tiistai 28. lokakuuta 2014

Simon Kiivailija

Tänään 28-10 vietämme Apostolien Simon Kiivailijan ja Juudas Jaakobin pojan (Taddeuksen) muistopäivää. Ennen vuotta 1774 muistopäivää vietettiin Suomessakin pyhäpäivänä.

Taddeus (kreikaksi Thaddaios) tai Lebbeus oli Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostoleista.


Sankt Simon
 Sankt Simon. Simon Ivraren med sitt helgonattribut: sågen. sv:Målning av anonym caravaggist (1600-talets första hälft). Pyhä Simon Caravaggion tyyliin tallennettuna.

Caravaggio (29. syyskuuta 1571 Milano18. heinäkuuta 1610 Porto Ercole; oikealta nimeltään Michelangelo Merisi da Caravaggio; hänestä käytetään hänen kotikylänsä nimeä) oli italialainen taidemaalari barokin ajalta. Hän maalasi dramaattisia, isokokoisia töitä pyhimyksistä ja muista uskonnollisista aiheista. Hänen tummasävyisissä töissään on erityisen mestarillista valon ja varjon käyttö chiaroscurolla sekä ihmisen ihon ja lihaksiston kuvaaminen.

Simon Kananeus eli Simon Kiivailija oli synoptisten evankeliumien ja Apostolien tekojen mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostoleista. Johanneksen evankeliumissa häntä ei mainita. Hänellä oli lisänimi erotukseksi Simon Pietarista, ja häntä kutsuttiin Kananeukseksi Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa, ja Kiivailijaksi (selootti) Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa.

Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa käytetty lisänimi ”kiivailija” kirjoitetaan kreikankielisessä ζηλωτης, joka translitteroituna on ”zelotes”. Sana zelotes taas tarkoittaa selootteja, Rooman valtaa vastustaneista kapinallisia, "kiivailijoita", joilla oli 1. vuosisadalla oma juutalainen puolue.

Simon Kiivailijan ja Simon Kananeuksen yhdistämiseen samaksi henkilöksi on saattanut vaikuttaa kahden lähes samanlaisen sanan aiheuttama sekaannus, sillä hepreankielinen sana "kanai" tarkoittaa myös selootteja

Erään kristillisen perimätiedon mukaan Simon Kiivailija olisi syntynyt Galilean Kaanaassa ja hän olisi ollut sulhasena Kaanaan häissä, joissa Jeesus muutti veden viiniksi. Johanneksen evankeliumista, joissa häistä kerrotaan, morsiamen ja sulhasen nimiä ei kuitenkaan mainita.

Pyhä Pietari eli Pietari eli Keefas (muinaiskreikaksi Πετρός petros, hepreaksi כיפא ke:fa: "kallio"), alun perin nimeltään Simon (muinaiskreikaksi Σιμών simo:n), myös Simon Pietari, oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista. Synoptisten evankeliumien mukaan Pietari oli ammatiltaan kalastaja.

 
 Pietro Perugino, Taivasten valtakunnan avainten luovutus apostoli Pietarille, 1480–1482.

18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Simon Pietari taisi hävittää avaimet, sillä ainuttakaan ihmistä ei ainakaan vielä ole taivaaseen päässyt.

Tänään 28-10 me Simot saadaan taas olla ihan simoina, vaikkei vappu olekaan. Nimmareitaan viettäviä Simoja on tässä maassa kaikkiaan noin 15000. Voisimme pitää vaikka nimmaripäivät omassa nimikkokunnassa Simossa, käväistä Simon kirkossa, muistella Simon kahakkaa, kalastaa lohta Simojärvestä alkavassa Simojoessa, taivaltaa Simonkyläntien museotietä halki Simonkylän tai odotella turhaan junan pysähtymistä Simon rautatieasemalle.

 
Simon kirkko keväällä 2009

Tiesitkö muuten, että Lissabon sijaitsee Simojoen suulla. Ihan oikeasti siellä on sen niminen asumaton saari.

Lissabon on pieni asumaton saari Perämerellä Simon kunnan vesialueella Lapin läänissä. Saari sijaitsee Simojoen suulta noin 3,5 kilometriä lounaaseen, Saikanselän luoteisosassa, Korkiakarin ja Selkäkarinmatalan saarten välissä.

Tai että Simo kirkon arkkitehtina on toiminut Kakolan graniittilinnankin suunnitellut Ernst Bernhard Lohrman. Ja että Portugalin pääkaupunki Lissabon on rakennettu Turun ja Rooman tavoin seitsemälle kukkulalle. Jee.

Ernst Bernhard Lohrmann (30. kesäkuuta 1803 Westfalen17. kesäkuuta 1870 Tukholma) oli saksalaissyntyinen suomalainen kirkkoihin ja julkisiin rakennuksiin erikoistunut arkkitehti. Simon kirkko, puusta (1846).

 Simon kirkko on Simon kunnan kirkonkylällä Simoniemessä sijaitseva kirkkorakennus. Sen on suunnitellut Ernst Bernhard Lohrmann ja se on valmistunut vuonna 1846.

 

 Turun vankila, 1853 - Ernst Lohrmannin suunnittelema Kakolan vanha osa edustaa pyörökaarityyliä.
 

Alunperin nimi Simo tulee Vanhan Testamentin nimestä Simeon, joka merkitsee rukouksen kuulemista. Vuosina 1662-1907 Simon nimipäivä oli almanakassa 5. tammikuuta, jolloin vietettiin pylväspyhimys Simeon Stylitan muistopäivää.

Kiven Seitsemässä veljeksessä Simeoni oli saarnamies, kokki ja juoppolalli. Simeoni, liuhuparta, valittaa se ihmisparka, syntinen, saatana, kurja. Ja arvaatte varmaan kuka sai koulussa aina esitettäväkseen Simeonin roolin. Jep.

Kristinuskossa vietetään näin Simon päivänä myös Pyhän Juudas Thaddeuksen muistopäivää. Hän oli toivottomien tapausten suojelupyhimys, joka usein sekoitetaan kavaltajaksi leimattuun Juudas Iskariottiin. Raamatun tunnettuja Simoja olivat myös opetuslapsista Simon Pietari eli Keefas, Kallio ja Simon Kiivailija eli Simon Kananeus.


 

Turun historian Simoista voisi mainita vaikkapa tallinalaisen muurarimestari Simon, joka tuli tänne vuoden 1429 kaupunkipalon jälkeen antamaan apua kivirakentamisessa ja Turun linnan päällikön Simo Tuomaanpojan, jolle Kustaa Vaasa tuli 1555 henkilökohtaisesti antamaan sapiskaa. Tuolloin muuten linnassa oli jo 23 maalattua taulua.


 Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553.

Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553.
Juhana ja Katariina saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Turun linnasta muodostui pienimuotoinen renessanssihovi,

 Eikä pidä unohtaa sitäkään Simoa, joka saapui kuningatar Katariina Jagellonican hoviseurueen mukana Puolasta Turun linnaan jouluaattona 1562. Mies oli ilmeisesti ensimmäinen trumpetin soittaja maassamme.

Musiikkisimoista voisi mainita myös Simo Santapukin, Simo Silmun tai vaikkapa Simo Salmisen, jonka esittämä Jukka Virtasen sanoittama Politiikkalaulu veisi kenet tahansa Simon varmaan vaalivoittoon: Kaiken aikaa yhtykää, Simon kelkkaan ryhtykää, kukaan ei nyt ilman jää, Simo järjestää.

Ja vielä yksi Simo muistojen tynnyristä: Simo Sisu, tuo Ankkalinnan tomakka poliisimestari, irlantilainen Chief O'Hara. Kun joskus kuljeskelin New Yorkin sivukujilla, enkä suostunut ostamaan tyrkytettyä huumeannosta joltain katukauppiaalta, sain punapartana kuulla tuomion perääni: Irish bastard!


 
Uuden Amsterdamin kartta vuodelta 1660. Kaupunki perustettiin Manhattanin eteläkärkeen.New Yorkin alueen alkuperäisiä asukkaita ovat Lenape-intiaanit. Hollantilaiset uudisasukkaat perustivat Manhattanin saaren eteläosaan Nieuw Amsterdamin (suom. Uusi Amsterdam) vuonna 1626.

Niillä samoilla kujilla vaelteli aikoinaan myös suomalainen näyttelijä Aarne Orjatsalo, joka pakeni sisällissodan Suomesta kuolemantuomittuna maailmalle ja New Yorkissa mies myös kuoli 1.1.1941. Veikko Huovisen ohella hän on tunnetuimpia Simossa syntyneitä.


Nimettynä päivänä
Turussa 28-10 2014
Simo Tuomola




Ei kommentteja: