sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Medelplan

Tänään 5-3 selailemme Turun kämnerioikeuden vanhoja pöytäkirjoja 1600-luvun lopulta. Kas tuossa vilahtaa tuttu nimi; Turun kämnerioikeus 5.3.1687: mainitaan figur stickaren Daniel Medelplan. 
Kuvahaun tulos haulle daniel medelplan

Eräissä vanhoissa kaupungeissa, kuten juuri Turussa, toimi siis myös kämnerioikeus. Siinä kämnerin ja kahden apujäsenen muodostama eräänlainen torioikeus ratkaisi pieniä riitajuttuja ja toimitti toisinaan esitutkinnan rikosasioissa, jotka sitten menivät raastuvanoikeuden ratkaistaviksi.
 

Daniel (Taneli) Medelplan (noin 1657 Turku31. elokuuta 1737 Pälkäne) oli kirjanpainaja, joka kaiversi Pälkäneen puuaapisen puulaatoille Isonvihan aikana vuonna 1719.
Daniel Jonasson Medelplan, (Taulusta 1, isä Jonas Medelplan) Kirjanpainaja, s. 1657 Turku, k. 18.8.1737 Pälkäne,Tauriala,Näppilä. Kuolintieto Pälkäneen srk: Gammal inhysesgubbe Daniel Medelplan, varit boktryckare i Viborg, förvaran i bildhuggare arbete, 80 år.
 Kuvahaun tulos haulle daniel medelplan
 
Medelplanin isä oli turkulainen Johan-niminen vaununtekijä. Vuonna 1678 Daniel otettiin Turun akatemian kuvien kaivertajaksi, mutta hän myös valoi kirjasimia, sitoi kirjoja ja harrasti kuvanveistoa.
Vuosina 1689-1693 hän toimi Viipurissa piispa Petrus Bångin pienen kirjapainon johtajana. Sieltä hän tuli isonvihan aikaan Pälkäneelle, Taurialan kylän Näppilän taloon. Syynä muuttoon oli paitsi sota, myös hänen saamansa tuomio sukurutsauksesta, kun hän oli solminut suhteen vaimonsa veljentyttären kanssa.
 Kuvahaun tulos haulle isoviha


Tästä saamansa tuomion hän kärsi vankeudessa Viipurin linnassa. Medelplanin ensimmäinen puoliso oli nimeltään Gertrud (k. 1693) ja kolmas Kristina Grelsintytär (k. 1744).
 1. puoliso: Gertrud Berntsdotter k. 7.4.1693 Turku,Drottningsgatan.

Jonas Svensson Medelplan Vaununtekijä, kuollut noin 1707 Turussa. Jonas sekä poika Daniel että tämän poika myöhemmin Vesilahdella tuomittu alioikeudessa kuolemaan mutta molempien tuomion hovioikeus lieventänyt.
 2. puoliso: Maria Axelsdotter kuollut 6.6.1714 Pälkäne,Kankainen. Vaimon Kerttu Berntintyttären veljentytär, ainakin kaksi aviotonta lasta Danielin kanssa, eivät saaneet avioliittolupaa lähisukulaisuuden takia. 

Tuomittu molemmat kuolemaan, tuomio lievennetty myöhemmin suureksi sakoksi, jota ei pystynyt maksamaan, istunut tämän takia kahteen kertaan Turun linnassa ja lopulta sovittanut rikoksen kujanjuoksulla.
 3. puoliso: Chirstina Grelsdotter s. 1662, k. 2.3.1744 Pälkäne,Tauriala

 Turun kämnerioikeus 11.1.1683: Daniel Jonsson Medelplan tuomitaan maksamaan velkansa 14 d. Eric Jöransson Kirkolalle.

 Turun kämnerioikeus 12.5.1691: Vagnmakare mästare Jonas Svänsson tuomitaan maksamaan poikansa Daniel Johnssonin velka ajuri Michel Michelssonille.
 
 Raastuvanoikeus 1694: Daniel Medelplan avioton tytär Maria med Maria Axelsdotter.

 Turun kämnerioikeus 29.7.1697: Boktryckaren i Wiborg Daniel Medelplan vastapuolenaan sahl bokhållare Anders Orses enckia hustru Brita Larsdotter Bryning. Molempien esittämien laskelmien jälkeen tuomitaan Brita Bryning maksamaan Danielille 19 taaleria.

 Kuvahaun tulos haulle daniel medelplan
 Medelplan oli paikalla Turussa myös vuonna 1680, kun taivaalle ilmestyi tuhoa ennustava Kirchin komeetta, jota myös Newtonin komeetaksi kutsutaan. 

 "Joulukuun puolivälissä 1680 kappalainen Andreas Hasselqvist piti Turun tuomiokirkossa hurmahenkisen saarnan aiheenaan yksikään komeetta ei ole ilmestynyt näkyville ilman tarkoitusta.  Hasselqvist liitti pyrstötähden ilmestymisen Raamatun profeetta Jeremiaan näkyyn kiehuvasta padasta, joka ennusti Jumalan tuomiota pohjoisille kansoille.  Sekä Jeremiaan pata että ”suuri ja kauhea komeetta ja sen hirveä pyrstö” on ikuistettu myös kuvaksi."

 Daniel Medelplan (1657-1737) on jäänyt historiaan suomalaisen aapisen tekijänä. Isonvihan aikaan Suomessa ei ollut yhtään toimivaa kirjapainoa. Kun tuli puutetta lukemisen opetteluun sopivista kirjoista, tilasi Pälkäneen papisto Daniel Medelplanilta oman aapisen.

 Pälkäneen papiston ja Turun tuomiokapitulin kehotuksesta hän kaiversi puusta Johannes Gezelius vanhemman vuonna 1666 painattaman aapisen painolaatat "Yxi paras lasten tawara". 

 
 Enevaldus Svenonius, Presbyter rite vocatus. Aboae: Johan Wall 1688. MEDELPLAN.

Kirjaa painettiin satakunta kappaletta, mutta kaikki painetut kirjat kuten myös painolaatat ovat tuhoutuneet. Viimeinen tunnettu Turun akatemian hallussa ollut kappale tuhoutui Turun palossa 1827.
Teoksen koko nimi oli Lasten Paras Tawara, elli ABC-Kirja, joca on suuren tarpen tähden leicattu Puuhun ja Pälcänen seuracunnan Saarnamiesten toimituxen cautta, Prändetty Pälkänellä Daniel Medelplanilda Tauralassa 1719.
Medelplan kaiversi Pälkäneen aapisen 28 sivun tekstin puulaatoille, painoi laatoilla aapisia ja huolehti muusta kirjanvalmistukseen liittyvästä. Medelplanin aapista ei ole säilynyt jälkipolville, sillä viimeinen tunnettu kappale tuhoutui Turun palossa 1827.
 Vuonna 2005 avattu yksityinen Daniel Medelplanin museo sijaitsee Pälkäneen puuaapisen syntysijoilla, Kukkolan kylässä. Museon perusnäyttelyssä kerrotaan Medelplanin aapisen syntyhistoriasta sekä kirjanpainajan ammatista esinein ja tekstein.

 http://www.museokompassi.fi/wp-content/uploads/2010/10/01_kukko.jpg

Vaihtuvassa aapisnäyttelyssä on eri keräilijöiden kukkoaapisia. Medelplanin aapisen viimeisellä sivulla oli kukon kuva, joka tiettävästi on ollut ensimmäinen suomenkielistä aapista koristanut aapiskukko. Samainen kukko koristi myös Pälkäneen kunnan vanhaa vaakunaa.
 Mies kuvitti mm. Elisaeus Hvalin (1652-1708) vuonna 1683 painetun valaita käsittelevän väitöskirjan "Cetographia". Se pitää sisällään kuusi Daniel Medelplanin toteuttamaa puuleikkausta, jotka antavat valaista varsin hyökkäävän kuva ihmisen vihollisina.

Puuleikkurina Turussa 5-3 2018 Simo Tuomola

Kaniikkien taisto

Tällä päivämäärällä 4-3 joudumme Turussa keskelle kaniikkien valtataistelua. On vuosi 1513 ja paavi on antanut Roomassa tuolloin kyläilleelle pappismies Ericus Svenonikselle varauksen Pyhän Sigfridin prependaan Turussa. Samalla Svenonis korotettiin 4-3 Turun arvovaltaisten kanunkien joukkoon.
 Aiheeseen liittyvä kuva
 
Prebenda (lat. praebe'nda, tarjottava) on kirkollisen viran haltijalle tai kirkollisen oppilaitoksen tai muun laitoksen virkamiehelle luovutettu palkkaetu, joka saadaan jonkin seurakunnan tai maatilan tuottamasta tulosta. Alkuaan prebenda oli katolisen kirkon pappien ja munkkien yhteisellä aterialla nauttima ruoka ja juomat.

 
 Kaniikki
Kaniikki tai kanunki (lat. canonicus) on joko tuomiokirkon pappi tai tuomiokapitulin jäsen. Esimerkiksi Turun hiippakunnan tuomiokapituliin kuului 1200-luvulla neljä kaniikkia. Vuonna 1416 piispa Maunu II Tavast määräsi kuoripappien ja kaniikkien lukumääräksi 10. 

Nimitys on alun perin johdettu kreikan sanasta κανωνικος "säännösten alainen", jolla tarkoitettiin kirkonmiestä, joka asui tuomiokirkon alueella ja oli omistautunut noudattamaan kirkon säännöstöä eli kaanonia.
Ongelmana Pyhän Sigfridin prependassa oli vaan se, että Aninkaisten alueella sijaitseva kirkollinen maa-alue sillalta Multavieruun oli jo tuomiorovasti Paulus Scheelin hallussa, eikä sitä haluttu antaa Svenoniuksen tulonlähteeksi sanoi paavi mitä lystäsi. Asiasta kehkeytyi pitkällinen kina ja lopulta Ericus Svenonius sai prependan haltuunsa vasta Paulus Scheelin kuoltua vuonna 1516.




Itä-Göötanmaalta kotoisin ollut Svenonis kirjoittautui Greifswaldin yliopistoon v. 1498. K.G. Leinbergin (1896, 29) mukaan mahd. sama "Ericus Smasuen de Nicopia Szwecus", joka mainitaan Rostockin yliopistossa kesäkuussa 1500. Mainitaan maisterina v. 1506.

Sten Sturen kappalainen v. 1505. Linköpingin tuomiokapitulin dekaani viimeistään v. 1506. Sai paavin vahvistuksen nimitykselleen 19.9.1509. Ennen pitkää Ericus Svenonis suljettiin kuitenkin pois kapitulin toiminnasta, mutta virkatulonsa hän silti säilytti.

Kirjoittautui Rostockin yliopistoon marraskuussa 1509. Oleskeli Roomassa 1509 ja 1513-17, jonka jälkeen palasi Ruotsiin paavin legaatti Archimbaldin seurassa. Kanonisen oikeuden lisensiaatti Roomassa viimeistään v. 1515.

 
Paavi Leo X, oikealta nimeltään Giovanni di Lorenzo de' Medici (s. 11. joulukuuta 1475, Firenze – k. 1. joulukuuta 1521, Rooma), oli paavina 11. maaliskuuta 1513 – 1. joulukuuta 1521. Kuvamme Leo X on yksityiskohta Rafaelin maalauksesta.

Pirisen (1956, 266) tutkimusten mukaan Ericus Svenoniksen ilmoitetaan luopuneen prebendasta 17.3.1517. Samassa yhteydessä hänet mainitaan Turun kanunkina, mikä asema hänelle lienee tullut juuri mainitun prebendan myötä jo 4.3.1513.

Sai paavin 6.2., 2.3. ja 7.8.1517 hyväksymillä supliikeilla Turun tuomiorovastin viran, mutta jo 14.3.1519 hänen ilmoitetaan luopuneen siitä. Virallisesti Ericus Svenonis luopui virasta vasta 25.3.1521.


Hän toimi Kustaa Vaasan kanslerina vuosina 1522-23, toisen otaksuman mukaan vasta heinäkuun alusta 1523. Hoiti Turun piispan virkaa electuksena 1523-1527, sillä paavi ei vahvistanut vaalia.

Ericus Svenonis saapui Turkuun luultavasti kesällä 1524. Vuonna 1526 hän anoi Kustaa Vaasalta itselleen takaisin Linköpingin dekaanin virasta aiemmin nauttimiaan virkatuloja, jotka hänelle myönnettiin 9.10.1526. Hänen Turussa ollessaan kyseiset tulot oli peruutettu kruunulle.

 Gustav Vasa.jpg
 Kustaa Vaasa (ruots. Gustav Vasa, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1523 vuoteen 1560.

Palattuaan vielä kerran Suomeen Ericus Svenonis luopui piispan virastaan v. 1527, luultavasti juuri ennen Västeråsin valtiopäiviä juhannuksena 1527. Hänen muuttonsa Linköpingiin vahvistettiin 9.10.1527 ja dekaanin virkansa hän sai uudelleen v. 1528. Mies kuoli viimeistään v. 1541.

Uskonpuhdistus pantiin virallisesti toimeen Ruotsin valtiopäivillä  juuri vuonna 1527, ja Agricolasta tuli tärkeimpien uskonnollisten uudistusten toteuttaja Suomessa. 1529 Agricolasta tuli kansleri. Agricola vihittiin papiksi 1530-luvun alkupuolella.

Konkreettisesti Ruotsin uskonpuhdistus merkitsi kirkon omaisuuden takavarikoimista valtiolle ja suhteiden katkeamista paaviin. Ruotsin uskonpuhdistajista merkittävimmäksi nousi Wittenbergissä opiskellut Olaus Petri.


 


 Olaus Petriä esittävä patsas Tukholman Suurkirkon luona. Hän oli Ruotsin Agricola.

Olaus Petri, latinalaistettu, alkuaan Olof Persson,(6. tammikuuta 149319. huhtikuuta 1552) oli Wittenbergissä opiskellut ruotsalainen uskonpuhdistaja ja pappi.
 
Vuonna 1527 Kustaa Vaasa pistää tuulemaan myös Turussa. Kirkon ja luostarien omaisuutta ja maata otetaan valtiolle ja latinankielisen messun tilalle tulee suomenkielinen saarna.

 
Mm. Aninkaisten alueen kirkolliset alueet, Pyhän Sigfridin maa sillalta Multavieruun, Pyhän Henrikin maa etelään ja Pyhän Pietarin sarat läntisellä jokirannalla tulevat kruunulle.

 
 Sigfrid i Överselö kyrka, Södermanland

Ruotsissa Sigfriedin nimen on tehnyt suosituksi erityisesti Pyhä Sigfrid, Ruotsin apostolina tunnettu keski­aikainen lähetyssaarnaaja, josta tuli myös Ruotsin ensimmäinen piispa.
 
Sigfrid (Sigfridus) var en engelsk missionsbiskop som under 1000-talets första hälft var verksam i Norge och i Sverige.

Kustaa Vaasa nimittää dominikaanivanhus Martti Skytten Turun piispaksi Eerik Sveninpojan jälkeen ilman paavin vahvistusta. Jöns Vestgöte kerää Turusta rahaa papeilta heidän jalkavaimojensa aviottomista lapsista ja kuningas määrää papit pitämään laillisia aviovaimoja.


Paavillisesti
Turussa 4-3 2018
Simo Tuomola

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Svante Niilonpoika

Tänään 3-3 seisomme tässä Turun Suurtorilla Raatihuoneen edessä seuraamassa vallasväen kokoontumista kaupunkiin. Tuossa meidät ohitti juuri Turun piispa Lauri Suurpään seurue ja  muitakin kuuluisuuksia on nähty.
 Kuvahaun tulos haulle Laurentius Michaelis
Lauri Suurpää tai Laurentius Michaelis (n. 1440 - 8. syyskuuta 1506 Turku) toimi Turun piispana 15001506.

Vuonna 1504 maasäädyt kokoontuivat 3. maaliskuuta Turun Raatihuoneelle valitsemaan Ruotsinmaalle uutta valtionhoitajaa. Turun piispa Lauri Suurpään johdolla Svante Niilonpoika sai kannatuksen taakseen ja samalla Joosef Pietarinpoika tuli Turun linnanisännäksi puolustamaan Itämaan etuja.
 http://www.juhasinivaara.fi/sinetit2/jpedersson.jpg
Josef Pietarinpoika till Djula , linnanvouti 1504-1515, "slottsfogde".
 Svante Niilonpoika (14602. tammikuuta 1512) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 15041512. Hänestä on käytetty myös nimeä Svante Sture, koska hän oli isoäitinsä puolelta Sture-sukua, ja koska hänen poikansa Sten Sture nuorempi otti tämän nimen. Itse hän ei Sture-nimeä käyttänyt.



Svante Nilsson, född ca 1460Penningby slott, död 31 december 1511 eller 2 januari 1512Västerås slott, son till Nils Bosson (Sture) var svenskt riksråd och Sveriges riksföreståndare från 1504 till sin död.


Svante Niilonpojan sinetti.

Maallisista mahtimiehistä ja piispoista koostuva valtaneuvosto nimitti (1504) Svante Niilonpojan valtionhoitajaksi Sten Sturen kuoltua 1503 toivoen, että Svante alistuisi sen tahtoon ja jatkaisi neuvotteluja Tanskan kanssa.

Käytännössä Svante Niilonpoika jatkoi edeltäjänsä linjoilla, vastusti unionia Tanskan kanssa ja pyrki rajoittamaan valtaneuvoston valtaa


Svante Niilonpojan kaudella tanskalaiset tekivät voimakkaammalla laivastollaan tuhoisia hyökkäyksiä Ruotsiin ja Suomeen hävittäen mm. Porvoon. Svante Niilonpoika oli valtionhoitajakautenaan naimisissa Mette Dyen kanssa, mutta oli nuorempana ollut aviossa Iliana Gäddan kanssa, joka oli Sten Sture nuoremman äiti.



 
 Krigsscen från framsidan av Carl Blinks omfattande historiska roman om Nilsson 1889


Vuonna 1504 Suomen maasäädyt siis kokoontuvat 3. maaliskuuta Turun Raatihuoneelle valitsemaan maalle valtionhoitajaa. Turun piispa Lauri Suurpään johdolla Svante Niilonpoika saa kannatuksen taakseen ja samalla Joosef Pietarinpoika tulee Turun linnanisännäksi puolustamaan Itämaan etuja.

Hansakauppa vahvistuu alueella ja Severin Norby tekee yhdeksän märssylaivan voimin ryöstöretken Ahvenanmaalle Kastelholmaan 1507 vieden käskynhaltija Sten Tuuresson Bielken vankina Tanskaan.
 



 Søren Norby (k. 1530 Firenzessä) oli tanskalainen amiraali ja merirosvopäällikkö. Hän toimi Tanskan kuningas Kristian II:n nimissä kaapparina Itämerellä. Suomessa Norby muun muassa hävitti Turun kaupunkia ja ryösti Kastelholman linnan.

 
 Søren Norby e Cristiano II

Vuonna 1508 kuningas asettaa Tulholman saaristoon kymmenen laivaa turvaamaan maan pääkaupunkia ja kauppaliikennettä merirosvoilta. Niinpä merirosvot suuntaavatkin katseensa toisaalle ja Tanskan kuningas Hansin joukot hyökkäävätkin lopulta perjaintaina aamuyöllä 3. elokuuta 1509 Turkuun soturipäällikkö Otto Rudin johdolla.


Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509. Rud haavoittui ja jäi sotavangiksi 7. heinäkuuta 1565 Klaus Hornin johtamaa ruotsalaista laivastoa vastaan käydyssä meritaistelussa.

Turun linnaa Rud ei pysty valtaamaan, mutta kaupunki saa muuten kokea kovia. Murhaaminen ja ryöstely kestää viisi päivää. Ryöstetyksi tulee myös kirkko aarteineen. Merirosvojen saaliiksi joutuu mm. Särkilahden kalkki eli Ejbyn kalkki - ehtoollismalja ja pateeni, ehtollisleipälautanen.




 








Piispanhiipan ja sauvan lunastukseksi vaaditaan 12 000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Vaatimukset esitetään kaupungin raadille ja Turun piispa Johannes IV Olavinpojalle.

Vuonna 1512 todetaan rauhan tie välttämättömäksi, kun Sten Sture nuoremmasta tulee valtionhoitaja Svante Sturen kuoleman jälkeen. Hän solmii välirauhan Tanskan kanssa. Myös rauha Venäjän kanssa uusitaan.



 
 Sten Sture nuorempi tuntemattoman taiteilijan maalauksessa


Sten Sture nuorempi (s. 1493 – k. 3. helmikuuta 1520) toimi Ruotsin valtionhoitajana vuosina 15121520. Valtionhoitajana oli hetken vuonna 1512 valtaneuvos Eerik Trolle, joka ajoi neuvotteluja Tanskan kanssa Kalmarin unionin palauttamiseksi.

Kun Svante Niilonpojan 20-vuotias poika Stenkin lupasi kannattaa neuvotteluja, teki valtaneuvosto hänestä valtionhoitajan. Todellisuudessa Stenin pyrkimyksenä oli erottaa Ruotsi unionista. Hän otti kaukaisen esiäitinsä Sture-nimen, koska se Sten Sture vanhemman kautta symboloi Ruotsin itsenäisyyspyrkimyksiä.

Sture tiesi joutuvansa ennen pitkää sotaan Tanskan kuninkaan Kristian II:n kanssa ja solmi siksi vuonna 1513 välirauhan Venäjän kanssa. Sten Sture joutui ristiriitaan arkkipiispan, Eerik Trollen pojan Kustaa Trollen kanssa, joka olisi halunnut kirkolle enemmän autonomiaa. Trolle erotettiin virastaan.


Maasäädyssä mukana
Turussa 3-3 2018
Simo Tuomola