Magnus Olai

Tänään 9-3 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun piispa (1412-1450) Maunu II Tavastin eli Magnus Olain kuolemasta 1452. Hän oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa, joka ehti kirkon johtotehtävien lisäksi edustaa Suomea myös politiikan alalla, toimien mm. kuningas Eerik Pommerilaisen kanslerina. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Turun tuomiokirkon komistamisen lisäksi hän perusti Naantaliin Birgittalaisluostarin ja kunnosti Kuusiston piispanlinnaa, jonka palon yhteydessä 1439 tuhoutui runsaasti Turun historiaa koskevia asiakirjoja. Kuningas Kaarle Knuutinpojan astuessa valtaan 1448, kruunauksen suoritti 29. kesäkuuta juuri piispa Magnus Olavinpoika.


Ruotsin kuninkaanvaali on omien presidentin vaalimme edeltäjä. Nils Turenpoika Bielke sai aikanaan tuestaan kapinassa lupauksen, että Suomen laaamanni (Bielke itse) olisi mukana valitsemassa uutta kuningasta. Montako kertaa ( ja milloin ) itse asiassa Ruotsin kuningas valittiin Moran kivillä niin, että suomalaisia edustajia oli mukana.

Keskiajan historiamme lähdetilanne on sellainen, että täydellistä ja varmaa vastausta tähän kysymykseen ei voi antaa. Håkan/Haakon Maununpojan kirje 15.2.1362 (suomennos julkaistu teoksessa Suomen historian dokumentteja 1, s. 40-41) totesi, että Itämaan (= suomalaisten) puuttuminen valintakokouksesta ei ollut este vaalin toimittamiselle.

Luultavasti suomalaisten osallistuminen rajoittuikin useimmiten siihen, että he saattoivat vain jälkikäteen yhtyä jo tehtyyn vaaliin. Muutenkin myöhäiskeskiajan sekavat poliittiset olot – unionitaistelut ym. – aiheuttivat sen, että kuninkaanvaaleissa usein poikettiin laillisista muodoista. Kuvaavaa aikakaudelle on, että Kaarle Knutinpoika Bondekin ehti olla kolme kertaa kuninkaana.

Luultavasti suomalaiset eivät käyttäneet oikeuttaan ainakaan ennen 1400-lukua. Vuonna 1436 tehdyssä ehdotuksessa unionin perussäädöksiksi tunnustettiin myös suomalaisten osallistumisoikeus Ruotsin kiintiössä: täkäläisiä edustajia olisivat olleet laamanni, yksi aatelismies, Turun pormestari ja kaksi itsenäistä talonpoikaa.

Vuoden 1436 ehdotus ei koskaan toteutunut, mutta selkeän vahvistuksen Suomen oikeus sai Kristoffer Baijerilaisen maanlaissa (1442), joka yksityiskohdissa seurasi Håkanin kirjettä ja otti huomioon senkin seikan, että Suomi oli v. 1435 jaettu kahteen laamannikuntaan.

Todennäköisesti juuri piispa Magnus Olain (Maunu Tavast) oli keskeisenä henkilönä ollut ajamassa tämän Suomen oikeuden kirjaamista lakiin.

Vuonna 1448 Kaarle Knutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa nimenomaan Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29.6.1448.

Vuoden 1457 kuninkaanvaalista, jossa Tanskan ja Norjan kuningas Kristian Oldenburgilainen valittiin myös Ruotsin hallitsijaksi, on enemmän tietoja. Suomalaiset saivat kutsun Tukholmassa 23.6. pidettävään vaalikokoukseen, mutta eivät sinne lähteneet. Sen sijaan he järjestivät Turussa jo seuraavana päivänä rinnakkaiskokouksen, joka päätyi yhtäläiseen ratkaisuun.

Kuningas Hannun vaaliin v. 1497 suomalaiset eivät osallistuneet, mutta kun hänen poikansa Kristian valittiin isän vielä eläessä kruununperilliseksi toukokuussa 1499, oli Suomesta paikalla koko maanlain määräämä edustus tiettävästi ainoan kerran. Mukana olleiden talonpoikien nimetkin tiedetään.

Kustaa Vaasan vaalissa v. 1523 Suomea edustivat molemmat laamannit. Perinnölliseen kuninkuuteen Ruotsissa siirryttiin v. 1544.

Edellisessä ei ole huomioitu 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun valtionhoitajavaaleja. Yleensä kaikille vaalikokouksille oli tuohon aikaan tyypillistä, että itse asiassa järjestettiin kaksi kokousta: säädyt tai vahvimmassa asemassa olevat mahtimiehet päättivät ensin ja sitten päätös vahvistettiin muodollisessa kokoonpanossa pidetyssä kokouksessa.




Tavast lisäsi 1412 sukunsa vaakunaan panssaroidun käsivarren (kuvamme postimerkissä vuodelta 1933) oheen Turun tuomiokirkon tunnuksena ristivaakunat.


Mahtaillen
Turussa 9-3-2010
Simo Tuomola