sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Dies Solis

Kas - pitää paikkansa tuo sunnuntain latinankielinen nimi Dies Solis, Auringon päivä. Saksien auringon jumala Sunne ja skandinaavien Sunna siinä on taustalla, mutta oma osansa on myös Rooman keisari Konstantinus I Suurella, jonka edikti määräsi tällä päivämäärällä 7-3-321 dies Solis Invictin eli Voittamattoman Auringon jumalan päivän, sunnuntain, lepopäiväksi koko keisarikunnassa.

Ei oltu täällä osa keisarikuntaa, mutta joskus vanhemmalla roomalaisajalla 50-200 jaa Aurajokilaaksoon muutti uudisasukkaita Skandinaviasta ja turkiskauppaa käytiin myös Baltian suuntaan. Nuoremmalta roomalaisajalta 200-400 jaa tehdyt löydöt, ylelliset ja kalliit tuontitavarat, kuvaavat jo taloudellista nousukautta.

Latinan Aurum, Au, kulta, tulee kaiketi muinaishebrean sanasta aor, joka merkitsee valoa. Kullan ja auringon väliseen yhteyteen onkin uskottu kautta aikain, ja kulta oli tosi harvinainen materiaali Suomessa esihistoriallisella ajalla. Nuoremmalta roomalaisajalta kultaa on löytynyt vain Varsinais-Suomesta; Nousiaisten kultainen eläinpäärengas on hienoimpia ajan esineitä koko Itämeren alueella. Rengas on valmistettu Skandinaviassa noin 200-luvulla.



Kultainen eläinpäärengas Nousiaisista Kuva: Museovirasto / T. Syrjänen (1978)


Niinpä Aurajoki saa nimelleen valoisammankin selityksen, vaikka se yleensä yhdistetäänkin muinaisruotsin vesiväylään; aathra.

Ja missä on vaurautta, siellä on tietenkin myös vaurauden ottajia, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.


Aurajoella
Turussa 7-3-2010
Simo Tuomola


4 kommenttia:

punainen turku kirjoitti...

niin, meinas unohtua tuo egyptin auringon jumala ra; Au-Ra

punainen turku kirjoitti...

niin, meinas unohtua tuo egyptin auringon jumala ra; Au-Ra

punainen turku kirjoitti...

niin, meinas unohtua tuo egyptin auringon jumala ra; Au-Ra

punainen turku kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.