sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Rauha 1721

Viime kuussa 30-8 tuli kuluneeksi tasavuosia Uudenkaupungin rauhan solmimisesta 1721:

Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isovihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, joka oli johtanut koko Suomen päätymiseen venäläisten miehittämäksi.

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin eteläosan ja läntisen Karjalankannaksen.

Rauhan myötä Ruotsin alueeseen Suomessa tuli kuulumaan entisen Käkisalmen läänin pohjoisosa. Venäjän hallitsija takasi rauhassa saamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet.


 



Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle vihreällä merkityn alueen ja karttaan merkitsemättömän Inkerinmaan. Myöhemmin Turun rauhassa Ruotsi luovutti vielä keltaisen alueen. Yhdessä näitä alueita kutsuttiin nimellä Vanha Suomi.


 

Uudenkaupungin rauhaa juhlittiin ja asiakirjoja julkistettiin

ViestiKirjoittaja Tapio Onnela » 01.09.13 11:32

Kuva: Ruotsin kuningas Fredrik I:n kirje Venäjän tsaari Pietari I:lle. Päivätty 16.12.1720. Kuningas ehdottaa tsaarille pikaista sodan lopettamista. Kirjeen ensimmäinen lehti. Kuva: Uudenkaupungin museo

Uudessakaupungissa juhlittiin eilen 31.8. Uudenkaupungin vuoden 1721 rauhaa seminaarin ja rauhansoutujen merkeissä. Rauhaa juhlitaan Uudessakaupungissa kahden vuoden välein. Tällä kertaa juhliin saatiin mukaan myös historiallisista dokumenteista koottu näyttely. Venäjän ulkoministeriön asiakirjaosasto oli luovuttanut kaupungille rauhansopimuksessa syntyneiden dokumenttien kopioita, joita ei aiemmin ole Suomessa julkistettu.

Uudenkaupungin rauhan asiakirjoja Venäjän arkistoista julkaistiin nyt Suomessa ensimmäisen kerran. Valikoitu kokoelma Venäjän ja Ruotsin välisen vuoden 1721 rauhan asiakirjoja digitoitiin Venäjä ulkoministeriön historiallisessa arkistossa ja ne luovutettiin digitaalisina kopioina Uuteenkaupunkiin. Luovutetuista asiakirjoista oli Uudenkaupungin museon johtajan Mari Jalava toimesta laadittu kiinnostava näyttely kulttuurikeskus Crusellin aulaan. Asiakirjat on tarkoitus myöhemmin julkaista myös netissä, kunhan ne saadaan kontekstoitua järkeväksi kokonaisuudeksi

Alexander Kuznetsov, kuva: Tapio Onnela
Seminaarissa puhunut Venäjän ulkoministeriön historiallisen- ja asiakirjaosaston johtaja Alexander Kuznetsov muistutti, että Suomi esiintyy Venäjän arkistoissa paljon muutenkin kuin vain osana Venäjän imperiumia. Eräs merkittävä aikakausi oli nimenomaan Suuren pohjan sodan päättäneen Uudenkaupungin rauha, joka oli tavallaan käännekohta myös Venäjän historiassa siinä mielessä, että se aloitti Venäjän länsisuuntautuneisuuden ja loi perustan eurooppalaiselle diplomatialle Venäjällä.

Venäjän ulkoministeriön historiallisen osaston asiakirjat kattavat avoinna olevaa asiakirja-aineistoa Venäjän vallankumoukseen 1917 saakka. Ne sisältävät pääosin asiakirjoja 1600-luvulta lähtien mutta myös esim valtiosopimuksia jo 1500-luvulta lähtien. Asiakirjoja arkistossa on noin 8 hyllykilometriä.

Uuteenkaupunkiin luovutetut asiakirjat on valikoitu Alexander Kuznetsovin mukaan siten, että mukaan on otettiin mahdollisimman runsaasti rauhansopimuksen valmisteluun ja itse sopimuksen solmimiseen liittyviä asiakirjoja. Mukana ovat muun muassa vankienvaihtoon liittyviä dokumentteja. Vankien vaihto oli Kuznetsovin mukaan ”luottamusta herättävä toimi” joka loi sopimuksen syntymiselle otollisen ilmapiirin.

Seminaarissa, jonka olivat järjestäneet Uusikaupunki – Rauhan kaupunki ry ja Uudenkaupungin kaupunki puhui rauhan merkityksestä myös Etyjin varapresidentti kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Asiakirjanäyttely Kulttuurikeskus Crusellin aulassa, kuva: Uudenkaupungin museo

Agricolassa aiheesta aiemmin
* Miksi suuri Pohjan sota unohdettu? (22.3.2012)
viewtopic.php?f=9&t=4314

* Professori Vihavainen ehdottaa Uudenkaupungin rauhan museota (Agricolan uutisfoorumit 10.8.2012)
viewtopic.php?f=10&t=4627







Ei kommentteja: