sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Turun Sitka

Tällä päivämäärällä 18-10 vietämme Alaskan päivää:

Alaska: Alaskan päivä (Alaska Day). Juhlitaan Yhdysvaltain suorittamaa Alaskan ostoa Venäjältä vuonna 1867 ja tuona päivänä tapahtunutta vallan siirtoa Venäjän lipun laskiessa ja Yhdysvaltain lipun noustessa vallanluovutusseromoniassa Sitkassa Alaskassa.





Harmonia, Achim Kühn, 1996. Aurajoki.

Sen puitteissa voisikin kysyä, mikä on Yhdysvaltain suurin kaupunki ? Niinpä - se on Alaskan Sitka - pinta-alaltaan.



Sitka (City and Borough of Sitka; vuosina 1804–1867 Novoarkangelsk (ven. Новоархангельск, Novoarhangelsk)) on kaupunki ja borough Baranofinsaaren länsilaidalla Alexanderin saaristossa Alaskan osavaltiossa. Se on pinta-alaltaan Yhdysvaltain suurin kaupunki. Sitkan asukasluku on kuitenkin vain vajaat 9000 henkeä, millä se on Alaskan neljänneksi väkirikkain kaupunki.





 Sitka noin vuonna 1805

Nimi Sitka tulee tlingitin kielen sanasta Sheet’ká, joka on supistuma nimestä Shee At'iká - "kansa Sheen ulkopuolella".

Kaupunki liittyy yllättävällä tavalla myös Turun historiaan.



 
Kun tuossa aikoinaan tallustelin Berliinin katuja, käväisin myös St. Maryn goottikirkossa, joka on hienoine taidekokoelmineen harvoja keskiajalta säilyneitä kaupungin rakennuksia. Huomioni kiinnittyi länsiporttaalin 1970 uusittuihin komeisiin pronssioviin, joiden suunnittelija kuulosti kovin tutulta: Achim Kühn.

Turhaan ei Achim Kühnin toteuttama valaanpyrstö-veistos sukella Turussa Aurajokeen täkäläisen laivanrakennushistorian kunniaksi. Valaanpyynnillä on oma osuutensa turkulaisessa historiankuvassa.


 


Turun tuomiokirkossa on suomalaista valaanpyyntialus Turkua esittävä votiivilaiva, jonka aluksen miehistö lahjoitti palattuaan turvallisesti kotimaahan sodan keskeyttämältä matkaltaan

File:Valaanpyyntialus.jpg
 


Kun täällä 1846 laskettiin vesille valaanpyyntiä varten rakennettu parkki Sitka, tilaajana Pietarin venäläis-amerikkalainen yhtymä, innostuivat valaanpyynnistä myös turkulaiset liikemiehet ja perustivat oman valaanpyyntiyhtiön. Sen ensimmäinen alus ostettiin 1851 Bremenistä ja parkki sai komeasti nimekseen Suomi. Isoa kalaa lähdettiin pyytämään Vancouverin vesille.


Vuonna 1852 lähti matkaan ensimmäinen alus, Bremenissä rakennettu 252 lästin parkkilaiva Suomi, seuraavana vuonna hiukan pienempi Turussa rakennettu 241 lästin parkkilaiva Turku. Aluksissa oli saksalaiset päälliköt ja suomalaiset perämiehet ja varsinainen miehistö, harppuunamiehet olivat pääosin saksalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia.

Kolmas alus oli oululainen 221 lästin parkkilaiva Ajan joka lähti matkaan vuonna 1853. Siinä oli ensi kerran suomalainen päällikkö, entinen Suomen I perämies merikapteeni Enberg. Pyyntialue oli Ohotanmeri. Näissä retkikunnissa käytettiin loppuun asti valasveneitä ja käsiharppuunoita valaanpyyntiin.


Kun Turku halusi

rikastua valaanpyynnillä


1800-luvun alkupuolella turkulaiset merenkulkijat huomasivat asuvansa Tyynen valtameren rantavaltiossa, joka hallitsi tuhansia kilometrejä Amerikan läntisintä rannikkoa. Apteekkari Erik Julin visioi sinne turkulaisen valaanpyyntilaivaston, joka toteutuikin osittain. Muuttuvat maailmanpoliittiset asetelmat estivät Turun nousun valaanpyynnin metropoliksi.
Venäjän imperiumi arvosti suomalaisten kykyjä liikkua arktisilla vesillä. Kun Suomi liitettiin valtakuntaan 1809, Venäjä tarjosi ansaintatilaisuuksia suomalaisille osaajille olosuhteiltaan vaativimmilla kaukoalueillaan Venäjän Amerikassa.


Suomi osallistui 1800-luvulla valaanpyyntiin kaikkiaan kuudella aluksella, tosin alukset purjehtivat Venäjän lipun alla. Alukset varusti Suomalais-venäläinen valaanpyyntiyhtiö.

Aurajoen rannoilla oli jo 1700-luvulla rakennettu menestyksekkäitä kauppa-aluksia venäläisille, muistuttaa merihistorioitsija Hannu Kujanen.


Nykyään Yhdysvaltojen osavaltiona Alaskana tunnettu Venäjän Amerikka oli avainasemassa pohjoisimman Tyynen Meren rikkaiden luonnonvarojen hyödyntämisessä. Venäläiset saukkojen ja hylkeiden metsästäjät olivat tunkeutuneet Amerikan rannikkoa etelään Espanjalle kuuluvan Kalifornian pohjoisosiin asti. Valas- ja kalakannat olivat vielä koskemattomat.

Valaista saatava öljy ja rasva olivat niin arvokkaita, että niitä kannatti tulla jahtaamaan maapallon toiselta puolelta. Vieläpä purjelaivoilla Kap Horn tai Hyväntoivonniemi kiertäen. Amerikkalaiset tekivät niin, miksi eivät siis suomalaiset?



Essex photo 03 b.jpg
 Thomas Nickersonin piirros Essexistä ja kaskelotista


Tulokset olivat aluksi kohtalaisia: Suomi sai kahtena pyyntikautena yhteensä 59 valasta, joista valaanrasvaa kertyi noin 30 000 litraa. Valaan hetuloita eli ns. valaanluita joita käytettiin 1800-luvulla muun muassa naisten vaatteissa ja sateenvarjoissa, saatiin noin 5000 dollarin arvosta.

Valtava matka pyyntialueelle tosin oli ainainen haitta: Suomi viipyi ensimmäisellä matkallaan 3 vuotta 9 kuukautta, Turku 4,5 vuotta.

 
 Suomalainen valaanpyyntialus ’’Turku’’ votiivilaivana Turun tuomiokirkossa.
  
Kirkkolaiva eli votiivilaiva (lat. votum, "(uhri)lupaus", "(uhri)lahja", "rukous", "toivomus") on jollekin kirkolle lahjoitettu laivan pienoismalli, joka voi olla esimerkiksi ripustettuna kirkon kattoon. Kirkkolaivaperinne on tunnettu Keski- ja Etelä-Euroopassa ainakin keskiajalta saakka.


Krimin sota pysäytti valaanpyynnin: Suomi ehti sodan tieltä turvaan Saksaan jossa se myytiin, Turku pääsi Alaskan rannikolla karkuun englantilaisilta sotalaivoilta puolueettomana satamana pidettyyn Sitkaan jossa se myytiin, Ajan kaapattiin ja poltettiin Petropavlovskin satamassa.


Sodan loputtua Turusta lähtivät vielä parkkilaivat Grefve Berg (300 lästiä) ja Amur (128 lästiä) sekä Helsingistä priki Storfursten Constantin valaanpyyntiin kaukaiselle Ohotanmerelle. Tuotto oli kuitenkin liian pientä ajan mittaan ja lopulta vuonna 1862 päättyi suomalaisten valaanpyynti pysyvästi.

Sen koommin ei Suomesta ole lähetetty aluksia tähän lajiin, joskin muutamia yksittäisiä suomalaisia on palvellut etupäässä norjalaisilla aluksilla. Yksi oman aluksensa kanssa myöhemminkin toimineista suomalaisista valaanpyytäjistä oli Huippuvuorille vuonna 1873 menehtynyt Johan Mattilas.

Johan Mattilas (18211873) oli suomalainen valaanpyytäjä.

Syksyllä 1872 Mattilaksen Ellida-niminen pyyntialus jäätyi lähelle Huippuvuorten rantaa ja hän jäi kokin kanssa laivaan muun miehistön siirtyessä rannalle, missä oli ruokatarvikevarasto. Siellä koko miehistö kuitenkin kuoli keripukkiin. Seuraavana keväänä 1873 A. E. Nordenskiöld löysi Mattilaksen ja kokin ruumiit jäältä – miehet olivat pyrkineet Nordenskiöldin talvileiriin Mosselbayhin, mutta olivat nääntyneet matkalle.


 
Georg von Rosenin maalaama Nordenskiöldin muotokuva vuodelta 1886.

Turkulainen liikemies ja kansalaisvaikuttaja, apteekkari Erik Julin oli valaanpyyntivarustamon perustamisen kantava voima. Julin oli lääkeaineiden tuonnin kautta perehtynyt kansainvälisen kaupan tarjoamiin voiton mahdollisuuksiin.

Erik Julin (13. marraskuuta 1796 Oulu21. kesäkuuta 1874 Turku) oli Turun kaupunginapteekkari, kauppaneuvos. Hän oli aloitteellinen monissa yleishyödyllisissä yrityksissä. Hän oli Turussa toimivan Turun konepajan omistajia, Turun laivatelakan toimitusjohtaja vuodesta 1857. Hän oli mukana perustamassa Pohjanmaan höyrylaivayhtiötä. Turun ensimmäinen vapaapalokunta perustettiin hänen ansiostaan 1838.



  
 
 Erik Julin.

Julin oli se visionääri, joka näki kilpailussa amerikkalaisten kanssa kultakaivoksen, historioitsija Hannu Kujanen toteaa. Tähän tarvittiin Venäläis-amerikkalaiselta kauppakomppanialta yksinoikeudet valaanpyyntiin valtavalla alueella nykyisen Vancouverin paikkeilta pohjoiseen.

Julinin suunnitelmahan oli rakentaa mahtava laivasto, Kujanen sanoo, mutta hän oli myös varovainen liikemies. Ensimmäiset laivat lähtivät Turusta 1851. Pyynti tuotti hyvin ja kaikki sujui hyvin. 


Krimin sodan 1854-55 aikana Turku-alus oli suojassa puolueettomassa Kodiakin satamassa. Petropavlovskissa Englannin kuninkaallinen laivasto poltti yhden aluksen lasteineen. Kolmas pääsi onnella ja lahjomalla kotimaahan.




Valaanpyyntialus Vega 

Kaikkiaan Venäläis-Suomalainen Valaanpyyntiyhtiö rakennutti viisi pyynnin tukialusta ja suuren joukon amerikkalaismallisia valaanpyyntiveneitä. Tukikohtana toimi Novo Arkangelskin satama, nykyinen Sitka USA:n Alaskassa.

Yhdysvaltalaisten valaanpyytäjien ryöstöpyynti osoittautui lopulta tuhoisaksi. Vuonna 1860 valaanpyyntiyhtiö lakkautettiin kannattamattomana. Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille vuonna 1867.

  
Isoja kaloja kannattaa aina pyytää, vaikkei niitä saisikaan.

Kalastamassa
Turussa 18-10 2015
Simo Tuomola

Ei kommentteja: