Tänään 6-5 tulee kuluneeksi tasavuosia kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kuolemasta Porvoossa vuonna 1877.
J. L. Runeberg vuonna 1948 julkaistussa muistopostimerkissä - 15 markan arvoinen mies.
Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari – 6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen
runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin
isänmaallista. Hän on ollut arvostettu myös Ruotsissa ja hänen
tuotantonsa vaikutti suuresti koko ruotsinkieliseen kirjallisuuteen.
Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana, johon asemaan hän nousi
jo elinaikanaan.
Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman ja uusimaalainen Elias Lönnrot. Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827.
Kun maamme ensimmäinen säästöpankki avasi ovensa Turussa 4.1.1823 ilmoittautuivat pojat heti pankin asiakkaiksi - lainapuolelle.
Sisään
saatiin odotusten mukaisesti pikkusummia ja vastaavasti antolainaus oli
sen mukaista. Lainansaajien nimilistalta löytyy tuttuja nimiä, kuten
J.J. Nervander (200 ruplaa), J-L.Runeberg (300 ruplaa) ja J.V.Snellman
(200 pankinruplaa).
Opiskelurahoja hän ansaitsi myös kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo Saarijärven Paavo (Bonden Paavo).
Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Auringolle (Till solen).
Kesällä 1827 Runeberg asui arkkipiispa Jakob Tengströmin virkatalossa Paraisilla, missä hän opetti lapsia. Siellä hän tapasi Fredrika Tengströmin, jonka setä arkkipiispa oli. Fredrika ja Johan menivät naimisiin tammikuussa 1831.
Turun palo syyskuun 4.-5. 1827 karkoitti Runebergin kaupungista ja mies pakeni 1828 Helsinkiin. Siellä perustettiin 1832 Helsingfors Morgonblad
-lehti, jonka ensimmäinen toimittaja Runeberg oli.
Helsingin-vuosinaan
Runeberg asui useissa eri osoitteissa eri puolilla kaupunkia. Alkuvuonna
1837 Runeberg sai Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran ja perhe muutti pysyvästi Porvooseen.
Opettajanuransa ohella hän toimitti Borgå Tidning -lehteä vuosina 1838–39. Runeberg toimi opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1857 ja keskittyi sen jälkeen kirjoittamiseen. Hän halvaantui vuonna 1863 saatuaan metsästysretkellä aivoverenvuodon ja vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana. Runeberg sai professorin arvon 1844.
Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli
Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Till solen, Auringolle. Kun
Turku sitten kärähti 1827 luikki Runebergkin täältä Nervanderin,
Snellmanin, Lönnrotin ja monen muun tavoin pakoon Helsinkiin.
Turku talvella 1827 muutama kuukausi Turun palon jälkeen.
Kouluaikana
Runeberg luki ennen kaikkea
Choraeuksen runoja ja osasi
useita Franzénin lauluja. Hän oli
ihastunut Carl Mikael Bellmanin runouteen
ja osasi kaikki Fredmanin epistolat ja useita
Fredmanin lauluja ulkoa.
Michael
Choraeus (1774-1806) oli runoilija H. G. Porthanin ja F. M. Franzénin
kauden Turussa, nuorena kuollut juhlarunojen kirjoittaja, satiirikko ja
lyyrikko, joka kirjoitti luonnonkuvauksia, elegioita, yksinkertaista
laulurunoutta sekä joukon virsiä.
9.2.1772
syntynyt Franz Mikael Franzén oli aikansa suosituin
suomalainen runoilija 1790-luvulla. Hänen John Miltonilta vaikutteita
ottanut runoelmansa Människans anlete on miehen parhaimmistoa.
Franz Mikael Franzén
Kun Runeberg kirjoitti runonsa ruotsiksi, kai herran tekstit pitäisi lukeakin sitten alkuperäisessä muodossaan, tyyliin;
Färd från Åbo
Ren öppnar mot oss
fjärden en vidgad famn.
På afstånd ser jag
stranden af Runsala,
Der mellan segelgamla ekar
Nymferna vårda Choraei källa.
Frid med din aska,
skald från mitt fosterland!
Som jag, du ofta vaggat
På Auras våg,
och ofta längtat åter
Hän till din dal
och dess gröna vakter.
Mitenkäs tuo onkaan suomennettu:
Matka Turusta
Jo meitä vastaan
veen syli aukeaa.
Jo kaukaa nään nuo
Ruissalon rantamat,
sen muinaistammistossa
nymfit vaalivat
Choreaun lähteen rauhaa.
Tomulles rauha,
laulaja Synnyinmaan!
Kuin minä, keinuit aalloilla
Auran myös,
ja usein kaipasit kai silloin
laaksosi vartion vehmaan suojaan.
Jep jep, Choraeuksen lähdehän se sieltä Ruissalosta löytyy.
Runoilija
Michael Choraeus kirjoitti Åbo Tidningar -lehdessä 12.8.1799
seuraavasti:
"Ruissalo on saari, puoli peninkulmaa Turusta, missä
kaikki, mikä luonnossa on ihanaa ja lumoavaa, näyttää kohdanneen yhdessä
pisteessä. Suuret ja mahtavat tammilehdot herättävät synkän ja
juhlallisen tunnelman. Näyttää siltä, ikäänkuin luonto olisi huvitellut
luonnostelemalla suunnitelmia useihin englantilaisiin puutarhoihin,
joita hän ei ole nähnyt hyväksi saattaa loppuun. Jos joku joka rakastaa
kaikkea kaunista matkustelee etsimässä maalauksellisia paikkakuntia
isänmaassani ja haluaa kunnioittaa käynnillään myös Suomea, ei hänen
pidä unohtaa tätä paikkaa."
Lähteellä
Turussa 6-5 2017
Simo Tuomola
sunnuntai 5. toukokuuta 2024
Matka Turusta
perjantai 3. toukokuuta 2024
Hevosratikka
Tällä päivämäärällä 4-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Turussa aloitettiin raitiotieliikenne hevosvetoisin vaunuin. Vuosiluku oli 1890.
Ainoa tunnettu kuva Turun hevosraitiovaunusta.
Turulla oli kunnia olla ensimmäinen hevosraitiotieliikenteen kaupunki Suomessa. Ajatuksen sen perustamisesta esitti 27. toukokuuta 1889 kaupunginvaltuustolle kreivi August Armfelt.
August Magnus Gustaf Armfelt (1826–1894) oli suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies. Hän kuului Tammikuun valiokuntaan
ja osallistui valtiopäivien toimintaan vuonna 1963–1885 hyvin
tehokkaasti, muun muassa asevelvollisuuskysymyksen yhteydessä 1877–1878.
Hän oli perustamassa Varsinais-Suomen Maanviljelysseuraa ja toimi sen
puheenjohtajana
Armfelt oli tutkinut mahdollisuutta sähköraitiotien rakentamiseen,
mutta kaupungilla ei ollut vielä omaa sähkölaitosta. Sen sijaan Tukholmasta Atlas-yhtiöltä tilattiin neljä umpivaunua ja yksi avovaunu. Liikenteen alkaessa yhtiöllä oli 18 hevosta, mutta vuoden 1890 lopussa jo 28 hevosta.
Hevoset piti vaihtaa aina levänneisiin tunnin väliajoin. Hevosraitiotien kiskot toimitti ruotsalainen tehdas ja niitä oli 40 miestä laskemassa katuun.
Sunnuntaina 4. toukokuuta 1890 alkoi Turussa hevosraitiotieliikenne. Ensimmäisenä vuonna se olikin suosiossa, ja matkapoletin hinta oli 15 penniä. Mutta silti se oli liian kallis työväestölle, jolle raitiotietä oli ensi sijassa ajateltu.
Toisena vuotena matkustajamäärä laski 900:sta 830:een päivässä ja yhtiö tuotti jatkuvasti tappiota. Kaikkein kalleimmaksi osoittautui kaupungin vaatima kadun pitäminen puhtaana lumesta, varsinkin kun kateelliset vuokra-ajurit tahallaan levittivät lunta kiskoille.
Reitti kulki ”Yli sillalta Varvitorille Linnankatua pitkin."
Myöhemmin reittiä pidennettiin Tuomiokirkkosillalle ja Akatemiatalon ohi Hämeenkadulle. Satamassa se pidennettiin Kalastajasatamakadulle (nyk. Fleminginkatu) asti.
Raitiovaunua käytettiin eniten huviajeluun kesäaikana ja sunnuntaisin, ja asiakkaina oli varsinkin se väestönosa, joka ei ollut riippuvainen jokapäiväisestä palkkatyöstä.
Kannattamattoman liikenteen seurauksena oli kuitenkin konkurssi ja toiminnan lakkaaminen 31. lokakuuta 1892.
Aloite sähköraitioteiden rakentamiseksi esitettiin puolestaan Turun teknikot - yhdistyksen kokouksessa helmikuussa 1905. Liikenne alkoi 22. joulukuuta 1908 keskustassa kahdeksikkoa kulkevalla kiertolinjalla ja heilurilinjalla Kanavaniemestä Linnankadun ja Puistokadun kulmaan.
Liikennöity / operated:
04.05.1890-31.10.1892 hevosraitiotie / horse tramway
22.12.1908-01.10.1972 sähköraitiotie / electric tramway
Raideleveys / gauge:
hevosraitiotie / horse tramway = 1435 mm / 4 ft 8½ in
sähköraitiotie / electric tramway = 1000 mm / 3 ft 3.375 in
Sähköistys / Electrification: 600 V d.c.
Turun raitiotiet tarkoittavat Turussa vuosien 1890 ja 1972 välillä sijainneita raitiotieverkostoja sekä uusia raitiotiesuunnitelmia niiden lakkauttamisen jälkeen. Turussa oli hevosraitiotie 1890–1892 ja sähköraitiotiet 1908–1972. Sähköraitiotietä liikennöi Turun raitiotielaitos, 1949 alkaen Turun kaupungin liikennelaitos.
Sähköraitiotien lakkautusta on yleisesti pidetty virheenä. 1980-luvulta alkaen kaupunkiin on suunniteltu uutta museoraitiotietä tai pikaraitiotietä. Turku oli toisen maailmansodan jälkeen Helsingin ohella Suomen kaupungeista ainoa, jossa liikennöivät raitiovaunut. Myös Viipurissa oli raitiotieliikenne.
Yksi Turkuun vuonna 1956 hankituista moderneista "keltaisista vaaroista", hiljaisista aavevaunuista, neliakselisista Valmet RM 2 -raitiovaunuista Kauppatorilla 1950-luvun lopulla, taustalla vanha Wiklundin tavaratalo. Ja kuuluisa Klubi-tupakkamainos siinä Tinatuoppia vastapäätä.
Turun raitiotieverkko laajimmillaan vuoden 1956 jälkeen.
Lapsuudenmuistot ratikoista liittyvät Nummenmäelle kulkeneeseen Kakkosen linjaan, vaikka Kupittaan savijuna oli sitäkin kiinnostavampi. Myöhemmin tutummaksi tuli Kolmosen ratikka.
3 (kiertolinja): Rautatieasema - Humalistonkatu - Eerikinkatu - Kauppatori - Tuomiokirkkosilta - Uudenmaankatu - Itäinen pitkäkatu - Martti - Martinsilta - Puistokatu - Rautatieasema; myös samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan.
TKL 45+124 © Anders Rehnström
Linja 1 korvattiin linja-autoilla 12. maaliskuuta 1967. 25. huhtikuuta 1971 loppui liikenne 3-linjan sisäkehällä, ja toukokuun lopussa 1972 nummenmäkeläisen liikkeen myyjät kukittivat viimeisen linjalla 2 kulkeneen aavevaunun.
Turun viimeisen raitiovaunuvuoron ajoi vaunu 38 1. lokakuuta 1972 kehälinjan ulkokehällä, linjalla 3B.
Mukana tuon viimeisen ajopäivän Kolmosen reissussa olin minäkin ja kyllä sekin vaunu oli seppelöity.
Kaipauksella
Turussa 4-5 2017
Simo Tuomola