Vanha ja Uusi Turku
1752 – Daniel Juslenius, suomalainen kirjailija, piispa ja isänmaanystävä (Aboa Vetus et Nova) (s. 1676)
Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 – 17. heinäkuuta 1752) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielten (1712–) sekä teologian (1727–) professori.
Jusleniusta on pidetty Suomen ensimmäisenä fennofiilinä ja innokkaana suomalaisuuden puolestapuhujana.
Hän esitti teoksissaan suorastaan liioittelevia kuvauksia Suomen kansan menneisyydestä. Hän kirjoitti muiden muassa teoksen Aboa Vetus et Nova ("Vanha ja uusi Turku", 1700), jossa hän esitti antiikin Rooman ja Kreikan sivistysten olevan peräisin Suomesta.
Toinen Jusleniuksen teoksista oli Vindiciae Fennorum ("Suomalaisten puolustus", 1703). Molemmat teokset edustavat kotiseutukuvauksia, joiden kirjoittaminen tuli 1600-luvun puolivälistä lähtien muodikkaaksi. Kuvausten tarkoituksena oli inventoida suurvalta-ajan Ruotsin omistuksia.
Näin muistelin viimeksi miestä syntymäpäivänään:
Maagog
Tuon ajan goottilaisen historiankirjoituksen mukaisesti suomalaisuuden sukujuuret yltävät suoraan raamatun tekstiin Jaafetin jälkeläisten ottaessa vedenpaisumuksen mentyä haltuunsa Turun alueen ja sitä myötä Suomen Maagogin johdolla. Tänne sijoittui tavaranvaihtoon tarkoitettu paikka turku, josta kasvavan asujamiston myötä varttui kaupunki nimeltä Turku.
Hesekiel:
38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
39:6 Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Ilmestyskirja:
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
Eipäs tarvita suurtakaan ennustusten lukijaa, kun tuosta tekstistä "tunnistaa" Maagogin rantamaan juuri Turun seuduksi, jota tuli on totisesti usein kaltoin kohdellut. Varsinaisen maisterinväitöskirjansa Vindiciae Fennorum, Suomalaisten puolustuksen hyväksynnän 7.10.1703 myötä Juslenius sai maisterinvihkiäisissä priimuksen arvon.
Goog eli Maagog oli raamatun mukaan Jaafetin poika, jonka asuinpaikka sijaitsi pohjan perillä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin Skyytiasta ja skyyttalaisista, joiden alue ei tainnut ihan tänne saakka yltää. Turhaa siis Turussa on skyyttien kulta-aarteen etsintä, mutta muinaisuutemme kuvan tuumaus on silti aina ajankohtaista.
Ensimmäistä kertaa latinankielinen sivistyneistö saa kuulla myös suomalaisesta erikoisuudesta, joka herättää vieläkin ihmetystä maailmalla:
Meillä on myös erikoinen ruokalaji, jota ei muualla tavata. Se keitetään ruismaltaista ja paistetaan sitten uuninlämmössä leivän tavoin, kuitenkin niin, että se pannaan ensin tuohiroveeseen. Tämä ruoka on väriltään tummaa, mutta tavattoman makeaa. Sitä sanotaan mämmiksi ja syödään pääsiäisenä happamattoman leivän muistoksi.
Aboa vetus et nova ei
ole nykyisestä näkökulmasta tieteellisesti kestävä teos. Jusleniuskin
valitteli lähteitten vähäisyyttä. Hän käytti mm. Raamattua
todistellessaan suomalaisten tulleen vedenpaisumuksen jälkeen Maagokin
johdolla Suomeen.Suomen kielen hän päätteli heprean ja kreikan sukukieleksi, joka on puolestaan mm. venäjän, puolan, unkarin, böömin ja moldavian kantakieli. Huomattavaa Jusleniuksen päättelyissä on se, että hän nojautui yleensä aikansa lähteisiin, eikä sepittänyt asioita omasta päästään.
Aboa vetus et nova -teoksen kestävin ja tämän päivän lukijan kannalta kiinnostavin osuus on kirjoittajan ajan Turun kuvaus. Juslenius selittää seikkaperäisesti kaupungin topografiaa ja antaa tietoa mm. Ryssänmäen ja Multavierun synnystä, Mätäjärvestä, kaupungin hallinnosta, elinkeinoista ja kaupunkilaisten elämästä.
Korppolaismäki oli Vartiovuoren ja nykyisen Kakolanmäen ohella ensimmäisiä kalliosaaria, jotka pilkistivät Turun alueella esiin Litorinameren pinnan alta joskus 4000 eaa. Sinne oli saaristossa matkaavien kauppiaiden ja seikkailijoiden helppo laskea maihin jo rautakaudella.
Korppolaismäen rinteeltä onkin läheltä entisen Sikaojan suualuetta tehty itäbalttilainen polttohautalöytö, joka on ajoitettu vanhemmalle kansainvaelluskaudelle noin 500 jaa. Sinne saapuneen matkalaisen viimeinen leposija piti sisällään hopeisen rengaskoristeisen kaarisoljen ja hopeisen rannerenkaan sekä kaksi keihäänkärkeä. Siitä olisi hyvä lähteä Turussa aarreretkelle menneisyyteen.
Ja aikaa kuvaavasti - juuri nyt alueella jylläävät koneet raivaten historiaa uuden ajan tieltä.
Kel aarre on
Turussa 17-7-2012
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti