Pyhän Henrikin luut

Tänään 18-6 vietämme Kesä-Heikkiä eli Pyhän Henrikin luiden Nousiaisista Turkuun siirtämisen, translaation muistopäivää.
 
 Piispa Henrik ja Lalli.
Heikinmessut olivat Suomen suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin kunniaksi pidettyjä kirkkojuhlia, joiden vietto alkoi 1200- ja 1300-luvun vaihteessa. Juhlia oli vuosittain kaksi. Pyhimyksen kuolinpäivänä 20. tammikuuta vietettiin "Talvi-Heikkiä". 
Skandinaviassa juhlapäivä oli 19. tammikuuta, johon Suomessakin myöhemmin siirryttiin ja joka nykyäänkin on Heikin ja Henrikin nimipäivä. "Kesä-Heikki" oli Pyhän Henrikin luiden Turkuun siirtämisen eli translaation muistopäivä 18. kesäkuuta.

Henrik on julistettu Turun tuomiokirkon patronukseksi eli suojeluspyhimykseksi. Hänet lasketaan yleensä myös ensimmäiseksi Turun piispaksi. Vaikka hän ei itse toiminut Turussa, keskiaikaisten Turun hiippakunnan piispojen valta palautui Henrikiin.
 
 Mordet på Kjulo träsk. C. A. Ekman, 1854.
Suurimmat juhlat vietettiin Turussa ja pienempiä kautta maan. Pyhiinvaelluskohteina olivat kuolinpaikka Köyliönjärven Kirkkosaari ja aiempi hautapaikka eli Nousiaisten kirkko. Heikinmessuja on vietetty myös Pohjoismaissa, Saksassa ja Englannissa, joka oli Pyhän Henrikin synnyinmaa.


Jo varhain järjestettiin Turussa juhlapäivinä markkinat. Talvella niihin liittyi heikinmarkkinat (pidettiinhän ne Heikin päivänä) ja kesällä tuohimarkkinat. Tuohimarkkinoita pidettiin vielä 1900-luvun alussa.
Turun, Nousiaisen ja Köyliön yhdisti aikoinaan kesällä käytössä ollut kesätie, jota pyhiinvaeltajat ja kauppamiehet käyttivät. Tähän niin kutsuttuun Sant Henrikin tiehen liittyi ympäröiviltä seuduilta tulevia muita teitä.

Henrikistä tuli vähitellen keskiaikaisessa Suomessa kirkon symboli. Turun tuomiokirkkoa, jossa oli ilmeisesti useampia alttareita omistettuna pyhimykselle, alettiin nimittää suojeluspyhimyksensä mukaan Henrikiksi. Testamenteissa, jotka annettiin kirkon hyväksi, oli saajana joskus mainittu Sanctus Henricus.

 
 Henrikin sarkofagia Nousiaisissa peittävä kuparilevy jossa ristiretkeä esittävä kaiverrus.

Väittämän mukaan Henrik haudattiin kuolemansa jälkeen Nousiaisiin. Varmaa on, että piispa Henrikiksi katsottu henkilö oli 1200-luvun lopulla haudattuna Nousiaisten kirkkoon, josta hänen luunsa siirrettiin Turkuun kokonaan tai osittain vuonna 1300, kun uusi tuomiokirkko vihittiin käyttöön. Henrikin translaatiopäivä oli 18. kesäkuuta ("kesä-Heikki").

On kuitenkin huomattava, että Nousiaisissa ei ole löydetty jäännöksiä 1100-luvulle ajoittuvasta kirkkorakennuksesta, ja todennäköisesti piispanistuin perustettiinkin sinne vasta 1200-luvun alussa.

Mahdollisesti Nousiaisiin haudattu vainaja saattoi olla joku Piispa Tuomaksen edeltäjä. Ensimmäinen maininta Nousiaisista on vuodelta 1232. Sinne on myös päivätty piispa Tuomaan kirje vuodelle 1234, joka tosin on säilynyt vain myöhempänä vidimaationa ja jonka vuosiluku on epävarma.




Katolisena aikana Henrikin pyhäinjäännöstä säilytettiin tuomiokirkossa omalla alttarillaan. Se ei kuitenkaan säilynyt kokonaisena. Osa luista saattoi jäädä alkuperäiseen sijaintipaikkaansa Nousiaisten kirkkoon, jonne rakennettiin 1400-luvulla massiivinen sarkofagi Henrikin kunniaksi; on kuitenkin epäselvää, sisälsikö sarkofagi koskaan yhtään luuta. Aikalaislähteiden mukaan Henrikin luita lahjoitettiin Turusta mm. Ruotsiin Uppsalan ja Linköpingin tuomiokirkkoihin.

1500-luvun uskonpuhdistuksessa Turun tuomiokirkosta poistettiin pyhimysalttarit pyhäinjäännöksineen. Henrikin luut siirrettiin tuomiokirkon kirkkosalista sakaristoon, jossa niitä säilytettiin 1720-luvulle asti. Isonvihan aikana, kun Turku oli venäläisten miehittämä, luut ilmeisesti lähetettiin Pietariin liitettäväksi Pietari Suuren muinaismuistokokoelmaan. Tällä matkallaan Henrikin pyhäinjäännös katosi lopullisesti, vaikka sen kohtaloa Pietarissa on yritetty myöhemmin jäljittää.
 
 
Viimeistä suurta katolista juhlaa, piispa Hemmingin autuuttamisjuhlaa, vietettiin Tuomiokirkossa 1514. Hemmingin pyhäinjäännökset siirrettiin turkulaisten mestareiden kaivertamaan pyhäinjäännösarkkuun.


Piispa Henrikin pyhäinjäännöksenä pidetään nykyään kyynärvarren luuta, joka oli sijoitettuna vuonna 1514 rakennettuun piispa Hemmingin pyhäinjäännösarkkuun Turun tuomiokirkossa, ja johon liitetty pergamentti kertoo sen kuuluneen piispa Henrikille. 1920-luvun korjaustöiden yhteydessä luunpalanen siirrettiin tuomiokirkosta Museovirastoon.

Luun omistajuudesta käytiin 1990-luvulla kiistelyä, kun Museovirasto katsoi pyhäinjäännöksen omistajuuden kuuluvan sille muinaismuistolain nojalla. Museovirasto antoi kyynärvarsireliikin 2000 viideksi vuodeksi katolisen Pyhän Henrikin katedraalin alttarille.

Vuonna 1924 Turun tuomiokirkon restaurointitöiden yhteydessä löydettiin sakastin umpeen muuratusta komerosta ns. Pyhän Henrikin pääkallo. Maaliskuussa 2012 valmistuneessa radiohiiliajoituksessa varmistui, että se on peräisin piispa Henrikin aikakaudelta 1100-luvulta.

 
 Turun tuomiokirkon sakariston komerosta löytynyt ns. Pyhän Henrikin pääkallo.

Kuvassa vanhin tunnettu Pyhän Henrikin kuolemaa kuvaava suomenkielinen käsikirjoitus, piispa Henrikin surmavirsi 1600-luvulta.

Kirkon vanhin pyhäinjäännös - yli 840 vuotta vanha pääkallo - tukee piispa Henrikistä kertovaa marttyyritarinaa.

 

Helsingistä Turun tuomiokirkkoon palautetun kirkon reliikkikokoelman vanhimmaksi jäänteeksi paljastunut kallo löydettiin kirkon kätköstä vuonna 1924. Sen on uskottu kuuluneen piispa Henrikille.

Uppsalan yliopiston radiohiilitutkimus on nyt paljastanut kallon iän. Kallo on noin vuodelta 1160, eli sen ikä osuu hyvin tarkasti uskonnon Suomeen tuloon. Pyhäinjäännöksen haltijoille tieto oli tärkeä.

- Ei vaadi kovin suurta päättelytaitoa, että kyseessä voisi olla marttyyripiispa Henrikin pääkallo, sillä mitä muita tällaisia pääkalloja täällä olisi säilytetty, Turun arkkihiippakunnan tuomiorovasti Rauno Heikola arvioi.

 

Piispa Henrikin kallo palaa hetkeksi jatkotutkimuksiin pääkaupunkiin, jotta 840 vuotta sitten eläneen ihmisen vaiheista saataisiin tarkempi selko.
 
 Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luvun alkupuoli. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla ei ole historiallista todellisuuspohjaa.

- Yritämme saada Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen tutkijoiden kanssa DNA:n näistä vanhoista luista. Erityisesti tästä kallosta, joka on hyvässä kunnossa,on parhaat mahdollisuudet saada DNa, , Turun yliopiston arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen kertoo.

- Tutkimme myös näiden luiden isotooppitutkimusta, jonka perusteella voi päästä perille siitä maantieteellisestä alueesta, mistä vainaja on peräisin.

Myös 90 muun pyhäinjäännöksen tutkimukset jatkuvat usean vuoden ajan.

Valtaosa nyt tutkittavista, kalloa lukuunottamatta hyvin pienistä pyhäinjäännöksistä on tullut Turkuun todennäköisesti piispa Maunu Tavastin hankkimana. Hän teki pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle 1400-luvulla.
   Maunu II Tavast vuonna 1933 julkaistussa postimerkissä.
Magnus II Tavast, myös Magnus Olai ("Maunu Olavinpoika") (k. 9. maaliskuuta 1452 Mynämäki) oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän toimi Suomen piispana vuosina 1412–1450.

- Kirkot ovat vaihtaneet jäännöksiä saadakseen itselleen mahdollisimman attraktiivisen, pyhiinvaeltajia houkuttelevan kokoelman ja myös sellaisen kokoelman, joka täällä Turussa on nostanut tämän katedraalin arvoa ja ulkoista mahtavuutta - myös piispansa mahtavuutta.
 
Turun tuomiokirkossa on säilynyt epätavallisen suuri kokoelma reliikkejä, joista suurin oli ns. autuaan Hemmingin pyhäinjäännösarkussa. Reliikkejä on noin 90. Kokoelman arvioidaan edustavan yli 30 pyhimystä. Turun kokoelma on Pohjolan suurimpia.

Aitoustodistusten mukaan Turun tuomiokirkon pyhäinjäännöksiin kuuluu muun muassa osa kivestä, jolle Kristus rukoillessaan vuodatti hikipisaroita Getsemanessa. Tämän reliikin on arvioitu tulleen tuomiokirkkoon piispa Maunu Tavastin tekemältä pyhiinvaellusmatkalta. Piispa Tavast toi ilmeisesti myös useita muita pyhäinjäännöksiä, jotka kuuluvat tuomiokirkon reliikkikokoelmaan.


Reliikkinä Turussa
18-6 2017
Simo Tuomola