keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhlajuna Turkuun

Tänään 22-6 löydämme itsemme Turun uudelta rautatieasemalta satojen innokkaiden ihmisten seasta odottelemassa uuden ajan ihmettä saapuvaksi. Kauan kaivattu Turku-Toijola rata oli valmistunut tammikuun 13. päivänä,  mutta nyt vasta odottelemme sitä radan virallisesti avaavaa juhlajunaa. On vuosi 1876.

Vaan turhaan odottelemme ainakin aluksi - varsinaiset juhlat on tältä päivältä siirretty rataosuuden alkupäähän Toijolaan.

Toijola-Turku rata valmistui 13.1. 1876, mutta radan viralllisesti avannut juhlajuna taivalsi kaupunkiin lopulta 22.6. 1876. Tilastojen mukaan radalla kulki aluksi vain satunnaisesti matkustajia, mutta kesän myötä päivittäinen matkustajamäärä kasvoi kuitenkin jo reilusti.


  
Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.


 File:Turku rilway station opening.jpg


Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 17. maaliskuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata.

Vuonna 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).

 Helsingin-Hämeenlinnan rataosan jatke Toijalan kautta Tampereelle sekä haararata Toijalasta Turkuun avattiin liikenteelle 22. kesäkuuta 1876. Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty.

Turkulainen senaattori ja taloustieteilijä, vapaaherra Lars Gabriel von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan.

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

 Lars Gabriel von Haartman.jpg
 Lars Gabriel von Haartman


Syntynyt 23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut 16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti senaattori, taloustieteilijä 

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä.


Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

Von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen.


"Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."




Armfelt.png
Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri), 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki, Marttila19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.
 

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.




"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

 


Radat rakennutti tuohon aikaan Suomen suuriruhtinaskunta, ja Helsinki–Hämeenlinna-radan rakennusvaroja kerättiin muun muassa viinanpolttoverolla, kun kruunu ei juurikaan muualta rahaa saanut. Tämän veron kertymää hidastivat muun muassa suuret katovuodet 1850-luvun lopussa.

Suomen rataverkon historian voidaan katsoa ulottuvan ainakin maaliskuun 20. 1849, jolloin tie- ja vesirakennuslaitoksen päällikkö eversti Alfred Stjernvall ehdotti hevosvetoisen rautatien rakentamista Helsingistä Turkhautaan. Rata olisi ylittänyt Salpausselät ja yhdistänyt maan pääkaupungin purjehduskelpoiseen Järvi-Suomeen.

Kenraalikuvernööri määräsi asiaa tutkittavaksi, ja vuonna 1851 valmistui suunnitelma veturirautatien rakentamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan. Tälle välille avattiinkin vuonna 1862 Suomen rataverkon ensimmäinen rataosuus, joka on nykyään osa Suomen päärataa. 1800-luvun lopulla junat oli Suomessa suunniteltu kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa, joten matkanteko oli hidasta mutta silti hevoskyytiä nopeampaa.




 Kuvahaun tulos haulle juna 1876 turku

 

Aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.


Asemalaiturilla
Turussa 22-6 2017

Simo Tuomola

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Maallinen viisaus

Eilen 20-6 muistelimme Jaakko Juteinia hänen kuolinpäivänään vuodelta 1855. Jacob Judén oli Hattulan poikia, kirjailija ja suuri suomalaisuuden julistaja.

1855Jacob Judén (”Jaakko Juteini”), suomalainen kirjailija (s. 1781)
 



Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.
 
12-vuotiaana Jaakko Juteini lähetettiin Hämeenlinnan triviaalikouluun, jossa hänen nimensä muutettiin muotoon Jacob Judén. Seitsemän vuotta triviaalikoulussa opiskeltuaan Juteini siirtyi Turun katedraalikouluun, jossa hän suoritti ylioppilastutkinnon. Sen jälkeen Juteini aloitti opintonsa Turun akatemiassa. Hän luki aluksi teologiaa, luopui siitä sitten, mutta jatkoi humanistisia opintoja.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829.


 

Akatemiasta Juteini ei koskaan valmistunut, vaan erosi siitä vuonna 1810 tutkintoa suorittamatta. Samana vuonna hän julkaisi esikoisteoksensa Kirjoituksia Jak. Juteinilda, joka sisälsi runoja.

Julkaisu oli tarkoitettu edistämään kirjoittajan mahdollisuuksia hallituskonsiljin kielenkääntäjän viran haussa. Siitä ei kuitenkaan ollut iloa, sillä Juteinin oikeinkirjoitus koettiin liian radikaaliksi, eivätkä hänen poliittiset näkemyksensäkään miellyttäneet päättäjiä. Tutkinnon puuttuminen oli myös haitta.

Vuonna 1813 Juteini asettui asumaan Viipuriin, jonne Anders Cedervaller perusti vuonna 1814 kirjapainon, mikä oli Juteinin kirjailijanuralle onnenpotku. Juteini julkaisi vuosina 1816–1827 kymmeniä kirjoja ja runovihkoja, joista suurimman osan suomeksi. Mukana oli runoja, näytelmiä, proosaa, tieteellisiä kirjoituksia, sananlaskuja ja vitsejä.


Vuosi 1827 oli Juteinille raskas: häntä vastaan nostettiin syyte kirjasta Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen. Syytteen mukaan Juteini esitti kirjassa vääräoppisia ajatuksia. Oikeus totesi hänet syylliseksi uskontunnustuksen ja evankelisen opin vastaisiin väitteisiin, ja teoksen koko painos määrättiin takavarikoitavaksi.
 


Takavarikoidut kirjat poltettiin roviolla vuonna 1829, ja Juteini joutui maksamaan sakkoja. Ylemmissä oikeusasteissa tuomio myöhemmin kumottiin, mutta Juteini ei enää julkaissut kirjoja. Nimimerkeillä tai nimettömänä hän tosin lähetti kirjoituksiaan ja runojaan lehtiin.


Juteini jatkoi työtään Viipurin maistraatin sihteerinä vuoteen 1840, jolloin jäi eläkkeelle, ja sai Viipurin kauppiaskunnalta huomattavan rahalahjoituksen. Juteinin arvostus oli vuosien aikana kasvanut, ja yliopiston 200-vuotisjuhlan yhteydessä hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvo, tosin lähinnä hänen ruotsinkielisistä teoksistaan.



Juteinia kohtaan tunnettu arvonanto kasvoi hänen vanhuudenvuosinaan suuresti, ja myös hänen tekonsa suomen kielen hyväksi tunnustettiin. Juteini asui Viipurissa kuolinvuoteensa 1855 asti. Hänen haudalleen Ristimäen hautausmaalle pystytettiin näyttävä musta hautakivi, johon kaiverrettiin kunnioittavat sanat ”Tässä lepää maallisen viisauden tohtori Jaakko Juteini”.


Hautakivellä teksti: Tässä lepää maallisen viisauden tohtori Jaakko Juteini.



Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:


Arvon mekin ansaitsemme
Suomen maassa suuressa,
vaikk’ei riennä riemuksemme
laiho miesten maatessa;
leipä kasvaa kyntäjälle,
onni työnsä täyttäjälle.

Viisaudessa mukana
Turussa 20-6 2017
Simo Tuomola

Olkaamme siis

Tänään 21-6 vuoden pisimpänä päivänä tulee kuluneeksi tasavuosia Turusta karkoitetun Adolf Ivar Arwidssonin kuolemasta Viipurissa vuonna 1858. Eilen muistelimme samassa kaupungissa Jaakko Juteinin kuolemaa vuonna 1855.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika Juutila ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kansallismielinen kirjailija ja valistusmies.

Juteini oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä. Hattulan kunnankirjasto on nimetty hänen kunniakseen Juteini-taloksi ja sen eteen siirrettiin ennen Parolan terveyskeskuksen edessä seissyt näköispatsas, jonka jalustassa ovat Juteinin kuuluisimmat sanat: ”Arvon mekin ansaitsemme.”




Ivar oli puolestaan se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.
 
1858Adolf Ivar Arwidsson, suomalainen kirjailija, historiantutkija ja sanomalehtimies (s. 1791).

 Adolf Ivar (Iwar) Arwidsson (7. elokuuta 1791 Padasjoki, Ruotsin kuningaskunta – 21. kesäkuuta 1858 Viipuri, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen poliitikko, kirjailija, runoilija, historiantutkija ja sanomalehtimies.



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/68/Adolf_Iwar_Arwidsson_smaller.jpg

Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Arwidssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.


Aura-seura oli nuorten yliopisto-opettajien vuonna 1815 Turussa perustama kirjallis-filosofinen seura, joka syntyi romantiikan ja kansallisten aatteiden merkeissä.

Linsén, Johan Gabriel (1785 - 1848) kaunopuheisuuden ja runousopin professori, kirjailija. Johan Gabriel Linsén toimi kolmekymmentäviisi vuotta yliopistossa Rooman kirjallisuuden ja latinan opettajana. Hän oli kansankielen puolestapuhuja. Linsén oli perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja toimi lähes vuosikymmenen seuran esimiehenä.

 Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Lehti oli nimetty muistin jumalattaren Mnemosynen mukaan.
 
 
 


Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa.
 
Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan. 
 
Åbo Morgonblad oli Adolf Ivar Arwidssonin perustama suomalainen sanomalehti. Lehti alkoi ilmestyä vuoden 1921 alussa, ja se lakkautettiin syyskuussa 1921. Se oli ensimmäinen lehti, joka Suomessa käsitteli poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä.
 

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen.

Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys. 




 

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin. Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä, kuten Pekka Kuoharinen.
 
Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:





 

 
 
 
Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970
 


Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen ja hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän menehtyi nopeasti tautiinsa.

Hänet haudattiin Wiborg-sanomalehden mukaan Sorvalin hautausmaalle 25-6 1858. Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet. 

 
 "Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen. Nyt hänen ain' omanaan kätkevä on oma maa."
 
Omassa maassa
Turussa 21-6 2017
Simo Tuomola

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Laiska-Jaakko

Tänään 20-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Laiska-Jaakon syntymästä Tallinnassa vuonna 1583;

1583Jaakko de la Gardie (”Laiska-Jaakko”), ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka (k. 1652).


 
Jakob (Jaakko) De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".

 Jakob Pontusson De la Gardie, född 20 juni 1583 i Reval, död 12 augusti 1652 i Stockholm, var en svensk fältherre, från 10 maj 1615 greve av Läckö. Han föddes i Reval (nuvarande Tallinn) i Estland som son till Pontus De la Gardie och hans hustru Sofia Johansdotter (Gyllenhielm), illegitim dotter till Johan III.



 
De la Gardien vanhemmat olivat Pontus I De la Gardie ja Sofia Johansdotter Gyllenhielm, joka oli Juhana III:n ja tämän rakastajattaren Kaarina Hannuntyttären tytär. Sofia kuoli Tallinnassa synnyttäessään poikaansa Jakobia 1583 ja Pontus hukkui Narvan jokeen pari vuotta myöhemmin.

Orvoksi jäänyt Jakob de la Gardie lähetettiin Wääksyn kartanoon Kangasalle isoäitinsä hoiviin. Jakob oli naimisissa Ebba Brahen kanssa, jonka kanssa hän sai useita lapsia. Kuuluisimmat heidän lapsistaan olivat Axel Julius De la Gardie ja Magnus Gabriel De la Gardie.


 

Kaarina Hannuntytär (kastettuna Katarina Hansdotter; 15391596) oli Juhana-herttuan, myöhemmin Ruotsin kuninkaana Juhana III, rakastajatar. Kaarina Hannuntyttärellä ja Juhanalla oli neljä lasta. Ennen avioitumistaan Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa Juhana edesauttoi Kaarinan avioliittoon suosikkihovimiehensä Klas Vestgöten kanssa.
Kaarina muutti puolisonsa kanssa vuonna 1562 Kangasalle Vääksyn kartanoon. Onni jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Vestgöte mestattiin kuningas Eerik XIV:n käskystä vuonna 1563 noin kolmenkymmenen muun Juhanan läheisen kannattajan kanssa. Kaarina avioitui sittemmin toisen kerran Ylä-Satakunnan voudin Lars Hordelin kanssa.

Vuonna 1580 Turun linnan käskynhaltijaksi nimitettiin Juhana III:n ja Kaarinan poika Julius Gyllenhielm. Kaarina oli Jakob De la Gardien isoäiti.


Ebba Magnusdotter Brahe (16. maaliskuuta 1596, Lerjeholm5. tammikuuta 1674, Tukholma) oli ruotsalainen hovineiti. Hän oli kuningas Kustaa II Aadolfin rakastettu tämän ollessa prinssi, mutta hänet kuitenkin naitettiin sotamarsalkka Jakob De la Gardielle, sillä kuningatar Kristiina ei pitänyt häntä tarpeeksi hienona puolisona prinssille.

Jakob De la Gardie ja Ebba saivat 14 lasta, joista 7 kuoli varhain. Kuuluisin lapsista oli Magnus Gabriel De la Gardie. Miehensä kuoleman jälkeen Ebba Brahe jatkoi tämän keskeneräisiä töitä ja muun muassa perusti Pietarsaaren, jolle antoi nimen (Jakobstad) miehensä mukaan.

Mutta palataanpa Jaakkoon:


  
Postimerkki "Laiska-Jaakosta" vuodelta 1934
 De la Gardie palveli Morits Oranialaisen armeijassa Alankomaissa vuodet 1606–08. Hän oli vastuussa alankomaalaisen taktiikan käyttöönotosta Ruotsin kuningas Kaarle IX:n armeijassa. Aluksi hanke epäonnistui ja tuloksena oli Kirkholman taistelun katastrofi vuonna 1605. Myöhemmin De la Gardie onnistui paremmin ja ruotsalaiset käyttivät taktiikkaa menestyksekkäästi.

 De la Gardie johti Ruotsin armeijaa Venäjällä vuosina 1608–13 ja pyrki tukemaan Ruotsin kanssa liittoutunutta tsaari Vasili IV:ää Puola-Liettuaa ja toista Vale-Dmitriä vastaan hyökkäämällä vuonna 1610 Moskovaan Novgorodista käsin. Matkalla De la Gardien pääosin suomalaisista koostuvat joukot purkivat Troitse-Sergijeva lavran piirityksen ja sen jälkeen miehittivät Moskovan. Samana vuonna puolalais-liettualaiset kuitenkin voittivat De la Gardien ja venäläisten joukot Smolenskin lähellä Klušinon taistelussa.


 
1609 Kaarle IX aloittaa Venäjää vastaan sodan, päämääränä Jäämerelle pääsy. Ylipäälliköksi idänretkelle tulee 25-vuotias soturi Jaakko De la Gardie, tukenaan Aksel Kurki ja Evert Kaarlenpoika Horn palkkasotureineen. Antti Böije ja Tonne Yrjönpoika toimivat myös sotapäällikköinä. 1611 De La Gardie valloittaa Novgorodin ja 1613 hän luopuu Moskovasta. 

1615 Turun historiassa De la Gardien nimi esiintyy hänen ostaessaan Turun tuomiokirkolta Tallinnassa valmistetun kullatun kalkin pateeneineen, sekä Tallinnassa 1488 Clotbaerin kellonvalimossa Turulle valetun kirkonkellon, jossa on teksti: Disse klocke scal to Abou; help Iesus unde Maria anno Domini MCCCCLXXXVIII eli Tämä kello tulee Turkuun; auta Jeesus ja Maria Herran vuonna 1488.

1618 Jaakko De la Gardie ja Kustaa Adolfin rakkaus Ebba Brahe menevät naimisiin. Laiska-Jaakosta tulee Etelä-Suomen laamanni. 1620 Gardie toimittaa ainoan säilyneen Tuomiokirkon keskiaikaisen kellon Pietarsaaren kirkkoon.

 
 Tuomiokirkon vanhoja kelloja löytyy Pietarsaaresta ja Tukholmasta. Kustaa Vaasan aikana 1530 Turusta jouduttiin toimitettiin kelloverona Tukholman linnaan kirkon "suurin tai toiseksi suurin" kirkonkello.

De la Gardie toimi vuosina 16191630 Baltiassa kuvernöörinä. Marsalkan arvon hän sai vuonna 1620. Jakob De la Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon. Ebba Brahen perustama Pietarsaaren kaupunki (ruotsiksi Jakobstad) on nimetty Jakob De la Gardien mukaan.

1621 Liivinmaalle purjehtii kuninkaan johdolla 14 000 miehen sotajoukko ja suomalaisen Klaus Laurinpoika Flemingin rakennuttama laivasto, jossa on viitisenkymmentä sotalaivaa ja yli 100 kuljetusalusta Riikaa piirittämään. Jaakko De  la Gardie tuo Turusta 3 rykmenttiä, noin 4000 miestä. Kuningas Kustaa II Aadolf ja hänen veljensä Kaarle Filip ovat itse eturintamassa Riikaa valloittamassa.

Rauhan neuvotteluiden epäonnistuttua Puolan kanssa (Sigismund ei suostunut luopumaan vaatimuksistaan Ruotsin kruunuun) Kustaa II Aadolf lähti hyökkäykseen Liivinmaalla kesällä 1621. Ensitavoitteena oli Riian valtaus. Riika antautuikin kuukauden piirityksen jälkeen syyskuussa. Muuta merkittävää ei saavutettu ja heinäkuussa 1622 solmittiin taas aselepo, joka kesti vuoteen 1625 asti.



 
Kustaa II Aadolf

Puolan sota toimi Ruotsin armeijan testilaboratoriona, jonka taisteluissa Kustaa II Aadolf testasi ja kehitti erilaisia vaihtoehtoja armeijansa uudistamiseksi. Näin armeija oli huomattavasti vastustajiaan edellä, kun Kustaa lähti kolmekymmenvuotiseen sotaan vuonna 1630. Myös Altmarkin välirauhassa saavutetut tullitulot mahdollistivat riittävän suuren armeijan kokoamisen uutta sotaretkeä varten.
Puolan sota (myös toinen Puolan sota) oli sota Puolan ja Ruotsin välillä vuosina 1600–1629. Sodan syynä oli aikaisempi Sigismundin ja Kaarle-herttuan (myöhemmin Kaarle IX) kamppailu Ruotsin valtaistuimesta sekä Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön hallinta Baltiassa.
Sota jakautui neljään eri osaan, joiden välissä oli aselepoja. Se oli myös osa suurempaa niin sanottua kuusikymmenvuotista sotaa (1598–1661) Ruotsin ja Puolan välillä. Samaan sotaan kietoutui vielä Puolan ja Moskovan välinen sota 1605–1618, jossa ruotsalaisia taisteli välillä venäläisten rinnalla, sekä Ruotsin ja Venäjän välinen sota (ns. Inkerin sota) 1611–1617.


Hui - nyt tulee vähän ruotsia:


På hösten 1614 reste De la Gardie hem till Sverige tillsammans med Gustaf II Adolf, som ett år deltagit i fälttåget, För att lära sig kriget under De la Gardie, men återvände 1615 tillsammans med kungen och ledde med honom belägringen av Pskov, som dock misslyckades. Framgångarna i freden i Stolbova, där De la Gardie var en av ombuden, kan till stora delar hänföras till De la Gardies erövringar. Han hade 1613 utnämnts till riksråd, och upphöjdes 1615 till grevligt stånd.

1619 blev han guvernör i Estland, han deltog 1621 i Rigas erövring och blev därefter generalguvernör i Livland. I kungens frånvaro förde han högsta befälet över trupperna i Östersjöprovinserna och ledde ofta förhandlingarna med polackerna. 1625 intog han Dorpat men hade i övrigt få nya militära framgångar. Tvärtom ansågs han agerande huvudsakligen vara orsak till att segern i slaget vid Wallhof 1626 inte bättre kunde utnyttjas. Gustaf II Adolf karaktäriserade honom också 1628 som uti sina consiliis något trög och sen, så ock mycket blöt uti sitt kommando.




 Andrean risti De la Gardien vaakunassa.

1635 tog De la Gardie befälet över de trupper, som sändes ut till Preussen under förhandlingarna med polackerna, men för övrigt ägnade han sig, sedan han 1628 återvänt till Sverige, mest åt förvaltningen, framför allt åt militärförvaltningen. 1630 organiserade han på kungens uppdrag krigsrätt, på samma gång högsta militära förvaltningsmyndighet och domstol, och blev dess president och högste befälhavare i Sverige i kungens frånvaro. Efter 1634 års regeringsform hade han som riksmarsk ledningen av Krigskollegium och plats i förmyndarstyrelsen. I denna stod han Axel Oxenstierna nära men spelade ingen mer framträdande roll. Under sina sista år var han blind.
Mies kuoli Tukholmassa sokeutuneena 12. elokuuta 1652. Gardie on haudattu Ruotsissa Enköpingissä sijaitsevaan Veckholmin kirkkoon.

 Sveriges riksmarsk
1620–1652

Laiskotellen Turussa
20-6 2017
Simo Tuomola