1772 – Ruotsin kuningas Kustaa III täydensi vallankaappauksensa sanelemalla uuden hallitusmuodon, mikä päätti puoli vuosisataa kestäneen säätyvallan Ruotsissa ja asetti hänet valistuneeksi itsevaltiaaksi.
Kustaa III (24. tammikuuta (J: 13. tammikuuta) 1746 Tukholma – 29. maaliskuuta 1792 Tukholma) oli Ruotsin kuningas vuosina 1771–1792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–1790).
Kustaa III:n kuolinnaamio. Nordiska museet.
Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti lopulta vakavan konfliktin aateliston kanssa, ja häntä vastaan syntyi salaliitto, joka johti hänen murhaansa.
Kustaa III tuli kuninkaaksi 25-vuotiaana, isänsä Aadolf Fredrikin kuoleman jälkeen. Ruotsin hallitusvalta kuului tuolloin säädyille, joten kuninkaan tehtäväksi jäi muodollisena valtionpäämiehenä toimiminen. Kustaalle ei kuitenkaan tällainen sivustakatsojan rooli riittänyt, sillä hänet oli kasvatettu valistuneen yksinvaltiuden kannattajaksi.
Rajaton itsevaltius oli vuoden 1721 perustuslailla muuttunut valtiopäivien, neljän säädyn, rajattomaksi vallaksi kuitenkin siten, että aatelissääty oli tasa-arvoisempi kuin toiset. "Vapauden aika" oli käytännössä aatelisvallan aikaa erityisesti ulko- ja sotilaspolitiikassa.
Näistä asioista päättävän salaisen valiokunnan voimasuhteet olivat: aatelisto 50, papisto 25, porvaristo 25 sekä talonpoikaissäädyn 25 edustajaa, jotka kutsuttiin ns. suuren salaisen valiokunnan istuntoon erittäin tärkeitä ratkaisuja tehtäessä - lähinnä kuulemaan valmista.
Toimeenpanovaltaa edusti valtioneuvosto (valtaneuvosto), johon kuului 12 - 14 valtioneuvosta sekä kansliapresidentti (vastasi pääministeriä). Valtioneuvosto esitteli lait (yleensä salaisen valiokunnan valmistelemat) säätyjen hyväksyttäviksi. Valtioneuvoston puheenjohtajana toimi kuningas, jolla oli kaksi ääntä ja jonka ääni ratkaisi äänestyksen mennessä tasan. Kuninkaan virallinen valta rajoittui äänivaltaan valtioneuvostossa.
Yritettyään ensin turhaan vaikuttaa asioihin laillisilla keinoilla, päätti Kustaa lopulta turvautua armeijan avulla tehtävään vallankaappaukseen. Upseeristo oli ollut jo pitkään tyytymätön siihen, miten armeijan tarpeet huomioitiin valtiopäivillä. Kustaa arvioi, että armeija todennäköisesti asettuisi säätyjen ja kuninkaan välisessä konfliktissa kuninkaan puolelle.
Johan Christopher Toll (1. helmikuuta 1743 – 21. toukokuuta 1817) oli ruotsalainen sotamarsalkka ja poliitikko. Tollilla oli merkittävä rooli kuningas Kustaa III:n vuonna 1772 tekemässä vallankaappauksessa, sillä hän suostutteli Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Kristianstadin varuskunnan kuninkaan puolelle.
Vallankaappauksen suunnittelu alkoi keväällä 1772. Kustaan tärkeimpinä avustajina suunnittelussa olivat suomalaissyntyinen vapaaherra Jakob Magnus Sprengtporten ja ruotsalainen ylijahtimestari Johan Christopher Toll. Sprengtportenin tehtävänä oli nostaa kapinaan Suomenlinnaan sijoitetut armeijan yksiköt, kun taas Tollin vastuulla oli Skåneen sijoitettujen joukkojen suostuttelu Kustaan puolelle. Tätä suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan elokuussa 1772.
Jakob Magnus Sprengtporten (1727 – 2. huhtikuuta 1786) oli suomalainen upseeri ja poliitikko. Hänellä oli merkittävä rooli Kustaa III:n vuonna 1772 tekemässä vallankaappauksessa.
Jakob Magnus Sprengtporten
Sprengtportenin vallankaappaussuunnitelmaan sisältyi suuria riskejä. Kaikki sujui kuitenkin suunnitelmien mukaan aina sihen asti, kun olisi pitänyt lähteä Turusta kohti Tukholmaa. Myrskyisän sään vuoksi jouduttiin Pohjanlahden yli purjehtimista lykkäämään, ja kun Sprengporten vihdoin saapui joukkoineen Tukholmaan 19-8 1772, oli kuningas jo ehtinyt tehdä oma-aloitteisesti vallankaappauksen.
Kustaa III oli kuitenkin erittäin kiitollinen Sprengtportenille ja palkitsi tämän ylennyksellä kenraaliluutnantiksi.
Kustaan uhkapeli kannatti. Säätyjen 50 vuotta kestänyt valta romahti yllättävän nopeasti. Kustaa saneli 21. elokuuta 1772 uuden hallitusmuodon, joka säätyjen edustajien oli pakko hyväksyä sotilaiden läsnäollessa. Kansalla ei juurikaan ollut halua puolustaa säätyjä, sillä säätyvallan viimeiset vuodet olivat olleet poliittisesti hyvin riitaisia ja sekavia. Valtiontalous oli käynyt konkurssin partaalla.
Kustaa osasi varmistella kansansuosiotaan taitavalla propagandalla, joka liioitteli säätyvallan epäkohtia ja lupasi kuningasvallan tuovan vakautta ja parempaa elintasoa. Hän myös virkisti kansan muistoja Ruotsin aiemmasta suurvalta-asemasta ja esitteli itsensä Kustaa Vaasan ja Kustaa II Aadolfin urotekojen jatkajana.
Uusi hallitusmuoto siirsi toimeenpano- ja nimitysvallan kuninkaalle. Aiemmin toimeenpanovaltaa käyttänyt valtaneuvosto muuttui neuvoa-antavaksi hallintoelimeksi. Myös budjettivalta siirtyi kuninkaalle, tosin hän joutui määrävälein selvittämään valtakunnan rahojenkäyttöä säädyille. Uusille veroille oli saatava säätyjen suostumus.
Lainsäädäntövalta jaettiin kuninkaan ja säätyjen kesken, eli molemmilla oli toisaalta aloiteoikeus uusiin säädöksiin, toisaalta mahdollisuus estää uusien säädösten voimaantulo (ns. veto-oikeus). Valtiopäivien koollekutsumiseen oli oikeus vain kuninkaalla. Tuomiovalta annettiin valtaneuvostolle, jonka äänestyksissä kuninkaalla oli kaksi ääntä.
Kustaa otti hallitusmuotoonsa runsaasti vaikutteita Kustaa II Aadolfin vuoden 1611 hallitsijanvakuutuksesta. Sanamuodoltaan hallitusmuoto oli monin paikoin hyvin tulkinnanvarainen. Tämä saattoi johtua kiireellisestä laatimisaikataulusta, mutta tulkinnanvaraisuus saattoi myös olla tahallista. Kun syntyi epäselvyyttä jonkin säännöksen tarkoituksesta, saattoi kuningas tulkita sen omalta kannaltaan parhain päin.
Vuoden 1772 hallitusmuoto muutti Ruotsin perustuslailliseksi monarkiaksi, jossa kuninkaalla oli hyvin vahva asema.
Vuoden 1772 hallitusmuotoa täydensi vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja. Molemmat korvattiin Ruotsissa vuoden 1809 hallitusmuodolla. Suomessa molemmat pysyivät voimassa koko autonomian ajan ja ne korvasi vasta vuoden 1919 hallitusmuoto, joka puolestaan korvattiin vuonna 2000 uudella perustuslailla.
Vaikka Kustaa lisäsikin huomattavasti kuninkaan valtaa, oli hänellä eurooppalaisiin virkaveljiinsä verrattuna varsin vaatimaton asema. Esimerkiksi Ranskassa ja Preussissa kuningas oli ehdoton itsevaltias, jonka ei tarvinnut jakaa valtaansa kenenkään kanssa.
Valtatyhjiössä
Turussa 21-8 2021
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti