Hannu - TS alio

Hannu Laaksosen aliokirjoitus: Turku - kansainvälinen kohtauspaikka jo keskiajalla

Pääkirjoitus | Turun Sanomat | 21.5.2005 4:00 | 0

Jaa artikkeli:

Akatemiantalon seinille vuosina 1812-14 valmistuneet Erik Cainbergin kuusi reliefiä kertovat läntisten vaikutteiden tulosta Suomeen. Vuoden 1812 jälkeisessä poliittisessa tilanteessa ei kuitenkaan haluttu liiaksi korostaa Turun kansainvälisyyttä, sillä silloisissa oloissa ei haluttu tuoda esille yhtä asiaa: Turku oli kansainvälinen kaupunki. Käsitys siitä, että kansainväliset yhteydet ovat syntyneet vasta viime vuosikymmenten aikana, elää edelleen sitkeästi.
Aurajoen laaksossa kohtasivat keskiajalla yllättävän monet erilaiset ihmiset. Oliko täällä edullinen kauppapaikka sisämaan suomalaisten kanssa, kuten sanotaan, vai oliko jokin muu syy muinaisen Turun kehitykselle? Vähäjoen ja Aurajoen kohtauspaikkaan syntyi joka tapauksessa vanha Turku, nimensä mukaan kauppapaikka, joka oli ruotsiksi "åbo" - "jokivarren asukas".
Suurin osa ulkomaalaisista tulijoista saapui Saksasta ja muilta Itämereen rajoittuvilta alueilta. Saksalainen vaikutus oli suurimmillaan 1300-luvun Turussa. Turku ei ollut hansakaupunki, kuten usein luullaan, mutta kauppiaat kävivät täällä varsinkin turkisten takia. Kuuluisa on Annikaisen virsi , missä saksalainen kesti viettää talven syöden ja juoden turkulaisen Annikin luona, mutta kevään tullen mies astuu taas laivaan. Suomalainen neito suuttuu, kutsuu tuulen avukseen ja upottaa saksalaisen ja heittäytyy sitten Aurajokeen.

Kauppa toi saksalaiset

Kauppa oli tärkein syy saksalaisten täällä oloon, mutta Turku pysyi kuitenkin tiukasti Ruotsin kontrollissa. Kaupantekijöiden joukossa oli myös venäläisiä. Jotkut tosin arvelevat heidän olleen vepsäläisiä, sillä Venäjää ei ollut ennen 1400-lukua.
Saksalaisten osuus Turussa väheni olemattomiin 1470-luvun alussa julistetun kiellon johdosta, jossa heidät suljettiin pois kaupungin raadista. Samaan aikaan Ruotsin ylimystö hallitsi Turun linnaa. Linnanisäntien joukossa oli silti miehiä muualtakin kuin Ruotsista. Linnan käskynhaltijana vuosina 1315-22 toiminut Lyder van Kyren oli holsteinilainen, minkä takia novgorodilaiset kronikat kutsuvat Turkua tuolloin "Lyderevin kaupungiksi". Vuoden 1364 piirityksen aikana puolestaan linnanpäällikkö oli norjalainen ja linnaa piirittänyt kuningas Albrekt taas mecklenburgilainen.
Piispoista Henrik ja Tuomas olivat englantilaisia, mikä kertoo kirkon kansainvälisyydestä. Muut piispat olivat ruotsalaisia. Ensimmäinen suomalainen, Maunu Ruskosta , astui piispanistuimelle 1291. Keskiajan myötä suomalainen ote kirkon viroista lujittui.
Tanskalaisten eli juuttien osuus Turussa nousi voimakkaasti vasta vuoden 1500 tienoilla. Tanskalaiset eivät tosin tulleet rauhallisina kauppamiehinä, vaan vihollisina. Elokuun alussa 1509 amiraali Otto Rudin toimeenpanema Turun ryöstö oli kaupungille varsin kohtalokas. Tanskalaisten valta päättyi vuonna 1523 ruotsalaisten voittaessa tanskalaiset Kupittaalla käydyssä taistelussa.

Uskonsotien aikana Turku sulkeutui

1500-luvun uskonsotien aikana sulkeuduttiin ulkomaisilta vaikutteilta. Ainoa poikkeus oli Juhana -herttuan lyhyt, mutta sitäkin loisteliaampi kausi Turun linnassa vuosina 1556-1563. Tuolloin herttuan monikansalliseen ja -kieliseen hoviin saapui hänen puolisonsa Katariina Jagellonican mukana runsaasti puolalaisia ja italialaisia.
Herttuan henkilääkäriksi saapui tohtori Johannes Copp ja hänen perheensä. Copp oli syntynyt Baijerissa ja toiminut Prahassa muun muassa Habsburgien lääkärinä. Protestanttisuudesta epäiltynä hän pakeni Ruotsiin, ja saapui noin 70-vuotiaana meren yli kaukaiseen Turkuun. Copp kuoli täällä ja hänet haudattiin tuomiokirkkoon. Hän oli ensimmäinen nimeltä tunnettu lääkäri Suomessa.
Vuoden 1600 jälkeen Turulle koitti ehkä kansainvälisin kausi. Tuolloin kaupungissa on laskettu asuneen saksalaista, lähinnä lyypekkiläistä porvaristoa ainakin 17 perhettä, mahdollisesti enemmänkin. 1630- ja 1640-luvuilla hallitsevaan asemaan nousivat hollantilaiset, joita lienee ollut Turussa kahdeksan perhettä.
Brittein saarilta tulleita tunnetaan 1500-luvun lopulta lähtien ainakin 19 nimeä: osa tuli Englannista, valtaosa Skotlannista. Tulijat olivat kaikki protestantteja, koska vain he pääsivät Ruotsiin. 1660-luvun jälkeen ei ulkomaalaisia enää muuttanut tänne ja vuosisadan lopulla oli jäljellä 20 perhettä.
Ulkomaiset kauppiaat kuuluivat valtaporvaristoon, pikkuporvaristo sen sijaan oli poikkeuksetta kotoisin Turusta tai lähiseudulta. Tallinnan ja Riian porvariston poissaolo Turusta on huomattavaa, ja Turun suhteet Tallinnaan olivat kireät. Myöskään Tukholmasta ei tänne siirtynyt ketään. Muualla Suomen kaupungeissa ruotsalainen valtaporvariaines oli kuitenkin vallitseva.
Saksa, hollanti, englanti ja ruotsi olivat Turussa yleisiä kieliä, mutta epäluulo tulokkaita kohtaan eli turkulaisten parissa. Esimerkiksi vuonna 1647 sai kämneri Håkan Andersson sakkoja haukuttuaan pormestari Hans Guttrietä "skotlantilaisrotaksi". Ulkomaalaisten käytössä oli Saksalainen seurakunta ja saksalainen koulu ja seurakunta on vieläkin olemassa.

Välietappina matkalla Tukholmasta Pietariin

1700-luvun lopulla alkoi matkailu. Matkailijoiden joukossa oli kuninkaallisia kuten Badenin suurherttuapari, Gloucesterin herttua ja ruotsalaisia hallitsijahuoneen jäseniä. Kuuluisia ulkomaalaisia olivat muun muassa Puolan kansallissankari kenraali Tadeusz Kosciuszko , madame Germaine de Staël , Giuseppe Acerbi ja Edward Clarke . Turusta kehittyi välietappi matkalla Tukholmasta Pietariin. Matkaajien arviot kaupungista vaihtelivat Clarken positiivisista lausunnoista rouva de Staëlin halveksiviin kommentteihin.
Venäjän valta toi tänne 1800-luvulla entistä enemmän ihmisiä ulkomailta, erityisesti keisarikunnan muista osista. Jonkin verran venäläisiä, baltteja ja puolalaisia tuli armeijan mukana. Muun muassa virolainen kenraalikuvernööri Fabian von Steinheil oli erittäin suosittu, mutta yleensä sotilaat pysyivät omissa oloissaan. Tietenkin tytöt pitivät erityisesti komeista venäläisistä.
Mutta venäläisiä siviilejä ei Turkuun juuri eksynyt. Täällä vaikutti vain pari venäläistä kauppiassukua, joista Swetkoff lienee vanhemmille turkulaisille tuttu. Muita ulkomaalaisia tältä ajalta kylläkin tunnetaan. Italialaisia oli Turkuun tullut jo Ruotsin aikana. Sellaiset nimet kuin Charles Bassi ja Nils Henrik Pinello olivat hyvin keskeisiä kaupungin kulttuurin ja rakentamisen alalla. Turun ensimmäinen musta mieskin tunnetaan jo 1820-luvulta. Hän oli maaherra Knut von Troilin hovimestari Juan Pereira , joka avioitui siuntiolaisen naisen kanssa. Kaupungin koko seurapiiri osallistui innolla juhliin.

Monikielinen kaupunki

Kaupungin 30 000 asukasta luetteloitiin vuonna 1890 kielen mukaan. Ruotsinkielisiä oli tuolloin 40 prosenttia turkulaisista. Kiinnostavaa on, että venäjänkielisiä oli 670 henkeä eli kolmisen prosenttia, ja muita vieraita kieliä puhui 420 henkeä. Edellisten enemmistö asui kasarmialueella, kuten myös puolankielisistä (ilmeisesti 64 henkeä). Muutkin venäläiset saivat pääosin elantonsa kasarmin lähettyvillä. Porvariston joukossa oli edelleen jonkin verran myös saksalaisia.
Juutalaiset olivat oma erityinen vähemmistönsä, jota yleensä katsottiin karsaasti. Juutalaisia asui aluksi jonkin verran Aleksanterintorin laidalla, mutta vuonna 1876 heidän oli siirryttävä Tuureporinkadun tienoille, missä vuosisadan vaihteessa asui 102 juutalaista. Vuonna 1902 kaupunki luovutti heille tontin, jolle rakennettiin kaunis synagoga. Monet turkulaiset odottivat kuitenkin "sitä onnellista ratkaisua", jolloin juutalaiset lähtisivät pois. Myös joukko islaminuskoisia jäi tänne Venäjän armeijasta: tataarit.
Pian itsenäistymisen jälkeen Suomeen saapui idästä suuri joukko pakolaisia. Yksin vuonna 1919 heitä tuli 30 000 henkeä! Tunnettu pari oli kaksi sisarusta, jotka asuivat aina 1980-luvulle asti talossaan Littoisissa: Nora ja Rina Thiess . Venäläiset vaihtoivat usein sukunimensä suomalaisiksi ja lapset suomalaistuivat. Sen sijaan ortodoksisuutta ei vaihdettu. Kouluissa yleisesti halveksittiin ja kiusattiin katolisia ja juutalaisia enemmän kuin ortodokseja.

Vieraita sotilaita

Toinen maailmansota toi Turkuun Saksan armeijan sotilaat. He käyttivät Pansion sotasatamaa ja jatkosodan aikana rakensivat Ruissalon tien varteen Pikku-Berliinin. Sen sijaan saksalainen siviiliväestö lähti täältä syksyllä 1939. Saksalaisten sotilaitten läsnäolo oli varsin näkyvää, mutta he käyttäytyivät hyvin. Elokuussa 1944 saapui Turkuun neuvostoliittolainen sukellusveneosasto, joka toimi täällä kevääseen 1945. Venäläisten päämaja oli hotelli Nationalissa Rauhankadulla.
Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ulkomaalaisten osuus väestöstä oli lähes olematon. Vasta 1980-luvulta lähtien on kansainvälinen väestö alkanut jälleen kasvaa. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä vahvistuikin yleinen harhakäsitys siitä, ettei Turussa sen enempää kuin muuallakaan Suomessa ole juuri ollut ulkomaista vaikutusta.
Historioitsijan näkökanta on kuitenkin se, että Turku on syntynyt ja kasvanut luonteeltaan enemmän kansainvälisenä, kuin puhtaasti suomalaisena kaupunkina. Ehkä tässä on osittain syy siihen vierauteen, jota muualla Suomessa tunnetaan Turkua kohtaan: se on Itämeren kaupunki, jossa puhutaan useita sen kieliä. Kaupunki, jonka katse suuntautuu enemmänkin merelle.
Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja kulttuurihistorian tutkija. Kirjoitus perustuu hänen Sanomalehtimiesten liiton kevätseminaarissa Turun Akatemiatalossa 12.5.2005 pitämään puheeseen.