torstai 22. toukokuuta 2014

Kukkaiskuningas

Tänään 23-5 kunnioitamme ruotsalaisen kasvitieteilijä Carolus Linnaeuksen syntymää 1707. Minkä Luoja loi, sen Carl von Linné järjesti, voi miehen elämäntyön kiteyttää kasvisysteemin luokittajana.

1707Carl von Linné (”Carolus Linnaeus”), ruotsalainen kasvitieteilijä (taksonomian kehittäjä) (k. 1778)


 Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775
Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné, (23. toukokuuta 170710. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi mutta Linné järjesti". Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja "kukkaiskuningas".


 
 Carl von Linnénea esittävä patsas Tukholman Humlegårdenissa.


Hänen oppilaistaan kunnostautui aikoinaan Turussa parhaiten Pietari Kalm (1716-1779), Upsalassa opiskellut tiedemies, tutkimusmatkailija ja pappi. Mies kuoli Maarian seurakunnan kirkoherrana 16.12.1779.

Hän kokeili Hirvensalon Sipsalossa maailmalta tuomiensa uutuuskasvien viljelyä 1752 ja perusti Turun kasvitieteellisen puutarhan Aurajokirantaan Piispantalon tontille. Osa Malmin maailmalta keräämistä kasvinäytteistä tuhoutui Turun palossa 1827, osa löytyy Lontoosta, osa Upsalasta.




Kuvan arvellaan esittävän Pehr Kalmia, mutta jotkut historiantutkijat ovat epäilleet, että kuva voisi esittää Kalmin kollegaa Pehr Gaddia.[1]

Pehr (Pietari) Kalm, englanninkielisissä teksteissä joskus myös Peter Kalm, (maaliskuussa 1716 Ångermanland16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen kasvitieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalm oli Carl von Linnén oppilas, joka teki tutkimusmatkan Pohjois-Amerikkaan. Hänestä tuli Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori ja Akatemian rehtori.

 

Pietari Kalmin perustama Hirvensalon Sipsalon puutarha säilytettävä!

Katri Sarlund: Olen yrittänyt olla mukana pelastamassa Pietari Kalmin yli 250 vuotta vanhaa puutarhaa Turun Hirvensalon Sipsalossa. Jätin asiasta marraskuussa kaupunginhallitusaloitteen ja maaliskuussa Turun kaupungille luovutettiin kansainvälisen tutkijayhteisön vetoomus puutarhan säilyttämiseksi. 


Turun kaupunginhallitus 22.11.2010
 
Aloite Hirvensalon Sipsalon tilan säilyttämiseksi ja Pehr (Pietari) Kalmin perustaman kasvitieteellisen puutarhan kunnostamiseksi
  
Esitän, että Turun kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimiin Pehr (Pietari) Kalmin (1716-1779) Hirvensaloon Sipsalon tilalle perustaman kasvitieteellisen puutarhan säilyttämiseksi ja ennallistamiseksi. Kaupungin tulee ottaa asiassa aloitteentekijän ja veturin rooli ja mahdollistaa puutarhan säilyminen ja ennallistaminen yhteistyössä Turun Yliopiston ja Åbo Akademin sekä muiden mahdollisten toimijoiden kanssa.
Pietari Kalm oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia: luonnontutkija, tutkimusmatkailija, Turun akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra ja mm. Ruotsin tiedeakatemian jäsen. Lisäksi hän oli historian merkittävimpiin kuuluvan ruotsalaisen luonnontieteilijän Carl von Linnén (1707-1778) tärkeimpiä oppilaita. Kalm teki tutkimusmatkoja vuosina 1740 Suomeen ja Venäjälle, 1741 Ruotsiin sekä laajan siemenkeräys- ja tutkimusmatkan 1747-1751 Pohjois-Amerikkaan. Matkojen jälkeen hän Turussa toimiessaan perusti puutarhat Piispankadun varrelle ja Hirvensalon Sipsaloon. Piispankadun puutarha on jo tuhoutunut, mutta Sipsalon tilan puutarha Hirvensalossa on ennallistettavissa asiantuntemuksen avulla.
Tieteen- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan puutarhan ennallistaminen on vaativa ja hidas mutta mahdollinen tehtävä. Sipsalon puutarhan pelastamisen tulisi olla kaupungin ja siellä toimivien yliopistojen kunnia-asia. Yliopistojen mukaantulo jollakin tavalla on välttämätöntä, koska ensisijaisesti kyse on tieteen historiasta ja toissijaisesti Turun kaupungin historiasta. Kaupungin tulee kuitenkin käynnistää neuvottelut siitä, miten suojelussa, ennallistamisessa, omistusjärjestelyissä sekä rahoituksen ja yhteistyökumppaneiden etsimisessä päästäisiin työn alkuun. Tällä hetkellä puutarha on tietojeni mukaan yksityisen kuolinpesän omistuksessa.
 
 
 
Ruotsissa on säilynyt ja ennallistettu useita Linnén aikaisia puutarhoja. Ruotsissa on myös ollut keskusteluissa esillä, että Sipsalon puutarha-alue liitettäisiin osaksi historiallisia puutarhoja, joissa on säilynyt merkkejä kasvitieteilijä Carl von Linnén elämäntyöstä. Näin olisi ehkä myös mahdollista liittää Sipsalon puutarha osaksi YK:n kulttuuri- ja tiedejärjestön Unescon maailmanperintökohteiden ketjua.
Sipsalon tilasta voisi tulla tieteen- ja kulttuurihistoriallisen kohteen lisäksi myös puutarhamatkailukohde. Puutarhanhoito ja puutarhamatkailu ovat kasvavia aloja, ja ennallistettu historiallinen puutarha Suomen puutarhaviljelyalueen ytimessä tulee nähdä kiinnostavana mahdollisuutena edistää suomalaista puutarhamatkailua. Tällä hetkellä merkittävä osa puutarhamatkailusta suuntautuu naapurimaidemme Ruotsin ja Viron historiallisiin puutarhoihin.
Katri Sarlund
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja
Kalm syntyi 1716 Ångermanlandissa, missä Närpiön Korsnäsistä kotoisin oleva Kalmin perhe oli evakossa suuren Pohjan sodan tieltä. Kalm kirjoittautui Turun akatemiaan opiskelijaksi 1735. Joulukuussa 1740 Kalm kirjautui Uppsalaan Linnén oppilaaksi.
 
Sitä ennen Kalm oli jo tehnyt Venäjän matkan, jonka seurauksena Suomeen kotiutui mm. sellaiset kasvit kuin siperianhernepensas ja jalokiurunkannus. Linné kutsui osaa opiskelijoistaan ”apostoleiksi”, koska hekin tekivät "jumalaista" työtä. Linnén tiedetään sanoneen, että Jumala loi ja hän järjesti/systematisoi. ”Apostolit” keräsivät hänelle systematisoitavaa. Sanotaan, että Linné piti Kalmia arvokkaimpana ”apostoleistaan”.
Kalmin matkoiltaan tuomat kasvit koristavat edelleen puutarhojamme ja pihojamme. Kalmin Pohjois-Amerikan matkastaan (1747-1751) kirjoittamat teokset ovat maailmalla varsin tunnettuja. Kalmin lähetti matkalle Linné. Tuona aikana noin puolet Linnén oppilaista menehtyi matkoilla; useimmat kuolivat trooppisiin tauteihin, joita eivät tunteneet ja joita vastaan eivät osanneet suojautua. Ensimmäinen Linnén Pohjois-Amerikkaan lähettänyt ”apostoli” Cristoffer Tärnström menehtyi matkan rasituksiin.
 
 
 
Kalm oli toinen matkalle lähtijä ja palasi myös matkalta takaisin mukanaan suuri määrä kasvi- ja siemennäytteitä. Kalmin menestys johtui osaksi siitä, että hänen matkansa suuntautui kylmemmille alueille, mutta myös siitä, että hän kuunteli ja otti onkeensa paikallisten neuvoja. Amerikkaan Kalm lähti Uppsalasta syksyllä 1747, vietti puoli vuotta Englannissa ja saapui Philadelphiaan syyskuussa 1748. Hänen oletettiin tekevän tutkimusretkiänsä nimenomaan pohjoiseen, koska etsittiin sellaisia hyötykasveja, jotka tulisivat menestymään Ruotsi-Suomen olosuhteissa. Hän julkaisi myös 48-sivuisen kirjasen kasveista hoito-ohjeineen.
Kalmin teos "En resa till Norra Amerika" (1753-1761) ilmestyi kolmiosaisena. Teos käännettiin englanniksi, saksaksi ja hollanniksi, osittain jopa ranskaksi. Kalmin kansainvälinen tunnettuus pohjautuu tähän teokseen. Kalm suunnitteli kirjoittavansa kuuden kirjan kokoelman matkastaan.
 
Kolme ilmestyi ja neljännen Turun palosta säästyneet osat löydettiin yllättäen Helsingin yliopiston kirjastosta 1900-luvun alussa, ja sekin ilmestyi sitten vuonna 1929 Henrik Elfvingin toimittamana. Matkakertomusten arvo ei niinkään ole biologisissa havainnoissa vaan siinä, että ne ovat luotettavia kulttuurihistoriallisia ajankuvia Amerikasta.
Kalm keräsi Amerikasta suuren aineiston ja toi sen onnellisesti Tukholmaan 1751.Niiden perusteella Linné työsti edelleen Systema Naturaetaan. Kalm toi mm. mulperipuun, johon ladattiin paljon toiveita kotimaisen silkkituotannon takia, mutta puu ei menestynyt, ei Ruotsissa eikä Turussa. Kalmin tuomista koristekasveista villiviini, aitaorapihlaja ja tuoksuvatukka kaunistavat edelleen suomalaispihoja. Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa Linnélle annetuista on edelleen Lontoossa.
 
Suurin säilynyt osa - yli 400 kasvinäytettä - on Kalmin kuningatar Loviisa Ulrikalle lahjoittama kokoelma, jota säilytetään Uppsalassa.
Kalm kokeili itse kasvien viljelyä Hirvensalon Sipsalon tilalla. Toiveikkaat odotukset eivät toteutuneet, sillä suurin osa kasveista menehtyi. Osa kuitenkin pärjäsi ja puutarhassa kasvaa edelleen Kalmin aikaisten kasvien jälkeläisiä.
 
Sipsalon tilalla keskityttiin myös kotimaisten kasvien viljelyyn sekä hyötykasvien ja hedelmäviljelyn lisäämiseen. Kalmia onkin kutsuttu "Suomen puutarhatalouden isäksi" yhdessä toisen Akatemian professorin Pehr Adrian Gaddin (1727-1797) kanssa.
  Pehr Adrian Gadd (1727 Pirkkala11. elokuuta 1797 Turku) oli suomalainen luonnontutkija, taloustieteilijä ja kemisti. Hän oli Turun Akatemian ja samalla Suomen ensimmäinen kemian professori vuodesta 1761 alkaen. Hän tutki muun muassa kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä salpietarin ja potaskan valmistukseen. Hän aloitti suomalaisen kemian opetuksen aikakauden Turun Akatemiassa vuonna 1761.
 
Professori Kalmin johdolla ilmestyi kaiken kaikkiaan toistasataa väitöskirjaa ja varsinkin ensimmäisinä vuosikymmeninä hänen luennoillaan kävi suurin osa Akatemian opiskelijoista. Kalm oli kiinnostunut nimenomaan hyötykasveista, ei niinkään kasvien luokituksesta tai monimuotoisuudesta. Maarian kirkkoherranakin toimineesta Kalmista tuli myös pappiloiden puutarhaviljelyn edistäjä. Ulkomaan matkoillaan hän oli havainnut miten olematonta oli suomalainen puutarhaviljely.
 
Aikaisemmin pappiloiden puutarhan hoito rajoittui pääasiassa porkkanoiden, persiljan, kaalin, herneiden ja palsternakan viljelyyn. Useimmiten pappilassa kasvatettiin vain naurista ja kaalia. Hedelmäpuita ei juurikaan ollut. Turun akatemian professorina Kalm kasvatti uutta ylioppilassukupolvea, joka opintojensa päätyttyä vei mukanaan kotipaikkakunnalleen taimia ja tietoa puutarhojen hoidosta. Kalm myös innosti oppilaitaan kirjoittamaan puutarhatieteen väitöskirjoja.



 

 Pietari Kalmin (1716–1779) 200-vuotismuiston kunniaksi julkaistu postimerkki.


IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Upsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.



The Kalmar Nyckel leaves Lewes, Delaware, for an evening cruise
The Kalmar Nyckel (Key of Kalmar) was a Dutch-built armed merchant ship famed for carrying Swedish settlers to North America in 1638 to establish the colony of New Sweden. A replica of the ship was launched at Wilmington, Delaware, in 1997.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

- Kaikessa tässä mukana oli John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.


Kasvien lumoissa
Turussa 23-5 2014
Simo Tuomola

Ei kommentteja: