torstai 12. tammikuuta 2023

"ristiretket"

 

Yleisesti luullaan ruotsalaisten tehneen ristiretkiä Suomeen, ja tuoneen tänne ns. länsimaisen sivistyksen uskontoineen etc..  Asiakirjat osoittavat kuitenkin, että meillä oli kiinteät suhteet Rooman Paaviin ja silloisen Euroopan sivistyskeskuksiin jo ennen Suomen liittämjistä Ruotsiin 1249-50 sodassa. Kristinuskosta Suomessa on olemassa arkeologisia jälkiä jo 800-luvun jKr. alusta, ja eräät dokumentit viittaavat siihen, että 1200-luvulla tapahtuneet Ruotsin hyökkäykset Suomeen pakkokristillistämisen merkeissä aiheuttivat pakanallisen vastareaktion, jota surtiin mm. Vatikaanissa.

Kun Ruotsi, so. Sveanmaan kruununtavoittelija jaarli Birger, oli vieläpä hyökännyt Vatikaanin järjestämät ja tunnustamat kirkolliset rakenteet omaavaan maahan, ei tapausta millään tulkinnalla voida pitää ristiretkenä. Seuraavassa dokumentteihin perustuva historia:

 

Ensimmäinen ristiretki” Suomeen on höpinää.

 

Eurooppalaisen identiteetin tarkastelua

Usein kuulee sanottavan,, että "eurooppalaisuus perittiin roomalaisilta, juutalaisilta ja germaaneilta". Mihin eurooppalaiset unohtuivat? Eurooppalainen kulttuurijatkumomme on ollut tällä maaperällä viimeiset 200 000 vuotta ja muotoutunut ymäristömme ja geeniperimääme mukaiseksi. Saadessamme kulttuurivaikutetta muilta olemme sovittaneet sen itsellemme sopivaksi, ja monessa tapauksessa saaneet omaamme takaisin. Eurooppalaisuus on meidän perintömme, ja meidän on myös jätettävä se jälkeemme,

 seuraaville eurooppalaisille sukupolville.

 

Innocentius IV:n turvakirje Suomelle Ruotsia vastaan:

 ”Innocencius episcopus, seruus seruorum Dej, venerabilj fratri episcopo et dilectis filiis clero et populo Finlandie, salutem et apostolicam benediccionem. Sacrosancta Romana ecclesia deuotos et humiles filios ex assuete pietatis officio propensius diligere consueuit et, ne prauorum hominum
molestiis agitentur, eos tanquam pia mater sue proteccionis munimine confouere. Eapropter, dilectj filij, vestris iustis postulacionibus grato concurrentes assensu, adinstar felicis recordacionis G[regorii] pape, predeccesoris nostri,
vestras et diocesin Finlandie sub beatj Petri et nostra proteccione suscjpimus
et presentis scriptj patrocinio communimus.

Nullj ergo omnino hominum liceat honeste proteccionis paginam infringere
nel ei ausu temerario contraire. Si quis autem attemptare presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Lugdunj vj kalendas Septembris pontificatus nostri anno septima.”27.08.1249:

 Lähde: Registrum Ecclesiæ Aboensis – Åbo Domkyrka Svartbok, toim. R. Hausen 1890. Käännös:  ”Suomen varhaiskeskiajan lähteitä”. Historian aitta XXI. Toim. Martti Linna. Jyväskylä 1989.

1209 AD:   Suomen  piispanistuin on jäänyt  tyhjäksi,  ja  paavi  myöntää  Tanskan  arkkipiispalle  erivapauden  vihkiä  virkaansa  uusi Suomen  piispa,  vaikka  hakija  on  aviotonta  syntyperää  ja  siksi  normaalikäytännön  mukaan  virkaan  kelpaamaton. Erivapaus koskee piispaksi nimitettävän syntyperää. Että Tanskan arkkipiispa nimittää Suomen piispan, ei ole poikkeuksellista.  
Tanskalaisen  kronikkatieto  väittää  eräiden ylhäisten tanskalaisten,  Sunen  poikien,  käännyttäneen  suomalaisia  paavin  uskoon,  mutta  kristillinen hautaustapa  on yleistynyt Suomessa  jo 3-4  sataa  vuotta  aiemmin.
1221 AD:  Paavi  antaa  Suomen piispalle  valtakirjan  kieltää  kristittyjä  kauppiaita purjehtimasta ”vieressä  asuvien raakalaisten”  luokse, koska  nämä  vainoavat  suomalaisia. Raakalaisilla tarkoitettaneen Novgorodia.
1229  AD:  Suomi  paavin suojeluvaltioksi.  Kristillistynyt  Suomi  luovuttaa  pakanalliset  kulttipaikat  kirkon haltuun,  ja  paavi  Gregorius IX julistaa  suomalaisille turvatakuun  mm. Ruotsia  vastaan. Paavi  kieltää  myös uudelleen  kristittyjä  käymästä  kauppaa  Suomen vihollisen Novgorodin  kanssa ”kunnes  nämä  lakkaavat  vainoamasta  suomalaisia”.  Tuomiokirkko  siirrtetään  ”Vanhaan  Turkuun”Koroisiin.
1232 AD:  Paavi  määrää  uskonnollisen munkkiritarikunnan, Liivinmaan Kalpaveljet,  suojelemaan  Suomea.  Baldwin  Adanalainen  nimitetään  paavin legaatiksi  Suomeen, Viroon, Liivinmaalle Kuurinmaalle  ja  Semgalleniin.  Nimitys  osoittaa  että  Rooma  käyttää  suoraa  valtaa  tällä  alueella.
1233 AD:  Saksalaisen aateliston  jälkeläisistä  koostuva  Kalparitaristo  hyökkää  paavin  virolaisten vasallien kimppuun  eräässä  kirkossa  Tallinnassa,  ja  teurastaa  aseettomat  virolaiset.  Teko  on  paavin tahdon  vastainen,  ja  tekee  tyhjäksi  kirkon  suunnitelman perustaa  Itämerenmaihin  paikallisista  kansallisuuksista  koostuvat  kristilliset  valtiot.
1234 AD: Vilhelm Modenalainen nimitetään legaatiksi  Suomeen, Viroon,  Liivinmaalle,  Kuurinmaalle,  Semgalleniin,  Preussiin  ja  Gotlantiin.  Asiakirjan mukaan  Suomen  piispa  Tuomas  lahjoittaa  aeimmin  pakanallisena  kulttipaikkana  käytetyn maa-alueen kappalaiselleen.
1236  AD:  Liettua  voittaa  Kalparitariston  taistelussa, josta  pääsee  pötkimään pakoon  vain kuusi  munkkia.  Saksalainen ritarikunta  riistää  heti  Kalpaveljistön  omaisuuden, linnat  ja  läänit.  Liivinmaalla  puhkeaa  kapina  ritaristoja  vastaan.
1241 AD:  Ruotsin  kaikkien piispojen luettelo  ei  vieläkään mainitse  Suomea.
1245 AD:  Suomen  piispa  Tuomas  eroaa  virastaan.  Suomen  hiippakunnan  hengelliseksi  valvojaksi  määrätään  dominikaanien Daakian  provinssin priori.
1249 AD:   Innocentius IV  uudistaa  paavillisen suojelun Suomelle.  Birger  Jaarli  hyökkää  Suomeen kiellosta  huolimatta,  ja  hävittää  maata.  Myöhemmin  Lyypekin  kaupunginkronikka  mainitsee juuri  Birgerin liittäneen  Suomen  Ruotsin valtakuntaan.  Itse  Ruotsin  arkistoista  ei  noin epäkorrektia  asiakirjaa  ole  löytynyt.   Turkuun  nimitetään uusi  ruotsalainen piispa  Bero,  joka  tilittää  kirkon verotulot  Ruotsin kuninkaalle.  Dominikaanit  saapuvat  Suomeen.  Suomen  hiippakunta  mainitaan Ruotsin  kirkon  asiakirjoissa  1253  alkaen. 

 ”Innocentius piispa, Jumalan palvelijain palvelija, lähettää kunnioitettavalle piispaveljelleen sekä rakkaille pojilleen Suomen papistolle ja kansalle tervehdyksen ja apostolisen siunauksen.

Kaikkein pyhin Rooman kirkko on taipuvainen rakastamaan hurskaita ja nöyriä poikiaan enemmän kuin totuttuun hurskauteen kuuluu, jotteivät pahat ihmiset heitä ahdistelisi, vaaliakseen heitä turvallisessa suojeluksessaan kuin hurskas äiti. Sen tähden, rakkaat poikamme, suosiolla hyväksymme oikeutetut pyyntönne ja kuten iäti muistettava paavi Gregorius, edeltäjämme, otamme teidät ja Suomen hiippakunnan pyhän Pietarin ja meidän suojelukseemme, minkä tällä suojelukirjeellä vahvistamme.

Älköön siis kellään ihmisellä olkoon lupaa tämän kirjeen rehellistä suojelua loukata tai nousta sitä uhkarohkeasti vastustamaan. Jos sitä joku kuitenkin aikoo yrittää, saa hän huomata saavansa päälleen Jumalan kaikkivaltiaan ja pyhien Pietarin ja Paavalin, teidän apostolienne, epäsuosion.

Annettu Lyonissa 27. elokuuta paaviutemme seitsemäntenä vuonna.”

 Nullj ergo omnino hominum liceat honeste proteccionis paginam infringere
nel ei ausu temerario contraire. Si quis autem attemptare presumpserit, indignacionem omnipotentis Dej et beatorum Petri et Paulj, apostolorum eius, se nouerit incursurum. Datum Lugdunj vj kalendas Septembris pontificatus nostri anno septima.”27.08.1249: 

 Upsalan arkkihiippakunta perustettiin siis 1164 paavin käskykirjeellä, jossa uudelle arkkipiispalle ei alistettu mitään kirkollista hallintoa Suomessa. Kun samanaikaisesti asiakirjat kertovat paavin asioineen Suomea koskevissa asioissa joko suoraan tai tanskalaisen tai keskieurooppalaisen kirkkohallinnon kanssa, Ruotsin kirkon osallistuminen Suomen asioihin on poissuljettua.

Paavin turvakirjeet olivat vahvoja ultimaatumeita, mutta vain katolisessa maailmassa. Idän ortodoksikirkkoon kuuluvat novgorodilaiset eivät olisi jättäneet Suomea rauhaan sotaretkiltään Rooman käskystä. Jää siis vain yksi vaihtoehto sille, ketä paavi piti suomalaisten uhkaajana: Ruotsi.

Suomi ei siis säilyneiden asiakirjojen mukaan ole voinut kuulua Ruotsin kuninkaan alamaisuuteen ennen 1249 sotaa. Birger Jaarli näyttää hyökänneen järjestyneet kirkolliset olot, oman hiippakunnan ja paavista Turun piispaan johtaneen vakiintuneen ”virkatien”, omaavaan kristilliseen maahan, -ja vastoin katolisen kirkon kieltoa. Se, että kouluissa edelleen opetetaan ruotsalaisten tuoneen kristinuskon Suomeen, onkin luku sinänsä.

Meille opetetaan ilmiselvää höpinää suomalaisten historiallisen omakuvan vääristämiseksi, eikä tämä asiantila ole irrallaan paljonpuhutusta ”heikosta itsetunnosta”. Useimmat suomalaiset luulevatkin, ettei heillä ole omaa kansallista historiaa. Heille ei sitä kerrota. Di-gold

1209 AD:   Suomen  piispanistuin on jäänyt  tyhjäksi,  ja  paavi  myöntää  Tanskan  arkkipiispalle  erivapauden  vihkiä  virkaansa  uusi Suomen  piispa,  vaikka  hakija  on  aviotonta  syntyperää  ja  siksi  normaalikäytännön  mukaan  virkaan  kelpaamaton. Erivapaus koskee piispaksi nimitettävän syntyperää. Että Tanskan arkkipiispa nimittää Suomen piispan, ei ole poikkeuksellista.
Tanskalaisen  kronikkatieto  väittää  eräiden ylhäisten tanskalaisten,  Sunen  poikien,  käännyttäneen  suomalaisia  paavin  uskoon,  mutta  kristillinen hautaustapa  on yleistynyt Suomessa  jo 3-4  sataa  vuotta  aiemmin.
1221 AD:  Paavi  antaa  Suomen piispalle  valtakirjan  kieltää  kristittyjä  kauppiaita purjehtimasta ”vieressä  asuvien raakalaisten”  luokse, koska  nämä  vainoavat  suomalaisia. Raakalaisilla tarkoitettaneen Novgorodia.
1229  AD:  Suomi  paavin suojeluvaltioksi.  Kristillistynyt  Suomi  luovuttaa  pakanalliset  kulttipaikat  kirkon haltuun,  ja  paavi  Gregorius IX julistaa  suomalaisille turvatakuun  mm. Ruotsia  vastaan. Paavi  kieltää  myös uudelleen  kristittyjä  käymästä  kauppaa  Suomen vihollisen Novgorodin  kanssa ”kunnes  nämä  lakkaavat  vainoamasta  suomalaisia”.  Tuomiokirkko  siirrtetään  ”Vanhaan  Turkuun”Koroisiin.
1232 AD:  Paavi  määrää  uskonnollisen munkkiritarikunnan, Liivinmaan Kalpaveljet,  suojelemaan  Suomea.  Baldwin  Adanalainen  nimitetään  paavin legaatiksi  Suomeen, Viroon, Liivinmaalle Kuurinmaalle  ja  Semgalleniin.  Nimitys  osoittaa  että  Rooma  käyttää  suoraa  valtaa  tällä  alueella.
1233 AD:  Saksalaisen aateliston  jälkeläisistä  koostuva  Kalparitaristo  hyökkää  paavin  virolaisten vasallien kimppuun  eräässä  kirkossa  Tallinnassa,  ja  teurastaa  aseettomat  virolaiset.  Teko  on  paavin tahdon  vastainen,  ja  tekee  tyhjäksi  kirkon  suunnitelman perustaa  Itämerenmaihin  paikallisista  kansallisuuksista  koostuvat  kristilliset  valtiot.
1234 AD: Vilhelm Modenalainen nimitetään legaatiksi  Suomeen, Viroon,  Liivinmaalle,  Kuurinmaalle,  Semgalleniin,  Preussiin  ja  Gotlantiin.  Asiakirjan mukaan  Suomen  piispa  Tuomas  lahjoittaa  aeimmin  pakanallisena  kulttipaikkana  käytetyn maa-alueen kappalaiselleen.
1236  AD:  Liettua  voittaa  Kalparitariston  taistelussa, josta  pääsee  pötkimään pakoon  vain kuusi  munkkia.  Saksalainen ritarikunta  riistää  heti  Kalpaveljistön  omaisuuden, linnat  ja  läänit.  Liivinmaalla  puhkeaa  kapina  ritaristoja  vastaan.
1241 AD:  Ruotsin  kaikkien piispojen luettelo  ei  vieläkään mainitse  Suomea.
1245 AD:  Suomen  piispa  Tuomas  eroaa  virastaan.  Suomen  hiippakunnan  hengelliseksi  valvojaksi  määrätään  dominikaanien Daakian  provinssin priori.
1249 AD:   Innocentius IV  uudistaa  paavillisen suojelun Suomelle.  Birger  Jaarli  hyökkää  Suomeen kiellosta  huolimatta,  ja  hävittää  maata.  Myöhemmin  Lyypekin  kaupunginkronikka  mainitsee juuri  Birgerin liittäneen  Suomen  Ruotsin valtakuntaan.  Itse  Ruotsin  arkistoista  ei  noin epäkorrektia  asiakirjaa  ole  löytynyt.   Turkuun  nimitetään uusi  ruotsalainen piispa  Bero,  joka  tilittää  kirkon verotulot  Ruotsin kuninkaalle.  Dominikaanit  saapuvat  Suomeen.  Suomen  hiippakunta  mainitaan Ruotsin  kirkon  asiakirjoissa  1253  alkaen.
1164 AD:  Paavi perustaa Ruotsille Upsalaan arkkihiippakunnan.
1164 ,  1189 ,  1192 AD:  Upsalan arkkipiispan  alaisten  hiippakuntien luettelo  ei  mainitse  mitään  Suomesta.  Suomi  ei  siis  voi  olla  valtakunnan osa  tai  muuten  alamainen Ruotsin  kuninkaalle.
1202 AD: Tanskalaisten sotaretki  Suomeen.  
halikko1178 AD: Suomen piispa Rodulf joutuu Halikon Rikalassa kuurilaisten vangiksi, ja nämä vievät hänet vangittuna mukanaan. Piispan arvoesineet onnistutaan kätkemään taistelun aikana, ja ne löydetään satoja vuosia myöhemmin. Aarteet päätyivät Kansallismuseoon.           

Ei kommentteja: