Tänään 30. helmikuuta

Tänään 1-3 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun
1700 – Ruotsi otti käyttöön oman ruotsalaisen kalenterin yrittäessään siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin (Ruotsi palasi takaisin juliaaniseen kalenteriin 1712 ja otti gregoriaanisen kalenterin käyttöön 1753).



1712 – 29:ttä helmikuuta seurasi Ruotsissa 30. helmikuuta, mikä merkitsi siirtymistä ruotsalaisesta kalenterista takaisin juliaaniseen kalenteriin. ”Tilökelsedag” 30.2. 
 
30. helmikuuta on säännönvastainen päivämäärä, koska helmikuussa on yleensä vain 28 päivää ja karkausvuosina 29 päivää. Joissakin maissa on päivää kuitenkin jouduttu viettämään kalenterin tasaamisen vuoksi.
 
 Aukeama ruotsalaisesta almanakasta vuodelta 1712.
Ruotsissa päätettiin vuonna 1699 siirtyä gregoriaaniseen kalenteriin siten, että vuodesta 1700 alkaen jätettäisiin karkauspäivät pitämättä aina vuoteen 1740 asti (ns. ruotsalainen kalenteri). 

Siten maaliskuussa 1740 oltaisiin gregoriaanisessa kalenterissa, mutta toisaalta 40 vuoden ajan käytettäisiin kalenteria, joka poikkeaisi kaikista muista maista. Lisäksi tuo poikkeama ei olisi vakio vaan muuttuisi neljän vuoden välein.

Niinpä vuonna 1700 ei ollut karkauspäivää. Kalenteriuudistus jäi toteuttamatta suuren Pohjan sodan sytyttyä, joten vuosina 1704 sekä 1708 pidettiin karkauspäivä tavalliseen tapaan. 

Tammikuussa 1711 kuningas Kaarle XII päätti, että valtakunta palaa juliaaniseen kalenteriin vuonna 1712 liittämällä helmikuun loppuun ylimääräisen karkauspäivän (1712 olisi muutenkin ollut karkausvuosi). Helmikuun 1712 kalenterissa on siis karkauspäivä 24.2. ja ”Tilökelsedag” 30.2.

Ruotsin valtakunta ja Suomi sen itäisenä osana oli siis aikoinaan se vihoviimeinen sivistyneen maailman kolkka, jossa otettiin käyttöön yleinen juliaaninen kalenteri. Päivämäärällä 1-3 1700 Ruotsi otti käyttöönsä vielä itsepäisesti ihan ainutlaatuisen, oman ruotsalaisen kalenterin.

Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka 1608 ja suomalainen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius sai 1619 yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa. Hän laati almanakkoja Turun horisontin mukaan.

Kansan keskuudessa ajantieto saatiin selville puuhun veistetyistä riimukalentereista. Päivät ryhmitettiin kirkollisen opin mukaisesti seitsenpäiväisiksi viikoiksi, mutta vuosi sen sijaan jaettiin tuolloin 13 kuukauteen.

 

 

Nuorille opetetaan riimusauvojen käyttöä Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa. Tuon ajan muistitikkuja siis.

Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560 Helsinki – 1624 Tammisaari) oli suomalainen pappi, tähtitieteilijä, astrologi, almanakkojen julkaisija, luonnonfilosofi, runoilija ja tieteen yleismies. Hän julkaisi Suomen ensimmäiset almanakat.

Ajan tietoa tutkailtiin myös historian merkeissä: Laurentius Petri Aboicuksen Suomen historian esitys, ensimmäinen suomenkielinen laatuaan, valmistuu 1658; "Ajan Tieto Suomenmaan menoist ja vscost, erinomaisest Suomen Pispoist cungin Kuningan ajall."

 

Laurentius Petri Aboicus kuuluu suomenkielisen virsirunouden ja saarnakirjallisuuden perustajiin ja tietokirjallisuuden uranuurtajiin. Hän keräsi suomalaisia sananlaskuja (jotka sitten täydennyksin julkaisi hänen vävynsä Henricus Matthiae Florinus.

Hän julkaisi suomeksi saarnoja 1649, 1656 ja 1670, kaksi saarnakokoelmaa 1644, virsiä 1664–1683 sekä runomuotoisen Ajan-Tiedon, joka ilmestyi kolmena painoksena (1658, 1671 ja postuumisti 1684).



Lauri Pietarinpoika Tammelinus eli Laurentius Petri Aboicus (1605 Turku – 1671) oli suomalainen pappi. Hän toimi Loimaan kappalaisena vuodesta 1637 ja Tammelan kirkkoherrana vuodesta 1648. Hän julkaisi suomeksi saarnateoksia sekä riimikronikan Ajantieto Suomenmaan menoist ja uscost (1658).

Historiallinen runouden ensimmäinen painosta julkaistu tuote Suomessa on Tammelan kirkkoherran Lauri Tammelinuksen v. 1658 julkaisema riimikronikan tapainen Ajan tieto.

 
Ruotsalainen kalenteri oli Ruotsissa 1. maaliskuuta 1700 – 30. helmikuuta 1712 käytössä ollut kalenteri.

Ruotsissa (mukaan lukien Suomi ja Ruotsin Itämeren maakunnat) oli päätetty 1600-luvun lopulla siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria jättämällä väliin 11 karkauspäivää vuosina 1700–1740. 

Tämä päätös merkitsi sitä, että 40 vuoden ajan välillä 1.3.1700–28.2.1740 Ruotsin käyttämä kalenteri poikkeaisi kaikista muista kalentereista. Lisäksi poikkeama ei olisi vakiosuuruinen, vaan se muuttuisi yhdellä päivällä joka neljäs vuosi. Siitä huolimatta päätös tehtiin Kaarle XII:n ollessa kuninkaana.

Ruotsissa ei siten vuonna 1700 ollut karkauspäivää, vaan ruotsalainen kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria. Päätöksestä huolimatta vuosien 1704 ja 1708 kalentereihin oli lisätty karkauspäivät. Syynä saattoi olla käynnissä ollut Suuri Pohjan sota.

 
 Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka 1608 ja suomalainen tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius sai 1619 yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa. Hän laati almanakkoja Turun horisontin mukaan.

Huomattuaan maakohtaisen kalenterin epäonnistuneeksi Kaarle XII määräsi, että Ruotsissa palattaisiin takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin lisäämällä vuoden 1712 kalenteriin helmikuun 30. päivä. 

Helmikuun 30. päivä 1712 on merkitty kalenteriin nimellä "Tilökelsedag". Tämä merkitsi todennäköisesti sitä, että Ruotsista tuli viimeinen valtio, jossa otettiin käyttöön juliaaninen kalenteri.

Lopullisesti gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin Ruotsissa vuonna 1753 jättämällä helmikuusta pois 11 päivää, ja niinpä vuonna 1753 helmikuun 17. päivää seurasi maaliskuun 1. päivä.



Helmikuu 1712 näytti ruotsalaisessa kalenterissa tuollaiselta.

Ajattomasti
Turussa 1-3 2017
Simo Tuomola

Suomalaiset Arwotuxet

Tänään 28-2 vietetään Suomessa Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Päivä on virallinen liputuspäivä.

"Mÿnna tachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda." vanhin suomen kielellä kirjattu lausahdus. piispa opastaa saksalaisia Turussa 1400-luvulla.
1700 – 28:tta helmikuuta seurasi Ruotsissa 1. maaliskuuta, mistä sai alkunsa ruotsalainen kalenteri.

1835 – Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, ns. Vanhan Kalevalan esipuheen.
 
Elias Lönnrot (joskus muodossa Lönnroth, 9. huhtikuuta 1802 Sammatti – 19. maaliskuuta 1884 Sammatti) oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja.
Lönnrot oli suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Hän julkaisi useita kansaa valistavia terveys- ja tiedejulkaisuja.

Tänään 28-2 liputetaan kansalliseepoksemme Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Sopiihan se, jos muistetaan myös Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja etenkin hänen oppilaansa Christfried Gananderin osuus kalevalaisuudessa jo 1700-luvulla. Gananderia onkin sanottu Lönnrotiksi ennen Lönnrotia. 
 
 Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta. Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.



 
Gananderin julkaistuista teoksista tunnetuin on Mythologia Fennica. Vuonna 1789 ilmestyneen aakkosellisen hakuteoksen Mythologia Fennican aineiston Ganander oli koonnut kansanrunoista, loitsuista, perimätiedoista ja kirjallisista lähteistä. Teos oli Suomen kansan varhaisen historian esitys. Elias Lönnrot piti Gananderin työtä merkittävänä ja jatkoi sitä.

Siis takaisin tämän päivän liputuksen aiheeseen:
 
Helmikuun 28. päivänä 1835 Elias Lönnrot kirjoitti alkulauseen teokseen, jonka nimenä oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Tämä ns. Vanha Kalevala sisälsi 32 runoa ja 12 078 säettä. Mytologis-historiallisena runoelmana teos täytti eepoksen mitat ja herätti suurta huomiota Suomessa ja pian laajalti maan rajojen ulkopuolella.





 
 Ensimmäinen sivu Lönnrotin käsikirjoituksesta Runokokous Väinämöisestä vuodelta 1834.




Ensimmäinen runo.
 
Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä kesää ja talvea äitinsä kohdussa maannut syntyy maailmaan. Siitä Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato Wäinämöisen alta hewosen.

Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle. Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet, kuun ja auringon.
 
Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!

Christfrid Ganander:

Mythologia Fennica

Christfrid Gananderin vuonna 1785 ilmestynyt jumalaistaruoppi Mythologia Fennica on monipuolinen ja laaja esitys suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanrunoudesta: se sisältää 430 sanakirjamaisesti järjestettyä mytologista termiä ja nimeä selityksineen.

Erityisen arvokasta siinä ovat esimerkkilauseina käytetyt loitsu- ja runokatkelmat kansanrunoudesta. Suomalaisen ja lappalaisen mytologian lisäksi teoksessa on myös lukuisia viittauksia muiden kansojen, varsinkin antiikin ja Skandinavian jumaliin, joista Ganander löysi yhtymä- ja vertailukohtia suomalaisille jumalille.



 
 HRISTFRIED GANANDER –KIPSITAULU

 Tämä muinaisuskon perusteos on Gananderin sanakirjan Nytt Finskt Lexikonin ohella vaikuttanut Kalevalan syntyyn, sillä kansalliseepoksemme pohjautuu juuri Gananderin mytologiateokseen, jota Elias Lönnrot alkoi täydentää. Gananderia tituleerataankin usein Lönnrotiksi ennen Lönnrotia.

Mythologia Fennicassa Ganander aloitti uskontotieteilijänä perinteen, joka on jatkunut nykypäiviin saakka ja häntä pidetäänkin suomalaisen uskontotieteen isänä.


Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä. Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä jo ennen Elias Lönnrotia.

Christfrid Ganander:

Nytt Finskt Lexikon

Vuonna 1787 sai Christfrid Ganander valmiiksi päätyönsä, liki kolmituhatsivuisen suomen kielen sanakirjan Nytt Finskt Lexiconin käsikirjoituksen. Hän keräsi siihen sanoja liki 20 vuotta.

 
 Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 – 17. heinäkuuta 1752) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielten (1712–) sekä teologian (1727–) professori.


Teos ei ollut suomen sanakirjoista ensimmäinen, vaan sitä ennen oli painosta ilmestynyt jo muutamia pieniä tulkkisanakirjoja, joissa suomi oli mukana, ja yksi varsinaiseksi suomen sanakirjaksi katsottava teos: vuonna 1745 julkaistu Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Gananderin käsikirjoitus oli kuitenkin edeltäjiään tuntuvasti laajempi ja etevämpi.





Suomalaisen Sana-Lugun Coetus


Daniel Jusleniuksen vuonna 1745 ilmestynyt Suomalaisen Sana-Lugun Coetus on ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja.

Gananderin sanakirja jäi kuitenkin julkaisematta, sillä se ei läpäissyt Porthanin tarkistusta. Myöhemmin, 1810-luvun lopulla Kustaa Renvall lainasi käsikirjoituksen Turun akatemian kirjastosta käyttääkseen sitä oman sanakirjansa päälähteenä.

Renvallin Suomalainen Sana-Kirja ilmestyi vuosina 1823 ja 1826, mutta Renvall ei palauttanut heti teosta kirjastoon, vaikka saikin oman työnsä valmiiksi - onneksi ei, sillä akatemian kirjasto paloi Turun myötä 1827. Sittemmin kirja vietiin Helsinkiin, jossa se oli säilössä toista sataa vuotta yhtenä yliopiston arvokkaimmista käsikirjoituksista, kunnes se julkaistiin näköispainoksena 1937-40 nimellä Uusi suomen sanakirja.




Ei mitään uutta auringon alla eli kaikella tekemisellä on aina omat esikuvansa. Niinpä voin esim. väittää, että ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa 1500-luvulla. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu ja sen käsikirjoitus oli kadonnut. Kunnes päätyi Sothebyn huutokaupan kautta Suomeen.

Siitä oli säilynyt kuitenkin ruotsinnos Turun akatemian kirjaston jäämistössä. Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat 1500-luvun loppupuolella monien muiden Ruotsin oppineiden alamaisten tavoin Olomoucin jesuiittagollegiossa ja saivat jotain aikaankin, kun jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten. Jussoila onkin katolisen vastauskonpuhdistuksen tunnetuin suomalainen edustaja.

Olaus Marci Sundergelteus (noin 1551 Ulvila – noin 1601) oli Tarton katolinen kirkkoherra ja Vilnan tuomiokirkon kaniikki. Hän toimi vastauskonpuhdistuksen edustajana ja sen vuoksi hänelle annettiin tehtäväksi tehdä suomen kielen kielioppi. Mikäli Sundergeltaus teki kieliopin, se olisi ensimmäinen suomen kielen kielioppi, mutta sitä ei ole löytynyt.

Johannes Jussoila (noin 1555 Rauma – noin 1604 Tukholma) oli suomalainen katolinen pappi. Hän oli merkittävin vastauskonpuhdistuksen ajan suomalaisista jesuiittaoppilaista, joihin kuului myös kolme hänen veljeään. Hän seurasi vuonna 1578 jesuiittaisä Antonio Possevinoa Roomaan, ja opiskeli siellä Collegium Germanicumissa.

 
 Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 1566 – 30. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 1593–1599 ja Puolan kuningas vuosina 1587–1632. 

Hän palasi 1584 Ruotsiin perintöruhtinas Sigismundin kappalaiseksi. Kun Sigismund 1587 lähti Puolaan, Jussoila meni hänen kanssaan, ja myöhemmin hänestä tuli Pärnun kirkkoherra Liivinmaalle. Hän joutui Pärnussa vuonna 1604 Kaarle-herttuan vangiksi ja kuoli vankeudessa Tukholmassa. Jussoila on aiheena Artturi Leinosen historiallisessa romaanissa Johannes Jussoila (1943).

Jussoila, Johannes

(noin 1555 - noin 1604)

katolinen pappi, vastauskonpuhdistuksen edustaja

Juhana III:n kiinnostus katolisuuteen herätti vastakaikua hänen entisessä herttuakunnassaan Suomessa, missä toimi edelleen katolisena aikana vihittyjä pappeja eikä katolisia tapoja ollut vielä saatu kitketyksi kansan keskuudesta. Jesuiittojen kollegioissa opiskellut Johannes Jussoila kuului katolisen vastauskonpuhdistuksen keskeisiin edustajiin Ruotsissa.

 

 

Rudimenta linguae finnicae breviter delineata on suomen kielen vanhimmaksi arvioitu kielioppi. Käsikirjoituksen etusivu.

Kansalliskirjasto talletti Rudimentan kappaleen käsikirjoituskokoelmaansa syksyllä 2009. Keräilijä Ilkka Paatero oli hankkinut teoksen kirjakauppias Andrew Erikssonilta, joka oli huutanut sen Sothebylta.

Rudimenta on pieni vihkonen, joka koostuu vain 24 sivusta.

 Kotuksen tutkijoiden mukaan koko esityksen on kirjoittanut yksi henkilö, joka käyttämänsä kielen murteellisuuden perusteella on saattanut olla kotoisin Rauman tai Uudenkaupungin alueelta.

Materiaali ja käsiala ajoittuvat 1600-luvulle, mutta käsikirjoitus voi olla myös tätä vanhemmasta lähteestä tehty kopio. Kotuksen tutkijat pitävät mahdollisena, että Rudimenta on Olaus Sundergelteuksen ja Johannes Jussoilan laatima kielioppi 1500-luvun lopulta.



 Porthan tanítványai közé tartozott Christian Ganander is. Munkáját, a "Mythologia Fennica"-t, amely a finnek ősi hitvilágával foglalkozó kézikönyv, ...

Tällä päivämäärällä 21-11 syntyi

1741 – Christfried Ganander, suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja sanakirjan tekijä (k. 1790)

Christfried Ganander (21. marraskuuta 1741 Haapajärvi – 17. helmikuuta 1790 Rantsila) oli suomalainen kansankulttuurin kerääjä, pappi ja 1700-luvun sanakirjan tekijä.

Gananderin suurin saavutus oli ensimmäisen laajan suomen kielen sanakirjan kerääminen, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Lisäksi hän oli kansanrunouden kerääjä ennen Elias Lönnrotia.

Ganander valmistui papiksi Turun akatemiasta ja vihittiin virkaansa vuonna 1763. Hän valmistui maisteriksi 1766, ja hän toimi Rantsilan kappalaisena 1775–1790. Hän oli opinnoissaan saanut luonnontieteellisiä vaikutteita ja kiinnostunut myös Porthanin suomalaisuuden aatteesta.

Kirjallisen uransa hän aloitti julkaisemalla kokoelman arvoituksia sekä eläinsatuja.

Mythologia Fennica (suom. Suomen mytologia) on Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisältää yhteensä 430 hakusanaa. Lisäksi teoksessa on useita kansanrunoudesta poimittuja runo- ja loitsukatkelmia.

Suomen ja lappalaisten mytologian lisäksi Ganader kertoo teoksessaan Skandinavian ja muiden kansojen jumalista. Teos on Gananderin Nytt Finskt Lexikonin -teoksen ohella ollut vaikuttamassa Kalevalan syntyyn. Gananderia onkin sanottu "Lönnrotiksi ennen Lönnrotia".


Arvoituskokoelma Aenigmata Fennica, Suomalaiset Arwotuxet Wastausten kansa ilmestyi 1783 ja sisältää 337 arvoitusta. Se perustui Gananderin keräämään kansanrunouteen ja suomen kielen sanastoon.




Tässä Flaamilaisia sananlaskuja (1559), Pieter Brueghel vanhempi.

Gananderin teoksista merkittävin oli kuitenkin julkaisematta jäänyt yli 30 000 hakusanaa sisältävä suomalais-ruotsalais-latinalainen sanakirja Nytt Finskt Lexicon jonka käsikirjoitus valmistui 1787. Siinä Ganander esitti etymologisia selityksiä. Teos julkaistiin faksimilejäljennöksenä 1937–1940.

Ganander julkaisi vuonna 1780 tutkielman romanien alkuperästä, elintavoista ja kielestä. Teokselle myönnettiin Ruotsin kaunokirjallisuusakatemian kilpailussa hopeamitali.

Suomalaiset Arwotuxet
Wastausten kansa

Emÿna daÿda
Turussa 28-2 2017
Simo Tuomola

Olutkannujen parissa

Tänään 27-2 tulee kuluneeksi tasavuosia Stolbovan rauhan solmimisesta vuonna 1617. Kustaa II Aadolf solmi rauhan, jossa Venäjä luovutti Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Inkerin sodan  päättäneen Stolbovan rauhan myötä Ruotsi-Suomesta tulikin suurvalta.


 Kustaa II Aadolf puolalaistyyppisessä puvussa. Muotokuvan on maalannut Saksassa vuonna 1632 oletettavasti Matthäus Merian vanhempi.
 

• 1617 – Ruotsi (Kustaa II Aadolf) ja Venäjä allekirjoittivat Stolbovan rauhansopimuksen, mikä päätti Inkerinmaan sodan ja sulki Venäjän Itämereltä. Ruotsi sai mm. Käkisalmen läänin, Pähkinälinnan ja siihen kuuluvan osan Inkeriä.

Inkerin sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä sekasorron aikana 1609-1617. Sen alussa ruotsalaisjoukot, joissa oli suomalaisia mukana, mm. miehittivät Moskovaa. Sota päättyi Stolbovan rauhaan, jossa Ruotsin kuningaskunta sai haltuunsa Inkerinmaan.

 
 Postimerkki "Laiska-Jaakosta" vuodelta 1934.

Sota aloitettiin sillä perusteella, että Ruotsi oli sitoutunut antamaan Vasili Šuiskille tukea. Hyökkäys alkoi 11. maaliskuuta 1609 Viipurista Jakob De la Gardien johtamin 5000-miehisin joukoin. Armeija palasi Moskovan vallattuaan takaisin kesäksi 1610 Viipuriin. Uutta joukkoa ryhdyttiin kokoamaan 1611.

Todellisuudessa Kaarle IX aloittaa sodan Venäjää vastaan päämääränä Jäämerelle pääsy.

Jakob Pontusson De la Gardie (20. kesäkuuta 1583, Tallinna – 12. elokuuta 1652, Tukholma) oli ruotsalainen kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Tämä sai suomalaisjoukot piruilemaan sanomalla: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".


 
 Den svenska versionen av fredsfördraget.
 
Stolbovan rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä 27. helmikuuta 1617 Stolbovassa, Venäjällä. Rauhanneuvotteluissa välittäjinä toimi kaksi valtuuskuntaa, englantilainen ja alankomainen johtajinaan John Mericke ja Reinoud van Brederode.

Inkerin sodan päättäneessä sopimuksessa Venäjän oli luovutettava Ruotsille Käkisalmen (Korelan) kihlakunta ja Inkeri. Ruotsi kohteli niitä voittomaina ja järjesti niille oman hallintonsa, joten Suomen alue ei muuttunut rauhassa, mutta sen seurauksena Retusaaren länsipuoli siirtyi osaksi Inkeriä.

Aluemuutosten myötä Ruotsista tuli pinta-alaltaan Euroopan laajimpia valtioita, joka hallitsi koko Suomenlahtea.




 Ruotsi vuonna 1658. Stolbovan rauhassa Ruotsi sai Venäjältä vaaleanvihreällä merkityn Inkerin ja tummanvihreällä merkityn Käkisalmen kihlakunnan.

Rauhanneuvottelut käytiin Diderion kylässä Laatokasta kaakkoon, mutta varsinainen sopimus kirjoitettiin Stolbovan kylässä. Jakob De la Gardie johti Ruotsin puolelta neuvotteluja, Ruotsin vaatiessa itselleen mm. Arkangelia, mistä syystä mukana Englannin jäämerenkaupan etuja valvomassa toimi  Jakob I.

Ruotsalaisten tarkoituksena oli sulkea Venäjä Itämereltä ja suojat Suomea Laatokan suunnasta.

Rauhansopimuksen laatijana toimi John Mericke, Englannin Moskovan kauppakomppanian edustaja Venäjällä, jonka kotona Stolbovassa rauhansopimus allekirjoitettiin.

Fördraget undertecknades av

• för Ryssland: (okänd), för ryska regenten Mikael I av Ryssland (Michail Romanov).
• för Sverige: Jakob De la Gardie, Henrik Horn, Arvid Tönnesson Vildman och Måns Mårtensson Palm

 

Inkerin sodan aikana Turku toimi perinteisesti joukkojen kokoamispaikkana ennen rintamalle lähtöä. Esim. 1610 Antti Boijen johtamat kolmisentuhatta suomalaista suksimiestä lähti täältä Venäjälle Moskovaa valloittamaan. Ispoisten rantaa käytettiin tuolloin sotaväen kuljetuslaivojen lastauspaikkana.

Kustaa II Aadolf saapuu itse Turkuun tarkastamaan sotavalmiuksia huhtikuussa 1614 asuen kuutisen viikkoa Turun linnassa. Marraskuun alussa kuningas majailee puolestaan Corpoströmin suojasatamassa Turun saaristossa. Klaus Laurinpoika Fleming saa käskyn uudistaa Kustaa Aadolfin laivastoa ja siinä rytäkässä Ruissalon tammimetsiä kaadetaan surutta Tukholman laivatelakoiden tarpeisiin.

Kun Suomi luvataan turvata Sigismundilta ja venäläisiltä, säädetään mm. elintarvikkeina maksettava uusi suostuntavero, maaretken vero maaseudun asukkaille, papistolle ja aatelisille Venäjän sodan tarpeisiin.



Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 1611–1632.

Vuonna 1616 Stolbovan rauhanvälittäjät, hollantilainen Andries van Wouw ja englantilainen Henry Buddel saapuvat 10. maaliskuuta Turkuun Kustaa II Aadolfia tapaamaan. Kuningas asuu jonkin aikaa Torolinnassa, Turun linnan esilinnassa, kun tuli oli turmellut muuta linnaa kuninkaan edellisen vierailun aikana. Rauhanvälittäjät ihastelevat täällä Tuomiokirkkoa ja kaupungin mäkien päällä sijaitsevia noin 400 tuulimyllyä.

Ennen lähtöään allekirjoittamaan Stolbovan rauhaa, kuningas läksyttää vielä mennessään Turun läänin voutia laiminlyönneistä - ehkä te huolehditte enemmän olutkannusta kuin asioista, joista teidän pitäisi pitää huolta.

Olutkannujen parissa
Turussa 27-2 2017
Simo Tuomola