Ruotsin Juhana III:n vaimo, tärkeä henkilö hänkin Turun historiassa.

Kristiinan kuolemaan palattiin vielä 1702 Ruotsin Kaarle XII:n aloitellessa mittavia sotaretkiään. Paavi Klemens XI teetti Carlo Fontanalla monumentin Pietarinkirkkoon Kristiinan muistoksi.

Viimeksi Kristiina sai vierelleen ikuiseen lepoon Pietarinkirkon kätköihin paavi Johannes Paavali II:n.






http://www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/images/kristiina.jpg






Valtakunnan asioiden sijasta Kristiinan mielenkiinto kohdistui taiteeseen. Kristiinan aikana Ruotsin hovi kohosi lyhyeksi aikaa Euroopan suurimmaksi kulttuurikeskukseksi. Hän kutsui Tukholmaan suurin joukoin eurooppalaisia oppineita, joista kuuluisin oli filosofi René Descartes, hankki Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia sekä harrasti teatteria, oopperaa ja balettia.




René Descartes (31. maaliskuuta 1596 La Haye en Touraine11. helmikuuta 1650 Tukholma), tunnettu myös nimellä Renatus Cartesius, oli huomattava ranskalainen filosofi, matemaatikko, kirjailija ja tiedemies, jota on kutsuttu nykyaikaisen filosofian perustajaksi

Kristiina luopui Ruotsi-Suomen kruunusta vuonna 1654 ja siirtyi yli 30 vuodeksi Roomaan. Hän oli oppinut, eurooppalainen kulttuurihenkilö, jota on kutsuttu Pohjolan Minervaksi, tieteen ja taiteen suosijaksi. Roomassa Kristiina perusti kolme tieteellistä akatemiaa. Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusinstituutti on nimetty hänen mukaansa.


Pohjolan Minervalle
Turussa 19-4-2012
Simo Tuomola

torstai 12. huhtikuuta 2012

Rautamarski

Rautamarski

Tänään 13-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Rautamarskiksi nimetyn Klaus Flemingin kuolemasta 1597. Vuonna 1591 valtakunnanmarsalkka oli nimitetty Suomen käskynhaltijaksi ja hän asettui asettui vaimonsa Ebba Stenbockin kanssa hallinnoimaan Suomea Turun linnasta käsin.


Klaus Eerikinpoika Fleming (lähteissä myös Klaes tai Klas; luultavasti 1535, Parainen13. huhtikuuta 1597, Pohja) oli suomalainen sotapäällikkö, vapaaherra ja valtaneuvos, joka toimi 1591–1597 Suomen ja Viron käskynhaltijana ja oli tuolloin käytännössä itsenäinen sotilasdiktaattori Suomen alueella.


Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli vapaaherra, kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistattoman tärkeä hahmo Suomen muodostumisen historiassa.

Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski.

Valtakunnan marsalkka, Viikin (Siuntio) vapaaherra (s. n. 1535 Parainen, k. 1597 Pohja).

Klaus_Fleming.jpg

Klaus Fleming oli Suomen vaikutusvaltaisin mies 1500-luvulla. Hän toimi aiemmin Pärnun käskynhaltijana, laivaston amiraalina, Viipurin linnan päällikkönä sekä Suomen ja Viron ylimpänä käskynhaltijana.

Fleming hallitsi Suomea Turusta kuin itsenäistä valtiota. Samaan aikaan Kaarle Herttua (myöh. Ruotsin kuningas Kaarle IX) ja Sigismund (Ruotsin ja Puolan kuningas Sigismund III Vaasa) kävivät kiivasta valtataistelua Ruotsin kuninkuudesta.

Fleming tuki Sigismundia, joka avulla Flemingin tavoitteena oli saada aikaan unioni Puola-Liettuan kanssa. Lähellä oli ettei Suomi olisi eronnut koko Ruotsista ja liittynyt Puola-Liettuan ja Baltian maiden muodostamaan valtiomuodostelmaan.

Klaus Fleming tunnetaan etenkin Nuijasodan (1596-97) kukistajana, joka syttyi Kaarle-herttuan rohkaistessa Pohjanmaan talonpoikia kapinaan Flemingiä vastaan. Nuijasoturit suuntasivat matkansa kohti Turkua uhaten repiä Turun linnan kappaleiksi vaikka hampain. Kapina kukistettiin verisesti, mutta samana vuonna Klaus Fleming myös kuoli paluumatkallaan Turkuun.

http://timo54.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Image/klaus_fleming.jpg

Vasta vuoden 1600 Linköpingin valtiopäivillä Sigismund pakotettiin luopumaan kruunusta, jonka jälkeen myös "lähes itsenäinen" Suomikin palasin Kaarle-herttuan, uuden Ruotsin kuninkaan hallintaan. Uuden kuninkaan piti tehdä vielä kaksi sotaretkeä Suomeen, jotta Ruotsin valta vakiintuisi Suomessa


24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas.

Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Moskovan Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaasta ja Inkeristä. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8d/Karl_IX.jpg

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös "suomalaisten kuninkaan" arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura eli arvonimiluettelo kuuluu Kaarle IX:nnen 20. joulukuuta 1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:

»Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas".»


Somalaisten kansaa
Suomen Turussa 13-4-2012
Simo Tuomola


Suitian nokinenä

Vuonna 1555 syttyi sota Venäjän kanssa, jolloin kuningas Kustaa Vaasa saapui elokuussa Turkuun ja oleskeli Suomessa melkein vuoden. Eräällä matkallaan Viipurista Turkuun hän poikkesi ratsutieltä Pikkalassa Suitiaan ja oli siellä Hebla Sparren vieraana 2. ja 3. päivänä joulukuuta 1555. Suitiassa ollessaan hän tutustui myös tulevaan luottamusmieheensä Claes Flemingiin, joka tällöin oli 20-vuotias reipasotteinen nuorukainen.

Suitian kartanon historia ulottuu 1400-luvulle asti ja siitä muodostettiin kartano vuonna 1420. Kartanolinna on rakennettu 1540-1545, kun Erik Fleming rakensi Kirkkojoen laaksoon Suitian kivisen kartanolinnan päärakennukseksi tilalleen, josta tuli myöhemmin rälssitila. Tilan maat ulottuivat tuolloin Lohjanharjulta Pikkalanlahteen.

Seuraavana vuonna 1556 Kustaa Vaasa perusti Suomen herttuakunnan pojalleen Juhanalle, joka siirtyi asumaan Turun linnaan. Sotilasuransa alussa helmikuussa 1556 Fleming oli määrätty kuninkaan Suomessa olevan taisteluosasto Savon suksimiesten päälliköksi, koska hänellä kuninkaan sanojen mukaan oli "jommoinenkin taito suksilla liikkua".

Jo näihin aikoihin Pohjanmaan talonpojat olivat paikoin nousseet vastarintaan tai kapinaan ns. linnaleirijärjestelmää ja ankaraa verotusta vastaan, osin kyllästyneinä vallanpitäjien mielivaltaan.



Vuonna 1560 Claes Fleming peri Suitian äidiltään ja ryhtyi hoitamaan tilaa. Hän myös asui melkein koko elämänsä osittain Suitiassa. Claes Flemingistä tuli aikansa Suomen mahtimies ja kuninkaan korkein käskyvaltias maassamme. Hän oli merkillinen persoonallisuus, josta tiedemiehet ovat väitelleet vuosisatoja pääsemättä yksimielisyyteen. Hän oli luonteeltaan ajan hengen mukaan raaka, voimakastahtoinen ja hyvin energinen ihminen. Vain harvat ystävät uskalsivat häntä lähestyä. Ulkoinen koreus ja siisteys eivät tainneet kuulua hänen hyveisiinsä, koska hän sai liikanimen "Suitian nokinenä".


Claes Fleming lyötiin ritariksi 1561 kuningas Erik XIV:n kruunajaisissa. Kustaa Vaasa oli kuollut edellisenä vuonna. Edelleen Claes Fleming korotettiin vapaaherraksi 1569 kuningas Juhana III:n (Kustaa Vaasan vanhin poika) kruunajaisissa. Claes Fleming avioitui 1573 (38 vuotiaana) kuningas Kustaa Vaasan kälyn Ebba Stenbockin kanssa.

Ebba Gustavsdotter Stenbock (died 1614 in Finland) was a Swedish noble. She was the acting governor in Turku in 1597, in the period between the death of the former governor, her spouse, and before the installement of the successor. She was imprisoned for political reasons.

She was the sister of queen Katarina Stenbock, and married to Clas Eriksson Fleming, (1530-1597), governor of Finland, in 1573. She was described as a brave personality.



Sotilasuralla Claes Fleming yleni amiraaliksi 1587, ylipäälliköksi 1591 sodassa Venäjää vastaan ja valtakunnan marsalkaksi 1594. Juhana III:n suurena suosikkina Claes Fleming riitaantui vähitellen Ruotsin aateliston kanssa. Juhana III kuoli 1592 ja tällöin alkoi pitkäaikainen kriisi katolisen kuninkaan Sigismundin (Juhana III:n poika) ja Kaarle-herttuan (Kustaa Vaasan nuorin poika) välillä. Claes Fleming oli Sigismundin puolella. Tämän taistelun yksi seuraus oli Pohjanmaan talonpoikien lopullinen nousu avoimeen kapinaan vallanpitäjiä vastaan ja syttyi ns.
Nuijasota. Claes Fleming johti Nuijasodan päätöstaistelun Santavuoressa 1597, jolloin talonpojat kärsivät verisen tappion.

Claes Flemingin värikäs ja sotaisa elämä päättyi 12.-13. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1597 pian Santavuoren taistelun jälkeen.

Ebba Stenbock käytti jämäkkänä mahtinaisena miehensä kuoleman jälkeen aatelisrouvan leskivaltaa ja johti Turun linnan puolustustaisteluja Kaarle Herttua joukkoja vastaan, mutta joutui luovuttamaan linnan 30.9.1597. Linnaa tulitettiin kolmen viikon ajan joen yli Korppolaimäeltä ja tyytymättömyyttä linnan sisällä lietsoi mm. ylioppilas Daniel Hjort.

Daniel Hjort (k. 1615) oli syntyjään smoolantilainen, Suomessa vaikuttanut kirjanoppinut. Daniel Hjort oli ylioppilas Värendin seudulta. 1500-luvulla hän asui marski ja valtaneuvos Klaus Flemingin perheessä. Hänen mainitaan yllyttäneen kapinamielialaa Turun linnaa puolustaneiden sotilaiden keskuudessa vuoden 1597 piirityksen aikana. Hjortista tuli sittemmin runoilija ja maisteri, ja hänet aateloitiin nimellä Hjortvipa.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0d/Gripsholm.jpg
Kaarle Herttua kuljetti Ebban ym. Turun linnaa puolustaneet aatelisrouvat Tukholmaan vangiksi Gripsholmin linnaan Mälaren järvellä. Siellä olivat aikoinaan vankeina myös Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica, ja siellä syntyi myös heidän poikansa Sigismund. .

Vuonna 1602 Kaarle Herttua palautti Claes Flemingin leskelle Ebba Stenbockille vapauden ja kaikki entiset Suitian tilukset. Tilan hoidosta vastasi vouti apunaan seitsemän renkiä, yksi paimen, kolme piikaa, seppä ja muurari. Pääasiallisesti työ tehtiin torpparien taksvärkkityönä. Torppia oli kaksikymmentä. Ebba Stenbock kuoli siellä 1614.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ordinarius

Episcopus Aboensis

Tänään 9-4 liput liehuvat Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi, kun tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispan kuolemasta 9.4.1557.

Kun Mikael Olavinpojan tarkkaa syntymäaikaa ei tunneta, vietetään hänen juhlapäiväänsä poikkeuksellisesti kuolinpäivänä. Mies kuoli 9.4.1557 ollessaan paluumatkalla diplomaattina solmittaessa Iivana Julman Moskovan kanssa rauhaa 2.4.1557.


1557Mikael Agricola, suomalainen piispa ja uskonpuhdistaja (suomen kirjakielen luoja) (s.
1510).

Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat




Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla.

Noin sadan hengen rauhanlähetystö oli saapunut Viipuriin 10.12.1556, ylitti rajan 16.1.1557, Moskovaan saavuttiin 21.2.1557 ja sieltä lähdettiin 24.3.1557. Rekimatka Moskovasta Novgorodiin taitettiin yhtä soittoa kuudessa päivässä, kun tieto rauhasta piti välittää kuningas Kustaa Vaasalle mahdollisimman nopeasti.

Lähetystön johtaja Steen Eerikinpoika ei aikaillut myöskään Viipurissa, jonne Mikael Agricola haudattiin, vaan kiirehti itse Tukholmaan. Piispa Agricola oli kuollut matkan rasitteisiin reessä seurueen ylitettyä Suomen rajan, joko Seivästön tai luultavammin Kyrönniemen kylän kohdalla Suomenlahden rannalla.

Agricolan ruumis tuotiin Viipuriin ja haudattiin siellä tuomiokirkkoon piispa Juustenin toimittaessa siunauksen. Agricolan hauta on sittemmin hävinnyt. Hänen muistokseen sepitettiin latinankielinen muistoruno; josta suomennos:

Säädöstä jälkeensä ei hän jättänyt kuin tapa ompi,
jättipä jälkeensä työn muistoksi itsestään.
Suomeksi kirjoja hän pyhän uskomme tulkitsi monta.
Seisova on tämä työ, suuri ja ansiokas.



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/06/Mikael_Agricola_by_Albert_Edelfelt.jpg
Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt, tässä Albert Edelfeltin tulkinta miehestä.

Suomen kirjakielen isänä Agricola kunnostautui vuonna 1543 julkaistessaan omalla kustannuksellaan Saksasta palattuaan suomenkielisen ABC-kirian. Sen myötä kirjakielen pohjaksi vakiutui Turun murre ja

Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen. Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin käytössä edelleen.

Agricola ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti suomen kieltä, sillä yksittäisiä suomenkielisiä uskonnollisia tekstejä oli ilmestynyt jo aiemmin. Hänen tuotantonsa oli kuitenkin sekä huomattavasti laajempaa että kielellisesti lahjakkaampaa kuin aikaisemmat yritelmät.

Agricola haki suomen kielen kirjoitusasulle mallia ruotsista, saksasta ja latinasta, ja hänen teksteissään on havaittavissa näistä kielistä lainattuja piirteitä, kuten vierasperäiset lauserakenteet (mm. artikkelin käyttö: ”Se Wsi Testamenti”). Agricola käytti suomen kirjakielestä myöhemmin hävinneitä kirjaimia (b, c, w, x).

Agricolan teksteistä tunnetuin on hänen Abckiriansa etulehdellä oleva runo, josta saa hyvän kuvan hänen kielestään. Teksti on vanhahtavasta kieliasustaan ja horjuvasta oikeinkirjoituksestaan huolimatta yhä nykylukijan ymmärrettävissä:

Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.
Laki / se Sielun hirmutta /
mutt Cristus sen tas lodhutta.
Lue sijs hyue Lapsi teste /
Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elemes aina /
nin Jesus sinun Armons laina.




http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/49/Abckiria.jpg

Mikään halpa harrastus kirjojen omakustantaminen ei tuolloin ollut, mutta lähin kirjapaino sentään löytyi Tukholmasta. Agricola ei toisaalta ollut mikään kovin köyhä mies, hän oli saanut 1538 eliniäkseen taloudelliseksi tuekseen Pyhän Lauritsan prebendan, johon kuului myös asunto Turussa.

Ei sinun pidhe himoitzeman sinun Lehimeises Emende/ eike henen Paluelians/ eike henen Picans/ eike henen Herkiäns ) eike henen Asins/ eike miteken/ quin sinun Lehimeiselles ombi.

Fyrkkaa siis oli omaan käyttöön, vaikka mies käyttikin Ruotsin fyrk-rahasta nimitystä kuusinainen. Esim. vuonna 1552 Agricolalla oli tuloja 150 tynnyriä ruista, 57 tynnyriä ohraa, 19 tynnyriä kauraa, vähän vehnää ja herneitä sekä 84 leiviskää voita.

Silti ahkeran miehen kirjallinen työ jäi kesken rahojen loputtua Turun tuomiokapitulilta, jonka piispaksi Kustaa Vaasa oli hänet 1554 nimittänyt ordinarius-nimikkeellä.

Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy piispanvihkimyksestä kuvaus:

Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.

Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.

Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.

Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.

Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).





Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.

Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/17/%C3%85bo_domkyrka_och_bron_%C3%B6ver_Aura_%C3%A5_under_den_svenska_tiden..jpg


Ordinarius
Turussa 9-4-2012
Simo Tuomola

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ruotsin Turku

Ruotsin Turku

Turku ei ole ollut koskaan Suomen pääkaupunki, vaikka se on aina ollutkin maan ykköskaupunki ja Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuosina 1809-1812.

Wikipedia kertoo tällä päivämäärällä 8-4, että:


1812Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi.

Kun Suomen asiain komitea oli asettunut kannattamaan Helsingin korottamista maan pääkaupungiksi, hyväksyi keisari esityksen 12.3. (24.3.) 1812. Keisarin tätä asiaa koskeva kirjelmä kenraalikuvernöörille on päivätty vastaavasti 27.3. (8.4.) 1812:

Helsingistä pääkaupunki ja uuden asemakaavan vahvistaminen
27.3./8.4.1812.

Senaatin talousosaston akteista KD 172/43 ja 173/44 1812 jotka sisältyvät sidokseen STO Ea 43 fol. 370 ja 373. Kansallisarkisto.

Turun horisontista asioita kuitenkin vielä pitkään jatkossakin katseltiin; kaupungin ruotsalaissiteistä huolimatta ja ruotsiksi:

http://www.histdoc.net/pic/stats.gif

General-Gouverneur öfver Finland

Herr Baron FABIAN STEINHEIL, General-Gouverneur och En Chef commenderande Arméen i Finland, General-Lieutenant, Riddare af Kejserl. St. Annæ Ordens Första Class, St. Wladimirs Ordens Andra Class med Stora Korset, St. Georgs Ordens Tredje Class, samt af Kongl. Preussiska Röda Örns Orden.

Hos Hans Keijserl. Maj:t föredragande af Finska Regerings-Ärender.

Herr MICHAEL SPERANSKY, Geheime-Råd, Riks-Secreterare, Ministre Adjoint för Justitiæ Ärenderne, Directeur uti den Allernådigst tillförordnade Lag-Commissionen. Åbo Academie Cantzler, Riddare af Kejserl. St. Annæ Ordens Första Class, St. Wladimirs Ordens Andra Class med Stora Korset, St. Johannis af Jerusalem och Kongl. Preussiska Röda Örns Orden.

Kun keisari 1.11.1810 antoi käskyn asettaa rakennuskomitea hoitamaan Helsingin kaupungin jälleenrakentamista, sai Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Gustaf Fredrik Stjernvall uutta tuulta purjeisiin hankkeelleen nostaa Helsingin statusta ruotsalaishenkisen Turun kustannuksella. Vaikutusvaltaiseksi tuekseen hän sai hankkeelleen Pietarista Kustaa Mauri Armfeltin, joka ei ollut mikään suuri Turun ystävä.

Hänen mielestään:

"Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri on saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki."

"Turussa asuu leväperäisiä virkamiehiä, laiskoja professoreja, juutalaismielisiä kauppiaita ja häijyjä akkoja. Turku on luola ja hökkelikylä, joka on sytytettävä ja poltettava poroksi"
.


Armfeltin viimeisten elinvuosien suuri muutoshanke oli Helsinki-nimisen rannikkokaupungin korottaminen suuriruhtinaanmaan pääkaupungiksi. Hän ei milloinkaan voinut sietää turkulaisten sisäpiirien ("barbarer, bovar och trähuvuden") kotiinpäinvetoa ja näköalattomuutta. Keisari päätti uudesta pääkaupungista ja vahvisti sen suureellisen uuden asemakaavan vuonna 1812, Armfelt oli keisarille jo edellisenä vuonna esittänyt keskushallinnon siirtoajatuksen. Näyttää myös siltä, että vaikka J. A. Ehrenström, Armfeltin kohtalontoveri Kustaa III:n ajoilta, varsinaisten arkkitehtien puuttuessa laati itse asemakaavan ja siihen liittyvän selostuksen, niin sen ideasisältö kuvastaa Armfeltin käsityksiä Suomen tulevaisuudesta.


Turkuun mieltynyt Suomen kenraalikuvernööri, paroni Fabian Steinheil yritti viivyttää hankkeen etenemistä, mutta joutui hänkin lopulta taipumaan pietarilaissuuntauksen edessä. Toisaalta muutos toteutui aluksi vain paperilla ja tärkeimmät virastot majoittuivat Helsinkiin vuosina 1819-1821. Ja Akatemia ja lääkintöhallitus vasta Turun palon jälkeen 1828. Väestöllisesti Helsinki tavoitti Turun väkiluvun 1840-luvulla.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1b/Steinheil_F_F.jpg

Turun ystävä Фаддей Фёдорович Штейнгель, "Ukko" Steinheil toimi Suomen kenraalikuvernöörinä 1810-1824, lukuunottamatta Gustaf Mauritz Armfeltin aikaa 1813-1814.


Vielä tuoreeltaan saivat turkulaiset vittuilla pääkaupunkipäätöksestä keisarille, kun tämä tuli 24.8.1812 Turkuun tapaamaan Ruotsin kruununperillistä Kaarle Juhanaa, joka saapui tänne seuruineen 27.8. juhlittuna sankarina kuin maan isä ikään. Että semmosta väkeä turkulaiset.


Hyvä me
Suomen Turussa 8-4-2012
Simo Tuomola

torstai 5. huhtikuuta 2012

Paavinbullaa

Tänään 5-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Peipsijärven taistelusta 1242.

1242 – Venäläiset joukot torjuivat Saksalaisen ritarikunnan valloitusyrityksen Peipsijärven jäällä.

Järven jäällä käytiin 1242 merkittävä Peipsijärven taistelu, joka pysäytti saksalaisen ritarikunnan etenemisen Novgorodin ruhtinaskunnan suuntaan.

Peipsijärven taistelu käytiin 4. huhtikuuta 1242 Novgorodin ruhtinaan Aleksanteri Nevskin johtamien novgorodilaisten joukkojen ja Saksalaiseen ritarikuntaan 1237 liittyneiden liivinmaalaisten kalparitareiden ja Tarton ensimmäisen katolisen piispan Herman von Buxhövdenin komentamien liivinmaalaisten joukkojen välillä Peipsijärven jäällä. Taistelun voittivat novgorodilaiset, jotka tarinan mukaan saivat runsaasti liivinmaalaisia vankeja.

Keväällä 1242 Kalparitaristo oli ajanut Novgorodin pois Viron tukikohdastaan Tartosta Baltian ristiretkien aikana. Herman von Buxhövden ajoi novgorodilaisia Peipsijärvelle saakka. Buxhövdenin joukot käsittivät 500-1000 sotilasta, joista suurin osa oli virolaisia talonpoikia. Novgorodilla oli luultavasti noin 5000 sotilasta. Saksalaiset joutuivat ylivoimaisten joukkojen piirittämäksi ja suuri osa heistä kuoli.

Taistelua kuvataan Sergei Eisensteinin 1938 ohjaamassa elokuvassa Aleksanteri Nevski, jossa hyökkäävä Kalparitaristo samastetaan symbolisesti natsi-Saksaan.




Saksalaisen ritarikunnan vaakuna.

Saksalainen ritarikunta (lat. Ordo domus Sanctæ Mariæ Theutonicorum Hierosolimitanorum tai Ordo Teutonicus, saks. Orden der Brüder vom Deutschen Haus St. Mariens in Jerusalem tai Deutscher Orden) on alkuaan keskiaikainen kristitty ritarikunta, joka perustettiin puolustamaan ristiretkeläisiä 1190.


Nämäkin tapahtumat liittyvät tuolloin käytyyn katoliseen uskontaisteluun ja paavina toimi Gregorius IX eli Ugolino di Conti vuosina 1227-1241.

Ugolino di Conti

Tänään 18-3 elämme vuotta 1229;

1229Fredrik II, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija julistautui Jerusalemin kuninkaaksi kuudennen ristiretken aikana.

Fredrik II oli myös Sisilian ja Saksan kuningas ja hänellä oli perustavia riitoja paavi Gregorius IX:n kanssa, joka julisti miehen kirkonkiroukseen tämän jälleen kerran lykättyä 1227 lähtöään ristiretkelle.

Ristiretket olivat paavin hyväksymiä sotaretkiä, mutta se kuudes tehtiin ilman paavin siunausta ja paavi lähtikin sitä myöten tänne Pohjolaan vahvistamaan valtaansa pakanamaiden kartalla.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/3a/Gregory_IX_bas-relief_in_the_U.S._House_of_Representatives_chamber.jpg

Tällainen tallenne löytyy tuolloisesta paavista omista blogeistani:

Ugolino di Conti

Tänään vietämme paavi Gregorius IX kuolinpäivää. Ugolino di Conti toimi tuolla nimellä paavina vuosina 1227-1241 kehittäen inkvisitiosta tuekseen inkvisitiolaitoksen, jossa pääosaa näytteli dominikaaninen veljeskunta.

Vuonna 1227 Novgorodin laivasto purjehti käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon ja vuotta myöhemmin Suomesta lähetettiin 2000 miehen sotajoukko hyökkäystä torjumaan.

Paavi perusti Viron Saaremaalle Haapsalun piispanistuimen 1228 ja siirsi 31.1.1229 paavin bullalla Suomen piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin. Vuotta pidetäänkin Turun perustamisvuotena.

Koroisten linnoitetusta piispankartanosta tuli ruotsinvallan tukikohta ja Suomen ensimmäinen varsinainen katolinen piispa Tuomas otti pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan kirkon haltuun 1231. Mustain veljesten dominikaaninen kerjäläismunkisto toi oman konventtinsa Koroisiin 1249.

Kun kuudes ristiretki 1228 tehtiin ilman paavillista siunausta ja johti kirkonkiroukseen, keskitti paavi katseensa siis Pohjolaan ja Baltiaan voimistaen valtaansa täällä.


Perugia 1229

Katsotaanpa vielä vähän lähemmin vuoden 1229 tapahtumia Turun oletettuna perustamisvuotena. Paavi Gregorius IX lähetti tuolloin Linköpingin piispalle bullan, jossa hän salli Itämaan piispanistuimen siirron sopivampaan paikkaan. Linköpingin kokouksessa 1153 oli jo päätetty ristiretkestä alueelle kilpailtaessa hiippakunnassa idän kirkon vaikutusta vastaan.

Piispa asui tuolloin Rooman menoa paossa keski-Italiassa Perugiassa ja siellä on myös päivätty ne kaksi bullaa, joiden sanoma liittyy Turun oletettuun perustamiseen:


Perugia 23.1.1229

Påve Gregorius IX till biskopen i Linköping, cistercienserabboten på Gotland samt prosten i Visby angående det finska biskopssätets flyttning till lämpligare ställe. Dat. X kal. februarii pontif. nostri anno secundo.

Sv. Dipl. I n:o 246. Svartboken n:o 1. Svartboken: Brevet läses på folio 46, där det har följande överskrift: Bulla Gregorij(1) de translacione ecclesie katedralis a Rænthamækj vsque huc.
Svartboken: Härefter är med annan hand och ljusare bläck tillagd följande, alldeles oriktiga, anmärkning: ”anno autem salutis nostre 1368”.

Perugia 23 januari 1229.

Gregorius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo Lincopensi et dilectis filiis abbatj de Gutlandia, Cisterciensis ordinis, et preposito de Visby, Lincopensis dyocesis, salutem et apostolicam benediccionem. Venerabilis frater noster Finlandensis episcopus nobis exposuit, quod in primitiua christianitatis plantacione in partibus illis cathedralis ecclesia sua fuit in loco minus ydoneo constituta; vnde petebat, vt [cum] nunc plura loca, crescente in eisdem partibus per Dei graciam fide katholica, magis ad hoc commoda esse noscantur, transferri episcopalem sedem ad locum competenciorem in sua dyocesi mandaremus. Quocirca discrecionj vestre per apostolica scripta(2) mandamus, quatenus, inquisita super hoc diligencius veritate, si rem inueneritis ita esse, cum consilio eiusdem episcopi et clericorum suorum transferatis(3) auctoritate nostra sedem eandem ad locum in eadem diocesi magis aptum. Quod si non omnes hiis exequendis potueritis interesse, tu, frater episcope, cum eorum altero ea nichilominus exequaris. Datum Perusij(4) x kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo(5)*. Bullan ingår äfven i Skoklosters s. k. Codex Aboensis, fol. 10–10 v., der den dock mot ofvanstående har att uppvisa följande väsendtligare olikheter: (1) Gregorij pape (2) per apostolica scripta är bortlemnadt (3) transferatis saknas (4) Parusii (5) 2:o


Ja toinen bulla muutamaa viikkoa myöhemmin:


Perugia 31.1.1229

Påve Gregorius IX bekräftar den Finländska kyrkans besittning av de forna hedniska lundar och gudahus, som nyomvända frivilligt gett nämnda kyrka. Dat. II kal. februarii pontif. nostri anno secundo.

Sv. Dipl. I n:o 251. Svartboken n:o 6. Svartboken: Fol. 46. Överskrift: Copia bulle Gregorij pape super lucis et delubris.

Perugia 31 januari 1229.

Gregorius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri(1) episcopo Finlandensi, salutem et apostolicam benediccionem. Annuere consueuit sedes apostolica piis votis et honestis petencium precibus fauorem beniuolum impertiri. Eapropter, venerabilis in Christo frater, tuis iustis precibus inclinatj lucos et delubra, deputata olim ritibus paganorum, que de nouo per te conuersi ad fidem ecclesie tue(2) voluntate spontanea contulerunt, ipsi ecclesie auctoritate apostolica confirmamus et presentis scriptj patrocinio communimus. Nullj ergo omnino hominum liceat hanc paginam nostre confirmacionis infringere uel ausu temerario contraire. Si quis autem hoc attemptare(3) presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Parusij(4) ij(5) kalendas Februarij pontificatus nostri anno secundo.(5) Varianter i Skokl. Cod. Ab. fol. 10 v: (1) fratri suo (2) tue utelemnadt (3) attentare (4) Perusii (5) 2:o


Näin vahvistettiin samalla paikallisen kirkon omistusoikeus niihin hiippakunnan alueella oleviin pakanallisiin kulttikeskuksiin, uhrilehtoihin ja palvontapaikkoihin, joista suomalaiset olivat muka luopuneet kääntyessään kristinuskoon.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d2/Papal.bull.JPG


Bullaillaan
Turussa 5-4-2012
Simo Tuomola