Valtion perustajia

 Tänään 15-1 tulee kuluneeksi tasavuosia Carl Erik Mannerheimin kuolemasta Turussa 1837. Hän oli marskin isoisän isä, sukunsa ensimmäinen jäsen Suomessa. Alunperin Marhein-suku on kotoisin Saksasta.

 


 

Kantaisä on Henrik Marhein. Hänen tiedetään toimineen Gävlessä kauppiaana 1645. Hän kuoli Tukholmassa 1667. Suku muutti hansakaupan myötä Ruotsiin 1600-luvun alkupuolella.

1837 – Carl Erik Mannerheim, ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies (Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomessa vaikuttanut jäsen) (s. 1759)

1759 – Carl Erik Mannerheim, suomalainen kreivi ja valtiomies (k. 1837)





 Mannerheim-vapaaherrasuvun vaakuna.

Carl Erik Mannerheim (14. joulukuuta 1759 Säter, Ruotsi – 15. tammikuuta 1837 Turku, Suomen suuriruhtinaskunta) oli ruotsalais-suomalainen sotilas ja valtiomies.

Hän oli yksi ”Suomen valtion perustajista” ja ensimmäinen Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, tavallaan Suomen ensimmäinen pääministeri.

Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh.

 Halituskonseljin avajaisia päästiin juhlimaan Turussa 2.10. 1809.
 
  
 
 Carl Erik Mannerheim


Carl Erik Mannerheim oli Mannerheim-suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän Carl Gustaf Mannerheimin isä.

Mannerheim toimi rykmentin komentajana Kustaa III:n sodan aikana 1788–1789. Hän liittyi kuningas Kustaa III:ta vastustaneeseen Anjalan liittoon ja tuomittiin mestattavaksi vuonna 1790, mutta armahdettiin.

Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.

Kun Mannerheim oli menettänyt etenemismahdollisuutensa Ruotsin armeijassa, hän erosi omasta pyynnöstään sotapalveluksesta vuonna 1795. Vuonna 1796 hän avioitui Vendla Sofia von Willebrandin (k. 1863) kanssa, joka oli kuvernööri ja kenraalimajuri Ernst von Willebrandin tytär.

Vuonna 1795 Mannerheim hankki Louhisaaren kartanon, jota hän alkoi hoitaa. Vuonna 1805 hänet nimitettiin Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi.

 
 Louhisaaren kartano 1900-luvun alussa.
 
Louhisaari (ruots. Villnäs) on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella Varsinais-Suomessa sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin synnyinkotina.


Suomen sodan päätyttyä Mannerheimistä tuli tsaari Aleksanteri I:n luokse kutsutun neljää säätyä edustaneen lähetyskunnan puheenjohtaja.

Tässä roolissa hän joutui pitämään puheita tsaarille ja muillekin venäläisille toimijoille. Lähetyskunta sai jättää keisarille luettelon asioista, joihin se toivoi parannuksia Suomen aseman järjestelyjen osalta.

Lähetyskunta valitsi puheenjohtajakseen paroni Carl Erik Mannerheimin, entisen Anjalan liiton jäsenen, joka vastusteluistaan huolimatta oli joutunut lähetyskuntaan.

Hänelle langennut näkyvä rooli lähetyskunnan puhemiehenä korostui niissä puheissa joita hän joutui pitämään venäläisille toimijoille, keisarista alkaen, ja neuvotteluissa kenraali Sprengtportenin ja erinäisten ministerien kanssa Pietarissa. Lähetyskunnan muut jäsenet jäivät pitkälti hänen varjoonsa.



Georg (Göran) Magnus Sprengtporten

Uudempi tutkimus on tulkinnut säätylähetyskunnan esittelyt, puheet ja kirjeenvaihdot venäläisen valloituskäytännön mukaiseksi ns. kapitulaatioksi, jossa valloitetun alueen edustajat tunnustavat uuden hallitsijansa ja tämä puolestaan lupaa taata valloitetun alueen lait ja etuoikeudet.

Tällaisia lähetystöjä nähtiin mm. Baltiassa v. 1710. Ruotsilta vv. 1721 ja 1743 valloitettujen suomalaisten alueiden lait oli vastaavalla tavalla taattu rauhansopimuksissa.

Mannerheimistä tuli helmikuussa 1809 Porvoon valtiopäivien jäsen ja toimi Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljissa talousosaston jäsenenä ja kansliatoimituskunnan päällikkönä aina vuoteen 1816. Hän toimi Turun ja Porin läänin maaherrana 1816–1826.




 ^{Hallituskonselji kokoontui  näillä paikkeilla Turussa 2.10. 1809 Richterin talossa Aurajokirannassa. Talo vajosi Aurajokeen 10.5. 1830.} 

Mannerheim tunnettiin vahvoista mielipiteistään, eikä hän loppuaikoinaan nauttinut kovinkaan suurta suosiota Venäjän hallitsijan taholta. Hän kuoli Turussa  1837.


Hallituskonseljissa
Turussa 15-1 2025
Simo Tuomola

Rata Turkuun

 Tänään 13-1 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kauan kaivattu rautatie saatiin vihdoin vedettyä Turkuun saakka.

 

 

Turun nykyisen päärautatieaseman kohdalla aiemmin sijainnut Turun vanha rautatieasema vihittiin käyttöön 1876. Sieltä liikennöitiin junia aluksi Toijalaan ja Turun satamaan ja myöhemmin Karjaalle ja Helsinkiin. Kaksikerroksisen asemarakennuksen suunnitteli arkkitehti Pehr Erik Degenaer. Aseman alakerrassa oli kolmen eri luokan odotusssalit, naisten huone, lipunmyynti- ja matkatavarahalli, asemakonttori, asemapäällikön konttori, lennätinkonttori, postikonttori, matkatavaroiden säilytyshuone ja huone matkustavia viranhaltijoita varten. Yläkertaan rakennettiin asuntoja.

Nykyisen asemarakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Martti Välikangas ja Väinö Vähäkallio, ja se valmistui vuonna 1940 Helsingin Olympialaisten merkeissä. Rakennuksen toteutti rautatiehallituksen sijaan poikkeuksellisesti rakennushallitus.


Toijola-Turku rata valmistui 13.1. 1876, mutta radan viralllisesti avannut juhlajuna taivalsi kaupunkiin vasta 22.6. 1876. Tilastojen mukaan radalla kulki aluksi vain satunnaisesti matkustajia, mutta kesän lähestyessä päivittäinen matkustajamääräkin kasvoi reilusti.

 
Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.



 
Turun rautatieasema kuvattuna 22.6.1876 juhlajunan lähtiessä vasta avatulle Turun ja Toijalan väliselle rataosuudelle. Valokuvannut J.J.Reinberg.

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 17. maaliskuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata.

Vuonna 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm).

Helsingin-Hämeenlinnan rataosan jatke Toijalan kautta Tampereelle sekä haararata Toijalasta Turkuun avattiin liikenteelle 22. kesäkuuta 1876. Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty.


 
 
Turkulainen senaattori ja taloustieteilijä, vapaaherra Lars Gabriel von Haartman oli vaikutusvaltainen "Suomen pääministeri" lähes kaksikymmentä vuotta aikana, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet (valtiollinen yö) eikä valtaapitävillä ollut juuri tapana perustella julkisuudessa ratkaisujaan. 

Taloudelliseen kehitykseen paljolti keskittynyttä Lars Gabriel von Haartmania kutsuttiin Hopea-Lasseksi 1840 aloitetun raharealisaation toteuttajana. Von Haartman sai myös lempinimen Hänen Hirmuisuutensa, mikä johtui hänen kiivaasta ja usein kihdin takia ärtyisästä luonteestaan.

 
 Lars Gabriel von Haartman

Syntynyt	23. syyskuuta 1789 Turku
Kuollut	16. joulukuuta 1859 (70 vuotta) Merimasku
Ammatti	senaattori, taloustieteilijä

Suomen vaurastumisen myötä liikenneyhteyksien parantaminen alkoi. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja Haartmanin toimesta rakennutettiin Saimaan kanava, joka oli avainasemassa Itä-Suomen kehittymisessä. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen.

Selvimmin von Haartmanin visio Suomen tulevaisuudesta ja asemasta Venäjän keisarikunnassa tulee näkyviin Krimin sodan jälkeen vuonna 1856 laadituissa muistioissa sekä myös kiistassa rakennettavan rautatien suunnasta.

von Haartman ei ollut periaatteellisesta syystä rautatietä vastaan vaan hänen mielestään suunniteltu suunta oli väärä: hän olisi halunnut rakentaa rautatien Pietarista Turkuun eikä Helsingistä Hämeenlinnaan, sillä

 "tuo haluttu suunta menee pohjoiseen ja kulkiessaan maan sydämen läpi kutkuttaa fennomaanisia ja kansallisia toiveita, jotavastoin se suunta, jota minä olen ehdottanut, lähentää meitä keisarikuntaan, yhdistää meidät siihen.  

Mieluummin jääkööt kaikki rautatiet kuin että rakennettaisiin tie demokraattisten hourailujen eduksi."

 
Gustaf Mauritz Armfeltin patsas. veistäjänä Matti Peltokangas.

Hän oli kreivi Kustaa Mauri Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.

"Uskoni on ollut ja on yhä, että isänmaani onni on kuulua Venäjälle, ja taistelen nyt ja elämäni loppuun saakka kaikkea sellaista enemmän tai vähemmän salattua toimintaa vastaan, joka pyrkii horjuttamaan yleisen mielipiteen luottamusta ja lojaalisuutta Venäjää kohtaan."

Radat rakennutti tuohon aikaan Suomen suuriruhtinaskunta, ja Helsinki–Hämeenlinna-radan rakennusvaroja kerättiin muun muassa viinanpolttoverolla, kun kruunu ei juurikaan muualta rahaa saanut. Tämän veron kertymää hidastivat muun muassa suuret katovuodet 1850-luvun lopussa.

 

Suomen rataverkon historian voidaan katsoa ulottuvan ainakin maaliskuun 20. 1849, jolloin tie- ja vesirakennuslaitoksen päällikkö eversti Alfred Stjernvall ehdotti hevosvetoisen rautatien rakentamista Helsingistä Turkhautaan. Rata olisi ylittänyt Salpausselät ja yhdistänyt maan pääkaupungin purjehduskelpoiseen Järvi-Suomeen.


Turkhaudan nimi oli aiemmin Hausteturku ja se sai nimensä majavista saatavasta ihmelääkkeestä, hausteesta. Hausteen uskottiin mm. lisäävän sukupuolista kyvykkyyttä ja auttavan erilaisiin tauteihin. Myös Hausjärvi on saanut nimensä hausteesta. 

Kenraalikuvernööri määräsi asiaa tutkittavaksi, ja vuonna 1851 valmistui suunnitelma veturirautatien rakentamisesta Helsingistä Hämeenlinnaan. Tälle välille avattiinkin vuonna 1862 Suomen rataverkon ensimmäinen rataosuus, joka on nykyään osa Suomen päärataa.

1800-luvun lopulla junat oli Suomessa suunniteltu kulkemaan vain 25 kilometriä tunnissa, joten matkanteko oli hidasta mutta silti hevoskyytiä nopeampaa.



 Jo Juhana III:lla ja Jagellonicalla oli mukana kuljetettava, kullattua hopeaa oleva matka-aurinkokello. Jonkinlainen aurinkokello sijaitsi aikoinaan myös Turun linnan edustan puistossa.

Aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Yhteiseen aikaan siirryttiin lähinnä rautatieaikataulujen yhdenmukaisuuden vuoksi.


Asemalaiturilla
Turussa 13-1 2025
Simo Tuomola

Tietoa lisäten

 

Tällä päivämäärällä 8-1 ilmestyi Turussa vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomien ensimmäinen numero. Sanomalehden oli perustanut Reinhold von Becker.

Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti. Sen perusti Reinhold von Becker. Hän myös toimitti lehteä vuosina 1820–1821.

 

Reinhold von Becker perusti Turun Wiikko-Sanomat hyvän kielenkäytön malliksi Mnemosynessä käydyn polemiikin innoittamana. Lehti oli alkuaikoinaan hyvin toimitettu ja sen levikki oli poikkeuksellisen suuri, ensimmäisenä vuonna jopa yli 1600 kappaletta.

 Kreikan vapaustaistelun kannattaminen johti helmikuussa 1822 uutisten julkaisukieltoon ja Becker lopetti lehden toimittamisen.

 Turun Wiikko-Sanomissa 22.1.1825 kirjoitettiin mm. Suomen Huoneenhallituksen Seuran asettaman koulun tutkintopäivästä.

Vuoden 1824 alussa hän myi sen kirjapainonomistaja Christian Ludvig Hjeltille, minkä jälkeen Turun Wiikko-Sanomien taso laski ja lehdestä tuli lähes yksinomaan uskonnollinen lukemisto.

 Turun palon aiheuttaman keskeytyksen jälkeen ulkomaanuutiset palasivat lehden palstoille, mutta sisällöltään köyhänä se kuihtui kannatuksen puutteeseen

 


Siitä kawalasta talonpojasta ...
 

Turun Wiikko-Sanomat 1825 - Noita Raski

Raskia vaadittiin kiduttavilla vaivoilla tunnustamaan että hän taisi noitua, ja seuramus, kyllä surkuteltava, siitä oli se, että hän tuomioistuimen päätöksen jälkeen niinkuin noita täydyi kuoleman rankaistuksen alati käydä.


Reinhold von Becker (26. joulukuuta 1788 – 10. kesäkuuta 1858) oli suomalainen kirjailija ja suomen kielen tutkija. Hän oli kotoisin Kangasniemeltä. Von Becker tuli vuonna 1816 Turun akatemiaan historian apulaiseksi.

Hän julkaisi vuonna 1824 itämurteita suosivan suomen kieliopin Finsk grammatik, jossa suomen kielen lauseoppi esitettiin ensimmäisen kerran. Hän toimitti vuosina 1820–1822 Turun Wiikko-Sanomia.


  
Turun Wiikko-Sanomat 8. tammikuuta 1820


 Rehelliset Suomalaiset!

Kahta on kauan toiwottuna, ja kolmatta usein kaiwattu. Ensimmäinen on, että Suomen nuori Wäki oppisi kirjaa tarkasti ja selwäst lukemaan: toinen, että suomalaiset kirjat tulisiwat kielen murteista ja muista wirheistä puhistetuksi: Kolmas, että Suomen kansa tottusi ottamaan kirjoista niitä tarpeellisia tietoja, joita se wielä on wajeella. Nämä kolmet asiata owat myös jo hywällä alulla.

 

Turun Wiikko-Sanomien toimittaja, suomen kielen kehittäjä, professori

Becker, Reinhold von (1788-1858)

 

Reinhold von Becker tuli tunnetuksi aikanaan laajan levikin saaneen, maamme järjestyksessä toisen suomenkielisen sanomalehden Turun Wiikko-Sanomien toimittajana. Lisäksi hän laati suomen kieliopin, joka merkitsi huomattavaa edistysaskelta suomen kielen kehittämisessä.

 

Henkilötiedot

13.10.1807 Reinhold von Becker 12147. * Kangasniemellä 26.12.1788. Vht: tilanomistaja Kangasniemen Paapolassa, tykistön kersantti Anders von Becker († 1808) ja Anna Sofia Sundström. Kuopion triviaalikoulun oppilas 18.9.1800 – 12.12.1804 (intyg).

Porvoon lukion oppilas 18.3.1805 – 20.9.1806 (in Sveciam migravit, Upsaliensis Academiae hospitium expetiturus). Viipurilaisen osakunnan jäsen 12.10.1807 12/10 [1807] \ Reinhold von Becker \ 1788. \ Sergeant \ Kangasniemi \ Philosophiæ Magister 1810. | Mag. Docens i Historien, vid K. Akad. i Åbo, 1813. | Historiar. Adj. 1816. Erhöll Professors Titel 1834.

Ylioppilas Turussa 13.10.1807 Becker, von, Reinhold, Wiburg. _ 953. Matkapassi veljensä kanssa Hämeenlinnan ja Heinolan kautta Kangasniemelle matkustamista varten 23.5.1808.

Respondentti 25.5.1809 pro exercitio, pr. Johan Henrik Avellan 10546. FK 4.6.1810. Respondentti 15.6.1810 pro gradu, pr. Anders Johan Mether 10517. FM 6.7.1810. Pedagogian tutkinto 7.3.1812.

Todistus Loviisan triviaalikoulun konrehtorin viran hakemista varten registratuurassa 10.6.1812. Todistus registratuurassa 12.1.1813. Preeses 23.6.1813 pro venia docendi. Preeses 16.10.1833 pro munere. — Viipurilaisen osakunnan kunniajäsen (1818). Hämäläisen osakunnan kuraattori 1839–41.



Turun akatemian rakennus vuoden 1827 tulipalon jälkeen.

— Turun akatemian (vuodesta 1828 Aleksanterin yliopiston) historian dosentti 1813, konsistorin amanuenssi 1814, historian apulainen 1816, ajoittain vt. professorina vuosina 1817–34, lakkautuspalkalle 1852. Samalla senaatin vt. suomen kielen kääntäjä 1829–56. Professorin arvonimi 1834. † Helsingissä 10.6.1858.

Pso: 1822 Karolina Idestam († 1858). Appi: Huittisten kirkkoherra Daniel Idman 9654 (yo 1779, † 1806).

Suomenkielen sanomaa oli Turussa yritetty levittää jo vuonna 1776, jolloin kirkkoherra Antti Lizelius julkaisi täällä ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden.

Antti Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää - 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjallisuusmies, joka vaikutti myös suomen kirjakielen kehitykseen. Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana vuodesta 1769.

Hän oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija lehden ilmestyessä vuosina 1775–1776 sekä kahden raamatunpainoksen kielentarkastaja. Lizeliuksen tarkastama Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti ja eräät herätysliikkeet käyttävät niitä edelleen. Lizelius otti ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.


 


 Näytenumero Suomalaiset Tieto-Sanomat, syyskuu 1775.

Suomenkieliset Tieto-Sanomat oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti. Lehti ilmestyi vuonna 1776 Turussa kahdesti kuukaudessa. Sen näytenumero ilmestyi syyskuussa 1775 nimellä Suomalaiset Tieto-Sanomat. 

Lehden toimittaja ja päätoimittaja oli Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius.
Lehdessä julkaistiin melko vähän uutisia. Etupäässä lehti sisälsi yleishyödyllistä ja sivistävää luettavaa. Lehdessä julkaistiin paljon ohjeita talonpojille karjankasvatuksesta ja maanviljelystä.

Suurimmat syyt lehden lyhytikäisyyteen olivat lehden vähäinen menekki, sillä lehden pääkohderyhmä, talonpojat, eivät yleensä osanneet lukea, sekä suomea taitavien toimittajien vähyys, eikä Lizelius löytänyt itselleen apulaista.

Tietoa lisäten
Turussa 8-1 2017
Simo Tuomola

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

https://www.geni.com/people/Reinhold-von-Becker/6000000002799568920
Profiili sai lihaa luiden ympärille. Kiitos tiedosta.

8. tammikuuta 2017 klo 2.43

Turun pommitus

 Tänään 19-12 löydämme itsemme Turun Portsasta keskeltä talvisodan hävitystä. 

On vuosi 1939. Vihollinen on iskenyt pommituksin Viipurin ja Helsingin lisäksi nyt myös ensimmäistä kertaa Turkuun, jossa iskuja kirjataan päivän mittaan kolme; yksi niistä merelle saariston suuntaan.
Pommitusten pääkohteena olevan sataman sijasta pommit tekevät tuhoansa lähinnä puutalovaltaisella asuinalueella.

 
  Talvisodan pommituspalojen sammutusta
Turun Portsassa 19.12.39. Kuva Turun
vpk:n kokoelmat.

 
  Talvisota oli alkanut 30-11 ja Turku oli tärkeänä satamakaupunkina pommitusten kohteena heti lentosäiden salliessa. Ilmatorjuntaan saatiin tarpeellista vahvistusta vasta  21-1 1940, kun panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen asettuivat sataman edustalle. Torjuntatulellaan Ilmarinen Pikisaarenlahdelta ja Väinämöinen Iso-Pukin luota onnistuivatkin pudottamaan ainakin neljä viholliskonetta.
 
 Sataman ja teollisuusalueiden lisäksi Turun keskustaan pudotettiin paljon pommeja.
Vaikka Turku sijaitsi kaukana rintamalinjasta, niin sota koetteli Turkua kovalla otteella. Turusta tuli sodan aikana Suomen toiseksi eniten pommitettu kaupunki. Pommeja putosi 4 401 ja ilmahälytyksiä oli 126. Pommituksissa kuoli 53 ihmistä ja 319 rakennusta tuhoutui kokonaan tai osittain. Haavoittuneita kirjattiin 145.

Se Turun tuhoisin pommitus sattui 29. 1. 1940. Turkulaiset nimittivät päivän myöhemmin yllätysmaanantaiksi. Tapahtuma tunnetaan myös nimellä postitalon pommitus. Vieläkin Turun pääpostin seinässä on pommituksen jättämiä ruhjeita. Seinässä on myös asiasta kertova laatta.

 

  Pommituksen jäljet näkyvät edelleen vanhan Postitalon seinässä. Kuolonuhreja postitalon luona kirjattiin 29. Suurin tuhoalue tuolloin oli juuri pääpostitalon tienoo, jonne putosi yli 200 erilaista pommia.

 
Yllätysmaanantain pommituksissa kuoli kaupungissa kaikkiaan 36 ihmistä. Jostain syystä hälytys annettiin niin myöhään, että koneet olivat melkein saman tien kaupungin päällä. Pahinta jälkeä tuli Kristiinankadun, Eerikinkadun, Eskelinkadun ja Linnankadun rajaamassa korttelissa.

Eerikinkadulla postin kohdalla kuoli ja haavoittui kymmeniä ihmisiä. He olivat juoksemassa postitalon pommisuojaan, mutta postin Eerikinkadun puolella sijainnut portti oli yllättäen kiinni ja ihmiset joutuivat kiertämään kulman ympäri. Kaikki eivät ehtineen.

Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelman mukaan pommitusten tarkoituksena oli tuhota Turun sataman alue, liikenneyhteydet sekä teollisuus- ja hallintokohteet. Siviiliväestön pommittaminen ei ollut sallittua. Ajan koneilla ei ollut kuitenkaan mahdollisuutta täsmäpommituksiin ja pommit levisivät myös asutusalueille. Etenkin alussa lennot lähtivät päiväsaikaan useammassa, tavallisimmin kolmessa aallossa.
 
 Turun pommituksissa tuhoutui 319 rakennusta.

Turkua pommitettiin 19., 23. ja 25. joulukuuta 1939 sekä 1., 12., 17.  20. ja 29. tammikuuta ja 26. ja 29. helmikuuta sekä 2. maaliskuuta 1940. Yhteensä pommituskertoja oli 61 ja konesuorituksia laskettiin 440. Palokunta hälytettiin Turussa ilmapommitusten vuoksi vuonna 1939 21 kertaa ja vuonna 1940 130 kertaa. 

19-12 Turussa kirjattiin neljä ilmahälytystä ja kaksi pommitusta. Ensimmäinen hälytys tuli puolenpäivän aikaan. Saaristossa oli havaittu viholliskoneita ja pian kaupungin ylle kaartui 3 konetta, jotka pudottivat 19 pommia lähinnä Martinkirkon alueelle, vaurioiden ollessa vähäisiä.

 
 

Kahden tunnin kuluttua ensimmäisestä pommituksesta, seurasi toinen hyökkäys. Koneet pudottivat nyt 11 pommia lähinnä Ruissalontien ja sataman suunnalle. Ensimmäinen pommituspalo oli Portsassa Puutarhakatu 40:ssä As Oy Vuorelan talossa.Sammutustöiden aikana annettiin päivän neljäs ilmahälytys, pommien pudotessa tällä kertaa Airistolle.

Tällä päivämäärällä 19-12 1939 julkaistiin muuten myös säveltäjämestari Jean Sibeliuksen vetoomus Amerikan kansalle amerikkalaisissa päivälehdissä. Sibelius korostaa Suomen kohtalon riippuvan ennen muuta kansasta itsestään, mutta myös siitä, mitä tekevät ne kansat, jotka panevat arvoa vapaudelle.

 .
 Kallio Mannerheimin kanssa Helsingin päärautatieasemalla 19. joulukuuta 1940.

Ja tällä samalla päivämäärällä 19-12 1940 kuoli sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla presidenttimme Kyösti Kallio, joka oli juuri päättämässä virkakautensa ja lähdössä junalla kotiinsa Nivalaan.

 
Tarinan mukaan Kallio menehtyi marsalkka Mannerheimin käsivarsille, mutta todellisuudessa apua olivat antamassa presidentin adjutantti eversti Aladár Paasonen ja eversti A.F. Airo.

Aladár Antero Zoltán Béla Gyula Árpád Paasonen (11. joulukuuta 1898, Budapest, Itävalta-Unkari – 6. heinäkuuta 1974 Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat) oli suomalainen eversti, joka toimi Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä jatkosodan aikana. Ollessaan sodan jälkeen Sveitsissä marsalkka Mannerheimin sihteerinä hän käytti nimeä Herra Bartha

Aksel Fredrik Airo (vuoteen 1906 Johansson, 14. helmikuuta 1898 Turku – 9. toukokuuta 1985 Heinolan mlk) oli suomalainen kenraali, joka vastasi operaatioiden suunnittelusta talvi- ja jatkosodan aikana.

Allekirjoittaessaan valtioneuvoston istunnossa 12. maaliskuuta 1940 valtakirjan, joka oikeutti Moskovassa olleet suomalaiset rauhanneuvottelijat allekirjoittamaan Moskovan rauhansopimuksen, Kallio lausui katkerana:

Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi!

 
 Neuvostoliitolle luovutetut alueet Moskovan rauhansopimuksessa 1940.

Moskovan rauha oli Suomen ja Neuvostoliiton 12. maaliskuuta 1940 välillä solmittu rauhansopimus, joka päätti talvisodan

Savun seassa
Turussa 19-12 2024
Simo Tuomola

Turun Janne

Tänään 8-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Jean Sibeliuksen syntymästä Hämeenlinnassa 1865.

1865 – Jean Sibelius, suomalainen säveltäjä (k. 1957)



Jean Sibeliuksen syntymäkoti Hämeenlinnassa osoitteessa Hallituskatu 11 toimii nykyään museona.

Mies syntyi Hämeenlinnassa ja vaikutti Helsingissä, mutta silti Sibelius-museo löytyy Turusta, katsotaanpas miksi.

Johan Christian Julius "Jean" / "Janne" Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen kansallisromanttisen taidemusiikin säveltäjä. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sibeliuksen arvostetuimpia teoksia ovat seitsemän sinfoniaa, sinfoniset runot sekä viulukonsertto.




Jean Sibelius vuonna 1890.


Sibelius-museon näyttelytoiminta liittyy Suomen ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin musiikkitieteen oppiaineeseen ja musiikkihistorialliseen arkistoon.

Sibelius-museo on Suomen ainoa varsinainen musiikkimuseo. Aluksi museo toimi eri rakennuksissa Åbo Akademin korttelissa, mutta sen jälkeen, kun uusi museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968, on Sibelius-museo sijainnut nykyisellä paikallaan; museo sijaitsee Woldemar Baeckmanin piirtämässä rakennuksessa, joka on eräs 1960-luvun modernismin omaperäisimmistä luomuksista. Kiistelty ainakin.




Sibelius-museon sisäänkäynti.

Museon perusta luotiin vuonna 1926, kun Otto Anderssonista tuli vastaperustetun musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professuurin ensimmäinen viranhaltija Åbo Akademissa. Professori Andersson keräsi seminaarikirjaston yhteyteen musiikkitieteellistä ja musiikkihistoriallista materiaalia, joka koostui nuoteista, soittimista, kirjeistä ja kuvista.

 Näin saivat alkunsa nk. ”Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat”, millä nimellä niitä kutsuttiin vuoteen 1949 saakka, jolloin nimi Jean Sibeliuksen suostumuksella muutettiin Sibelius-museoksi.

Andersson, Otto Emanuel (f. 27/4 1879 Vårdö, d. 27/12 1969 Åbo), musikforskare och folklorist, professor i musikvetenskap och folkdiktsforskning vid Åbo Akademi 1926—46, dess rektor 1929—36.

 

Jannella on omat yhteytensä myös Turun Museokeskuksen historiassa. Kun Historiallinen museo perustettiin Turkuun 1881, oli intendentin virkaan 7 hakijaa ja valituksi tuli Jannen lapsuudenpiiristä Walter von Konow.

Ruotsia äidinkielenään puhunut Janne siirrettiin 1874 Lucina Hagmanin suomenkieliseen valmistavaan kouluun, koska hänen oli opittava suomea päästäkseen Hämeenlinnan normaalilyseoon. Hämeenlinna oli ajankohtaan nähden hyvin harvinainen suomalaiskaupunki: siellä saattoi lukea ylioppilaaksi suomeksi, mutta ei ruotsiksi.



"Janne" Sibelius nuorena lyseolaisena.

Jannen parhaaksi koulukaveriksi tuli Walter von Konow Lahisten kartanosta Sääksmäeltä. Jannen mielikuvituksen avulla pojat kavereineen improvisoivat satunäytelmiä ja muodostivat pienen lapsiorkesterin, jonka soittimiin kuului ”triangeleja, huuliharppuja, savikukkoja ja kelloja”. Janne johti esityksiä pianon äärestä.

Janne osasi soittaa ja Walter suunnitteli pukuja ja teki kuvaelmia. Pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin ja matkittiin jotakin taulua tai kuvailtiin jotakin runoa. Muut saivat sitten arvuutella, mitä milloinkin tavoiteltiin.
 
Jean harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. Todennäköisesti noin 15-vuotiaana viululle ja sellolle sävelletty impressiotyyppinen "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisiä sävellyksiään.

Walter Emil Berndt von Konow (29. maaliskuuta 1866 Iisalmi – 24. heinäkuuta 1943 Sääksmäki) oli suomalainen von Konow -sukuun kuulunut museoasiantuntija.

Intendentti, historianopettaja, sanoittaja Walter von Konow 25-vuotiaana
 

Myöhemmin Janne myös sävelsi naiskuoroesityksiä von Konowin teksteihin:

Kotikaipaus
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1902.


Kantaatti (Härliga gåvor)
Naiskuorolle. Sanat Walter von Konow. Valmistui 1911.




Sibelius kuoli aivoverenvuotoon  Ainolassa 20. syyskuuta 1957 ollessaan 91-vuotias. Sibelius on ainoa suomalainen, jonka kuoleman vuoksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on viettänyt hiljaisen hetken.

Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: ”Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää.” Sibelius haudattiin valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan.
 


Sävelten tiellä
Turussa 8-12 2024
Simo Tuomola

Ylivallan aikaan

 Tänään 2-11 avaamme historiankirjan satunnaisesti vuoden 1664 kohdalta, kas tuosta. Kreivikunnan vouti Paavali Paavalinpoika Kallian ja vaimonsa Margareta Paavalintyttären perheeseen siunaantuu 2-11 1664 Huittisten Kivirannan ratsutilalla poika - Jaakko Jacob Paavalinpoika Callia.

Suuria juhlia ei tapauksen kunniaksi vietetä, ja kruunu perhana on samana vuonna kieltänyt vielä oluen kotivalmistuksenkin. No Turun porvarit ovat vielä enemmän harmissaan, kun pukuasetuksella on juuri säädetty, etteivät mm. kaupungin käsityöläiset ja palvelijat koristelisi liiallisesti vaatteitaan. Mm. lasinapit ja korvarengas kielletään.

Ja ylemmän väen juhlien viettoakin rajoitetaan niin, ettei esim. pormestari saa kutsua häihin muka yli 50 paria vieraita ja heillekin saa tarjota vain 9 ruokalajia ja 2-3 lajia viiniä.
 
 Viipurin ratsuväkirykmentin standaarin malli vuodelta 1665

Jaakko Calliaan törmäämme myöhemmin Turussa, kun hän nuorena miehenä toimii katselmuskirjurina Turun läänin ratsuväkirykmentissä ja avioiduttuaan 18-7 1686 Porin kreivikunnan voudin lesken Maria Tuomaantytär Tackun kanssa, hänet sukulaissuhteiden perusteella nimitettiin pian Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi.

Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentti (ruots. Åbo och Björneborgs läns kavalleriregemente) oli Ruotsin kuningaskunnan ratsuväkirykmentti, joka muodostettiin vuonna 1634.

Ollessaan katselmuskirjurina Turun läänin ratsurykmentissä Callia lienee osoittanut hyviä virkamieslahjoja, sillä jo pian hänet nimitettiin Ylä-Satakunnan Alisen osan voudiksi. Kokemäen käräjien 24-26.9.1688 pöytäkirjassa on Calliasta ensimäisen kerran maininta: »Cronans Befall:n Wähl bet:de Herr Jacob Callia». Tätä voudin virkaa Callia hoiti sitten isonvihan aikoihin saakka.

 Caius Kajanti kertoo:

Suomen joutuessa vv. 1714-1715 miltei täydellisesti venäläisten valtaan, pakeni, kuten tunnettua, maan virkamiehistö melkein kokonaisuudessaan Ruotsiin turvaan vihollisen jaloista. Venäläisten valtauskausi, vuodet 1713-1716, oli tuhoavan mielivallan aikaa maassamme, sillä vihollinen ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi järjestää vallatun maan oloja, kun luultiin valtausta väliaikaiseksi toimenpiteeksi, josta oli saatava mahdollisimman suuri ryöstösaalis.

Mutta kun miehitysaika muodostui pitemmäksi kuin ehkä alussa oli laskelmoitu, katsoivat venäläiset oman hyötynsä kannalta edullisemmaksi järjestää Suomeen jonkinlaisen paikallishallinnon. Sellainen tekisi maan hallussapidon helpommaksi antamalla väestölle kuvan järjestetystä yhteiskunnasta, josta valtaaja koettaa huolehtia, samalla kun se takaisi venäläisille säännölliset tulot vallatulta alueelta.

 
 Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri   isonvihan  aikana.

Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun kenraalikuvernöörikuntaa järjestettäessä v. 1717 osoittautui virkamiehistön puute suureksi. Tarvittiin henkilöitä, joilla paikallis- ja asiantuntemuksen lisäksi olisi jonkinlainen väestön luottamus, samalla kun he kykenisivät tulemaan toimeen venäläisten kanssa ja täyttämään näitten antamat määräykset. Virkamiehistön asema oli vaikea, sillä he olivat alituiseen sekä venäläisten että paikallisväestön silmätikkuna.

Lisäksi virkamiehiä oli hankalaa saada ja sen vuoksi jouduttiin joko turvautumaan kokemattomiin henkilöihin, jotka pakolla määrättiin virkaansa (voudit, nimismiehet, jms.) tai harvojen paikalleen jääneitten työtaakka tehtiin perin raskaaksi (papisto, tuomarit). Jälkimmäisten joukossa, »maallisista» virkamiehistä on ensi sijalla mainittava Turun ja Porin piirin (läänin) kihlakunnantuomari Jaakko (Jacob) Callia, entinen Ylä-Satakunnan Alisen osan kihlakunnan kruununvouti, joka joustavalla ja kyvykkäällä tavalla koetti isonvihan oloissa edustaa entisiä virkamiesperinteitä.

Callian toimista isonvihan alkuaikoina (v:na 1714-1716) ei ole säilynyt tietoja, mutta perustettaessa Turun kenraalikuvernöörikuntaa v. 1717 järjesti kreivi Douglas myös jonkinlaista oikeuslaitosta rahvaan keskinäisiä riitoja sekä rikoslain piiriin kuuluvien asioitten tutkimista ja tuomitsemista varten ja nimitti silloin Turun ja Porin piirin yhteiseksi kihlakunnantuomariksi juuri Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudin Jaakko Callian.

Callialle oli tietystikin mahdotonta hoitaa laajaa tuomiokuntaansa Ruotsinvallan aikaisin tavoin, sts. pitää säännöllisiä suvi- ja talvikäräjiä jokaisessa käräjäkunnassa. Tapana näyttääkin olleen se, että käräjiä Douglas'en määräyksestä pidettiin siellä, missä tarvittiin, sts. missä ilmoitettiin rikosten tapahtuneen tai muuten oli tarpeeksi aiheita oikeudenkäyntien toimeenpanemiseen. Oikeutta etsivät tai pitäjien nimismiehet tai voudit ilmoittivat Turkuun kenraalikuvernöörinvirastolle kustakin tapauksesta erikseen.

Jaakko Rirzin kirje J. Callialle 25.7.1718. Vasemmalla Callian merkintöjä.

Papisto saattoi myös tehdä ilmoituksia. Niinpä on säilynyt tuomiorovasti Jaakko Ritzin kirje Jaakko Callialle 25.7.1718  jossa Ritz alussa ilmoittaa saaneensa kirjeen Vehmaan kirkkoherralta Jeremias Wallenius'elta ja Wallenius on luetellut useita Vehmaalla tai sen lähiseuduilla tapahtuneita rikoksia, mutta »koska tällaiset asiat eivät kuulu konsistorion huomioitaviksi», niin luettelee Ritz ne täten Callialle, jotta Callia voisi ryhtyä asianomaisiin toimenpiteisiin. Callia on käsitellyt ilmoitetut asiat käräjillä ja tehnyt kirjeen vasemmanpuoliselle marginaalille merkinnän tuomioista, joista yksi on kuolemantuomio.


Toisinaan kertyi kenraalikuvernöörinvirastoon niin paljon Turun lähiympäristössä sattuneita pikkujuttuja, että olisi ollut hankalaa pitää käräjiä kussakin paikassa erikseen. Silloin kutsuttiin sekä kantajat, vastaajat että todistajat Turkuun ja käräjät pidettiin kaikki täällä.

Samoin tehtiin, jos oli käsiteltävänä asia, joka jo kerran oli ollut esillä ja tuomittu, mutta uudestaan vedottu kenraalikuvernöörin tuomiota varten. Tavallisesti asia silloin käsiteltiin ao. pitäjän lautamieskunnan läsnäollessa, mutta lautamieskuntaan vannotettiin kaksinkertainen määrä (12 miestä) jäseniä.

Käräjiä toimittaessaan koetti Callia, mikäli se sodan ja valtaajan rasittamassa maassa oli mahdollista, noudattaa rauhan aikaisia tapoja ja esim. Callian käräjäpöytäkirjat ovat erinomaisen huolellisesti kirjoitetut. Kaikki asiat tutkittiin tarkoin, kuunneltiin todistajien lausunnot puolesta ja vastaan ja jos ilmeni epäselvyyksiä, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia, lykättiin asiat seuraaviin käräjiin.
 
 Lapsenmurhaajan tuomiona oli teloitus ja polttaminen.

Tuomiot lausuttiin Ruotsin lakeihin perustuen, paitsi että kaikki kuolemantuomiot alistettiin kenraalikuvernöörin vahvistettaviksi, mikäli ei rikos ollut moninkertaisesti pöyristyttävä, kuten eräs Mynämäen käräjillä 28-7 1718 käsitelty raaka lapsenmurhajuttu, jolloin lukkarinvaimo Walborg Erikintytär Ostenius tuomittiin »mestattavaksi ja poltettavaksi» ja tuomio pantiin heti täytäntöön, koska Walborg Ostenius koko pitäjässä oli tunnettu rikolliseksi ja ilkeämieliseksi naiseksi.

Rahvas luotti Callian toimittamien käräjien oikeudenmukaisuuteen, koskapa todistajien lausunnot ovat yleensä avomielisiä ja asioita paljon ilmoitettiin. V:na 1717-1718 käsiteltiin käräjillä melkein yksinomaan siveellisyysrikoksia, murhia, varkauksia jms., mutta jo v:n 1718 lopulla ja rauhanajan lähestyessä tulevat käsitellyt jutut monipuolisemmiksi, alkaa esiintyä autiotilojen katselmuksia, verovapausanomuksia, kaupanvahvistuksia, perinnönjakoja, paloapuanomuksia, jms.

Jaakko Callian tuomiokunta oli isonvihan ajan tuomarien tuomiokunnista suurin (ottaen vielä huomioon asukastiheyden), eikä suinkaan helposti hoidettavissa. Callia sai matkustella Ulvilasta Taivassaloon, Kemiöstä Mynämäelle, sieltä Nauvoon tutkimaan muuatta hukuttautunutta, Lohjalle, Kokemäelle, jne. Säilyneistä pöytäkirjoista päätellen on Callia yrittänyt tehtävänsä hyvin ja velvollisuudentuntoisesti suorittaa.

Kenraalikuvernööri G. Douglas'en kanssa näyttää Callia tulleen hyvin toimeen eikä Callian toimista tehty isonvihan aikana yhtään ainoata valitusta, ei ruotsalaisille eikä venäläisille viranomaisille. Kirjeenvaihdossa kohteli Douglas Calliaa suurella arvonannolla.

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Venäläiset miehittivät Turun vuonna 1713.

 
 Turun linna vuonna 1724.

 Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui tänne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten. Turku oli Isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 1714-1717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 1717-1721 siviilihallinnon.

Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan. Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.

Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Tallinnassa oli tuolloin Aasiasta saapunut ruttotautiepidemia, minkä johdosta oli määrätty kaikille sieltä tuleville matkustajille pakollinen kuuden viikon karanteeni. Kerrotaan, että Tallinnassa salaa käynyt ja karanteenimääräyksen kiertänyt Kyminkartanon Koukelan kylässä asunut talonpoika olisi tuonut ruton Suomeen.

Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet. Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla. Turussa kuoli noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.

Sodan ja vihollisen polkemassa maassa, paikallaan uskollisesti pysyen, koetti Jaakko Callia palvella omaa kansaansa ja että hän tässä on rehellisesti ja epäitsekkäästi menetellyt, sitä todistaa se, että hän rauhanajan tultua sai hoitaa Ylä-Satakunnan kihlakunnan tuomiokunnan tuomarin virkaa miltei v:n 1722 loppuun, siksi kunnes varsinainen kihlakunnantuomari Klaus Detlofinpoika saapui takaisin pakomatkaltaan Ruotsista tointansa hoitamaan.

Tämän jälkeen nimitettiin Jaakko Callia Ylä-Satakunnan Alisen osan kruununvoudiksi, jota virkaa hän sitten hoiti kuolemaansa asti. Sodan rasituksista johtuen hän sairasteli ja kuoli Huittisten Kivirannassa »sunnuntain vastaisena yönä» 24 p:nä marraskuuta 1723. Callian kasvattipoika, Huittisten kirkkoherra Nils Idman on tehnyt Huittisten kuolleitten kirjaan Calliasta merkinnän: »Sahl. Herr Befall. Jacob Callia. 59 år»

Jaakko Callia oli niitä harvoja isonvihan ajan virkamiehiä, jotka pelottomasti jäivät virkapaikalleen hoitamaan tehtäviään. Tässä asemassa, joutuessaan tavallaan valloittajan edustajaksi, hän kuitenkin ensisijassa pysyi oman kansansa palvelijana ja kunnioitettavana piirteenä hänessä mainittakoon se, että hän ei, kuten niin monet muut, käyttänyt asemaansa omien taloudellisten etujensa ajamiseen, joskin häntä siitä tavallaan suojeli tarpeeksi suuri persoonallinen omaisuutensa, jonka hän oli jo rauhanaikana hankkinut.

Jacob Ritz (1656 Liivinmaa – 26. joulukuuta 1739 Somero) oli Someron kirkkoherra ja isonvihan aikana Suomen kirkon korkein virkamies, Turun väliaikaisen konsistorin esimies. Isonvihan aikainen Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Gustav Otto Douglas määräsi hänet 1717 väliaikaisen konsistorin esimieheksi. Konsistorin jäseniä olivat kuitenkin vain Turun ja naapurikuntien papit eli tosiasiassa se kattoi Turun hiippakunnan eteläisen osan. Ritz vihki kuitenkin peräti 59 ylioppilasta ja teiniä papiksi.

Jaakko Callian nimi on verrattavissa Jaakko Ritzin nimeen, ottaen tietysti huomioon sen, että Jaakko Ritzin osalle tullut työtaakka ja vastuu oli luonteeltaan toisenlainen ja suurempi, mutta »maallisten» viranomaisten kotimaisena edustajana venäläisvallan aikana Jaakko Callia täytti vaikeahoitoisen ja vastuunalaisen paikan.

Alamaisena
Suomen Turussa
2-11 2024
Simo Tuomola