Suomen ensimmäiset asukkaat saapuivat maahan pian jääkauden jälkeen Keski- ja Itä-Euroopasta. Geneettisesti tämä näkyy erityisesti äitilinjoissa, jotka eivät juuri eroa keskieurooppalaisista.
Uusi Suomalainen geeniatlas kertoo, että kielisukulaisuus ei paina paljoa alkuperämme selvittämisessä. Geneettisesti suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia ja Moskovan itäpuoleisen Muromin alueen venäläisiä kuin tuttuja kielisukulaisiamme unkarilaisia.
Suomen sisällä suurimmat geneettiset erot löytyvät puolestaan täkäläisten varsinais-suomalaisten ja kuusamolaisten välillä.
Vanhat käsitykset Volgan mutkasta heitettiin siis ainakin hetkeksi romukoppaan. Suomalaisten isälinjoista paljastuneet itäiset piirteet kuitenkin pakottivat tutkijat jälleen kerran tähyilemään Uralille. Genetiikan tulokset ovatkin tukeneet vanhaa käsitystä. Kampakeraamisen kulttuurin aikaan noin 4200-2000 eaa idästä kulkeutui suomalaisugrilaista kieltä puhuvia uudisasukkaita.
Sitä seuraavava muuttoaalto lännestä kuitenkin synnytti jo eroja Itä- ja Länsi-Suomen välille.
Uudet asukkaat Ruotsista ja Baltiasta toivat mukanaan nuorakeraamisen kulttuurin Lounais-Suomeen ja rannikolle.
Itä-Suomeen nämä vaikutteet eivät kuitenkaan yltäneet. Sama kehitys jatkui pronssikaudella ja osittain myös rautakaudella.
Seuraukset näkyvät geneettisissä isälinjoissa. Suomalais-ugrilaiset piirteet ovat säilyneet paremmin Itä-Suomessa, skandinaaviset ja eteläiset piirteet vastaavasti vallitsevat täällä lännessä.
Suomeen on siis saapunut esihistorian saatossa asukkaita monessa aallossa. Aallot ovat vaikuttaneet maan eri osissa eri tavoin.
- Nuorakeraamisen kulttuurin ilmaantuminen Suomen lounaisosaan oli ratkaisevasti käänteentekevä siten, että Suomen väestön jakautuminen (itämeren)suomalaiseksi ja saamelaiseksi kehittyväksi osaksi sai lopullisen sysäyksen.
- Ensimmäisen uuden väestöaallon toi tyypillinen kampakeramiikka. Se rajoittui itä- ja keski-Suomeen.
- Vasarakirveskulttuuri taas saapui itä-Baltian kautta, ehkäpä nopeastikin
- rannikkoa pitkin, ja länsisuomalainen, mesoliittisestä ajasta polveutuva kampakeraaminen kulttuuri omaksui sen kulttuurikuvan, sulauttaen itseensä maahanmuuttajat.
- Maahanmuutto jatkui ns. läntisen pronssikauden asuttamalla alueella länsi-Suomessa.
Ja jos aluejakoa katselee kielitieteen keinoin se menee näin:
Lounais-Suomessa, Karjalan Kannakselta Kokkolaan kulkevan linjan länsipuolella, suomalais-ugrilaisten kielten puhujia edustava kampakeramiikka jatku noin vuoteen 3000 eaa, jolloin aikaisempi väestö on omaksunut nuorakeraamisen kulttuurin.
Sen sijaan idempänä Laatokan ympäristössä kampakeramiikka jatkui noin vuoteen 1900 eea. Paikallisen kampakeraamisen kulttuurin ja ulkoa tulleen edistyneemmän nuorakeraamisen kulttuurin fuusio länsi-Suomessa ja Baltiassa heijastelee indoeurooppalaista kieltä puhuneiden tulokkaiden sulautumista suomalais-ugrilaisen kielimuodon puhujiin.
Nuorakeramiikan tuoneen väestön kieli näyttää olleen vielä lähes kanta-indoeuroopan tasolla. Ilmeisesti nuorakeraamisen kulttuurin omaksuminen lounais-Suomessa ja Baltiassa ja vastaavasti omaksumattomuus Kokkola-Viipuri-linjan itäpuolella on eriyttänyt väestön káhteen osaan, joiden kielistä kehittyivät turkulainen itämerensuomi ja toisaalta saame.
Ja blogitieteen kautta vaikkapa näin:
Tuo on tiedetty jo vuosikaudet geenitutkimuksen kautta. Monikaan ei tiedä sellaista, että Länsi-Rooman valtakunnan hajottua 500-600-luvuilla kansainvaellus ylsi Suomeenkin asti, tänne tuli ilmeisesti frankkeja Kokemäen ja Euran seuduille.
Eurastahan onkin löydetty tuonaikaisia ns. kuningashautoja, löydöissä upeita miekkoja ym. Nimi "Eura" johtunee sanasta Europa, Turenki sanasta "Thüringen" ym. Erityisesti Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla frankkigeenistöä onkin enemmän.
Noh, ns. merovinkiaika eli frankien valtakunta lähialueineen oli varhaiskeskiajalla eli 480-720 jaa, viikinkiaikahan alkoi sitten sen jälkeen 700-luvulla. Siis Länsirannikolle tuli molemmista kulttuureista porukkaa tuoden omaa geenistöään ja tapojaan.
Vanhemman, mutta yhtä pätevän jo 1990-luvun alussa julkaistun geneettisen tutkimuksen mukaan olemme Euroopan geenikartalla lähimpänä belgialaisia.
Belgialaisia tai hollantilaisia, sama asia, kun puhutaan flaameista. Ranskankielisen Belgian tummahipiäisile vallooneille emme ole mitään sukua, emme myöskää Reinin pohjoispuolisen Hollannin pitkäkoiville.
Vanhankin tutkimuksen mukaan olemme eurooppalaisista kauimpana tietystä turkkilaisesta valloittajakansasta, madjaareista, joka julma ratsastajaporukka unkarilaisilta ryöstämiltään naisilta periytyneen kielensä takia väittävää perättömästi olevansa isänpuoleltakin suomalais-ugrilaisia.
Ja Turun murteella:
Belgian ja Hollannin flaamit ovat keskenään samaa väkeä ja puhuvat samaa, hämmästyttävällä tavalla Turun murretta eli vanhaa Itämeren Suomea muistuttavaa sekakieltä, joka syntyi Hansa-aikaan tanskalais-suomalais-alankomaalaisen heittomies-ahtaajaporukan juoniessa urahdellen keskenään laivurien pään menoksi Itämeren eri satamissa.
Suomalainen on siis perikade, mutta sitä on myös flaami. Suomalaiset ja flaamit ovat maailman kovimpia kauppamiehiä ja myyvät kiinalaisille vaikka isoäitinsä. Egyptiläisen ja venäläisen isoäidin saa kaupan päälle.
Ja miten sitten kultuurit ja geenit liikkuivat:
Suomalaisten kivikauden veneiden jäänteitä ei tunneta. Jotkut reenjalakset saattavat olla nahkaveneiden kölipuita. Sen sijaan mela on varma merkki veneen olemassaolosta. Muutama mela tunnetaan kivikauden lopulta. Esimerkiksi Kemijoen mudasta löytynyt 154 cm pitkä kauniin muotoinen mäntyinen mela on ajoitettu 4500 vuoden ikäiseksi.
Järvisuomen kalliomaalaukset kuvaavat varsin pitkiä "hirvensarviveneitä". Myös Vienanmeren valaanpyyntiä esittävät kalliopiirrokset Zalavrugassa puhuvat pitkästä venekulttuurista 6000 - 5000 vuotta sitten. Kun vielä tunnetaan Vis'istä ja Nizhnee-Veret'eestä melat 8000 vuoden takaa, täytyy melominen olla tunnettua meilläkin. Tähän viittaa Antrean verkkolöytö 10000 vuoden takaa Karjalan kannakselta.
Syksyllä 1913 löytyi Karjalan kannakselta, Antrean Korpilahdelta, kivikautisia esineitä suoniittyä ojitettaessa. Seuraavan kesän arkeologisissa kaivauksissa paljastui löytö, joka kertoo kalastajan veneelle ammoin sattuneesta haaverista.
Kalaverkon löytöpaikka oli muinainen merenlahti tai salmi, jossa vene ilmeisesti oli kaatunut. Tavarat painuivat pohjaan yhteen mykkyrään, mutta veneestä ei jäänyt jälkiä. Todisteet ovat siten epäsuoria ja hämäriä. Mutta veneily oli tuolloin jo kalastuksessa käytetty tapa, jolla oli jo silloin takanaan perinteitä.
Mielenkiintoinen aihepiiri olisi myös kaupan esteet. Miksi jokin seutu ei käynyt kauppaa Suomen väestön kanssa? Etelä-Ruotsin esineitä löytyy Suomesta vasta neoliittisen kivikauden keskivaiheella. Olisiko syynä Itämeren liian suuri ulappa? Ahvenanmaa kuitenkin asutettiin jo 6000 vuotta sitten Suomesta käsin. Silloin käytiin mahdollisesti myös Ruotsissa.
Vaikka kivikauden veneilyn esihistoriaa ei tunneta kovinkaan hyvin, on siihen saatavissa epäsuoria vihjeitä verkoston laajuudesta. Itämeren kauppa kertoo jotain veneiden kehityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti