perjantai 11. kesäkuuta 2010

Herman Spöring

Tällä päivämäärällä 11-6

1770 – Kapteeni James Cook ajoi karille Isolla Valliriutalla.


Mukana Endeavour-aluksella oli tuolloin myös turkulainen tutkija Herman Spöring.

Herman Dietrich Spöring nuorempi (n. 17331771) oli suomalainen kasvitieteilijä ja kelloseppä. Hän osallistui James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle ja oli siten ensimmäinen suomalainen, joka kävi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.

Spöring nuoremman tiedetään opiskelleen valmistavan koulun jälkeen Turussa lääketiedettä vuosina 1745 ja 1746, mahdollisesti aina vuoteen 1753 asti, jolloin hän matkusti Uppsalaan jatkaakseen opintojaan. Carl von Linnén ansiosta hän kiinnostui kuitenkin luonnontieteistä, vaikka ei niitä tiettävästi opiskellut. Mahdollisesti 1755 hän lähti merille, myöhemmin hän asettui Lontooseen ja toimi siellä kelloseppänä. Hän myös toimi Englannissa asuvan ruotsalaisen kasvitieteilijän Daniel Solanderin sihteerinä.

Kun Solander sai luvan astua laivaan, oli luonnollista, että hänen sihteerinsä seurasi häntä. Tämä sihteeri oli suomalainen Herman Dietrich Spöring.

James Cookin ensimmäisen Tyynenmeren-tutkimusretkikunnan suomalaisjäsenestä Herman Dietrich Spöringistä ei tiedetä juuri mitään, sillä hänen elämästään kertova lähdemateriaali on hyvin niukka. Edes yhtään kuvaa Spöringistä ei ole säilynyt jälkipolville.

Joka tapauksessa Herman Dietrich Spöring oli sivistyneistöä. Hänen isänsä, niin ikään Herman Dietrich Spöring, toimi Turun akatemian lääketieteen professorina. Myös äidin Hedvig Ulrika Meurmanin kolme sisarta olivat naimissa Akatemian professorin kanssa.

Kasvuympäristö herätti Spöringissä kiinnostuksen tieteeseen. Hän opiskeli lääketiedettä Turun akatemiassa vuosina 1745-1746, mahdollisesti jopa vuoteen 1753, jolloin hän matkusti Upsalaan jatkaakseen ja laajentaakseen opintojaan. Tekikö hän näin, on epävarmaa.

Spöringin perheellä oli läheiset suhteet Carl von Linnéhen, mutta tämän kirjeissä ei ole mainintoja pojasta eikä häntä mainita Linnen oppilaiden luettelossa eikä yliopiston matrikkelissa. Myös kysymys, miksi Spöring mahdollisesti jätti opiskelunsa kesken, jää hämärän peittoon.

Spöring vietti Ruotsissa kaksi vuotta, minkä jälkeen tiedot hänestä muuttuvat entistäkin vaillinaisemmiksi. Todennäköisesti hän lähti Tukholmasta 1755 ja luultavasti merille. Millä laivoilla hän purjehti ja mikä hänen tehtävänsä niillä oli, on arvoitus. Tavalla tai toisella hän lienee ollut tekemisissä hollantilaisten kanssa (näin voi päätellä Cookin Jaavan-merkinnöistä, joiden mukaan Spöring ymmärsi hollantia), ennen kuin hän mitä ilmeisimmini asettui Lontooseen.

Seuraava varmaksi katsottava tieto Spöringistä on kirjeessä, jonka Solander lähetti opettajalleen Linnélle Endeavourin matkan alkuvaiheessa. Rio de Janeirossa päivätyssä viestissä Solander kertoo:

Turun edesmenneen professorin Spöringin poika on täällä kanssani, kirjurina; hänen nimensä on Herman Dietrich, hän on lähtenyt merille Ruotsista 1755 ja ollut 11 vuotta Lontoossa kelloseppänä. Viime vuosina minä olen teettänyt hänellä kirjallisia töitä.



http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c2/Endeavour_at_Endeavour_River%2C_by_Johann_Fritzsch_c._1786.JPG

Iso valliriutta: Endeavour vaurioituu, kun maininki heittää sen iltahämärissä koralliriuttaan. Rannikon kartoitus katkeaa pariksi kuukaudeksi, jona aikana retkikunta tutkii luontoa.

Endeavour oli laskemassa 11-6-1770 maihin pieneen lahdelmaan, jossa haluttiin täyttää vesivarastot. Laivaa ohjattiin varovaisesti rannikon koralliriuttojen ohi. Yllättäen mereltä vyöryi maininki, joka heitti laivan päin riuttaa. Terävät korallit repivät laivan pohjan auki, ja Endeavour alkoi vajota. Merisotilaiden ripeyden ansiosta laiva kuitenkin saatiin pysymään pinnalla. Kun vauriot tutkittiin, huomattiin, ettei alus kestäisi kunnostamatta pitkää purjehdusta kotiin.

Jaavassa miehistöön iskivät trooppiset taudit, joista vakavin oli punatauti. Laivan lääkäri kuoli, ja muun muassa Banks, Solander ja Spöring sairastuivat vaikeasti. Kun Endeavour joulukuussa 1770 suuntasi kulkunsa kotimatkalle kohti Kapkaupunkia, suuri osa merisotilaista ja tutkijoista oli sairaana.

Herman Spöring kuoli kuumana tammikuun päivänä 1771. Kapteeni Cook merkitsi tapahtuneen lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Spöringin hautapaikaksi tuli 10° eteläistä leveyttä ja 103° itäistä pituutta. Paikka sijaitsee Intian valtameressä jotakuinkin tarkalleen 300 kilometrin päässä nykyään Australialle kuuluvasta Joulusaaresta.

Spöringin jälkeen menehtyi monta merisotilasta ja Banksin retkikunnan jäseniä. Kun Endeavour saapui takaisin kotiin 13. heinäkuuta 1771, matkalle lähteneistä oli hengissä vain hieman yli puolet - tavallinen luku tuohon aikaan.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a4/Endeavour%2C_Bayldon%2C_Francis_J._B.jpg

Spöringin Cookin retkellä tekemiä piirroksia säilytetään British Libraryn tiloissa, British Museumin kokoelmissa on myös hänen tekemikseen tunnistettuja luonnoksia sekä Solanderin nimiin merkittyjä mutta ilmeisimmin Spöringin laatimia käsikirjoitustekstejä.

Spöringin mukaan on nimetty ainakin kaksi katua Australiassa, yksi pääkaupungissa Canberrassa. Toinen taas on Townsvillen kaupungissa James Cook -yliopiston kampusalueen osassa, jossa sijaitsee luonnontieteellisen tiedekunnan rakennuksia.

Uuden Seelannin pohjoissaaren itärannan Tolaganlahdella on kapteeni Cookin Spöringin mukaan nimeämä pieni saari, muutama sata metriä leveä ja alle kilometrin mittainen. Saaren nykyinen maorinkielinen nimi on Pourewa. Turun Rettigin palatsin seinässä on Spöringin muistomerkki, jossa on tältä saarelta tuotu kivi.

Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.


Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.


Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.


Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.


Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä. Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.



Löytöretkellä

Turussa 11-6-2010

Simo Tuomola


Ei kommentteja: