1725 – Pietari Suuri, Venäjän tsaari (s. 1672)
Pietari I Suuri (ven. Пётр I, Пётр Великий, Pjotr I, Pjotr Veliki; Pjotr Aleksejevitš Romanov, ven. Пётр Алексеевич Романов; 9. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1672 Moskova – 8. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1725 Pietari) oli Venäjän valtakunnan hallitsija vuosina 1682–1725, ensin tsaarina ja sitten keisarina ("Imperator").
Pietari I Suuri
Turkin-vastaisen liittokunnan epäonnistuttua Pietari kokosi Ruotsin vastaisen liittokunnan, jossa Venäjän ohella olivat Puola-Liettua ja Tanska. Suuri Pohjan sota (1700–1721) alkoi Venäjän kannalta onnettomasti. Narvan taistelussa 20. marraskuuta 1700 ruotsalaiset löivät venäläiset joukot.
Tämän jälkeen ruotsalaiset siirtyivät Puolan alueelle, jolloin Pietari sai aikaa uuden armeijan varustamiseen. 27. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa venäläiset voittivat Kaarle XII:n ja tuhosivat hänen armeijansa.
Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin Nevan suistoon 27. toukokuuta 1703. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli Venäjän miehittämä.
Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin vuonna 1712. Pietarhovin palatsi Pietarin kaupungin ulkopuolella valmistui 1725. Pietari perustettiin symboloimaan uudistuksia ja juhlistamaan maallistuneen ja valistuneen Venäjän syntyä.
Venäläiset valloittivat Viron 1710 ja miehittivät Suomen aluetta vuosina 1714–1721 nk. isonvihan aikana). Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721, jossa Venäjä sai Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin alueet Baltiassa. Käytännössä sota nosti Venäjän Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle.
Venäläiset valtasivat Inkerin ja pian, Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714.
Miehitysajan olot vaihtelivat suuresti eri puolilla Suomea, mikä johtui jo hallinnollisesta jaosta. Venäläiset jakoivat Suomen Viipurin komendanttikuntaan, joka käsitti Itä-Suomen, ja Länsi-Suomen kenraalikuvernöörikuntaan, jota johdettiin Turusta käsin.
Isonvihan aikana suomalaisia hävitti myös rutto eli paiserutto (”musta surma”), jota aikalaiset kutsuivat isoksi kuolemaksi. Rutto vaikutti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Turussa kaupunkilaiset heittivät ikkunoista ulos kaduille ruttoon kuolleita ihmisiä ja toisinaan niitäkin, jotka eivät olleet vielä tautiin kuolleet.
Kuolemaa ja Mustaa surmaa kuvattiin luurangoilla. Osa Hans Holbein vanhemman Kuolemantanssista.
Tämän johdosta kreivi Karl Nieroth määräsi jälkimmäisen teon tehneet ihmiset laitettavaksi kaakinpuuhun ja ankarasti ruoskittavaksi; varakkaat tosin pääsivät sadan hopeataalarin sakolla.
Turussa kuoli ruttoon noin kolmannes väestöstä, 2 000 henkeä.
Helsinkiin rutto saapui 9. lokakuuta 1710. Sen seurauksena kaupungin 1 800 asukkaasta kuoli lokakuussa noin 309 ja marraskuussa 279. Joulukuuhun mennessä ruttoon oli kuollut koko maassa 10 000 ihmistä.
Länsi-Suomen valloituksen jälkeen sen sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn.
Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.
Mihail Golitsyn
Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova – 10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha).
Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.
Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma – 2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.
Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717. Kenraalikuvernööriksi Turkuun tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.
Turun kenraalikuvernöörikunta oli maantieteellisesti identtinen aiemman sotilashallintoalueen kanssa. Muodollisesti Länsi-Suomi säilyi sotilasviranomaisten ylivallassa. Sekä yliamiraali Apraksin että kenraali Golitsyn olivat Douglasin esimiehiä, ja jälkimmäinen hoiti sotilasasioitaan vanhaan malliin.
Eniten venäläisiä miehityssotilaita oli koko isonvihan aikana Länsi-Suomessa. Venäläiset pitivät Länsi-Suomea tiukassa otteessa, sillä sieltä käsin oli suunnitelmissa hyökätä Ruotsiin.
Väestöä vangittiin laajasti orjatyöhön Venäjälle; erityisesti Pietarin rakennustöihin lähetettiin joidenkin lähteiden mukaan 10 000, uudempien lähteiden mukaan jopa yli 20 000 henkeä.
Venäläisiä vastustivat muiden muassa Tapani Löfvingin johtamat sissit, jotka liikkuivat pääasiassa maan eteläosissa, Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaan saaristossa. Monet kotinsa ja omaisensa menettäneet ihmiset liittyivät sissijoukkoihin.
Tunnettu sissiryhmä oli kivekkäät, jotka muodostuivat kotinsa menettäneistä inkeriläisistä ja heidän kuuluisasta päälliköstään Kivekkäästä. Kapinayritykset kuitenkin kostettiin kollektiivisesti ja ankarin ottein.
Löfving teki raportteja ja sabotoi pääosin Turkua, sillä suurin osa kaupungin väestöstä oli venäläisiä sotilaita.
Juhani Linnovaaran 2009 maalaama Tapani Löfving.
Tiedustelu- ja sabotointimatkoilla Löfvingillä oli mukanaan vain mies tai pari, sillä suora sodankäynti ei enää tullut kysymykseen vihollisten suuren määrän vuoksi. Löfving sai kuitenkin aikaan huomattavaa tuhoa, mm. räjäyttämällä viljavarastoja ja särkemällä tsaarille tarkoitetut ja varatut täydet viinitynnyrit.
27-5 tuli kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.
Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.
Nevanlinnan pienoismalli Pietarin laivastomuseossa
Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maakruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.
Nevanlinna (ruots. Nyen; lat. Neovia; ven. Ниеншанц, Канцы, Nijenšants, Kantsy) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.
Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.
Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia.
Maankruunu (ruots. Landskrona) oli linna, jonka ruotsalaiset rakensivat vuonna 1299 tai 1300 Nevajoen suulle. Paikan ympärille perustettiin runsaat 400 vuotta myöhemmin Pietarin kaupunki. Maankruunun linnan rakennutti marski Torkkeli Knuutinpoika. Novgorodilaiset hävittivät linnan jo vuonna 1301.
Ville Vallgren, Torkkeli Knuutinpojan patsas Viipurin entisen kaupunginmuseon edessä.
Torkkeli Knuutinpoika (myös Tyrgils, ruots. Torgils Knutsson; k. helmikuu 1306 Tukholma) oli ruotsalainen valtaneuvos, joka toimi marskina ja sijaishallitsijana kuningas Birger Maununpojan alaikäisyyden (1290–1298) aikana.
Hänen on perinteisesti katsottu johtaneen Suomeen ja Karjalaan suuntautunutta kolmatta ristiretkeä ja sen aikana perustaneen vuonna 1293 Viipurin linnan. Torkkeli Knuutinpoika mestattiin Tukholmassa 1306, kun hän oli joutunut Birger Maununpojan epäsuosioon.
Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana.
Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.
Tyrgilsin Turussa
8-2 2017
Simo Tuomola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti