4th of July

Tällä päivänmäärällä 4-7:

1776 – Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi: Toinen siirtokuntien kongressi hyväksyi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen Ison-Britannian kuningaskunnasta muodostaen näin Amerikan Yhdysvallat.

• 1826 – Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 50-vuotisjuhla; kaksi julistuksen allekirjoittajaa kuoli samana päivänä.
  

Kuolleet olivat:

John Adams, Yhdysvaltain toinen presidentti (s. 1735)

ja

Thomas Jefferson, Yhdysvaltain kolmas presidentti (s. 1743)

viisi vuotta myöhemmin samalla päivämäärällä kuoli vielä

• 1831 – James Monroe, Yhdysvaltain viides presidentti (s. 1758)

sekä 4-7

1891 – Hannibal Hamlin, yhdysvaltalainen poliitikko (Abraham Lincolnin varapresidentti) (s. 1809)

ja syntyi 4-7

1872 – Calvin Coolidge, 30. Yhdysvaltain presidentti (k. 1933)

Morton

Tänään 4-7 tulee siis kuluneeksi tasavuosia Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta vuodelta 1776. Ja jäljet johtavat tietenkin Suomeen, kuinkas muutenkaan.

John Morton (1724–1777) oli pennsylvanialainen poliitikko ja yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista 4. heinäkuuta 1776. Hänen isoisoisänsä oli syntyjään suomalainen Martti Marttinen, joka oli kotoisin Rautalammilta ja muutti Amerikkaan vuonna 1654.

IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Uppsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

Mortonin antaman äänen kerrotaan olleen ratkaiseva äänestettäessä USA:n itsenäisyysjulistuksesta, sillä juuri pidetyssä äänestyksessä Kongressin jäsenten äänet olivat jakautuneet tasan, kun Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen. Mortonin kuitenkin sallittiin vielä äänestää. Hän äänesti itsenäisyyden puolesta, joten ratkaisevan äänen antaja tiedettiin varmasti.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat

Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:

• New Hampshire: Josiah Bartlett, William Whipple, Matthew Thornton
• Massachusetts: Samuel Adams, John Adams, John Hancock, Robert Treat Paine, Elbridge Gerry
• Rhode Island: Stephen Hopkins, William Ellery
• Connecticut: Roger Sherman, Samuel Huntington, William Williams, Oliver Wolcott
• New York: William Floyd, Philip Livingston, Francis Lewis, Lewis Morris
• New Jersey: Richard Stockton, John Witherspoon, Francis Hopkinson, John Hart, Abraham Clark
• Pennsylvania: Robert Morris, Benjamin Rush, Benjamin Franklin, John Morton, James Smith, George Taylor, James Wilson, George Ross
• Delaware: George Read, Caesar Rodney, Thomas McKean
• Maryland: Samuel Chase, William Paca, Thomas Stone, Charles Carroll of Carrollton
• Virginia: George Wythe, Richard Henry Lee, Thomas Jefferson, Benjamin Harrison V, Thomas Nelson Jr., Francis Lightfoot Lee, Carter Braxton
• Pohjois-Carolina: William Hooper, Joseph Hewes, John Penn
• Etelä-Carolina: Edward Rutledge, Thomas Heyward Jr., Thomas Lynch Jr., Arthur Middleton
• Georgia: Button Gwinnett, Lyman Hall, George Walton

- Kaikessa tässä mukana oli siis myös John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.

Rautalammin suurpitäjän historiassa todetaan:

»Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin suomalaismetsiin.


Siirtomaaisäntänä
Turussa 4-7-2010
Simo Tuomola

E=mc²

E=mc².

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Albert Einstein 30-6-1905 julkaisi suppean suhteellisuusteoriansa, ennakoiden yhtälön E=mc².

Tuossa tuo Aurinko nytkin jauhaa meille energiaa fuusioimalla vetyä heliumiksi. Sekunnissa syntyy 600 miljoonasta tonnista vetyä 596 miljoonaa tonnia heliumia. Loput 4 miljoonaa tonnia muuttuu sekunnissa energiaksi kaavan mukaan, auringon kokonaistehon ollessa 3,86 x 10 potenssiin 26 W.

Fuusiossa 2 vedyn isotooppia, deuterium ja tritium, yhdistyvät heliumiksi. Valon ohella tämän ydinreaktion sivutuotteena syntyy neutriinoja. Kun jokaista tuotettua He-ydintä kohden syntyy 2 neutriinoa, poistuu 7% tähden tarjoamasta energiasta neutriinoina ja 93% enimmäkseen valona.



Neutriinoille kaikki aine on läpinäkyvää, eivätkä ne jätä siihen mitään jälkiä. Maapallon ja ihmisten läpi syöksyy koko ajan neutriinovirta, jolla ei nykytiedon mukaan ole meihin mitään vaikutusta. Neutriinoita on maailmankaikkeudessa enemmän kuin mitään muita hiukkasia yhteensä. Jokaisessa kuutiosentissä on useita satoja neutriinoja, jotka kiitävät halki kaiken valonnopeudella esteistä piittamatta.

Neutriinoilla on massa, joka muodostaa suuren osan maailmankaikkeuden massasta ja tarjoaa selityksen pimeälle energialle ja pimeälle aineelle. Maailmankaikkeuden energiasta 74% on pimeää energiaa ja aineestakin vain 4% on näkyvää, 23% ollessa pimeää ainetta ja 73% pimeää energiaa.

Ja ettei homma menisi liian helpoksi, neutriinojakin on kolmea eri laatua. Aurinko tuottaa elektronin neutriinoja, jotka voivat oskillaation myötä muuttua myonin neutriinoiksi ja edelleen taun neutriinoiksi.

Yhtä kaikki neutriinojen painovoima voi lopulta pysäyttää maailmankaikkeuden laajenemisen ja kääntää sen supistumiseksi eli tämä tie vie meidät takaisin alkuräjähdyksestä loppurysähdykseen. Ootellaan.


Säteilylle alttiina
Turussa 30-6-2010
Simo Tuomola

Neron sirkus

Neron sirkus

Alussa ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen ja tykkäsi, että se on kyllä hyvä. Ihminen on aina itse keksinyt kaikki uskonsa ja jumalansa.

Minunkin varpaani on suudeltu sileäksi, mutta tänään 29-6 saan sentään päälleni paavillisen asun täällä Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkon luoteiskulmassa. Arnolfo di Cambio veisti minusta pronssipatsaan tänne vuonna 1300 ja tänään ne haluavat taas vaatettaa minut kuolinpäiväni kunniaksi.



Minut ristiinnaulittiin 29-6 keisari Neron sirkuksessa vuonna 67 inter duas metas eli kilparadan keskikorokkeen kääntöpisteiden puolivälissä, tuossa missä nykyisin kohoaa tuo Pietarinaukion obeliski. Risti oli nurinniskoin omasta pyynnöstäni.

Minut haudattiin Monte Vaticano -kukkulalle Via Cornelian hautausmaalle, jonne nousi Konstantinuksen basilika 324. Se kuitenkin tuhottiin ja tilalle rakennettiin tämä nykyinen Pyhän Pietarin kirkko, jonne on haudattu iso kasa paaveja ja mm. turkulaisille tärkeä Ruotsin kuningatar Kristiina.



Tänään viettävät täällä Italiassa vapaapäivää nimeni kunniaksi, olkoon se sitten aramean kivi cephas, kephas, keefas eli kallio, kreikan petros tai pietari, Pyhä Pietari ja Simon Pietari, alunperin apostoli Simon, mutta yhtä kaikki minulle on annettu Taivasten Valtakunnan Avaimet:

18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Taivastellen
Turussa 29-6-2010
Simon Tuomola

Vega

Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.

Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.

Adolf Erik Nordenskiöld (oik. Nils Adolf Erik, 18. marraskuuta 1832 Helsinki – 12. elokuuta 1901 Dalby, Ruotsi) oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomenruotsalaisia tiedemiehiä – geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hänet kutsuttiin kymmenien tieteellisten seurojen ja useiden akatemioiden jäseneksi tai kunniajäseneksi. ^[1]

Hän oli ensimmäinen Koillisväylän kautta Jäämereltä Tyynellemerelle purjehtinut tutkimusmatkailija. Vuonna 1878 Nordenskiöld purjehti hieman yli 13 kuukaudessa Vega-laivalla Euroopan ja Aasian pohjoisrantoja seuraillen Tyynellemerelle. Vaikeissa olosuhteissa tehdyt matkat tekivät hänestä sankarin myös suuren yleisön silmissä.^[1]

Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä.

Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.

Löytöretkellä

Turussa 22-6-2010

Simo Tuomola

Laulu Suomesta

Laulu Suomesta

Tänään 21-6 tulee kuluneeksi tasavuosia Adolf Iwar Anderssonin kuolemasta vuonna 1858. Hän oli se kirjailija, runoilija, toimittaja ja kansallisen herätyksen julistaja, jonka nimiin on kirjattu iskulause " ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Alunperin lause taitaa olla jo Tarvasjoen pojan Gustaf Mauritz Armfeltin 1757-1814 piirin käsialaa.



Porthanin vetämän isänmaallisen Aurora-salaseuran (1770-1779) jalanjäljissä asteli Turussa AIW:n aikaan Turun romantiikkaa julistanut Aura-seura, jonka julkaisema Mnemosyne-lehti oli liian lällärikamaa Anderssonille, joka perusti Turun Akatemian piiriin piikiksi vallanpitäjien lihaan oman Åbo Morgonbladet -lehden, joka uhitteli jopa sensuurille.

Arwidsson julkaisi Mnemosynessä vuonna 1820 nimimerkillä ”Puoltaja” kirjoituksen, jossa hän kannatti suomen kielen kirjoitustavan muuttamista kansan kielenkäytön mukaiseksi. Linsén vastusti kuitenkin Arwidssonin pyrkimystä muuttaa Mnemosyne kansallisen herätyksen foorumiksi. Näin Suomessa ei ollut sanomalehteä, jossa Arwidsson olisi voinut julkaista tärkeinä pitämiään kirjoituksia. Sen vuoksi hän anoi ja sai luvan perustaa oman lehden Åbo Morgonblad, joka alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Siitä tuli maan ensimmäinen poliittinen sanomalehti, ja Arwidsson tiesi jo etukäteen joutuvansa vallanpitäjien arvostelun kohteeksi. Pietarissa keisari Aleksanteri I:n vapaamielisyys oli loppunut ja kansalliskiihkoinen taantumus oli nousemassa valtaan.

Arwidsson vaati jo lehtensä ensimmäisessä numerossa maan kirjallisten ja kansallisten olojen täydellistä muuttamista. Hän halusi vapauttaa kansakunnan velttouden ja sovinnaisuuden kahleista, ja kehottaa sitä omaksumaan elävän kansallishengen. Tässä työssä kansan oli vaalittava keskeistä tunnusmerkkiään, kieltään, sillä äidinkielen säilyttäminen ja sen aseman parantaminen oli Suomen oloissa kansallisuuden säilyttämisen edellytys.

Historiansa tiedostava yhtenäinen Suomen kansa oli lehden linjana ja keisarin päätöksellä lehti lakkautettiin 30. syyskuuta 1821. AIW karkoitettiin Turun Akatemiasta ja hän pakeni Ruotsiin.

Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki vuodelta 1970 löytyy Turun tuomiokirkon kupeelta:

Harry Kivijärvi: Adolf Ivar Arwidssonin muistomerkki, 1970

Jatkettuaan matkaansa Viipurista Arwidsson sairastui äkillisesti vaikeaan keuhkokuumeeseen. Hänen oli palattava takaisin Viipuriin, jossa hän kuitenkin menehtyi nopeasti tautiinsa. Hänet haudattiin Wiborg -sanomalehden mukaan siellä olevaan Sorvalin hautausmaahan 25.6.1858 (Wiborg 23.6.1858). Hautausmaalle pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin hänen nimensä, syntymä- ja kuolinpäivänsä sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet:

”Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen.

Nyt hänen ain’ omanaan kätkevä on oma maa.”

Vähän samanlaisen kohtalon koki eilen 20-6 kuolinpäiväänsä 1855 viettänyt Hattulan poika, kirjailija ja suomalaisuuden julistaja Jacob Judén, Jaakko Juteini.

Jaakko Juteini (14. heinäkuuta 1781 Hattula – 20. kesäkuuta 1855 Viipuri), syntymänimeltään Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén, oli suomalainen kirjailija ja valistusmies. Hän oli suomenkielisen kansallisromanttisen kaunokirjallisuuden uranuurtaja, joka korosti teoksissaan Suomen kansaa ja suomen kieltä.

Hän pääsi Turun katedraalikoulusta ylioppilaaksi ja kirjautui Turun akatemiaan, mutta piankos häntä jo syytettiin vääräoppisuudesta, eivätkä hänen poliittisetkaan näkemyksensä päättäjiä miellyttäneet. Miehen teos Anteckningar määrättiin takavarikkoon ja kirjat poltettiin roviolla 1829. Missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian ihmisiä. Mies poistui Viipuriin, jossa kuoli.

Miehen Laulu Suomesta on kaikille tuttua kamaa:

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa,

vaikk’ei riennä riemuksemme

laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle,

onni työnsä täyttäjälle.

Olkaamme siis
Turussa 21-6-2010
Simo Tuomola

Suomen Leijona

Suomen Leijona

Tänään 20-6 juhlistetaan kuningas Sigismundin syntymää 20-6-1566. Hän oli Juhana III:n ja Katariina Jagellonican poika, joka hallitsi hatarasti Ruotsia, mutta tukevammin Turkua 1593-1599 ja toimi Puola-Liettuan kuninkaana Zygmunt III Waza pitempään 1587-1632, siis kuolemaansa saakka.

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.



Turussa vannottiin uskollisuudenvaloja Juhana III:lle ja vallanperijä Sigismundille keväällä 1582, valtakunnanmarsalkka Klaus Flemingin pitäessä Turun linnaa käskyvallassaan. Kyse oli myös katolisuuden ja luterilaisuuden kädenväännöstä, Juhanan Punaisen Kirjan liturgian suosiessa katolilaisuutta.

Juhana III kuolee 1592, mutta Fleming pysyy kuninkaaksi nousevan Sigismundin takana Kaarle-herttuan kiusaksi. Aateliset tunnustavat Turussa hänen johdollaan Sigismundus Rexin uudeksi kuninkaakseen ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston noutamaan kuningasta Danzigista, amiraalilaivanaan Suomen Leijona.



Kaarle-herttua yllyttää talonpojat kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistetaan verisesti. Säädyt kieltävät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa 1595. Fleming kuolee, mutta taistelu Turussa jatkuu.
Sigismund yrittää paluuta Tukholmaan, mutta vetäytyy kuitenkin takaisin Puolaan ja pannaan viralta kesällä 1599, jolloin Kaarle-herttuasta tulee kuningas Kaarle IX.

Nuijasota oli suomalaisten talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan 1596–1597. Se päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat.

Historiantutkimuksen keskeisiä selityksiä nuijasodan puhkeamiselle ovat olleet muun muassa "sota-ajan ja ankarien katovuosien aiheuttamat rasitukset, sotaväsymyksen aiheuttama tyytymättömyyden purkautuminen, poliittinen kiihotus sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittama talonpoikien riisto".

Turun linnan historian viimeinen piiritys, kuudes laatuaan, johtaa vangitsemisiin ja teloituksiin, kun Kaarle-kuningas kostaa täkäläisen vikuroinnin mestauttamalla 10.11.1599 Turun Suurtorilla seitsemän aatelista ja seitsemän sotapäällystöön kuulunutta miestä. Päänsä menettävät mm. Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika.

Seitsemän vankia mestattiin Turun torilla 10.11.Kuolemaantuomittujen joukossa oli mm. 21-vuotias Juhana Fleming, marskin poika, sekä Juhanan velipuoli Olof Klasson. Juhanan palvelija vei äidille, Ebba Kustaantyttärelle, sormuksen ja viimeisen viestin: "Kuljen tietäni kuin mies, joka kiirehtii lepoon, koska hän on väsynyt päivätyöstään."

Arvid Stålarm - viidesti tuomittu, viidesti armahdettu

1590-luvulla elettiin Suomessakin sotaista aikaa. Kuningas Sigismundia kannattaneet suomalaiset aatelismiehet kävivät armotonta taistelua Kaarle-herttuan joukkoja vastaan. Tämä taisto päättyi Sigismundin kannattajien katkeraan tappioon. Turun linnan edustalla loppusyksystä 1599 annettiin tuomiot . Yrjö Koskinen kertoo Nuijasota -kirjassaan tapauksesta seuraavaa;

"Sotaväki seisoi piirissä vankien ympärillä ja saapuvilla oli paljon väkeä, pappeja, porvareita ja talonpoikia. Kreivi Mauri Leijonhufvud oli esimiehenä ja kansliakirjuri luki tuomion, jonka perästä kreivi Mauri, joka kenties toivoi herttuan vielä leppyvän, toi hänet itsensä ulos linnasta. Silloin otettiin uskollisuudenvala kaikelta rahvaalta, joka lupasi parannusta ja kuuliaisuutta. Kaikki tuomitut olivat polvillansa, ja kun herttua taas tahtoi piiristä pois mennä, nousi nuori Fleming rukoellen, että Hänen ruhtinaallinen armonsa ei etsisi korkeinta oikeutta. Herttua vain käski heidän ajatellaa pitkää matkaa mentäväänsä."

Kyseinen nuori Fleming oli vasta 21 -vuotias Juhana Klaunpoika, joka isänsä kuoleman jälkeen oli lähtenyt vuonna 1597 Puolaan. Sittemmin hän kävi kuningas Sigismundin kanssa Ruotsissa seuraavana vuonna ja sieltä jatkoi matkaansa Preussiin. Saman vuoden syksyllä hän palasi Danzigista Suomeen yksityisasioidensa takia. Hänen äitinsä ja kaksi sisartaan olivat tuolloin vankeina Ruotsissa. Juhana Fleming aikoi lähteä takaisin ulkomaille, mutta Arvid Stålarm puhui hänet jäämään Suomeen rohkaisemaan kansaa Kaarle-herttuaa vastaan.

Lopputuloksena oli molempien herrojen jääminen pahimpien vihamiestensä käsiin. Perjantaina 9. päivä marraskuuta vuonna 1599 ilmoitettiin tuomituille Sigismundin kannattajille, että heidät tultaisiin mestaamaan seuraavana päivänä. Arvid Stålarm ja Aksel Kurki saivat kuitenkin tiedon, että heidät tultaisiin kuljettamaan Ruotsin puolelle tarkempaa tutkintaa varten. Molemmat miehet olivat olleet Sigismundin vankkumattomia kannattajia.

Lauantaina 10. päivä marraskuuta kulki kuolemansaatto linnasta kaupungin puolelle. Herttuan tallimestari Antti Niilonpoika toimi päällysmiehenä tässä surullisessa näytelmässä. Väkeä kokoontui runsaasti mestausta seuraamaan ja eniten surkuteltiin nuoren Juhana Flemingin, Viikin herran kohtaloa. Tämä oli ikäänsä nähden tyyni. Häntä lohdutti Turun kirkkoherra Gregorius, mutta Juhanan kerrotaan yhtä paljon lohduttaneen itse kirkkoherraa. Juhana julisti syyttömyyttään ja syytti Kaarle-herttuaa verenhimosta. Viime hetkillään hän vannotti äitiään ottamaan virallisesti pojakseen poikapuolensa Olavin, joka oli Klaus Flemingin avioton lapsi. Olavi seisoi itsekin tuomittujen joukossa ja nähdessää velipuolensa pään putoavan, juoksi hän esiin ja halusi vuodattaa verensä velipuolensa veren sekaan. Hänet palautettiin paikalleen ja vasta viidentenä tuli hänen vuoronsa.

Muut mestatut olivat Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Krister Björnram, Mikko Munck ja Niilo Iivarinpoika, kaikki aatelisia. Lisäksi päänsä menettivät jalkaväenpäällikkö Sipi Sipinpoika sekä Jaakko Möl, Hannu Jänis, Esko Jaakonpoika, Herman Hannunpoika ja monia muita. Juhana Flemingiä lukuunottamatta kaikki päät asetettiin Turun raastuvan ylle.

Yrjö Koskinen antaa näiden mestauspäivän tietojen viitteeksi eräitä Ruotsin ja Suomen Valtionarkistossa olleita käsikirjoituksia. Tarkemmin Yrjö Koskinen : Nuijasota, sivu 566, kolmas painos 1929.
Arvid Stålarm joutui siis Tukholmaan, jossa hänet ja Aksel Kurki määrättiin sitten teloitettavaksi. Kaksi kertaa lähti vankisaatto liikkeelle kohti mestauspaikkaa ja kahdesti sen matka katkesi ennen aikojaan. Ensimmäisellä kerralla Stålarm pyysi saada puhua Sten Banerin kanssa. Hän soimasi Baneria siitä, että tämä itse oli kiihottanut suomalaiset herttuaa vastaan ja hänen takiaan koko onneton sota oli tämän syytä.Toisella kertaa tuomitut olivat jo mestauspiilun juurella, kun esiin astunut herttuan avioton poika Kaarle Gyllenhjelm ilmoitti mestauksen lykkäämisestä.

Kaarle-herttua ilmeisesti aikoi käyttää Stålarmin ja Kurjen todistusta seuraavilla Linköpingin valtiopäivillä ja siihen asti heitä pidettäisiin vankeudessa. Valtiopäivien ja pitkän tutkinnon jälkeen kuolemantuomioita jaettiin jälleen laajassa mitassa. Kustaa Baner, Eerik Sparre, Sten Baner ja Tuure Bielke menettivät päänsä maaliskuun 20. päivä vuonna 1600. Heidän jälkeensä punainen vaate levitettiin Arvid Stålarmille. Mutta samassa Kaarle-herttuan käsikirjuri Eerik Tegel tuli esiin ja luki herttualta tulleen kirjeen. Siinä Stålarmin ja Kurjen henki luvattiin säästää, mikäli säädyt niin haluaisivat. Kansa, jota ympärillä seisoi, huusi täyttä kurkkua armoa; "On jo kylliksi verta, kylliksi verta! armoa, armoa!". Stålarm ja Kurki polvistuivat väkijoukolle, heittivät 10 taalaria pyövelille ja vetäytyivät syrjään. Kuitenkin vielä yksi mies sai heittää henkensä. Kuudenkymmenen ikäinen Pentti Falk mestattiin ja muut vietiin takaisin vankilaansa.

Vankilassa Stålarm ja Kurki kaiversivat seinään seuraavan tekstin;

"Anno 1600 den 3 Aprilis Bleffüe wij här insatte, Troo Gudh i alle tingh, Arffwid Ericksonn Till Lindöö och Peÿtz, Gud wett min lycka, Axel Korck Till Aniela, Wij haffue setted för vår troohett och lydett för wåre synder, kome här uth den"

Arvid Stålarm lausui aikalaisten mukaan; "Nuo, herravainajat, valtaneuvokset, nyt varmaankin ihmettelevät, mihinkä lienen joutunutkaan, kun en tule heidän jälkeensä taivaaseen, johon odottavat minua".
Arvid Erikinpoika Stålarm armahdettiin lopulta 1602 ja sai tiluksensa takaisin. Hänestä tehtiin lisäksi sotaeversti Liivin sotaan. Tuossa sodassa Ruotsi koki tappioita. Samoihin aikoihin tuli ilmi epäilyjä kirjeenvaihdosta Stålarmin ja Sigismundin välillä. Niinpä Arvid S. joutui kiiruhtamaan Tukholmaan itseään puolustamaan. Vuonna 1605 hänet säätyjen ollessa jälleen koolla tuomittiin kuolemaan 2.5.1605. Stålarm pyysi, ettei hän mestattaisi, vaan ammuttaisiin. Hän pyysi myös, että hänen ruuminsa haudattaisiin ilman silpomista ja hänen velkansa maksettaisiin perintötilojen varallisuudella. Stålarmin vaimo Elin Hermansdotter Fleming oli kuollut kolmisen vuotta aiemmin ja kahdesta tyttärestä ei ole mainintoja vuoden 1598 jälkeen. Elinin muistokivi löytyy Tenholan kirkosta.

Uskomattomalla tavalla Arvid Stålarm selviytyi tästä viidennestä mestausmatkastaan. Hänet nimittäin armahdettiin mestauspaikalla ja tuomittiin sen sijaan pitkään vankeuteen. Gripsholmin linnan seinien sisällä Stålarm vietti viitisentoista pitkää vuotta, kunnes hän noin 70 vuotiaana kuoli toukokuussa 1620. Hänet haudattiin Yrjö Koskisen sanoin "sopivalla kunnioituksella". Gripsholmenin linnan tilikirjoja tutkinut tohtori Vaaras sanoo niiden osoittavan, että Stålarm kuoli toukokuun 6. ja 13. päivän välisenä aikana ja hautaus on tapahtunut saman kuun 28. päivä.

Uskonsodassa
Turussa 20-6-2010
Simo Tuomola

Thorin vasara

Viime vuonna vietimme juhannusaattoa 19-6, tänä vuonnahan sitä juhlitaan 25-6.

Juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. kesäkuuta. Esimerkiksi Norjassa, Virossa ja Latviassa juhannus on vieläkin perinteisellä paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen välille 20. kesäkuuta – 26. kesäkuuta sattuvana lauantaina.

Kirkollisessa kalenterissa juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Juhlan nimi juhannus tulee Johannes-nimen vanhasta muodosta Juhannus. Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi reformaation jälkeen pyhäpäivänä vain Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta, kuusi kuukautta ennen joulua, perustuu Luukkaan evankeliumin ensimmäiseen lukuun, jossa olevien mainintojen perusteella Johanneksen on oletettu syntyneen noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Ukon Malja

Tänään 19-6 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.



Tor oli viikinkien ukkosenjumala. Tor käytti vasaraansa hallitsemiseen ja oikeuden jakamiseen. Ukkosmyrskyllä Torin uskottiin ajavan pukkien vetämissä vaunuissa pitkin taivaankantta. Vasaran iskuista syntyi ukkosen jyrinä, kipinöistä salamat. Vasaraa esittävästä riipuksesta tuli yleinen Torin symboli, jonka uskottiin sisältävän myös pahalta suojelevia voimia. Riipusta kantoivat etenkin hurjamaineiset viikingit. Nykyisten korujen esikuvat ovat peräisin 800-1050-lukujen viikinkiajalta. Isompi riipus on löytynyt Liedon Ylipäästä, pienemmän malli on saatu Laitilan Kansakoulumäen riipuksesta.

Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kupittaan lähteillä vietettiin kesäisiä juhlia kokkotulia polttaen jo esim. vuonna 1550 ja kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”

Summanus

Kun meillä täällä vietetään keskiyön auringon juhlaa, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ja Ukko vie meidät takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1550, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkoittamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.



Sanassa vaakalintu esiintyvä 'vaaka' tulee mahdollisesti sanasta vaa'as, joka tarkoittaa myyttistä tulta, aaltoa ja kipua. Toinen mahdollisuus on vuokko, saamelaisten kertomusten tietäjän apulintu.

Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Kokkotulista syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus.

Nauvon Kassberget eli Kaasavuori on yksi koko saaristomeren korkeimmista kallioista +64 m meren pinnan yläpuolella. Voi ajatella, että kyseinen kallioluoto on paljastunut merestä ensi kerran joskus 7000-8000 vuotta sitten jolloin ympärillä avautui laaja ulappa. Kallioinen mäki ulottuu läheisten puiden yläpuolelle ja on hyvä maamerkki saaristossa. Vuorelta avautuu laaja maisema koko eteläisen saaristomeren ylitse.

Paikan nimi voikin viitata juuri saaristossa olleeseen varoitustulijärjestelmään, jossa korkeille kallioille oli rakennettu varoitustulet, joilla viestitettiin vihollisaluksista saariston kulkureiteillä. Historiallisista lähteistä tämä rannikon uloin puolustuslinja ja varhainen viestintälinja tunnetaan varmuudella vasta 1600-1700 -luvulta, mutta jo 1000 vuotta vanhojen viikinkitarinoiden mukaan Suomen rannikolla oli käytössä varoitusjärjestelmä jo paljon varhaisemmin.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.

Sammas tarkoittaa myös rajakiveä ja kiviröykkiötä ja lounais-suomen murteessa sen genetiivi on samppa.


Samppaillaan
Turussa 19-6-2010
Simo Tuomola