tiistai 12. heinäkuuta 2011

jurmo rahaa

Hopearahakätkö löytyi Jurmosta

julkaistu tänään klo 14:03, päivitetty tänään klo 14:33

Jurmosta löytyneet hopearahat ovat 1400-luvun Tallinnan penninkejä.

Ulkosaaristosta Jurmosta löytyneet hopearahat yllättivät arkeologit iloisesti. Paikallisen kalastajan vihje johdatti keskiaikaiselle rahakätkölle. Kolikot ovat virolaisia hoperahoja 1400-luvun alusta, ja niitä löytyi noin 120 kappaletta. Löytö todistaa, että ulkosaaristossa on ollut asutusta jo keskiajalla.

Rahat on lyöty Tartossa 1400-luvun alussa. Ne ovat halkaisijaltaan alle sentin levyisiä ja hyvin ohuita, joten aarrekätköstä puhuminen olisi liioiteltua.

- Omana aikanaan rahakätkön kolikoilla ei olisi osteltu linnoja tai suuria maatiloja. Jos rahakätkön ostovoimaa vertaa nykypäivään, niin sillä summalla olisi voinut ostaa vaikkapa polkupyörän, kuvailee Metsähallituksen luontopalveluiden arkeologi Henrik Jansson.

Piirroskuva rahojen ulkonäöstä.Piirroskuvasta näkyy, miltä suurin osa löydön rahoista on aikoinaan näyttänyt. (Suomen kansallismuseo) Rahojen löytöpaikalta löytyi myös rakennuksen pohja. Se on yhdessä kolikoiden kanssa ensimmäinen todiste ulkosaariston keskiaikaisesta asutuksesta.

Rahat löytyivät jo pari vuotta sitten, mutta tutkijat kertoivat vasta nyt niistä julkisuuteen. Rahoja konservoidaan parhaillaan Kansallismuseon rahakammiossa.

Asukkailta toivotaan lisää vihjeitä

Metsähallituksen luontopalvelut on kartoittanut kesän aikana Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöä ja työ on edennyt puoleen väliin.

- Lähes jokaiselta luodolta on löytynyt jotakin mielenkiintoista. Kun kartoittaa ainutlaatuisen kohteen kuten Putsaaren kappelin ja satamapaikan, niin tuntee erityisen vahvasti yhteyden menneisyyteen. Se on niitä hetkiä, jolloin tietää miksi tälle alalle on ryhtynyt, kertoo Henrik Jansson.

Vihjeitä otetaan edelleen vastaan. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti käytöstä poistuneet merimerkit ja asuinsijat.

- Kartoituksen piiriin kuuluvat myös vanhat rakennukset, jotka sijaitsevat valtion omistamilla mailla. Metsähallitusta kiinnostaa oikeastaan kaikki käytöstä poistuneet ja menneeseen maankäyttöön liittyvät rakenteet, toteaa Jansson.

YLE Turku

Ei kommentteja: