Vuonna 1365 Maunu palasi Ruotsiin poikansa Haakonin kanssa. Enköpingin lähistöllä käydyssä Gatan taistelussa Maunu vangittiin ja Haakon pakeni Norjaan. Albrekt vapautti 1371 kuitenkin Maunun joka palasi Norjaan jossa hän kuoli laivansa upotessa Norjan rannikon edustalla vuonna 1377.
Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.
Maunun isä oli herttua Eerik Maununpoika (kuningas Maunu Ladonlukon toinen poika), joka Eerikin kronikan mukaan kuoli nälkään Nyköpingin linnassa jonne hänen veljensä Birger Maununpoika oli vanginnut hänet. Maunu valittiin Ruotsin kuninkaaksi vain kolmivuotiaana ja julistettiin hallitsijaksi Moran käräjäkivillä sen jälkeen kun kuningas Birger oli karkotettu maanpakoon
Maunu toimi Ruotsi-Suomen kuninkaana 1319-1364 ja vieraili pariinkin otteeseen Turussa. 1.-4. syyskuuta 1347 hän käväisi täällä säätämässä yleisen maanlain ja oleskeli kaupungissa myös 13.-15.5. 1351. Vuonna 1350 hän sääti kaupunkilain, jossa Turku sai uudelleen oikeuden ulkomaankauppaan.
Maanlaki oli keskiajalla luotu yleinen laki, joka oli voimassa Ruotsin maaseudulla. Sen tarkoituksena oli yhtenäistää valtakunnan lainsäädäntö, sillä sitä edeltäneet maakuntalait olivat eri maakunnissa erilaisia.
Varhaisempi maanlaki syntyi, kun kuningas Maunu Eerikinpoika määräsi kolmen laamannin tehtäväksi eri maakunnissa voimassa olleiden lakien yhtenäistämisen. Maanlaki perustui monessa kohdin Uplannin ja Itä-Götanmaan maakuntalakeihin. Kuningas esitti lain hyväksymistä Örebron herrainpäivillä 1347, mutta papiston vastustuksen vuoksi uusi laki jäi vaille kuninkaallista vahvistusta. Tästä huolimatta lakia käytettiin yleisesti koko valtakunnassa, vaikka tuomareilla oli edelleen lupa noudattaa paikallista oikeuskäytäntöä epäselvissä tilanteissa.
Turku-rakkauteen kuninkaalla oli myöhemmin omatkin syynsä. Hänellä oli hovissa oma suosikkinsa, nuori aatelismies, herttua Pentti Algotinpoika, joka oli sekä kuningatar Blanka Namurilaisen että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.
Hänet kuningas palkitsi Suomen herttuan arvonimellä 1355 ja sai neuvonantajansa Pyhän Birgitan samalla kääntymään itseään vastaan. Sitä se mustasukkaisuus teettää paremmissakin piireissä.
Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.
Piispa Kol
Historioitsija Erius Olai esitti 1400-luvun lopulla, että Linköpingin piispa Kol (k. 1196?) oli toiminut Suomen jaarlina (lat. Dux Finlandiae).Bengt Birgerinpoika
Bengt Birgerinpojan valtakausi ei kestänyt pitkään, sillä hänet valittiin vuonna 1286 Linköpingin piispaksi.
Valdemar Maununpoika
Valdemar liittoutui Kuningas Birgeriä vastaan kuninkaan vanhemman veljen, itsenäistä ruhtinaskuntaa tavoitelleen Eerik Maununpojan kanssa. Seuranneessa sisällissodassa Valdemar sai hallintaansa sekä Turun ja Hämeen linnat ja niiden maakunnat, eli suurimman osan tuolloisesta Suomesta, että Tukholman
kuninkaanlinnan ja suurimman osan Upplannin ja Borgholmin maakunnista. Kuningas Birger vangitsi sekä Valdemarin että hänen veljensä Eerikin 10. joulukuuta 1317 Nyköpingissä, ja Valdemar kuoli vankeudessa vuonna 1318.
Pentti Algotinpoika
Pentti Algotinpoika joutui vuonna 1357 lähtemään maanpakoon edellisenä vuonna alkaneen aateliston kapinan seurauksena, ja hän kuoli linnan piirityksessä noin vuonna 1360 yrittäessään palata Ruotsiin.
Pentti Algotinpojan hallitsemat maat annettiin vuonna 1357 Eerik Maununpojalle. Eerik Maununpoika toimi isänsä Maunu Eerikinpojan hallitsijakumppanina, eikä tarvinnut herttuan arvonimeä. Hänen myötään Suomen herttuan arvonimi jäi pois käytöstä lähes kahdeksisadaksi vuodeksi.
Maunu Eerikinpoika valtaistuimellaan.
Vuonna 1335 Maunu meni naimisiin Blanka Namurilaisen kanssa, ja seuraavana vuonna hänet kruunattiin Tukholmassa. Hänen tärkein suosikkinsa oli nuori aatelismies nimeltä Pentti Algotinpoika, jonka kuningas korotti Hallannin herttuaksi antaen hänelle läänitykseksi myös suuren osan Suomea.
Maunu aloitti sodan Novgorodia vastaan vuonna 1348. Maunu julisti sodan ristiretkeksi ja pian sota sai myös paavin suostumuksen. Maunu Eerikinpojan ristiretki alkoi hyvin kun ruotsalaiset valtasivat Pähkinäsaaren, mutta he menettivät sen pian. Sota päättyi vuonna 1351. Maunu joutui lopulta vaikeuksiin Ruotsin ylimystön kanssa eikä pystynyt jatkamaan sotaa.
Maunu Eerikinpojan ristiretki oli Ruotsin ja Novgorodin välinen sota vuosina 1348–1351. Sota on ensimmäinen, joka on dokumentoitu hyvin niin ruotsalaisissa kun novgorodilaisissakin lähteissä. Ruotsin papisto ja erityisesti Pyhä Birgitta kannattivat sotaa Novgorodia vastaan
Pyhä Birgitta sai ilmestyksiensä kautta tarkat ohjeet ristiretken järjestämisestä.
Vuonna 1351 Maunu oli Virossa ja Liivinmaalla yrittämässä saada aikaan kauppasaartoa Novgorodia vastaan. Keväällä novgorodilaiset tekivät ruhtinaansa johdolla retken Suomeen. Novgorodilaiset saapuivat Viipurin edustalle 21. maaliskuuta. Viipurin esikaupunki poltettiin ja sitä ympäröivä alue ryöstettiin. Seuraavana päivänä linnan varuskunta teki hyökkäyksen, joka kuitenkin torjuttiin. Novgorodilaiset eivät kuitenkaan pystyneet valtaamaan Viipuria ja lähtivät pian pois. Ruotsalaiset ja novgorodilaiset solmivat luultavasti rauhan vuoden 1351 keväällä. Maunu jatkoi uusien sotien suunnittelemista, mutta Ruotsin sisäiset ongelmat pakottivat hänet luopumaan niistä
Tanskan hajanaisuuden avulla Maunu sai alamaisikseen Skånen maakunnan. Maunun valtakauden aikana kruunun varat hupenivat ja hän joutui panemaan rälssiäkin verolle.
Maunua vastaan puhkesi aatelin keskuudessa kapinaliike 1350-luvulla ja vuonna 1364 Albrekt Mecklenburgilainen valtasi Tukholman ja Maunu pakeni Norjaan poikansa kuningas Haakonin suojiin. Albrektin äiti oli Maunun sisar Eufemia Eerikintytär ja isä Mecklenburgin sukuinen Albrekt vanhempi, "Mecklenburgin kettu ja ahne saalistaja". Hän väitti polveutuvansa vanhoista Sverkerin ja Eerikin kuningassuvuista.
Namurin Blanche tai Blanka Namurilainen (1318–1363) oli Ruotsin, Norjan ja Skoonen kuningatar ja kuningas Maunu Eerikinpojan vaimo vuosina 1336–1363.
Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka.
Albert Edelfelt kuvitti Zacharias Topeliuksen lastenrunon, joka julkaistiin kirjassa Lukemista lapsille (Läsning för barn) Yhdeksän hopearahaa -kertomuksen yhteydessä. Kuningatar Blanka -maalaus maalattiin tämän lorun pohjalta.
- Aja, aja, aja,
- Blankan ratsastaja.
- Minne matkall' lienen?
- Minne pojan vienen?
- Sinne missä tiedän,
- morsiammen pienen.
- Mikä nimi armaan?
- Margareta varmaan.
Herttua Pentti Algotinpoika (ruots. Bengt Algotsson) (s. noin 1330) oli Hallannin ja Suomen herttua, Skoonen ylikäskynhaltija sekä Norjan, Skoonemaiden ja Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan suosikki. Hänen on väitetty olleen sekä kuningatar Blankan että kuningas Maunu Eerikinpojan rakastaja.
Aikalaiset epäilivät homoseksuaalista suhdetta. Maunun poliittiseksi vastustajaksi kääntynyt sukulainen Birgitta Birgerintytär (sittemmin pyhimys) sai tästä propaganda-aseen kuningasta vastaan.
Kuningas Maunun testamenttina tunnettu teksti on sepitetty luultavasti Valamon luostarissa 1400-luvulla tai 1300-luvun lopulla. Teos kertoo Maunun selvinneen hengissä laivansa upottua. Tämän jälkeen hän matkusti luostariin, jonka oletetaan olleen Valamo.
Maunusta kerrotaan tulleen ortodoksinen munkki nimellä Grigori. Kolme päivää ja yötä myöhemmin hän kuoli, mutta ennen kuolemaansa hän kerkesi kirjoittamaan testamenttinsa, joka on suunnattu hänen pojalleen ja veljelle, jota ei ole olemassa. Testamentissaan Maunu varoittaa heitä toistamasta hänen virhettään ryhtymällä sotaan Venäjää vastaan.
Liehakoiden
Turussa 1-12 2013
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti