keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Torolinna

Tänään 10-3 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun kuningas Kustaa II Aadolf vastaanotti Turun Torolinnassa asuessaan tänne saapuneet ulkolaiset rauhanvälittäjät 1616 sodassa Venäjää vastaan.

 

Torolinnassa eli Turun linnan esilinnassa siksi, että tuli oli turmellut linnaa pahoin kuninkaan edellisen vierailun aikana 1614. Kuningas oli tuolloin saapunut huhtikuussa Turkuun kuudeksi viikoksi ja 19. huhtikuuta linnassa oli syttynyt tulipalo, jossa kuningas menetti osan matkatavaroistaan. Kuningas käskytti palon aikana mm. väkeä pelastamaan vangit tyrmistään.





Kustaa II Aadolf
 Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 16111632.

Päälinnan tuhouduttua pahoin linnan elämä siirtyi kokonaan esilinnaan ja niinpä kuningaskin asusti Torolinnassa keväällä 1616 vieraillessaan tällä kertaa kolmisen kuukautta Turussa.

Kustaa II Aadolf oli luvannut turvata valtakunnan Sigismundilta ja venäläisiltä ja oli kutsunut 13. tammikuuta säätyjen edustajat Helsinkiin maapäiville, ainoaan säätykokoukseen ilman Ruotsin edustajia.


Turusta Helsinkiin matkasivat mm. Sigismundin vanhat kannattajat valtakunnankansleri Axel Oxenstierna, eversti Aksel Kurki, Turun maaherra Juhana De la Gardie, Henrik Henrikinpoika Horn, Klaus Laurinpoika Fleming, Turun kirkkoherra Jaakkima Stutaeus sekä piispa Eerik Eerikinpoika Sorolainen.

Helsingin valtiopäivät avattiin 22. toukokuuta, mutta sitä ennen kuningas ehti olla mukana ystävänsä ja opettajansa Evert Hornin hautajaisissa Turun tuomiokirkossa 25. helmikuuta. Sotamarski Evert Kaarlenpoika Horn, kuningas Kustaa II Aadolfin sotataidon opettaja oli kuollut 24. heinäkuuta 1615 Pihkovan linnoitusta piiritettäessä sotaretkellä Venäjää vastaan. Viimeisen leposijansa hän sai Tuomiokirkossa Pyhän Ruumiin kuorin holvista.


 
Evert Kaarlenpoika Horn af Kanckas (ruots. Evert Karlsson Horn) (11. kesäkuuta 1585 Haapsalu24. heinäkuuta 1615) oli sotilas ja Ruotsin sotamarsalkka vuodesta 1614. Hän oli Kaarle Henrikinpoika Hornin poika.

Näin kuninkaalla oli Turussa henkilökohtaisiakin syitä vastaanottaa 10-3 1616 tänne saapuneet Stolbovan rauhanväittäjät, hollantilaisen Andries van Wouwn ja englantilaisen Henry Buddelin, joilla oli kummallakin samalla myös oman maansa etuja valvottavana Venäjän suhteen.
 
 

Turussa  rauhanvälittäjät ihastelivat Tuomiokirkkoa ja kaupungin mäkien päällä sijaitsevia noin 400 tuulimyllyä. Kustaa II Aadolf solmi lopulta  27. helmikuuta 1617 Stolbovan rauhan, jossa Venäjä luovutti Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin.


Rauhanneuvotteluissa välittäjinä toimi kaksi valtuuskuntaa, englantilainen ja hollantilainen. Englannin valtuuskuntaa johti John Mericke ja Alankomaiden valtuuskuntaa Reinoud van Brederode.

Yhteydenpito puolalaisiin kiellettiin valtakunnassa, samoin katolilaisuus. Lähtiessään Turusta kuningas muisti vielä läksyttää Turun läänin voutia laiminlyönneistä; ehkä te huolehditte enemmän olutkannusta kuin asioista, joista teidän pitäisi pitää huolta.

Torolinnassa
Turussa 10-3 2016
Simo Tuomola

Ei kommentteja: