Malja Puffille

Tänään 17-8 nostamme maljamme Kapten Puffille syntymäpäivänsä kunniaksi. Hän syntyi Turussa 17.  elokuuta vuonna 1802.
 
   

Nils Henrik Pinello (17. elokuuta 1802 Turku – 9. syyskuuta 1879 Turku) oli suomalainen ruotsiksi kirjoittanut kirjailija ja toimittaja. Hän käytti nimimerkkejä Kapten Puff, N.H.P. ja von Puff.


Pinellon vanhemmat olivat laivaston eversti, Tammelan pitäjän Perttulan kappelissa sijainneen Kartanonkylän kartanon omistanut Dominicus Julius Pinello ja Sofia Elisabet Bruncrona. Pinellon isän suku oli muuttanut Genovasta Ruotsiin.

Pinello pääsi ylioppilaaksi Turussa 1817 mutta hän ehti toimia saaristolaivaston Turun eskaaderissa alikonstaapelina jo ennen tätä. Turun linnan fältti toimi Turun eskaaderin asemapaikkana. Pinello valmistui filosofian kandidaatiksi 1823 ja hän suoritti vuoritutkinnon 1825.

Pinello toimi Ruotsin itäisen ja läntisen vuorikunnan vuorimestarin pöytäkirjurina 1825 ja hän avusti Kiskon Orijärven kuparikaivoksen kartoitustöissä 1826. Hän omisti Uskelassa sijainneen Kirjakkalan ruukin 1827–1831 ja isältään perimänsä Kartanonkylän kartanon Tammelan pitäjän Perttulan kappelissa vuoteen 1847 saakka.

Sittemmin Pinello toimi kirjailijana ja lehtimiehenä. Hän oli Åbo Tidningar -lehden päätoimittajana 1836–1847 ja 1853–1856. Pinello oli Suomen Talousseurassa vt. sihteerinä kesällä 1842, apulaissihteerinä 1848 sekä seuran sihteerinä 1856–1864. Hän oli myös mukana säätyvaltiopäivillä 1863–1864, 1867 ja 1872.




 

Pinella on Turun keskustassa, Porthaninpuistossa sijaitseva ravintola. Ravintolan perusti Nils Henrik Pinello vuonna 1848 ja se toimi yhtäjaksoisesti ravintolana vuoteen 2004 asti, jolloin se suljettiin odottamaan peruskorjausta. Pinella on Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut ravintola. Saneerattu ravintola avasi jälleen ovensa asiakkaille toukokuussa 2011. Ravintolatoimintaa hoitaa Sunborn Group.


Harva osaa yhdistää hänen nimeään myös Hämeenlinnaan, mutta niin vain on. Vanajaveden rannassa, sillankorvassa sijaitsee Pinellan puisto, aivan taidemuseon ja Verkatehtaan kulttuurikeskuksen vieressä.

Paikalla sijaitsi 1870-luvulla myöskin ravintola Pinella. Kansallispukuiset soutajatytöt kuljettivat sinne asiakkaita vastarannalta. Eräs ravintoloitsijoista oli Gustaf Larson, tulevan kirjailijan Larin-Kyöstin isä. Paikka jäi 1880-luvulla tyhjilleen ja sitten paloi. Nimi on kuitenkin säilynyt nykypäivään. Se esiintyy Kai Kyösti Kaukovallan valittujen runojen otsikossa Puoliunta Pinellan puistossa, Savukeidas, 2013. 

Turun Pinellan kanta-asiakkaita tuolloisessa huomattavassa kulttuurikaupunki Turussa ovat olleet muiden muassa Elias Lönnrot, Sakari Topelius, J. L. Runeberg, J. V. Snellman ja Josef Julius Wecksell.

 
 Åbo Svenska Teater.

Pinello oli myös mukana perustamassa uutta teatteritaloa Turkuun ”Åbo Teaterhus”. Teatteritalo on Suomen vanhin ja se avattiin 21.tammikuuta 1839. Vuodesta 1891 siinä on toiminut Åbo Svenska Teater. Vanhan Suurtorin kupeessa Turussa sijaitsee Ravintola Pinella joka on saanut nimensä Nils Henrik Pinellon mukaan, joka oli mukana perustamassa tätä kulttuuriravintolaa.

Pinello ja hänen tallinnalaissyntyinen vaimonsa Anna Julia näyttelivät itsekin. Pinello toimi itse myös näytelmien kirjoittajana. Vuoden 1938 lopulla teatteri oli valmis. Tammikuun 21. päivänä 1839 voitiin talo vihkiä tarkoitukseensa. Illan päänumerona oli komedia "Gubben i bergbygden" Esiintyjät olivat amatöörinäyttelijöitä, joiden kokemus perustui pitkäaikaiseen seuranäyttämötoimintaan. 

Tohtori Pinellolla oli Zozon osa ja hänen puolisonsa esiintyi Clarana.

 Viimeinen leposija - Nils Henrik Pinello Vanha hautausmaa.

Tohtori Nils Henrik Pinello kuoli Turussa 9-9 1879 ja hänen sukuhautansa löytyy Turun vanhalta hautausmaalta V.4.5.3.26. Muistomerkki on hankittu kansalaiskeräyksellä ja sen pronssinen muotokuvareliefi on Carl Sjöstrandin käsialaa.

Kulttuurihenkilö Pinellon aloitteesta aikoinaan perustettiin toimikunta sarkofagin hankkimiseksi Kaarina Maununtyttärelle Tuomiokirkkoon ja Pinellon panos Porthanin patsashankkeessa Turkuun oli myös merkittävä.


Malja kapteenille
Turussa 17-8 2021
Simo Tuomola

Suomi vastaan ruotsi

Tänään 16-8 juhlimme Turun akatemian filosofisen tiedekunnan apulaisen Miltopaeus Aeschillin eli Martinus Eschillin etenemistä urallaan kaunopuheisuuden professoriksi. Samalla hän pääsi suomenkielisenä nousemaan Turun papiston apulaiseksi ja tuomiokapitulin jäseneksi. Eletään vuotta 1660.

Piankos Miltopaeus piirtyi historiaan myös esiintymällä teräväkielisenä ylimääräisenä opponenttina eräässä väitöstilaisuudessa 28.4.1666 aiheuttaen Turun akateemisessa yhteisössä vaaralliseksi paisuneen kiistan, johon sekaantui joukko ylioppilaita ja jossa monien kuulustelujen jälkeen sovinto saatiin aikaan vasta akatemian kanslerin kreivi Per Brahen puututtua asiaa.

Per Abrahamsson (Pietari Abrahaminpoika) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydboholm, Ruotsi – 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi^. Brahe muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä Turussa vuosina 1637–1640 ja 1648–1654.



Katsotaanpas kiistaa vähän tarkemmin, kun sen toisena osapuolena on Pietari Brahen suosikki, teologian tohtori Petrus Erici Bång.  Turun akatemian kansleri kreivi Per Brahe oli huomannut ruotsalaisen Bångin kyvyt, ja tämä pääsi aloittamaan suotuisissa merkeissä virkauransa Turussa.

 
Bångin taistelevaa kirkkoa käsittelevä (De ecclesia militante in genere) väitöskirja teologian tohtorin arvoa varten (respondenttina Växjön hiippakunnan piispan Johannes Benedicti Baaziuksen poika ja Uppsalan arkkipiispan Johannes Johannis Baaziuksen veli Magnus Johannis Baaz, K ylioppilaana 1666 jälkeen) aiheutti Turun akateemisessa yhteisössä vakavan selkkauksen.

Tuon selkkauksen aiheutti juuri kaunopuheisuuden professori Martinus Aeschilli Miltopaeus esiintymällä väitöstilaisuudessa 28.4.1666 ylimääräisenä opponenttina ja arvostelemalla teräväkielisesti ja jyrkästi kirjan teesejä. Bång koki joutuneensa pahasti nolatuksi ylioppilaiden silmissä ja aloitti seuraavana päivänä vastahyökkäyksen leimaamalla Miltopaeuksen filosofian ”typeräksi ja sairaaksi”.

Kiista laajeni vaarallisesti ja siihen osallistuivat aktiivisesti myös ylioppilaat, jotka voimakkaasti tukivat syntyperäistä turkulaista opettajaansa Miltopaeusta ruotsalaista Bångia vastaan ja pysyivät sitkeästi ja rohkeasti hänen puolellaan ja myöhemmissä kuulusteluissa taipumattomina.

”Heinäkuun alkuun mennessä konsistori ei ollut onnistunut saamaan riidan osapuolia sovintoon, jolloin asia ilmoitettiin kanslerille. Brahen määrättyä sovinnon tehtäväksi riitelijät suostuivat vihdoin elokuussa lyömään kättä konsistorin läsnäollessa. – – Syksyn kuluessa käytiin jälkiselvittely, kuulusteltiin kiistaan osallistuneet ylioppilaat.”

Miltopaeus oli syntyään turkulaisia ( 8-11 1631) ja hänen isänsä oli kaupungin porvari Eskil Ruskeapää, äitinsä Elina Jaakontytär. Koulunsa hän myös kävi Turussa.

 

Ylioppilas (Aboensis) Turussa 1647/48; anoi stipendiä 24.10.1649; stipendiaatti kevätlukukausi 1650 – syyslukukausi 1655, kevätlukukausi 1657 – kevätlukukausi 1659; respondentti pro exercitio 26.2. ja pro gradu 27.4.1653; filosofian maisteri 3.5.1653. Miltopaeus hankki opiskeluaikanaan elatuksensa kotiopettajana.

Turun akatemian kirjapainon oikolukija (corrector) 14.3.1655; akatemian konsistorin sihteeri (notaari) ja filosofisen tiedekunnan apulainen 9.9.1658; kaunopuheisuuden professori 16.8.1660 ja samalla Turun papiston apulainen ja tuomiokapitulin jäsen; turkulaisen osakunnan (natio aboensis) inspehtori 1665 ja myös Turun eteläpuolisen osakunnan (natio australis) inspehtori 1668; Turun akatemian rehtori 1671–1672, preeses 1661–1679 (42 väitöskirjaa); prebendaseurakuntansa Piikkiön kirkkoherra kesäkuussa 1671.

Turku kortti 1700-luvulta
 
Julkaisi mm. oppikirjan Synopsis grammaticae latinae (Turku 1677), 18 hautajais- ja jäähyväiskirjoitusta sekä -runoa (1652–1678), 13 hääonnittelurunoa yms. (1652–1674), 6 akateemista onnittelurunoa, -puhetta yms. (1649–1675) ja kutsuja akateemisiin puhetilaisuuksiin 14 kertaa (1660–1679); julkaisuista kaksi painettiin Tukholmassa, muut kaikki Turussa. Väitöskirjan gratulaatio (grat. diss.) Turku 1650–1679 (61 kertaa); väitöskirjan dedikaatio (ded. diss.) Turku 1672–1677 (7 kertaa); oraation gratulaatio (grat. or.) Turku 5.11.1667.

Osallistui pappissäädyn edusmiehenä Turun maakuntakokoukseen 1676, kun Suomen maapäivät kokoontuivat kuninkaan käskystä Turkuun 26. elokuuta. Mukana oli  13 aatelismiestä, 21 pappia, 10 porvaria ja 15 talonpoikaa. Elokuun 31. kokous teki uhrautuvia päätöksiä veronkannosta ja väenotosta maassa, mm. papiston antaessa hiippakunnasta lisää 165 ratsumiestä.

Miltopaeus kuoli Turussa 9-6 1679 ja haudattiin tuomiokirkkoon 12-10.

Kieliriitailussa mukana
Suomen Turussa 16-8 2017
Simo Tuomola

Surutoin mies

Tänään 15-8 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen kemistin Johan Gadolinin kuolemasta Mynämäellä 1852. Hän löysi alkuaineista yttriumin Y ja antoi nimensä myöhemmin löydetylle alkuaine gadoliniumille Gd. Gadolinin ja hänen laboratorionsa muistolaatta löytyy Turussa siitä Kaskenahteen päältä.

1852 – Johan Gadolin, suomalainen kemisti, fyysikko ja mineralogi (s. 1760)

 
 Johan Gadolinin syntymästä 200 vuotta Suomen vuoden 1960 juhlapostimerkissä.

Johan Gadolin (5. kesäkuuta 1760 – 15. elokuuta 1852) oli suomalainen kemisti, fyysikko ja mineralogi. Gadolin löysi alkuaine yttriumin vuonna 1794, ja laajemmin hänen työnsä johti harvinaisten maa­metallien eli lantanoidien löytämiseen.
 Johan Gadolinin isä Jakob Gadolin oli Turun Akatemian astronomian ja fysiikan professori, sittemmin teologian professori ja  Turun piispa.
 

 

Kun professori Johan Gadolin meni vuonna 1794 naimisiin Hedvig Magdalena Thielemanin kanssa, lahjoitti morsiamen isäpuoli sotakomissaari Algot Björkbom nuorelle parille talon osoitteesta Luostarikortteli 44. Gadolin laajensi omistuksiaan alueella saman tien ostamalla postitarkastaja Erik Johan Alleenin perikunnalta itselleen Vartiovuoren rinteellä sijainneet pellot.

Gadolinilla oli tuolloin omistuksia myös mm. tupakkatehtaassa, viinanpolttimossa ja olutpanimossa, joten pelloille oli myös hyötykäyttöä humalan, tupakanlehtien ja mausteiden viljelyksessä. Gadolin istutti alueelle myös runsaasti puita ja teetti sinne leveitä puutarhakäytäviä.

Kaikkiaan Gadolinin omistama alue, jolla oli myös oma elintärkeä kaivonsa, käsitti 8,5 tynnyrinalaa, yhden tynnyrinalan, jolle tynnyrillinen viljaa kylvettiin, vastatessa noin 0,5 hehtaaria. Aika iso puutarha siis, rajoittuen nykyisen Kaskenkadun, Sirkkalankadun ja Vartiovuorenkadun välille.

Vuonna 1812 alueen omenapuiden lukumäärä ylsi kolmeensataan ja kirsikkapuiden kahteensataan. Yksi Suomen suurimmista hedelmätarhoista sijaitsi silloin siis Turussa Kaskenmäen laella, jonne Gadolin pystytti lankonsa kanssa myös kemiallisen laboratorionsa, jossa valmistettiin mm. maalarinvärejä ja keinotekoista mineraalivettä.

Vuonna 1811 Gadolin aikoi myydä laboratorionsa puutarhoineen kaikkineen Turun akatemialle 10000 hopearuplalla ja laboratoriosta suunniteltiin teknologian instituuttia hyödyntämään maan teollisuutta. Hanke kuitenkin hautautui ja vuonna 1816 Gadolin lopulta myi puutarhansa 4000 hopearuplalla. Ostajana oli apteekkari Henrik Johan Kjöllerfeldt, jolla oli kaupungissa tuolloin jo omakin puutarhansa lääkekasveille.
 
Lopulta apteekkari vuokrasi alueen puistoksi ja vuonna 1819 sotakamreeri Pehr Magnus Lewison perusti paikalle Surutoin huvipuiston keinuineen ja karuselleineen. Laboratorioon pystytettiin tuolloin olutpanimo. Vuonna 1821 tilan hyvin vakuutettu päärakennus sattui palamaan ja apteekkari myi lopulta kiinteistönsä.

Vuonna 1822 oluenpanija Pehr Lundberg hankki Gadolinin puutarhan omistukseensa. Ravintolaoikeuksia Lundberg haki alueelle vuonna 1824 ja ne myös myönnettiin maaliskuun alusta elokuun loppuun. Surutoin-huvipuiston kukoistuskausi sattuukin juuri vuosiin 1824-1826.

Lundbergin osalta toiminta päätyi konkursiin vuonna 1825, mutta konkurssihallinto vuokrasi alueen uudelleen Lewisonille, joka siirsi Ruissaloon perustamansa Manillan huvipuiston toiminnat ja laitteet Surutoin-alueelle Kaskenmäelle. Toiminta alkoi vapun päivänä vuonna 1826.
 
 Gadolin esitti muun muassa käsityö- ja manufaktuurikoulujen perustamista maahan. Tämä oli ensi askel teknisen opetuksen aloittamiseksi Suomessa.

Syyskuussa konkurssihallinto piti julkisen huutokaupan, jossa puutarhan perustaja ja ensimmäinen omistaja Johan Gadolin huusi alueen itselleen takaisin huimaan 13500 ruplan hintaan, lainaten osan rahoista Akatemialta.

Turun palon jälkeen 1827 puutarhaan perustettiin joukkoruokintapaikka hätään joutuneille kaupunkilaisille. Palon jälkeinen ruutukaava koitui lopulta puutarhan kohtaloksi kaupungin pakkolunastaessa alueen 19000 ruplalla tonttimaaksi.
 
Gadolinin laboratoriorakennukseen suunniteltiin köyhäintaloa, mutta lopulta sinne perustettiin vuonna 1833 kuumesairaala. Kun Suruttoman kukkivat hedelmäpuut lopulta hävitettiin suuren kohun saattelemana, puhuttiin jo silloin barbaarisesta kaupunginhallinnosta.

Turkuseura on esittänyt laboratorion palauttamista alkuperäiseen asuunsa. Luostarinkatu 5:ssä säästynyt talo saisi näin 1700-luvun lopun asunsa ja sisustettaisiin vanhoin laboratoriovälinein ja Gadolinin työtä kunnioittavin tiedoin.

Suruttomasti
Turussa 15-8 2021
Simo Tuomola

Tervakaupunki Turku

Tänään 14-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Värälän rauhan solmimisesta vuonna 1790, mutta  me avaamme Turussa syntyneiden ja kuolleiden kirjan vuoden 1669 kohdalta, kas tuosta;

Elin Såger (30. kesäkuuta 1614 Turku–14. elokuuta 1669 Turku) oli suomalainen talouselämän vaikuttaja 1600-luvulla. 
Värälän rauha päätti Ruotsin ja Venäjän välisen niin sanotun Kustaa III:n sodan 14. elokuuta 1790.

Vanhin Turusta säilynyt karttapiirros, tekijänä 1634 maanmittari Olof Gangius.
 
Elin Johanintytär Såger syntyi Turussa Aurajoen itärannan talossa, jossa toimii nykyisin Aboa vetus & ars nova-museo. Hänen isänsä Johan Såger (kuoli 1632), alkujaan Sager, oli varakas kauppias, joka oli tullut Turkuun 1590-luvulla Saksan Holsteinin läntisestä maakunnasta Dithmarschenista.

Yleisnäkymä Aboa Vetus -museoon.

 
Elin Såger syntyi Turkuun porvaristaloon, jossa oli viisi asuinhuonetta, keittiö ja keskiaikaisia kellareita rakennuksen alla. Fredrika Runeberg vietti myöhemmin lapsuuttaan samassa talossa, ja nykyään kellarit ovat osa Aboa Vetus -museota. Runebergia on muistettu muurissa muistokyltillä, ei vielä Sågeria.

Talon lienee ostanut Elin Sågerin isä kauppias Johan Såger viimeistään 1625. Hän oli tullut Turkuun 1590-luvulla Holsteinin läntisimmästä maakunnasta Dithmarschenista, missä elää Sager-sukua edelleenkin, ja solminut ensimmäisen avioliittonsa puolison kanssa, jonka nimeä ei ole säilynyt asiakirjoissa.

Johan Såger jäi leskeksi 1610 ja avioitui uudelleen Elin Plagmanin kanssa, jonka isä Peter Plagman oli Turun vaikutusvaltaisimpia miehiä ja myöhemmin Turun pormestari. Elin Såger oli vanhin lapsi vanhempiensa neljästä yhteisestä lapsesta.

 

 Peter Thorwöste (kuoli 1659) oli lyypekkiläinen, alkujaan hollantilainen kauppias, joka vaikutti Turussa. Peter Thorwöste, född okänt år i Holland, död 6 maj 1659 i Åbo, var en finländsk industriman.


Elin Såger avioitui vuonna 1631 kauppias Peter Thorwösten kanssa. Thorwöste hankki omistukseensa Anskun ja Mustion rautaruukit 1647 ja perusti Fiskarsin ruukin 1649. Thorwösten kuoltua vuonna 1659 Elin-rouva ryhtyi johtamaan ruukkeja ja häntä ruvettiin nimittämään patrunessaksi.

Hän johti myös suvun Turun kauppahuonetta. Hänen tarmokkuutensa ansiosta kaikki ruukit saivat helpotuksia verotuksessa ja muitakin etuja kruunun taholta, ja Peter Thorwösten ottama suuri ulkomainen velka saatiin hoidettua.

Elin Såger selvisi myös monista muista vaikeuksista. Perheen omaisuus tuhoutui tulipalossa Turussa 1656, Mustion ruukissa oli tulipalot 1664 ja 1665, ja Fiskarsin ruukin nippuvasara tuhoutui noin vuonna 1660. Lisäksi hänen omistamansa laiva upposi 1668.




Turun akatemian vihkiäiset vuonna 1640, Albert Edelfeltin teos vuodelta 1902. Turussa elettiin 1600-luvulla Kreivin aikaa.

Suomen taloushistorian kannalta katsoen Elin Såger on ollut Suomen vaikutusvaltaisimpia naisia.
 
Peter Thorwöste (kuoli 1659) oli lyypekkiläinen, alkujaan hollantilainen kauppias, joka vaikutti Turussa. Thorwöste tuli Suomeen 1620-luvulla ja muutti Turkuun noin vuonna 1630. Hän ryhtyi kirjanpitäjäksi Turun varakkaimmalle kauppiaalle Jakob Wollelle.

Thorwöste avioitui vuonna 1631 Elin Sågerin (1614–1669) kanssa, joka oli kauppiaan tytär. Onnistuneen naimakaupan ansiosta hänen tulevaisuutensa oli turvattu. Thorwöste oli kauppias ja laivanvarustaja, joka teki kauppaa myymällä tervaa Euroopaan ja tuomalla Hollannista kankaita ja Espanjasta suolaa.

Tervan hän osti Pohjanmaalta ja rakensi oman tervahovin Turun linnan lähettyville Pikisaareen. 1640-luvun lopulla Thorwöste joutui lopettamaan tervakaupan. 1650-luvulla Thorwöste asui Hirvensalon Kaistarniemessä. Hän otti suuren ulkomaisen lainan, joka jäi hänen kuolemansa jälkeen puolison maksettavaksi.

Tervakauppa oli Suomessa erityisesti 1600-luvulta alkaen tuottoisa elinkeino. Länsi-Euroopan laivanrakennustoiminta vilkastui, ja puulaivoihin tarvittiin tervaa ja pikeä. Ruotsin kruunu perusti Tervakomppania-nimisen kauppajärjestön, jonka alaisuuteen avattiin tervan- ja pientarkastajien virat. Keskitetyn kaupan johdosta myös vienti vilkastui.

 

 Mustan kullan maa. 

Suomen tervakaupan keskuksia olivat Viipuri, Turku ja Pohjanmaan rannikkokaupungit. 1600-luvulla tervaa poltettiin runsaasti Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pohjanmaalla ja Järvi-Suomessa.

Ruotsin hallitus tahtoi saavuttaa 1600-luvulla monopoliaseman tervanmyynnissä. Tervakauppa oli tuottoisaa, ja suurvallaksi pyrkivän Ruotsin laivasto tarvitsi paljon tervaa. Vuodesta 1665 Tervakomppania aloitti ankaraan säännöstelyn.

Pohjanmaan kaupunkien piti suunnata kaikki tervanmyynti Turun sijasta Tukholmaan. Tämä lamautti täysin Turun aseman Suomen tervakeskuksena. Myös aiemmin keskuksena toiminut Viipuri jäi täysin välikädeksi Suomen tervakaupassa.

 
Elin Sågerin elämässä alkoi uusi kausi 1659, jolloin hän jäi 45-vuotiaana leskeksi. Tällöin ilmeni, että hänellä oli äitinsä Elin Plagmanin sisu, tarmokkuus ja temperamentti sekä isänsä Johan Sågerin liikemieskyvyt.

Vaikka hänellä oli jo neljä vävyä, hän otti rohkeasti haltuunsa Thorwösten perinnön ja lähti hoitamaan itse sekä Turun kauppahuonetta että ruukkeja pelastaakseen pesän ahneilta velkojilta. Perheen taloudellinen tilanne oli arveluttava, sillä Fiskarsiin toimintansa keskittänyt aviomies oli joutunut ottamaan suuren ulkomaisen lainan.

Elin Sågerin toiminta ja saavutukset tunnetaan hyvin. Hän lähetti vuorikollegioon värikkäitä anomuksia ja kuvasi surkeuttaan; hän syytti sekä ilkeää kilpailijaansa Carl Billsteniä että toisinaan myös vanhinta vävyään, vuorimestari Johan Danielinpoikaa. Taitavilla kirjelmillään Elin Sågerin onnistui hellyttää viranomaiset, sekä vuorikollegio että reduktiokomissio.

 
Vaikka 1660-luku oli rautateollisuudelle vaikeaa aikaa, Elin Sågerin kaikki kolme ruukkia eli Mustio, Antskog ja Fiskars saivat verohelpotuksia ja muita etuja. Petter Thorwösten omaisuus ei joutunut velkojien haltuun, ja ruukit saivat jatkaa toimintaansa. Elin Såger selviytyi jopa tulipaloista ja onnettomuuksista: Mustiossa oli palo sekä 1664 että 1665 ja Fiskarsin nippuvasara tuhoutui noin 1660. Elin Sågerin laiva upposi 1668.

Elin Sågerin leskeysvuosille ja liiketoiminnalle on erityisen ominaista hänen kaksijakoisuutensa äitinä. Hänellä oli neljä tytärtä ja neljä poikaa. Hän antoi poikiensa auttaa itseään ja suhtautui heihin lämpimästi, mutta syrjäytti kaikki vävynsä, Annan puolison vuorimestari Johan Danielinpojan eli myöhemmän Serlachiuksen, Elinin aviomiehen raatimies Abraham Schaeferin, Margaretan aviomiehen provianttimestari Daniel Thorsbergin ja kuopuksensa Marian aviomiehen kirkkoherra Josef Mathesiuksen.

Hän torjui päättäväisesti kaikki vävyjen vaatimukset kuolinpesän jakamisesta aina vuoteen 1668, jolloin hän lopulta halusi luovuttaa aviomiehensä perinnön.


Elin Såger kuoli vuoden 1669 elokuussa 14-8 illalla kello 20 jälkeen ja pääsi 15.1.1670 Turun tuomiokirkkoon aviomiehensä rinnalle. Professori Enevaldus Svenoniuksen painettu ruumissaarna kuoleman suloisesta katkeruudesta on säilynyt nykypäiviin, samoin kuin Johannes Flachseniuksen ruotsinkielinen runo ja Andreas Hasselqvistin latinankielinen epitafi.
 

Hautapuheen mukaan vainaja oli käyttäytynyt leskenä säädyllisesti, hurskaasti ja vakavasti samalla kun hän oli kestänyt vastoinkäymisiä. Ajan tyylin mukaan hänet nimettiin kunniallissyntyiseksi, jumalaapelkääväksi ja hyveelliseksi emännäksi.

Elin Såger S 30.6.1614 Turku, K 14.8.1669 Turku. V kauppias Johan Såger ja Elin Plagman. P 1631 - suurkauppias, ruukinomistaja, laivanvarustaja Petter Thorwöste S noin 1600 - 1605, K 1659, PV mahdollisesti lyypekkiläinen kauppias Heinrick Thorwoeste ja Catharina.

Lapset: Anna S 1632 tai 1633, P vuorimestari Johan Danielinpoika; Elin (Helena) S 1634, K 1687, P kauppias Abraham Henrik Schaefer; Herman S noin 1635, K 1685 tai 1686, kauppias, P1 Maria Gerdt, P2 Katarina Thesleff; Johan S noin 1636, K 1712, ruukinpatruuna, P Helena Rosendal; Margareta, P läänin vero- ja muonitusmestari Daniel Thorsberg; Petter S noin 1640, K 1703, ruukinpatruuna, P Margareta Sparf; Jakob K 1671; Maria, P1 Kalajoen kirkkoherra Josef Mathesius, P2 Närpiön kirkkoherra Johannes Beckman.

Porvarien kyydissä
Turussa 14-8 2017
Simo Tuomola

Vaasa Turussa

Tällä päivämäärällä 13-8 Kuningas Kustaa Vaasa saapui vuonna 1555 Suomeen lähes vuodeksi ja vietti tuosta ajasta 5 kuukautta Turun linnassa, mm. joulun 1555.

Kuninkaan läsnäolo sotajoukkoineen oli välttämätöntä Venäjän kanssa aloitetun sotatoimen vuoksi.  Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan.



 
  Kustaa Vaasa Jakob Binksin muotokuvassa vuodelta 1542.

Se oli yksi tuon ajan rajasodista ja sitä kävivät pääasiassa suomalaiset Suomen aateliston johdolla. Sota osoitti muutenkin sen, että suomalaisten merkitys Ruotsin armeijassa oli kasvamaan päin. Esimerkiksi tässä sodassa muodostettiin ensimmäinen täysin suomalainen joukko-osasto, joita kolmikymmenvuotisen sodan aikana oli jo noin kaksikymmentä.

Pähkinälinna 
 
Rauha solmittiin 40 vuodeksi ilman uusia rajankäyntejä. Pähkinäsaaren rauhan raja jäi näin ollen voimaan. Seuraava sota (Pitkä viha) syttyi kuitenkin jo 1570. Suomalaisia oli mukana sodassa noin 3500 jalkamiestä ja 500 ratsumiestä. Ruotsista vahvistuksina lähetettiin 9248 jalkamiestä ja 478 ratsumiestä. Yhteensä noin 22874 jalkamiestä ja 978 ratsumiestä. Ruotsalaisten vahvistusjoukkojen tappiot olivat 723 jalkamiestä.


Kustaa Vaasa kehotti jo helmikuussa 1555 Suomen johtajia valmistelemaan hyökkäystä Pähkinälinnaan. Hänen käskystään rakennettiin Ruotsissa sotalaivoja, jotka kesällä kuljetettiin Viipuriin 3700 miehen kanssa.

 
 Viipurin linna ja kaupunginmuuri 1700-luvun alun asussaan ennen suurta Pohjan sotaa. Kaupunginmuuri torneineen näkyy rannan ja kaupungin välissä.

 Viipurin kaupunginmuuri oli Viipurin vanhan kaupunginosan ympärille rakennettu suojamuuri. Viipurin linnan käskynhaltijana 1467-80 toiminut tanskalaissyntyinen Eerik Akselinpoika Tott rakennutti sen 1470-luvulla. Muurin rakensivat samat ulkomaalaiset muurimestarit, jotka rakensivat myös Olavinlinnaa vuonna 1477. Se oli ainoa suomalaisen kaupungin suojaksi rakennettu täydellinen kaupunginmuuri.

Heinäkuussa Novgorodin ruhtinas Paletski lähetti Iivana Julman ohjeiden mukaisesti Viipuriin kirjeen, jossa hän valitti "ruotsien" Venäjän puolella tekemistä vahingoista ja ehdotti rajakokouksen pitämistä syyskuun alussa.

Koska Viipuri oli kaukana Tukholmasta, Viipurin linnalääniä hallittiin kuin itsenäistä valtakuntaa. Hämeen ja Turun linnalääneillä oli Viipuria kiinteämpi yhteys Tukholmaan ja vähemmän itsemääräämisoikeutta. Linnan ympärille kehittynyt kaupunki oli linnanherran suojeluksessa ja Viipuri oli ainoa Suomen kaupunki, jonka ympärillä oli kaupunginmuuri.

 

 
Vanhin kirjallinen lähde Suomen tieverkosta on Kustaa Vaasan sihteerin Jaakko Teitin vuosina 1555-1556 laatima luettelo yleisten teiden verkostosta.

Iivana Julma eli Iivana IV (25. elokuuta 1530 Moskova – 28. maaliskuuta (J: 18. maaliskuuta) 1584 Moskova) oli Venäjän ensimmäinen tsaari (keisari). Alkukielisessä nimityksessä Ivan Groznyi (ven. Иван Грозный) sana groznyi ei tarkoita julmaa, vaan toisaalta enemmänkin ”ankaraa”, pelonsekaista kunnioitusta herättävää, toisaalta suurta, suurenmoista

Suomen aateliston voimakkaasti tukemat sotavalmistelut olivat kesken, joten Viipurin linnan päällikkö Maunu Niilonpoika joutui lähettämään 23. heinäkuuta 1555 neuvottelutarjoukseen kieltävän vastauksen.

Tilanne muodostui Moskovan Venäjälle vaikeaksi, koska se oli sidottu samaan aikaan tataarisotiin. Lisäksi oli mahdollista, että Ruotsi saisi Saksalaisen ritarikunnan liittolaisekseen.

Kustaa Vaasakin oli laskenut Saksalaisen ritarikunnan varaan, mutta kun ritarikunta ei suostunutkaan taistelemaan Ruotsin rinnalla, yritti hän vielä peruuttaa sotaretken. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä, koska Suomen aatelisto oli valmis sotaan, ja se oli jo lähettänytkin nopeasti liikkuvan ruotsalaisilla apujoukoilla vahvistetun armeijansa Viipurista kohti Pähkinälinnaa.

 

Saksalaisen ritarikunnan vaakuna.

Saksalainen ritarikunta (lat. Ordo domus Sanctæ Mariæ Theutonicorum Hierosolimitanorum tai Ordo Teutonicus, saks. Orden der Brüder vom Deutschen Haus St. Mariens in Jerusalem tai Deutscher Orden) on alkuaan keskiaikainen kristitty ritarikunta, joka perustettiin vuonna 1190 puolustamaan ristiretkeläisiä.

Näissä merkeissä Kustaa Vaasan oli itsekin pakko lähteä mukaan rintamalle, käyttäen Turkua 13. elokuuta alkaen tukikohtanaan. Vaasa palasi joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta matkalla Ahvenanmaalle, viettäen joulun Turun linnassa. Marraskuun 21. kuningas antoi myös ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.


Kuningas vierailee ensimmäisen kerran Turussa elokuussa 1530 ja palaa kaupunkiin viikoksi syyskuussa, vahvistaen samalla Turun rajat. Kesäkuun 12. 1550 Vaasa perustaa Helsingin kaupungin kilpailemaan Venäjän kaupasta Räävelin kanssa, mutta hanke ei ota onnistuakseen, kun satama on liian matala kauppalaivoille ja syttyy sota Venäjää vastaan 1555-1557.

 


Suomen herttua Juhana III

Sodan vuoksi Kustaa Vaasa saapuu 13. elokuuta 1555 Suomeen lähes vuodeksi ja viettää tuosta ajasta 5 kuukautta Turussa, mm. joulun 1555. Toukokuussa 1556 hän palaa jälleen Turkuun ja poistuu 1. heinäkuuta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan poikansa Juhana-herttuan Turun linnaan. Vaasa perustaa Suomen herttuakunnan 27. kesäkuuta Juhanan noustessa lääninherraksi. Juhana asettui vuosiksi 1556–1563 Turkuun, jossa hän muutti puolustukseen tarkoitetun linnan renessanssipalatsiksi.



Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

 
Herttuana
Turussa 13-8 2021
Simo Tuomola