keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Auditorium Maximum

Tänään 1-6 löydämme itsemme Turun akatemian päärakennuksesta tuomiokirkon kehämuurissa sijaitsevan entisen katedraalikoulun tiloista. Olemme täällä yläkerran isossa luentosalissa, Auditorium Maximumin tiloissa odottelemassa erään väitöstilaisuuden alkua.
Tilaisuuden vastaväittelijänä, respondenttina, toimii Isak Tammelinus, Isaacus Matthiae, Finlandus. Priorina Eskil Petraeus. Sama kaksikko nähdään nokikkain, paitsi nyt 1-6 vuonna 1651, myös 22-6 vuonna 1653. Uransa aikana Eskililtä ilmestyykin kaikkiaan 169 väitöskirjaa.
 
 Turun piispa Petraeuksen edeltäjä Rothovius johtaa papiston kulkuetta akatemian vihkiäisissä 1640. Rothovius siinä oikealla ei ollut Eskilin ykköskavereita, kun esim. 1633 kirkkoherra Jaakkima Stutaeuksen kuoltua paikasta kävi kilpaa kolme ehdokasta; kaupungilla, piispalla ja suomalaisilla porvareilla oli kullakin oma ehdokkaansa - kaupungin ehdokas Eskil voitti piispan harmiksi.

Uppsalan ylioppilas Eskil Petraeus on kirjoittanut ylioppilaaksi  Wittenbergissä 17-11 vuonna 1620 - M. Aeschillus Olai Petraeus Wesmelaeno Wermelandus - sekä Jenassa 1625.
 


Aeschillus (Eskil) Petraeus (1593 Grums, Ruotsi27. syyskuuta 1657 Turku) oli Turun piispa vuosina 16521657. Ennen tätä hän oli Turun kymnaasin lehtori ja tuomiorovasti. Hän oli myös Turun akatemian ensimmäinen teologian professori ja yliopiston rehtori.
Petraeus toimi valtiopäivämiehenä vuosina 1634, 1638 ja 1640.Petraeus oli ruotsalaissyntyinen, mutta hyvin perehtynyt suomen kieleen. Hän muun muassa johti Raamatun käännöskomiteaa ja julkaisi suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio vuonna 1649.

Turkulaisen osakunnan inspehtori 1643. Teol. tiedek. promoottori 1648. — Uppsalan yliopiston filosofian apulainen 1623. Turun katedraalikoulun teologian lehtori 1628, Turun lukion 1630, samalla palkkapitäjänsä Sauvon kirkkoherra s.v. Karlstadin kirkkoherra 1633 (ei astunut virkaan).
  Turun akatemian päärakennus sijaitsi alunperin  Tuomiokirkon kehämuurissa.

Turun tuomiok. seurak. kirkkoherra 1634, samalla palkkapitäjänsä Kaarinan kirkkoherra. Turun akatemian ensimmäinen teologian professori 1640 (säilyttäen palkkapitäjinään Turun tuomiok. seurak. ja Kaarinan). Akatemian rehtori 1640–41 ja 1649–50.
Turun tuomiokapitulin jäsen 1628–52. Turun hiippakunnan piispa ja Turun akatemian varakansleri 1652, samalla palkkapitäjänsä Maarian kirkkoherra s.v. Synodaaliväitöksen preeses pappeinkokouksessa Turussa 1655. Valtiopäivämies 1634, 1638, 1640, 1643, 1650, 1652 ja 1655. † Turussa 27.9.1657.
 Turun hiippakunnan piispa kuningatar Kristiinan nimittämänä 20-10 vuonna 1652, vihittiin Tukholman Suurkirkossa 24.10.1652 ja astui virkaan 1653, samalla Maarian prebendaseurakunnan kirkkoherra; palkkatuloihin kuuluivat myös Koroisten piispantilan tulot.
 

 Kuvahaun tulos haulle Aeschillus (Eskil) Petraeus
 Kuningatar Kristiina, vallaton vallankäyttäjä.

 
Eskil Petraeuksen piispantalo sijaitsee Tuomiokirkon kupeessa, sen pohjoispuolella. 1650 Akatemian ensimmäinen rehtori saa itselleen kreivi Kustaa Kustaanpojalle varatun tontin Herrainkulmasta, Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan tonttien naapurista.  
 
Pappissäädyn valtiopäivämiehenä Petraeus allekirjoitti valtiopäiväpäätöksen Tukholmassa 29.7.1634. Valtakunnansäätyjen valiokunnan valtuutettuna hän osallistui sen kokoukseen Tukholmassa 1636 ja oli pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1638 (Tukholmassa), 1640 (Nyköpingissä), 1643, 1650 (osallistui Tukholmassa kuningatar Kristiinan kruunajaisjuhlallisuuksiin), 1652 ja 1655 (Tukholmassa).

 

 Julkaisi väitöskirjana raamatunkääntämisen periaatteet 1648 ja ensimmäisen suomen kielen kieliopin (Linguae Fennicae brevis institutio) 1649. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1643–1656 (34 kertaa), dedikaatio (ded. diss.) Turku 1650–1656 (11 kertaa). Raamatunsuomennoksen tarkastuskomitean puheenjohtaja 1638–1642.





 Linguae finnicae brevis institutio (1649) ja ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642

 
Omisti kaupunkitalot Turussa ja Tukholmassa, Häppilän ja Bölen tilat Maarian Hirvensalossa ja kaksi autiosta viljelykseen otettua tilaa Littoisissa.

Kuoli Turussa  todennäköisesti  26.9.1657 (haudattiin Turun tuomiokirkkoon 17.1.1658).


Vastaväittelijänä
Turussa 1-6 2017
Simo Tuomola

Sähköratikka

Tänään 31-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa päätettiin 1908 siirtyä hevosvetoisen kokeilun jälkeen sähköiseen raitiotieliikenteeseen.





Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Raitiovaunu nro 49 linjalla 1.


31. toukokuuta vuonna 1908 saksalaisen AEG-yhtiön Tukholmassa sijaitsevan tytäryhtiön Electron-yhtiö AEG sai 40 vuoden toimiluvan sähkölaitokselle ja -raitiotielle Turun kaupunginvaltuustolta. Raitiotiekiskojen asennustyöt alkoivat keväällä 1908.
Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin Turun teknikot -yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905.
 
 
Sähköraitiotien liikennöinti avattiin Turussa 22. joulukuuta 1908. Se tarkoitti että Turun kaupungin sisäinen liikenne astui moderniin aikaan, ja kaupungin katukuva muuttui. 
Avajaispäivänä raitiovaunut huvittivat turkulaisia ja kaikki vaunut olivat täynnä. Suurin osa turkulaisista näytti tällöin olleen katujen varsilla ihmettelemässä uutta joukkoliikennemuotoa.
 
”Uutuus oli kovasti askarruttanut ihmisiä, kun he miettivät miten hevosajopeleillä
pääsisi kadulla raitiotien poikki.”

Saksalainen Werner von Siemens keksi sähkörautatien vuonna 1879. Ensimmäinen sähköraitiotie, joka otti ilmajohdosta virtaa, otettiin käyttöön Amerikassa vuonna 1887. 1890-luvulla eurooppalaisissa kaupungeissa ryhdyttiin korvaamaan hevosraitioteitä sähköisillä ja vuoteen 1901 mennessä kaikki suurimmat kaupungit oli sähköistetty.


 
  Kuva Turun hevosraitiovaunusta - sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892 Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972.

Sähköraitiovaunut toivat mukavamman, halvemman ja nopeamman liikenteen turkulaisille. Ne lisäsivät myös kaupunkilaisten liikkuvuutta. Raitiovaunujen suurin sallittu nopeus oli 21 km tunnissa. Se oli yli kaksi kertaa nopeampi hevosraitovaunuihin verrattuna.
 
 Vaunuissa oli 20 istumapaikkaa ja 18 seisomapaikkaa. Niillä pystyttiin kuljettamaan enemmän asiakkaita kuin ennen. Matkustajat istuivat jalopuisilla penkeillä selät vastakkain.
 
Kylmällä säällä vaunuja lämmitettiin penkkien alla olevilla lämmityslaitteilla. Kuljettaja varoitti jalankulkijoita ja muuta liikennettä äänekkäästi soivan polkukellon avulla. Matkustajat antoivat kuljettajalle pysähdysmerkin vetämällä vaunun katossa kulkevasta signaaliliinasta, joka soitti etusillalla olevaa kelloa, ja koska rahastajia ei ollut, kuljettajat ottivat matkustajilta maksun ja myivät alennuspoletteja.
 
Jotta rahastus ei olisi liiaksi hidastanut liikennettä, asennettiin vaunun kumpaankin päätyseinään lipas, johon matkustajat pudottivat tasarahassa olevan maksun tai poletin.
 
 title=
Vaikka ensiksi raitiovaunuille sattuikin monia vakavia liikenneonnettomuuksia, kahdella linjalla liikennöineet raitiovaunut saivat kaupungin asukkaat kuitenkin pian puolelleen ja vaunut alkoivat täyttyä asiakkaista. Ennen ensimmäistä maailmansotaa, vuosina 1909–1913, matkustajien määrä oli noin 3700 päivässä.
 
Raitiotie tuli Turun peruskulkumuodoksi 1930-luvulla. Uudet linjat perustettiin, ja vanhat linjat kaksiraiteistettiin. Matkustajamäärä oli 7,9 miljoonaa vuonna 1938. Rahastajarahastus tuli myös vaunuihin. Jatkosodan jälkeen Turku kasvoi ja teollistui nopeasti, ja raitioteitä uudistettiin. 
 
Helsingin olympialaisten 1952 aikana, Turun satamasta kuljetettiin olympiavieraita ylimääräisillä raitiovaunulla suoraan rautatieasemalle. Joulupukki vaunut alkoivat kulkea kaduilla viikkoa ennen joulua jo 1940-luvun lopussa. Pukki jakoi karkkia ja ajettiin minne nyt vaunulla päästiin.
 
Ennen raitioteiden lakkauttamista Turussa oli kolme linjaa. Ykkönen ja kakkonen kulkivat kauppatorin kautta satamaan, Pohjolaan, Nummenmäkeen ja Korppolaismäkeen saakka. Kolmosella oli oma kehälinjansa.
 
Raitiotielinja 1 muutettiin linja-autolinjaksi 12. maaliskuuta vuonna 1967. Linja 3:n liikenne loppui sisäkehällä 25. huhtikuuta 1971. Raitiotieliikennöinti Turussa pysähtyi kokonaan vuonna 1972, kun linjan 2 ja linjan 3 uloimmillakin reitillä siirryttiin linja-autoihin. 
 
Liikenteessä muutos paransi palvelua matkustajille. Turun Sanoman mukaan:
 
Uusi järjestely lyhentää Wärtsilän työtekijöiden matkaa. Nyt he pääsevät suoraan pysäkille Telakankadun kautta.”
 
 
 Turun historiasta raitiotiekaupunkina muistuttaa jäätelökioskiksi valjastettu raitiovaunu kauppatorilla.
 
Raitiovaunut kolistelivat Turun kaduilla siis 64 vuotta. Matkustajamäärä 1909–1972 välillä oli 563 043 tuhatta ja linja-automatkustajamäärä oli 77 485 tuhatta 1950–1972 välillä. Raitiovaunut olivat se täkein ajoneuvo turkulaisille melkein yhden sukupolven ajan.

Ratikatta päin
Turussa 31-5 2017
Simo Tuomola

maanantai 29. toukokuuta 2017

Hirvensalon mestari

Tänään 30-5 kuulemme suruviestin Helsingistä. Kuvanveistäjä Wäinö Waldemar Aaltonen on menehtynyt siellä terveytensä pettäessä. Aaltonen jäi eläkkeelle Suomen Akatemiasta täyttäessään 70 vuotta vuonna 1964. Hänen 70-vuotissyntymäpäivänään 8. maaliskuuta Turun kaupunki ilmoitti Wäinö Aaltosen museon perustamisesta.


 
 Wäinö Waldemar Aaltonen (8. maaliskuuta 1894 Karinainen  – 30. toukokuuta 1966 Helsinki) oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Kuvassa Paavo Nurmi ja Wäinö Aaltonen Ateneumissa 1930-luvulla.

Aaltosen terveys oli alkanut horjua, vuonna 1965 hän oli sairaalassa Helsingissä ja kävi hoitamassa terveyttään myös Sveitsissä. Sairastelustaan huolimatta hän pystyi vielä maalaamaan.

Wäinö Aaltonen kuoli Helsingissä 30. toukokuuta 1966. Hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset, siunaustilaisuus oli Helsingin Vanhassa kirkossa. Aaltonen on haudattu sukuhautaan Turkuun Maarian kirkon kirkkomaalle.


 Wäinö Aaltonen 1920-luvulla.
 Wäinö Aaltonen 1920-luvulla.

Aaltosen merkittävimpiä julkisia veistoksia ovat Paavo Nurmen patsas, Työ ja tulevaisuus -veistossarja Eduskuntatalon istuntosalissa vuodelta 1932 sekä Aleksis Kiven muistopatsas Helsingissä.

 
Nurmen patsas Turun Auransillan kupeessa. Teoksesta on saanut ottaa viisi valosta, kaksi niistä löytyy Helsingistä, yksi Turusta, yksi Jyväskylästä ja yksi Sveitsin Lausannesta.
 
Suuria julkisia veistoksia tehnyt Aaltonen rakennutti silloiseen Maarian Hirvensaloon lapsuudenkotinsa lähelle ateljeen, joka valmistui vuonna 1923. Siellä syntyi muun muassa Paavo Nurmen patsas,, Mustagraniittinen neito sekä Lilja. Aaltonen työsti siellä myös osan Tampereen Pirkkalaisveistoksista. Hirvensalon ateljee vaurioitui talvisodan pommituksissa ja se purettiin sodan jälkeen.

 
 Kun ystävyyssuhteet solmitaan on Wäinö Aaltosen suunnittelema Turun ja Göteborgin kaupunkien ystävyyspatsas. Ystävyyspatsaita on kaksi; alkuperäisteos Göteborgin Näckrosdammenilla ja kaksoiskappale Turussa Puutorilla osoitteessa Aninkaistenkatu 12.

Turun kaupunki tilasi veistoksen Aaltoselta lahjaksi Göteborgille kiitoksena sota-aikana Turkuun saadusta avusta. Veistokset valmistuivat vuonna 1948, ja ne paljastettiin 1955, ensin alkuperäinen patsas Göteborgissa 8. toukokuuta ja kaksoiskappale Turussa 21. toukokuuta. Turkuun sijoitetun kaksoiskappaleen lahjoitti kaupungille kauppaneuvos Leo Weinstein.

 Genius ohjaa nuoruutta.jpg
 Genius ohjaa nuoruutta on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelema, vuonna 1961 paljastettu suihkukaivoveistos. Se sijaitsee Turun Yliopistonmäellä, Turun yliopiston keskusaukiolla.

 
 Liljan patsas on Wäinö Aaltosen tekemä punagraniittinen patsas Turussa, Runeberginpuistossa Auransillan kupeessa. Se esittää alastonta naista ja Turun vaakunakukkaa liljaa. Patsas on hankittu sinne vuonna 1927 ja se oli Turun kaupungin ensimmäinen julkinen taidehankinta.


 https://www.turku.fi/sites/default/files/styles/content_half_breakpoints_theme_driveturku_smalldesktop_1x/public/thumbnails/image/wa_aleksiskivi.jpg?itok=saEG5BNa
Aleksis Kiven muistomerkki pystytettiin alun perin Turun yliopiston silloisen päärakennuksen eteen Kauppatorin laidalle 21.5.1949. Nykyiselle paikalleen Turun kaupunginteatterin edustalle veistos siirrettiin 8.9.1962.

Aaltonen pääsi Hirvensalon kansakoulusta vuonna 1907. Hän alkoi opiskella 16-vuotiaana vuonna 1910 piirtämistä ja maalaamista Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Victor Westerholmin oppilaana. Muita Aaltosen opettajia olivat taidemaalarit Axel Haartman, Ragnar Ungern ja Santeri Salokivi.

Opintojen loppuvaiheessa hän kuitenkin kiinnostui kuvanveistosta, jota Piirustuskoulussa opetti Felix Nylund. Hän oppi veistoa kivenhakkaajien apulaisena ja serkkunsa kuvanveistäjä Aarre Aaltosen apulaisena.

 
 V. Westerholmin muotokuvahermi on Wäinö Aaltosen vuosina 19241926 valmistama muotokuvaveistos. Veistos esittää Turun taidemuseon ensimmäistä intendenttiä, taidemaalari ja professori Victor Westerholmia. Se sijaitsee Turun keskustassa, kaupungin taidemuseon edustalla. Parinaan siinä  samanmoinen R.W. Ekmanin muotokuvahermi.


Aaltonen sai Piirustuskoulun päästötodistuksen vuonna 1915 ja koulu osti Aaltoselta kaksi työtä, maalauksen Ukon pää ja pronssisen plaketin Isäni. Vuonna 1915 Aaltonen sai ensimmäisen tilaustyönsä, joka oli seinäreliefi turkulaiselle Wiklundin rautakaupalle. Betoninen reliefi on nykyään Wäinö Aaltosen museossa.

Aaltosen teoksia, nais- ja lapsimuotokuvia marmorista, oli ensimmäistä kertaa esillä 1916 kahdessa näyttelyssä Turussa ja loppuvuodesta Ateneumissa.

 

Turun Maarian kirkkomaalta löytyy Genius Montanus Aaltosten sukuhaudalta. Muistomerkin suunnitelma on Matti Aaltosen arkkitehtitoimiston. Tähän on haudattu Wäinö Aaltosen ja hänen vanhempiensa lisäksi arkkitehti Matti Aaltosen poika Wäinö Johannes (1948). Wäinö Aaltosen nimi ja elinvuodet on merkitty kohokirjaimin muistomerkin päällisivulle.

Geniuksena
Turussa 30-5 2017
Simo Tuomola



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Siniristilippumme

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun
 1918 – Laki Suomen lipusta vahvistettiin.

 
Suomen lippu eli siniristilippu on Suomen tasavallan kansallistunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti ja lipun muoto on pohjoismainen ristilippu. Se vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918.
 
Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.




 
 
Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.
 
Ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848

"Suomen lippuun" voi tuolla maailmalla törmätä vähän oudoissakin yhteyksissä. Kun kerran etsiskelin Arthur Rimbaudin kuolinpaikkaa Marseillen kaupungissa, hämmästelin Suomen värien runsautta, mutta kappas vain - kaupungin oma lippu ja vaakuna ovat tosiaan Suomen väreissä vähän samaan tapaan kuin Verona liputtaa ruotsalaisittain.



 LippuVaakuna
 Suomen värit Marseillesin kaupungin tunnuksina.

1139 – Kreivi Alfonsosta tuli Portugalin ensimmäinen kuningas (Alfonso I). Hän julisti Portugalin itsenäiseksi Kastiliasta. Rooman valtakunnan provinssina Portugalin alue tunnettiin nimellä Lusitania.

Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi.

Ja kas kummaa, mikäs meitä yhdistääkään: Afonso Henriquesin aikaisen Portugalin ensimmäinen lippu oli tällainen



Tiedosto:PortugueseFlag1095.svg



Siniristi

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 1918. Sitä ennen 5.1.1918 alkaen Suomen lippuna toimi Suomen senaatin punakeltainen lippu, jossa punaisella pohjalla komeilee leijona.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa..."








Jo Krimin sodan aikana Suomen väliaikaisena kauppalippuna liehui siniristilippu, ns. Pyhän Yrjön lippu. Samoilla väreillä esiintyy sinisellä vinoristillä Pyhän Andreaan risti, josta Skotlannin lippuun on siirtynyt valkoinen Andreaan risti sinisellä kentällä, onhan vinolla ristillä kuollut marttyyri skottien suojeluspyhimys.



 
 Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

Omassa blogiarkistossani asiasta tuumataan myös näin:



Sinivalkoista

Siinä se liehuu Eero Snellmanin ja Bruno Tuukkasen luomus aivan ikkunani edessä. Siniristilipun mallina toimi Pohjolan vanhin valtiolippu, Tanskan Dannebrog 1200-luvulta, valkoinen risti punaisella pohjalla. Venäjän laivasto käytti puolestaan sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla.





Vanhin havainto varsinaisesta siniristilipusta on varmaan vuodelta 1128 kun Rooman provinssi Lusitania muuttui Portugaliksi. Maan ruhtinas Alfonso Henriques otti tuolloin tunnuksekseen neliönmuotoisen siniristilipun. Kun viikinkilaivat seilasivat tuolloin Välimerellä saakka ja käyttivät juuri neliöpurjeita, ei ole mahdoton ajatus, että sellainen olisi aikoinaan nähty myös Turun saaristossa.

Kansallistunnuksemme sinivalkoisia värejä kantavat myös Israelin, Kreikan, Hondurasin, Somalian ja Mikronesian valtiot.



Suomen lipun suomenkielisten versio vuodelta 1905.





 

Suomen Leijona

Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia.

Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.



 
Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.


 
Folkunga-suvun vaakuna.

 

Väreillen
Turussa 29-5 2017
Simo Tuomola

lauantai 27. toukokuuta 2017

Suomen kuningas

Tänään 28-5 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen kuninkaan kuolemasta. Hessenin maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kassel, jota myös Väinö I:ksi nimiteltiin kuoli 28. toukokuuta 1940 Kasselissa.
 1940Suomen kuninkaaksi 1918 valittu Hessenin prinssi Friedrich Karl kuoli.

 
 Suomen kuninkaan kruunusta 1990-luvulla tehty näköiskappale. Kemin Jalokivigalleria.

 Hänen ollessaan vielä Hessenin prinssi Suomen eduskunta valitsi hänet Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen kaavailtiin kuningaskuntaa. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Friedrich Karl joutui kuitenkin torjumaan hänelle tarjotun kruunun, eikä hän koskaan saapunut Suomeen.

Kuninkaanvaaliasiakirjassa Friedrich Karlista käytettiin nimitystä Fredrik Kaarle. Muita suomenkielisiä nimiehdotuksia olivat Kaarle tai Kaarlo. Myöhemmin elämään on kuitenkin jäänyt nimi Väinö I, joka lienee vasta jälkeenpäin huumorimielessä keksitty. Se tiettävästi mainittiin ensi kerran 1920-luvulla julkaistussa lehtipakinassa.
 

 Kansanedustaja ja kirkkoherra Gustaf Arokallio ehdotti kuninkaan arvonimeksi muotoa "Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä", mikä myös on jäänyt elämään.

Hessenin maakreivi oli aikanaan myös Ruotsin kuningas Fredrik I (1676–1751), Friedrich Karlin isoisän isoisän isosetä, joka oli samalla edellinen Hessen-sukuinen Suomen hallitsija. Tosin Vapauden aikana kuninkaalla ei Ruotsin valtakunnassa ollut paljoakaan valtaa.
 Tiedosto:Friedrich Karl HK 02.jpg
 Friedrich Karl, Hessenin maakreivi, Suomen kuningas.

Suomen kuningaskuntahankkeen kaaduttua Friedrich Karl vietti enimmäkseen hiljaiseloa. Hänen pääasuntonaan toimi Frankfurt am Mainin lähellä sijainnut Friedrichshofin linna, nykyinen Kronbergin linnahotelli, jonka hänen vaimonsa oli perinyt äidiltään leskikeisarinna Viktorialta.
Friedrich Karl menehtyi ensimmäisessä maailmansodassa saamiensa sotavammojen myöhäisseurauksiin Kasselin sairaalassa 28. toukokuuta 1940. Hänet haudattiin linnan kappeliin. Suomen ulkoministeriön toimeksiannosta Suomen Berliinin-lähetystö laski hänen haudalleen Suomen hallituksen seppeleen, Adolf Hitlerin ja Italian kuningas Viktor Emanuel III:n seppelten viereen.
 Friedrich Karlin ja Margarethen kuudesta pojasta kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Seuraavaksi vanhimmat olivat kaksoset Philipp ja Wolfgang.

 

Kuultuaan hänelle tarjotusta Suomen kruunusta Friedrich Karl sähkötti ensi töikseen marsalkka August von Mackensenille ja pyysi tätä lähettämään luutnanttina palvelleen Wolfgangin kotiin itärintamalta. Hän päätti että Wolfgangista tulisi Suomen kruununprinssi, vaikka tämä oli kaksosista nuorempi.
 Wolfgang (1896–1989), "Suomen kruununprinssi", palveli jatkosodassa Suomeen sijoitetuissa Saksan armeijan joukoissa ja sai Suomen III luokan Vapaudenristin 1943.

Kuninkaan kruunajaiset oli aikomus järjestää Turun tuomiokirkossa. Myös
 kruununperimysjärjestystä ja hallitsijanvakuutusta alettiin valmistella senaatissa, mutta kumpaakaan ei saatu valmiiksi. Kruunajaiset aiottiin pitää Turun tuomiokirkossa ja seremonian valmistelu annettiin kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelijäsihteeri Yrjö Loimarannan tehtäväksi.
 


Hän suositteli noudatettavaksi joko Norjan tai Ruotsin mallin mukaista kruunausrituaalia, jolloin kruunu ja muut regaliat olisivat olleet tilaisuudessa vain esillä. Loimaranta toivoi kruunun valmistettavan Inarin kullasta, mutta lopulta päädyttiin halvempaan kullattuun hopeaan. Kruunu jäi kuitenkin tekemättä.
Kemin Jalokivigalleriassa nykyään esillä olevan Suomen kuninkaan kruunun teki kultaseppä Teuvo Ypyä galleriaa varten 1990-luvulla Eric O. W. Ehrströmin vuonna 1918 laatimien piirustusten mukaan, jotka löydettiin E. N. Setälän arkistosta vuonna 1988 niiden oltua yli 60 vuotta kadoksissa. Ehrström suunnitteli tilauksesta myös hovin virkamiesten ja palvelijoiden asuja, samoin Akseli Gallen-Kallela.
 
Mahdollisesti myös uusia aatelointeja alettiin suunnitella – aateluushankkeita on tosin myös väitetty legendaksi, sillä niistä ei ole muita luotettavia todisteita kuin senaatin budjettiesityksessä mainittu leimavero vapaaherran ja kreivin arvoille.
Kuninkaallisesti Suomen Turussa 28-5 2017 Simo Tuomola