Ansgar

Tänään 3-2 tulee kuluneeksi tasavuosia arkkipiispa Ansgariuksen kuolemasta Bremenissä vuonna 865. Hänet tunnettiin Pohjolan apostolina ja Skandinavian suojeluspyhimyksenä. Frankkien kuningas Ludvig Hurskas lähetti hänet kristinuskon julistajaksi Ruotsin Birkaan 829.

Viikinkiajan huomattavana kauppapaikkana Bierkø kukoisti 700-900 luvuilla ja sen autioiduttua 900-luvun lopulla peri Bircan aseman kaupan keskuksena Sigtuna, jonka dominikaaniluostarilla oli vahvat yhteydet Turkuun.

Sigtunan tuhosta kesällä 1187 kertoo Eerikinkronikka näin;

He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi.

Merentakaisen kostohyökkäyksen tekijöistä ei ole varmaa tietoa, mutta tässäkin jäljet tuntuvat johtavan Turkuun, kun taistoa käydään ristiretkien muodossa maan hallinnasta. Kirkko pääsee alueella voitolle vasta vuonna 1229, kun Suomen piispanistuin viimein siirretään voiton merkkinä Nousiaisista Koroisiin.

Tätä aiemmin kirkko ei pystynyt tunkeutumaan Aurajokilaaksoon, joka oli pakanallisen uskon sydänseutuja. Ja vielä vauras ja järjestäytynyt sellainen. Viikinkien Idäntien myötä esim. Turusta Hämeenlinnaan johtava Hämeen Härkätie kehittyi 800-luvulla Birkan suolatieksi, jota pitkin matkasivat ihmisten lisäksi myös turkikset ja kynttilävaha, hylkeenrasva. Tämä Turun järjestelmä ei luonnollisestikaan ollut kovin suosiollinen ulkopuolisia tunkeutujia kohtaan.

Viikinkien kauppaa ohjaavista muinaistulista tarinoin viimeksi näin:

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.


Turvassa täällä
Turussa 03-02-2010
Simo Tuomola