Episcopus Aboensis
Kun Mikael Olavinpojan tarkkaa syntymäaikaa ei tunneta, vietetään hänen juhlapäiväänsä poikkeuksellisesti kuolinpäivänä. Mies kuoli 9.4.1557 ollessaan paluumatkalla diplomaattina solmittaessa Iivana Julman Moskovan kanssa rauhaa 2.4.1557.
1557 – Mikael Agricola, suomalainen piispa ja uskonpuhdistaja (suomen kirjakielen luoja) (s.
1510).
Mikael Agricola (s. noin 1510 Pernaja – 9. huhtikuuta 1557 Uusikirkko) oli Turun piispa ja uskonpuhdistaja, joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan suomen kirjakielelle, sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat
Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla.
Noin sadan hengen rauhanlähetystö oli saapunut Viipuriin 10.12.1556, ylitti rajan 16.1.1557, Moskovaan saavuttiin 21.2.1557 ja sieltä lähdettiin 24.3.1557. Rekimatka Moskovasta Novgorodiin taitettiin yhtä soittoa kuudessa päivässä, kun tieto rauhasta piti välittää kuningas Kustaa Vaasalle mahdollisimman nopeasti.
Lähetystön johtaja Steen Eerikinpoika ei aikaillut myöskään Viipurissa, jonne Mikael Agricola haudattiin, vaan kiirehti itse Tukholmaan. Piispa Agricola oli kuollut matkan rasitteisiin reessä seurueen ylitettyä Suomen rajan, joko Seivästön tai luultavammin Kyrönniemen kylän kohdalla Suomenlahden rannalla.
Agricolan ruumis tuotiin Viipuriin ja haudattiin siellä tuomiokirkkoon piispa Juustenin toimittaessa siunauksen. Agricolan hauta on sittemmin hävinnyt. Hänen muistokseen sepitettiin latinankielinen muistoruno; josta suomennos:
Säädöstä jälkeensä ei hän jättänyt kuin tapa ompi,
jättipä jälkeensä työn muistoksi itsestään.
Suomeksi kirjoja hän pyhän uskomme tulkitsi monta.
Seisova on tämä työ, suuri ja ansiokas.
Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt, tässä Albert Edelfeltin tulkinta miehestä.
Suomen kirjakielen isänä Agricola kunnostautui vuonna 1543 julkaistessaan omalla kustannuksellaan Saksasta palattuaan suomenkielisen ABC-kirian. Sen myötä kirjakielen pohjaksi vakiutui Turun murre ja
Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen. Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin käytössä edelleen.
Agricola ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti suomen kieltä, sillä yksittäisiä suomenkielisiä uskonnollisia tekstejä oli ilmestynyt jo aiemmin. Hänen tuotantonsa oli kuitenkin sekä huomattavasti laajempaa että kielellisesti lahjakkaampaa kuin aikaisemmat yritelmät.
Agricola haki suomen kielen kirjoitusasulle mallia ruotsista, saksasta ja latinasta, ja hänen teksteissään on havaittavissa näistä kielistä lainattuja piirteitä, kuten vierasperäiset lauserakenteet (mm. artikkelin käyttö: ”Se Wsi Testamenti”). Agricola käytti suomen kirjakielestä myöhemmin hävinneitä kirjaimia (b, c, w, x).
Agricolan teksteistä tunnetuin on hänen Abckiriansa etulehdellä oleva runo, josta saa hyvän kuvan hänen kielestään. Teksti on vanhahtavasta kieliasustaan ja horjuvasta oikeinkirjoituksestaan huolimatta yhä nykylukijan ymmärrettävissä:
- Oppe nyt wanha / ia noori /
- joilla ombi Sydhen toori.
- Jumalan keskyt / ia mielen /
- iotca taidhat Somen kielen.
- Laki / se Sielun hirmutta /
- mutt Cristus sen tas lodhutta.
- Lue sijs hyue Lapsi teste /
- Alcu oppi ilman este.
- Nijte muista Elemes aina /
- nin Jesus sinun Armons laina.
Mikään halpa harrastus kirjojen omakustantaminen ei tuolloin ollut, mutta lähin kirjapaino sentään löytyi Tukholmasta. Agricola ei toisaalta ollut mikään kovin köyhä mies, hän oli saanut 1538 eliniäkseen taloudelliseksi tuekseen Pyhän Lauritsan prebendan, johon kuului myös asunto Turussa.
Ei sinun pidhe himoitzeman sinun Lehimeises Emende/ eike henen Paluelians/ eike henen Picans/ eike henen Herkiäns ) eike henen Asins/ eike miteken/ quin sinun Lehimeiselles ombi.
Fyrkkaa siis oli omaan käyttöön, vaikka mies käyttikin Ruotsin fyrk-rahasta nimitystä kuusinainen. Esim. vuonna 1552 Agricolalla oli tuloja 150 tynnyriä ruista, 57 tynnyriä ohraa, 19 tynnyriä kauraa, vähän vehnää ja herneitä sekä 84 leiviskää voita.
Silti ahkeran miehen kirjallinen työ jäi kesken rahojen loputtua Turun tuomiokapitulilta, jonka piispaksi Kustaa Vaasa oli hänet 1554 nimittänyt ordinarius-nimikkeellä.
Paavali Juusteenin piispankronikasta löytyy piispanvihkimyksestä kuvaus:
Herran vuonna 1554 ne, jotka vielä olivat jäljellä tuomiokapitulin vanhasta kokoonpanosta, nimittäin dekaani herra Petrus Ragvaldi, pyhän Lauritsan kanunki maisteri Mikael Agricola, Turun kirkkoherra maisteri Knuut sekä Turun koulun rehtori maisteri Paavali Juusten, jonka hallussa tuolloin oli Pappisalttarin prebenda, lähtivät kuuluisan ja lempeän herran kuningas Kustaan käskystä Tukholmaan toukokuun alussa.
Kun kaikista muista asioista oli neuvoteltu, hänen Majesteettinsa kutsui heidät erilleen erääseen paikkaan Gripsholman linnan ulkopuolella olevalle tasangolle ja sanoi, ettei Ruotsin tuomiokirkkojen prelaattien enää ollut tarpeen käydä Rooman kuuriassa saadakseen vahvistuksen piispanvirkaan, koska tämä oikeus oli jo Hänen Majesteetillaan kotona Ruotsissa.
Maineikas herra kuningas näki myös hyväksi, että Suomi jaetaan kahteen hiippakuntaan, nimittäin Turun ja Viipurin, kuten muitakin Ruotsin hiippakuntia oli jaettu samoihin aikoihin. Tämä jako ei kuitenkaan erityisesti miellyttänyt maisteri Mikaelia, jolle tällöin uskottiin Turun hiippakunta.
Tarkkaa päivämäärää tapahtumille ei Juustenin kertomuksessa esitetä. Hän mainitsee suomalaisten seurueen palanneen Turkuun 17.6. Nimittämisen ja vihkimisen päivät on siis sijoitettava muutamaa päivää aiemmin, tutkimuksessa on nimitys sijoitettu noin 12. päiväksi kesäkuuta.
Sekä Agricola että Juusten käsittivät saamansa vihkimyksen piispanvihkimykseksi. Juusten käytti annetusta valasta nimitystä piispanvala (juramentum Episcopale) sekä puhuu Suomen jakamisesta kahteen piispakuntaan (Episcopatus).
Kun Agricola palasi Suomeen ja oli tehnyt ensimmäisen laajan tarkastusmatkansa saaristoseurakuntiin kesällä 1554, hän toimitti Turussa neitsyt Marian syntymäjuhlana 8. päivänä syyskuuta piispanmessun puettuna piispanhiippaan. Tämä oli selvästikin tietoinen osoitus siitä, että hän piti itseään piispana ja tahtoi sen osoittaa muillekin.
Juusten kertoi kronikassaan, että tämä piispanmessun toimittaminen mitra päässä erityisesti suututti kuningas Kustaata. Vanhaan piispanmessuun kuului paitsi mitran käyttö myös piispallisen siunauksen lukeminen kansalle Te Deum hymnin kaikuessa. Agricola käytti johdonmukaisesti itsestään piispa-nimitystä.
Ordinarius
Turussa 9-4-2012
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti